Nyt alkaa ahdistaa niin paljon, että pakko laittaa tänne. Eli, valmistuin lukiosta kelvollisin paperein, parit ällät. Sitten tuli armeija, sen jälkeen päätin haihtua ulkomaille tekemään töitä kun sattui tilaisuus siihen. Olin ulkomailla vuoden, tulin takaisin, tein melkein toisen vuoden töitä kotimaassa ja päätin sitten samalla lähteä opiskelemaan kun alkoi duunaritaso kyllästyttämään.
Nyt tulee se jännä juttu: tein "fiksut", eli päätin mennä lukemaan insinööriksi. Miksikö insinööri? Koska työllisyysnäkymät ja palkkaus vrt. ne asiat jotka oikeasti kiinnosti eli historia, talous, yhteiskunta, maantieto...
Nyt kolmannen vuoden syyslukukauden sutiessa loppusuoralla olen täysi ihmisraunio. Ala ei oikein kiinnostanut alusta lähtien, se ei kiinnosta edelleenkään ja rästikursseja on kertynyt mielenkiinnon puutteen vuoksi runsaasti. Nyt alkaa koko paska kaatumaan niskaan, burnari alkaa tykyttämään ja arvosanat syöksykierteessä.
Lopetanko hommat tähän vai vedänkö opinnot loppuun? Olisi enää 1½ vuotta jäljellä, hävettäisi jättää ne kesken, ikää on aivan liikaa (25v) mutta toisaalta tuntuu etten yksinkertaisesti jaksa enää. Ei kiinnosta. Olen aivan murtumispisteessä. Onko tällaisiin tilanteisiin mistään apua saatavilla?
Jättääkkö leikki kesken
7
243
Vastaukset
- Forwärts
Tee nämä opinnot loppuun, sillä niistä saat hyvän selkänojan jatkoon. On ensinnäkin huomautettava, ettei ihmisen välttämättä tarvitse tehdä sitä työtä, mihin hänellä on koulutus, vaan monet ovat hakeutuneet eri koulutuksestaan huolimatta alalle, joka heitä on kiinnostanut. Osa on vielä hankkinut jälkeenpäin myös tämän alan koulutuksen.
Insinöörikin voi hakeutua esimerkiksi kaupallisiin tehtäviin, eri järjestöjen palvelukseen, toimittajaksi, opettajaksi jne. Mahdollisuuksia on runsaasti, kun asiaa vain ajattelee. - 1+11
Hae varmuuden vuoksi kevään haussa muihin paikkoihin, yliopistoon yms. ja jos pääset, harkitse vaihtoa. Toisaalta moni ala ei työllistä, joten en tiedä vaihdon mielekkyydestä. Tai voit suorittaa myöhemmin nykyisen tutkintosi valmiiksi.
- 7+7
Yliopistoihin ei todellakaan pääse vain hakemalla. Pääsykoe on se, mikä ratkaisee.
- pikutetusti
Ehkäpä tarkoitin hakemisella juuri sitä, että laittaa paperit ja menee sitten pääsykokeeseen.
Eikä niihin pääsykokeisiin tarvitse lukea 24/7 , vaan ihan tavallinen riittää eli pääsykoekirja yhteen tai kahteen kertaan on tarpeeksi. Ja sen ehtii tehdä viikonloppuisin tai illalla. Ei se hakeminen ole mikään elämäntehtävä, oikis ja lääkis on sitten erikseen. Eikä oikikseenkaan voi lukea vuositolkulla, sillä kunkin vuoden kirja ilmoitetaan pari kuukautta ennen pääsykokeita (noin pyöreästi sanottuna, jos joku vielä haluaa viillata siitä pilkkua ). - 2+2
Ei valtsikkaan, hissaan tai mantsaan pääse lukaisemalla pääsykoekirjat kahteen kertaan läpi. Lisäksi vielä valmennuskurssi, niin sitten on mahkuja saada opisk.paikka.
- an englishman
Keksi opintojen oheen jotain kivaa (ja järkevää - ei ryyppäämistä). Jos muut alat kiinnostavat ja jos vain jaksat, niin aloita opiskelut avoimessa.
Yksi vaihtoehto on tietysti tauko opinnoista ja työnteko, mutta tämä voi olla huono ajatus - saattavat sitten jäädä opinnot kokonaan ja saatat jäädä sille duunaritasolle pitkäksi aikaa. Riippuu tietysti työstä jne. jne.
No, Förwarts antoi ihan pätevän ohjeen tuossa edellä.
Mutta jos todella haikailet muiden opintojen suorittamista, niin kannattaa tarkkaan selvittää, millainen tilanne on jäljellä olevien tukikuukausien suhteen - eli jääkö niitä enemmän jäljelle, jos valmistut tuossa 1,5 vuodessa, vai jääkö niitä enemmän, jos keskeytät opinnot ja aloitat uudet opinnot. Kelasta varmasti osaavat tämän asian selvittää sinulle.
Itse olen sellainen tapaus, että tein aikoinaan amk-tutkinnon loppuun, vaikkei kiinnostusta hirveästi ollut - tosin ei tuska ehkä ihan noin paha ollut kuin sinulla. Viimeisen amk-opiskeluvuoden aikana olin sitten jo samaan aikaan yliopistossa fuksina. Eli kaksi tutkintoa olen suorittanut - yliopistosta valmistuin lopulta 29-vuotiaana. Olisin kyllä valmistunut ehkä vuoden tai jopa puolitoista aiemmin, mutta tuli sitten erinäistä ihmissuhdehäikkää sekä työkuvioita, jotka venyttivät gradun tekoa. - kyrpiintynyt
Itsellä jokseenkin samankaltainen tilanne.
Luen tässä tällä hetkellä tenttiin ja joudun vain toteamaan, että vittu mitä paskaa. Ei Kiiinnosta!!!
Luen nyt neljättä vuotta alaa, jota kohtaan kiinnostus on vuosi vuodelta laskenut. Nyt ei enään pysty... Vaikka valmistuisinkin, mitä teen työelämässä? Kyllä se motivaation puute sielläkin paistaa läpi, ja varmasti vaikuttaa työhön sekä työuraan. Kurssit tulee ehkä räävittyä nippa nappa ykkösellä lävitse, jotta voi nostaa jonkin verran opintotukea. Ei ole kiva seurata sivusta,kun muut uppoutuvat ja syventyvät aineopintoihina oikeasti innostuneina.
Lukion jälkeen ei ollut tietoa mikä tulevaisuudessa varmasti kiinnostaisi, ja näin ollen tuli haettua erääseen Helsingin-yliopiston tiedekuntaan, joka osoittautui kohdallani virheeksi. Osittain tämä johtui isän painostuksesta, joka vaati että opiskelupaikka olisi oltava ennen inttiä.
Onneksi nyt tiedän mitä haluan tehdä, ja ensikeväänä vaihdan alaa kokonaan. ikää itselläkin jo 24v, joten haluan valmistua mahdollisimman nopeasti, jos ja kun pääsen sisään. Tämä tarkoittaa sitä, että kunhan perinteiset fuksidokaukset on hoidettu pois, alkaa ihan oikea opiskelu. Tämä kullinnäpräys nykyisessä opiskelupaikassa on alkanut ihan oikesti vituttamaan, ja olisi pitänyt vaihtaa alaa jo aiemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1083895On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole402415Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi722383Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732292Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.402048Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma781620- 761517
Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl101245Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?711087Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581081