Mua harmittaa se, että jotkut seksuaalivähemmistöihin lukeutuvat ihmiset kokevat ylipäätään mitään paineita uskonnollisten piirien taholta. Mua suututtaa se, että uskonnot pyrkivät sanelemaan, mikä on oikein ja väärin ja sitten vielä onnistuvat siinä siten, että saavat jotkut ihmiset ahdistumaan siitä, millaiseksi ovat syntyneet.
Toivoisin, että kaikki homoseksuaalit voisivat tuntea olonsa yhtä vapaaksi kuin minä. Mutta minäpä olenkin onnellinen ateisti. Ateistin elämä on merkityksellistä, rakkaudellista ja totuuteen -eli tieteelliseen maailmankatsomukseen- pohjautuvaa. Voimme elää vapaina harhoista ja ylimääräisestä syyllisyydestä, jolle ei kerrassaan ole mitään rationaalista perustetta, ei ainuttakaan.
Musta on jotenkin paradoksaalista, että seksuaalivähemmistöihin lukeutuva ihminen tukee keskiaikaista ajattelua, joka haluaa polttaa hänet roviolla vähintäänkin kuvainnollisesti. Nykypäivän eheyttämiskampanjat ovat tämän päivän vainoa Suomessa.. jos tuota hulluutta (uskontoa) vielä tieten tahtoen tuetaan, edistetään maailmaa, jossa ollaan valmiita hyppäämään aikakoneella satojen vuosien päähän -taakse päin.
Uskonnolle ei ole mitään perustetta, eikä ainokaistakaan todistetta sille, miksi Jumalaan tulisi uskoa. Jumalaa ei tarvita minkään asian selittämiseen: Moraali, altruismi ja maailman "pahuus" ja "hyvyys" voidaan kaikki selittää muutoinkin.
Miksi te suostutte tukemaan tuota tuhoisaa järjestelmää, jolla on vuosituhansien ajan pyritty kontrolloimaan ja rajoittamaan ihmisen vapautta?