Yle:n tiedotus ollut surkeaa mutu-tietoa

Tutkittua tietoa

Yle on käsitellyt sähkönsaannin katkeamista tiedottamalla sähkökatkoksista uutisissa sekä haastattelemalla mutu-asiantuntijoita esim. ykkösen aamu-tv:ssa.
Asiantuntijoina haastateltiin ministeri Häkämiestä, joka kertasi lehdistössä antamiaan lausuntoja: jotain tarttis tehdä, mutta ei mitään hätää, ehkä korvauksia pitäisi korottaa.

Energiateollisuuden johtajaa haastateltiin aamu-tv:ssa ja hän totesi, että ei koroteta, ei koroteta. Kaikki on tehty, mitä on voitu. Kun verkon kunnostukseen tarvittavat rahat menevät nyt vahingonkorvauksiin, jos niitä vielä korotetaankin, niin sitten ei ainakaan sähköverkon kunnotukseen jää rahaa.

Fortumin vuosikertomuksen (v. 2010) mukaan ehdotus voittovarojen käytöksi:
Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat 31.12.2010 olivat 4.191.864.236,08 €.
Tilikauden päättymisen jälkeen yhtiön taloudellisessa asemassa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Niinpä hallitus esittää yhtiökokoukselle, että Fortum Oyj jakaa vuodelta 2010 rahaosinkoa 1,00 euroa osaketta kohti eli yhteensä 888.367.045 €.

Ministeri Häkämies esitti aamu-tv:sa, että Fortum käyttäisi 100 miljoonaa euroa maakaapelointiin. Miten tuo sata miljoonaa tuntuu Fortumin maakaapeloinnin määrään ja Fortumin voittoihin suhteutettuna kovin, kovin, kovin pieneltä summalta.

Toivottavasti yle jakaisi perusteellisempaa ja oikeaa tietoa Suomessa harjoitetusta energiapolitiikasta myös kuluttajien kannalta - ei pelkästään energiayhtiöiden ja energiateollisuudesta näkökulmasta.

Eduskunnassa on tehty välikysymyksiä toteutetusta energiapolitiikasta. On käsitelty muun muassa Purasjoen mietintöä, miten sähkön saanti Suomessa turvattaisiin. Purasjoen mietinnössä oli konkreettisia ehdotuksia, jotta sähkön saanti turvattaisin jotta Tapanin myrskyn kaltaiset sähkökatkokset eivät olisi olleet mahdollisia.

Vattenfall on omistanut Suomen toiseksi suurimman sähkönsiirtoverkon ja on myynyt Suomen sähkönjakelu- ja lämmöntuotantoyksikkönsä sijoitusyhtiö LNI Acquisitionille puolestatoista miljardista eurosta (1,5 miljardista).

Vattenfallin sähkönjakeluun Suomessa kuuluu sata kuntaa ja kaupunkia. Verkon pituus on yli 60.000 kilometriä ja asiakkaita on 40.000. Vattenfall jatkaa Suomessa sähkön myyntiä ja vesivoiman tuottamista.
Ydinsähkön myynti on kannattavaa ja vesivoiman tuottamista tulee tuotantotuet.

Vattenfallissa tiedetään, että Suomessa on myrskyjä, että Suomen jakeluverkko on vanhanaikainen ja sisältää paljon ilmajohtoja, jotka tulisi siirtää maan alle, joten odotettavissa olevat 30 %:n voitot sähkön siirrosta vähenevät, joten Vattenfall myi Suomen verkon monikansalliselle sijoitusyhtiölle.

Sijoitusyhtiön ainoa tarkoitus ja päämäärä on tuottaa mahdollisimman suuret voitot sijoitetulle pääomalle, joten on odotettavissa, että LNI Acquisition ei Vattenfallin suomalaista sähköverkkoa maan alle siirrä.

Vattenfallin sähkönsiirto (joka on myyty ulkomaisille sijoittajille) tuli kalliiksi suomalaisille kuluttajille ennen myymistä, kun voittoja piti kasvattaa, jotta LNI Acquistion maksaisi mahdollisiman kovan hinnan Suomen toiseksi suurimmasta sähköverkosta.

Niinpä Vattenfall moninkertaisti sekä toimitusmaksut, perusmaksut ja siirtomaksut ennen verkon myyntiä.

Suomessa sähkön myynti ja sähkön siirto on annettu ahneiden pörssiyhtiöiden haltuun ja sen seurauksena sähkön verollinen kokonaishinta on noussut Energiamarkkinaviraston mukaan 1.1.1992 lähtien 1.12.2011 asti:
- K1 kerrostalohuoneistossa, ei kiuasta, 8,21 --- 17,75 (snt/kWh)
korotus 9,54 snt/kWh
- K2 pientalo, sähkökiuas, ei sähkölämmitystä, 7,08 --- 15,42, korotus 8,34
- L1 pientaloissa, huonekohtainen sähkölämmitys 5,37 --- 12,78, korotus 7,41
- L2 pientaloissa osittain varaava sähkölämmitys 4,49 --- 11,99, korotus 7,50
- M1 maatilataloudessa, ei sähkölämmitystä 6,96 ---14,66, korotus 7,70
- M2 maatilataloudessa, huonekohtainen sähkölämm., karjatalous 5,68 --- 12,71, korotus 7,03 (snt/kWH)

Teollisuuden sähkö on siirretty sähköluokkaan II. Lisäksi teollisuus ja maatilayrittäjät saavat erilaisia verotukia energiasta arviolta noin 300-400 miljoonaa euroa. Kun valtio Fortumin osa-omistajana saa osinkotuottoja Fortumilta, se häviää osinkotuotot yritysten ja maatalousyrittäjien verotukina (sähköveroluokka II).

Jos Suomen valtio omistaisi energiantuotannon ja jakelun (kuten Ruotsin valtio omistaa Vattenfallin) niin Fortumin saamat miljardivoitot voitaisiin käyttää
- sähköverkon korjaukseen ja ilmajohtojen siirtoon maan alle, jolloin verkko toimisi myös myrskyjen aikana ja jälkeen
- sähkön hinnan ja sähkön siirron kohtuullistamiseen - vuosittaiset Fortumin jakamat miljardiosingot käytettäisiin kuluttajien ja yhteiskunnan hyväksi ja siten kuluttajat, maatalous ja teollisuus saisivat varmasti ja edullista energiaa ilman verotukia....

Nyt emme tiedä, haluaako LNI Acquisition kunnostaa sähköverkkoa vai jakaako kuluttajilta laskuttamansa siirron hinnan kokonaan ulkomaisille sijoittajille (90 % ulkomaisten sijoittajien omistama) osinkoina.

1

177

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Realisti 1

      Niinpä, osa maakaapeloinnin hinnasta on jo aikaa sitten laskutettu kuluttajilta!
      Kaikki nämä miljardit eurot ovat riistetty hallitusti kuluttajilta ja edelleen jaettu ahneille omistajille.

      HERÄTKÄÄ PÄÄTTÄJÄT!
      Ai niin, kukapa sitä omistaan luopuisi :(.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1276
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      60
      1055
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      963
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      58
      938
    5. 69
      806
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      791
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      716
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      698
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      682
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      635
    Aihe