Wimax Kainuun korvessa

Hektokaarna318

Yle:n markku heikkinen ohjelmassa oli laajakaistasta. (Sen voi kuunnella areenasta) Siitä tuli mieleen ainakin se, että voiko hankkia oman pienen wimax linkkiasemansa, jonka asentaa esim. 500 metrin päässä olevalle vaaralle / kukkulalle, kun ostaa tai vuokraa esim. 1-5 neliömetriä maata sen alta (jos ei muutenkin satu omistamaan kyseistä maapalaa)? Omalla pihalla tai katolla oleva antenni osoittaa siihen omaan linkkiasemaan ja linkkiasema osoittaa teleoperaattorin wimax antenniin jossain alle 30 kilometrin päässä. Yhteys linkkiasemaan voi ehkä olla myös metsään jätetty valokaapeli tai vapaatilaoptinen ronja yhteys.

Virransaannin vaikeutta on hankala arvioida. Kuinka tiheästi korven viestintälinkin omistajan on hiihdettävä umpihangessa ahkio täynnä akkuja? Ilmeisesti akkuja on lämmitettävä elektroniikan hukkalämmöllä ja myös lamppuöljyllä tai trangian butaanilla ja propaanilla, automaattisesti aina kun linkki ei välitä dataa ja siirtyy valmiustilaan?

2/3 osan vuodesta aurinkopaneeli riittää. Kukkulalla saattaa saada virtaa myös tuulesta, varsinkin jos metsä on poistettu kyseisestä kohdasta.

Jos kukkulalla olevaan viestintälinkkiin on valokaapeli, siihen samaan johdon kuoreen sopii teoriassa myös pientä virtaa antava kupari-, teräs, tai alumiinijohto, vaikka paksuus joudutaan ehkä valitsemaan siten että vain pieni osa sähköstä pääsee perille asti. Mikä on sammalelle jätetyn kilometrin pituisen 10mm johdon katkeamistodennäköisyys yhdessä vuodessa? Mikä on kilometrin johdon puoliintumisaika eli missä ajassa 50% kilometrin pituisista johdoista katkeaa? Mitkä ovat 3 yleisintä katkeamissyytä?

5

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katkeamissyistä ei minulla ole tutkittua tietoa, mutta muutaman vuoden kesäleirikokemuksella ja kun kuitu on ollut noin viikon metsässä kerrallaan. Tekijät eivät tietenkään ole jättäneet puumerkkiään tekemisistä joten arvaukseni jäljistä päätellen ovat: Karhu, Hirvi ja Alamäkipyöräilijä.

    • -.-.-

      Unohda koko Wimax. On kallis ja suht. hidas. Moni on vaihtanut Wimax:in mobiiliilaajakaistaan ja tehokkaaseen suunta-antenniin. Ja yhteyskulut pudonneet 13€/ kk ja yhteys on lisäksi nopeampi kuin se wimax.

      Tehokkaita suunta-antenneja (ns. harava-antenni) on kaupassa valmiina ja hinta on yleensä alle 100€

      • -.-.-

        Sori, sekoitin Wimax:in Digitan @450-Internet -verkkoon. Eli tarkoitin edellisellä viestillä tuota @450-Internet-verkkoa.

        Mutta jos Mobiililaajakaista saadaan suunta-antennilla toimimaan hyvin, niin sama pätee myös wimax:in suhteen, eli kannatta harkita siistymistä mobiililaajakaistaverkkoon.

        Wimaxin linkkiasema tulee kyllä niin kalliiksi, että varmaankaan ei kannata edes ajatella.
        Ehkä vois ajatella sitä, että Wimax:in vastaanottolaitteiston sijoittaa paikkaan, missä vielä toimii ja jatkoksi laittaa wlan-tukiaseman.

        Mutta ensisijaisesti kannattaa kartoittaa mobiillilaajakaistan kuuluvuus ja jos suunta-antenneilla saadaan yhteys pelaamaan, niin se on halvin ja toimivakin ratkaisu.
        Soneran, Elisan ja DNA:n sivuilta löytyy nuo kuuluvuuskartat, joiden perusteella voi alustavasti pähkäillä mobiililaajakaistan toimivuutta. Ja liittymää saa 2 viikon kokeiluajalla.


    • .-.-.
    • Hektokaarna318

      Riittääkö kaamosaikana napapiirin pohjoispuolella yksi akku koko kaamoksen yli wimax linkille? 10 Akkua?


      Jos ei riitä ja ehkä muutenkin, langattomaan energiansiirtoon on mahdollista käyttää laser-sädettä, jonka teho jakaantuu tarpeeksi suuren poikkipinta-alan säteeseen siten että näennäinen kirkkaus ei edes lähetyspäässä ylitä auringon kirkkautta liian moninkertaisesti. Jos joku maalainen saa pitää kivääriä niin miksei sitten laseria?

      Jos käytössä on ronja tai muu vapaatilaoptinen datansiirtotekniikka, energiaa aurinkokennoon lähettävän laserin ja sen aurinkokennon on oltava muutaman metrin sivussa vapaatilaoptiseen datansiirtoon käytetystä ronja-säteestä tai laser-säteestä, tai aallonpituuden on oltava tarpeeksi eri ja suodattimien hyviä.

      Ehkä on myös mahdollista käyttää aurinkokennoon tähtäävää laser-sädettä myös datansiirtoon, jos aurinkokennon vieressä on vastaanotin tarpeeksi lähellä siten että laservalo leviää myös siihen. Mutta kaasulasereissa on voima mutta ei ehkä mahdollisuutta pulssittaa miljoonia kertoja sekunnissa. Silloin yksi mahdollisuus on käyttää sähköistä suljinta joka katkoo lasersädettä. Silloin puolet tehosta hukkaantuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      253
      8168
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      270
      5383
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1850
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      76
      1770
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      189
      1315
    6. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      78
      1294
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1157
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      214
      1020
    9. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      131
      1007
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      965
    Aihe