sininen sieni -seitikki?

ei seitikkejä

Löysin kolmen sienen ryppään. Sinisiä melkein violetteja. Vanhin niistä halkaisja lakki auki n. 10cm. Kaksi pienempää vielä valkoinen huntu päällä ja kiiltäväpintaisia. Jonkun markkulan seitikkisivuilla näin samanlaisen, mutta sivut oli kai kesken, koska muuta tietoa eikä edes nimeä ollut siinä. Myrkyllinen arvatenkin.
Lähellä oli iso rypäs lampaankääpiä. Vähän päässyt vanhoiksi, joten ei oikein maistu, kun on herkkusieniäkin kuivumassa ja kanttarelleja melkein joka päiväksi. Jokunen voitattikin on tullut syötyä. Ovat hyviä.
Harvinaisia kuusenleppärouskuja kolme oli erään hiekkakasan reunalla, mutta toukkaisia ja en oikein ollut varma eilen niistä, joten jäivät niiden toukkien ruuaksi ja oli juuri satanut niin näyttivät vähän entisiltä.

1

1103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • True sienestäjä

      Ne on vissiinkin viherkaulus sieniä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      153
      4781
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      15
      2049
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      14
      1803
    4. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      106
      1728
    5. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      91
      1598
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      39
      1267
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      63
      1086
    8. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      108
      1070
    9. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      26
      1023
    10. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      74
      884
    Aihe