Olen poika lukion toisella vuosikurssilla ja ensimmäistä kertaa toivottaman ihastunut toiseen poikaan. Hän käy samaa lukiota ja näen häntä päivittäin. Ihastumista on jatkunut nyt jo vuoden ja tunnen itseni täydeksi typerykseksi.
Olen melko ujo ja hiljainen. En tutustunu kovin moneen luokkatoveriini, mutta tunnuin tulevan juttuun tämän kyseisen pojan kanssa. Olemme molemmat vähän hiljaisia, meillä on sama harrastus ja samat mielenkiinnon kohteet. Juttelimme jotain aina silloin tällöin ja siinä vaiheessa kai ihastuin. En tuonut ihastumistani ilmi, koska ajattelin, että toinen ei tunne samoin ja pilaisin vain alkavan ystävyyden.
Huomasin kuitenkin viime keväänä hänen vilkuilevan minua. Vilkuilin välillä itsekin. Joskus tuntui, että hän suorastaan jäi tuijottamaan. Tunneilla hän tuli istumaan aina viereiselle paikalle ja nojautui usein oman pöytäni ylle seuraamaan mitä tein/kirjoitin. Silloin tällöin hän kyseli minne olin menossa hyppytuntisin. Hän myös tuli usein viereeni nojaamaan ja tuijottamaan kanssani ulos ikkunasta ja tuntui muutenkin hakeutuvan seuraani. Itse menin totaaliseen lukkoon aina näissä tilanteissa :/
Kesäloman alettua kysyin sitten tästä rohkaistuneena häneltä yhtä harrastukseen liittyvää asiaa tekstiviestitse ja vaihdoimme hänen pyynnöstään meseosoitteita. Yhtenä iltana hän alkoikin sitten juttelemaan kanssani ja sitä jatkui pitkälti toista tuntia, jonka aikana hän totesi hymiön kera, että minuun oli mukava tutustua. Illan keskustelun jälkeen emme sitten kuitenkaan puhuneet kovin paljoa ennen koulujen alkua - puhuimme hyvin lyhyesti ja silloinkin aina minun aloitteestani.
Odotin koulunalkua innolla ja melko jännittyneenä. Mutta nyt kun näemme koulussa, emme edes tervehdi. Emme ole koulun alun jälkeen puhuneet käytännössä ollenkaan. Huomaan yhä vilkuilevamme toisiamme, mutta kun katseemme sattuvat tuolloin kohtaamaan, hän kääntää päänsä kohti maata ja hymyilee kummallisesti. Jos sanon jotain "muka hauskaa", niin hän on ainoa, joka edes hymyilee sille.
En tiedä, mitä minun tulisi tästä ajatella. Välillä hän on kuin minua ei olisi, mutta joskus kuvittelen huomaavani hänessä samanlaisia ihastumisen merkkejä kuin itsessäni, mutta pelkään mielikuvitukseni temppuilevan. Koen olevani tunkeilija ja tollo, kun nyt hakeudun hänen seuraansa, mutta emme tervehdi saati puhu koulussa toisillemme.
Olen melko ujo ja hiljainen. En tutustunu kovin moneen luokkatoveriini, mutta tunnuin tulevan juttuun tämän kyseisen pojan kanssa. Olemme molemmat vähän hiljaisia, meillä on sama harrastus ja samat mielenkiinnon kohteet. Juttelimme jotain aina silloin tällöin ja siinä vaiheessa kai ihastuin. En tuonut ihastumistani ilmi, koska ajattelin, että toinen ei tunne samoin ja pilaisin vain alkavan ystävyyden.
Huomasin kuitenkin viime keväänä hänen vilkuilevan minua. Vilkuilin välillä itsekin. Joskus tuntui, että hän suorastaan jäi tuijottamaan. Tunneilla hän tuli istumaan aina viereiselle paikalle ja nojautui usein oman pöytäni ylle seuraamaan mitä tein/kirjoitin. Silloin tällöin hän kyseli minne olin menossa hyppytuntisin. Hän myös tuli usein viereeni nojaamaan ja tuijottamaan kanssani ulos ikkunasta ja tuntui muutenkin hakeutuvan seuraani. Itse menin totaaliseen lukkoon aina näissä tilanteissa :/
Kesäloman alettua kysyin sitten tästä rohkaistuneena häneltä yhtä harrastukseen liittyvää asiaa tekstiviestitse ja vaihdoimme hänen pyynnöstään meseosoitteita. Yhtenä iltana hän alkoikin sitten juttelemaan kanssani ja sitä jatkui pitkälti toista tuntia, jonka aikana hän totesi hymiön kera, että minuun oli mukava tutustua. Illan keskustelun jälkeen emme sitten kuitenkaan puhuneet kovin paljoa ennen koulujen alkua - puhuimme hyvin lyhyesti ja silloinkin aina minun aloitteestani.
Odotin koulunalkua innolla ja melko jännittyneenä. Mutta nyt kun näemme koulussa, emme edes tervehdi. Emme ole koulun alun jälkeen puhuneet käytännössä ollenkaan. Huomaan yhä vilkuilevamme toisiamme, mutta kun katseemme sattuvat tuolloin kohtaamaan, hän kääntää päänsä kohti maata ja hymyilee kummallisesti. Jos sanon jotain "muka hauskaa", niin hän on ainoa, joka edes hymyilee sille.
En tiedä, mitä minun tulisi tästä ajatella. Välillä hän on kuin minua ei olisi, mutta joskus kuvittelen huomaavani hänessä samanlaisia ihastumisen merkkejä kuin itsessäni, mutta pelkään mielikuvitukseni temppuilevan. Koen olevani tunkeilija ja tollo, kun nyt hakeudun hänen seuraansa, mutta emme tervehdi saati puhu koulussa toisillemme.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikea tilanne tosiaan, koska on mahdotonta tietää onko poika kiinnostunut tytöistä vai pojista. Sinulla olisi tietysti äärettömän hyvä tuuri, jos hänkin sattuisi olemaan kiinnostunut pojista ja vieläpä sinusta.
