Kirkon kanta tempausoppin

mitä tapahtuu 2012

Miten meidän tavalllisten uskovien pitää suhtautua varoituksiin pian koittavasta tempauksesta, siihen, että ei olekaan mukana ylösotossa,
pedon merkkiin ynnä muihin rankkoihin asioihin, joista ainakin eräillä keskustelupalstolla ja joissakin vapaissa suunnissa kovasti varoitellaan?

Olen hieman alla päin miettinyt, että jos tempaus oikeasti tapahtuu pian, haluanko edes mukaan (jos se nyt minulle edes suotaisiin). Tuntuisi jotenkin inhottavalta jättää omaiset ja tuttavat tänne pahuuden keskelle. Tuntuu, että ketään ei uskon asiat kiinnosta, mutta hölmöä olisi, että itse pääsisi jaloista pois, kun muu maailma jäisi pahuuden keskelle. Marttyyrikuolemako olisi ainoa pelastuksen mahdollisuus?

Joulun alla esimerkiksi outojen sääilmiöiden lisäännyttyä ovat lisääntyneet myös
ennustukset ja "näyt", ainakin jos on uskominen keskustelupalstojen kirjoituksiin.
Jotenkin joulu jäi viettämättä ja kirkossakin käymättä, kun en pystynyt "iloitsemaan" Jeesuslapsen syntymästä. Halusin vain synkistellä ja vaipua masennukseen kotonani.
Tämä ei ole oikeaa kristillisyyttä, tiedän sen.
Miten elää ja iloita pelastuksesta, kun on raskas huoli omaisista?

7

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tempausoppi taitaa olla tuolta rapakon takaa? Koen sen aika vieraana käsitteenä.

      Niin, kyllähän Raamatussa ennustellaan näiden näkyjen näkijöiden lisääntymistä lopun aikojen alussa. En nyt sitten tiedä onko heitä sen enempää, mutta nykyinen tiedonvälitys saavuttaa useamman lukijan. Mutta samaan aikaan on lisääntynyt kaikenlaisen muunkin ennustelu, joten niitä voi tutkiskella mielessään mutta avoimin silmin. Meillä kai on vain niin hillitön halu tietää tulevaisuudesta, että kieltämättä on suuri kiusaus uskoa näihin näkyihin.

      Miksi pidät uskoasi jotenkin vääränä? Mikä sen tekee vääräksi? Huoli lähimmäisistä ja heidän hyvinvoinnistaan on mielestäni ihan kristillistä. Jos tarkoitat heidän uskoaan, se on sinun vain jätettävä Jumalan käsiin – usko on heidän ja Jumalan välinen juttu, etkä sinä voi uskoa kenenkään puolesta. Voit vain rukoilla heidän puolestaan.

    • @mitä tapahtuu 2012 : Se että sinulla on huoli lähimmäisistäsi on tärkeä seikka, joka auttaa sinua pysymään elämän todellisuudessa. Säilytä sitä ja rukoile heidän puolestaan. Olen siinä asiassa @mummomuorin kanssa samaa mieltä.

      Mitä tapahtuu vuonna 2012, on yksin Jumalan kädessä. Hän sen tietää.

      Herramme Jeesus Kristus ei tahdo, että pakenemme maailmasta tai että meitä täältä temmataan pois, vaan hän vahvistaa uskoamme, toivoamme ja rakkauttamme elääksemme hänen opetuslapsinaan omalla paikallamme (Joh. 17:13-19): "Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä."

      Jumalan rakkaus vapauttaa sinut pelosta, koska "me saamme pelotta palvella häntä vihollisistamme vapaina, pyhinä ja vanhurskaina hänen edessään kaikkina elämämme päivinä " (Luuk. 1:74-75). Jumala on kutsunut ja asettanut sinut omalle paikallesi omaan elämänpiiriisi ja omaistesi pariin. Hän siis tahtoo, että rakastat häntä yli kaiken ja lähimmäisesi niin kuin itseäsi.

      Joulu, Vapahtajan ihmiseksi tuleminen, Jumalan olemus eli rakkaus ja ihmisen vapautuminen pelosta kuuluvat yhteen:
      "Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa." 1. Joh. 4:16-18.

      Sinun siis ei tarvitse pysyä rangaistuksessa, vaan kasvaa rakkaudessa. Ja ennen kaikkea elää tässä maailmassa omaa elämääsi päivä kerrallaan Jumalan rakastamana ja Jumalan rakkauden välikappaleena.

      rovasti Taneli-pappi

      • ...

        "Mitä tapahtuu vuonna 2012, on yksin Jumalan kädessä. Hän sen tietää."

        onko sinulla esittää mitään näyttöä siitä jumala on olemassa ja tietää ylipäätänsä mistään mitään vai onko tämä vain perusteeton mielipiteesi?


    • JeesusOnRakasHerrani

      Jos vietit kotona joulun siten, että lueskelit Raamattua, rukoilit Jumalalle sekä jätit väliin ratkiriemulliset syömis- ja juomisjuhlat, niin vietit henkilökohtaista aikaa Jumalan kanssa. Hän on tätä kovasti toivonut uskovilta - niin kovasti.

      Nyt Jeesus on antanut hyvin poikkeuksellisen kirjeen Sabrinan kautta. Näitä kirjeitä on tullut pari sataa viime vuosien aikana ja nyt se on erilainen. Kirje on poikkeuksellisen lyhyt ja herkkä kiitoskirje niille, jotka pyhittivät joulun Kristukselle:

      "Letter of Thanks from the LORD JESUS CHRIST to HIS bride – Given to Sabrina, December 25, 2011:

      MY beloved, thank you to those who have celebrated with ME, MY Day in the Intimate Place.

      I want to thank you briefly. Many have read MY Request and only a handful of people, a handful of MY children, have responded.

      I thank those who responded and have celebrated MY Day with ME in the Intimate Place with no distractions from family and friends. They are the ones who really put ME in the first place. This means a lot to ME.

      I had no friends around ME also when MY enemy betrayed ME, when he handed me over to those, who would crucify ME. The field was empty, everyone was gone, only MY FATHER was still with ME.

      Therefore I am also very grateful for those who have also been with ME today, on MY Day. They have not forsaken ME and they have the desire to be with ME and not go along with the festive bustle of this world, in all their eating and drinking, that is only saturation of the own flesh.

      Thank you MY beloved. I am forever grateful to you and your reward will be very big, with a deeper form of intimacy with ME. You cannot understand this yet, but once you see ME, you will understand it.

      Then you will only understand MY Heart’s desire and Passion for MY bride. I love all of you, MY beloved and I wanted to thank you today for those who will spend their time with ME.

      Thank you, your MESSIAH,
      the “Died” ONE and “Risen” ONE,
      BRIDEGROOM Forever,
      JESUS CHRIST"

      http://end-times-prophecy.com/blog/?p=2671

      Tässä avoin vastaukseni Kristukselle:

      Kiitos kiitoksista, mutta ei kestä kiitämän. Ilo on kokonaan meidän puolellamme. Sinä olet se, joka kalliilla tavalla hinnalla pelastit. Sinun on valtakunta, voima ja kunnia kaikesta. Sinua tässä tulee kiittämän.

      Lämmin kiitos Sinulle, Jeesus Kristus kaikesta siitä, mitä meidän edestä olet tehnyt.


      PS: Älkää ajatelko mitä perheillenne käy tempauksen jälkeen. Ihan sama tilanne on kaikilla meillä kun kuolemme ja joudumme viimeiselle tuomiolle. Pyrkikää pääsemään mukaan ylöstempaukseen, koska se on paras turva tuleville ajoille. Tänne maan päälle ei kannata jäädä.

      • EL.a .K:IM

        JeesusOnRakasHerrani

        Tänks.


    • mitä tapahtuu 2012

      Kiitos kannanotoistanne.
      Ymmärrän että meillä kaikilla on sama huoli, mutta myös sama toivo siitä, miten meidän tai omaistemme/lähipiirin käy. Myönnän, että pelkään, vaikka ei pitäisi pelätä, kuten Taneli-pappi sanoit.
      Kun Mummomuori kysyit, pidänkö uskoani jotenkin vääränä, on sanottava kyllä, ainakin siltä osin, että en kykene kiitollisuuteen, iloon enkä täydelliseen rauhaan.
      Sen sijaan olen Joulun pyhät viettänyt pimeässä huoneessani, miettien, rukoillen, itkienkin (tietysti olen välillä näyttänyt naamani perheelle).
      Mutta en ole hakeutunut uskovien yhteyteen .Mutta olen ollut yhteydessä Vapahtajaan, kuin lapsi hänen lähellään, avuttomana (vaikka minun olisi pitänyt juhlia "avuttoman lapsen" syntymäjuhlaa?!.)

      "JeesusOnRakasHerrani":Kiitos liittämästäsi kiitoskirjeestä. Erityisen paljon koskettivat nämä sanat: "thank those who responded and have celebrated MY Day with ME in the Intimate Place with no distractions from family and friends. They are the ones who really put ME in the first place. This means a lot to ME.

      I had no friends around ME also when MY enemy betrayed ME, when he handed me over to those, who would crucify ME. The field was empty, everyone was gone, only MY FATHER was still with ME".

    • EL.a.K.IM

      mitä tapahtuu 2012

      Joo.

      Pelkurit jättäisivät omaisensa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      34
      2336
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      123
      1956
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1601
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      1232
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1217
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      1053
    7. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      1046
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      66
      1028
    9. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      30
      930
    10. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      927
    Aihe