Helsingin pörssissä vilkasta tulosviikkoa on aloitettu kurssilaskussa, kun vaihtokärki Nokian osake jatkoi alamäkeään ja putosi jo alle 3,90 euron.
Myös muualla Euroopassa pörssiviikko on käynnistynyt laskevin kurssein.
Kuitukankaita ja erikoispapereita valmistava Ahlstrom antoi tulosvaroituksen ja arvioi tämän vuoden liikevoittonsa pienenevän 90–100 miljoonasta eurosta 75–95 miljoonaan euroon ennen kertaluonteisia eriä. Osake oli syöksynyt 7,0 prosentin laskuun.
Sijoittajat odottelevat hermostuneina torstaita, jolloin Nokia kertoo tuloksestaan ja näkymistään. Yhtiön tuloksen odotetaan markkinaennusteiden mukaan heikentyneen selvästi vuoden toisella neljänneksellä.
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2011/07/18/nokian-osake-painui-jo-alle-390-euron/201110012/170
Lama alkoi !
34
208
Vastaukset
- &¤
Nokian mukana sukeltaa alihankkijat samaan suohon !!
- päiväkauppari
Hohhojijaa. Taas näitä kaiken tietäviä tuulipuku-ukkoja. Joko on osakkeet myyty hinnalla millä hyvänsä? Ostavat kalliilla ja myyvät sitten paskat housuissa paniikissa hinnalla millä hyvänsä.
- lukee näkee
Tuulipukua en omista ja olen lehtiä lukeva nainen;)
- lamaton
Ai, lama alkoi? En huomannutkaan. Kännykkäni toimii vielä ja HKn sininen maksoi saman kuin eilen.
- servot soimaan
Ei suinkaan, päinvastoin nousukausi vain kiihtyy. Satamissa liikenne on vilkastunut jo parin vuoden ajan, ja tavaraa liikkuu nyt lähes ennätysvuoden 2008 tahtiin. Tänä vuonna kasvua on ollut jo keskimäärin 10 prosenttia.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/07/satamissa_tavara_liikkuu_lahes_ennatystahtiin_2725013.html- 7b7r77b7
PAHOJA VIRHEITÄ, siksi muutama korjaus.
1) Vuosi 2008 oli laman kenties syvin vuosi suomessa. BKT romahti "virallisen" tiedon mukaan 8 % ja vuosaaren uuden sataman avajaisia vietettiin apeissa tunnelmissa, vientikontteja ei ollut ainuttakaan. Se siitä, oikeisto-YLE vetää teitä reretkuun aika pahasti, kuten teki valehdellessaan teille "työvoimapulastakin".
2) Lama alkoi jo ainakin 5 vuotta sitten, kun Sauli Niinistö palasi kotiin EU-investointipankista. Tuhotyö oli tullut loppuun suoritettua (2003-2007). Neljä vuotta tarvittiin porvarikaudella 1987-91:kin, kun lama oli valmis.
3) Porvarit elivät viimeiset neljä vuotta puhtaasti velkaksi, syykin oli selvä:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=226907
(historiallinen rahanpesu)
Kusetus laillistettiin ja jallittajien pankkitilit pullistelevat. Kohta nähdään, miten sinun käy, tässä keskusta-oikeistolaisessa meninigissä
( http://www.oikeus.fi/14499.htm )
- Eläke mummo.
Sijoitin kaikki rahani, n. 100.000 euroa, Nokiaan vuonna 2008 pankin suosituksesta.
Kannattaako nyt myydä?
Asuntolainan tulee maksuun.- TJ Group rulettaa
Ilman muuta. Nokian kurssi on nyt aika korkealla, verrattuna mitä siitä maksetaan vuoden kuluttua. Selvä tuleva senttiosake. Lisäksi ei tarvitse maksaa myyntivoittoveroa voitosta kun sitä ei ole eikä tule. Voit vähentää tappion muiden osakkeiden mahdollisista voitoista tai asunto-osakkeen myyntivoitosta.
- eläke mummo.
TJ Group rulettaa kirjoitti:
Ilman muuta. Nokian kurssi on nyt aika korkealla, verrattuna mitä siitä maksetaan vuoden kuluttua. Selvä tuleva senttiosake. Lisäksi ei tarvitse maksaa myyntivoittoveroa voitosta kun sitä ei ole eikä tule. Voit vähentää tappion muiden osakkeiden mahdollisista voitoista tai asunto-osakkeen myyntivoitosta.
Pankissa neuvottiin ottamaan bullet laina (mikähän se oikein on?) ja sijoittamaan kaikki rahat nokiaan.
Luvattiin että 3 vuoden päästä saan rahat asuntoon ja lisäksi voittoa! - eläke mummo.
eläke mummo. kirjoitti:
Pankissa neuvottiin ottamaan bullet laina (mikähän se oikein on?) ja sijoittamaan kaikki rahat nokiaan.
Luvattiin että 3 vuoden päästä saan rahat asuntoon ja lisäksi voittoa!Paljonko tulee voittoa?
Pankissa eivät vastaa mitään vaikka olen soittanut monta kertaa. - eläke mummo.
eläke mummo. kirjoitti:
Paljonko tulee voittoa?
Pankissa eivät vastaa mitään vaikka olen soittanut monta kertaa.Karhukirjeitä tulee asuntolainasta mutta se kiva nuori mies joka hoiti nokia sijoitukset ei vastaa soittopyyntöihin.
Tilille tuli 22.000. Onko tämä se voitto-osa?
Ja se sijoittamani 100.000 on vielä tulossa? - wake up mother ...
eläke mummo. kirjoitti:
Karhukirjeitä tulee asuntolainasta mutta se kiva nuori mies joka hoiti nokia sijoitukset ei vastaa soittopyyntöihin.
Tilille tuli 22.000. Onko tämä se voitto-osa?
Ja se sijoittamani 100.000 on vielä tulossa?Toi 22 on se mitä on jäljellä siitä 100:sta.
- mummolle
Asiantuntijat odottavat tulosvaroituksen antaneen Nokian toisesta vuosineljänneksestä heikkoa.
Yhtiön osakekohtaisen tuloksen arvioidaan laskevan nollaan euroon.
Myös Nokian markkinaosuuksien odotetaan laskevan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/musta-arvio-nokialle/art-1288402302671.html?ref=rss - 43
Uskooko joku vieläkin pankkien neuvoihin !
- ....................
Ottakaa huomioon että nokialla on 10 miljardia tilillä rahaa jos se jaetaan osakkeen omistajille niin jokainen saa noin 2,5 e osinkoa.
nokian ei ole pelkä puhelimen valmistaja vaan se on usassa suurimpia verkon rakentajia ja järjestelmän luojia.Varmaan on myös mukana monessa Naton ja auto teollisuuden lankaton järjestelmissä.Monia muitakin yhtiöitä esim Intel jotka tekevät yhteistyötä Nokian kansa.
Uskon että jossain vaiheessa nokian ostaa joku ja silloin pilkotaan koska määrätyt turvallisuus asiat tulee eteen jotka amerikkalaiset yhtiöt haluavat . - .
Nokian pääjehut myivät omistamansa osakkeet keväällä pois, Ollila lupautui jatkamaan tämän vuoden loppuun nokialla, tietää Ollila että tämä loru loppuu tähän .
- Elop toi liikeidean
Ollilat, kallasvuot ja muut suomalaiset ovat historiaa, heidän taru Nokiassa on loppunut. Stephen Elop on nyt puikoissa ja yhtiö sai viimeinkin takaisin sen mikä siltä on vuosia ollut hukassa: liikeidean. Nokia tekee vielä hyvät hillot Windows-puhelimillaan. Windows on sentään kaikkien käyttöjärjestelmien äiti.
- Missä vastuu
Elop toi liikeidean kirjoitti:
Ollilat, kallasvuot ja muut suomalaiset ovat historiaa, heidän taru Nokiassa on loppunut. Stephen Elop on nyt puikoissa ja yhtiö sai viimeinkin takaisin sen mikä siltä on vuosia ollut hukassa: liikeidean. Nokia tekee vielä hyvät hillot Windows-puhelimillaan. Windows on sentään kaikkien käyttöjärjestelmien äiti.
Ollila katseli vuosia, kun yhtiö ajautui tappiotilaan.
- aaaaahhaha ah
heh ehe hehe heheheheheehehe hehehe!!!!!
- hauska palsta
huuuu haaah ah (vatsaan koskee)
nauru oli
"Elop toi liikeidean"
kommentiiin. - Nokia-Windows
hauska palsta kirjoitti:
huuuu haaah ah (vatsaan koskee)
nauru oli
"Elop toi liikeidean"
kommentiiin.Vatsaan on koskenut jo aika pitkään. Iso firma seilasi ilman liikeideaa, tehtaili puhelimia sektoreilla joissa se ei ollut enää kilpailukykyinen sillä kilpailuetu oli mennyt. Tavallisia puhelimia osattiin valmistaa jo vaikka missä. Lisäksi omaa käyttöjärjestelmää väännettiin väkisin vaikka sekään ei enää ollut oma vahva alue. Mutta nyt näyttää taas paremmalta kiitos Elopille.
