on jo eletty hetki, tuleva on elettävä hetki. Vain tämä hetki on tärkeä. Millään muulla ei ole mitään merkitystä kuin tällä hetkellä ja miten sen hetken hyväkseni käytämme. Egomme pyrkii elämään menneisyydessä ja tulevaisuudessa, vaan ei suostu elämään tässä hetkessä. Mielemme ja ajatuksemme työskentelevät alituisesti joko menneisyydessä tai tulevassa, eivät tässä hetkessä. Jos haluamme etsiä todellista viisautta/ymmärrystä, unohtakaamme mielemme ailahtelevaisuus ja ajatustemme pakonomainen työskentely. Silloin liikumme totuuden lähteillä ja tyyneyden lahukoissa.
Menneisyys
E.Tollo
878
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joskus elämässä on hetki, jolloin todella on vain se hetki ei mitään muuta.
Luovummeko tuon kuulaan hetken muistosta? Jätämmekö sen taaksemme?
Vai säilyykö se muistelematta/muistamattakin meissä antaen voimaa, rauhaa, lepoa, onnea?
Onko se maistiaista länäolon voimasta?
Niin, vain tämä hetki ja tämä tilanne. Muistot jääkööt, kunhan eivät rasita huomista. Hetki, tämä hetki, voi antaa meille paljon, kunhan emme jää hetkemme orjuuttamiksi.
Mitä kokemukseemme tästä hetkestä vaikuttaa edellisten hetkien kokemus?
Vai onko enää hyvää, huonoa, helppoa, vaikeaa? Olemmeko vain, muovaako meitä mikään, pysymmekö samana muovautumatta? Olemmeko kuin tyyni veden pinta?
Edellisten hetkien kokemus on mennyttä. Mennyt on unohdettava. Vain tällä hetkellä on merkitystä.
Helppous/vaikeus on omassa päätäntä vallasamme.
Olemme vain, meitä muovataan. Riippuu itsestämme, olemmeko valmiita muovattavaksi.
Olemme tyyni veden pinta, jos annamme tilaa tyyneydelle elämässämme.
Mikä meitä muovaa? Jos äskeisessähetkessä koettu jo seuraavassa hetkessä on unohdettu,poissa, niin muutummeko joka hetken mukaan vai pysymmeko muuttumattomina hetkistä riippumatta?
Onko,ilo, suru, hurmio, pelko, tuska, ikävä jne. vain levottomuutta, josta päästessämme eroon saavutamme tyyneyden?
Tyyneys on ihmisen/olemisen olemus???
Meitä muovaa joko itsekäs egomme tai antautuessamme taivaalliset voimat. Tässä hetkessä koettu ei unohdu koskaan. Ei poistu meistä. Koettu hetki voi meitä muutta atai sitten ei. Riipuu kyvystämme ymmärtää koettu hetki.
Ilo ja rakkaus ovat ulokopuolelta egomme, taivaan lahja sitä janoaville. Suru on tunne, joka on läsnä, joka on koettava täydellisesti, tyydyttyvästi. Hurmio, pelko ja tuska ovat sielun vihollisen aikaan saamia, niitä välttäkäämme.
Tyyneyden saavuttaminen on kaiken a ja o.
Kiitos valaisesvista vastauksistasi.
Niin, aito ilo on tyyneyttä. Aito rakkaus on tyyneyttä. Aito suru on tyyneyttä.
Kun ei pyritä saavuttamaan mitään, ei eletä roolia ja näytelmää. Niinkö?
Tyyniä unia sinulle ja jokaiselle.
Vai on pelko ja tuska sielunvihollisen aikaansaamia? On tainnut juhlallisten kielikuvien hurmio sotkea kirjoittajan arvostelukyvyn.
On tämä ainakin esimerkki ihmisen halusta kunnostautua omissa ja muiden silmissä.