Täysi psykopaatti naapurina.

Hohhoijaa...

Keski-Uudenmaan pohjoisosassa asuu eräässä kerrostalossa viisikymppinen mies. Hän terrorisoi naapureitaan kokopäivätoimisesti. Mies vetää vähän väliä naapureitaan oikeuteen milloin mistäkin asiasta, ja paikallinen tuomioistuin on jo lopen kyllästynyt hänen käräjöintiinsä. Samoin on poliisi kyllästynyt ottamaan vastaan tutkintapyyntöjä ja rikosilmoituksia. Mies häviää juttunsa säännöllisesti, mutta pitkäaikaistyöttömänä ei tietenkään maksa käräjöintiään, vaan kaikki jää veronmaksajien kustannettavaksi.

Lisäksi tämä mies on pirullisen ovela kiusaaja. Hän keksii mitä erikoisimpia konsteja vaikeuttaakseen naapuriensa elämää. Viimeksi hän hankkiutui riitoihin erään tyypin kanssa, ja sen jälkeen tyypin työpaikalle alkoi tulla hänen nimellään tilattu homopornolehti. Kerran tämä mies kolhi itse autoaan ja aiheutti klommoja myös viereisen autopaikan autoon. Näin on ainakin syytä epäillä, sillä yöllä kuului pimeältä parkkipaikalta vasaroinnin ääniä. Sen jälkeen hän veti naapurin oikeuteen syyttäen, että tämä muka oli kolhinut hänen autoaan omallaan! Erään kerran hän teki eräästä perheestä lastensuojeluilmoituksen, ja sai syyttömälle perheelle aikaan täysin aiheettoman huostaanoton.

Lisäksi hän selvittää, onko hänen naapureistaan valokuvia netissä, kopioi kuvat ja laittaa niitä naapurinsa tiedoilla varustettuina esim. deitti- tai pornosivuille. Eräälle pariskunnalle tuli ero, kun miehelle alkoi tulla hänen vaimonsa puhelimeen soittoja tuntemattomilta naisilta. Lisäksi hän ilmeisesti myös salakuuntelee ja nauhoittaa naapuriensa keskusteluja, sekä filmaa heitä ikkunan kautta. Kerran, kun huoltomies kävi hänen asunnossaan, hän kertoi nähneensä siellä erikoisia teknisiä kuuntelulaitteita antenneineen ja jotain filmauskalustoa. Tällaista, ja pahempaakin, ei ole sattunut vain muutamia kertoja, vaan useita satoja kertoja vuosien varrella. Siksipä talossa vaihtuvatkin asukkaat useasti. Mies toimii aina niin ovelasti ja kaikki seikat huomioon ottaen, että hän ei koskaan jää kiinni tekosistaan. Ilmiselvä luonnehäiriöinen eli psykopaatti. Onneksi en itse asu samassa talossa, mutta sen talon asukkailta olen näitä juttuja kuullut.

128

7793

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....................

      Joo ilmaisee itseään henkilötietojen kautta mediassa, on erittäin kummallista, että asuntoon murtaudutaan ja joutuu muuttamaan tuettuun asuntoon.

    • Tuttu tapaus

      Kuulostaa normi raumalaiselta.

      • Luulisin et Turkulainen...


      • uusimaalainen 13v...
        phinoystyle kirjoitti:

        Luulisin et Turkulainen...

        aivan selvä Porilainen...


    • mk

      Ei muuta kun toimeksi anto sellsiseen firmaan josta pari turvamiestä muiluttaa miehen kunnolla ja tekee selväksi ett änyt leikkiminen loppuu. Jos asuu omsitusasunnossa niin taloyhtiö voi ottaa asunnon haltuun kun asukas ei sopeudu kerrostaloasumiseen.

    • 457y6h

      Vitut mitään turvamiestä palkkaamaan, vaan naapurusto yhteisvoimin antaan pataan ko. herralle ja kukaan ei sitten jälkeenpäin tiedä yhtään mitään tapahtuneesta vaan persläpi on vain omin päin kaatunut kadulla tai tullut hakatuksi jonkun random piripään toimesta. Eiköhän äijä opi pikku hiljaa ihmisiksi.

      • julkinen häpäisy

        muistuu mieleen avioliiton alkuajoilta eka asunto kerrostalossa

        yläpuolella asui hoitaja-insinööriopiskelija-pari

        Rouva kävi muutossa opastamassa miestäni kuinka makuuhuoneen verhot täytyy keskeltä jättää auki ja tuuletusikkunan karmiin tehdä johdonmentävä lovi

        löytyi mikrofoni makuuhuoneestamme ja periskooppi ilmestyi aika usein keikkumaan makuukammarin ikkunan taakse.

        Tuhottu seksuaalisuus/häpäisty oli naisen onni ja ilo ja lopulta avioliittokin.

        Se siitä. Kaipa se oli Luojan tahto. Särkeä ja tuhota.


      • meepss

        Onkohan se nyt ihan järkevää kehottaa rikokseen?


      • Ei.
        meepss kirjoitti:

        Onkohan se nyt ihan järkevää kehottaa rikokseen?

        Ei.


    • adg2q32gq3

      Nykyaikana tuntuu, että joka kansalaiselle on nimetty 'korttelipoliisi' tai valvoja. Kuulostaa hiukan siltä, että kyseessä voi olla 'valtion psykopaatti'. Kannattaa huomioda se, että esim. SWAT ja Karhu ja muissa sellaisissa joukoissa palvelee psykopaatteja, jotka vasaralaukausella eliminoivat aseellisen uhkatekijän ja menevät kahville sen jälkeen. Psykopaatit myös ovat hyviä sijoittamisessa, kun ei tunnu stressi missään. Suomeksi: valtioiden psykopaatti on eri asia kuin se vihattu psykopaatti.

      • Seiniä päin

        No, mitä ne psykot olisi sellaisiin ryhmiin soluttautuneet kun pahanteosta eivät kerkeä. Vielä poliisi vai? Eihän ne löydä uhreja , heikkoja ja hauraita joita murennella rauhassa feikissä yksityiselämässään ihan sieltä rikollisjengistä.Yksityiselämässä kun joutuu jokainen vähän huijatuksi, nolona maksaa toisen velkoja.
        Mutta kahville menisin minäkin jonkun asehullun kaatamisen jälkeen, on varmasti rento olo....
        Muuten kerropa lisää noista valvojista, ehkä tiedät enemmän kuin muut....


    • eräs surffalija

      Linnaan koko lopuksi iäksi tälläne.

    • Termiinaattori

      Yksi jokseenkin samanlainen asuu eräässä Turun hyvämaineisessa lähiössä. Nyt hän on kyllä saamassa häädön ja joutuu jälleen kerran oikeuteen kotirauhan häirinnästä. Sai myös sakot pahoinpitelystä. Totaalinen kusipää, mutta löysi voittajansa.

      • Pellen naapuri

        Tunnistin myös alotusviestistä ihan saman kyseisen herra Pelle Hermannin. Kyllä nyt on pellen pelit pelattu ja toivottavasti naapurustoon palaa rauha maahan kahdeksan vuoden häiriköinnin jälkeen.


    • kiusaajat kuriin

      Vastaus alkuperäiseen viestiin.

      Uskomatonta että tällaista tapahtuu. Kuulostaa jo siltä, että naapurisi haluaa vaikuttaa, hallita ja manipuloida muita sotkeutumalla toisten elämiin. Luonnevikainen. Ei osaa vetää rajaa itsen ja muiden välille. Ikävää, jos perheet hajoavat tai elämä vaikeutuu muuten tällaisten ihmisten vuoksi. Asuin itse rauhallisesti 9 v samassa asunnossa, kunnes naapuristoon muutti henkilö, joka halusi hallita jatkuvalla öisellä häirinnällä. Olin jo muutenkin suunnitellut jossain vaiheessa muuttoa isompaan asuntoon, joten osittain tämän vauhdittamana muutin itse pois oman terveyteni vuoksi. Muutosta aiheutui minulle ylimääräisiä turhia kuluja, onneksi sain apua. Olisin mieluummin muuttanut vähän myöhemmin, esim. työn vuoksi toiselle paikkakunnalle.

    • Korohoro

      No täytyy varoa jos näkee tuon kuvan tyypin.

      • Hohhoijaa...

        Kuvan tyyppi ON sama henkilö. Kannattaa varoa!


      • Muttatuota

        Mistä ne saa noi kuvat. Muttas entäs jos tuo kuvan henkilö ei olekkaan se oikea. Ovatko he keitä. Voiko hakea esim pätkäduunia s24 lle olemaan valokuvamalli


      • Hohhoijaa...
        Hohhoijaa... kirjoitti:

        Kuvan tyyppi ON sama henkilö. Kannattaa varoa!

        Nimimerkkini varastaneelle pikku saatananpalvojahevari belial_666:lle. Tämä on nyt jo neljäs kerta kuukauden sisään, kun sinä tulet minun aloittamaani ketjuun sönköttämään ja sotkemaan sitä.

        Sinulla on sairas tarve tulla jokaiseen sellaiseen ketjuun, jonka Suomi24 nostaa etusivun otsikoksi, ja minulla niitä on usein. Jos sinä et itse osaa kirjoittaa aloituksia, jotka päätyvät etusivulle niin se on voi voi, mutta jätä muiden ketjut rauhaan.

        Parasta olisi, jos kirjoittaisit vain sillä nimimerkilläsi belial_666, jota aikoinasi käytit Ateismi-palstalla.


      • Hohhoijaa...
        Muttatuota kirjoitti:

        Mistä ne saa noi kuvat. Muttas entäs jos tuo kuvan henkilö ei olekkaan se oikea. Ovatko he keitä. Voiko hakea esim pätkäduunia s24 lle olemaan valokuvamalli

        Netissä on ns. Stockphoto-palveluja, joista voi ostaa muiden ottamia valokuvia omaan käyttöönsä muutamalla sadalla eurolla. Suomi 24, kuten netissä toimivat sanomalehdetkin, käyttää Stockphoto-valokuvia, eivätkä ne liity keskustelunaloituksissa esiintyviin ihmisiin, kissoihin, koiriin yms. Siksi nettilehdissä usein lukee: Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.


    • Hohhoijaa...

      Suomi24:n ylläpito lisäsi kuvankin tästä häiriköstä!

      • Ylläpidettävä

        On alittajan omakuva, ylläpidon porukkaa, älkää herjatko.


      • täh??!
        Ylläpidettävä kirjoitti:

        On alittajan omakuva, ylläpidon porukkaa, älkää herjatko.

        Missä muka on jokin kuva? Mä en näe kuin Suomi24:n etusivulla jonkun netistä revästyn kuvan jostakin kiikarien kanssa - sitä samaa raflaavaa paskaa mitä Suomi24- aina harrastaa, eli ei tekstien kirjoittajien kuvia, mutta netistä sutaistuna sitätä, MUTTA ketjun aloittaneen naaman paikalla ei ainakaan t'lle koneelle näy mitään, kuten ei kenenkään muidenkaan teidän kirjoittaneiden kohdalla.


      • hiljaa hiljaa pääkii
        täh??! kirjoitti:

        Missä muka on jokin kuva? Mä en näe kuin Suomi24:n etusivulla jonkun netistä revästyn kuvan jostakin kiikarien kanssa - sitä samaa raflaavaa paskaa mitä Suomi24- aina harrastaa, eli ei tekstien kirjoittajien kuvia, mutta netistä sutaistuna sitätä, MUTTA ketjun aloittaneen naaman paikalla ei ainakaan t'lle koneelle näy mitään, kuten ei kenenkään muidenkaan teidän kirjoittaneiden kohdalla.

        Kyllä se siellä on. Klikkaa sitä kiikarimies-kuvaa, niin saat kyttärin kuvan näkyviin.


      • Ei liity.
        täh??! kirjoitti:

        Missä muka on jokin kuva? Mä en näe kuin Suomi24:n etusivulla jonkun netistä revästyn kuvan jostakin kiikarien kanssa - sitä samaa raflaavaa paskaa mitä Suomi24- aina harrastaa, eli ei tekstien kirjoittajien kuvia, mutta netistä sutaistuna sitätä, MUTTA ketjun aloittaneen naaman paikalla ei ainakaan t'lle koneelle näy mitään, kuten ei kenenkään muidenkaan teidän kirjoittaneiden kohdalla.

        Kuvan mies ei liity tapaukseen.


    • Pelokas nainen..

      Mun naapurini on keski-ikäinen mies ja hänellä on outo/sairas tapa, jos hän jostakin "kokee" loukkaantuvansa?

      Hän soittaa ovikelloani 03 - 04 välisenä aikana. Aluksi luulin kuulevani unena ovikellon kilauksen, sitten arvelin sen kuuluvan toisen asukkaan ovelta.
      Kerran olin hereillä ko aikana ja ovikello rämähti - ei ketään oven takana??

      Aika kurjaa kun olen joutunut ruuvaamaan ovikellon pois! Tutut tietävät koputtaa, mutta vieras (esim. veteraanikerääjä) oli seissyt oveni takana H-moilasena.

      Onko teillä ehdotuksia mitä voisin tehdä? Olen nainen ja säikähdän aika tavalla kesken unen rämähtävää ovikellon soimista.

      • Hohhoijaa...

        H-o-moilasena.?


      • 220v

        Pyydä jotain mies kaveriasi virittään siihen ovikellon nappiin pien ylläri niin loppuu soitot :))


      • Rips raps..
        220v kirjoitti:

        Pyydä jotain mies kaveriasi virittään siihen ovikellon nappiin pien ylläri niin loppuu soitot :))

        Haulikko käteen...


      • Pelokas nainen...
        220v kirjoitti:

        Pyydä jotain mies kaveriasi virittään siihen ovikellon nappiin pien ylläri niin loppuu soitot :))

        Mikä se ylläri voisi olla??? Neuvo ny ihmeessä? Mietin, että jos ensi yönä kilahtaa meinaan ovikello, niin menen ITSE soittamaan ukon kelloa ja kysyn asiaa?
        Uskallanko, kun en tohdi leipäveistä ottaa mukaan.


      • Pieni lisäys..
        Pelokas nainen... kirjoitti:

        Mikä se ylläri voisi olla??? Neuvo ny ihmeessä? Mietin, että jos ensi yönä kilahtaa meinaan ovikello, niin menen ITSE soittamaan ukon kelloa ja kysyn asiaa?
        Uskallanko, kun en tohdi leipäveistä ottaa mukaan.

        Ukolla on viikonloppu-heila, joten kyse ei voi olla "lapsellisesta" kiinnostuksestakaan?? Nainen on siellä vain viikonloput, aina pe - su.


      • Ja saa nauraa.
        Pelokas nainen... kirjoitti:

        Mikä se ylläri voisi olla??? Neuvo ny ihmeessä? Mietin, että jos ensi yönä kilahtaa meinaan ovikello, niin menen ITSE soittamaan ukon kelloa ja kysyn asiaa?
        Uskallanko, kun en tohdi leipäveistä ottaa mukaan.

        No laita kellolla ja laajakuvalla varustettu kamera ovisilmän reikään, joka ottaa kuvia joka kerta, kun joku painaa ovikelloa.

        Toinen erittäin hauska mahdollisuus olisi, että nappia painavalle lentää silmille kissankusta jostain suuttimesta:))

        Olisi erittäin kivaa kiusata kiusaajaa :))


      • 26
        Hohhoijaa... kirjoitti:

        H-o-moilasena.?

        Tarkoittaa että on "pihalla"


      • kiljuuna
        Ja saa nauraa. kirjoitti:

        No laita kellolla ja laajakuvalla varustettu kamera ovisilmän reikään, joka ottaa kuvia joka kerta, kun joku painaa ovikelloa.

        Toinen erittäin hauska mahdollisuus olisi, että nappia painavalle lentää silmille kissankusta jostain suuttimesta:))

        Olisi erittäin kivaa kiusata kiusaajaa :))

        Kytkee kellon verkkovirtaan. taatusti jää kiinni.


    • Viestivaras

      YLLÄPITO BLAA BLAA BLAA :) Hahhah haa :):) Kylläpä repii miestä. Oletko kenties katkera? Kerro ihmeessä me halutaan tietää että saadaan nauraa:)

      • Hohhoijaa...

        Tuota kuvan äijää kyllä jokin repii. Onneksi Suomi24:n ylläpito lisäsi kakosta kuvan !


      • Joo....
        Hohhoijaa... kirjoitti:

        Tuota kuvan äijää kyllä jokin repii. Onneksi Suomi24:n ylläpito lisäsi kakosta kuvan !

        Se on se ylläpidon äijä.


    • Omiki.

      Ihan selkeetä puppua koko tarina. Miksi koko talon asukkaat alkaisivat sinulle yksityiskohtineen kertomaan tarinoita tästä miehestä, vaikka et edes asu talossa ? Nykyään kun on hyvin yleistä, ettei jopa vierusnaapuria tervehditä rappukäytävässä.

      • Hohhoijaa...

        Kerron, miksi. Asun viereisessä kerrostalossa, ja satun tuntemaan tuon toisen talon tyyppejä. Talomme ovat samaa vuokrataloyhtiötä. Samassa pesutuvassa ja samoissa pihatalkoissa on tutustuttu, ja he ovat kertoneet kauhutarinoita T*nin toiminnasta.


    • Suvitinnn

      itsellä vähän sama tilanne. Olen asunut jo kymmenen vuotta asunnossani kerrostalossa. Minulla on koira, joka sekin jo suunnilleen sen 10-vuotta. Välillä minulla ollut myös 2 koiraa. Kukaan ei ole aiemmin valittanut koirastani.

      Mutta n. 2 vuotta sitten muutti naapuriin mies, joka aloitti valittamisen sillä, että koirani kusee pihalle ja sotkee kauniin valkoisen lumihangen. No koirani ei ikinä asioi piha-alueella, naapuruston koirat kylläkin. Lopulta juttu paisui niin, että mies syytti koiraani lähikadun sotkemisesta.. Ihan kuin siellä ei muita koiria kävisi, koska katu loppuu ja alkaa metsä/lenkkipolut. No nyt tämä mies on 2 vuotta valittanut kaikista asioista vähän jokaiselle naapurilleni. Muut talomme asukkaat jopa käyvät ilmoittamassa tälle miehelle, milloin heille tulee lapsia, koiria tms. kylään/hoitoon.

      Mies ravaa päivät rappukäytävässä ja kuuntelee josko jostain kuuluisi ääntä. Mies on ilmeisesti työtön. Nyt hän on siis alkanut valittaa koirastani, joka kuulemma pilaa hänen normielämänsä haukunnallaan. Koirani saattaa haukkua postia tai ovikellon ääntä, muuten se on hiljaa. Olen kiertänyt muut naapurit ja kysellyt haukkuuko koirani ja kaikki sanovat että ei tai enintään juuri silloin kun posti kolahtaa luukusta. Mutta ketään se ei häiritse. Koirastani ei siis ikinä aiemmin ole kukaan valittanut ja koira on jo 10.v, joten ihmettelen miksi se nyt olisi alkanut haukkua. No olen nyt kytännyt koiraani rappukäytävässä ja istunut tuntikausia siellä kuunnellen ja haukkumista ei asunnostani kuulu. Joku naapureistani sanoi, että tämä valittajamies itse kuuntelee oveni takana, soittelee kelloa ja paiskoo omaa ulko-oveaan niin, että saa koiran haukkumaan. Olen todella väsynyt tähän.

      olen isännöitsijälle ilmoittanut asiasta ja hän vain ehdottaa sitruunapannan käyttöä. Tällä viikolla tämä mies sitten haistatteli ja huusi vihaisena minulle pihalla ja kysyin että onko koira haukkunut tänään kun hän noin vihainen ja hän itse sanoi, että ei ole haukkunut ja tivasi minulta mitä olen sille tehnyt ja huusi ettei asia jää tähän ja se koira häiritsee häntä.

      Mutta helvetti kun eihän se edes hauku siellä ja poliisiltakin jo kysyin neuvoa ja sieltä sanoivat, että kyllä normmalielämäänkin kuuluu, että koira silloin tällöin saattaa haukahtaa. Kysin voinko tehdä rikosilmoituksen miehestä, mutta he sanoivat että voin jos olen kotona silloin kun hän esim. tahalleen ärsyttää koirani haukkumaan. Ja mieshän kyttää päivät, joten tietää milloin olen kotona. kaikki 6 muuta naapuriani sanovat ettei koira hauku, yksi jopa ei tiennyt minulla koiraa olevankaan.

      Olen helvetin väsynyt tähän kyttäämisen ja siihen että saa koko ajan olla varpaillaan. Kummasti myös autooni on alakanut ilmestyä kolhuja aina kun se parkissa kerrostalomme pihassa.. Epäilen tätä miestä. kyseessä kuitenkin nuori mies, joten en tiedä millainen hullu hän oikeasti on :(

      • tyttö56565656

        tuosta auton kolhimisesta voisit jo tehdä rikosilmoituksen. seuraavan kerran kun huomaat kolhun, kutsu poliisi paikalle ja tee ilmoitus. siinä vaiheessa voisit jo ohimennen mainita, että "epäilet" tätä yhtä henkilöä.

        omassa talossani oli puolisen vuotta sitten eräs idioottiasukas, jonka vieras terrorisoi omaa autoani. heitti tumpit, purkat, roskat tms. autoni päälle ja lisäksi ohimennen klimppasi tuulilasiin. muutaman kerran oli jopa auton konepellillä olleen ohkaisen lumikerroksen päälle piirretty "kirkkoveneen kuva". tämä oli seuraus siitä kun hänelle huomauteltiin useamman asukin toimesta, että älä pysäköi autoasi laittomasti muiden asukkaiden paikoilla tai yleisellä piha-alueella. tämä likka teki siis tätä ihan kiusallaan... :)

        no tällä asukkaalle annettiin varoitus (asukas on vieraista vastuussa) ja tilanne meni pahemmaksi. autooni ilmeistyi pieni kolarinirhaisu etupuskuriin.

        minulla oli suuret epäilyt tekijästä, mutta onneksi satuin kerran ohimennen parvekkeelta huomaamaan omin ja todistajan silmin kuinka tämän asukkaan vieras klimppasi autoni tuulilasiin, nousi omaan autoonsa (jota pysäköi laittomasti talomme pihassa JATKUVASTI) ja ajoi pihastamme pois.

        soitin välittömästi poliisilaitokselle, ja tiedustelin toimintaohjeet. heidän mukaansa tapauksessa riitti se, että kun olimme nähneet tapauksen niin se oli riittävän pätevä todistusaineisto.

        seuraavana päivänä tein asiasta rikosilmoituksen ja listasin kaikki aiemmin tapahtuneet asiat siihen.

        meni hetki ja asian tutkija otti yhteyttä ja päätettiin, että aloitetaan homma siten, että hän soittaa tällä asukkaan vieraalle ja katsotaan sitten miten tilannetta lähdetään jatkamaan.

        siitä soitosta lähtien tämän asukkaan vieras ei ole autooni kajonnut eikä sen puoleen mihinkään muuhunkaan minulle kuuluvaan omaisuuteen. rapussa sai kyllä pitää varansa, ettei häneltä turpaansa saanut.

        pitkään hän uhitteli asukkaan kanssa, että hän nostaa minua vastaan kunnianloukkaussyytteen kun olen hänen kunniaansa loukannut. eipä ole vielä tähän päivään mennessä poliisilta soittoa asian tiimoilta tullut.

        onneksi kesän alussa tämä asukas muutti talostamme pois vieden mukanaan tämän idioottivieraansa.

        jäipähän tämänkin häirikön tiedot poliisinrekisteriin, että hän on ollut rikoksesta epäiltynä.

        niin kuin poliisi sanoi itsellenikin, että ihmisen täytyy olla todella typerä jos hän ei tajua lopettaa toimintaansa silloin kun mukaan on jo vedetty virkavalta. siinä vaiheessa useimmilla menee kusi pöksyyn.


      • naapurille urpopanta

        Olisit sanonut isännöitsijälle ettei naapuri suostu käyttämään sitruunapantaa...


      • menkää sienestää
        tyttö56565656 kirjoitti:

        tuosta auton kolhimisesta voisit jo tehdä rikosilmoituksen. seuraavan kerran kun huomaat kolhun, kutsu poliisi paikalle ja tee ilmoitus. siinä vaiheessa voisit jo ohimennen mainita, että "epäilet" tätä yhtä henkilöä.

        omassa talossani oli puolisen vuotta sitten eräs idioottiasukas, jonka vieras terrorisoi omaa autoani. heitti tumpit, purkat, roskat tms. autoni päälle ja lisäksi ohimennen klimppasi tuulilasiin. muutaman kerran oli jopa auton konepellillä olleen ohkaisen lumikerroksen päälle piirretty "kirkkoveneen kuva". tämä oli seuraus siitä kun hänelle huomauteltiin useamman asukin toimesta, että älä pysäköi autoasi laittomasti muiden asukkaiden paikoilla tai yleisellä piha-alueella. tämä likka teki siis tätä ihan kiusallaan... :)

        no tällä asukkaalle annettiin varoitus (asukas on vieraista vastuussa) ja tilanne meni pahemmaksi. autooni ilmeistyi pieni kolarinirhaisu etupuskuriin.

        minulla oli suuret epäilyt tekijästä, mutta onneksi satuin kerran ohimennen parvekkeelta huomaamaan omin ja todistajan silmin kuinka tämän asukkaan vieras klimppasi autoni tuulilasiin, nousi omaan autoonsa (jota pysäköi laittomasti talomme pihassa JATKUVASTI) ja ajoi pihastamme pois.

        soitin välittömästi poliisilaitokselle, ja tiedustelin toimintaohjeet. heidän mukaansa tapauksessa riitti se, että kun olimme nähneet tapauksen niin se oli riittävän pätevä todistusaineisto.

        seuraavana päivänä tein asiasta rikosilmoituksen ja listasin kaikki aiemmin tapahtuneet asiat siihen.

        meni hetki ja asian tutkija otti yhteyttä ja päätettiin, että aloitetaan homma siten, että hän soittaa tällä asukkaan vieraalle ja katsotaan sitten miten tilannetta lähdetään jatkamaan.

        siitä soitosta lähtien tämän asukkaan vieras ei ole autooni kajonnut eikä sen puoleen mihinkään muuhunkaan minulle kuuluvaan omaisuuteen. rapussa sai kyllä pitää varansa, ettei häneltä turpaansa saanut.

        pitkään hän uhitteli asukkaan kanssa, että hän nostaa minua vastaan kunnianloukkaussyytteen kun olen hänen kunniaansa loukannut. eipä ole vielä tähän päivään mennessä poliisilta soittoa asian tiimoilta tullut.

        onneksi kesän alussa tämä asukas muutti talostamme pois vieden mukanaan tämän idioottivieraansa.

        jäipähän tämänkin häirikön tiedot poliisinrekisteriin, että hän on ollut rikoksesta epäiltynä.

        niin kuin poliisi sanoi itsellenikin, että ihmisen täytyy olla todella typerä jos hän ei tajua lopettaa toimintaansa silloin kun mukaan on jo vedetty virkavalta. siinä vaiheessa useimmilla menee kusi pöksyyn.

        Onneksi saitte purkaa itseänne vaikka en jaksanutkaan lukea kertomuksianne.


    • potut pottuina

      Kannattaa vastata samalla tavalla eli täyteen tarkkailuun hänenkin tekemisensä. Kootkaa asukkaista tiimi ja käykää taistoon. Ei näistä kiusanhengistä muuten pääse. Potut pottuina. Eipä äijä sitä kauaa kestä ja muuttaa taatusti muita kiusaamaan. Kokemusta on kiusaajista ja nehän ei lopeta jos ei niitä vastusta.

    • sdgdfhdgfhd

      EI muuta kuin porukalla hiekkamontulle ja vaatteet pois, sekä yksin kävelemaan kotia pienen puhuttelun jälkeen

    • Unknown jpg.1

      Missä ihmeen kuvassa? ei linnkiä ei mitään?

    • Koirallinen1234

      Suvitinnn: Pystyisitkö tekemään niin, että pyydät jotain ystävääsi käymään luonasi ja lähdet itse ihan muina miehinä ulos/kauppaan/asioille vaikkapa tunniksi/pariksi.

      Näin mies huomaa sinun olevan poissa kotoa ja jos hän käy tällä välin häiriköimässä koiraa, tietää ystäväsi siitä? Tällöin saisit ainakin tehtyä tutkintapyynnön asiasta.

      Todella asiatonta käytöstä naapurilta! Itselläni on koiria ja ne kyllä haukkuvat jos rapusta kuuluu epänormaalin isoja ääniä tai jos joku käy meidän ovella koputtelemassa.

    • kyttääjät supoon

      Hmmmm... Ketjussa kirjoittavien mielestä on nähtävästi oikein muiluttaa siviilikyttääjä porukalla, mutta entä sitten jos kyttääjä/'lenkkeilijä' on turvallisuuspalveluiden miehiä? Onko tämä silloinkin teistä oikein vai ovatko nämä omankäden oikeuden yläpuolella.

      • Tintti.

        mä tinttaan vaikka presidenttiä jos se alkaa häiriköimään.


    • Tällai.

      Juuu.... Kannattaa ostaa tälle miehelle joululahjaksi vaikkapa korvatulpat. Sitte vaan sanoo sille: "Jos teittiä nyt häirittee se, että koira haukkuu, niin paas pläjäyttäen nämä korviisi, niin ei häiritte Mustin haukkuminen. Meidän naapurissakin on koiria ja ne aina haukkuu lehdenjakajalle aamuyöstä. Hyvä kun joku sanoo lehdenjakajalle, ettei sitä tollai saa paiskoa avviisia postiluukusta sisälle.

    • Kuvassa

      Näytti aivan vuokraiännältäni :DDD

      • Ylläpito Suomi24

        Minua kytätään ja tänne on asennettu kuuntelulaitteita, hampaassani on koiran paikka.

        En saa palkkaa tästä.
        Huonosti näkee säleverhojen välistä, kun aurinko heijastaa ikävästi...


    • Hall.puh.joht.

      Tyyppihän on selvästi sairas päästään ja tarvitsisi hoitoa. Mielestäni asian voisi viedä taloyhtiön hallituksen kokoukseen ja sitä kautta mies saataisiin hoitoon.

      • 8765678

        No ei kyllä saada ketään nykyään hoitoon. Eikä varsinkaan noin.


    • mn

      Ei kuulostaa Kellokoskelaiselta

      • Suljettu avokki

        E iii oo kyyllä meiänkäään osastolta toi.
        Oisko vähän pohjoisempaa?


    • älä luota naapuriin

      Asumme omakotitalossa Espoossa ja olemme joutunut naapurin ilkivallan kohteeksi ja jota on tapahtunut kymmeniä vuosia. Tätä naapuriperhettä ei olisi ensimmäisenä uskonut sellaisiksi perheeksi, että he tekevät toisille ilkivaltaa, mutta kylmä totuus rysähti silmillemme pelkkinä faktoina.

      Tässä naapuruudessa oli kyllä alun alkujaankin outoja piirteitä, tämä perhe halusi tunkeutua väen väkisin elämäämme ja sitä kautta luovia yksityisyyteemme. Omaehtoisesti tämä perhe halusi, että kesämökillä ollessamme he huolehtivat pihapiiristämme, kiertävät ja valvovat. Olimme enemmän, kuin kiitollisia ja tunsimme sydämmessämme kiitollisuuden velkaa näitä naapureita kohtaan.

      Kaikenlaista ilkivaltaa, puiden ja kasvien kuolemista tapahtui koko ajan, vaikka puutarhasta ja elinpiiristämme pidettiin "hyvää" huolta mökillä ollessamme. Tonttimme on vuosikymmeniä vanha ja tontiltamme ei löyty ehjärunkoista puuta, jossa ei olisi runkovaurioita. Puiden menettämisestä on seurannut suurta surua ja suren edelleen kaunista ruusumantelipuuta, miten kaunis se tänä keväänä voisi olla.

      Olemme joutuneet miettimään päämme puhki, että kuka tekee meille tälläista, koska muilla naapureillamme säilyy puut ja pensaat - meillä vaan ei. Olemme nyt jotenkin huojentuneita, kun ilkivallalle löysimme lopultakin kasvot. Mielessämme on edelleen huoli, miten paljon puiden ja kasvien tuhoamiseen on käytetty myrkkyä ja uskaltaako syödä edes omenoita ja luumuja, niissähän voi olla ties mitä?

      Ilmitulon jälkeen tämä "hyvä" naapurimme on nyt väittänyt, että kasvit ja puut tapamme itse kastelemalla niitä liikaa ja itse teemme itsellemme ilkivaltaa. Tätä tuohoa ja ilkivaltaa on tehty myös kodimme sisällä, koska hyväuskoisena ja sinisilmäisenä olemme luottaneet näihin "hyviin" naapureihin ja antaneet avaimet yksityisyyteemme. Täytyy yläkertaa kiittää, että taloamme ei ole poltettu. Sitäkin yritystä on ollut joskus, mm. savuhälytin oli revitty irti sähköverkosta, koska se oli kuulema hälyttänyt "liiallisen helteen takia".

      Keittiössämme oli kuumuuden jälkiä kaapeissamme, keittiökoneet.ja pakastimet menivät vaihtoon. Sauna kiuaskin oli joutunut joskus helteellä koville, koska vastukset olivat vääntyneet, sulakkeet palaneet, vaikka itse olimme poissa. Tämä kirjoitukseni sisältää pienen bromillen siitä ilkivallan määrästä, jota vuosien saatossa olemme kokeneet - lista on pitkä. Kaikesta inhottavinta tässä on se, että olemme epäilleet aivan vääriä henkilöitä, kun olemme yrittäneet tälle ilkivallalle epätoivoisesti löytää kasvoja.

      Avaiminen vaihto lopetti kodimme sisällä tapahtuneen ilkivallan, mutta ulkona tontillamme ilkivalta jatkuu. Valvontakameroiden katveiden alla tapahtuu edelleen ja joudumme rakentamaan korkean aidan tonttimme ympärille, että nämä naapurit pysyisivät pois tontillamme poissaollessamme. Kiertämiskiellosta huolimatta valvontakamera on napannut kuvaa, mutta liekkö näistä todistusaineistoksi loppumetreillä.

      Elämässä on sen verran oppinut, että ihmisiin ei ole luottaminen ja hyvänä neuvona muille, harkitse tarkaan jos luovutat kotisi avaimia ulkopuolisille.

    • harhajuorut

      Teidän selostus naapurista vaikuttaa kaiken elämästä tietävästä itsestäni oudolta valheelta ja mahdottomalta olla totta. Jos uskotte tuon, olette harhainen.
      Harhaisuus on yleistä luulemista ja olisi paras mennä hoitoon.
      Aiheettomia hallintaanottoja ja häätöjä kyllä tapahtuu, mutta asuntojen omistajat eivät yleensä häiriköi tai vainoa vieraita ihmisiä muulla tavoin kuin väittämällä häiritsevää elämää kaikin tavoin jopa hyötyrikoksina.

      • Ex-po-se

        Ei kyllä tuollaisia naapureita on. Minulla esimerkiksi oli aikoinaan tapaus, joka vähän väliä oli sivelemässä ulko-ovenkahvaan koiran paskaa, vaseliinia tai sitten liimannut ulkooven lukon umpeen tai tunkenut lukkoon jotain joka tukkii sen. Joskus koiranpaskaa oli heittetty parvekkeelle, ikkunaan tai avoimesta ikkunasta sisään.

        En voinut asialle yhtään mitään vaikka tiesin kuka niitä teki en voinut todistaa sitä toiseksi tekijä oli pitkäaikaistyötön joten mitään korvauksia en olisi saanut kuitenkaan.

        En voinut edes pätkiä kyseistä henkilöä turpaan, koska työn takia minulla pitää olla moitteeton rikosrekisteri, koska tein silloin töitä vartijana. Jos sen olisin tehnyt olisin itsekin pian pitkäaikaistyötön.

        Kyllä jos naapurina on häirikkö tavallinen ihminen on aika lainsuojaton eikä poliisikaan ehdi päivystää paikalla 24/7 estämässä jatkuvaa ilkivaltaa.


      • leske
        Ex-po-se kirjoitti:

        Ei kyllä tuollaisia naapureita on. Minulla esimerkiksi oli aikoinaan tapaus, joka vähän väliä oli sivelemässä ulko-ovenkahvaan koiran paskaa, vaseliinia tai sitten liimannut ulkooven lukon umpeen tai tunkenut lukkoon jotain joka tukkii sen. Joskus koiranpaskaa oli heittetty parvekkeelle, ikkunaan tai avoimesta ikkunasta sisään.

        En voinut asialle yhtään mitään vaikka tiesin kuka niitä teki en voinut todistaa sitä toiseksi tekijä oli pitkäaikaistyötön joten mitään korvauksia en olisi saanut kuitenkaan.

        En voinut edes pätkiä kyseistä henkilöä turpaan, koska työn takia minulla pitää olla moitteeton rikosrekisteri, koska tein silloin töitä vartijana. Jos sen olisin tehnyt olisin itsekin pian pitkäaikaistyötön.

        Kyllä jos naapurina on häirikkö tavallinen ihminen on aika lainsuojaton eikä poliisikaan ehdi päivystää paikalla 24/7 estämässä jatkuvaa ilkivaltaa.

        Vartija ei ole oikea ihminen.


    • Jens4633

      Kannattaa muuten olla salaiset puhelinumerot omia henkilökohtaisia asioita varten ja jos jonkun julkisen toimen tai harrastuksen tms. takia tarvitsee puhelinta siihen sitten joku prepaid numero erikseen.

      Se on aivan erkkiä jos omaa vain yhen puh numeron ja se täyttyy häirikkö puheluista sen takia, että joku on tehnyt vääriä profiileita sillä ympäri nettiä. Sen takia numero salaiseksi ja numero tietoon vain luotettaville ystäville ja sukulaisille. Julkisiin hommiiin prepaid jota voi helposti vaihtaa tai sulkea puhelimen silloin kun sitä ei tarvitse.

      Aiheettomat tilaukset ovat asia erikseen, mutta lain mukaan niitä ei voida periä jos kiistää tilauksen aiheellisuuden vaikka sillä perusteella, että ei ole tehnyt sitä. Tällöin palvelun tai tavaran toimittanut yritys ei voi laskuttaa sitä.

    • asunto myynnissä

      Meillä on kanssa näitä p--- päitä jotka kyllä ihan sattumamalta sattuu paikalle jos oot vaikka kaverin kansssa röökillä. Kerran laskettiin että naapuri kävi 7 kertaa ravistamassa samaa pyyhettä ovella että pääsee kuunteleman mitä me puhutaan. Jos koira on ulkona=automaattisesti valitus vaikka se on hihnassa. Tasan tarkkaan tietävät ketä vieraita käy, saunavuorojen jälkeen käyvät kyttimässä onko sinne jätetty roskia.
      Tulee lappuja postilaatikkoon , esim siitä että roskista ei ole pesty.....(kuka hullu nyt sen pesee, siellä on pussi)

      Nyt oon sopinut tuttavien kanssa merkkikoputuksen, muille ei ovi aukea ja pihalla oon yleensä mp-soitin korvilla koska ne huutaa ja kälättää omat ja muiden asiat. Nyt laitoin tään asunnon taas myyntiin ja ilmoitin sitten että vain somaleille, mustalaisille, harrikkatyypeille tai saatananpalvojille....

    • eihäirikkö

      tällä miehellä on näköjään oikein paha olla yhteiskunnassa.hänet pitäisi laittaa hoitoon tai joku vaan kertoisi kaupungin,niin minä kyllä hoidan tuollaiset hurrtollot pois häiritsemästä ja ne tulee lähettää lappiin poronpaskaa syömään.

    • ihmislokerooon

      normaalia näissä vankilamaisissa kerroskopeissa jossa elämää ei ole muuta kun seurata mitä muilla olisi tai ei ole suber yök! oman kodin etsiminen mahdotonta tietystä syistä, joten kärsittävä on kun vankilassa
      en ymmärrä miten joku hullu voi nauttia asua tälläsessä ihmisten rääkkäys kopeissa ?

      • Juuri näin. Lähiökopit varmaan tahallaan rakennettu siten että paukkuu ja kopisee jokaikinen askel ( kanta-astuja jyristä puhumattakaan ) sekä puhe tietysti kaikuu. Näin rangaistaan köyhälistöä yrittämään työelämään nyky Suomessa.

        Hiljaisuus lait olemassa, mutta ne koskee vain alkoholinkäytöstä johtuvaa mölyä, lemmikkien äänet ja stereoita.
        Muuten saa kerrostalossa "normaalin elämisen äänien" perusteella möykätä kuin mielipuoli.

        Isännöitsijä kertoi miten saa kanta-astua yöllä ja lapset saavat potkia ja paukutella pallolla. Tuossakin ihme juttu lapsi saa miksi ei aikuinen sama mäly siitä pallosta lähtee kun sitä seinään potkii?


      • harhajuorut

        Täysin yhtä mieltä kerrostaloasumisesta vaikka yleisesti sitä ei myönetä että jo meluja kuuluvuusongelma tekee kaikista kerrostaloasunnoista asumiskelvottomia joissa sairastutaan vähitelleen pelkästään tästä syystä. Hanastakin yleensä pelkästään juomakelvotonta myrkyllä höystettyä "vettä".


    • apina vai gorilla?

      Apua. Täällä ketjussa tuntuu olevan kans jotenkin häiriintyneitä ihmisiä. Minunkin autooni SYLJESKELLÄÄN tuulilasiin! Syy on se että minulla oli parvekkeenikkuna rikottuna yli kuukauden. Vähän vaan ihmettelen että ne kerkee sylkeen....koska yleensä vaan käyn autolla pihassa. Auto ei ole kuin hetken siinä, koska asun oikeasti muualla. Mitähän mun pitäis tehdä? Rupeenko kans syljeskeleen siellä. Mulla on pari kaveria joilta lähtee tosi hyvin suun eritettä. Pyydänkö messiin?

    • porkkanamies

      laita tälle miehelle porkkana perseeen nin johan on hiljaa.

    • ...

