Lampaankäävän ja typäskäävän makuero?

Poimin eilen Nuuksiosta pari pientä muovikassillista sieniä, jotka olivat käsittääkseni lampaankääpiä. Siitä sitten illalla putsailin ja pistin viipaloituina pannuun öljyyn sipulin, pippurin ja ihan pikkuisen soijakastikkeen kanssa. Tuoreena tuoksu oli raikkaan metsäinen, semmoinen havumetsän aluskasvillisuuden tuoksu. Paistettuna paistos sekä tuoksui että maistui samalta, pikkuisen jonkun suokasvin makua. Minusta oikein hyvää. "Parempi puoliskoni" epäili, että olenko ihan varma, etteivät olleet mitään mysrkkysieniä yms. koska ei itse koskaan poimi vaaleita sieniä. No, siitä sitten tutkimaan sienikirjaa uudestaan, ja netistä sienisivuja. Ainut, mikä menee lähelle, on typäskääpä, josta sanotaan mm: "Viimeistään maku paljastaa typäskäävän, sillä kitkerä maku on sen verran epämiellyttävä suussa..." ???
Nyt olen aivan ymmällä. Katsoin kirjasta, että paistetttuna pitäisi olla mm. "voinkeltainen", typäskääpä sen sijaan ruskeampi. Lampaankääpää kehutaan herkulliseksi, mutta missään ei sanota miltä tämä herkullisuus pitäisi maistua. Minkä makuinen on "herkullisuus"? Muija sanoi maistaneensa jotain kirpeyttä, mutta se oli kyllä se pippuri. Itse tykkääsin kovasti ja meinaan syödä loputkin. Kuinka voimakkaan "pahaa" sen typäskäävän pitäisi olla, että minäkin huomaisin? Typäskääpä oppaiden mukaan pitäisi tuoksua hyvältä. Mitä arvioisitte, kumaa olen syönyt...?

Kiitos vastauksista.

yst terv. Pentti

10

5994

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • antaa palaa vaan

      Typäskääpä on helpommin pahan makuinen kuin lampaankääpä, tosin pieni ryöppäys auttaa asiaa ihan kummasti.

      Se eron sienten välillä tiedät parhaiten, kun muistelet miten ne kasvoivat. Eli typäskääpä kasvaa useiden (10 ) sienen "typpäissä", ikäänkuin samasta sienen tyvestä eroaisi monta haaraa omiksi sienikseen, kun taas lampaankääpä kasvaa yleensä yksittäin.

      Lampaankääpä on harmaampi, typäskääpä punaisempi.

      Olen itsekin kerännyt typäskääpää ja pikaisen ryöppäyksen jälkeen paistettuna menee ihan hyvin kurkusta alas; enkä ole huomannut itse mitään vikaa vikaa vikaa vikaa...

      Molempien kohdalla on parempi kerätä vain nuoria yksilöitä, ne maistuvat paljon paremmilta.

    • Satu - 83

      Hei Pentti!


      Jos teit ruokasi lampaakäävästä ne ovat muuttuneet kirkkaan keltaisiksi kypsentäessä (sitruunan keltainen). Lampaankääpä tuoksuu vain sieneltä ja on kermanvaalea. Ne kasvavat metsässä yksittäin. ja lakin alaosassa on vain itiöemiä ilman mitään selviä pillejä tai piikkejä. Tämä on kolmen tähden ruokasieni.

      Lisäksi on lähes samannäköinen vaaleaorakas, joka on myös kolmen tähden ruokasieni. Se erottuu lampaankäävästä lakin alaosan selvien piikkien ansiosta ja on usein kermankellertävä. Näissä heikko tuoksu ja maku on mieto ja hieman kirpeä.

      Typäskääpä ei muutu kypsentäessä keltaiseksi vaan hieman vaalean aprikoosinsävyiseksi. Typäskääpä tuoksuu imelältä/hedelmäiseltä.
      Typäskäävät kasvavat usein kimppuina ja on hieman kellertävän rusehtava

      toivottavasti tästä on apua :)

      Satu

    • Paha sanoa kumpaa olet syönyt. Mutta typäskääpää ei mainita myrkylliseksi. Jos siis makuhermot kestää niin suuhun vain.
      Itse olen kerran erehdyksessä paistanut typäskääpää ja maku oli minusta kammottava, semmoinen superpaha, ällö, inhottava. Toisilla on sitten toisenlainen maku.

