Vantaalla eronneille

"Viime vuonna lähes 80 000 ihmistä erosi kirkosta käyttäen eroakirkosta.fi-nettipalvelua. Eroaminen on tehty helpoksi, mutta seurakunnat pitäisivät mielellään jäsenistään kiinni. Osa seurakunnista lähettääkin eronneille kirjeen, jossa kysellään muun muassa eron syitä.

Helsingin, Espoon ja Vantaan laatimissa kirjeissä ei ole merkittäviä kuntakohtaisia eroja.

– Me haluamme ottaa yhteyttä ihmisiin, jotka ovat katsoneet aiheelliseksi näin päättää. Kyseessä on vähän samantyyppinen yhteydenotto kuin lehtitilausten päätyttyä, jolloin myös tavallisesti otetaan yhteyttä tilaajaan, sanoo Malmin seurakunnan kirkkoherra Pertti Simola..."

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/61865-kirkosta-eronneet-saavat-kotiinsa-paimenkirjeen

Hyvä lehtivertaus. Minullekin vanhemmat tilasivat xyz-lehden, kun on pari kk vanha. Lehden tilausta en voinut itse peruuttaa ennen kuin täytin 18 v. Vähän kehno diili minusta.
4151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei kirkkoraasu oikein ymmärrä että sen on ihan turha rypistellä?

Kun yhtenäiskulttuuri aikoinaan murtui, oli kirkon kohtalo sinetöitynyt - pelastusta ei enää ollut;-))

Kun ns. suuret uskonnot aikoinaan hissukseen syntyivät, olivat ne suhteellisen tosia, eli ne vastasivat sitä alhaista tietoa ja ymmärrystasoa, mikä silloin vallitsi.

Viimeisten satojen vuosien huima tietomäärän kasvu on johtanut täysin uuteen tilanteeseen. Nyt on yhä vaikeampi saada ihmiset uskomaan samalla tavalla, ja samoihin asioihin, kun mihin pronssikautiset ihmiset uskoivat.

Tästä syystä uskontojen ote ihmisistä on heikentynyt dramaattisesti kehittyneissä maissa. Vain kehittymättömissä maissa uskonnoilla, lähinnä kristinuskolla, on vielä kasvupotentiaalia kun siellä kuvitellaan, että pakkohan tuosa uskossa on oltava jotain syvällistä, kun se tulee kehittyneissä maista.

Marssijärjestys on se, että ensin ihmiset irtaantuvat uskonnollisista järjestöistä, ja sen jälkeen hiipuu hissukseen usko "mystiseen". Myös yhteisöllisyyden kaipuu täyttyy muiden yhteisöjen kautta kuin uskonnollisten.

Ruotsissa kirkon alasajo on jo hyvässä vauhdissa eikä ole mitään syytä etteikö kehitys meillä olisi samanlainen. Skenario on jo niin selvä, ettei kirkon piirissaä edes juuri pyristellä vastaan.

Samassa tilanteessa ollaan Suomessakin 5-8 vuoden kuluttua. Kirkon tulot pienenevät samalla kun kustannustaso (kiinteistöt ja eläkkeet) kasvavat nopeasti. Yhtälö on kestämätön ja kirkosta tulee jatkuvien kriisien pesäke joka yhä selvemmin paljastaa sen olemassaolon mahdottomuuden.

Pätevin henkilöstö etsiytyy hyvissä ajoin pois ja suuren eläkkeelle lähtevän joukon korvaajia ei tahdo löytyä.

Eli, voitto on meidän!

Äänestä

Suunta on selviö ollut jo jonkin aikaa. Jopa kirkon omissa ennusteissa ei jäsenyyden kasvuun enää uskota.

Kiinnostavaa on enää vauhti. Onko kirkosta eroaminen 1% luokkaa vai nopeutuuko vielä. Luulen, että tätä prosentin vuositahtia mennään ja välissä on jokunen parempi vuosi, kuten viime vuosi.

Äänestä

En minäkään usko että eroluvuissa tapahtuu mitään kovin mullistavaa. Tosin pientä nousua siinäkin tulee tapahtumaan kun "sosiaalinen paine kuulua kirkkoon" leviää myös maaseudulle ja pienempiin kaupunkeihin.

Muutaman vuoden viiveellä iskee se kaikkein pahin kirkolle: Kun kymmenisen vuotta on jatkunut tämä nuorten aikuisten eroaminen, niin seuraukset rupeavat näkymään tosi rajuina siinä, ettei lapsia enää liitetä kirkon jäseniksi läheskään nykyistä vauhtia.

Silloin kirkkoon iske se varsinainen moukari! Silloin myös ne hieman "hitaammat" tajuavat, miten pahasti kirkko vuotaa.

Ja silloin hekin ymmärtävät, että voitto on meidän!

Äänestä

Onko kirkolla lupa käyttää rekisteriään suoramarkkinointiin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paimenkirje kirjoitti:

"Viime vuonna lähes 80 000 ihmistä erosi kirkosta käyttäen eroakirkosta.fi-nettipalvelua. Eroaminen on tehty helpoksi, mutta seurakunnat pitäisivät mielellään jäsenistään kiinni. Osa seurakunnista lähettääkin eronneille kirjeen, jossa kysellään muun muassa eron syitä.

Helsingin, Espoon ja Vantaan laatimissa kirjeissä ei ole merkittäviä kuntakohtaisia eroja.

– Me haluamme ottaa yhteyttä ihmisiin, jotka ovat katsoneet aiheelliseksi näin päättää. Kyseessä on vähän samantyyppinen yhteydenotto kuin lehtitilausten päätyttyä, jolloin myös tavallisesti otetaan yhteyttä tilaajaan, sanoo Malmin seurakunnan kirkkoherra Pertti Simola..."

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/61865-kirkosta-eronneet-saavat-kotiinsa-paimenkirjeen

Hyvä lehtivertaus. Minullekin vanhemmat tilasivat xyz-lehden, kun on pari kk vanha. Lehden tilausta en voinut itse peruuttaa ennen kuin täytin 18 v. Vähän kehno diili minusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu