Tempaus tarkoittaa tätä

Jeesus on Herrani

Lopun ajoilla Kristus tempaa morsiusseurakuntansa Karitsan hääjuhlaan.Samalla pelastetaan maan päältä nämä uskovat, koska heti sen jälkeen alkaa seitsemän vuoden ahdistusten ajat. Ahdistusten aikojen lopulla Kristus tekee yhdessä pyhiensä kanssa näkyvän paluun maan päälle.

Tempaus tapahtuu siten, että yhtäkkiä ihmisiä vain häviää. Linja-autonkuljettaja voi hävitä kesken ajon penkiltä. Ihmiset pelästyvät suuresti tätä tapahtumaa ja yleinen paniikki alkaa. Nämä valitut ja vain he kuulevat ensin pasuunan äänen, he saavat ylösnousemusruumiin ja lentävät taivaalle, jossa vain ne näkevät Kristuksen suuren hahmon taivaalla. Nämä henkilöt lentävät taivaaseen hääjuhlaan.

Morsiusseurakuntaa on Jumalan valitsemia ihmisiä, jotka ovat olleet hartaita uskovia, uskossaan uudesti syntyneitä, omanneet henkilökohtaisen suhteen Jumalaan, eläneet pyhää elämää ja olleet tottelevaisia Kristukselle. Näiden ihmisten osuus väestöstä on hyvin pieni. Kuitenkin tempauksessa häviää runsaasti ihmisiä.

Paniikkia lisää se, että raskaana olevien äitien kohduista häviää vauvat, synnytysosastolla olevat vauvat sekä pienet lapset häviävät. Ne eivät ole kasvaneet vielä niin isoiksi, että ymmärtäisivät hyvän ja pahan väliltä ja ovat sen takia synnittömiä. Ne pelastetaan Krituksen luo. On hyvin mahdollista, että tempauksen jälkeen kukaan nainen ei enää tule raskaaksi.

Lehdistö arvelee, että UFO:t ovat siepanneet nämä hartaat kristityt ja pienet lapset. Tämä ei pidä kuitenkaan paikkansa. Kristinuskoa syytetään tapahtuneesta.

Heti kohta tempauksen jälkeen alkaa suuret sodat ja ahdistusten aikojen suuret vaivat alkavat. Iso osa ateisteja kokee suuren uskonnollisen herätyksen, kun nämä shokeeraavat asiat ovat tapahtuneet. Antikristus tulee valtaan.

Tempauksen jälkeen näiden uusien uskovien uskoa koetellaan. Antikristus tulee vatimaan käteen tai otsaan mikrosirua, mitä ilman ei voi ostaa mitään. Jos ei ota sirua käteen tai otsaan, niin tuomitaan kuolemaan. Jos sirun ottaa, niin joutuu kuoleman jälkeen helvettiinn ikuisiksi ajoiksi. Jos tottelee Kristusta ja kieltäytyy ottamasta uskonsa takia merkkiä käteen tai otsaan, niin kokee marttyyrikuoleman. Marttyyrikuoleman kautta vain pääsee taivaaseen.

Ajan merkit ovat vahvat ja tällaiset asiat voivat alkaa tapahtumaan koska tahansa.

Ahistusten ajat kohtaava maan piiriä, koska ihmiset ovat suuresti hylänneet kristinuskon ja maallistuneet. Ahdistusten aikojen vaivat on tarkoitettu herättämään uskoa ihmisissä. Tämä on viimeinen mahdollisuus pelastua ja ahdistusten aikojen vaivat ovat sadon korjuun aikaa, jossa vaivojen on tarkoitus herättää ihmissä usko.

Morsiusseurakunta ja pienet lapset pelastetaan taivaaseen tempauksessa ja heille ei ole tarkoitettu näitä vaivoja. Jumala on aina pelastanut rangaistusten alta uskovansa (mm. vedenpaisumus sekä Sodoma ja Gomora).

39

291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ohhoh?

      Tuolle sadulle et löydä mitään perusteita.

