Palstan linux-vihaajat eivät tiedä mitä vastustavat

Käynyt taas ilmi

Viime ketjuista on käynyt ilmi että Derse ja Windows 8 ovat aivan pihalla miten linuxissa asiat toimivat tai mikä on uuden suhde turvallisuuteen/stabiiliuteen. Ohjelmistotuotanto on siis täysin vieras käsite äänekkäimmille windows-hihhuleille. Kaikenlaisen kritiikin he ovat hakeneet googlesta ja ovat ottaneet sieltä itselleen vaikean kuuloisia "loitsuja" ja kuvittelevat että ne ovat joku ainoa tapa toteuttaa asia.

Todellisuudessa ne ovat vain ne asiat joita nämä avuttomat nyypät ovat onnistuneet löytämään youtubesta tai googlesta. Keskustelujen helpottamiseksi ehdotan että kokeilkaa edes sitä ubuntua ennenkuin heitätte siitä jotain täysin aivotonta sontaa tänne palstoille. En odota että osaisitte debiania asentaa(vaikka sekin on helppoa). En minäkään käytä ubuntua mutta silti tiedän miten se toimii. Ei tarvita mitään kummoista älyn jättiläistä hiffaamaan että olette syöneet ja nielleet oman "vaikeakäyttöisyys" propagandanne kokonaisena ja mehustelette omia juttujanne. Sitten ihmettelette kun ne tyrmätään täysin valheina. Eivät ne välttämättä ole valheita: olette vaan tietämättömiä.

73

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Käynyt...

      Ei tähän taida tulla vastauksia. Ei sinänsä yllätä. Tiedoton haluaa pysyä tiedottomana. Odotettavissa lisää sekalaisia siteerauksia jostain googlehauista muihin ketjuihin.

    • windows 8

      "Sitten ihmettelette kun ne tyrmätään täysin valheina"

      Tietysti, kun vasta-argumenttejakaan ei tule mihinkän koskaan. Mutta sellaista se on kun on jo valmiiksi häviäjien puolella. Kaikki mitä kykenette enään, on tuo valehtelun hokeminen. Esim. eihän sullakaan nyt ollut sun vuodatuksessas ainuttakaan argumenttia tai faktaa mihinkään asiaan.

      • Käynyt...

        Itsestään selvään asiaan kuten .deb paketin asentamiseen tuskin tarvitsee selittää sen enemmän kuin .exe asentamiseen? Silti se tuntuu olevan teille ylitsepääsemätöntä.

      • Käynyt... kirjoitti:

        Itsestään selvään asiaan kuten .deb paketin asentamiseen tuskin tarvitsee selittää sen enemmän kuin .exe asentamiseen? Silti se tuntuu olevan teille ylitsepääsemätöntä.

        Siis kyllähän .deb paketin asentaminen on valtavasti helpompaa. Installerit on yhdenmukaisia ja huolehtii riipouvuudet.

      • Windows 8
        Käynyt... kirjoitti:

        Itsestään selvään asiaan kuten .deb paketin asentamiseen tuskin tarvitsee selittää sen enemmän kuin .exe asentamiseen? Silti se tuntuu olevan teille ylitsepääsemätöntä.

        "Itsestään selvään asiaan kuten .deb paketin asentamiseen tuskin tarvitsee selittää sen enemmän kuin .exe asentamiseen? Silti se tuntuu olevan teille ylitsepääsemätöntä. "

        No se on hienoa että linuxia verrataan jo MS-DOS -käyttöjärjestelmään. Mihin lie seuraavaksi? Hurd. vs. Linux -sodat?

      • Miksi se on niin hankalaa, en tykkää yhtään.
        M-Kar kirjoitti:

        Siis kyllähän .deb paketin asentaminen on valtavasti helpompaa. Installerit on yhdenmukaisia ja huolehtii riipouvuudet.

        Helpompaa kuin exe?, (tuplaklikki ja next, next...)
        Ei taida olla kuule helpompaa, klik, woot? siis täh?
        (ei asennu ei)

      • Käynyt...
        Windows 8 kirjoitti:

        "Itsestään selvään asiaan kuten .deb paketin asentamiseen tuskin tarvitsee selittää sen enemmän kuin .exe asentamiseen? Silti se tuntuu olevan teille ylitsepääsemätöntä. "

        No se on hienoa että linuxia verrataan jo MS-DOS -käyttöjärjestelmään. Mihin lie seuraavaksi? Hurd. vs. Linux -sodat?

        No ok, säälin sinua hieman ja kerron miten asensin operan uusimman version taannoin gnomessa

        1. AVAA JOKU SELAIN
        2. KIRJOITA KENTTÄÄN WWW.OPERA.COM
        3. VALITSE JOSTAIN SIVULTA LATAA OPERA
        4. OPERAN WWW-SIVU EHDOTTAA LADATTAVAKSI ESIM. 64-BIT .DEB PAKETIN
        5. VALITSE LATAA
        6. JA TALLENNUSKANSIO JOS SELAIMESI JA SELAIMEN ASETUKSET SELLAISEN HALUAVAT
        7. KÄYNNISTÄ OPERAxxxxx.DEB JA GDEBI AVAUTUU
        8. GDEBI TARKASTAA RIIPPUVAISUUDET JA VOIT KLIKATA ASENNA
        9. KLIKKAA ASENNA
        10. ONNEKSI OLKOON SINULLA ON UUSI OPERA

        Tämä saattaa olla sinulle hieman hankala suorittaa koska et ole vielä noin paljon keksinyt mutta eiköhän se siitä. Sama prosessi melkein kuin windowsilla käsittääkseni mutta ei tarvitse klikkailla että ei asenneta ties mitä toolbar/vakoiluohjelma/mainospaskaa?

      • Käynyt...
        Miksi se on niin hankalaa, en tykkää yhtään. kirjoitti:

        Helpompaa kuin exe?, (tuplaklikki ja next, next...)
        Ei taida olla kuule helpompaa, klik, woot? siis täh?
        (ei asennu ei)

        No peruskäyttäjälle ei juuri ole eroa jos riippuvaisuudet ovat kunnossa.

      • Miksi se on niin hankalaa, en tykkää yhtään. kirjoitti:

        Helpompaa kuin exe?, (tuplaklikki ja next, next...)
        Ei taida olla kuule helpompaa, klik, woot? siis täh?
        (ei asennu ei)

        .exe on binääritiedosto ja installeri on ohjelmakohtainen, eli eivät käy samalla tavalla joka ohjelmalla. Eikä se hoida riippuvuuksia, eli jos softa tarvitsee toimiakseen vaikka .NET:n jonkun version, Javan, AIR:n jonkun tietokannan niin ei toimi.

        Ubuntussa on eri juttu, kun .deb installerit ymmärtävät riippuvuudet ja asentaa järjestelmästä tarvittavat toiminnot.

      • qweqetrfcxzczvc
        Windows 8 kirjoitti:

        "Itsestään selvään asiaan kuten .deb paketin asentamiseen tuskin tarvitsee selittää sen enemmän kuin .exe asentamiseen? Silti se tuntuu olevan teille ylitsepääsemätöntä. "

        No se on hienoa että linuxia verrataan jo MS-DOS -käyttöjärjestelmään. Mihin lie seuraavaksi? Hurd. vs. Linux -sodat?

        Hieman yllättää että et "Windows 8" tiedä että suurin osa Windows-ohjelmista asennetaan vieläkin tuosta kivikautiseksi tietämästäsi .exe:stä? Yhdistät siis "uudet" Windowsit itse MS-DOS:in aikakauteen... etkä ole niin kauhean väärässäkään...

      • windows 8
        M-Kar kirjoitti:

        .exe on binääritiedosto ja installeri on ohjelmakohtainen, eli eivät käy samalla tavalla joka ohjelmalla. Eikä se hoida riippuvuuksia, eli jos softa tarvitsee toimiakseen vaikka .NET:n jonkun version, Javan, AIR:n jonkun tietokannan niin ei toimi.

        Ubuntussa on eri juttu, kun .deb installerit ymmärtävät riippuvuudet ja asentaa järjestelmästä tarvittavat toiminnot.

        ".exe on binääritiedosto ja installeri on ohjelmakohtainen, eli eivät käy samalla tavalla joka ohjelmalla. Eikä se hoida riippuvuuksia, eli jos softa tarvitsee toimiakseen vaikka .NET:n jonkun version, Javan, AIR:n jonkun tietokannan niin ei toimi.

        Ubuntussa on eri juttu, kun .deb installerit ymmärtävät riippuvuudet ja asentaa järjestelmästä tarvittavat toiminnot. "

        Vertaat ohjelmantekijää windowsissa linux-käyttöjärjestelmään. Säälittävää. Vaikka kuinka rätkyttäisit ja vääntäisit asioita tahalteen nurinkurin, silti linuxin vuotta ei tule.

      • windows 8 kirjoitti:

        Linuxin vuosi meni jo. Nyt se on arkipäivää ja pyörittää maailmaa.

      • Windows 8
        M-Kar kirjoitti:

        Linuxin vuosi meni jo. Nyt se on arkipäivää ja pyörittää maailmaa.

