lohduttautua tokaisemalla :
"Niin se meni tämäkin viikko,
huomisen jälkeen on keskiviikko!"
Kylläpä teki hyvää käydä salilla pitkästä aikaa.Olin 45min.Pyyhe unohtui joten himassa suihkussa kävin.
Kohta ois aamupalan paikka.
Tyttö lähti kaverilleen ja toinen nukkuu vielä.
Edessäni taitaa olla surutyö jonka pituutta ja syvyyttä en voi vielä tietää. Siksi sekin olisi helpompi vain kieltää. Mutta olen valmis siihen jotta voisin menneisyyttä sietää.
En voi itseäni ikävältä armahtaa kai koskaan, ajan tullen haaveet häipyvät kai marraskuiseen loskaan. Joko silloin, tai ei koskaan.
Minäkö vanha ?
- Paino ei ole noussut, se on vain laskeutunut hartioilta vyötärölle.
- Rinnat ovat edelleen pystyt - kun olen kontallaan lattialla.
- Elämän korkeat arvot ovat kolesteroliarvoja.
- Kauneus on vain valokatkaisijan päässä.
- Kuorsaaminen on vain tapa osoittaa muille olevani elossa. ;
Yli kaiken varottavan varjele sydämesi,sillä sieltä elämä lähtee. Poista itsestäsi suun kavaluus, ja karkoita luotasi huulten vääryys. Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu. Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat. Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta. - Sananlaskut 4:23-27.
Maanantaisin voit
2
139
Vastaukset
- warmhuggskisseslove
Savolaistyttö oli piikomassa hienossa perheessä. Eräänä aamuna herrasväen
sänkyä petatessa, löysi tyttö käytetyn kondomin ja vei ihmeissään ja varovasti
kantaen sen isännälle. Herra kertoi, että se on rakastelun jäljiltä ja lisäsi:
-Ettekö te siellä Savossa rakastele ollenkaan?
-Kyllä myö, vuan ee niin kovvoo, että nahka irtoo.
Jos elämässäsi on ihmisiä joita haluat kiittää kaikesta siitä mitä he ovat vuoksesi tehneet, he ovat antaneet sinulle syyn nousta aamulla ja jatkaa,ottaneet sinua kädestä ja vieneet eteenpäin silloin kun et ole itse jaksanut,he ovat antaneet anteeksi virheesi ja yrittäneet ymmärtää, ja rakastat heitä yli kaiken,niin lisää tämä statukseesi siinä toivossa että he ymmärtävät tämän,ja pysyvät elämässäsi loppuun asti ♥
●▬▬▬▬▬▬ஜ۩۞۩ஜ▬▬▬▬▬▬▬●
Tänään on hullujen ihmisten päivä! Jos tunnet
jonkun joka on hullu, tai jos olet hieman vajakki
itsekin, pistä tämä status seinällesi ja iloitse
omasta erilaisuudestasi edes tämä pieni hetki!!!
●▬▬▬▬▬▬ஜ۩۞۩ஜ▬▬▬▬▬▬▬●
Kohta kaverin luo kahville. - warmhuggskisseslove
♥ Äitejä on erilaisia.Täydellistä äitiä ei ole olemassakaan. Toinen hemmottelee enemmän kuin toinen. Toinen taas on ankarampi, kun toinen antaa enemmän vapauksia. Toinen tarvitsee runsaasti omaa aikaa, toinen tuskin laisinkaan. Jokainen on äiti omalla tavallaan. Jos olet ylpeä äiti, ja tiedät virheinesikin olevasi lapsellesi hyvä äiti, lisää tämä seinällesi ♥
Kävin aamukahvilla tyttäreni kanssa,salilla eilen ja tänään 45min ja sit se ihana infrapunasauna.
Siskontyttö kävi kahvilla.
Japanilainen ja lappalainen ryyppäsivät. Juotiin niin sakea kuin votkaakin. Miesten välille tuli riita ja käsikähmää. Japsi löi ensin. Lappalainen heräsi tunnin päästä ja kysyi: -Mikä se oli? -Se oli karatelyönti, se on meiltä päin, japanilainen kertoi. Kahina jatkui ja lappalaisenkin isku osui. Japsi heräsi 2 päivän päästä teholla ja kysyi: -Mikä se oli? -Hiacen tunkki, sekin on teiltä päin, Lapin Äijä valisti.
Tutustuin koneella uudestaan teiniaikojeni poikakaveriin ja varmaan näemme jossain vaiheessa,jännittää valmiiksi ...
tunge pääsi pesukoneeseen ja yhtäkkiä huomaat näkeväsi narnian. katot et WTF! yrität mennä sinne, mut perse ottaa vastaan. siinä pari hetkeä kattelet et höh ja sitte sieltä tulee ukko joka nauraa ja sanoo I LIED! ja lyö sulta tajun kankaalle..mutta todellisuudessa olit vaan nii pirun humalassa että menit tunkemaan päätä pesukoneeseen, nousit liian nopeasti, kolatit pääs ja nyt makaat siinä vessan lattialla sammuneena
Kiitos entiselle naapurille suklaasta ja erityis lämmin kiitos kun se oli tobleronea josta en tykkää,eipähän tuu syötyy nopeesti ja lapset kiittää karkeista,itse en karkkia syö ;);)
: Jätä viha niille, jotka ovat liian heikkoja rakastamaan.
Kohota, nosta, hinkkaa ja hankaa. Kyllä naisen elämä on rankkaa. Veltostuu vatsa ja roikkuu rinta, eikä ole sileä reidenkään pinta. Alkaa vaivata tanttatauti, unohda se ja elämästä nauti !!! UPEAA ja UHKEAA, MEHEVÄÄ ja MUHKEAA NAISTENVIIKKOA KAIKILLE IHANILLE NAISILLE !!!!!! ♥
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1067522
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1065286Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253481Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352554Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3521520Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?591347