Joku aika sitten uutisissakin hehkutettiin tanskalaistutkimusta, jonka
mukaan abortti ei aiheuta masennusta tai psyykkisiä ongelmia.
Tutkimuksen ongelma oli, että kysely tehtiin naisille viikon-parin
kuukauden sisällä abortista, jolloin useimmilla päällimmäinen tunne oli
vielä helpotus, kun vaikeasta tilanteesta oli päästy.
Sen sijaan tutkimukset, joissa naisten tuntemuksia on selvitetty vähän
pitemmän ajan jälkeen, tulokset ovat toiset. Ruotsalainen tutkija,
gynekologi Hanna Söderberg, haastatteli 854 naista 1 vuoden päästä
abortista. Yli puolet heistä oli masentuneita ja alakuloisia
keskeytyksen jälkeen. 2% sairastui syvään masennukseen, menetti työkyvyn
ja elämän hallinnan. Ruotsissa se tarkoittaa vuosittain 15 000
masentunutta naista ja 700 vakavasti masentunutta ja työkyvyn
menettänyttä! Suomessa luvuissa se tarkoittaa vuosittain 5000
masentunutta naista ja 210 työkyvyn menettänyttä! Lisäksi 70 % abortin
kokeneista naisista sanoi, etteivät he harkitsisi sitä enää koskaan, jos
joutuisivat uudelleen vastaavaan tilanteeseen.
Suomalaistutkija Mika Gissler on samoilla linjoilla: naisten
itsemurhariski abortin jälkeen kolminkertaistuu (stakes). Vastaavia
tutkimuksia on lukuisia. Abortti ei ole naiselle luonnollinen ratkaisu,
koska se toimii synnynnäistä äidinvaistoa (tarve suojella ja vaalia omaa
pienokaista karhuemon lailla) vastaan.
Olin äskettäin kriisiraskauksia käsittelevässä koulutuksessa, ja siellä
kätilöitä kouluttava opettaja kertoi, että terveydenhuollon viranomaiset
eivät kysyttäessä yleensä kerro aborttiin liittyvistä
jälkituntemuksista, koska "he eivät halua naisen kokevan, että hänen
pitäisi alkaa tuntea ahdistusta tai masennusta abortin jälkeen". Melko
vastuutonta. Abortin psyykkisistä riskeistä pitäisi kertoa, koska ne
ovat niin yleisiä. Jos joku ei varoituksista huolimatta koe psyykkisiä
oireita jälkikäteen, niin hyvä niin. Mutta ainakin riskeistä pitäisi
kertoa, jotta nainen voi tehdä informoidun päätöksen.
Lähteet:
Soderberg, H., Andersson, C., Janzon, L., & Soderberg, N-O. (1998).
Selection bias in a study on how women experienced induced abortion.
European Journal of Obstetrics & Gynecology and Reproductive Biology,
77:67-70.
Soderberg, H., Janzon, L., & Soderberg, N-O. (1998). Emotional distress
following induced abortion: A study of its incidence and determinants
among abortees in Malmo, Sweden. European Journal of Obstetrics &
Gynecology and Reproductive Biology, 79:173-178.
Gissler M, Hemminki E, Lönnqvist J. Suicides after pregnancy in Finland,
1987-94: a register linkage study. BMJ 1996;313:1431-4
mukaan abortti ei aiheuta masennusta tai psyykkisiä ongelmia.
Tutkimuksen ongelma oli, että kysely tehtiin naisille viikon-parin
kuukauden sisällä abortista, jolloin useimmilla päällimmäinen tunne oli
vielä helpotus, kun vaikeasta tilanteesta oli päästy.
Sen sijaan tutkimukset, joissa naisten tuntemuksia on selvitetty vähän
pitemmän ajan jälkeen, tulokset ovat toiset. Ruotsalainen tutkija,
gynekologi Hanna Söderberg, haastatteli 854 naista 1 vuoden päästä
abortista. Yli puolet heistä oli masentuneita ja alakuloisia
keskeytyksen jälkeen. 2% sairastui syvään masennukseen, menetti työkyvyn
ja elämän hallinnan. Ruotsissa se tarkoittaa vuosittain 15 000
masentunutta naista ja 700 vakavasti masentunutta ja työkyvyn
menettänyttä! Suomessa luvuissa se tarkoittaa vuosittain 5000
masentunutta naista ja 210 työkyvyn menettänyttä! Lisäksi 70 % abortin
kokeneista naisista sanoi, etteivät he harkitsisi sitä enää koskaan, jos
joutuisivat uudelleen vastaavaan tilanteeseen.
Suomalaistutkija Mika Gissler on samoilla linjoilla: naisten
itsemurhariski abortin jälkeen kolminkertaistuu (stakes). Vastaavia
tutkimuksia on lukuisia. Abortti ei ole naiselle luonnollinen ratkaisu,
koska se toimii synnynnäistä äidinvaistoa (tarve suojella ja vaalia omaa
pienokaista karhuemon lailla) vastaan.
Olin äskettäin kriisiraskauksia käsittelevässä koulutuksessa, ja siellä
kätilöitä kouluttava opettaja kertoi, että terveydenhuollon viranomaiset
eivät kysyttäessä yleensä kerro aborttiin liittyvistä
jälkituntemuksista, koska "he eivät halua naisen kokevan, että hänen
pitäisi alkaa tuntea ahdistusta tai masennusta abortin jälkeen". Melko
vastuutonta. Abortin psyykkisistä riskeistä pitäisi kertoa, koska ne
ovat niin yleisiä. Jos joku ei varoituksista huolimatta koe psyykkisiä
oireita jälkikäteen, niin hyvä niin. Mutta ainakin riskeistä pitäisi
kertoa, jotta nainen voi tehdä informoidun päätöksen.
Lähteet:
Soderberg, H., Andersson, C., Janzon, L., & Soderberg, N-O. (1998).
Selection bias in a study on how women experienced induced abortion.
European Journal of Obstetrics & Gynecology and Reproductive Biology,
77:67-70.
Soderberg, H., Janzon, L., & Soderberg, N-O. (1998). Emotional distress
following induced abortion: A study of its incidence and determinants
among abortees in Malmo, Sweden. European Journal of Obstetrics &
Gynecology and Reproductive Biology, 79:173-178.
Gissler M, Hemminki E, Lönnqvist J. Suicides after pregnancy in Finland,
1987-94: a register linkage study. BMJ 1996;313:1431-4
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuossa on kerrankin viittauksin todettu tieteellisesti abortin aiheuttamaa tuhoa. Tätä ei voi kumota mutu mutu jorinoilla....
Ja minäpä laadin ihan uuden viestin, jossa käsittelen tarkemmin annettuja lähteitä ja tallennan sen viestin sitten. Tavataan taas :)