Kasteko taivaaseen pääsemisen edellytys?

Kasteltu

Keskipohjanmaa -lehdessä Sievin ev. lut. kirkon kappalainen Tapani Kirsilä kirjoittelee 20.11.-11 mielipidekirjoitusosastossa kastamattoman lapsen taivaaseenpääsystä laajan artikkelin, koska hänen mielestä "on noussut esiin myös epätietoisuutta siitä, missä lapsemme nyt on, kun ei ehditty suorittaa kastetta" (lapsen kuoltua).
Kirsilä runoilee, että "lapsenne on jo perillä, sillä ei hän matkan vaivoista vielä tiennyt kun jeesus on jo kotiin vienyt". Edellä olevan pohjalta haluan tietää, mikä on kirkon virallinen kanta kasteen merkityksestä "taivaaseenpääsyyn", onko kaste tässä merkityksessä vain symbolinen aikansa elänyt seremoniatoimitus, samoin kuin vieläkin todennäköisesti suoritettava ns. hätäkastetoimitus? Lisäksi haluan tietää, vieläkö kirkko pitää kiinni perisyntikäsitteestä, jota oman kokemukseni mukaan eräs pappi tarjoili, siis nimitteli kastettavaa perisyntiseksi parikymmentä vuotta sitten?

16

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Virallisesti se kersa joutuu tuomiopäivänä helvettin, jos ei ole kastettu. Tässä on nyt kuitenkin aikaa siihen tuomiopäivään, joten kirkko voi muuttaa tuota sääntöänsä...Juttelin eilen Jessen kanssa, kun tuli puhetta parista naisesta, jotka teki profetioita...paljasti siinä, ettei oo tulos vielä..Kalassa kuulemma.


      11/06. kaanon *Helvettiin ei laiteta ketään*

      Ylipappi mave

      Nuon...Ny ei joudu kukaan Helvettiin, mutta luterilaisen kirkon oppi vielä on jälkijunassa. Ootellaan sitä nyt rauhassa, jospa hekin ehtisivät joku päivä päivittää oppinsa uudelleen, kun nyt mä lopetin Helvetin.

    • öw

      Raamatun sana on selvä: tarvitaan sekä usko että kaste.
      Toisaalta Jumala voi käsittämättömässä armossaan ylittää itse asettamansa rajat. Voi, mutta me emme ole päteviä sanomaan, tekeekö hän niin, milloin tekee, tai komentelemaan häntä.

    • http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Kaste

      Eivät olleet ehtineet vielä muuttaa..Kankeaa byrokratiaa..

      "Siksi luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan kaste on ”välttämätön pelastukseen ja Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä.” (Augsburgin tunnustus, artikla 9). "



      http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Hätäkaste

      "Hätäkaste tunnetaan useissa lapsikasteen sallivissa kirkoissa, koska kasteella on perustava merkitys pelastuksen varsinaisena sakramenttina. "


      Ja mä voin antaa lohdutuksen sanoja, että pian täällä joku naispappi on empatiaa uhkumassa kertomassa kuinka vain Jumala voi tietää ketkä menevät Helvettiin tai taivaaseen...Silti virallisen opin mukaisesti, missä ei ole sijaa tulkinnoille, niin se kersa on Helvetissä. Naispappi kuitenkin yrittää tapojensa mukaisesi verhota unelmahöttöön, ettei karu totuus heidän uskostaan paljastuisi...Noin se nyt rehellisesti sanottuna menee...


    • Mave on aivan oikeassa tuossa, kun hän viittaa tunnustuskirjoihin. Otan vielä tuossa saman lainauksen tähänkin. "Kaste on välttämätön pelastukseen ja Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä.” (Augsburgin tunnustus, artikla 9).

      Tuota pitää vähän avata. Miksi kaste on välttämätön? Ison katekismuksen mukaan (joka myös kuuluu tunnustuskirjoiihin), kasteessa lahjoitetaan "voitto Perkeleestä ja kuolemasta, syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, Kristus kaikkinensa ja Pyhä Henki lahjoinensa". Tuo avaa jo vähän, mutta mitä nuo Pyhän Hengen lahjat ovat? Tärkein Pyhän Hengen lahjoista on usko, joka siis kasteessa lahjoitetaan.

      Kun kasteesta puhutaan välttämättömänä, pointti ei ole siinä, että olisi välttämätöntä että joku rituaali olisi suoritettu. Pointti on siinä, että kasteessa lahjoitetaan ne asiat, minkä avulla ihminen pelastuu. Siis Jumalan armo, usko sekä syntien anteeksiantamus. Noita tarvitaan pelastumiseen.

      Kysymys tietenkin on, miten sitten ihmiset jotka uskovat, mutta joita ei ole kastettu. Mä olen kyllä ihan rehellisesti sitä mieltä, että se on Jumalan käsissä. Opin tehtävä ei ole määrittää Jumalaa vaan Jumala määrittää oppia. Uskonpuhdistuksen tienoilla luterilaisuuden slogan oli tunnetusti se, että ihminen pelastuu "yksin armosta, yksin uskosta, yksin Jeesuksen Kristuksen tähden". Ne lahjoitetaan kasteessa - sen tähden kaste on tärkeä - mutta ei ole sanottua, etteikö ihminen voisi niitä muutenkin saada lahjaksi. Se on enemmän Pyhän Hengen käsissä.

      Vilppu H.
      pappi

      • Vilppu...Mä nyt en muista kohtaa, mutta muistaakseni Raamatussa on kohta, jossa kerrotaan jotain näin...Jos ei ole kuullut evankeliumia, mutta elää kuten uskovaisen pitää, niin pääsee taivaaseen...Kuulostaako tutulta?


      • muisteloa muisteloa
        mave kirjoitti:

        Vilppu...Mä nyt en muista kohtaa, mutta muistaakseni Raamatussa on kohta, jossa kerrotaan jotain näin...Jos ei ole kuullut evankeliumia, mutta elää kuten uskovaisen pitää, niin pääsee taivaaseen...Kuulostaako tutulta?

        ainakin efesolaiskirjeessä sanotaan että hyviä tekoja ei pitäisi laskea pelastusrenkaiksi, koska ihmiset voisivat kerskailla niillä.

        mutta kun muistelot aloitettiin, muistelen, että joku merkittävä hahmo sanoo, että ei yksin uskosta vaan teoista, pääsette isän tykö. tms. en jaksa minäkään etsiä nyt.


      • Balttis Vilpusta

        Vilippuksen esitys oli siinä mielessä rehellinen EMÄVALE, että hän ei edes yrittänyt väittä Jumalan sanan, eli Raamatun opettavan kuten hän teki. Kuten kaikki lahkolaiset, mormoonit, jehovantodistajat ym:kin hän vetosi ainoastaa kirjoittaessaan kasteesta sen ulkopuolisiin tekseteihin ja käsityksiin. Selvää on että tämä on lahkolaisille ominaista harhaoppista asioden perustelua, eikä elämänsä rakentamista Jumlan sanan kalliolle.

        Vilppu siis pettää.


      • Balttis Vilpulle

        Maksan 5 000 euroa 5 min. tilillesi kun osoitat Raamatusta, jakeen vauvakasteesta, tai uskosta osattomien lasten kastamisesta.


      • muisteloa muisteloa kirjoitti:

        ainakin efesolaiskirjeessä sanotaan että hyviä tekoja ei pitäisi laskea pelastusrenkaiksi, koska ihmiset voisivat kerskailla niillä.

        mutta kun muistelot aloitettiin, muistelen, että joku merkittävä hahmo sanoo, että ei yksin uskosta vaan teoista, pääsette isän tykö. tms. en jaksa minäkään etsiä nyt.

        Ei oo oikea kohta..Siellä jossain on sellainen pätkä, jossa kerrataan ei-uskovaisten kohtalosta, jotka elää kuitenkin Jumalan tahdon mukaisesti...Mä oon nyt laiska, enkä jaksa alkaa etsimään kohtaa, kun luotan jonkun tietävän sen kohdan.......Koska siinä puhuttiin evankeliumista, muistaakseni, niin olettaisin sen olevan apostolien teoista tai sen jälkeen olevissa kohdissa Raamattuun sijoitettuna..


      • Balttis Vilpulle kirjoitti:

        Maksan 5 000 euroa 5 min. tilillesi kun osoitat Raamatusta, jakeen vauvakasteesta, tai uskosta osattomien lasten kastamisesta.

        Ja saman voisi luvata kohdasta, joka kieltäisi strapon-seksin......kaste ja usko on turhaa, sillä teot ratkaisee..


      • tee parannus !

        " kasteessa lahjoitetaan "voitto Perkeleestä ja kuolemasta, syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, Kristus kaikkinensa ja Pyhä Henki lahjoinensa". Tuo avaa jo vähän, mutta mitä nuo Pyhän Hengen lahjat ovat? Tärkein Pyhän Hengen lahjoista on usko, joka siis kasteessa lahjoitetaan."

        No ONNEKSI, et sentään väittänyt tuota RAAMATUN tekstiksi, koska sieltä sitä EI EDELLEENKÄÄN LÖYDY !

        Lukekaa papit ja lukkarit RAAMATTUNNE , että edes jotain tietäisitte.
        Ne tunnunustuskirjat kun EI PELASTA KETÄÄN, kuten EI se LAPSIKASTEKKAAN !

        Ihmekkös jos kansa hukkuu, kun papit sinne ohjaa !


      • "hönö"
        mave kirjoitti:

        Vilppu...Mä nyt en muista kohtaa, mutta muistaakseni Raamatussa on kohta, jossa kerrotaan jotain näin...Jos ei ole kuullut evankeliumia, mutta elää kuten uskovaisen pitää, niin pääsee taivaaseen...Kuulostaako tutulta?

        ei kuulosta, tuplaan tarjoksesi jos kohta löytyy.


    • Kristinuskon kirja.

      Tässä yhtetdessä voisi ottaa esille, että tutkijat ovat kertoneet maailman asukasluvun olleen Jeesuksen aikoina noin 440 miljoonaa ihmistä. Ennen Jeesusta eräs tutkimus tulos on 60 miljardia ihmistä. Nyt on noin 7 miljardia. Kuinka moni heistä on kastettu ja niinmuodoin kirkon opin mukaan " pelastuva ".

      Kasteen merkitys konkreettisesti ja realistisesti on täysi nolla. Se on kirkon opin mukainen ihmisten alistamis keino omaan valtaansa.

      Jumalan, Jeesuksen, tuoman sanoman mukaan me kaikki ihmiset olemme tasa-arvoisia Jumalan edessä. Mm. huom. Jeesuksen kaveri ristillä.

    • Toisen evankeliumin mukaan molemmat ryövärit pilkkas Jeesusta..1-1 tilanne tapahtumasta.

    • sdfghjkli

      Kumma juttu, ettei kappalainen omasta uskonnostaan tiedä. Eihän kukaan vielä taivaassa tai helvetissä ole kristinuskon väitteiden mukaan. Vasta viimeisenä päivänä, ei ennen.

      Minä uskon Jumalaan,
      Isään, Kaikkivaltiaaseen,
      taivaan ja maan Luojaan,


      ja Jeesukseen Kristukseen,
      Jumalan ainoaan Poikaan,
      meidän Herraamme,
      joka sikisi Pyhästä Hengestä,
      syntyi neitsyt Mariasta,
      kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
      ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
      astui alas tuonelaan,
      nousi kolmantena päivänä kuolleista,
      astui ylös taivaisiin,
      istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan,
      oikealla puolella
      ja on sieltä tuleva tuomitsemaan
      eläviä ja kuolleita,

      ja Pyhään Henkeen,
      pyhän yhteisen seurakunnan,
      pyhäin yhteyden,
      syntien anteeksiantamisen,
      ruumiin ylösnousemisen
      ja iankaikkisen elämän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      245
      3333
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      362
      2975
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      18
      1992
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      81
      1854
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      65
      1778
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1652
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1553
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      125
      1502
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1414
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      484
      1413
    Aihe