        "Linuxin vuosi meni jo. Nyt se on arkipäivää ja pyörittää maailmaa. "

        LAWL ai sun mielikuvitusmaailmaa? ;Millään laitealalla linux ei ole hallitseva, ja lähinnä potkittu kulkukoira sulautetuissa ja tehtäväkriittisissä jutuissa. Servereissä takkiin tulee koko ajan ja 10 vuoden sisällä sammuu viimeinenkin vakavastiotettava serveri. Desktop on vitsi jne.

      • Windows 8 kirjoitti:

        Lähteet tai valehtelet.

      • blaah kirjoitti:

        Lähteet tai valehtelet.

        Ei taida tulla lähdettä?

      • No ei tule tod.
        blaah kirjoitti:

        Ei taida tulla lähdettä?

        No koko väite oli sellainen windows-uskovaishörhön aivopieru että ei moiseen voi odottaa perusteluja.

      • +++ATH0

        Äijä näköjään spämmää itelleen plussia. Mikäs siinä jos on muutenkin kiero windows-peelo.

    • windows 8

      "Hieman yllättää että et "Windows 8" tiedä että suurin osa Windows-ohjelmista asennetaan vieläkin tuosta kivikautiseksi tietämästäsi .exe:stä? Yhdistät siis "uudet" Windowsit itse MS-DOS:in aikakauteen... etkä ole niin kauhean väärässäkään... "

      Anteeks mitä? Miten pääsit tälläiseen johtopäätökseen, 99% windows-käyttäjistä kun näkee vain setup-kuvakkeen? :D Mutta onhan se mahtavaa kuinka linux-lärvi pääsee esittelemään mitätöntä tietotaitoaan ja käyttämään puheissa jopa .exe -ilmaisuja.

      Koska se on kaikki mitä teillä on.

      • Käynyt...

        No teit niin hölmön johtopäätöksen että luulit jonkun muun kuin itsesi vertaavan linux-pohjaisia käyttiksiä MS-DOS:iin. Väärinymmärryksesi oli siis täysin omasi ja sitä tässä ihmettelimme. Setup-kuvake nyt yleensä on .EXE ja ainakin ne windowsia käyttävät joille olen suvun mikrotukihenkilö tietävät että .EXE:jä ne ovat, mutta eivät tunnista esim. .MSI jne.

        Luultavasti sinut yllätti se kuinka helppoa oli asentaa opera graafisesti koska et siihen viestiin vastannut. Periaatteessa ihan samanlainen kliksutus-operaatio kuin wintöötissä mutta ilman että pitää raksia pois niitä toolbareja.

    • El Mondo

      Ei Windows huuhaat vihaa linux-käyttöjärjestelmää, vaan sivun hihhuleiden tyhmiä vastailuja ja linuxsen älytöntä hehkutusta ! Siis, jos linux olisi, mitä hihhulit mainostavat, niin se olisi ohittanut Windowsin jo vuosia sitten, mutta numerot ei kerro, että näin on, vaan vielä linuxset on 0.78% promille numeroilla ?
      Siis pitäkää se muonan lataus aukko supussa ja koittakaa käyttäytyä ihmisiksi, sillä näillä sivuilla on tarkoitus pohtia käyttöjärjestelmien hyviä ja "vähemmän" hyviä ominaisuuksia, eikä sitä linux-hihhulien paskanlevitysjäppäilyä, joten..........?

      • .................

        Eipä laatu ja suosio useinkaan tarkoita samaa. Tämä on nähty monesti, esim. videonauhoissa liki heikkotasoisin kilpailija eli VHS sai suurimman suosion kansan keskuudessa. Teknisesti paremmat vaihtoehdot eivät saaneet merkittävää suosiota. Tietääkö El Mondo edes että VHS ei ollut ainoa videonauhureiden järjestelmä ?

        Microsoftin yleisyys ei johdu sen paremmuudesta vaan ihan muista syistä.

      • El Mondo
        ................. kirjoitti:

        Aihe ketjuu ei ollut VHS nauhureista, vaan linux systeemin haukkumisesta ! Joten pysy aiheessa ..................

        Ja olisiko liikaa kysytty, jos vastaisit selvennyksen möläyksestäsi alla olevaan kirjoituksesi aivokääpeilyyn !

        ))"Microsoftin yleisyys ei johdu sen paremmuudesta vaan ihan muista syistä."(( ????
        Joten.........................?

      • /7\|/7\
        El Mondo kirjoitti:

        ei se tiedä, tää on ihan selvästi joku kakara.

        kerrotko näin äkkiseltään, että miten saan sillä mainioksi mainostamallasi windowsilla otettua tarkan imagen kovalevystä usbiin liitettyyn kovalevyyn?

      • ............

        Markkinointi on suurin syy, markkinoinnilla on annettu suurimmalle osalle kuluttajista se käsitys että Windows on ainoa käyttöjärjestelmä ja että koneessa on pakko olla Windows. Tiesitkö että Microsoftin markkinointibudjetti on huomattavasti suurempi kuin tuotekehitysbudjetti ? Eli markkinointiin panostetaan reilusti enemmän kuin tuotekehitykseen (eikä läheskään aina totuudenmukaiseen markkinointiin). Jos tuotekehitykseen panostettaisi Microsoftilla edes yhtäpaljon kuin markkinointiin voisi Windows olla oikeasti hyvä (tietysti sillä edellytyksellä että tietyt asenteet muuttuisivat samalla).

        Itse otit laadun ja yleisyyden puheeksi, tuo VHS vertaus oli osoituksena siitä että yleisyys ei takaa laatua. Yleisin videonauhurijärjestelmä ei ollut paras, yleisin käyttöjärjestelmä ei ole paras. Valitettavasti suurin osa kuluttajista on niin tyhmiä etteivät osaa tehdä valintaa laadun perusteella vaan valitsevat markkinointikusetuksen perusteella.

      • El Mondo
        ............ kirjoitti:

        Eipä ole ollut moittimista Dos,sista lähtien, kun se ME ja Vista, mutta Vistaan en erehtynyt, joten otan osaa suruusi, jos sinulle kävi sen kanssa köpelösti ja Win-7 on F1 käyttöjäjestelmissä tällä hetkellä, sillä en ole, enkä käytä Applen tuotteita ! Sitten linux on harrastelijoille ajankuluksi, joskin kyllä ubutubu toimii mummon ja vaarin vaatimattomassa tarpeessa ja kun oppivat hiukan systeemin toimintaa, niin sillä tulee jopa takahikiän mummon e-postit matkaan !

        Siis lopettakaa se valheiden mainostaminen linux-rypistyksistä ja jos ei ole "valuuttaa" millä ostaa asiallisen käyttöjärjestelmän, niin pitäkää ne huulipaskat omassa takakammarissa harrastuksenne rattona, joten..................................?

        http://www.statowl.com/operating_system_market_share.php

        "yleisin käyttöjärjestelmä ei ole paras"

        Perustuen mihin? Kyllä Windows nyt vain on paras vaihtoehto koti, desktop ja yrityskäyttöön, jopa serverikäyttöön, eikä sulla ole esittää ainuttakaan vasta-argumenttia. Kuluttajat ostavat tietokoneen että sillä voi tehdä heidän haluamiaan asioita. Linuxilla ei peruskuluttaja voi tehdä haluamiaan asioita. Vai ruvetaanko nyt puhumaan QNX-markkinaosuuksista samaan hengenvetoon, se kun on yleisin sulautetuissa ja kriittisissä teollisuussovelluksissa? Ei kukaan osta jotain blu-ray soitintakaan sen perusteella, että siinä on käyttöjärjestelmä xyzzy 3000, vaan ihan sen toiminnallisuuden takia. Laitteella on jokin funktio, mikä täyttää ostajan tarpeet, laite ei täytä tarpeita, laite lähtee vaihtoon.

        Eikun olihan sulla, joku VHS-nauhureista selvittäminen. :D

        "Sitten linux on harrastelijoille ajankuluksi"

        Linuxistit on koomisia, varsinkin Suomessa kun siitä pitää väenvängällä jonkun ihmeen takia saaha korvaaja WINDOWSILLE. Minkä ihmeen takia? Tai jos nyt KUVITELLAAN että linux on koti ja desktopkäytössä oikeasti yhtä hyvä kuin Windows, niin miinustaako se windowsia mihinkään? Ei Windows katoaisi siltikään, linux-käyttäjiä olisi vain muutama prosentti enemmän harrastelijaräplääjillä. Linuxistit on koko ajan korvaamassa Windowsia ja desktop PC:tä jollain. Ensin Android tabletilla, sitten kun ne epäonnistuivat, ilmeisesti android puhelimilla..Linuxistin maailmankuvaan ei mahdu että kaikki voivat elää ja olla sulassa sovussa keskenään, eikä täppäreitten markkinoilletulo vähennä mitenkään perus PC:n arvoa. Täppäri kun ei ole PC.

        Kaikkien muiden harrastekäyttisten aktiviit eivät markkinoi omia juttujaan Windowsin korvikkeina vaan rehellisesti myöntää että tämä on vain hobbyisteille, kuten icaros, bsd, openindiana..

      • Windows 8
        /7\|/7\ kirjoitti:

        "kerrotko näin äkkiseltään, että miten saan sillä mainioksi mainostamallasi windowsilla otettua tarkan imagen kovalevystä usbiin liitettyyn kovalevyyn? "

        Vautsi. Ghostaus on ollut arkipäivää yrityskäytössä ainakin 15v Windows-maailmassa. (varmaan jopa kauemmin).

      • .............

        "Siis lopettakaa se valheiden mainostaminen linux-rypistyksistä" Jospa itse lopettaisit sen valheiden levittelyn. Levittämäsi sonta paljastaa ettet ole koskaan edes kokeillut mitään linuxia, kokeiluksi ei lasketa 2 minuutin "kokeilua" live-CD:ltä.

        Ja valuuttaa on kyllä mutta sille on parempaakin käyttöä kuin Windows-sonta, valitettavasti sitä sontaa tungetaan mukana lähes kaikissa koneissa ellei kasaa itse komponenteista (ja silloinkin myyjä yrittää tyrkyttää sen Windows sontaläjän mukaan). Viimeksi ostamassani koneessakin (Packard Bell oneTwo pöytäkone) tuli Seiskan paska mukana, tosin se jyrättiin ensikäynnistyksellä paremman järjestelmän alta. Ja kyllä, olen käyttänyt seiskaa ja tiedän millainen se on.

        Suurin ero Windows ja linux käyttäjillä on yleensä se että Windows-puudelit eivät ole käyttäneet tai edes kokeilleet muita kuin Windowsia ja soittavat suutaan ilman mitään tietoa/osaamista muista järjestelmistä. Linux käyttäjät usein osaavat käyttää myös Windowsia hyvin ja ovat todenneet linuxin paremmaksi. Itselläni on MCSE-sertifikaatti (työnantajan kustantamana, itse en olisi moiseen rahaa tuhlannut). Mikä on oma osaamisesi Windows ja linux järjestelmillä ?

        Win-7 on käyttöjärjestelmien Trabant joka ei riitä tarpeisiini alkuunkaan. Tietysti joillekin se voi riittää jos käyttö on nettisurffausta ja kevyttä leikkimistä.

      • ..............
        windows 8 kirjoitti:

        "Linuxistin maailmankuvaan ei mahdu että kaikki voivat elää ja olla sulassa sovussa keskenään,"

        Päinvastoin, Windows-puudeleiden maailmankuvaan ei tunnu sopivan että jotkut käyttävät muuta kuin "mahtavaa Windowsia". Itselleni on ihan sama jos joku muu käyttää Windowsia, käyttäköön rauhassa kunhan ei tuputa sitä minulle. En ole koskaan tuputtanut linuxia muille, kyselijöille olen näyttänyt kuinka se toimii ja muutamaa opastanut asennuksessa kun ovat sitä pyytäneet.

        Jostain syystä valinnanvapaus käyttöjärjestelmissä tuntuu olevan Windows-puudeleille maailmanlopun tasoinen katastrofi. Omalta kannaltani valinnanvapaus ja useampi vaihtoehto rehellisellä kilpailulla on paras tilanne, kilpailu kun pakottaa panostamaan laatuunkin (ehkä osa syy Windowsin surkeuteen on kunnon kaupallisen kilpailun puute).

      • ....................
        ............. kirjoitti:

        No "Packard Bell" on saman arvoinen matoloota, kun kierrätyspöydältä haettu entinen xp laatikko ja se meni jo konkurssiin american mantereella ja muutti eurooppaan, sillä linux hihhulit ei tarvi muuta todellisuudessa kun helmitaulun ja sillä saa samat hommat tehtyä kun ubutubullakin.

      • ............
        Windows 8 kirjoitti:

        "yleisin käyttöjärjestelmä ei ole paras"

        Perustuen mihin? Kyllä Windows nyt vain on paras vaihtoehto koti, desktop ja yrityskäyttöön, jopa serverikäyttöön, eikä sulla ole esittää ainuttakaan vasta-argumenttia. Kuluttajat ostavat tietokoneen että sillä voi tehdä heidän haluamiaan asioita. Linuxilla ei peruskuluttaja voi tehdä haluamiaan asioita. Vai ruvetaanko nyt puhumaan QNX-markkinaosuuksista samaan hengenvetoon, se kun on yleisin sulautetuissa ja kriittisissä teollisuussovelluksissa? Ei kukaan osta jotain blu-ray soitintakaan sen perusteella, että siinä on käyttöjärjestelmä xyzzy 3000, vaan ihan sen toiminnallisuuden takia. Laitteella on jokin funktio, mikä täyttää ostajan tarpeet, laite ei täytä tarpeita, laite lähtee vaihtoon.

        Eikun olihan sulla, joku VHS-nauhureista selvittäminen. :D

        Mitä haluamiaan asioita peruskuluttaja ei muka voi tehdä linuxilla ? Ja ihan oikeaa faktaa mitä ei voi tehdä, ei listaa siitä mitä et ole itse osannut tehdä kun et ole edes kokeillut.

        Windows on serverikäytössä surkea tehosyöppö, yksinkertaisen webbiserverinkin pyöritys vaatii sillä järjettömästi tehoa saati tietokantaserverin pyöritys eikä vakaudessa ole muutenkaan kehumista. Kotikäytössä en keksi mitään syytä Windowsille ellei taloudessa ole peleihin hurahtaneita teinejä (pitäähän lapsilla olla leluja).

        "Laitteella on jokin funktio, mikä täyttää ostajan tarpeet, laite ei täytä tarpeita, laite lähtee vaihtoon."

        Sama pätee käyttöjärjestelmiin, Windowsit lähtevät tässä talousessa jos sellainen jonkin laitteen mukana tulee ja tilalle asennetaan toimivampi käyttökelpoisempi käyttöjärjestelmä.

      • ............
        .................... kirjoitti:

        No "Packard Bell" on saman arvoinen matoloota, kun kierrätyspöydältä haettu entinen xp laatikko ja se meni jo konkurssiin american mantereella ja muutti eurooppaan, sillä linux hihhulit ei tarvi muuta todellisuudessa kun helmitaulun ja sillä saa samat hommat tehtyä kun ubutubullakin.

        Huomaa ettet ole mitään linuxeja edes kokeillut kun et tiedä mitä niillä voi tehdä. Kerro yksikin asia mitä Windowsilla voi tehdä ja linuxilla ei. Edes yksi.

        Ihan toimiva tuo Packard on, markkinoilla ei ole monia vastaavia integroituja pöytäkoneita (Applella kai olisi ollut joku). Kyseisen koneen sijoituspaikkaan ei oikein fiksusti sopinut normaali pöytäkone ja kosketusnäyttö on plussaa kyseisessä käyttöpaikassa. Mikä olisi ollut vaihtoehto, helposti kaupasta saatavilla oleva ?

      • ............ kirjoitti:

        Mitä haluamiaan asioita peruskuluttaja ei muka voi tehdä linuxilla ? Ja ihan oikeaa faktaa mitä ei voi tehdä, ei listaa siitä mitä et ole itse osannut tehdä kun et ole edes kokeillut.

        Windows on serverikäytössä surkea tehosyöppö, yksinkertaisen webbiserverinkin pyöritys vaatii sillä järjettömästi tehoa saati tietokantaserverin pyöritys eikä vakaudessa ole muutenkaan kehumista. Kotikäytössä en keksi mitään syytä Windowsille ellei taloudessa ole peleihin hurahtaneita teinejä (pitäähän lapsilla olla leluja).

        "Laitteella on jokin funktio, mikä täyttää ostajan tarpeet, laite ei täytä tarpeita, laite lähtee vaihtoon."

        Sama pätee käyttöjärjestelmiin, Windowsit lähtevät tässä talousessa jos sellainen jonkin laitteen mukana tulee ja tilalle asennetaan toimivampi käyttökelpoisempi käyttöjärjestelmä.

        - Katson silloin tällöin MTV katsomosta ohjelmia
        - Haluan käyttää IE selainta koska se on mielestäni paras selain. Koneellani on Firefox 9 portable kokeiluja varten mutta en halua käyttää Firefoxia.
        - Mediasoittimia on nyt 2 kpl. WMP ja GOMPlayer. GOM YLE lataajan takia, WMP olisi tarvinnut codecin mutta erillinen GOM playeri oli minusta helpompi ja selkeämpi ratkaisu. Olen kokeillut VLC:tä mutta on sekava ja ulkonäkö on kuin 1980 luvun softassa.
        - Miksi haluaisin käyttöjärjestelmän jossa toimii vain harrastelijamaisen oloiset ohjelmat. Windowsiin saa kaikki samat open source ohjelmat mutta Windowsiin saa myös parempia vaihtoehtoja jos harrastelijoiden viritykset eivät tyydytä. Itse hyödynnän open source ohjelmia vain jos ovat tarpeeksi hyviä, en minkään periaatteen takia, valitsen aina parhaan= itselle sopivimman vaihtoehdon.

      • ubuntu-käyttäjä
        Windows 8 kirjoitti:

        "yleisin käyttöjärjestelmä ei ole paras"

        Perustuen mihin? Kyllä Windows nyt vain on paras vaihtoehto koti, desktop ja yrityskäyttöön, jopa serverikäyttöön, eikä sulla ole esittää ainuttakaan vasta-argumenttia. Kuluttajat ostavat tietokoneen että sillä voi tehdä heidän haluamiaan asioita. Linuxilla ei peruskuluttaja voi tehdä haluamiaan asioita. Vai ruvetaanko nyt puhumaan QNX-markkinaosuuksista samaan hengenvetoon, se kun on yleisin sulautetuissa ja kriittisissä teollisuussovelluksissa? Ei kukaan osta jotain blu-ray soitintakaan sen perusteella, että siinä on käyttöjärjestelmä xyzzy 3000, vaan ihan sen toiminnallisuuden takia. Laitteella on jokin funktio, mikä täyttää ostajan tarpeet, laite ei täytä tarpeita, laite lähtee vaihtoon.

        Eikun olihan sulla, joku VHS-nauhureista selvittäminen. :D

        Windows on surkein mahdollinen ja kallein valinta koti, desktop ja yrityskäyttöön ja serverikäytössä winukka on ihan täysin kelvoton. Kuluttajat ostavat tietokoneen jatkossa sellaisella käyttöjärjestelmällä jolla voivat tehdä helpommin haluamiaan asioita, tässä kohtaa ubuntu astuu kuvaan. LInuxilla voin peruskäyttäjänä tehdä ihan kaikki haluamani asiat, nekin jotka eivät onnistu Windowsilla millään.

        Juu tosiaan käyttökelvoton laite lähtee vaihtoon, siksihän Windowsin markkinaosuus on pudonnut uusissa laitteissa alle 55% ja putoaa kiihtyvään tahtiin.

      • /7\|/7\
        Windows 8 kirjoitti:

        "kerrotko näin äkkiseltään, että miten saan sillä mainioksi mainostamallasi windowsilla otettua tarkan imagen kovalevystä usbiin liitettyyn kovalevyyn? "

        Vautsi. Ghostaus on ollut arkipäivää yrityskäytössä ainakin 15v Windows-maailmassa. (varmaan jopa kauemmin).

        kerropa tuo windowsin toiminto, miten se toimii(ghostaus?)..

        luulenta kuitenkin, että tarkoitat nyt jotain ihan erillistä ohjelmaa, joka ei siis ole juttu jonka windowsilla voi tehdä. voin kyllä olla väärässäkin ja en vain tiedä että windowsissa todella olisi jokin dd:n kaltainen toiminto. kerro, koska tämä on aivan uutta minulle.

      • /7\|/7\

        mene sinä vaan eheyttämään kiintolevyäsi ......!

      • windows 8
        /7\|/7\ kirjoitti:

        kerropa tuo windowsin toiminto, miten se toimii(ghostaus?)..

        luulenta kuitenkin, että tarkoitat nyt jotain ihan erillistä ohjelmaa, joka ei siis ole juttu jonka windowsilla voi tehdä. voin kyllä olla väärässäkin ja en vain tiedä että windowsissa todella olisi jokin dd:n kaltainen toiminto. kerro, koska tämä on aivan uutta minulle.

        "kerropa tuo windowsin toiminto, miten se toimii(ghostaus?)..

        luulenta kuitenkin, että tarkoitat nyt jotain ihan erillistä ohjelmaa, joka ei siis ole juttu jonka windowsilla voi tehdä. voin kyllä olla väärässäkin ja en vain tiedä että windowsissa todella olisi jokin dd:n kaltainen toiminto. kerro, koska tämä on aivan uutta minulle. "

        Haha äskenhän sä olit näsäviisas tietomies. Eti ite faktas netistä tai opiskele alaa, käy työharjotteluja jne. Luuletko että mua kiinnostais sivistää sua? :D

      • windows 8
        .............. kirjoitti:

        "Linuxistin maailmankuvaan ei mahdu että kaikki voivat elää ja olla sulassa sovussa keskenään,"

        Päinvastoin, Windows-puudeleiden maailmankuvaan ei tunnu sopivan että jotkut käyttävät muuta kuin "mahtavaa Windowsia". Itselleni on ihan sama jos joku muu käyttää Windowsia, käyttäköön rauhassa kunhan ei tuputa sitä minulle. En ole koskaan tuputtanut linuxia muille, kyselijöille olen näyttänyt kuinka se toimii ja muutamaa opastanut asennuksessa kun ovat sitä pyytäneet.

        Jostain syystä valinnanvapaus käyttöjärjestelmissä tuntuu olevan Windows-puudeleille maailmanlopun tasoinen katastrofi. Omalta kannaltani valinnanvapaus ja useampi vaihtoehto rehellisellä kilpailulla on paras tilanne, kilpailu kun pakottaa panostamaan laatuunkin (ehkä osa syy Windowsin surkeuteen on kunnon kaupallisen kilpailun puute).

        "Päinvastoin, Windows-puudeleiden maailmankuvaan ei tunnu sopivan että jotkut käyttävät muuta kuin "mahtavaa Windowsia""

        No ei kai muuta maailmaa moinen kiinnosta. Arvaas mistä muu maailma sai tietoon että te käytätte linuxia? No koska sinä aloit siitä kohkaamaan ja yltiöpäisesti kehumaan linuxia, sen lisäksi teit sen mtiä 100% linux-käyttäjistä, aloit jostain syystä haukkumaan winowsia ja kyseenalaistamaan ko. henkilön valintaa, tietämystasoa jne. Se meinaa sitä että ei voisi linuxit vähempää kiinnostaa.

        "Itselleni on ihan sama jos joku muu käyttää Windowsia, käyttäköön rauhassa kunhan ei tuputa sitä minulle."

        Olet epäonnen seppä jos olet moisiin ihmisiin törmännyt, minä en tunne ainuttakaan enkä ole ikinä nähnyt missään vastaavaa toimintaa.

        "En ole koskaan tuputtanut linuxia muille, kyselijöille olen näyttänyt kuinka se toimii ja muutamaa opastanut asennuksessa kun ovat sitä pyytäneet."

        puolivalheethan näihin yleensä liittyy, esim. kaverillas olikin alunperin ongelma xp:ssä, mollasit xp:tä ja tarjosit ratkasuksi linuxia sun uskomattoman nerokkaalla salajuonellas. teidän sanomisiin kun ei valitettavasti voi luottaa pätkän vertaa. Zero. Null.

        "Jostain syystä valinnanvapaus käyttöjärjestelmissä tuntuu olevan Windows-puudeleille maailmanlopun tasoinen katastrofi"

        Niinköööh? Valinnanvapautta tälläkin hetkellä toimivaan koneesee on kuluttajille 3 eri windows-versiota mitkä on kaikki tuettuina. Sen lisäksi esim. Windows 7:sta on vielä eri tason paketteja, että mitä ominaisuuksia haluaa mukaan.

        "Omalta kannaltani valinnanvapaus ja useampi vaihtoehto rehellisellä kilpailulla on paras tilanne, kilpailu kun pakottaa panostamaan laatuunkin"

        No linuxista kun ei ole edes nimellisesti kilpailijaksi niin paha tästä on keskustella. Mutta hauskaa että ignooraat maccien olemassaolon tyystin.

      • windows 8
        ............ kirjoitti:

        Huomaa ettet ole mitään linuxeja edes kokeillut kun et tiedä mitä niillä voi tehdä. Kerro yksikin asia mitä Windowsilla voi tehdä ja linuxilla ei. Edes yksi.

        Ihan toimiva tuo Packard on, markkinoilla ei ole monia vastaavia integroituja pöytäkoneita (Applella kai olisi ollut joku). Kyseisen koneen sijoituspaikkaan ei oikein fiksusti sopinut normaali pöytäkone ja kosketusnäyttö on plussaa kyseisessä käyttöpaikassa. Mikä olisi ollut vaihtoehto, helposti kaupasta saatavilla oleva ?

        "Kerro yksikin asia mitä Windowsilla voi tehdä ja linuxilla ei. Edes yksi."

        Superfetchi puuttuu ainakin linuxista ja laitteistokiihdytteiset verkkojutut. Laitteistokiihdytetty nettiselauskin on likaa linuxille, tai blu rayn katselut.

        Superfetchiä vastaa Linuxissa preload. Linux-yhteensopivia verkkokiihdyttyimiäkin on markkinoilla. Mikä on motiivisi levittää valheita?

      • windows8
        blaah kirjoitti:

        Superfetchiä vastaa Linuxissa preload. Linux-yhteensopivia verkkokiihdyttyimiäkin on markkinoilla. Mikä on motiivisi levittää valheita?

        "Superfetchiä vastaa Linuxissa preload. Linux-yhteensopivia verkkokiihdyttyimiäkin on markkinoilla. Mikä on motiivisi levittää valheita? "

        Vai niin valheita. En puhunut verkkokiihdyttimistä kun linuxin rajapinta on alpha-tasolla tuon suhteen. Noh kerros nyt tuosta preloadista, että miten se toimii ja laita linkkiä aiheeseen, koska epäilen jyrkästi että se taustalla kakuttaa ramiin käytetyimpiä ohjelmia. Lähinnä valhe tässä on se että windowsia ei muka tarvittaisi, mutta itseasiassa sitä windowsia ei ole alunalkaenkaan syytä jyrätä koska linuxista et saa mitään hyötyä.

      • windows8 kirjoitti:

        http://sourceforge.net/projects/preload/

      • windows 8
        ............ kirjoitti:

        Mitä haluamiaan asioita peruskuluttaja ei muka voi tehdä linuxilla ? Ja ihan oikeaa faktaa mitä ei voi tehdä, ei listaa siitä mitä et ole itse osannut tehdä kun et ole edes kokeillut.

        Windows on serverikäytössä surkea tehosyöppö, yksinkertaisen webbiserverinkin pyöritys vaatii sillä järjettömästi tehoa saati tietokantaserverin pyöritys eikä vakaudessa ole muutenkaan kehumista. Kotikäytössä en keksi mitään syytä Windowsille ellei taloudessa ole peleihin hurahtaneita teinejä (pitäähän lapsilla olla leluja).

        "Laitteella on jokin funktio, mikä täyttää ostajan tarpeet, laite ei täytä tarpeita, laite lähtee vaihtoon."

        Sama pätee käyttöjärjestelmiin, Windowsit lähtevät tässä talousessa jos sellainen jonkin laitteen mukana tulee ja tilalle asennetaan toimivampi käyttökelpoisempi käyttöjärjestelmä.

        "Mitä haluamiaan asioita peruskuluttaja ei muka voi tehdä linuxilla"

        Taas sama. uudelleen vaan faktaa näköjään.

        Blu-ray. Pelit. Laitteistotuki. Musiikin miksaus. Smooth video playback, hd-skaalaimet, laitteistopohjainen nettisurffaus, mikä tahansa web cam ja toimii, mikä tahansa tulostin ja toimii, MS Office. Koodatessa Analyze, Silverlight Katsomossa.

        "Windows on serverikäytössä surkea tehosyöppö"

        Lyö faktat pöytään.

        "eikä vakaudessa ole muutenkaan kehumista."

        faktat?

        "Kotikäytössä en keksi mitään syytä Windowsille "

        Höpöhöpö, kotikäytössä ei ole mitään syytä linuxille ja jyrätä sitä windowsia.

        "tilalle asennetaan toimivampi käyttökelpoisempi käyttöjärjestelmä. "

        Esim. mikä? ja millä tavalla toimivampi?

      • windows 8 kirjoitti:

        "kerropa tuo windowsin toiminto, miten se toimii(ghostaus?)..

        luulenta kuitenkin, että tarkoitat nyt jotain ihan erillistä ohjelmaa, joka ei siis ole juttu jonka windowsilla voi tehdä. voin kyllä olla väärässäkin ja en vain tiedä että windowsissa todella olisi jokin dd:n kaltainen toiminto. kerro, koska tämä on aivan uutta minulle. "

        Haha äskenhän sä olit näsäviisas tietomies. Eti ite faktas netistä tai opiskele alaa, käy työharjotteluja jne. Luuletko että mua kiinnostais sivistää sua? :D

        Norton Ghost ei ole mikään Windowsin ominaisuus. Windowsissa on tavallista, että perustoimintojakin varten täytyy hommata erilliset softat.

      • Windows 8 kirjoitti:

        "yleisin käyttöjärjestelmä ei ole paras"

        Perustuen mihin? Kyllä Windows nyt vain on paras vaihtoehto koti, desktop ja yrityskäyttöön, jopa serverikäyttöön, eikä sulla ole esittää ainuttakaan vasta-argumenttia. Kuluttajat ostavat tietokoneen että sillä voi tehdä heidän haluamiaan asioita. Linuxilla ei peruskuluttaja voi tehdä haluamiaan asioita. Vai ruvetaanko nyt puhumaan QNX-markkinaosuuksista samaan hengenvetoon, se kun on yleisin sulautetuissa ja kriittisissä teollisuussovelluksissa? Ei kukaan osta jotain blu-ray soitintakaan sen perusteella, että siinä on käyttöjärjestelmä xyzzy 3000, vaan ihan sen toiminnallisuuden takia. Laitteella on jokin funktio, mikä täyttää ostajan tarpeet, laite ei täytä tarpeita, laite lähtee vaihtoon.

        Eikun olihan sulla, joku VHS-nauhureista selvittäminen. :D

        "Kyllä Windows nyt vain on paras vaihtoehto koti, desktop ja yrityskäyttöön, jopa serverikäyttöön, eikä sulla ole esittää ainuttakaan vasta-argumenttia."

        Kotikäytössä tarvitaan usein sellaisia ominaisuuksia jotka Windowsista puuttuu, kuten järkevä tekstinkäsittely, PDF-tuki, Flash -tuki jne. Windowsin käytettävyys on myös huono nykymittapuulla.

        Tärkeä ominaisuus on myös jatkuvuus. Ihmiset ei yleisesti ottaen tykkää muutoksista ja Windowsympäristössä käytännössä opetellaan käyttämään uudestaan tietokonetta noin 6v välein. Unixeissa perusasiat ovat olleet samoina vuosikymmeniä ja tulevat olemaan jatkossakin.

      • windows 8 kirjoitti:

        "Mitä haluamiaan asioita peruskuluttaja ei muka voi tehdä linuxilla"

        Taas sama. uudelleen vaan faktaa näköjään.

        Blu-ray. Pelit. Laitteistotuki. Musiikin miksaus. Smooth video playback, hd-skaalaimet, laitteistopohjainen nettisurffaus, mikä tahansa web cam ja toimii, mikä tahansa tulostin ja toimii, MS Office. Koodatessa Analyze, Silverlight Katsomossa.

        "Windows on serverikäytössä surkea tehosyöppö"

        Lyö faktat pöytään.

        "eikä vakaudessa ole muutenkaan kehumista."

        faktat?

        "Kotikäytössä en keksi mitään syytä Windowsille "

        Höpöhöpö, kotikäytössä ei ole mitään syytä linuxille ja jyrätä sitä windowsia.

        "tilalle asennetaan toimivampi käyttökelpoisempi käyttöjärjestelmä. "

        Esim. mikä? ja millä tavalla toimivampi?

        ”mikä tahansa web cam ja toimii, mikä tahansa tulostin ja toimii”

        Kunnes tulee uusi Windowsin versio. Sitten niitä kiinanpaskoja ostetaan uusia, kun ajurit eivät enää ole yhteensopivat. Elleivät ole hajonneet sitä ennen.

        Tuolta voi lukea lisää niistä vinkuintialaisista sähkölaitteista: http://marek.tukes.fi/

        "Blu-ray. Pelit. Laitteistotuki. Musiikin miksaus. Smooth video playback, hd-skaalaimet, laitteistopohjainen nettisurffaus, mikä tahansa web cam ja toimii, mikä tahansa tulostin ja toimii, MS Office. Koodatessa Analyze, Silverlight Katsomossa."

        Kotikäyttäjät ei mitään musiikkia miksaile, Blu-ray:tä varten on blu-ray soitin keksitty. Ubuntussahan on vähintään yhtä hyvä tai parempi laitteistotuki kuin Windowsissa, videon toisto on smoothia, HD-vieo toimii, nettiselaus ja web camit toimii, kuten myös tulostimet. MTV3:lla ei ole väliä kun se on alempien sosiaaliluokkien juttu. Ei eliitti mistään Big Brotherista välitä. Tyhmiä ihmisiä varten on Windows kun sillä saadaan rahastettua.

      • windows 8
        ............ kirjoitti:

        Markkinointi on suurin syy, markkinoinnilla on annettu suurimmalle osalle kuluttajista se käsitys että Windows on ainoa käyttöjärjestelmä ja että koneessa on pakko olla Windows. Tiesitkö että Microsoftin markkinointibudjetti on huomattavasti suurempi kuin tuotekehitysbudjetti ? Eli markkinointiin panostetaan reilusti enemmän kuin tuotekehitykseen (eikä läheskään aina totuudenmukaiseen markkinointiin). Jos tuotekehitykseen panostettaisi Microsoftilla edes yhtäpaljon kuin markkinointiin voisi Windows olla oikeasti hyvä (tietysti sillä edellytyksellä että tietyt asenteet muuttuisivat samalla).

        Itse otit laadun ja yleisyyden puheeksi, tuo VHS vertaus oli osoituksena siitä että yleisyys ei takaa laatua. Yleisin videonauhurijärjestelmä ei ollut paras, yleisin käyttöjärjestelmä ei ole paras. Valitettavasti suurin osa kuluttajista on niin tyhmiä etteivät osaa tehdä valintaa laadun perusteella vaan valitsevat markkinointikusetuksen perusteella.

        "Markkinointi on suurin syy, markkinoinnilla on annettu suurimmalle osalle kuluttajista se käsitys että Windows on ainoa käyttöjärjestelmä ja että koneessa on pakko olla Windows."

        Mitä aiot selittää siihen että win7 ohitti jo beta-aikana Linuxin, vaikka win7 piti itse hakea netistä ja polttaa dvd:lle ja asentaa? Markkinointi oli noin 10 kertaa huonompaa kuin Ubuntulla? Oikeastaan täysin olematonta.

      • Windows 8
        blaah kirjoitti:

        ”mikä tahansa web cam ja toimii, mikä tahansa tulostin ja toimii”

        Kunnes tulee uusi Windowsin versio. Sitten niitä kiinanpaskoja ostetaan uusia, kun ajurit eivät enää ole yhteensopivat. Elleivät ole hajonneet sitä ennen.

        Tuolta voi lukea lisää niistä vinkuintialaisista sähkölaitteista: http://marek.tukes.fi/

        "Kunnes tulee uusi Windowsin versio"

        Väärin, Vistasta lähtien ajurirajapinta on ollut jo sama. Missä ihmeen tynnyrissä sä elät? Et ole Windowsia koskaan nähnytkään, mutta esität kovaa tietomiestä?

