Jos oletetaan että Norjassa murhattiin iso joukko ihmisiä mm saarella koska (joidenkin mielestä) Norjan kanssa olisi muka niin "synnillistä" ja Jumalasta luopunutta, miksei Nyky-Israelin kansa ansaitse kuolemia aivan samasta syystä? Eiväthän israelilaiset ole erityisen uskonnollisia.
älkääkä vedotko holokaustiin, koska se oli jo kauan sitten.
Kysymys konservatiiveille Norjasta
38
143
Vastaukset
Miksi sinä luulet konservatiivisten olevan murhanhimoisia? Jumala tekee mitä tekee, eikä siihen auta liberaalien höttöilyt. Eipä siihen auta konservatiivien toiveetkaan, vaan Jumala tekee minkä hän näkee oikeaksi. Mikäli Jumala näkee oikeaksi rangaista juutalaisia, niin hän rankaisee....jos hän näki oikeaksi rangaista norjalaisia, niin sitten hän näki. Miksi sinä yrität ihmisiä syyllistää Jumalan teoista? länsimaisen oikeuskäytännön perusteisiin kuuluu se, että tekijä tuomitaan, ei tekijää muistuttavat. Vaikka ihminen olisikin Jumalan kuva ( Aika komea pirulainen, kun peiliin vilkaisin), niin samankaltaisuuden viitteistä huolimatta konservatiivit eivät voineet vaikuttaa breiviken tekoihin....Vain Jumala ja Breivike olisi siihen voinut vaikuttaa...
- ilkeilet vaan
Kuvan perusteella näin puhuu vanha noita-akka.
- ei-uskis
esther
16.8.2011 11:07
>>Jos oletetaan että Norjassa murhattiin iso joukko ihmisiä mm saarella koska (joidenkin mielestä) Norjan kanssa olisi muka niin "synnillistä"... - pertsa2010
esther sanoi :
Jos oletetaan että Norjassa murhattiin iso joukko ihmisiä mm saarella koska (joidenkin mielestä) Norjan kanssa olisi muka niin "synnillistä" ja Jumalasta luopunutta, miksei Nyky-Israelin kansa ansaitse kuolemia aivan samasta syystä? Eiväthän israelilaiset ole erityisen uskonnollisia.
____________
Sitä en tiedä onko Norjassakin tuo vapaan kasvatuksen ideologia aikoinaan saanut mellastaa ,mutta se ainakin tuottaa tuollaisia tunnekylmiä psykopaatteja ja ilmentää aivan hyvin tapainturmelusta omalta osaltaan.
Vapaa kasvatus korosti aikoinaan että aina kaiken pitää tapahtua lapsen
tahdon mukaan ja silloinen tunnettu lastenlääkäri Prof.(?)Jäykkä
ihmettelikin ,että pitääkö hänen neuvotella lapsen kanssa ruiskeen
antamisesta.
Sitten ilmestyi TV:n kaksi teorian pääideologia(naista) selittämään etteivät he tätä tarkoittaneet.
Muistan kuitenkin klaaristi heidän tarkoittaneen juuri sitä,ettei lapsia saa kieltää oikein mistään ,kun tulee estoja.
ESTOJA SE BREIVIIKKIKIN OLISI EHKÄ TARVINNUT?
__________________________________________________________
Homoilu Norjassa :
Norskit ovat päässeet siinä Laurin ja Lassen pusi pusi leikissä
omiin avaruuuksiinsa meihin nähden.
Ongelmajätelaitoksen sarvekas johtaja on mielissään heidän kotileikeistään.Sinunhan pitäisi esteri luterilaisena myöntää tuon jäteaseman olemassaolo kaikkihan tietävät sinun fundamentalistisen
lapsenuskosi.
________________
http://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus_ja_laki
Norja
Homoseksuaalisen kanssakäymisen kriminalisoinut laki kumottiin 1972. Norjan laki oli jo astuessaan voimaan vuonna 1903 muotoiltu niin, että syyte homoseksuaalisista teoista voitiin nostaa ainoastaan jos "yleinen etu niin vaatii". Käytännössä Norjassa homoseksuaalisuuden dekriminalisoiminen siis tapahtui jo vuonna 1903. Laki syrjintää vastaan on voimassa, ja vuoden 2009 alusta homopareilla on yhtäläiset oikeudet heteroparien kanssa. Norja on siis yksi maista, joissa sallitaan homoliitto. - ao
Poikotoikaa Israelia tää oli viesti jonka nuoret oli maalannut kankaale
kun ulkoministeri oli saarella -- syyskuussa on tarkoitus tunnustaa palestiinan
valtio- ei-uskis
>>Poikotoikaa Israelia tää oli viesti jonka nuoret oli maalannut kankaalle
kun ulkoministeri oli saarella..>syyskuussa on tarkoitus tunnustaa palestiinan valtio
- elakim
esther
En jaksa vatvoa enään, oliko se norjan tragedia Jumalan käsialaa.
Israelin asema on erityinen.
Se sana täytyy toteutua Èttä Israelin kansa on valona muille kansoille.`. `Soihtuna pimeässä.`.
Mä olen ainakin puristanut m.uniani, ettei enään ihmissoihdun muodossa..
Eli rukoillut sitä. Etteivät he enään luovu Jumalasta.
Silloin se sana voi tapahtua sillä tavalla, miten se on tarkoitettu.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607502Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232926- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1301144
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52735