Miksi punikeilla ei ollut kannatusta?

nyc neljä beavis ään

Kuten tiedetään Stalinin ja Leninin aikana suurin osa Suomen, Ruotsin ja Norjan väestöstä asui köyhillä Pohjoisilla alueilla. Toiset louhi rautamalmia ja toiset nikkeliä. On se kumma ettei Kuusisen ja Nermannin kaltaiset lahjakkaat agitaattorit saaneet tätä "työväestöä" puolelleen.

Enemmistö pohjoismaalaisista SS-miehistäkin oli työläistaustaisia.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuulles etelän mies.

      Media oli oikeiston hallussa niin kuin tänäkin päivänä. Kyllähän monikin omassa mielessään kirosi IKL:ää ja lahtarijohtoa mutta eivät uskaltaneet. Kun sieltä ratiostakin vaan kerrottiin mitä Beopahteri Berliinissä sanoo asioista. Niinhän mekin joka jänkä-aapo olemme tänään sodassa arabeja vastaan kuin Ameriikan suuret johtajat ovat niin päättäneet.

      • holne ikun än kyn ba

        Älä höpötä. Ei sinne Kiirunan malmikaivoksille tainnut edes sanomalehteä tulla. Hyvä jos radiota kuuntelivat. Trots alltinkin lukijat oli enimmäkseen Tukholman juutalaisia ja muita homoseksuaaleja.

        Sen kyllä myönnän että Pohjoismaat olisi olleet pahassa pulassa jo näin ei olisi käynnyt.

        Suomalaisia työläisiä taas suututti vuoden 1918 tapahtumat jossa nekku oli tavallaan vetännyt höplästä luvaten aseapua mutta jättäen käytännössä punaiset täysin yksin.


    • Long Live Fascism!

      he nakivät samantien kommunismin lä`pi ja naurovat sille.

      Ja arabaeisen kanssa sodimme siksi, että amerikka sais öljyä ja rahaa velkojenmaksuun. WTCtä rakennetaan uudelleen. AL-QAIDA VINK VINK

      Sais aaamerika kaatua.
      tulis maailmanlaajune kriisi (China and india not included)
      Ja meille annettais mahrollisuus taas kerran

      • niih nooh

        Ei se fasisteilla sen paremmin mennyt. Rosen taisi olla ainut hyödyllinen pohjoismaalainen fasistine. Suomen oma Witting piti esimerkiksi ruotsalaisia Westmannin veljeksiä täysin hyödyttöminä ja epäluotettavina.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe