Miksi helluntailaisuudella on ihmisten mielikuvissa hiukan epämääräinen maine, "hörhöjen" lahkona, jossa toimivat huijarit ja hyväuskoiset.
Tämä on varsin yleinen mielikuva helluntailaisuudesta. Savua ilman tulta vai eikö sittenkään?
Miten on?
15
59
Vastaukset
- P.V.
Entisenä hellarina voin huokaista aina kun ihmiset rupeavat puhumaan "hihhuleista jotka ovat "päästä pipejä". Muita uskonnolisia ryhmiä en ole koskaan kuullut kenenkään sillä tavalla haukkuvan. Ja kyllähän se pitää paikkansa että hellarit ovat "ulkona uskosta kuin lumiukot". Nyt minäkin sen voin jo myöntää ja seurata vain sivusta kun he räpiköivät kuin kala kuivalla maalla.
Ennen puolustin helluntailaisuutta kovastikin, mutta kun silmäni lopulta aukenivat en voinut uskoa että olin ollut niin tyhmä ja vietävissä. Onneksi tajusin ajoissa. Siitäkin otin nokkiini kun kaikki tiesivät että juuri meidän helluntailaisten keskuudessa on suuri rikollisuus eikä meihin luoteta.Palstan kirjoittelu puhuu puolestaan.
Hellarit mässäilevät verellä ja ihmissyönnillä, ovat muiden yläpuolella yli-ihmisiä, pitävät hellaririkollisia synnittöminä.
Aatteessaan ovat kieroja kuin korkkiruuvit. Muuttavat jatkuvasti mielipiteitään. Selvää vastausta ei saa rahallakaan.
Hörhölahko. Ei sen parempi.- .........
suopursukka kirjoitti:
Palstan kirjoittelu puhuu puolestaan.
Hellarit mässäilevät verellä ja ihmissyönnillä, ovat muiden yläpuolella yli-ihmisiä, pitävät hellaririkollisia synnittöminä.
Aatteessaan ovat kieroja kuin korkkiruuvit. Muuttavat jatkuvasti mielipiteitään. Selvää vastausta ei saa rahallakaan.
Hörhölahko. Ei sen parempi."Palstan kirjoittelu puhuu puolestaan."
Totta, palsta antaa raadollisen ja jopa hirviömäisen kuvan ns. ainoista oikeista uskovista ™ mutta se ei sinänsä selitä liikkeen huonoa julkisuuskuvaa, sillä hyvin harva tälle palstalle kuitenkaan loppujen lopuksi vaivautuu.
Joku kirjoittikin vähän aikaa sitten näistä, että he raatelevat omat haavoittuneensakin. Ja kuinka paikkansa se pitääkin. Lähimmäisen rakkautta palstalta ei löydy suurennuslasillakaan kuin joidenkin harvojen kirjoituksista. Heistä ei liene kukaan ole kuitenkaan ilmoittanut olevansa ainoa oikea uskova ™ - Mirhavoitelija
suopursukka kirjoitti:
Palstan kirjoittelu puhuu puolestaan.
Hellarit mässäilevät verellä ja ihmissyönnillä, ovat muiden yläpuolella yli-ihmisiä, pitävät hellaririkollisia synnittöminä.
Aatteessaan ovat kieroja kuin korkkiruuvit. Muuttavat jatkuvasti mielipiteitään. Selvää vastausta ei saa rahallakaan.
Hörhölahko. Ei sen parempi.Aikamoisia hörhöjä te olette itsekin, päivästä toiseen omianne hörhöilemässä täällä, oikeaoppisina tietenkin. :D
- myös ent.hellari
Minullekki pitkään vakuuteltiin että meitä kiusataan Jeesuksen nimen tähden mutta kauan meni ennenkuin tajusin ettei meitä siksi kiusattu. Olin hellarikodista ja isäni oli saarnaaja ja minua oli aivopesty lapsesta saakka. Ilman uskontojen uhrit sivujen apua en varmaan olisi päässyt siitä koskaan eroon. Sieltä sain vertaistukea ja jotkut heistä ovat vieläkin hyviä ystäviäni. Saatiin todella kärsiä. Kaikesta on vieläkin vaikea puhua. Pahimpia eivät olleet ulkopuoliset kiusaajat vaan oman seurakunnan väki.
- Martti Marttyyrit
Se on marttyyri asenne se, ei huomata, eikä haluta huomata arvostelun johtuvan jostakin muusta kuin omasta vakaumuksesta. Ei Suomessa ihmisiä pilkata heidän uskonsa vuoksi vaan takana täytyy olla jotakin muuta. Kenties tapa jolla uskoaan tuodaan esille ja suhtautuminen muihin ihmisiin?
