Ateistin kannustus homoille

Ajatollah

Minäkään en ateistina ja heterona ymmärrä sitä, että jotkin homot vaativat kirkkoa siunaamaan avioliittonsa. Enhän minä mene muslimejakaan vaatimaan sianlihan syönnin hyväksymistä, jotta voisin kääntyä muslimiksi.

Mikäli homoille suotaisiin avio-oikeus maistraatin kautta, kuten asian laidan pitäisi ehdottomasti ollakin, ei siihen pitäisi kristityillä, KD:llä tai Räsäsellä olla mitään vastaan urputtamista.

Ongelma vain on siinä, että Suomessa kirkkoa ei ole erottu valtiosta vieläkään vaikka väitämmekin Suomea sivistysvaltioksi. Niin kauan kun kirkko on valtiollinen instituutio, ei sillä pitäisi olla oikeutta syrjiä ketään. Kirkon ja valtion erottaminen toisistaan on siis avain ongelman ratkaisuun, sillä silloin kun se tapahtuu, voivat kaikki olla tyytyväisiä. Kristityt voivat perustaa sellaisia uskonnollisia yhteisöjä kuin haluavat ja evätä niin homot kuin naispapitkin toiminnastaan halutessaan.

Tyytymättömiä ovat korkeintaan kirkollisbyrokraatit, piispat ja papit, jotka eivät olisi enää edes virallisesti siinä asemassa, mikä heillä on ollut Suomessa siitä lähtien kun kristinusko tänne väkisin tunki.

KD:lle kirkon ja valtion ero ei kuitenkaan sovi, sillä he haluavat tehdä Suomesta Iranin islamilaisen tasavallan kaltaisen teokratian. Jo nyt Suomi on monessa suhteessa teokratia koulujen uskonnonopetuksen, koulujen juhliin liittyvien uskonnollisten riittien ja valtionkirkon vuoksi. Kuinka pitkälle KD ja Räsänen haluavat teokratian ihanteensa viedä?

Viestini homoille onkin, että älkää suotta tuhlatko aineellista (kirkollisvero) ja henkistä (uskonnon aiheuttama typertyminen) pääomaanne laitokseen, mistä että mitään hyödy ja keskittykää tekin omalta osaltanne tekemään Suomesta sivistysvaltiota. Tekin olette Suomen kansalaisia ja teilläkin on oma vastuunne siitä, että tästä maasta ei tule teokratiaa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Partasuinen herra

      Jeps!!! Fiksu ja nykyaikainen yksilö unohtaa kristinuskon jumalat ja muut satuolennot oli sitten homo tai hetero.

    • P.Ä.I.V.I Räsänen

      Suatana teidät perii ja rillaa helevettiläisen liekinheittimellä. Soo soo!

    • Voimme väittää Suomea sivistysvaltioksi juuri sen vuoksi, että Suomeen omaksuttiin kristillinen arvomaailma. Sen arvomaailman turvin emme enää hyväksy vaikkapa tyttölasten surmaamista lumihankeen, tai emme hyväksy vanhusten huonoa kohtelua laitoksissa; vaikka emme aina vasemmiston rakentamalle hyvinvointivaltiolle voikaan mitäään.

      Kristillinen heteropari turvaa edelleen parhaiten jälkeläisten kasvun ja kehityksen. Kyse ei ole vain Raamatun sanasta vaan myös tilastot osoittavat sen. Uudet "perhemuodot" ovat huomattavasti heikompi ympäristö. 1980 luvulla muotia olleet naisten yksinhuoltaja perheet ovat jopa täysin kiistattomasti osoittautuneet lisänneen jälkeläisten syrjäytymistä.

      Ja uusio kieroituneet perheet joihin yhdistellään entiset ja uudet jälkeläiset ovat tutkimusten valossa osoittautuneet sangen tuhoisiksi kasvuympäristöiksi. Jotkut perheen jäsenet jopa heivataan ulos uudesta "perheestä" jotta voidaan suosi joitain muita perheen jäseniä.

      Joten jokainen vastuullinen ihminen ymmärtää vastustaa homoliittojen oikeuksien lisäämist:lasta ei pidä antaa harhaiselle homoparille vain jonkin perheleikin välineeksi.

      Mutta yksikertaisimminhan asia on todettu Raamatussa jo tuhansia vuosia sitten: viimeisten parin kymmenen vuoden aikana keksityt valheet eivät ole muuta osoittaneet.

      NINEL

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4158
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3127
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe