Lukupiirit ?

Viimeaikoina on monien eri aiheiden tiimoilta syntynyt lukupiirejä joissa kokoonnutaan ennalta sovittuun paikkaan keskustelemaan ja vaihtamaan tietoja jonkin tai joidenkin kirjojen teemoista.

Löytyyköhän rajatiedon puolelta saman moisia, ja jos ei, niin olisiko mieltä perustaa sellaisia? Mielestäni olisi enemmän kuin mukavaa kokoontua silloin tällöin jutustelemaan kaikkia osapuolia kiinnostavasta aiheesta.

Suomi on niin suuri maa ettei kaikki tietenkään voi tulla samaan piiriin, mutta maakunnittain se onnistuisi kunhan vain vetäjät sellaiselle löytyisi.
1173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onhan niitä! :) itse olen aina halunnut mennä sellaiseen kerhoon, mutta kun uskallus ei riitä sitten millään.. Mutta niin, googlaahan vaikka "henkinen/paranormaali/rajatieto seura" ja kaupunkisi nimi missä asut, että matkan pituus sinne on kohtuullinen ja pitäisi jotain löytyä.

On sitten suuri riski, että saatat joutua uskonnolliseen seuraan, eli tarkistappa ennen sellaiseen ilmoittuaessasi, että onko se juuri sinua varten.

Ja jos ei löydy, niin suosittelen lämpimästi yrittämään hankkia sellaisen kirje-, mese tai sähkärikaverin, joka on kiinnostunut rajatiedosta! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mágicus kirjoitti:

Viimeaikoina on monien eri aiheiden tiimoilta syntynyt lukupiirejä joissa kokoonnutaan ennalta sovittuun paikkaan keskustelemaan ja vaihtamaan tietoja jonkin tai joidenkin kirjojen teemoista.

Löytyyköhän rajatiedon puolelta saman moisia, ja jos ei, niin olisiko mieltä perustaa sellaisia? Mielestäni olisi enemmän kuin mukavaa kokoontua silloin tällöin jutustelemaan kaikkia osapuolia kiinnostavasta aiheesta.

Suomi on niin suuri maa ettei kaikki tietenkään voi tulla samaan piiriin, mutta maakunnittain se onnistuisi kunhan vain vetäjät sellaiselle löytyisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu