NAISEN ASEMA KYLMÄSSÄ MAAILMASSA

Irma Hämäläinen

dokumentti-SF-2011

Kohtalon viikonloppu
he elivät nämä hetket
dokumentti-SF-2011

Vieläkö muistatte Jarin? tuon pohjolan adoptiolasten ikonin ja kovan onnen
postinkantajan synkästä savosta. Lehtolapsen jonka elämä särkyi eräs
kohtalon viikonloppu 1980 luvun talvisena lauantaina.

Jarin tarina nostaa pintaan ajankohtaisen keskustelun lapsuuden hylkäämisprosessien jälkiseurauksista ja naisen turvattomuudesta kovassa yhteiskunnassa. Nyt Jarin nuoruus on ensimmäistä kertaa esillä mitään salaamatta. Varatkaa nessuliina itkemistä varten sillä tässä dokumentissa he elivät nämä hetket.

Tarina alkaa eräästä 1980- luvun viikonlopusta. Silloin Jari
raiskasi ja pahoinpiteli kylmäverisesti tuntemansa naisen tämän kotona. Lääkärikin oli todennut että jos Jari olisi käyttänyt hiuskarvankin verran enemmän väkivaltaa olisi tyttö kuollut.

Tyttö oli ollut yksin kotona ja kutsunut aiemmin tapaamansa Jarin kylään. Tummat pilvet laskeutuivat kuitenkin kahden nuoren illanviettoon joka muuttui Jarin viinan ja huumehöyryjen siivittämän päähänpiston seurauksesta kohtalon ivaksi.

Yhtäkkiä Jari oli seonnut ja yllättänyt tytön huoneestaan mistä tämä oli mennyt hakemaan musiikkikasetteja. Jari oli katsonut tyttöä silmiin pedon katsein ja todennut raiskaavansa heittäen tytön ristivyöpainiheitolla sänkyyn ja lamaannuttamalla uraken- nimisellä karateiskulla ohimoon.

Tyttö järkyttyi ja yritti puolustaa itseään. Olihan hän opiskellut budolajeja asuessaan ulkomailla. Siitä huolimatta Jari repi riekaleiksi vaatteet, sitoi kädet painiotteilla ja otti tytön väkisin rintoja imien ja kasvoja nuollen.

Naapuri kertoi kuulleensa naisen avunhuutoja ja itkun mutta oli luullut niitä vain television ääniksi. Perheen rottweilerkoiran Jari oli lukinnut viereiseen huoneeseen suunnitelmallisesti järkyttävän kauhutyön turvaamiseksi.

Tyttö menetti lopulta tajuntansa ja valahti veltoksi Jarin tunkeutuessa tyttöön yhä uudestaan ja yhä uudestaan. Jari kietoi kämmenet tytön kurkun ympärille mutta jokin muuttava voima esti Jaria survaisemasta peukaloita aataminomenaan. Tyttö kalpeni elämän alkaessa tehdä pakoa ruumiista.

Ne olivat minuutit jolloin osa hänestä kuoli.

Kuvaan astui seuraavana päivänä poliisi joka löysi etsintöjen jälkeen Jarin kodistaan sekavana ja itsetuhoisin ajatuksin. Jari ei tehnyt kiinniotettaessa vastarintaa. Jari pidätettiin epäiltynä törkeästä raiskauksesta ja pahoinpitelystä.

Poliisi totesi että Jari on kaapissa toistaiseksi. Jarin pelasti kristillinen herätys ja hänet jätettiin tuomitsematta raiskauksesta lakiteknisiin perusteisiin vedoten.

Myös matkustuskielto kumottiin ja syyttäjä palautti Jarille tämän passin. Jari muutti pian paikkakunnalta koska maa alkoi polttaa jalkojen alla.

Fyysisten kolhujen lisäksi tyttö sairastui Tukholma-syndroomaan. Kerrotaan että yhä edelleen vielä tänäänkin hän säpsähtäen herää öisin nuoruutensa kauhukuviin hetkistään eläimen alistamana.

Eläimen joka antoi hänen kuitenkin elää.

Tänään Jari katsoo itseään peiliin, syytteet on vanhentuneet mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Elämänsä häviäjän roolin pääosan esittäjä on selviytynyt lainvoiman voittajaksi vaikka jotkut muistot seuraavat vielä häntä kuin koira isäntäänsä.

Jari ottaa aitoa tanskalaista olutta tuopista ja vajoaa muistoihinsa. Tunnelma on välitön ja huojentunut.

“Minä muistan kuinka kirjoitin ensimmäisessä kirjassani kuinka käytin raiskauksessa otteita jotka kuuluvat ainoastaan painimolskille”

“Tiedän miten olen elänyt. Muisto kohtalokkaasta viikonlopusta on ollut minulle henkinen vankila ja sen muiston säilytän hautaan saakka”

Raiskaajan siitin on oikeuden miekka, ja nuoren naisen tuskanhuudoista nousee vapauden, oikeuden ja onnen sävelet. Suomalainen ei puhu kuin itsetunnon urheiden mainetekojensa kautta. Vapaus on lahja ja sen voi myöntää ainoastaan Jumala, poliisi ja tuomioistuin.

Dokumentissa esiintyvät näyttelijät eivät liity tapahtumiin. Tapahtumapaikka muutettu henkilöiden tunnistamisen estämiseksi. Dokumentin kaikki oikeudet varattu.

Lähteitä:

Jari-Veikko Kauppisen nuoruudentarina: Elämänkoulun Ylioppilas 1989 puolielämänkerta.

Sivut
dokumentti-SF-2011

http://kinofilmaaja.nettisivu.org/

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lain ulkopuolella

      Kova juttu ei voi muuta sanoa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe