Oltiin pari viikkoa Cinar Gardenissa Sidessä eikä toiste mennä sinne. Huoneisto oli ihan asiallinen, paitsi että ilmastointi oli olohuoneessa eikä makuuhuoneessa kuten Nazarin sivuilla kerrottiin, Kun tätä huoneistohotellina mainostetaan niin voisi siellä astioitakin olla, kuten esim, juomalasit ja leikkuuveitsi. Hissiä ei ollut vaikka Nazarin sivulla kerrottiin olevan, tulipa kuntoiltua joka päivä kun 4. kerrokseen kiipesi ja hotelli sijaitsee mäen päällä että kuntoilua tuli siinäkin kun mäen päälle käveli siinä paahteessa.
All inclusive toimi hyvin paitsi että lämpimät ruuat olivat aina lähes kylmiä, mitään vesihauteita ei ollut ja ruuat katettiin jo tuntia ennen ruokailun aloittamista niin vähän mietitytti saako niistä jonkun vatsataudin mutta eipä tullut meille enkä kuullut muidenkaan saaneen. Aamupala oli hyvä ja monipuolinen ja mielestäni lounaalla oli parempaa ruokaa kuin illallisella. Neljän aikoihin oli tarjolla hampurilaisia (kylmiä) pitsanpaloja tai jotain piirakkaa??? ehkä mutta tästä tarjoilusta ei ollut mainintaa listassa jossa oli muut ruoka-ajat. Tarjoilijapojat tai paremminkin likaisten astioitten kerääjät veivät lautasen edestäsi heti kun haarukan ja veitsen laskit lautaselle vaikka ruokaa oli vielä jäljellä "saako ottaa ja hyvää ruokahalua" kommentti ja lautasta vietiin jo kiireellä pois.
Juomatarjoilu oli vodkaa, giniä, rakia, kaljaa sekä valko- ja punaviiniä hanoista. Limpparit sai joko hanasta tai pullosta ja usein hiilihaposta ei ollut tietoakaan, Erilaisia kahveja ja kaakaota sai automaatista koko päivän ja tietysti teetä ja vettä.
Seisova pöytä oli huonosti järjestelty esim. keitto oli "lämpimien" ruokien jälkeen ennen salaatteja ja aiheutti turhaa jonotusta ja muutenkin koko ruokasysteemi oli ahtaassa nurkassa ja ruuhkaa oli lähes aina.
Rantaan oli kuljetus aamupäivällä 2 kertaa ja iltapäivällä paluukuljetus 2 kertaa, en tiedä minne rannalle veivät kun ei sitä kuljetusta käytetty. vaan käveltiin n. 20 minuuttia rannalle ja se oli alamäkeä, helppo mennä mutta raskas tulla takaisin.
Eka viikko syötiin hotellilla mutta toinen viikko muualla, ei sen takia että olisi ollut samaa ruokaa vaan kyllästyttiin siihen jonottamiseen ja kylmään ruokaan.
Nazarin nettisivuilta saa aika ruusuisen kuvan hotellista ja sen palveluista, ei ole mitään puutarhaa muutamia puita ja muurin vieressä joitakin kukkia, lasten leikkipaikka tarkoittaa keinua, kiikkulautaa ja pientä likumäkeä. Allasalueita mainostetaan olevan kaksi ja onhan niitä mutta ei ne mitään "alueita" ole vaan hieman isompi mutta kuitenkin ahdas ja toinen pieni jossa on vesilikumäet jotka on muutaman tunnin päivästä auki.
Ilmastointi maksoi 35 euroa viikko ja tallelokero 15 euroa viikko.
Taas tuli todistettua että halvalla ei saa hyvää, mutta kyllä Cinar Gardenin tarjonnalla pystyy loman viettämään kuluttamatta juurikaan rahaa jos niin haluaa eikä jonotus ja allasalueen ahtaus haittaa
Cinar Gardenista
2
295
Vastaukset
- CG tai PW
Mielellään kuulisi tuoreempia kuulumisia, edellämainittu poikkeaa kovin paljon yleisesti kehuvista kommenteista.
- MilaMiia
Tulin tänä aamuna kyseisestä hotellista. Ruoka oli hyvää, salaatteja monia monia vaihtoehtoja, jälkiruoat tosin aina samoja. Illallisruoka oli parasta. Jätskiä saa kaksi kertaa päivässä ja liukumäet ovat kaksi kertaa päivässä auki. No Name-rannalle on hotellilta kuljetus kolme kertaa päivässä. Ranta on hyvä ja rantakuppiloissa ruoka on hyvää. Lapsille on kerho pari kertaa päivässä sekä vielä illalla minidisco kuutena päivänä viikossa. Hotellin kampaamoa suosittelen myös!! Sieltä saa myös lävistykset, tatuoinnit, manikyyrit ja pedikyyrit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4221806Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1831444- 1051388
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1421333- 451046
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0960- 63956
Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!119913Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s93900Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32886