Vetäsin hatusta tuommoisen kaavan, mutta vuonna 1995 sain muistaakseni jotain 1200mk/kk opintotukea. Kumma että sillä pärjäsin suht hyvin. Maksoin vuokran, sain ostettua ruuat ja baarissakin oli vara käydä 1-2 kertaa viikossa. Tietenkin loppukuusta oli jo niukkaa, mutta pärjäsi.
Nyt palkasta jää vuokran ja laskujen ym. jälkeen käteen noin 1000 euroa. Tuntuu että rahaa on vähemmän käytössä kuin tuilloin 1990-luvulla opiskeluaikana? Samalla tavalla loppukuusta pitää alkaa katsomaan mitä ostaa ruuaksi, makaroonia ja tonnikalaa ym.
Eikö nykyään jokaisen pitäisi tienata vähintään joku 5000-8000 euroa kuussa, että se vastaisi markkaa 1990-luvulla?
200E x 6 markkaa = 1200 euroa
Euro h*levettiin
2
54
Vastaukset
- Pro Euro
Kun minä valmistuin 1994, sain täyttä opintotukea 505 markkaa, eli 85€/kk. Sillä ei todellakaan pärjännyt hyvin, kun puolikas kaupungin vuokrakaksiosta lohkaisi 1200 markkaa. Asumistukea ei tippunut vaan sanoivat, että avovaimon kuuluu elättää, vaan kun ei elättänyt. Oli siinä opintolainalle ja kesätienesteille käyttöä.
Nykyisellä helsinkiläisellä keskipalkalla, vajaat 3500€/kk brutto (2400€/kk netto) pärjää aivan helvetin paljon paremmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913