      • Jeesus on Herrani

        Arvostellut evankelista ja pastori David Pawson kirjassaan Jeesuksen paluu päätyy pelkästään Raamatun perusteella siihen, että tempaus tapahtuu ennen vaivan aikoja. Professori Johan Malanin teologinen analyysi päätyy samaan lopputulokseen ja se löytyy netistä:

        http://www.bibleguidance.co.za/Finnisharticles/Rapture-Fin.htm


      • ohhoh?
        Jeesus on Herrani kirjoitti:

        Arvostellut evankelista ja pastori David Pawson kirjassaan Jeesuksen paluu päätyy pelkästään Raamatun perusteella siihen, että tempaus tapahtuu ennen vaivan aikoja. Professori Johan Malanin teologinen analyysi päätyy samaan lopputulokseen ja se löytyy netistä:

        http://www.bibleguidance.co.za/Finnisharticles/Rapture-Fin.htm

        Niinpä. Mistä lie päätelmänsä ovat tehneet.
        Raamattu ei tuollaisia kerro.


      • vai ei
        ohhoh? kirjoitti:

        Niinpä. Mistä lie päätelmänsä ovat tehneet.
        Raamattu ei tuollaisia kerro.

        Raamattu kerro. Et näköjään ole lukenut raamattu. Jotkut niin suuresti laittavat painoarvoa pappien kirjoituksiin syystä etteivät omista itse tietoa raamatun totuuksista. Kun sitten joku maallikko tuo raamatun tietouttaan esille niin heti on tietämättömät inttämässä ja tyhjäksi tekemässä. LUKEKAA JA TUTKIKAA ITSE RAAMATTUA niin tiedätte jotain aiheesta josta kulloinkin keskustellaan.

        Nyt pappikin rohkenee yhtyä aloittajan raamatun totuuteen jossa käsitellään uskovien ylöstempausta. Hyvä niin. Onkin jo sanomattomasti turhauttanut ja ärsyttänyt pappien laimeat ja mitäänsanomattomat kannanotot.

        Nyt ilahdutti kun Taneli-pappi puolustaa maallikon raamatun mukaista näkemystä ylöstempauksesta..Jumalallehan ei kuitenkaan merkitse mitään onko pappi vai maallikko. Hän ei noteeraa näitä maallisia titteleitä, onneksi. Hänen edessään ovat kaikki uudestisyntyneet Jumalan lapsia. Kaikki ovat saman
        arvoisia.

        Raamattu todistaa myös, että jokainen uudestisyntynyt uskova on Jumalan asettama pappi, siis Jumala itse valitsee pappinsa, sen huomaa siitäkin kun tavallisille kouluja käymättömille uskoville Jumala on avannut Sanaansa. Raamatun totuudet ovat avautuneet joista voi sitten jakaa muillekin. Luulenpa, että aloittajallekkin Jumala on avannut ymmärryksen Raamatun kirjoituksiin, ei niinkään maallinen opiskelu siihen.

        Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa. Pietarin ensimm kirje 2:9.


      • ohhoh?
        vai ei kirjoitti:

        Raamattu kerro. Et näköjään ole lukenut raamattu. Jotkut niin suuresti laittavat painoarvoa pappien kirjoituksiin syystä etteivät omista itse tietoa raamatun totuuksista. Kun sitten joku maallikko tuo raamatun tietouttaan esille niin heti on tietämättömät inttämässä ja tyhjäksi tekemässä. LUKEKAA JA TUTKIKAA ITSE RAAMATTUA niin tiedätte jotain aiheesta josta kulloinkin keskustellaan.

        Nyt pappikin rohkenee yhtyä aloittajan raamatun totuuteen jossa käsitellään uskovien ylöstempausta. Hyvä niin. Onkin jo sanomattomasti turhauttanut ja ärsyttänyt pappien laimeat ja mitäänsanomattomat kannanotot.

        Nyt ilahdutti kun Taneli-pappi puolustaa maallikon raamatun mukaista näkemystä ylöstempauksesta..Jumalallehan ei kuitenkaan merkitse mitään onko pappi vai maallikko. Hän ei noteeraa näitä maallisia titteleitä, onneksi. Hänen edessään ovat kaikki uudestisyntyneet Jumalan lapsia. Kaikki ovat saman
        arvoisia.

        Raamattu todistaa myös, että jokainen uudestisyntynyt uskova on Jumalan asettama pappi, siis Jumala itse valitsee pappinsa, sen huomaa siitäkin kun tavallisille kouluja käymättömille uskoville Jumala on avannut Sanaansa. Raamatun totuudet ovat avautuneet joista voi sitten jakaa muillekin. Luulenpa, että aloittajallekkin Jumala on avannut ymmärryksen Raamatun kirjoituksiin, ei niinkään maallinen opiskelu siihen.

        Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa. Pietarin ensimm kirje 2:9.

        Raamattu todistaa myös, että jokainen uudestisyntynyt uskova on Jumalan asettama pappi,

        Todella heikosti tunnet Raamattusi.

        Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, - kenestähän tässä oikein on kyse? Sitä tuskin tiedät.
        Aloittajan kuvailema tempaustarina, mitä hän siinä selittää tempauksesta on täyttä satua.


      • sggsgd
        Jeesus on Herrani kirjoitti:

        Arvostellut evankelista ja pastori David Pawson kirjassaan Jeesuksen paluu päätyy pelkästään Raamatun perusteella siihen, että tempaus tapahtuu ennen vaivan aikoja. Professori Johan Malanin teologinen analyysi päätyy samaan lopputulokseen ja se löytyy netistä:

        http://www.bibleguidance.co.za/Finnisharticles/Rapture-Fin.htm

        Malan viittaa eräisiin Raamatun kohtiin. Tässä muutama myös, jotka kertovat uskovien tempaamisesta turvaan Karitsan Hääjuhlaan ennen seitsemän vuoden ahdistusten aikojen alkua:

        Roomalaiskirje 5. luku "...Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta..."

        Johanneksen ilmestys, 3. luku: "...Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat..."

        Sitten myös ne valvovat neitsyet, kuka valvoi ja piti öljyä lapussa (eli osasi odottaa Jeesuksen tulemista) ja kuka otettiin vuoteelta yhtäkkiä tai työpaikaltaan yhtäkkiä. Seitsemän vuoden ahdistusten jälkeen ei tällaista yllätystä muuten olisi. Ennen ahdistusten aikoja sellainen yllätys tulee niille, jotka temmataan Jeesusta vastaan taivaalle.


      • Kyllä näin on
        ohhoh? kirjoitti:

        Raamattu todistaa myös, että jokainen uudestisyntynyt uskova on Jumalan asettama pappi,

        Todella heikosti tunnet Raamattusi.

        Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, - kenestähän tässä oikein on kyse? Sitä tuskin tiedät.
        Aloittajan kuvailema tempaustarina, mitä hän siinä selittää tempauksesta on täyttä satua.

        Jeesus toi yleisen pappeuden jokaiselle omalleen. Jumalan valtakunta kulkee sydänten tasolla, ei ihmisten titteleiden mukaan. Sinä näköjään roikut vielä näissä ihmisten arvostuksissa. Minulle ne eivät merkitse mitään:)

        Kun Jeesus on sanansa mukaan asettanut minut pappeuteen, niin hyväksyn sen ja kiitän siitä.


      • J.Tuohitorvi
        ohhoh? kirjoitti:

        Raamattu todistaa myös, että jokainen uudestisyntynyt uskova on Jumalan asettama pappi,

        Todella heikosti tunnet Raamattusi.

        Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, - kenestähän tässä oikein on kyse? Sitä tuskin tiedät.
        Aloittajan kuvailema tempaustarina, mitä hän siinä selittää tempauksesta on täyttä satua.

        Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, - kenestähän tässä oikein on kyse?Tässä on kyse Jumalan valituista,uudestisyntyneistä ja pyhityselämässä olevisrta uskovista.


    • sgsdsdgsd

      Maurice Skalar todistaa seuraavaa näkyä 2.1.2010:

      http://www.mauricesklar.com/Teachings/The_Blessed_Hope/the_blessed_hope.html

      “Not all of My people will be ready when I sound the shofar of My appearing in the air. In fact, half of those that profess belief in Me will be left behind, as it is written in the parable of the wise and foolish virgins. I am coming for those that are prepared and awaiting My return. But, I am not leaving the earth without a strong witness of my grace, My presence, and My glory. In fact, I’ve allowed some to choose whether they want to stay to be a part of the greatest revival and harvest of all of history or to go on before to My Wedding Supper. But, it is not my best for them. I do not want to see them suffer. It will be the worst time in all of history. No one will escape the tribulations of the coming wrath. Remember, it is only by FAITH that you will escape these things coming upon the earth shortly. If you don’t BELIEVE I am coming for you to take you out before the coming wrath is poured out upon the earth, I have no obligation to do so. But, remember, all those that will be left behind will be killed for their stand for Me. Many will not stand for Me in that hour and will lose their souls when the persecution heats up against them. That is because they were never really Mine in the first place. But also many champions for Me shall arise and not compromise during the time of Jacob’s Trouble. I will arise and protect those that will stand for Me then until their works are finished and then they shall all give their lives for Me and the truth of My Gospel.