Monella "vainotulla" olisi tälläkin palstalla vakava peiliinkatsomisen paikka. Jos pilkka, toisen uskon ivaaminen ja leimaaminen ymmärtämättömäksi Saatanan kätyriksi on heidän mielestään oikeutettua vain siksi, että toinen uskoo väärin ei vika ole todellakaan "väärässä" olijassa.
On vain hienoa jos maailman ihmiset pitää meitä tosiuskovia päästä pipejä ! Niin Jeesustakin pidettiin tärähtäneenä. : )
- :-)
Hienoa, että osaat suhtautua asiaan noin positiivisesti.
Palstalla uskovaiskiusaamista ei voi olla huomaamatta. Lähes joka aloituksessa joku uskovainen toivottaa toista uskovaa helvettiin.
Kiusaamisensa he naamioivat oikeaoppisuuden nimiin.
Missään ennen en ole nähnyt näin rajua henkistä terroria kuin täällä. Ikävä kyllä se lähtee raamatusta. Raamattu pakottaa ihmiset ilkeiksi. Raamatun yleinen oppi on jakomielitautinen. Sitä ei poista yksittäiset yleisinhimilliset lauseet. Ne jäävät "verisen uskon" jalkoihin.- body
Oikeaoppisuus, yksisilmäisyys, keskustelemattomuus ja moniarvoisuuden tukahduttaminen on herätysliikkeitten PAHIMPIA puutteita, sillä ne johtavat helposti uskonnon diktatuuriin ja siinä toinen rutataan oikealla opilla.
- .................
Seurauksena noista mainitsemistasi puutteista näyttää seuraavan ylimielisyys, sekä väheksyntä, toisen uskon ja mielipiteiden täydellinen kunnioituksen puute.
Suomessa on, toisin kuin ainot oikea uskova ™ väittää suurimmalla osalla ihimisiä jäljellä kunnioitusta ihmisten mielipiteitä ja vakaumuksia kohtaan.
Ainolla oikealla uskovalla ™ tätä kunnioitusta ei ole aina jäljellä piiruakaan, armotta pyritään vaientamaan tai ainakin haukkumaan pataluhaksi kaikki, joiden mielipiteet poikkeavat omista. Samalla kehdataan vielä vaatia kunnioittamaan omia näkemyksiä... ................. kirjoitti:
Seurauksena noista mainitsemistasi puutteista näyttää seuraavan ylimielisyys, sekä väheksyntä, toisen uskon ja mielipiteiden täydellinen kunnioituksen puute.
Suomessa on, toisin kuin ainot oikea uskova ™ väittää suurimmalla osalla ihimisiä jäljellä kunnioitusta ihmisten mielipiteitä ja vakaumuksia kohtaan.
Ainolla oikealla uskovalla ™ tätä kunnioitusta ei ole aina jäljellä piiruakaan, armotta pyritään vaientamaan tai ainakin haukkumaan pataluhaksi kaikki, joiden mielipiteet poikkeavat omista. Samalla kehdataan vielä vaatia kunnioittamaan omia näkemyksiä...Matt. 22:37
Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
Matt. 22:39
Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.- Mirhavoitelija.
Heheh. Bodyn ei pitäisi virkkaa mitään toisten oikeaoppisuudesta, eikä yksisilmäisyydestä. Niin olet urautunut Paavalin ja miesten lyttäämiseen, että ihan tukahduttaa jo katsokin sinne suuntaan.
Antakaa itse näille oppia moniarvoisesta keskustelutaidoista, jos pystytte itse sellaiseen. Mahtaako onnistua?
- body
" Mirhaoitelija.."
Minua ainakin tympii kun ihmisia alistetaan, holhotaan ja kiusataan oikeaoppisella USKONNOLLA, sillä se ei ole Jeesuksen evankeliumia, se on paavalilaista masokismia ja siitä ihmisten on päästävä eroon.
Jeesus ei kirjoittanut uskon oppikirjaa, sen teki suurimmalta osin Paavali ja opetuslapset kirjoittelivat mitä oli tapahtunut.
Uskon täytyy olla aina henkilökohtaista, ei kollektiivista yhteisön omaisuutta jossa määritellään ja alistetaan uskon muotiin. - Oma vika!
Itse ovat maineensa pilanneet. Eivätkä tämänkaltaiset artikkelit mainetta paranna, päin vastoin:
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/5687-kysely-etelan-evankelikaalit-pohjoisen-evankelikaaleja-optimistisempia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107133
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h955204Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1143463Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333372Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352504Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191846Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961481Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3411431Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311336- 481094