      Tässä mielestäni hyvä kuvaus ja sitä täytynee pitää luotettavana, kun on Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan tuotoksia: http://pinkka.helsinki.fi/virtuaalikasvio/plant.php?id=21954

    • Hei!

      Kiitokset hyvistä neuvoista kaikille vastanneille. Todennäköisesti olen syönyt kuitenkin lampaankääpää. Sipulin kannssa kun näitä paistelin, suurin osa muuttui lähinnä jopa oudon voimakkaan keltaiseksi, jokunen pala tummui enemmän. Hyvällä halulla pistelin suuhuni, semmoista melko paksua syötävää varsinkin pun pilkoin piheyttäni ehyet varretkin pieniksi palasiksi ja paistoin mukaan.

      Se tässä ihmetyttää, kun raa'an typäskäävän tuoksu olisi "hedelmäinen" tms. Minusta nämä tuoksuivat kyllä hieman sitruunaiselle tms. ei pahalle ollenkaan.

      Muuten, nyt viikonloppuna löysin jotain perustattia, ilmeisesti ns. punikkitattia. Osa oli jo mennyt pahaksi, mutta jo yhdestä kunnon sienestä tuli sipulin kanssa paistettuna kunnon muhennos perunoiden päälle. Noista sienioppaista ei saa ihan sataprosenttisen luotettavaa kuvausta asiasta, tämä tässä taitaa olla isoin ongelma. Hyvää ja terveellistä ruokaa metsät täynnä, kun vain osaisi valita luotettavasti ne kelvolliset...

      • Sienestys on hidas harrastus. Uusia lajeja riittää opittavaksi,mutta kun tavallisimmat ja helpoimmat on opittu, homma muuttuu haastavaksi. Itse olen huomannut että yhdellä sienikirjalla ei pärjää pitkällekään. Sama sienilaji saa monenlaisia ilmiasuja ja kuvaajienkin käsitys hyvästä lajikuvasta vaihtelee. Ei yhden kirjan yhdellä kuvalla voi tunnistaa uusia lajeja luotettavasti.

        Toisaalta se on sienestyksen hauskuus myös: pienelläkin lajituntemuksella saa runsaasti satoa, mutta opittavaa riittää vaikka kuinka pitkään.


    • SIENIMIES-1
    • herkullista

      Annoitpa Satu 83 hyvät neuvot minullekkin. Olen aina tuota typäskääpä koittanut tarkkailla. Enkä oikein ole tiennyt miten .Mutta jotenkin siinä onnistuen. Olen kyllä lapsesta aikuisuuteen asti sieniä ruuaksi poiminut.En kyllä itse halua typäskääpä lautaselle. Tuo kypsennys- vaihe viimeistään paljastaa. Joten aina erikseen ole esikypsentänyt lampaankäävät.Onneksi se ei ole kuitenkaan hengenvaarallinen, typäskääpä.Sanotann syötäväksi kelpaamaton kun parempiakin metsissä on.
      Sienethän on ravitsevaa ja tärkeää ruokaa.

    • xfjtt

      Kumpiakos ne ovat, mitkä kasvavat pääosin yksin, mutta saattaa olla kaksi tai kolmekin yhdessä, lakin väri pääosin valkoinen, mutta vähän on joissan yksilöissä rusehtavaa keskeltä lähtien? Ovat mulla nyt kuivurissa, muuttuvat hiljalleen rusehtaviksi, mutta maistuvat mukavan miedoille.

    • Nuuksion kääpä

      Lampaankääpää. Se menee paistaessa keltaiseksi.
      Typäskääpä menee punaruskeaksi paistettaessa.

    • marlisto

      Hei Pentti!

      Poimin eilen sieniä, joita luulin lampaankääviksi, mutta en ole enää varma, että
      olivatko lampaan- vai typäskääpiä.
      Paistoin ja söin yhden suolalla ja pippurilla maustettuna ja maistui ihan
      hyvältä.
      Taidan nyt kuitenkin keittää loput, kun tuli mahavaivoja. En kuitenkaan ole varma,
      että tulivatko ne sienistä.

      t. Lissu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4823
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4603
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4204
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3177
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2711
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      222
      2182
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      348
      2168
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1797
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe