Mikä on/oli sallittua ja mikä ei ollut.

2 Kuninkaiden kirjaa

Kuningas Josia puhdistaa jumalanpalveluksen.

Kuningas lähetti kutsun kaikille Juudan ja Jerusalemin vanhimmille ja he kokoontuivat hänen luokseen. Kuningas meni Herran temppeliin ja hänen kanssaan menivät kaikki Juudan miehet ja kaikki Jerusalemin asukkaat papit ja profeetat ja koko kansa, niin ylhäiset kuin alhaiset.

Hän luki heidän kuultensa kaiken mitä temppelistä löytyneessä liiton kirjassa sanottiin. Sitten kuningas nousi korokkeelle ja teki Herran edessä liiton. Sen mukaan heidän tuli seurata Herraa ja kaikesta sydämestään ja kaikesta sielustaan noudattaa hänen käskyjään liitonehtojaan ja säädöksiään Näin he täyttäisivät sen mitä kirjassa oli liitosta sanottu Koko kansa yhtyi tähän liittoon.

Kuningas antoi ylipappi Hilkialle häntä avustaville papeille ja ovenvartijoille käskyn että Herran temppelistä oli vietävä pois kaikki esineet jotka oli tehty Baalin, Astarten ja taivaan tähtien palvelusta varten. Hän poltti ne Jerusalemin ulkopuolella Kidronin rinteessä ja vei niiden tuhkan Beteliin.

Samoin hän hävitti maasta epäjumalien papit jotka Juudan kuninkaat olivat asettaneet polttamaan uhreja Juudan kaupunkien ja Jerusalemin ympäristön uhrikukkuloilla.

Papit olivat polttaneet uhreja Baalille sekä auringolle, kuulle ja tähtikuvioille, taivaan koko tähtijoukolle

Josia poisti asera-paalun Herran temppelistä ja se vietiin Jerusalemin ulkopuolelle Kidroninlaaksoon. Siellä hän poltti paalun, hienonsi sen tomuksi ja heitti tomun yleiselle hautausmaalle

Hän hävitti Herran temppelin alueelta myös haureutta harjoittavien pyhäkköpalvelijoiden huoneet joissa naiset olivat kutoneet pukuja Astartelle

Kuningas siirsi kaikkien Juudan kaupunkien papit Jerusalemiin ja Gebasta Beersebaan asti hän hävitti ja kirosi kukkulat joilla papit olivat polttaneet uhreja

Samoin hän hajotti uhripaikat jotka sijaitsivat kaupunginpäällikkö Joosuan portin pielessä ulkopuolelta katsoen vasemmalla puolella. Kukkuloilla uhranneet papit eivät Jerusalemissa saaneet toimittaa uhreja Herran alttarilla. Heidän sallittiin kuitenkin syödä happamatonta leipää pappistoveriensa kanssa

Josia hävitti ja kirosi myös Ben-Hinnomin laakson polttopaikan jottei kukaan enää voisi palvella Molokia panemalla poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi

Samoin hän hävitti ne auringon kunniaksi pystytetyt hevoset jotka oli Juudan kuninkaiden määräyksestä asetettu Herran temppelin oven luo lähelle pylväikössä olevaa hoviherra Netan-Melekin virkahuonetta

Auringon vaunut hän poltti tulessa

Hän hajotti alttarit joita Juudan kuninkaat olivat pystyttäneet temppelin katolle Ahasin yläsalin luo sekä ne alttarit jotka Manasse oli rakennuttanut Herran temppelin molempiin esipihoihin. Ne murskattiin niillä sijoillaan, ja niiden tomu heitettiin Kidroninlaaksoon

Kuningas hävitti ja kirosi myös uhrikukkulat jotka olivat Jerusalemista itään Turmionvuoren eteläpuolella. Salomo Israelin kuningas oli rakentanut nämä kukkulat sidonilaisten iljetykselle Astartelle Moabin iljetykselle Kemosille ja ammonilaisten iljettävälle jumalalle Milkomille

Josia murskasi kivipatsaat ja kaatoi asera- tarhat, ja sitten hän täytti niiden paikan ihmisten luilla.

Josia hajotti myös Beteliin rakennetun alttarin sekä kukkulapyhäkön jonka sinne oli pystyttänyt Jerobeam Nebatin poika, hän joka johdatti Israelin synnintekoon
Kuningas poltti pyhäkön, murskasi sen kivet ja hienonsi ne tomuksi. Myös asera-tarhan hän poltti

Katsellessaan Betelissä ympärilleen Josia huomasi siellä olevat haudat, hän käski kaivaa luut haudoista ja sitten hän hävitti ja kirosi alttarin polttamalla luut sen päällä

---
---
Myös Samarian kaupungeista Josia hävitti kaikki uhrikukkuloiden pyhäköt joita rakentamalla Israelin kuninkaat olivat herättäneet Herran vihan.

Hän teki niille saman, minkä oli tehnyt Betelin pyhäköille. Kaikki uhrikukkuloiden papit, jotka olivat siellä hän surmasi heidän omilla alttareillaan, ja hän poltti alttareilla ihmisluita.

Sen jälkeen hän palasi Jerusalemiin.

Kuningas antoi sitten koko kansalle tämän käskyn: Viettäkää Herran, Jumalanne, pääsiäisjuhlaa siten kuin tähän liiton kirjaan on kirjoitettu. Sellaista pääsiäisjuhlaa ei ollut vietetty niiden aikojen jälkeen, jolloin tuomarit hallitsivat Israelia, ei yhdenkään Israelin eikä Juudan kuninkaan aikana. Vasta kuningas Josian kahdeksantenatoista hallitusvuotena Jerusalemissa vietettiin sellainen pääsiäinen Herran kunniaksi.

Josia hävitti myös henkienmanaajat ja enteidenselittäjät, kotijumalat, epäjumalankuvat ja kaikki muut iljetykset, joita Juudan maassa ja Jerusalemissa vielä oli.

Näin hän pyrki toteuttamaan lain sanat, jotka oli kirjoitettu pappi Hilkian temppelistä LÖYTÄMÄÄN kirjaan.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Että mikäkö on sallittua? Hyvä kysymys, sillä usein esitetty kysymys on, että eikö tätäkään saa tehdä.

      1. Kor. 6:12
      Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita.

      1. Kor. 10:23
      "Kaikki on luvallista", mutta ei kaikki ole hyödyksi; "kaikki on luvallista", mutta ei kaikki rakenna.

      1. Kor. 10:25
      Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,

      Room. 14:14
      Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.

      antti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe