Sekalainen poppoo tappelee jossain aavikolla. Voi olla scifi/fantasia/antiikki 70-80l välillä. Yhdessä kohtauksessa on jättikokoinen ihmismäinen robottihirviö. Sankari voittaa sen ruuvaamalla hirviön nilkasta jonkin iso…
Yksi surkeimmista elokuvista mitä olen nähnyt. Voi luoja että oli huono. Niin käsikirjoitus kuin näyttelijät ja ohjaus. C tasoa.. Kuinka mies joka on ohjannut Halloweenin ja säpinää Chinatownissa voikaan tehdä näin surk…
Hei. Kävin keväällä 2009 katsomassa elokuvan, joka kertoi nuoresta saksalaisesta opiskelijapojasta ja naisesta, joka oli toiminut keskitysleirin vartijana. Nainen joutui oikeuteen ja muut vartijat vierittivät kaikki syy…
Mieleen jäänyt kaihertamaan elokuva, joka tuli TV:stä monta vuotta sitten uuden vuoden aattona. Alussa poliisimies oli virkatehtävässään ja kuoli, mutta eipä sitten loppujen lopuksi kuollutkaan. Jonkun ninjakoulutuksen …
Surkea tekele. Voiko edes elokuvaksi kutsua. Kaava on perinteinen ja tuttu. Kun oikeat elokuvan analyytikot (Oscar) tyrmäävät sitten haetaan mainosta kaiken maailman plagaateilla, Jusseilla ja haihatteluilla. Ja sitten …
Näin pari vuotta sitten erään romanttisen elokuvan,josta pidin ihan hirveästi,mutten muista elokuvan nimeä,enkä edes näyttelijöitä.Elokuva ei ollut mikään suuren budjetin elokuva,eivätkä näyttelijät ihan kuuluisimmasta …
Hahaha. Katsoin juuri. Kun joku neropatti jossain kehui täällä elokuvat palstalla. Että 80 luvun kovimpia elokuvia. No jaa :D B luokkaahan tämä oli. Välillä ylivenytetty hikinen tappelukohtaus kavereiden kesken ym töker…
Hei Jos joku enemmän elokuvia seuraava tietää niin olisin kiitollinen. Minua on jo kauan askarruttanut tää. Siis, elokuvasta muistan vaan että se oli Scifi- kauhu jostan 1970-80 luvuilta ja pääosassa Donald Sutherland. …
Onko reindeerspottingia missään netissä waretettavana?
Joka on oscarinsa täysin ansainnut. Näyttelijät on valittu todella hienosti. Kaikki tekevät työnsä mahtavasti. Erityisesti Javier bardem ja Josh brolin. Tarina on alusta asti mukaansa tempaava. On todella mielenkiintois…
Onko ketään nähnyt sitä kun oon miettiny millainen se mahtas olla?
Muistaako kukaan vinhan vuokra vhs ajan Mustan Lohikäärmeen Kostoa? Kuka ohjasi, kuka näytteli...? Kiinnostaa vitusti!
Kessus mitä b-tuubaa. Suosittelen tämän topicin väelle täysin rinnoin! Sopii näet sivun henkeen!
Ashley Juddin tähdittämä aivan surkea kuvaus kahdesta ötökkäkammoisesta ihmisestä, joilla on pientä suhteentynkää jossain vaiheessa. Lopulta niin sanotut ötökät olivat talossa ja sitten päähenkilöt käärivät koko talon m…
Sellanen asia kun mun tarttisin nähdä kolmesta leffasta alastonkohtaukset? Miten nähdä ne netistä?
Muistaako kukaanpannaanpa jodlaten ajan elätti otsikon tekelettä?
Mow stad
tai joku vastaava bond elokuvan parodia.muistaako kukaan elokuvaa tai elokuvia.ilmeisesti 70-80 luvulta
jeesus mitä shittii... latasin 4,5 gigaa roskaa kauheeta teennäistä kuraa!!!
Mikä mahtaa olla elokuvan nimi, missä poliisi, ehkä charlie sheen,en ole varma ja joku nainen soluttautuu johonkin huumeliigaan ja joutuvat piruparat itse huumekoukkuun ja kärvistelevät piruparat sitten vieroitusoiressa…