      Aloittakaa vaikka siitä, että huoltomiehen todistajanlausunnon perusteella pyydätte poliisia järjestämään varoittamatta kotietsinnän (ukko on varmaan liki aina kotona, joten menee vain soittamaan ovikelloa). Tuskinpä hän on pystynyt luopumaan rakkaista salakuuntelu- ja katselulaitteistaan hetkeksikään. Siellä ne möllöttää käden ulottuvilla edelleenkin. Kerrankin poliisilla tärppäisi tämäntyyppisissä asioissa, ja huoltomiehen sanakin voisi painaa enemmän kuin toisen asukkaan...

    • Tää on liian tuttua joo, mutta minun talossa vaan ei noudateta aika ajoin tuota klo. 22:00 hiljaisuutta, en tiedä mikä siinä on nii vaikeeta ymmärtää, oon asunu nyt täs talos hiukan yli 2 vuatta ja ylimmässä kerroksessa onneksi, ei ole ketään mulkkua pään päällä, paitti jumala itse ketä en ole koskaan nähnyt, mutta itse olen aina todella tarkkaan noudattanut tuota sääntöä joka lukee aulassa ilmoitustaululla, että hiljaisuus alkaa klo. 22:00, en edes käy hampaita pesemässä sen jälkeen (pesen en ennen), ja musiikkia kuuntelen kuulokkeista, olen kyllä monta kertaa saanutkin kehuja siitä että olen "hiljainen asukas" myöskin päivällä, inhoon meluamista kaikessa muodossa, tykkään rauhallisuudesta.

    • tosielämää423464363

      tommoset viedään meilläpäin joukolla saunan taakse turpakäräjille.

    • ilmäsilmästä :)

      sen luona pitäis käydä porukalla kylässä juttelemassa. Siis ei väkivallalla, mutta kertoen suoraan että tiedetään puuhat. Sitten tehdä päivittäin yhteistuumin sellainen rysä ja ilkityö vastavuoroisesti, että alkaa uskoa :)

    • tuuhastelija

      Ei muutaku miinoittaa äijän oven edusta.

    • vai antenneja?

      Vai kuuntelulaitteita antenneineen???? Heko heko, tää on täysi trolli, mutta oli silti kiva lukea kerrankin ilman kirjoitusvirheitä. Tämä pelasti päiväni.

    • Sorryass

      Korpilaki!

      • neiti50v.

        Ukko kaipaa selvästi poikkeavaa seksiä. Jotain koppalakkimeininkiä. Tai muuta yllättävää yhteydenottoa. Ei taida tavallinen kahvipaketti ja pullapitko riittää. Tulis nyt edes kaapista rehdisti. Psyykatkaa samalla mitalla.


    • Sakinhivutusta!

      Keräätte talosta porukan ja joukolla annatte vaikka pyörävarastossa sakinhivutusta ja sanotte ellei homma lopu niin seuraavalla kerralla lähtee.....

      Niin ennen armeijassa ja maalla laitettiin epäkelvot yksilöt herran nuhteeseen!

      • H.E.Won Kuusi

        Varmistukaa ettei se ole Juhan Af Grann. Siinä tapauksessa pankaa postipakettiin johon teksti "roskosmos, return to sender"!!!


    • Alan arvostaa omia nykyisiä naapureitani. Ei silti olen minä kaikkea kokenut naapureiden taholta aiemmin, mut nykyiset ei oo vielä keksiny mitään erikoista.

      Yksi naapuri kuunteli yhtä ja samaa kappaletta monta tuntia peräkkäin stereot täysillä. Toinen oli sitä mieltä että jos käy yöllä vessassa, sitä ei saa vetää. Ääni häiritsee. Kolmannen koira puri toisen naapurin koiraa. Mies kiisti syytökset ja alkoi väittää että purija oli ollut minun koirani varmasti. Tuo pureman saaneen koiran omistaja ei miehen mielestä erottanut mustaa koiraa valkoisesta, onhan ne ihan samannäköiset. Paras satusetä sanoi ihan pokkana ettei hänen autonsa ole minun parkkipaikallani. Kävi hetken päässä kuitenkin siirtämässä sen pois........sieltä minun parkkiruudustani aika suosiolla.

      Nämä pienimmästä päästä huumoripuolelta. Tiedän kyllä ettei ole mitään verrattuna noihin naapureihin. Enkä kirjoittanut tätä pahalla.

    • Manipulointiyritys ?

      Vaikuttaa siltä, ettei kuvauksesi ole välttämättä täysin totta - toden ja valheen sekoittamiselta vaikuttaa.

    • entinen naapuri

      Olen kahdesti elämässäni joutunut naapurien kiusattavaksi. Eka tapaus oli jollain tapaa sairas mies, joka valitti koko ajan jostakin. Meillä sattui olemaan siihen aikaan kaksi koiraa, ja sama valitus koirien haukunnasta kaiken aikaa, vaikka eivät olisi ääntä päästäneet. Toki, toinen niistä oli pentu ja haukkui aina, kun sai aiheen. Niinpä tämä yläkerran äijä keksi asuntomme ohi kulkiessaan potkaista meidän oveen, että sai pennun haukkumaan ja aiheen valittaa. Muutimme sitten pois tuosta talosta, ajattelin että valittakoon jostain muusta. No, sain paremman asunnon, jossa asuimme vuosia kunnes koiratkin kuolivat pois tullessaan vanhaksi.

      Sittemmin muutin toiseen kaupunkiin, josta sain kivan asunnon kaupungin vuokratalosta. Pitihän se arvata, että oma häirikkö se oli tässäkin rapussa. Mun alapuolella asui vainoharhainen muori, joka otti minut kiusanteon kohteeksi heti kättelyssä. Kuulin, että kyseinen ihminen oli terrorisoinut tällä asuinalueella toisia asukkaita alusta asti. Minun kimppuuni kävi melkein heti, kun tähän muutin. Kuulemma hakkasin ja paukutin jotain yötäpäivää, ja tästä se valittaminen alkoi. Mutta kun en aiheuttanut tuollaista meteliä, niin vitutti kuunnella sitä narinaa kaiken aikaa. Lopulta ne jutut alkoi mennä jo niin älyttömiksi, että tajusin sen ihmisen olevan todella sairas. Olisin passittanut hoitoon, mutta eihän sitä voi sivullinen tehdä. Muori itse tai hänen omaisensa eivät tietenkään tunteneet tarvetta siihen. Minähän se olin, joka häiriköin!

      Lopulta en jaksanut enää, ja päätin että jos emme mahdu samaan rappuun, niin se on se akka joka tästä lähtee enkä minä. Ilmoitin isännöitsijälle, että menen syyttäjän puheille ja vien asian käräjille, jos asumisrauhaa ei tule. Katsoin että sen muorin toiminta oli silkkaa kotirauhan rikkomista ja perättömien puheiden levittämistä, joten aihetta käräjille olisi ollut. Miten ollakaan, sain tällä uhkauksella muorille häädön tästä talosta ja hän muutti jo kahden viikon sisällä häiriköimään jonnekin muualle. Sen jälkeen palasi rauha taloon, ja olen asunut tässä yli kymmenen vuotta mukavien uusien naapureiden kanssa. Tässä rapussa asuu nyt useita ulkomaalaisia perheitä ja he ovat mukavia naapureita. Olen ajatellut, että kun tulen vanhaksi, en aio valittaa kellekään mistään enkä missään nimessä halua olla samanlainen vanhus kuin oli entinen alakerran muori. Samaa mieltä olen siitä, että sairaiden pitäisi olla hoidossa ossakin sen sijaan, että saa olla vapaasti jossakin häiriköimässä ja kiusaamassa muita talon asukkaita.

    • ALPPIHARJUSSA KANS

      KUKA NÄITÄ KERROSTALOKYTTÄÄJIÄ SYNNYTTÄÄ?

    • Turpiin ja onnee!

      "Viimeksi hän hankkiutui riitoihin erään tyypin kanssa, ja sen jälkeen tyypin työpaikalle alkoi tulla hänen nimellään tilattu homopornolehti"

      Ei vittu mikä spede teillä siellä! Kuohitkaa se hullu!!!

    • skitso naapurina

      asun itse omakotitalossa mutta noin 300 metrin päässä talostani asuu mies jolle on todettu skitsofrenia ja hän hevittää välillä yötä päivää outoa saatananpalvomismusiikkia joka kuuluu kauaskin

    • sehän

      kuvassa on näyttelijä....hölmöt.

    • Ei oo fotoo????

      Mikä kuva?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????MISSÄ Mikä mikä ???????????? Linkkiä kenties häh??

      • jaaa??!

        Minkä takia tämä Suomi24 edes harrastaa sitä, että se nostaa sairaita tai keksittyjä tarinoita etusivulleen? Minä ainakaan en ikinä edes tulisi tällaiselle "Naapurit"- keskustelupalstalle, jollei tuokin aloitus olisi ollut etusivulla.

        Luulisi, että Suomi24:n olisi helppoa nostaa fooruminsa tasoa, jos haluisi Valitsisi etusivulle vähän kiinnostavampia aiheita, mutta taitaa nekin olla vähissä, kun ei ole penaalin terävimpiä kynia Suomi24:ssa kirjoittelemassa yleensä, minkä seikan tajuamiseksi ei tarvitse olla edes erityinen välkky.


      • Hohhoijaa...
        jaaa??! kirjoitti:

        Minkä takia tämä Suomi24 edes harrastaa sitä, että se nostaa sairaita tai keksittyjä tarinoita etusivulleen? Minä ainakaan en ikinä edes tulisi tällaiselle "Naapurit"- keskustelupalstalle, jollei tuokin aloitus olisi ollut etusivulla.

        Luulisi, että Suomi24:n olisi helppoa nostaa fooruminsa tasoa, jos haluisi Valitsisi etusivulle vähän kiinnostavampia aiheita, mutta taitaa nekin olla vähissä, kun ei ole penaalin terävimpiä kynia Suomi24:ssa kirjoittelemassa yleensä, minkä seikan tajuamiseksi ei tarvitse olla edes erityinen välkky.

        Juttu on takuulla sairas, juuri niin sairas kuin on kerrostalokyttääjä itsekin, mutta keksitty se ei ole. Valitettavasti tänne ei saa levitellä nimiä eikä osoitteita, muuten voisit mennä itse tarkastamaan.

        Mitä tulee S24:n lisäämään valokuvaan miehestä, niin sillä ei ole mitään tekemistä tämän henkilön kanssa. On olemassa erilaisia Stockphoto-palveluja, joista media voi ostaa valokuvia, yleensä USA:ssa otettuja, omaan käyttöönsä.


    • pykälänviilaaja

      Kuulosta keksityltä tarinalta, mutta jos on totta, täyttää toiminta useamman rikoksen tunnusmerkistön eli kannattaa jättää rikosilmoitus kaikista miehen tekemisistä, vaikka ei olisikaan varma, onko kyseessä rikos - kyllä poliisi sitten kertoo onko vain ei ja jos on, suorittaa esitutkinnan, jolloin naapurin toimet tutkitaan.

      Toinen keino on tehdä kantelu isännöitsijälle, jos kyseessä on taloyhtiö, ja jättää asia hänen selvitettäväkseen. Hän voi antaa varoituksen naapurille ja useamman varoituksen jälkeen naapuri on oikeus häätää - MYÖS SILLOIN VAIKKA HÄN ASUISI OMISTUSASUNNOSSA, tosin vain määräajaksi.

    • %&½!"#

      Ihan kuin meidän naapuri.
      Onneksi osaan panna hänet ojennukseen.

    • Eli kuva on

      Suomi 24:n etusivuilla, siellä on yläpalkissa linkki tähän keskusteluun (linkissä kuva kiikaroivasta ukkelista) ja kun linkkiä klikkaa, niin tulee esiin tämän "kyttääjän" kuva...

    • anskujkgh

      Tuommoinen että on laittanut toisen nimellä ja kuvalla jotain deittijuttuja nettiin ja ylipäätään semmoista. Niin on laitonta. Koska ei saa esiintyä toisena henkilönä....
      Siitä vaan poliisille ilmotus ni ne tutkii ja sit näkee mistä koneelta (osoitteesta) se on oikeasti lähetetty... jne.
      Taitaa olla toisella tylsä elämä kun tarvitsee toisten elämiin sekaantua...

    • SURKEA PROVO

      Miksi tällaiset PROVOT nostetaan aina oikein yläriville suoli24:ssa? Jollekin novellipalstallehan nämä kuuluisi.

      Ei yksi naapurin ukkeli saa mitenkään aikaiseksi naapurille turhaa huostaanottoa.

    • _M_?

      NIIN ETTÄ KUMMALLA PUOLELLA SEINÄÄ SE PCYKOPAATTI NYT ASUSTAA,LUEPPA KIRJOITUKSESI UUDELLEEN!

    • kuulin juttuja...

      Onneksi en itse asu samassa talossa, mutta sen talon asukkailta olen näitä juttuja kuullut. HEH HEH
      Kukahan tässä on nyt psykopaatti?

    • OMFG!

      CBT!

    • seinäikkuna

      " Lisäksi hän ilmeisesti myös salakuuntelee ja nauhoittaa naapuriensa keskusteluja, sekä filmaa heitä ikkunan kautta."

      Taidat ite olla se jolla hiukan viiraa...........

    • Itse saatana

      Asentakaa ovikelloon sellanen juttu josta saa sähköiskun tai joku juttu josta lentää jotain nestettä soittajan naamalle niin loppuu rimputtelu. Vois vaan olla huono juttu kun useimmiten noista ansoista joutuis kärsimään sivulliset. Sit jos jossain on joku häirikkö niin kannattaa varmaan yrittää kuvata sen tekemiset ja viedä todisteet poliisille.

    • pykälänviilaaja

      "Samoin on poliisi kyllästynyt ottamaan vastaan tutkintapyyntöjä ja rikosilmoituksia."

      Poliisin on pakko suorittaa esitutkinta, jos on syytä epäillä rikosta - kyllästyminen ei käy vastaukseksi poliisilta.

    • ....................

      Joo ja sitten haaskalinnut vainoaa kokoajan, että saavat sut hänen lompakkoaan lihoittavasta BB talosta ulos ja pöllivät kaiken mikä irti lähtee? Tekee viranomaisten kautta kiusaa, että saa oikein lisää tahtia matkalla "turhaksi julkkiseksi" ja puhelusi ruokkii vallankumousta ja harrastat ajatusrikollisuutta kotona?

    • isotnyrkit!

      tulis mulle urputtaa tai keksimään satujaan/häiriköimän..lupaan hakata paskat pihalle,ei paljon tuomio kiinnosta :)jotai rotia tommoselle sontiaiselle!en muuten valehtele.

    • shokki iski

      eikö taloyhtiön hallitus voi puuttua asiaan?
      tai eikö nämä yhdessä kiusatuiksi tulleet voi nostaa syytettä?

    • luuviitoinen

      sanahelinää,turpaan niin kovaa ettäloppuu pelleily!

    • toimi!

      Ei muuta kun yhteyts terveysviranomaisiin.Tollasilla tempuilla pääsee pakkohoitoon hyvin nopeasti.M1 kehiin vaan!Olen itse sairaanhoitaja ja tiedän nämä jutut.Hanki mielisairaalaan moinen paska.Selvästi vainoharhainen.Ehkä skitsofreenikko tai muuten mielenvikainen

    • Lopeta valehtelu!

      On huono provo. Erittäin huono.

      Paljastuit siinä kun kerroit että käräjäoikeus on kyllästynyt miehen toimiin.

      Tunnetko käräjätuomarin. Et tunne ja käräjätuomareilla on vaitiolovelvollisuus.

      Sama juttu poliiseilla.

      Lastensuojeluilmoitus ei oikeuta automaattista huostaanottoa ennenkuin asia on tutkittu. Siinä tuli selkeä virhe.

      Nykyään kaikilla ihmisillä on kännykkä, erityisesti jos asuvat kerrostalossa kaupungissa. Sen numeroa ei saa selville ellei ihminen ole tyhmä. Sen lisäksi kaikilla jotka ovat töissä, on vähintään työkännykkä joka ei ole sama kuin oma kännykkä.

      Muiden kuvien kopiointi ja nettiin laitto on sellaista puuhaa että niitä ei sivuilta löydä koska kuvat eivät ilmoittele itsestään mihin pornosivuille ne on ladattu!

      Kyse olisi myös rikoksesta ja sellaisesta ei voi aiheutua eroa koska suomalaisilla naisilla on järkeä päässä, toisin kuin sinulla joka kehitit nyt liian paksua palturia.

      Huoltomiehillä ei ole myöskään oikeutta kertoa mitä kenenkin asunnossa on.

      Keksimäsi häirikkö ei kommenttisi perusteella näytäkään toimivan kovinkaan ovelasti kun kerran noin selkeän sadun olet hänestä kertonut. Esimerkiksi kuvien lataajan henkilöllisyys on helppo selvittää ja ero ei ole mikään pieni prosessi etteikö nainen ehtisi kuunnella miehen versiota tapahtumista,

      • Hohhoijaa...

        Kun aika moni naapuritalon asukas on yhdenmukaisesti kertonut minulle, että poliisit sekä tuomari ovat sanoneet kyllästyneensä tuon miehen jatkuvaan käräjöintiin, niin miksi en uskoisi? Kyllästyminen ei tarkoita sitä, että jättäisi tapaukset käsittelemättä.