      I have already separated My Bride from the Laodicean church. I have warned the church over and over. Time is running out fast! Get into the ark of safety! Flee from the love of sin, the flesh, and the world before it is too late! Do not look back upon Sodom like Lot’s wife. Flee the city of destruction! Flee from the wrath to come! Come into My secret place! The doors are closing soon. Embrace the truth of My promise that I have not appointed you for wrath, but to obtain My salvation and to be a part of My Bride. Blessed and holy are those that obtain this first resurrection. Amen. I am coming for those who love Me; My soon Appearing in the sky; My Wedding and My Glorious Supper; I am coming for those that love heaven and the coming Kingdom more than they love the passing pleasures of sin upon this present earth. DO NOT BE DECEIVED BY FALSE TEACHING THAT ROBS YOU OF THE BLESSED HOPE OF MY COMING! I am the Great King and Bridegroom! Keep your lamps burning brightly! The midnight hour is here!”

    • dgdsdfgfsdgfssdg

      Suomalainen Jyrki Manninen on saanut näyn siitä, miten tempaus tapahtuu. Tässä todistus näystä:

      http://www.visiokustannus.net/0209takaisipaluu.html

      Näitä näkyjä on netissä muidenkin todistamana. Olen tullut siihen tulokseen, ettei näiden näkyjen perusteella voi päätellä viikonpäivää tai hetkelä, milloin kaikki tapahtuu. Kuvaukset ovat vertauskuvallisia.

      • ohhoh?

        Jokainen näkee unia.Ei ne mitään kerro. Ne on mielikuvituksen tuotetta.


    • Tempaus on totta
    • väärä paikka

      Eikö tämä hörhöily kuulu tuonne helluntailaispalstalle?

      • ghdfhdfhdfh

        Kristinusko on tätä. Jos olet ateisti, niin minkälaista keskustelua oikein etsit näiltä sivuilta?


      • qwerhjk
        ghdfhdfhdfh kirjoitti:

        Kristinusko on tätä. Jos olet ateisti, niin minkälaista keskustelua oikein etsit näiltä sivuilta?

        Luterilaisuuteen ei tempausoppi kuulu. Muutoinkin paltaa dominoivat vapaiden suuntien edustajat ainoana motiivinaan riidellä ja pilkata luterilaisia.

        Miksi he eivät voi pysyä omilla palstoillaan joita on kyllä riittämin tai kunnioittaa tällä palstalla ainakin luterilaisia uskonkäsityksiä. Pilkatkoon muita kuin vapaiden suuntien uskovia siellä omilla palstoillaan kuten ovat tehneet tähänkin saakka.


      • lukenut juttuja...

        Mutta ev. lut. kirkon uskontunnustuksessakin uskotaan tähän Jeesuksen paluuseen, joka tapahtuu vaivanajan jälkeen ja viimeiseen tuomioon "ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita". Nykyään näistä jutuista puhutaan vähän, mutta jos tutkiskelet vanhoja kirkon lehtiä niin näistä ennen kirjoitettiin. Ei morsiusseurakunnan ylösotto ole mikään uusi juttu, mutta nykyisin ei mikään muodikas puheenaihe. Raamattu sanoo vaivanajasta, että se on lyhennetty koska ihminen ei sitä muuten kestäisi. Olen näitä lukenut mutta eri asia uskonko kenenkään teorioihin, kiva kuitenkin lukea.


    • uskova=liikenneriski

      "Tempaus tapahtuu siten, että yhtäkkiä ihmisiä vain häviää. Linja-autonkuljettaja voi hävitä kesken ajon penkiltä."

      Uskovaisilta pitäisi kieltää ammatit joissa heidän äkillinen tempaamisensa ja katoamisensa voi aiheuttaa muille henkilövahinkoja. Ja omat autotkin kiellettävä. Jos uskovat vähänkään välittäisivät lähimmäisistään, he pidättäytyisivät tosin ihan itse pyrkimästä sellaisiin ammatteihin tai ajamasta henkilöautoa.

    • ks

      Karitsa on ison lampaan pieni lapsi. Ei sellaisia saa naida.

      • 134

        Taivaassa saa tehdä sitä mikä täällä on kiellettyä. Siellä Jeesus on sulhanen häitään kovasti odottaville uskoville miehillekin.


    • Eipä haukuta toisia eikä varsinkaan perusteettomasti!
      Kyllä ihan oikein täällä todistetaan, että Raamattu puhuu näistä "tempauksista". Esim. Nooan ukista Henok sanotaan (1. Moos. 5:22-24): "eli … vaeltaen aina Jumalan tahdon mukaisesti … Hän vaelsi kuuliaisena Jumalalle. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen." Myös profeetta Elia noudettiin pois maailmasta (2. Kun. 2:11), josta kertoo kaivaten mm. negrospiritual Swing low sweet chariot. Profeetat Daniel ja Hesekiel saivat nähdä ja kokea tempauksia.

      Apostolien teoissa opetuslapsi Filippus temmattiin pois kastettuaan uuden pakanakristityn (Apt. 8:39).
      Apostoli Paavalin mukaan (2. Kor. 11:1-6) joku Kristuksen oma saattaa tulla temmatuksi pois täältä kokemaan paratiisia.
      Paavali esittää pois temmatuksi tulemisen pelastusjärjestykseen kuuluvaksi (1. Tess. 4:15-18): "Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla."

      Erityisesti lasten tempaamisesta pois Jumalan luo puhuu Ilm. 12:5.

      Uskonpuhdistajamme Martti Luther saarnoissaan edellisestä tekstistä (1. Tess. 4:15-18) korostaa, ettei meidän tarvitse liikaa pelätä kuolemaa eikä kuolleiden kohtaloa, sillä ihanassa tulevaisuudessa kaikki yhdessä päädymme ylösnousemukseen Herran Kristuksen kanssa. Kristus tulee, herättää ja ottaa mukaan ikuiseen valtakuntaansa. Siitä meidän tulee iloita sydämellisesti. Mutta uskomme on heikko, siksi se estää sellaista iloa. Kuolleet nousevat hetkessä ylös ja elävät muutetaan ja meidät liitetään heidän joukkoonsa. Niinpä saamme aina olla Herran kanssa. Siinä on yksinkertaisia sanoja, mutta kuka pystyy lopullisesti selostamaan, mitä niiden takana on? Jokainen ajatelkoon niitä sanoja ja antakoon niiden olla itselleen lohdutuksena ahdistuksissa, etenkin kuoleman hädässä. Siinä ei ole enää syntiä eikä kuolemaa ja saamme monin verroin sitä, mitä Aatamissa olemme menettäneet. Saamme ikuisesti kiittää Herraa paratiisissa. (Kichenpostille: Epistel-Teil, Dr. Martin Luthers sämtliche Schriften, hg. Dr. Joh. Georg Walch, XII. Band, St. Louis, Missouri – Groß-Oesingen 1987, 2070: 18-19.)

      rovasti Taneli-pappi

      • ohhoh?

        Erityisesti lasten tempaamisesta pois Jumalan luo puhuu Ilm. 12:5.


        Ilm. 12:5; Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla. Tämä lapsi temmattiin Jumalan ja hänen valtaistuimensa luo,
        Eiköhän tuossa ole kyse Jeesuksesta, eikä mistään pikkulapsesta.


      • uskissss
        ohhoh? kirjoitti:

        Erityisesti lasten tempaamisesta pois Jumalan luo puhuu Ilm. 12:5.


        Ilm. 12:5; Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla. Tämä lapsi temmattiin Jumalan ja hänen valtaistuimensa luo,
        Eiköhän tuossa ole kyse Jeesuksesta, eikä mistään pikkulapsesta.

        Tempauksesta Jumala on antanut näillä lopun ajoilla näkyjä ihmisille. Tässä yksi uskottava ja kristittyjen arvostama profetia:

        http://www.elisanet.fi/jari.puhto/OlavRodgen.html


      • ohhoh?
        uskissss kirjoitti:

        Tempauksesta Jumala on antanut näillä lopun ajoilla näkyjä ihmisille. Tässä yksi uskottava ja kristittyjen arvostama profetia:

        http://www.elisanet.fi/jari.puhto/OlavRodgen.html

        Tempauksesta Jumala on antanut näillä lopun ajoilla näkyjä ihmisille.
        __________________________

        Tuollaiset näyt on Saatanan antamia
        Luehan Raamattuasi tarkemmin!


      • Rövästi Kaheli-pöppi

        Rovasti Taneli-pappi . Onneksi Finnair on varautunut tilanteeseen. Toinen lentäjistä on aina ateisti.Jos tempaus tapahtuu kesken lennon ja lentäjät ovat uskiksia, niin konehan jää ilman lentäjiä. Finnair onkin kaukaa viisas ja huolehtinut ,että koneessa on aina mukana ateisti.


      • uskissss
        ohhoh? kirjoitti:

        Tempauksesta Jumala on antanut näillä lopun ajoilla näkyjä ihmisille.
        __________________________

        Tuollaiset näyt on Saatanan antamia
        Luehan Raamattuasi tarkemmin!

        Olen lukenut Raamattua kovin tarkaan ja opiskellut teologiaa. Olen ollut uskossa useita vuosikymmeniä. Käsitykseni mukaan olen oppinut koettelemaan profetioita ja osaan paljon paremmin lukea nykyään Raamattuakin.

        Olen vakuuttunut, että tämä näky on aito Herran antama näky.

        Ihan samanlaisia on kovin moni muukin saanut ja tässä ketjussa on niitä paljon mainittu. Sen verran tämän näyn tulkinnasta vielä, että tästä näystä ei voi päätellä ylöstempauksen viikon päivää tai hetkeä. Siinä suhtessa näky on vertauskuvallinen. Tempaus voi tapahtua koska tahansa.

        Jumala ei muuten salli paholaisen antavan rajattomasti eksytystä. Olen huomannut, että paholaisen antamat näyt ovat sellaisia, että niistä paistaa eksytys läpi. Niissä saattaa olla joku profetallinen ennustus kuranttia tavaraa, mutta sanoma on eksytystä tai valhetta. Tällaisesta eksyttävästä näystä voisi mainita esim. Fatima Ihmeen, joka ei kestä kristillistä koettelua.


    • Kysynpä vaan

      En kysy tätä mitenkään rienaten ,tämä asia on vain mieltäni askarruttanut.Kyse on näistä helvettinäystä joissa jotkut sanoo nähneensä saatanan valtakunnan.Miten tämä sopii yhteen raamatun sanan kanssa,jossa saatana heitetään tuliseen järveen.Siis näkyjen mukaanhan saatana on kukkona tunkiolla helvetissäkin,vaikka synnin alkuunpanijana kapinallisena hänen kuuluisi olla kärsimässä vaivaa myös.Nyt tämä demoneineen kiduttaa ihmisä.Sekö on Jumalan näkemys oikeudenmukaisuudesta.Minun ymmärtääkseni raamattu kertoo saatanan joutuvan tuomituksi kaikkine demonineen ja myös ihmiset tuomitaan yhdessä suuressa viimeisessä tuomiossa.???

    • Raamatun mukaan esim Mark 13:3 alkaen Jeesus puhui kolmelle opetuslapselle, "Niin Jeesus alkoi puhumaan heille", ... joka on katolla... joka on mennyt pellolle." Luukas 17: 34-35 "kaksi miestä vuoteella... kaksi naista jauhaa."

      Hyvinkin Jeesus puhui vain opetuslapsille koskien sitä elämän aikaa. Ei Jeesuksella ollut mitään mikä koskisi meidän aikaa. Jeesus ei ollut visionääri, ei nähnyt kuin sen ajan ja puhui sen mukaisesti sen ajan ihmiselle heidän elämää koskien. Siksi myös "tässä seisovien joukossa", "tämän sukupolven aikana".

    • PSARI

      Jeesus on Herrani,
      on myös paljon muita mielipiteitä tuosta joidenkin uskovien tempauksesta. Tässä yksi ajattelutapa tuolta Jouko Pihon sivuilta

      http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu16.htm

      Jouko Piho lainaa Apostoline tekoja ja hänen tekstissään lukee näin:
      ”Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.”

      Apostolien tekojen 1:11 kohdassa Jeesus nousi pilvissä taivaaseen, mutta tuota kohtaa ei kukaan ole ymmärtänyt oikein. Jeesuksen esitettyä asiansa pilvi vei hänet taivaaseen
      = hänet kannettiin verhotulla kantotuolilla näkyviltä.

      Siis Raamatussa pilvi tai pilviverho tarkoittaa sitä, että hallitsija tai muu ylempiarvoinen kannettiin kantotuolissa, jonka ympärillä oli kangasverhoilu, jotta hallitsijan tai ylempiarvoista ei kukaan nähnyt. Jumalan eli hallitsijan kasvojen näkemisestä seurasi kuolemanrangaistus, joten Jumala arvonimen omaavan henkilön kasvot olivat aina piilossa. Jeesus, joka kannettiin ylös taivaisiin eli Jerusalemin kukkulalle oli Jeesus Bar Abbas eli Barabbas.

      Raamatun palava pensas tarkoittaa nuotiota.

      Opetuslasten katsellessa Jeesuksen kantamista kukkulalle = YLÖSNOUSEMUSTA, heidän luokseen tuli 2 temppelipappia valkoisissa vaatteissa. He sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivasta kohden? Tämä Jeesus, joka vietiin ylös rinnettä, on tuleva samalla tavalla kohta takaisin kantotuolissa kuin te näitte hänen ylös menevän.” Ap.t. 1:11

      Muutamia linkkejä tempausoppiin, joka ei ole oppi lainkaan:

      http://www.bibleguidance.co.za/Finnisharticles/28 RapturepromiseFin.htm

      http://cuttingedgefinland.tripod.com/kirje27.html

      http://israelupdate.achlak.net/?page_id=424

      http://koti.phnet.fi/petripaavola/perustuukouskosiRaamattuun.html

      http://www.kristitynfoorumi.fi/jeesuksentulemus1.htm

      • JeesusOnRakasHerrani

        Jouko Pihon ansio on ollut siinä, että hän on kerännyt erilaisia profetoita nettisivuilleen. Osa profetioista kestaa kristillisen koettelun ja osa ei kestä. Pihon tulkinnat ja kommentit profetioista ovat joskus kummallisia. Pihon kommentteihin vaikuttaa hänen poliittinen toimintansa.

        Pihon ongelma on siinä, että nämä merkittävimmät profetia, jotka kestävät kristillisen koettelun sisältävät aina kerrontaa tempauksesta ennen ahdistusten aikoja (jos nyt aihe on esillä, mutta monasti on). Jos tempausta ei tulisi, niin merkittävimmät profetiat menisivät roskikseen. Mutta kun sellainen tulee ennen ahdistusten aikojen pahenemista ja se on Raamatun mukainen tulkinta.

        Pelkästään Raamatun mukaan tulkiten arvostettu evankelista David Pawson päätyy kirjassaan Jeesuksen paluus siihen, että tempaus tapahtuu ennen ahdisusten aikoja. Professori Johan Malan päätyy samaan ja hänen teologinen tulkinta on luettavissa netissä: http://www.bibleguidance.co.za/Finnisharticles/Rapture-Fin.htm ja http://www.bibleguidance.co.za/Finnisharticles/28 RapturepromiseFin.htm

        Näitä muitankin teologeja on, jotka päätyvät samaan johtopäätökseen kuin Pawson jne.

        Edellä ylempänä on muutama keskustelukommentti, jossa on lisää Herran viestiä siitä, että hän pelastaa uskovia pois ahdistusten ajoilta. Hän on vedenpaisumuksen ja Sodoman sekä Gomoran kohdalla tehnyt samoin.

        Tässä vielä yksi erittäin uskottava näky, jossa kerrotaan tempauksesta, jossa uskovia otetaan turvaan tulevan vihan alta:

        http://spiritlessons.com/Documents/8_year_old_girl/English_Rapture_and_Tribulation.htm


      • PSARI sanoi :
        Raamatun palava pensas tarkoittaa nuotiota.
        _____________
        Tsot tsot ...PSARI.

        2.Mooseksen kirja:
        3:2 Silloin Herran enkeli ilmestyi hänelle tulen liekissä keskellä orjantappurapensasta; ja hän näki, että pensas paloi ilmitulessa, mutta pensas ei kuitenkaan kulunut.
        3:3 Niin Mooses sanoi: "Minä käyn tuonne ja katson tätä suurta näkyä, miksi ei pensas pala poroksi."


    • Sparttakus

      Psari. Moikka odottelen edelleen niitä vikingloton numeroita. Keskiviikkona jaossa iso potti. Sukellusvene suunnittelut on jo kovassa käynnissä, että voin täyttää lupaukseni viedä sinut munaiseen Atlantikseen. Annahan tulla ne numerot.

      • -----

        1,12,19,23,33,40


    • Pukilla

      Tapahtuuko tempauksessa sekin ,että jumala tempaisee uskismuijan alta kesken panon . Siinähän voi käydä kullille huonosti.

      • uskissss

        Tässä sinun vastauksessasi näkyy se, miten suhtaudut Luojaan. Viimeisellä tuomiolla tähän tekstiisi saatetaan palata. Silloin on liian myöhäistä katua.

        Katso ympärillesi, onko tämä kaikki ollut sattuman kauppaa tämä elämä maan päällä? Sinulta odotetaan sitä, että tajuat sen, että Luoja on kaiken luonut.


