Tui Fly ei pelitä

Tulipa_matkattua

Oltiin viikon matkalla Kreetalla Haniassa. Finmatkojen hotellista ei mitään pahaa sanottavaa ja ilmatkin mainiot. Sen sijaan Finmatkojen emoyhtiön TUI:n lentoyhtiön toiminta oli heikko suoritus.

Jo Helsingistä lähdettäessä oltiin viisi tuntia myöhässä. Koneeseen oli tullut tekninen vika, josta ilmoitettiin klo 15.00 tekstiviestillä. Alkuperäinen lähtöaika 19.20 muuttui sitten puoleenyöhön. Perillä kohteessa päästiin hotelliin melkein klo 5 aamulla.

Paluulento oli vielä heikompi. Olimme luovuttaneet huoneen jo puoliltapäivin. Illalla klo 22 tuli bussi hakemaan hotellilta ja vei kentälle. Siellä saatiin tieto, että kone olikin saanut salamaniskun aiemmin illalla eikä ollut päässyt lähtemään Helsingistä. Oppaat eivät olleet saaneet asiasta kunnollista tietoa ajoissa ja sitten alkoi kentällä melkoinen härdelli. Onneksi Kreetan yö oli lämmin, kun lapsia nukutettiin sylissä jalkakäytävällä. Edes odotushallin ei päästy. Kahden tunnin odottamisen jälkeen tuli tieto hotellimajoituksesta ja lopulta kolmelta yöllä nukkumaan.

Seuraavana aamuna oli epätietoisuutta koneiden tulosta ja lähdimme kentälle puoliltapäivin ilman varmuutta tarkasta lentoajasta. Meidän perheelle kävi hyvin ja odotimme kentällä ainoastaan 3 ja puoli tuntia. Toinen porukka odotti vielä jokusen tunnin lisää. Lopulta oltiin 15 tuntia myöhässä kotona.

Ihan hirveästi ei tämän jälkeen kiinnosta lentää kyseisen yhtiön koneilla.

6

487

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viimeinen tätä lajia

      Samoilla lennoilla ja samalla jalkakäytävällä Kreetan yössä oltiin. Mun mielestä Finnmatkatkin lentoyhtiön lisäksi ansaitsee pyyhkeitä toiminnastaan. Tiedotus ei pelannut alkuunkaan. Ei yöllä eikä aamulla.

    • Korvaus.

      Ja varmaan luvattiin ruhtinaalisesti korvata asiakkaille vahingot kuten meillekkin Tammikuussa. 7;mällä vuorokaudella lyhentyneestä lomastamme 4:n.tähden hotellissa Luxorissa Finnmatkat kovasi yhteensä 51euroa elikkä 25.50 per henkilö. Kuluttajaneuvoja kehotti viemään asian kuluttajariitalautakuntaan jossa se on vielä ratkaisematta koska Finnmatkojen " laadunkehitys " koittaa koko ajan kiemurrella vastineissaan päästäkseen maksamasta asiallista korvausta, jonkalaiset muut matkatoimistot ovat maksaneet. Olemme tehneet tämän jälkeen Taimaan , Italian , ja Puolan matkat mutta jostain " kumman " syystä ovat FM:än esitteet jääneet tämän jälkeen tutkimatta.

    • TomJK76

      tulin kans tuolla 5 tuntia myöhässä olevalla koneella Chaniaan ja oli tarkoitus tulla samalla koneella kotiin kuin te mutta jäin vielä 4 ylimääräistä päivää ja tulin Norwegianin koneella kotiin. Onneksi jäin kun noin huonisti kävi. Ihme kun meno ja paluumatkalla sama ongelma... onkohan niillä edes riittävästi koneita???

    • PAHASTI PETETYT.

      LÅHDETTIN FINSKIN KONEELLA KYPROKSELLE 17 TUNTIA MYÖHÄSSÄ,JA TIEDOTUS KENTÄLLÄ HUONOA. SAIMME PIENEN KORVAUKSEN FINN MATKOILTA,MUTTA PAHASTA MIELESTÄ EI KUULEMMA KORVAUKSIA HERU.KOTOO LÄHDÖSTÄ KYPROKSEN HOTELLILLE PÄÄSTYÄMME OLIMME VALVONEET 47 TUNTIA. MATKUSTAMME 2-3 KERTAA VUODESSA,MUTTA TÄMÄ OLI HUONOUDEN HUPPU. LYHYT JA PULLEA OLI KONE MILLÄ MENTIIN,ELI KOKONAISUUDESSAAN EMME SAANEET NIITÄ PALVELUITA JOITA OLIMME OSTANEET. EN SUOSITTELE,EMMEKÄ MYÖSKÄÄN ENÄÄ KÄYTÄ KYSEISTÄ YHTIÖTÄ.

    • puistuttaa

      Onko se Tuiflyn vika jos koneeseen iskee salama? Miettikää ensin ja valittakaa sitten ja kaikki tehdään vaan sen vuoksi että kone pysyy ilmassa. Miksi pitää aina valittaa joka ikisestä asiasta.

      • Tulipa_matkattua

        TUI:n vika on se, että koska koneet ovat Göteborgissa, korvaavan koneen saaminen kestää tuhottoman kauan. Jos lähdössä klo 15.00 oli tiedossa että kone on hajalla ja lähtö oli 19.20, niin silti päästiin vasta 24.00 liikkeelle... Paluussa kone oli hajonnut kolme tuntia ennen sitä kuin meidät haettiin kentälle ja tiedettiin että ennen seuraavaa aamua ei uutta konetta saada. Viidestätoista tunnista iso osa johtui siitä, että varakone oli vaikea saada. Ei ole TUI:n vika että kone hajoaa, mutta TUI:n vika että korvaavan järjestelyn hoitaminen huonous ynnä odotuttaminen lentokentän jalkakäytävällä ei ole kunnollista asiakaspalvelua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      29
      5089
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4081
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      77
      3647
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2708
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      150
      2506
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2368
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2189
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2147
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1674
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      1538
    Aihe