        Lastensuojeluilmoitus ei tietenkään automaattisesti oikeuta huostaanottoon, mutta tutkipa vaikka näitä tositapauksia, joissa se on oikeuttanut:
        http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewforum.php?f=13&sid=a4ac6334ebe285e52fee11701bfe664a

        Henkilökohtaisen kännykkänumeron saa selville hyvin helposti numerotiedustelusta, ellei numero ole salainen. Ja kun henkilön työpaikka on selvillä, niin tiedätkö, aika helposti hänen valokuvansakin löytyy netistä, jos hän on esim. toimihenkilö, esimies tai asiantuntija. Firman sivuilta.

        Huoltomies on esim. minulle henkilökohtaisesti kertonut yhtä ja toista vuosien varrella, koska hän käy taloyhtiössämme aika usein korjailemassa kiinteistön vikoja. Useasti on kertonut kaikenlaista kummallista, mitä on työssään kohdannut. Ei ehkä saisi, mutta niin vain tekee.

        Kertomani häirikkö on verta ja lihaa, ja hän piinaa naapureitaan ammattimaisesti. Vai etkö usko, että kerrostalokyttääjiä ja psykopaatteja on olemassa? Nyt ei nimittäin puhuttu mistään saunatontuista...


    • pakkotoisto

      Miksi epäilen että tämä on provo?

      Koska mielestäni luin samanlaisen jutun useita vuosia sitten.

      Valitettavaa jos on totta, pistäkää ukko aisoihin.

    • voi paska

      pelkkää paskan puhetta ei huostaan oteta kovin helposti eli huu haa juttuja täälä ihmiset keksivät näitä

    • helmielvira

      onkohan nää aloitukset jotain provoja,vaikea uskoa todeksi.jos ovat tosia niin suomen mielenterveyshoito on retuperällä prkl

      • * pim *

        Kunnat säästävät mielenterveyspalveluissa, eli niitä ei anneta enää. Kaikki ovat nykyään vapaalla jalalla. Jonain päivänä sinun naapurisi pimahtaa.....


    • Hohhoijaa...

      Olet hohheli sitten näköjään siirtynyt tälle palstalle, kun tietämättömyytesi takia sait potkut tiede-palstalta?

      • Hohhoijaa...

        Kuulehan nimimerkkivaras... En ole käynyt tiedepalstalla, joten en tajua, mistä puhut.


    • Eläintarha.

      Ehkä ne ovat vain juoruja ja valheita.

      Kerro, missä hän asuu. kerro edes osoite.

    • Perätön

      ilmoitus on rangaistava rikos. Poliisin luulisi ottavan asian tutkittavaksi ja vievän asian käräjille.

    • hehe :D

      Jaa, että olet kuullut juttuja?

      • ap.

        EI vaan kuulen ääniä!


    • ....................

      ...HYVÄÄ PÄIVÄÄ TOIVOTUKSET...KOVA SANA!

    • Psykopaatti haluaa aina jonkin kontaktin,siis vältä kontaktit vaikka tapahtuu kaikenlaista.Muista myös kun kerrot tuttavillesi, mitä on tapahtunut sinun ei aina uskota. Huom! jos jo kontaktit on jo olemassa lopeta se ja ole niinkuin naapurisi olisi vain pelkkää ilmaa.Naapurisi ei tietenkään jätä sinua rauhaan,mutta siinä se pointti onkin,sillä hän yrittää kaikin tavoin pitämään kiinni aloittamastaan terrorista.Psykopaattikin on ihminen ja tekee virheen.Psykopaatti joutuu ennemin tai myöhemmin kiinni se on varma.Pidä huoli itsestäsi ja perheestäsi sillä apua virkavallan puolelta ei tule ennen kuin on sattunut jotain konkreettista.
      ps:on nimittäin kokemusta..

    • Betoniseinä

      Meidän kerrostalossa asunut häirikkö törmäsi betoniseinään, kun tuli kotiinsa myöhään illalla.
      Muurattiin silmät umpeen ja murskattiin nenä. Se teki ukosta terveen:)

    • No onpas kyllä..

      Uskoako vai ei.. Kaipa se tottakin voi olla..
      Onkohan minullakin joku psykopaatti naapurina.. Sitä olen epäillyt jo oikeastaan alusta asti kun hän muutti naapuriini. Jo alkuun touhu oli sellaista et hän saattoi paukutella ovia ja kaapin ovia keskellä yötäkin. Heräsin melkein joka yö siihen meteliin ja nukkuminen oli todella vaikeaa. Ekan valituksen jälkeen touhu vähän rauhoittui mut sit taas paheni myöhemmin. Sen jälkeen nyt syksyllä heräsin jokaikinen aamu (todella aikaisin) tai jopa yölläkin johonkin kummaan hakkaukseen yli kuukauden ajan. Nyt meno on taas vähän rauhoittunut mut koskaan ei voi tietää.. Ilmeisesti ukko on joku eläkkeellä oleva.. Ja selvästikin jotenkin vajaa.
      Ihmeellisintä asiassa on se et hän saattaa huutaa itsekseen asunnossa jollekin olemattomalle. Kerran sattui kesällä sellainen et ensin kuului kamalaa huutoa asunnosta. Sen jälkeen ukko juoksi käytävään ja huusi sielläkin jollekin.. Ja potki/hakkasi jotain naapurin ovea ja/tai seinää. Onneksi tilanne rauhoittui kun siihen tuli muita naapureita ihmettelemään tilannetta. Sen jälkeen taisi poliisitkin käydä hänen ovellaan.. Ainakin kuulosti siltä.
      Itse olen sen verran kyllästynyt koko tilanteeseen et olen päättänyt muuttaa pois. En usko et tilanne muuttuu miksikään siitä.

    • Anonyymi

      Minullakin oli psykopaatti"pariskunta" naapurina, outoa oli
      että mukana juonessa oli myös kaikki muutkin
      naapurit, he eivät minua häirinneet mutta kumarsivat tätä
      psykopaattia ja arvostivat häntä hänen "sairautensa"
      vuoksi ja hyväksyivät kaiken kiusaamiseni/vainoamiseni
      ilman mitään syytä.
      Psykopaatilla on lähes aina joku saatanallinen
      tausta tai aate, ja hän anoo saatanalta ohjeita
      (loitsut, kiroukset, muu magia, saatanalliset uhraukset)
      miten toimia etenkin uskovia kristittyjä kohtaan
      tavoitteena tappaa uskovat mielenhallintapelillä.
      Itseäni eivät valitettavasti kyennyt tappamaan
      vaikka yritys oli kyllä kova, Jeesus piti huolta
      että jokainen yritys epäonnistui. Kiitos Jeesus!

    • Anonyymi

      Malliesimerkki siitä mitä seuraa kun "Suomi on vapaa maa" slogan on väärissä käsissä.

      Ei se vapaus tarkoita terroria. On aika yhteiskunnassa palata 1950-luvulle mitä tulee näiden ongelmien ratkaisemiseen.

      Yhteisöllisyys. Siinä on voimaa jolle ei yksi häirikkö pärjää.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Merikarvian nuoriso

      taitaa olla persukasvatuksen tuotosta kun jopa kirkkoherralla palaa käämit näihin paskahousuihin :D
      Yleistä Satakunnasta
      23
      3710
    2. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      70
      3172
    3. Naiselle, rakkaalle!

      Pitäiskö nyt vähän jutella, on se sitten mitä tahansa. Mä oon sun puolella, hiljaisuutes aion rikkoa. Tulen vaikka karmi
      Tunteet
      41
      2607
    4. Antaisitko mies minulle jonkun vinkin

      Että tietäisin, että minun kannattaa uskoa vielä meihin. Nyt just heikko hetki ja usko meinaa loppua. Pelkään, että tila
      Ikävä
      97
      2580
    5. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      153
      2005
    6. Aitolais-kirkkoherran rippileirille tyly loppu

      Merikarvian rippileiriä vetänyt kirkkoherra Tom Broberg ajautui törmäyskurssille rippileiriläisten kanssa ja ylempi taho
      Luterilaisuus
      107
      1758
    7. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      149
      1592
    8. Morning has broken

      Simmut aukaistaan. Ja noustaan päivään valkeaan. Hyvää huomenta. 😊☀️🍳☕❤️
      Ikävä
      150
      1540
    9. Tästä tiedämme että raamattu ON muutettu

      https://rivalnations.org/censored-bible/ Raamattusi on sensuroitu Raamattu, joka sinulla on kotonasi tai taskussasi, on
      Hindulaisuus
      553
      1500
    10. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      18
      1264
    Aihe