Suomen armeijan käsiasepula 80-luvulla

Itse kenttätykistössä 83 palvelleena ymmärsin aivan hyvin sen että jaoksemme käsiasistuksena oli Degtarjev, Pystykorva ja Suomi. Paremmat aseet tarvittiin etulinjaan ja sinne niitä kyllä riitti. Kyllä Pystykorvalla tai Deegulla tappoi 80-luvulla siinä missä 40 vuotta aikaisemmin, etenkin kun ne eivät olleet ainoat aseet.

Ja sinä uskot tietysti kaiken mitä luet tolvana. Nämä samat tyypit jotka eivät "antaneet arvoa" olivat paskat housussa paniikissa pelkurimaiseen ruotsalaiseen tyylliin Rauma-Repolasta.

aseistuskaan hääppöistä ollut. Kävin intin 80-luvun alkupuolella ja täysillä silloin tetsattiin me panssarintorjujat kevytsinko-kertasinko-rasko -aseistuksella. Nämä myönnettiin jo silloin edellisen sodan aikaisiksi ja kouluttajat totesivat ettei niillä nykyisiä panssareita vastaan mitään tee avuttoman kantomatkan ja nykypanssarien sandwich-rakenteen vuoksi. Kertauksessa taas harjoituksen pääaihealue kerrottiin olevan nimenomaan viestiliikenne. Ja kalustona venäläiset tykistöradiot joiden ikäloput akut eivät pitäneen virtaa ja joilla ei saanut yhteyksiä minnekään, huutamalla kuso kulki pidemmälle.

Täysi vitsi ja osallistujien ajan haaskausta koko Suomen armeijan touhut.

Tuo Tomas Riesin kirja on kyllä suoraa fantasiaa, eikä siinä juurikaan tosielämää käsitellä.

Käsiasepulan lisäksi Suomen armeijaa vaivasi noihin aikoihin myös pula raskaista aseista sekä muista varusteista. Esimerkiksi tykistökirjo oli aivan tolkuton ja vanhimmat olivat vuosisadan alun 76mm kanuunoita... Liikkuvuutta ei juuri ollut ottotraktori/peräkärry-yhdistelmiä lukuunottamatta, etenkin ps-ajoneuvoista oli huutava pula: Pasin tuotanto pääsi käyntiin vasta 80-luvun lopulla ja vajaalukuiset BTR-60:t muodosti pitkään ajoneuvokannan.

Onkin erittäin kuvaavaa, että supistusten ensimmäisessä aallossa 90-luvun lopulla romukoppaan lensi yli puolet prikaateista vaikka DDR:n alesta saatiin hommattua kalustoa enemmän kuin meillä koskaan ennen on ollut. Materiaalia kun meillä ei ollut riittävästi edes silloin.

Vielä 90-luvun puolivälissä kokooonpanoon väitettiin kuuluvan mm. 10 jääkäriprikaatia ja 2 panssariprikaatia. Yhteensä nämä olisi tarvinneet liikkuvuuden takaamiseksi mm. yli 2000 kuljetusvaunua. Arvatkaapa kuinka lähelle päästiin oikeasti?

Samaan aikaan listoilla heiluneet 17kpl 6600 miehen jalkaväkiprikaatia olivat surkeuden multihuipennus jo tuolloin, puhumattakaan 80-luvun tilanteesta: vajaalukuinen tykki-IT, käsiaseistus puutteellinen, tykistö heikkolaatuista ja vähälukuista, liikkuvuus huono, ei ohjuskalustoa jne. Hyvä että niistä päästiin.

1993 palvelusaseena oli rynsteri, mutta kyllä meille annettiin koulutus suomi-kp:llekkin ja silloin minulle sevisi yksi ikävä suomi-kp:n piirre. Sen lisäksi kolmen patruunan ammunnoissa olin huomaavani kuinka naapureilla esiintyi suomi-kp:n kanssa jumiintumis ongelmia.

no, nyt kun kalusto ei sitten ollut 80-luvulla ajanmukaista niin mitä suomi on menettänyt ? Ei sitten yhtään mitään. Eli, joka vanhoja muistelee, sitä "rotanhännällä" silmään : ) .

on se tilanne, että huippuvarustus on vain osalla ( 10-30 %) joukoista. Muut saavat tulla toimeen vanhemmalla materiaalilla. Se ei tarkoita, että se olisi huonoa. Vanhallakin aseella voi ampua tarkasti ja tehokkaasti. Käyttäjän taito merkitsee paljon.