http://blogit.hs.fi/lukupiiri/2009/09/15/kari-hotakainen-ihmisen-osa/
Ihmisen osa
2
52
Vastaukset
- 1+7
"Ehkä olisi hyvä, että Kimmon äiti olisi lähettänyt samanlaisia postikortteja kylänraitilta kuin Salme Helenalle, jossa hän toteaa: “No niin Helena!
Älä nouse muiden yläpuolelle. Siellä loppuu ilma ja alkaa huimata.”
Kimmolla ei kuitenkaan ole ketään sillä Kimmolle kaikki se mitä muilla on, on keskivertoa mitä pitää välttää. Loppujen lopuksi Kimmo on noussut aivan omiin maailmoihinsa, missä Audilla ei voi madella 140:iä ja missä puheella selviää ihan mistä vain. Missä on noussut omiin yläsfääreihinsä, ihastunut omaan kaikkivoipaisuuden tunteeseen. Kuten kolarin silminnäkijä toteaa Kimmon lukittua ovensa kolarin jälkeen: “Niin kuin sillä olisi siellä joku eri maailma kuin meillä muilla täällä. Niin kuin onkin.”
Mistä Hotakainen sitten haluaa meidät herättää? Minusta juuri siitä kaikkivoipaisuuden tunteesta, siitä, että ei edes huomaa elävänsä jotakin epäelämää, missä ei ole aikaa pysähtyä vaahteran alle. Missä on niin kiire paikasta toiseen, että edessä olevat punaiset valot eivät ole itseä varten ja mitkä muut tahansa esteet ovat vain töytäistävissä pois tieltä. Että me oppisimme hellimään niitä kahta oleellista ominaisuutta:"- 19+12
Liittyy täällä olleeseen keskusteluun joka koski yhdessä kirjan luvussa olleen poliisikuulustelun yhteyttä narsistien tapaan suhtautua itseensä, toisiin ja yleensä asioihin, esimerkiksi tuo kaikkivoipaisuuden tunne on yhteistä narsistisesti persoonallisuushäiriöisten kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1544045On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412460Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742437Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732342Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221826Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801653- 801610
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?811207Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?641134