Ota tästä nyt selvää?

RaLLix

Juttu menee pääpiirteittäin näin: Olen ollut jo varmasti yli vuoden ihastunut itseäni reilusti nuorempaan naiseen. Mikäli oikein olen tulkinnut, ei ihastus ole ollut täysin yksipuolista; pitkiä katseita, yhteistä hauskanpitoa, koskettelua, kiusoittelua ja kaikkea mahdollista ja molemmin puolin. Tässä muutama viikko sitten olimme viihteellä ja molemmat vain hieman päihtyneitä. Olin jo päättänyt aiemmin, että tuon ihastumiseni sinä iltana julki, mikäli sopiva hetki koittaa ja niinhän se koitti.
Juttelimme pitkään ja syvällisesti ja sanoin suoraan, että rakastan häntä ja hän sanoi minulle samoin. Ennen nukkumaan menoa annoimme toisillemme muutaman pusun ja se siitä. Hän oli jo jossain vaiheessa aiemminkin antanut minulle suukkoja.
Asiasta ei ole (rakastamisesta) juteltu sen koommin selvin päin, mutta olemme yhä tiiviisti yhdessä, eli ei ainakaan negatiivisesti vaikuttanut suhteeseemme.
Nyt myöhemmin kerroin hänelle olevani hänestä mustasukkainen ja yllätyin kun hän vastasi olevansa minusta mustasukkainen. Mitään kummempaa välillämme ei ole tapahtunut vaan kaikki jatkuu ennallaan. Koskaan en ole ollut keneenkään naiseen ihastunut, enkä siis kenenkään kanssa ollut, joten olen hieman hämilläni tilanteesta. Miten te tulkitsisitte tilanteen?
Onko hän kiinnostunut minusta vain ystävänä vai muutenkin?

4

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xdfgdxg

      kysy!

    • 18+16

      Mitä tossa nyt on enää selvänottamista?! Senkus olette ja olkaakin sitten kunnolla!

    • tod.kateellinen

      Nuori nainen ei varmaankaan uskalla lähestyä sinua itseään vanhempaa naista, ja kaiketi odottaa odottamistaan koska liikkeesi hänen suuntaan teet. Odottaa Oliko rakkautesi tunnustus totta vai ei. Aika selvähän tuo nyt on. Kysy, silloin ainakin tiedät. Palaa iltaan josta kerroit, eikö sitä kautta ole asiaa helppo lähestyä. mene nyt ja kaada se tyttönen, hyvä nainen sentään.

    • F

      Puhu ihmeessä suoraan! Turha tuossa nyt on enää kierrellä ja kaarrella asian kanssa. Ja ilman alkoholia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      147
      3992
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      40
      2436
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2407
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2302
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      52
      2083
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      21
      1797
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1643
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      79
      1576
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      71
      1117
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1101
    Aihe