- tulevaisuutta 88
Niin siitä on tulossa yhtenäinen järjestelmä joka kattaa kaikki laitteet .Esim auto ,puhelin ,tietokone,ym jotka yhteen sopivia ja käyttävät samaa käyttöjärjestelmä pohjaa ja pystyy tukemaan toisia laiteitta paremmin.
Minusta se on hyvä asia että pystyy vaikka puhelimella hallita kaikea laiteita etänä .Ehkä 3 vuodenpäästä ollaan jo todella pitkällä .
Vaikka näin
Esim jos vaikka auto tulee tekninenvika niin se osaa itse lähettää vikakoodin maahantuojalle ja päivittää sen automaattisesti kuinka haluat edetä korjauksessa .ym.- Windows-Sunny
Nokia saattaa tehdä vielä Windows-puhelimen vaikka Nissaniin. Windows-Nissanin voi laittaa vaikka lämpiämään kotisohvalta ja vikakoodit voi lähettää valmiiksi merkkihuoltoon.
- olis tarpeellinen
Olisko anusprobe myös?
Joka kertois milloin on mentävä PASKALLE? - 5v. vanha auto
Windows-Sunny kirjoitti:
Nokia saattaa tehdä vielä Windows-puhelimen vaikka Nissaniin. Windows-Nissanin voi laittaa vaikka lämpiämään kotisohvalta ja vikakoodit voi lähettää valmiiksi merkkihuoltoon.
Mun autosta ei ole vielä koskaan löytynyt yhtään vikakoodia huollossa.
onko nissan paska auto? - oli ja meni
Nokia putosi kehityksestä jo aikoja sitten. Muut menivät ohi.
- raakkuna1
Suomen nykyinen tilanne on sellainen että Nokialla ei mene kovinkaan hyvin. Ja tuo esitetty Nokian kurssilasku on todellakin pysähtyvä lähiaikoina.
Kun taas Ahlströmmin antama tulosvaroitus on todella asiallinen ilmoitus osakkeenomistajille, ja heidän tilanteensa tulee olemaan vielä enemmän huonolle puolelle. - AnssinJussi
Eipä taia tulla yhtä kova ku 90-luvun alussa......SE OLI LAMA ISOLLA ÄLLÄLLÄ !!!!!!!.....500 000 TYÖTÖNTÄ MUUTAMASSA KUUKAUDESSA !!!! Joten älä vouhkaa sen lamas kans !!!! Pahempaakin on kestetty, vaan eipä taia iltapäivälehtien lukijat ja pleikkareitten pelaajat kestää pienintäkään vaikeutta !!! Heti ollaan NAPPIKUURILLA....Saatana sanon MÄ !!!!!
- tämä tästä
Hyvähän aiheesta on puhua ettei taas tule yllätyksenä niin kuin -90 luvulla se lama !
Täytyy olla melko sokea ja kuuro jos ei tajua mihin ollaan menossa !
- gummit
Vieläkö Nokian kumisaappaat ja autonrenkaat käyvät kaupaksi? Kai Elopilla on Kontiot jalassa?
- for your pleasure
Elop on niin iso MULKKU että sen pitää käyttää nokian kumisaapasta kortsuna.
- se on menoa nyt!
Elcoteqin syventyneet ongelmat ovat ajaneet yhtiön osakkeen tänään jyrkkään syöksyyn. Osake on laskenut eilisten saneerausuutisten jälkeen Helsingissä peräti 60 - 70 prosenttia.
http://www.uusisuomi.fi/raha/114022-antti-piippo-koyhtyi-tana-aamuna-3-000-000-€#comments
60-70 prosenttia ! Huh se on alamäkeä se !
Paljonko Elcotegilla mahtaa olla työntekijöitä joille tulee potkut ?
Lamaa tämä on. - heh heh..
nyt sulaa mummujen ja pappojen osakesalkut kuin lumi helteellä, eikun yksiöön vaan vuokralle..hakemaan asumistukee kelalta sitten..
- me-262
Saapas nähdä toistaako historia itseään:
Erään suuren laman alkupisteenä pidetään 24. lokakuuta 1929, jolloin New Yorkin pörssi romahti ("musta torstai").
Tupla veen syvempää jälkipuoliskoa odotellen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931