      • windows 8
        M-Kar kirjoitti:

        "Blu-ray. Pelit. Laitteistotuki. Musiikin miksaus. Smooth video playback, hd-skaalaimet, laitteistopohjainen nettisurffaus, mikä tahansa web cam ja toimii, mikä tahansa tulostin ja toimii, MS Office. Koodatessa Analyze, Silverlight Katsomossa."

        Kotikäyttäjät ei mitään musiikkia miksaile, Blu-ray:tä varten on blu-ray soitin keksitty. Ubuntussahan on vähintään yhtä hyvä tai parempi laitteistotuki kuin Windowsissa, videon toisto on smoothia, HD-vieo toimii, nettiselaus ja web camit toimii, kuten myös tulostimet. MTV3:lla ei ole väliä kun se on alempien sosiaaliluokkien juttu. Ei eliitti mistään Big Brotherista välitä. Tyhmiä ihmisiä varten on Windows kun sillä saadaan rahastettua.

        "Kotikäyttäjät ei mitään musiikkia miksaile"

        Minä määrään ja määrittelen kotikäyttäjät.

        "Blu-ray:tä varten on blu-ray soitin keksitty!"

        YouDon'tNeedThat (tm)

        "Ubuntussahan on vähintään yhtä hyvä tai parempi laitteistotuki kuin Windowsissa"

        No ota sitten ensimmäinen tulostin mitä löydät netistä, ei taatusti toimi upuntussa.

        "videon toisto on smoothia"

        LAWL, kaikki valittaa stutteroinnista, paitsi Karin Matti.

        "nettiselaus ja web camit toimii"

        Ahaa eli laitteistopohjainen kiihdytys ei toimi siis linuxissa. joo jotkut 1 cameraa sadasta toimii upuntussa.

        "MTV3:lla ei ole väliä kun se on alempien sosiaaliluokkien juttu"

        Mistäs formulat sitten katsot? Moottoriurheilun kuninkuusluokka.

        "Tyhmiä ihmisiä varten on Windows kun sillä saadaan rahastettua. "

        Eihän upuntua tarvita mihinkään siis. Ei varsinkaan tyhmille ihmisille koska ne pärjää sillä windowsillakin.

      • windows 8
        M-Kar kirjoitti:

        "Kyllä Windows nyt vain on paras vaihtoehto koti, desktop ja yrityskäyttöön, jopa serverikäyttöön, eikä sulla ole esittää ainuttakaan vasta-argumenttia."

        Kotikäytössä tarvitaan usein sellaisia ominaisuuksia jotka Windowsista puuttuu, kuten järkevä tekstinkäsittely, PDF-tuki, Flash -tuki jne. Windowsin käytettävyys on myös huono nykymittapuulla.

        Tärkeä ominaisuus on myös jatkuvuus. Ihmiset ei yleisesti ottaen tykkää muutoksista ja Windowsympäristössä käytännössä opetellaan käyttämään uudestaan tietokonetta noin 6v välein. Unixeissa perusasiat ovat olleet samoina vuosikymmeniä ja tulevat olemaan jatkossakin.

        "Kotikäytössä tarvitaan usein sellaisia ominaisuuksia jotka Windowsista puuttuu, kuten järkevä tekstinkäsittely, PDF-tuki, Flash -tuki jne. Windowsin käytettävyys on myös huono nykymittapuulla."

        Sähän olet aivan seko. Napsi lisää mielialalääkitystä vain. Tekstinkäsittelyn hoitaa maailman paras office-paketti, eli MS-office. PDF-tuki on ollut windowsissa jo ainakin 15 vuotta, miksi näyttelet taas tässä threadissa että sitä ei ole? Ehdoin tahdoin olet bannittava vattupää? Flash tukea ei ole Windowsissa? Just joo hei, käsittämätöntä satua.

        "Windowsin käytettävyys on myös huono nykymittapuulla."

        Millä mittapuulla ja miten, ainakin on vähemmän hiiren klikkauksia kuin windowsissa.

        "Windowsympäristössä käytännössä opetellaan käyttämään uudestaan tietokonetta noin 6v välein."

        LUE: Matti Kari joutuu. Edes mun 50v vanhemmat eivät valittaneet hyppäyksestä win2k:sta win7:aan.

        "Unixeissa perusasiat ovat olleet samoina vuosikymmeniä ja tulevat olemaan jatkossakin. "

        Ai kuten Unity? haha...

      • windows 8 kirjoitti:

        "Kotikäyttäjät ei mitään musiikkia miksaile"

        Minä määrään ja määrittelen kotikäyttäjät.

        "Blu-ray:tä varten on blu-ray soitin keksitty!"

        YouDon'tNeedThat (tm)

        "Ubuntussahan on vähintään yhtä hyvä tai parempi laitteistotuki kuin Windowsissa"

        No ota sitten ensimmäinen tulostin mitä löydät netistä, ei taatusti toimi upuntussa.

        "videon toisto on smoothia"

        LAWL, kaikki valittaa stutteroinnista, paitsi Karin Matti.

        "nettiselaus ja web camit toimii"

        Ahaa eli laitteistopohjainen kiihdytys ei toimi siis linuxissa. joo jotkut 1 cameraa sadasta toimii upuntussa.

        "MTV3:lla ei ole väliä kun se on alempien sosiaaliluokkien juttu"

        Mistäs formulat sitten katsot? Moottoriurheilun kuninkuusluokka.

        "Tyhmiä ihmisiä varten on Windows kun sillä saadaan rahastettua. "

        Eihän upuntua tarvita mihinkään siis. Ei varsinkaan tyhmille ihmisille koska ne pärjää sillä windowsillakin.

        "No ota sitten ensimmäinen tulostin mitä löydät netistä, ei taatusti toimi upuntussa."

        Kaikki tulostimet mitä olen yrittänyt asentaa Ubuntuun on saatu toimimaan joko suoraan tai sitten ajuria lisäämällä. Ja olen asentanut lukemattomia tulostimia.

        "LAWL, kaikki valittaa stutteroinnista, paitsi Karin Matti."

        Ketkä kaikki? Onko näillä "kaikilla" tietokone jostain kierrätyslavalta raahattu ja käytetty ilman laitteistokiihdytystä?

        "Ahaa eli laitteistopohjainen kiihdytys ei toimi siis linuxissa. joo jotkut 1 cameraa sadasta toimii upuntussa."

        Ei softa tee laitteistokiihdytystä. Laitteistokiihdytyksen tekee laitteisto. Eli videon tapauksessa vaikka modernit nVidian ja Intelin GPU:t.

        Ubuntu noudattaa virallista UVC standardia joten kaikki standardinmukaiset USB kamerat toimii. Eli lähes kaikki mitä markkinoilta löytyy. Esim. kaikki Windows Vista/7 logolla varustetut kamerat ovat UVC kameroita ja taitaa olla vain muutamat Logitechin mallit joissa on bugeja.

        "Mistäs formulat sitten katsot?"

        Canal :lta se maikkari löytyy teräväpiirtona. Eli sieltä tietenkin.

        "Eihän upuntua tarvita mihinkään siis."

        Windowsia vielä vähemmän. Esim. Windows ei pyöritä mitään kriittistä järjestelmää meidän firmassa, tosin kuin Ubuntu.

      • windows 8 kirjoitti:

        "Kotikäytössä tarvitaan usein sellaisia ominaisuuksia jotka Windowsista puuttuu, kuten järkevä tekstinkäsittely, PDF-tuki, Flash -tuki jne. Windowsin käytettävyys on myös huono nykymittapuulla."

        Sähän olet aivan seko. Napsi lisää mielialalääkitystä vain. Tekstinkäsittelyn hoitaa maailman paras office-paketti, eli MS-office. PDF-tuki on ollut windowsissa jo ainakin 15 vuotta, miksi näyttelet taas tässä threadissa että sitä ei ole? Ehdoin tahdoin olet bannittava vattupää? Flash tukea ei ole Windowsissa? Just joo hei, käsittämätöntä satua.

        "Windowsin käytettävyys on myös huono nykymittapuulla."

        Millä mittapuulla ja miten, ainakin on vähemmän hiiren klikkauksia kuin windowsissa.

        "Windowsympäristössä käytännössä opetellaan käyttämään uudestaan tietokonetta noin 6v välein."

        LUE: Matti Kari joutuu. Edes mun 50v vanhemmat eivät valittaneet hyppäyksestä win2k:sta win7:aan.

        "Unixeissa perusasiat ovat olleet samoina vuosikymmeniä ja tulevat olemaan jatkossakin. "

        Ai kuten Unity? haha...

        "Tekstinkäsittelyn hoitaa maailman paras office-paketti, eli MS-office."

        Se puuttuu Windowsista.

        "PDF-tuki on ollut windowsissa jo ainakin 15 vuotta, miksi näyttelet taas tässä threadissa että sitä ei ole?"

        PDF-tuki on Windows 8:n uusi mullistava ominaisuus: http://www.winsupersite.com/article/windows-7/windows-8-secrets-modern-reader-135788

        Ja Windows 8:a ei ollut 15v sitten.

        "Flash tukea ei ole Windowsissa?"

        Ei tietenkään ole. Amatööri sekoittaa Flashin ehkä Javaan, sillä Java tuki oli joskus 10v sitten Windowsissa mutta Microsoft törttöili implementoinnin kanssa niin se jouduttiin oikeuden päätöksellä poistamaan: http://en.wikipedia.org/wiki/Microsoft_Java_Virtual_Machine

      • windows 8 kirjoitti:

        "Markkinointi on suurin syy, markkinoinnilla on annettu suurimmalle osalle kuluttajista se käsitys että Windows on ainoa käyttöjärjestelmä ja että koneessa on pakko olla Windows."

        Mitä aiot selittää siihen että win7 ohitti jo beta-aikana Linuxin, vaikka win7 piti itse hakea netistä ja polttaa dvd:lle ja asentaa? Markkinointi oli noin 10 kertaa huonompaa kuin Ubuntulla? Oikeastaan täysin olematonta.

        Niin ohitti missä? Linuxiahan myydään päivittäin miljoonia. Jos tarkoitat jotain mainostenklikkaustilastoja niin onhan niitä Windows käyttäjiä ollut enemmän näissä alun perinkin. Ei Windows 7 ole mikään uusi käyttis vaan saman työasema Windowsin uusi julkaisu.

        Se osa mikä Windowskäyttäjistä on kokeillut beetaa on aika pieni. Ubuntun käyttäjistä suurempi osa on siirtynyt uudempiin versioihin. Tämä tarkoittaa sitä, että Ubuntulla tämä on selvästikin helpompaa.

      • Windows 8
        M-Kar kirjoitti:

        "Tekstinkäsittelyn hoitaa maailman paras office-paketti, eli MS-office."

        Se puuttuu Windowsista.

        "PDF-tuki on ollut windowsissa jo ainakin 15 vuotta, miksi näyttelet taas tässä threadissa että sitä ei ole?"

        PDF-tuki on Windows 8:n uusi mullistava ominaisuus: http://www.winsupersite.com/article/windows-7/windows-8-secrets-modern-reader-135788

        Ja Windows 8:a ei ollut 15v sitten.

        "Flash tukea ei ole Windowsissa?"

        Ei tietenkään ole. Amatööri sekoittaa Flashin ehkä Javaan, sillä Java tuki oli joskus 10v sitten Windowsissa mutta Microsoft törttöili implementoinnin kanssa niin se jouduttiin oikeuden päätöksellä poistamaan: http://en.wikipedia.org/wiki/Microsoft_Java_Virtual_Machine

        "Se puuttuu Windowsista"

        Täh? Minulla on ainakin office, ja parilla miljardilla muulla, ei näytä puuttuvan.

        "Ja Windows 8:a ei ollut 15v sitten."

        LAWL mitä sä sekoilet, näytänkö screenshottia mun jostain vanhasta windows-koneesta, joka näyttää PDF:t, vai mistä ihmeestä nyt oikein lätkytät, jätkähän on ihan kivillä. :D

        "Ei tietenkään ole. Amatööri sekoittaa Flashin ehkä Javaan, sillä Java tuki oli joskus 10v sitten Windowsissa mutta Microsoft törttöili implementoinnin kanssa niin se jouduttiin oikeuden päätöksellä poistamaan: http://en.wikipedia.org/wiki/Microsoft_Java_Virtual_Machine"

        Ai nyt väität kirkkain silmin että et ole koskaan nähnyt youtuben pelaavan Windowsissa. Matti mene hoitoon oikeasti, sulla on psyykkisiä ongelmia, ei kukaan ole noin sekasin ja elä jossain omassa fantasiamaailmassa missä Windowsissa ei toimi mikään, mutta linuxissa toimii.

      • M-Kar kirjoitti:

        ~100% Windows koneissa on Flash jo pelkästään youtuben takia.
        Melkein kaikilla on pdf lukija
        Javakin on aika yleinen.

        Sillä ei ole hevon paskan merkitystä yhtään mihinkään että ne eivät löydy Windowsin asennuslevyltä, VAIN JA AINOASTAAN sillä ON MERKITYSTÄ että ne ohjelmat OVAT OLEMASSA Windowsille.

        "Täh? Minulla on ainakin office, ja parilla miljardilla muulla, ei näytä puuttuvan."

        Ei liity mitenkään siihen onko se Windowsissa. Pari miljardia ihmistä on säätänyt ja lisännyt sen jostain muualta kun Windowsista se puuttuu.

        "LAWL mitä sä sekoilet, näytänkö screenshottia mun jostain vanhasta windows-koneesta, joka näyttää PDF:t, vai mistä ihmeestä nyt oikein lätkytät, jätkähän on ihan kivillä. :D"

        Ei vaan näytä WINDOWS joka näyttää ne PDF:t. Esim. Adobe Reader ei kuulu Windowsiin.

        "Ai nyt väität kirkkain silmin että et ole koskaan nähnyt youtuben pelaavan Windowsissa."

        Kyllä se IE9:llä HTML5 tilassa toimii Windowsilla. Ei kyllä vissiin ihan kaikki videot. Ubuntussa on toiminut paljon pidempään kun siinä on Flash tuki.

      • f.e.dzerzhinsky kirjoitti:

        ~100% Windows koneissa on Flash jo pelkästään youtuben takia.
        Melkein kaikilla on pdf lukija
        Javakin on aika yleinen.

        Sillä ei ole hevon paskan merkitystä yhtään mihinkään että ne eivät löydy Windowsin asennuslevyltä, VAIN JA AINOASTAAN sillä ON MERKITYSTÄ että ne ohjelmat OVAT OLEMASSA Windowsille.

        "~100% Windows koneissa on Flash jo pelkästään youtuben takia.
        Melkein kaikilla on pdf lukija
        Javakin on aika yleinen."

        Windowsissa niitä ei kuitenkaan ole.

        "Sillä ei ole hevon paskan merkitystä yhtään mihinkään että ne eivät löydy Windowsin asennuslevyltä, VAIN JA AINOASTAAN sillä ON MERKITYSTÄ että ne ohjelmat OVAT OLEMASSA Windowsille."

        Eli siis Windows vaatii paljon säätöä, siitä puutuu ominaisuuksia ja on siis selvästi alkeellisempi kuin Ubuntu. Ubuntusta kun tuollaiset löytyy niin ei tarvitse säädellä ja huolehtii niiden ylläpidosta. Toimii myös varmemmin! Juuri näin Windows tietokoneen missä se Youtube ei toimi Windows Firefox Flash yhdistelmällä kunnolla. Lataa vain 30sek kerrallaan videota kun vähän kelailee. Oletettavasti joidenkin komponenttien välinen yhteentoimivuus on rikki.

        Tälläisiä ongelmia on äärimmäisen vähän Ubuntulla kun ne on testattuna pakettina. Windowsilla sitten arvotaan mitkä ohjelmaversiot toimivat yhteen.

      • /7\|/7\
        windows 8 kirjoitti:

        "kerropa tuo windowsin toiminto, miten se toimii(ghostaus?)..

        luulenta kuitenkin, että tarkoitat nyt jotain ihan erillistä ohjelmaa, joka ei siis ole juttu jonka windowsilla voi tehdä. voin kyllä olla väärässäkin ja en vain tiedä että windowsissa todella olisi jokin dd:n kaltainen toiminto. kerro, koska tämä on aivan uutta minulle. "

        Haha äskenhän sä olit näsäviisas tietomies. Eti ite faktas netistä tai opiskele alaa, käy työharjotteluja jne. Luuletko että mua kiinnostais sivistää sua? :D

        "Haha äskenhän sä olit näsäviisas tietomies. Eti ite faktas netistä tai opiskele alaa, käy työharjotteluja jne. Luuletko että mua kiinnostais sivistää sua? :D"

        tiedän kyllä ettei windowsissa ole tuollaista toimintoa. kysyin asiaa siksi, että jos tähän olisikin tullut muutos tietämättäni. olen kyllä ollut alalla jo yli 15 vuotta, mutta windowseista luovuin pääsääntöisesti jo viime vuosituhannella, koska ne ovat varsin käyttökelvottomia jo ihan perusasioissakin.

      • ....
        Windows 8 kirjoitti:

        "Kunnes tulee uusi Windowsin versio"

        Väärin, Vistasta lähtien ajurirajapinta on ollut jo sama. Missä ihmeen tynnyrissä sä elät? Et ole Windowsia koskaan nähnytkään, mutta esität kovaa tietomiestä?

        No lupasit valehdella siinä aiemmassa ketjussa taistelussa linux"kommunismia" vastaan. Yrityksesi on kyllä sen mukainen, mutta olet hukkateillä. :)

      • Windows 8 kirjoitti:

        "Kunnes tulee uusi Windowsin versio"

        Väärin, Vistasta lähtien ajurirajapinta on ollut jo sama. Missä ihmeen tynnyrissä sä elät? Et ole Windowsia koskaan nähnytkään, mutta esität kovaa tietomiestä?

        Kyllä ne saadaan hajoamaan, jos halutaan.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Planned_obsolescence

      • windows 8
        M-Kar kirjoitti:

        "~100% Windows koneissa on Flash jo pelkästään youtuben takia.
        Melkein kaikilla on pdf lukija
        Javakin on aika yleinen."

        Windowsissa niitä ei kuitenkaan ole.

        "Sillä ei ole hevon paskan merkitystä yhtään mihinkään että ne eivät löydy Windowsin asennuslevyltä, VAIN JA AINOASTAAN sillä ON MERKITYSTÄ että ne ohjelmat OVAT OLEMASSA Windowsille."

        Eli siis Windows vaatii paljon säätöä, siitä puutuu ominaisuuksia ja on siis selvästi alkeellisempi kuin Ubuntu. Ubuntusta kun tuollaiset löytyy niin ei tarvitse säädellä ja huolehtii niiden ylläpidosta. Toimii myös varmemmin! Juuri näin Windows tietokoneen missä se Youtube ei toimi Windows Firefox Flash yhdistelmällä kunnolla. Lataa vain 30sek kerrallaan videota kun vähän kelailee. Oletettavasti joidenkin komponenttien välinen yhteentoimivuus on rikki.

        Tälläisiä ongelmia on äärimmäisen vähän Ubuntulla kun ne on testattuna pakettina. Windowsilla sitten arvotaan mitkä ohjelmaversiot toimivat yhteen.

        "Eli siis Windows vaatii paljon säätöä, siitä puutuu ominaisuuksia ja on siis selvästi alkeellisempi kuin Ubuntu"

        Tietotekniikkagurulle on liian kova pala asennella ohjelmia käyttöjärjestelmässä? Melko naurettavaa.

        "Ubuntusta kun tuollaiset löytyy niin ei tarvitse säädellä ja huolehtii niiden ylläpidosta."

        Löytyy mitä? Eihän upuntusta löydy edes eheytystyökalua.

        "Juuri näin Windows tietokoneen missä se Youtube ei toimi Windows Firefox Flash yhdistelmällä kunnolla. "

        Ja pointti oli? Jos sama olisi linuxilla, sun lässytysten mukaan taatusti kyseessä ei olisi linuxin vika, vaan youtuben, joten ei tämäkään ole windowsin vika, vaan youtuben omat ongelmat, kuten sekin että katsomon toimimattomuus on maikkarin ongelma, ei upuntun.

        "Tälläisiä ongelmia on äärimmäisen vähän Ubuntulla kun ne on testattuna pakettina."

        LOL waterfall analyysi on paras tapa testata, upuntulla vaan ei ole mitään testaus tai regressiotestejä :D

        "Windowsilla sitten arvotaan mitkä ohjelmaversiot toimivat yhteen. "

        Ammattitaitoinen IT-guru selvittää, katsokaa ja naurakaa.

        !Tietotekniikkagurulle on liian kova pala asennella ohjelmia käyttöjärjestelmässä? Melko naurettavaa."

        Miten niin "kova pala" ? Se vaan on TURHAA säätöä, kun moderneissa käyttöjärjestelmissä ei yleensä tarvitse.

        "Löytyy mitä?"

        Vaikka Flash tuki, mikä Windowsista puuttuu.

        "Eihän upuntusta löydy edes eheytystyökalua."

        Ubuntun tiedostojärjestelmä on kehittyneempi ja se ei tarvitse mitään eheyttämistä.

        "Ja pointti oli?"

        Kehittyneemmillä käyttöjärjestelmillä tälläiseltä turhalta säädöltä vältytään.

        "upuntulla vaan ei ole mitään testaus tai regressiotestejä :D"

        Älä valehtele, tietysti on testit tehty ja niitä on paljon.

        "Ammattitaitoinen IT-guru selvittää, katsokaa ja naurakaa."

        Ammattitaitoinen IT-guru ei omissa järjestelmissään jaksa tuollaista alkeellista säätöä mitä Windowsilla tarvitsee asiakkaiden luona tehdä.

    • Windows 8

      "Niin ohitti missä? "

      No mistäs luulisit että on kyse?

      "Linuxiahan myydään päivittäin miljoonia."

      äläs, android ei ole desktop.

      "Jos tarkoitat jotain mainostenklikkaustilastoja niin onhan niitä Windows käyttäjiä ollut enemmän näissä alun perinkin"

      en tarkoittanut mainostenklikkaustilastoja

      "Ei Windows 7 ole mikään uusi käyttis vaan saman työasema Windowsin uusi julkaisu"

      täh? Ja pointti oli?

      "Se osa mikä Windowskäyttäjistä on kokeillut beetaa on aika pieni"

      No niinpä, saa entistä humoristisempaan sävyyn sen faktan että win7 ohitti jo beta-aikana linuxit.

      "Ubuntun käyttäjistä suurempi osa on siirtynyt uudempiin versioihin"

      sellaista käyttistä ei ole olemassakaan kuin Ubuntu joten valehtelet!

      "Tämä tarkoittaa sitä, että Ubuntulla tämä on selvästikin helpompaa. "

      Ja koska taivas on sininen.

      • "äläs, android ei ole desktop."

        Kyllä on, ja vaikka ei olisikaan niin silläkään ei ole merkitystä. Kyllä ne palvelimetkin on tietokoneita. Joku desktop on aika merkityksetön juttu nykypäivänä, selain ja ohjelmistoalustat merkitsevät enemmän.

      • :DD

        Android ei ole desktop? Kyllä se on desktopkin. Sinulle näyttää nuo tarkkuus, tieto ja sanojen oikea käyttö tuottavan ongelmia.

      • windows 8
        M-Kar kirjoitti:

        "äläs, android ei ole desktop."

        Kyllä on, ja vaikka ei olisikaan niin silläkään ei ole merkitystä. Kyllä ne palvelimetkin on tietokoneita. Joku desktop on aika merkityksetön juttu nykypäivänä, selain ja ohjelmistoalustat merkitsevät enemmän.

        "!Kyllä on, ja vaikka ei olisikaan niin silläkään ei ole merkitystä"

        Ei ole desktop, ja sillä on se merkitys että omat lässytyksesi kumoutuu täysin, koska Android ei ole desktop-käyttöön suunnattu, eikä missään käytössä luonnollisestikkaan.

        "Kyllä ne palvelimetkin on tietokoneita."

        So? Linux on silti paska ja harvinainen, vaikka jopa taskulaskinkin olisi tietokone tai vhs-nauhuri.

        "Joku desktop on aika merkityksetön juttu nykypäivänä, selain ja ohjelmistoalustat merkitsevät enemmän. "

        Ai nyt myönnät itsekkin että linux desktop on merkityksetön ja turha, ja katseet käännetty chrome OS:iin (epäonnistui jo muutenkin) ja perussuomalaista jännästi kutkuttavaa ohjelmistoalustaan. :D

        "Ei ole desktop, ja sillä on se merkitys että omat lässytyksesi kumoutuu täysin, koska Android ei ole desktop-käyttöön suunnattu, eikä missään käytössä luonnollisestikkaan."

        Niin kauan kun myydään läppäreitä Androidilla, se on desktop käyttis.

        "So? Linux on silti ***** ja harvinainen, vaikka jopa taskulaskinkin olisi tietokone tai vhs-nauhuri."

        Linux on maailman eniten käytetty tietokoneohjelmisto.

        "Ai nyt myönnät itsekkin että linux desktop on merkityksetön ja turha, ja katseet käännetty chrome OS:iin (epäonnistui jo muutenkin) ja perussuomalaista jännästi kutkuttavaa ohjelmistoalustaan. :D"

        Linuxilla ei ole mitään tekemistä minkään desktopin kanssa (kuten esim. Gnomen, Aeron, Aquan, KDE:n yms. kanssa) ja millään desktopilla ei ole oikein merkitystä kun ohjelmistot kehitetään nykyisin pääasiassa selaintekniikalle.

      • winkommarit sux
        windows 8 kirjoitti:

        "!Kyllä on, ja vaikka ei olisikaan niin silläkään ei ole merkitystä"

        Ei ole desktop, ja sillä on se merkitys että omat lässytyksesi kumoutuu täysin, koska Android ei ole desktop-käyttöön suunnattu, eikä missään käytössä luonnollisestikkaan.

        "Kyllä ne palvelimetkin on tietokoneita."

        So? Linux on silti paska ja harvinainen, vaikka jopa taskulaskinkin olisi tietokone tai vhs-nauhuri.

        "Joku desktop on aika merkityksetön juttu nykypäivänä, selain ja ohjelmistoalustat merkitsevät enemmän. "

        Ai nyt myönnät itsekkin että linux desktop on merkityksetön ja turha, ja katseet käännetty chrome OS:iin (epäonnistui jo muutenkin) ja perussuomalaista jännästi kutkuttavaa ohjelmistoalustaan. :D

        "Ei ole desktop, ja sillä on se merkitys että omat lässytyksesi kumoutuu täysin, koska Android ei ole desktop-käyttöön suunnattu, eikä missään käytössä luonnollisestikkaan."

        Tunnut olevan äärimmäisen varma monesta asiasta jossa olet niin vitun väärässä. Ei ihme että olet uskonnollinen windows-fanaatikko.

    • Strikerr2345

      [strike]BF 3[/strike]

    • Paskaa Win-joulua

      Kaiken keskustelun lähtökohtana on tietysti pidettävä sitä, että Pentti Nelonen on Microsoftin lisenssioima mieshuora.

    • Tänään herättyäni

      Ostin Harley-Dawids.......
      Sehän on se laulu...
      Mutta kun siinä ei toimi Wi- , Li- eikä Ma- !
      HYVÄÄ Joulun jatkoa kaikille n. tasapuolisesti.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5365
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2086
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1760
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1723
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      1473
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1417
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1300
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1097
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1058
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      205
      905
    Aihe