Toisenlainen loppu (HP)

Elikkäs teki mieli kirjoittaa oma loppuni Harry Potteriin, joka sijoittuisi suunnilleen Kuoleman varjelusten jälkeisiin päiviin, vuosiin ja ehkä jopa vuosikymmeniin. Olen aika aloittelija tässä jutussa, en tiedä onko muilla jotain suunnitelmia yms. mutta minä kirjoitan tätä omasta päästäni samalla kun suollan tekstiä näppäimistölle. Alussa on vähän pikakelausta, jossain vaiheessa muuttuu yksityiskohtaisemmaksi.

Jos löydätte tekstistä jotain hölmäyksiä, pahoittelen! Koko juttu on enemmän hahmojen rakkauselämän ruotimista, mutta ketä ei kiinnosta voi jättää lukematta.

***
Kun uutiset Voldemortin kuolemasta levisivät laajemmalle, velhot ja noidat ympäri maata tulivat esiin piiloistaan. Ensi töikseen Hermione meni vanhempiensa kotiin Australiassa ja palautti heidän muistinsa ennalleen. (Oli pakko, tämä jäi häiritsemään kirjassa)

Billin ja Fleurin kesken jääneet häät uusittiin heti ensimmäisenä kesänä.

Ron istui kotitalonsa portailla, vilkuillen jyviä nokkivia kanoja ja miettien kuluneita viikkoja. Ne olivat olleet hänen elämänsä onnellisimmat, kun hän oli voinut viimein tunnustaa rakkautensa Hermionelle avoimesti.
Hermione istui hänen viereensä vakava ilme kasvoillaan. Hän alkoi nyppimään voikukanlehteä ja avasi muutamaan otteeseen suunsa, mutta sulki sen taas, kykenemättä puhumaan.
"Kuule Ron, me ei voida olla enää yhdessä." Hermione puuskahti lopulta. Kaikki väri katosi Ronin kasvoilta tämän tuijottaessa Hermionen kasvoja, kuin etsien jotain, joka todistaisi tämän vain vitsailevan. Mutta tämän kasvot olivat vakavat, ja silmät täynnä pahoittelevia kyyneleitä.
"Mutta... Minä luulin... Että me oltiin onnellisia yhdessä, tai siis... Etkö sinä rakastakaan minua?" sopersi Ron. "Miksi olet muuttanut mielesi?"
Hermione veti heliotroopinvärisen juhlakaapunsa sisältä valkean pergamenttilappusen. Lähemmin tarkasteltuna se näytti kirjeelle.
"Se... Se tuli viime viikolla. Viktorilta. Viktor Krumilta." Hermione sanoi silmissään säälivä katse, mutta silti jotenkin säteillen.
Ron ei saanut sanaakaan suustaan, nousi vain ylös ja katosi ihmisvilinään, pois Hermionen luota. Hermione ei ollutkaan rakastanut häntä.
Hermionen tunteet olivat sekoitus sääliä, onnea ja tavallaan pettymystä Ronin reaktioon. Ron oli hänen paras ystävänsä. Hän ei halunnut menettää tätä. Mutta ei myöskään Viktoria. Sillä tämä tulisi myös näihin juhliin, ja Hermione oli tyytyväinen että oli saanut hoidettua asian ennen Vikin tuloa.
Ginny ei halunnut katsoa Harryyn, Tämä oli jättänyt hänet ja halusi hänet nyt takaisin, kun muut asiat oli hoidettu alta pois.
"Olen varma, että löydän kyllä jonkun muun joka ei heitä minua pois kun tiskirättiä kun käyttöaika on kulunut umpeen!" hän tiuskaisi Harrylle, joka näytti sille kuin joku olisi potkaissut häntä naamaan.
"No... Se.. on sinun asiasi sitten." Harry sanoi pidätellen vaivoin tunteensa aisoissa. Vai niin! Ei hänkään aikonut jäädä itkemään paikoilleen! Niinpä Harry juoksuaskeleita vastustaen kiirehti samaan väkijoukkoon, jonne Ron oli vähän aikaisemmin kadonnut.
Ginny mietti raivoissaan tapoja, joilla voisi saada Harryn ymmärtämään että hänelläkin oli tunteita eikä hän todellakaan pitänyt siitä, kun häntä pidettiin kun oli sopiva aika.

Jatkuu, tarkoitus ei ole olla mikään maailmanluokan novelli, lähinnä vaihtoehtoisen lopun toivossa kirjoittelen. Seuraavaan osaan liittyy Draco Malfoy ;) Se ja Ginny olisi söpö pari... Kokeillaanko?