Minun lahkoni toimisi eritavalla

mun seura

Jos minä olisin VT-seurassa keskeisessä asemassa ja voisin päättää seuran tavoista, uudistaisin seuraa seuraavasti:

Ensinnä purkaisin karttamismenettelyn koska se herättää närää paljon ja aiheellista kritiikkiä eikä avoimessa totuuteen pyrkivässä seurakunnassa ole syytä tälläiseen henkiseen väkivaltaan. Samalla karttamisen purkamisella päästäisiin eroon niistä todistajista jotka hengailevat mukana vain läheisten takia eivätkä enää usko.

Sitten purkaisin verensiirtokiellon koska se aiheuttaa paljon maailmalla kuolonuhreja tarpeettomasti ja on joskus käytännössä kuin itsemurha.

Sitten alkaisin sallia kaiken kritiikin seuraa kohtaan koska avoin ja rehellinen totuuteen pyrkivä seurakunta pitää olla valmis kritiikkiä vastaanottamaan. Se olisi avointa ja rehellistä. Nykyinen seuran tapa sivuuttaa kritiikki perustuu siihen ettei se valheiltaan pysty vastaamaan kritiikkiin.

Minun seurani tunnustaisi toimineensa väärin ja valehdelleensa, ja korjaisi virheensä ja luopuisi valehtelusta. Minun johtama seurani ei vaatisi yhtenäisyyttä valheen kautta vaan totuus asetettaisiin etusijalle. Jäsenet saisivat kyseenalaistaa ja koetella seuran oppeja.

Haluaisimmehan on kunnon seurakunta emmekä pimeä kultti joka ohjailee ihmisten elämää. Me emme enää ohjailisi ihmisten elämää eikä jäsenien tarvisi raportoida mitään hiton ovityötä. He saisivat omantuntonsa mukaan julistaa sanaa jos haluavat.

Minun VT-seurani ei olisi Jumala, emmekä uskoisi olevamme ainoa Jumalan viestintäkanava vaan yksi seurakunta muiden joukossa palvelmassa Jumalaa. Tämä seurakunta antaisi hyvää oloa ihmisille jotka haluavat kokea yhteisöllisyyttä uskonnollisesti. Tässä seurakunnassa olisi kiva olla.

Tähän seurakuntaan todella voisi suhtautua positiivisesti, koska se olisi sen ansainnut. Toisinkuin nykyinen VT-seura valheillaan ja menettelyillään sekä pyrkimyksellään aivopestä.

10

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UUSI seura

      Sä voit kyllä perustaa ihan ikioman UUDEN " seuran",
      mitä suotta vanhaa paskaa korjailemaan ???? ;)

    • valitse vapaus

      Jospa se olisikin noin tulisin riemulla mukaan ! Se on totta, kun ihminen on aivopesty on oma minä aivan hukassa. Nämä VT-seuran jäsenet eivät uskalla kyseenalaistaa mitään ja sisällään kasvattavat katkeruutta ja vihaa toisiaan kohtaan. Sellainen seura/kultti joka nujertaa ihmis mielen on kaikkea muuta, kun Jumalalle mieleen.

      Vapauteen meidän vapautettiin ei kenenkään talutus nuoraan.

    • jumalattomat ry

      Vastapainoksi "emme usko jumaliin" -meilolaisille.....

    • CCx .

      Eipä ole muuten Meiloa pitkiin aikoihin näkynyt tällä palstalla.Ei myöskään KooKoota.Mihin kaikki ovat hävinneet?

    • Ruudolf Sykiäinen

      Onko vaihdevuodet taas saaneet aikaan sen,että sanavarostosi on noin köyhää.Hikoilet niin kovin et haju tulee tänne saakka.Jos minulla olis naama kuin kuiva rusina, olisin hiljaa.

      • - helel -

        Sinun kannattaa nyt mennä kiltisti vaan ostamaan niitä miesten tenoja kaupasta ja hymyillä nöyrästi kassaneidille. Tosin hän tuskin välittää kurtttuisesta nahastasi ja vanhan viinan lemuisesta olemuksestasi, joka ei peitä pesemättömien vaatteidesi ja itsesi hajua.
        Vehkeesi ovat t o d e l l a pienet, eikä siihenkään auta pesemättömyys. Se on vain likaa joka saa kaikki kavahtamaan sinua oksennusta pidätellen.

        ps. rekkamiehen pastillit eivät muuten ole oikeasti syötävää, vaikka oletkin luullut niiden olevan suurta herkkua...


      • Ruudolf Sykiäinen
        - helel - kirjoitti:

        Sinun kannattaa nyt mennä kiltisti vaan ostamaan niitä miesten tenoja kaupasta ja hymyillä nöyrästi kassaneidille. Tosin hän tuskin välittää kurtttuisesta nahastasi ja vanhan viinan lemuisesta olemuksestasi, joka ei peitä pesemättömien vaatteidesi ja itsesi hajua.
        Vehkeesi ovat t o d e l l a pienet, eikä siihenkään auta pesemättömyys. Se on vain likaa joka saa kaikki kavahtamaan sinua oksennusta pidätellen.

        ps. rekkamiehen pastillit eivät muuten ole oikeasti syötävää, vaikka oletkin luullut niiden olevan suurta herkkua...

        Rekkamiehet ovat näköjään tuttujasi.Sinä olet siis se joka on aina peukalo pystyssä porin tiellä pyrkimässä kyytiin.Olen kuullut et sulle sopii rekka poikittain sinne tiettyyn paikkaan,huh ,huh.


      • - helel -
        Ruudolf Sykiäinen kirjoitti:

        Rekkamiehet ovat näköjään tuttujasi.Sinä olet siis se joka on aina peukalo pystyssä porin tiellä pyrkimässä kyytiin.Olen kuullut et sulle sopii rekka poikittain sinne tiettyyn paikkaan,huh ,huh.

        Eivät ole tuttujani, sen sijaan olen kuullut luotettavalta taholta, että tarvitset takapuolesta löysät housut sen vuoksi, että joku oli sanonut sinulle kuinka herkullisia rekkamiehen pastillit ovat. Olit sitten kysynyt mistä niitä saa, ja tämän jälkeen oletkin hautonut niitä omaksi iloksesi ja muiden pahoinvoinniksi säännöllisesti takamuksessasi.
        Olin siis ihan ystävällinen sinulle kun kerroin että ne eivät oikeasti ole syötävää ja suotavaa olisi jos vaihtaisit edes joskus vaatteet ja kävisit pesulla.
        Näin luottamuksella voin kertoa, että nahkasi ei oikeasti kulu, vaikka pulsukaverisi toista väittävätkin.


    • 4.16

      tällainen seura kuulostaisi kyllä hyvältä

      sitten kun saisi vielä konventtiohjelman jälkeen keitettyjä nakkimakkaroita :p

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe