Onko kaikki hyvin näin vai ei?

tyttöystäväufhiaof

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa melkein kaksi vuotta.
Meillä menee hyvin, rakastamme toisiamme, joka päivä meillä on jotakin ihanaa ja joka aamu olen onnellinnen, että olen hänen kanssaan, ja hän sanoo minulle myös samoin. Mutta, suhteessamme on joitakin asioita, joista en tiedä, onko se normaalia vai ei. Alussa kaikki vaikutti olevan tosi ihanaa ja en huomannut kaikkia, mitä huomaan nyt.

Ensinnäkin, poikaystäväni asuu minun luona. Minulla asumistuki maksaa vuokrani, mutta sitten kun opiskeluni päättyvät, joudun maksamaan vuokrat itse, ja hän sanoi, että sitten voi maksaa minun kanssa puoliksi. Onko tämä ok, jos hän ei nyt maksa mitään asunnosta?

Toinen asia on se, että nyt hän on saanut ajokortin, ja hän käyttää minun autoani joka päivä. Ei siinä periaatteessa ole mitään, sillä mietin, että jos hänellä olisi auto ja minulla ei, tottakai hänkin antaisi minun ajaa hänen autollaan, niin miksi minä en sitten antaisi, mutta juttu on siitä, että siinä autossa on enimmäkseen mun maksamaani bensaa (vanhemmat antaa mulle rahaa bensaan) ja hän tietää sen. Todella todella harvoin hän omilla rahoilla tankkaa autoa. Eniten pelkään sitä, ettei hänen ystävänsä käyttäisi häntä hyväkseen nyt, sillä ystävillä ei ole autoa, ja nyt he tietävät, että poikaystäväni käyttää mun autoa ja vielä mun bensalla. Miten voisin selvittää, onko se näin vai ei?Pitäisikö minun sanoa tästä hänelle? En kuitenkaan halua, että hän tulee vihaiseksi ja sitten ei ollenkaan enää käytä autoani. Haluan vain, että kaikki on reilua, ei vain pelkästään mun rahoilla ja omaisuudella.

En tiedä, voiko tähän käytökseen vaikuttaa se, että hän ei ole nyt töissä saatuaan potkut, mutta ainakin viime vuonna Jouluna ja Uutena Vuotena olimme yhdessä ja hän tuli perheeni luo syömään ja oli kokoajan kanssani, mutta tänä vuonna hän ei edes antanut minulle lahjaa, ei tullut syömään perheeni luo vaikka äitini kutsui, ja lupasi olla kanssani uutena vuotena mutta sitten meni kavereitten kanssa baariin, koska kaverilla oli synttärit.
Ennen hän oli töissä 8-17, ja nyt hän vain pelaa erilaisia pelejä tai on kavereitten kanssa, ja melkein joka päivä tulee todella myöhään yöllä kotiin. Minun kanssa hän on vain syömässä ja nukkumassa. Voiko tämä olla jonkinlaista pientä masennusta menetettyään hyvän työpaikan?

Myös seksissä, hän etenee liian nopeasti ja haluaa joka päivä (onko normaalia joka päivä?) Olen yrittänyt sanoa hänelle varosvasti siitä, että en tykkää, kun edetään nopeasti, vaan minulle on tärkeää esileikki ja hellyys, mutta silti kaikki menee nopeasti. Olen myös ehdottanut tehdä jotain uutta yhdessä, mutta hän vain sanoi, että katsoisin itse ja sitten kerron hänelle.

Kertokaa, mikä on normaalia ja mikä ei? En halua erota hänen kanssaan, vaan päinvastoin, että kaikki on hyvin ja selvittää asioita.

7

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lovingthelife

      Tuntuu sille, että hän käyttää sinua kaikinpuolin hyväkseen; rahallisesti ja seksuaalisesti. Kuulostaa sille, että olette nuoria.. kuulostaa myös sille, että mies ei välttämättä ole valmis vakavaan suhteeseen.

      Sinuna pyytäisin häntä osallistumaan puoliksi vuokraan, ruokaan ja bensaan.. jos se aiheuttaa riitaa, tiedät että hän yrittää vain hyötyä sinusta. Mitä seksiin tulee, nuoret miehet on innokkaita ja joka päivä voi ainakin alussa olla ihan normaalia mutta se ettei ota toisen toiveita huomioon kielii taas kerran vähäisestä välittämisestä..

    • sdagasdgds

      Hehe, varsinainen lippisblingblingpelle joka hyväksi käyttää sua ja loisii sun asunnossa.

      Ja sitten sä siedät sitä, kun pelkäät riitoja ja vihaa:D

      Anna mun kaiken kestää:)

    • tasa-arvo olla pitää

      Tyypillinen hyväksi käyttäjä on poikaystäväsi. Jos asuu yhdessä niin pitää maksaa vuokra puoliksi. Jos se ajaa sun autoa niin sen pitää ostaa bensat siihen niin paljon kun se sillä ajaa. Sanot sille vaan et ostaa sitten bensaa jos ajaakin että sulla ei ole rahaa aina maksaa kun et ajakaan niin paljoo. No sun pitää varmaan vääntää sille rautalankasta et seksissä kuuluu molempien saada nautinto eikä vaan toisen. aivan päivänselvä asia sekin ja sun pitää vaan sanoa siitä tiukkaan sävyyn. Jos se suuttuu tai jotain niin sano et tää on parisuhde eikä mikään yksipuolinen suhde. En pä tähän nyt muuta enempää keksi.

    • mies 53

      Mä ymmärrän kyllä toisaalta ton rahapuolen jos töitä ei oo, mutta sitä en että notkuu jossain muualla ku sun kanssa kaiket illat, ei tuu vanhemmillesi kylään, lahjan ei tarvi olla kallis, tarkoituksella on merkitystä.. käy syömässä, nukkumassa, pan.. hellyys puuttuu ei ei ei. jotain on pahasti pielessä!
      Miks sä tollasta kärsit? Ei se susta välitä :/

    • ässädaami

      Alkuperäiseen kysymykseesi, Mies 53 sen sanoi lopussa: Ei se susta välitä.

    • l,u,s

      Tyttö Hyvä
      Hän on löytänyt sinussa sen mihin on tottunut kotonaan, jonkun jolla on resusseja, lopeta hyvä ihminen suhde häneen sillä tuollainen on vaan hyväksi käyttöä kiltin ihmisen kustannuksella hyödynnetään omia tarpeita. Asunnosta maksetaan vuokra vaikka se olisi ilmainen sinulle. Auton arvo vähenee koko ajan ja siinä kun kilometrejä syntyy niin sitä enemmän, sano hänelle että auto on vaan sinun ja hän voi hankkia itselleen. Naisten tasa arvo on niin paljon tärkeä kysymys että tuollaiset hyväksikäyttäjät eivät saa sitä pilata vaan sillä kun muka ollaan yhdessä. Kokeile kepillä jäätä ja sano että olet ajatellut myydä autosi, niin saat nähdä miten hän siihen reagoi.

    • Plym

      On oikein hyvä, että silmäsi ovat auenneet. Monesti juuri suhteen alussa ei näekään muuta kuin vain niitä hyviä puolia toisessa. Asumistuki on tarkoitettu sinun asumisesi tukemiseen, ei ole reilua, että poikaystäväsi saa asua luonasi ilmaiseksi, sinun saamasi asumistuki ei ole siihen mikään syy, erityisesti vielä kun olet opiskelija. Poikaystäväsi ollessa työtön, saa hän myös työttömyysturvaan oikeuttavia tukia. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta hänen ilmaiseen ylläpitoonsa. Samalla tavoin tuo autonkäyttö, on myös hänen tehtävänsä tankata autoa, jos autoa käyttää. Sinun vanhemmilta saamasi bensarahat ovat omaan käyttöösi tarkoitetut!

      Ota vaan rohkeasti asiat puheeksi hänen kanssaan ja tee säännöt selviksi. Voi toki olla, että poikaystäväsi on vain kovin valmiille tottunut ja ajattelematon, mutta kyllä tuo valitettavasti kuulostaa siipeilyltä. Ja mitä tuohon seksin harrastamiseen tulee, niin sinun tarpeesi ovat aivan yhtä tärkeitä kuin hänen, joten topakammin vaan asia puheeksi! Näytä vaikka kädestä pitäen mitä haluat hänen tekevän! On hienoa, että välität kovasti poikaystävästäsi, mutta älä anna hänen kävellä ylitsesi ja olla kunnioittamatta sinun toiveitasi ja tarpeitasi! Tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      91
      2650
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      52
      2597
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2559
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      74
      2453
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      42
      1966
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      60
      1917
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      134
      1831
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      28
      1363
    9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1343
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      18
      1194
    Aihe