Hotellipettymys

pää

Ihan vihjeenä ja vinkkinä muillekin Ebookersin kautta varaamastamme hotellimajoituksesta Golden leaf parkhotel im Lehel. Kolmesta tähdestä lähdettiin liikkeelle eli ihan realistisin odotuksin. Hotellin henkilökunta tylyä ja vetämätöntä. Huoneessa ei ilmastointia (mitenkähän siellä voi olla kesällä!?). Suurin pettymys kuitenkin lähtiessä: kysyttiin syötiinkö aamiaista. Ihmeteltiin kysymystä, mutta vastattiin että kyllä tietenkin. Siis joka aamu? No, kyllä syötiin... Se maksaa sitten 72 euroa kahdelta (yövyttiin kolme yötä). Meille ei kerrottu missään vaiheessa aamiaisen olevan maksullista! Mielestämme siitä olisi ehdottomasti pitänyt kertoa meille hotelliin kirjautuessamme. Jos olisimme tienneet sen maksulliseksi, emme olisi sitä nauttineet. Se oli nimittäin varsin vaatimaton kaiken lisäksi.
Asioimme saksan kielellä, joten kommunikoinnin puolesta keskustelussa ei pitäisi olla epäselvyyttä.
Olen kysynyt Ebookersilta kuuluuko kyseiseen matkapakettiin aamiainen. Se ei vastaa. Kohteen esittelyssä kehutaan hotellin runsasta aamiaista, joka antaa ymmärtää sen kuuluvan pakettiin.
Halpa ei siis aina olekaan edullista!

10

1159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varsin valitettavaa, mutta näinhän se tuolla Euroopassa monesti on. No mutta kokemus tuo varmuutta ja lisää tietämystä. Kenties tuokin jo kesällä teitä naurattaa. Samaa mieltä olen noista hotellien aamiaisten hinnoista, Berliinissä scandic hotellit ottavat 20 € vauvasta vaariin aamiaisesta. Melko tyyristä.

      • biffe stuun

        Berliinin hotelleissa valtaosassa saa buffet aamiaisen 8-10 eurolla. Voihan varata hotellihuoneen ilman aamiaistakin ja ostaa sitten vaikka joka aamu jos haluaa. Ei tule pettymystä kun näkee aamiaisen tason ja/tai hinnan.


      • biffe stuun kirjoitti:

        Berliinin hotelleissa valtaosassa saa buffet aamiaisen 8-10 eurolla. Voihan varata hotellihuoneen ilman aamiaistakin ja ostaa sitten vaikka joka aamu jos haluaa. Ei tule pettymystä kun näkee aamiaisen tason ja/tai hinnan.

        Näinpä näin. Itse jätän useimmiten aamiaiset hotellissa väliin ja suuntaan lähimpään kahvilaan tai vastaavaan, jossa lähes aina tarjolla hyvät aamiaispöydät. Berliinistä ei tosiaan ole vaikeuksia aamiaista löytää :)


    • 12+17

      Jos teidän hotellivarauksesssa ei lue aamiaisen sisältyvän hintaan niin se ei siihen kuulu vaikka sitä mainostettaisiinkin tavalla tai toisella.

      Kuulostaa hiukan oudolta jos sisäänkirjautumisen yhteydessä on kerrottu missä ja milloin aamiainen tarjoillaan eikä ole mainittu sen hintaa ollenkaan. Ei ole tainnut respalla olla paras päivä tuolloin...

      Jos jotain hyvää pitää etsiä niin onneksi aamiainen oli "vain" 12 € per naama. 20 € aamiainen ei tosiaan ole mikään mahdottomuus. Kallein aamiainen jonka mä olen bongannut hotelleja katsellessa on ollut 27 €.

    • Kaikki maksaa aina

      Jos missään ei ole mainittu, että aamiainen sisältyy huoneen hintaan, hotelli hinnoittelee sen taatusti erikseen. Siitä huolimatta en olisi tapauksessanne maksanut aamiaisesta jälkikäteen, sillä kaikkea tarjottavaa on täysi oikeus pitää ilmaisena, ellei sille ilmoiteta selvää hintaa etukäteen. On myös aivan mahdollista, että maksoitte tyhjästä, sillä aamiainen saattoi kuuluakin huoneen hintaan, ja ehkä respa vain kokeili onneaan kanssanne. Muistakaa siksi seuraavalla kerralla kysyä tarkemmin, mitä mikin maksaa.

      • katyanlukija

        Jos tilattaessa ei mainita aamiaisen kuuluvan huoneen hintaan, niin se ei kuulu. Samoin hotellivarauksessa on aina maininta aamiaisesta, jos se kuuluu huoneen hintaan. Jokaisessa hotellissa sanotaan, missä tarjotaan aamiainen, kuuluipa se sitten huoneen hintaan tai ei. Missään en ole kuullut ilmoitettavan samalla sen hintaa. Tämä käytäntö on Saksassa aivan yleinen.


    • vaihdavälittäjää

      Kävin huvikseni tsekkaamassa. Ebookers ei tosiaan mainitse aamiaisesta mitään. Sen sijaan booking.com varaussivustolla kerrotaan että ko. hotellissa aamiainen maksaa 12 egee/hlö/kerta.

      Suosittelen käyttämääm booking.comia. (itse ole tehnyt viimevuosina kaikki varaukset ko. sivuston kautta)

    • vertailu kannattaa

      Olen aina vertaillu eri välittäjien tarjontaa hotellia varatessa. Hotels.com sivustolla on aina kaikki hinnat selvästi esillä, ei voin erehtyä aamiaisen kuulumisesta hintaan yms. maksuista.

      Hotels.comilla ei tosin välttämättä ole sitä ko. hotellin halvinta huonevaihtoehtoa myynnissä. Joskus olen löytänyt toiselta välittäjältä samaan hotelliin halvemman huonetyypin kuin hotels.com ilmoittaa omalla sivustollaan.

    • TMP-CIA

      Ebookersin sivu on kieltämättä vaikealukuinen, booking.com on paljon selkeämpi;
      siellä on maininta - aamiainen 12€

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sanna niin nättinä Amsterdamin Business Foorumilla

      Upeasti edustaa taas Suomea ulkomailla meidän kansainvälinen superstaramme. Miksei persuilla ole ketään siedettävän näk
      Maailman menoa
      54
      7692
    2. Juuri nyt! Parturi bongattu Sannan seurassa!

      🌐 Breking News 📢 🗞️ 🆕 Kaksikko bongattu Suomen Helsingin Töölöstä. Kyllä. Sieltä samasta Töölöstä, josta kuppakin
      Maailman menoa
      20
      7344
    3. Sofia Virran pahoinpitelyä puolustetaan netissä

      HS soitti Virran pahoinpitelyä puolustaneille https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011516353.html
      Maailman menoa
      171
      6859
    4. Työeläkkeiden maksaminen on lopetettava

      Suomen talous on palkansaajien vuosikausia heikentyneen ostovoiman vuoksi niin kuralla, että palkkasumman jakamisessa ta
      Maailman menoa
      53
      6722
    5. Purra tekee hyvää työtä, me suomalaiset haluamme että hän jatkaa myös

      seuraavan hallituksen valtiovarainministerinä. Kovina aikoina pitää olla kova.
      Maailman menoa
      38
      5728
    6. Koska Minja Koskela ja Sofia Virta kääntyy islamiin?

      Sekä vihreät että vasurit selvästi pitävät islamista ja muslimeista, varsinkin naiset, joten voidaan olettaaa että nuo k
      Maailman menoa
      76
      5700
    7. Ratkaisujen tarjoamisen sijaan SDP on keskittynyt levittämään väärää tietoa

      Kokoomuksen kansanedustaja Martin Paasi on turhautunut eduskunnassa käytävään salikeskusteluun. Hän kertoo, miksi. – Ko
      Maailman menoa
      101
      5455
    8. Persut ne lomailee veronmaksajien piikkiin

      Nämä rötösherrat kyllä putoavat onneksi eduskunnasta. Ja kuten Marin maksoi aamupalansa, niin nämä reissut pitää periä m
      Maailman menoa
      24
      3165
    9. Minne haluaisit

      päästä kaivattusi kanssa ensimmäiselle yhteiselle matkalle?
      Ikävä
      50
      856
    10. Näytit tosi hyvältä

      Myös uudella tyylillä. 😊
      Ikävä
      59
      818
    Aihe