Jos hän ei puhu sinulle, ensimmäinen vaihtoehto on, että hänellä on tunteita sinua kohtaan mutta se tuntuu hänestä nololta ja hämmentävältä, tai ehkä hän ei ole varma tunteistaan.
Tai sitten hän on kiinnostunut tytöistä, ja on saattanut huomata sinun ihastuksesi ja se hämmentää häntä.
Todella vaikea sanoa, mutta ainoa millä saat tietää asian on kysymällä. Sinun ei tarvitse kertoa suoraan, että pidät hänestä. Voithan vain kaverina jutella ja jossain vaiheessa kysyä, onko hän kiinnostunut jostain tytöstä. Siinä vaiheessa hän saattaa kertoa että on enemmän kiinnostunut pojista, jos asia on niin. Tai sitten voit vain yrittää viettää hänen kanssaan aikaa ja jutella hänelle taas ja rauhassa ottaa selvää, mitä hän pitää sinusta.
Voi olla, että jos hän on kiinnostunut tytöistä ja saa tietää ihastuksestasi, hänelle saattaa tulla ahdistunut olo. Mutta jos kerrot tunteesi hänelle, mutta hän ei tunne samoin, voit silti yrittää sanoa että haluaisit silti olla kaveri.
Jos hän ei taas ole varma tunteistaan, anna hänelle aikaa. On varmaan hämmentävää olla epävarma siitä, pitääkö samasta vai eri sukupuolesta. Tai, sitähän minä en voi tietää, koska olen ihan hetero.
Ehkä voit mennä ensin vain juttelemaan hänelle, ja kysyä miksei hän enää tule puhumaan sinulle. Rohkeuttahan se vaatii, mutta joskus elämässä kannattaa ottaa riskejä. Pelkkä istusekelminen ja odottelu ei auta mitään, jos hän käyttäytyy etäisesti. Jos todella olet huomannut hänessä selviä ihastumisen merkkejä, voi olla ettei hän vain ujoudeltaan uskalla tulle juttelemaan sinulle. Jomman kumman on tehtävä aloite.
Onnea! :)
Joskus se voi tosiaan hämmentää nuo tuntemukset. Että mitä sitten tapahtuu jos ne ovatkin samanlaisia kumminkin puolin. Vähän paneskelua -sehän se on jännin juttu siinä nuoruuden ensihuumassa.
Sähän voisit tehdä nyt niin että hakeudu jonkun toisen kundin seuraan ja katso miten se toinen reagoi kun esim kaulailet sen toisen kanssa. Alat ikäänkuin rohkeesti vaan flirttailemaan vähän kaikille jos suinkin vaan pystyt. Ja sitten katselet mikä on tämän toisen reaktio. Sittenhän se kuvio saattaa kyllä mennä vähän kummalliseksi jo se toinenkin ihastuu sinuun. Johan sulla on haaremi valmiina. Laastari siellä toinen täällä, poika se hyppeli m^^^n päällä.
Voi toimia. Kokeile. Onnea.
@tyttönenn
Kiitos! Se miten oman seksuaalisuutensa kokee on uskoakseni melko yksilöllistä. Olen melko kauan tuntenut olevani bi, eikä se ole minua juurikaan haitannut. Kaverini ja perheeni ovat hyvin avoinmielisiä, eikä minun ole tarvinnut painiskella niiden asioiden parissa, joita ikävä kyllä monet joutuvat kokemaan. On hankalaa sanoa, miten joku toinen asian kokee.
Olet melko varmasti oikeassa. Toisinaan tuntuu, että ei ole yhtään mahdotonta, että toinen tuntee samoin. Toisinaan taas en voi käsittää mistä moisen kuvan olen saattanut saada. Pitää kai keksiä jokin varovainen tapa lähestyä toista, ei asia muuten kai selviä.
@nöfff
Enemmän minua hämmentää se, kun ei voi olla varma miten toinen asian kokee. Olisi paljon helpompi olla, jos tietäisi tunteeko toinen samoin vai ei. Minulla ei kyllä mitkään sänkypuuhat käyneet ensimmäisenä mielessä, vaikka jonkinasteisessa huumassa olenkin. Jokin järki se kuitenkin pitää olla.
En ole samaa mieltä ideasi kanssa. Moinen pelleily ei johda mihinkään. Itse ainakin lopettaisin turhan haaveilun, jos huomaisin, että toinen onkin kiinnostunut jostakusta muusta tai yrittää jotain jokaisen vastaan tulevan kanssa.
No ei se kyllä johda. En itsekään tekisi niin. Vastasin koska olen ollut tilanteessa jossa näin tapahtuu -eikä mun taholtani. En tiedä miksi hän halusi tehdä niin . Luulikohan hän että mä yritän sitä toista?
En mäkään voi "haaveilla" mistään em. syistä, enkä koskaan edes ryhtyisi mihinkään juuri siitä syystä että tarjokkaita on kyllä runsaasti .ttu mä mihinkään haaremiin osallistu stana! Jotenkin ottaa päähän että mä olen niin heikko että moiseen ihmiseen menin uhraamaan jotakin sellaista joka olisi voinut ottaa sen vähän eri tavalla. En tiedä kyllä että miten mutta ei ainakaan siten! Ehkä se perinyteisempi linja olisi ollut kuitenkin parempi. Eli juuri se mitä meillä oli ollutkin ennen.