      • Pukilla.
        uskissss kirjoitti:

        Tässä sinun vastauksessasi näkyy se, miten suhtaudut Luojaan. Viimeisellä tuomiolla tähän tekstiisi saatetaan palata. Silloin on liian myöhäistä katua.

        Katso ympärillesi, onko tämä kaikki ollut sattuman kauppaa tämä elämä maan päällä? Sinulta odotetaan sitä, että tajuat sen, että Luoja on kaiken luonut.

        Hoh,hoh,hoo. Viimmeinen tuomio, pelottelet vielä saatanan pelle. Tiedän kyllä mitä minulle tapahtuu kuoltuani. Synnyn uudestaan pohjanmaalle isoon-tupaan Käkikelloksi.


    • uskissss
    • JeesusOnRakasHerrani

      Jeesus on antanut Susanille kirjeen, jossa hän kertoo morsiusseurakuntansa kohta tapahtuvat tempauksesta ylös turvaan. Olen kotellut pidemmän aikaa näitä Susanin ja Sabrinan todistamien Herran kirjeitä ja tullut vakuuttuneeksi siitä, että ne ovat aitoja Herran kirjeitä. Tässä aaton aattona saadussa kirjeessä Kristus kertoo tulevansa ihan kohta pelastamaan morsiusseurakuntansa kohta alkavien ahdistusten aikojen alta:

      "Letter 216 from the LORD JESUS Dictated to Susan, December 23, 2011:

      Daughter write MY Words. It is your LORD Speaking:

      Listen closely MY children. I, JESUS, am coming to rescue you. I am making MY Way toward the earth with MY angel armies. Soon WE will come to get you. It is important that you stay vigilant until I arrive to remove you...."

      Tämä on sellainen kirje, jonka lukee myös morsiusseurakuntaan valitut henkilöt. Tämä kirje on tarkoiteuttu heille. Se tarkoittaa sitä, että ihan kohta tapahtuu. Siis vuosia ei tässä todellakaan enää odostella, vaan nyt on ylöstempauksen aika ja myös aika seitsemän vuoden ahdistusten aikojen alkaa suuremmilla vaivoilla.

      Kireet voi kokonaisuudessaan lukea täältä:

      http://end-times-prophecy.com/blog/?p=2671

    • plmb

      2. kirje Tessalonikalaisille 4 luku jakeet 13- 18 todellakin sanovat että kun on kuolleitten ylösnousemuksen aika silloin, siihen aikaan elävät uskovaisetkin saavat osuutensa iankaikkisesta elämästä.

      Joku näyttää luulevan, että elävän ja pelastuneen seurakunnan ulkopuolella vallitsee silloin jokin hyvä järjestys.

      Ne ovat aikoja jolloin aletaan luoda uutta existenssiä, koska vanha maailma amorfisoituu.

      Tähän ehkä kestää pitkäkin aika, mutta ottaen huomioon, että ajoista ei ole annettu tarkkaa ilmoitusta ja otaen huomnoon mitä snilleblixteja ihmisetkin keksivät nykymaapallolla, voi ajat olla lyhentyneet.

      Jo tieteellisen uncertainty factorin takia olisi suositeltavaa jokaisen uskoa Jumalaan ja Pelastajaan Jeesukseen Kristukseen ja lukea Jumalan sanaa.

      Kyllä sellainen persoonallinenkin uskonkokemus voi tulla joillekuille herkemmille henkilöille., mutta ei kaikkien tarvitse kulkea Tuomaan tietä.

      • Jyrki Manninen

        kertoo nettikirjoituksessaan ylöstempauksesta jonka Jumala näytti hänelle 2006 eräänä yönä. Uskon, että sen oli Herra Jeesus veljelle antanut. Ylöstempaus on varmaan lähellä koska Jeesus antaa näitä näkyja ja monella tapaa puhuu ihmisille. Hän ei tahdo kenenkään jäävän tänne vihanaikaan. Minulle tuo lukemani näky toi lohdutusta, rauhaa ja toivoa siitä, että pian päästään täältä synnin ja ahdistusten maasta Jeesuksen luo jossa kaikki paha on poissa :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      59
      13962
    2. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      198
      2119
    3. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      17
      1585
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      118
      1541
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      125
      1380
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      340
      1290
    7. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1093
    8. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      12
      945
    9. Onko PS kaaoksessa?

      Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P
      Perussuomalaiset
      73
      876
    10. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      99
      763
    Aihe