10 vuotta mielisairaalaa

Se päivä ku tavattiin,
mä uskoin et silloin toisiimme rakastuttiin,
en vaa kertonu sulle mun perimmäistä ajatusta,
susta ja musta,
väkivaltaa ja rakkauta,
on mun mielessä sua rakastamisesta,
sä kerroit mulle,
kukista, hevosista ja kaikista hienoista elämäsi asioista,
mulla taas pyöri mielessäni,
ruoska, veitsi ja pala sua,
äärimmäinen fantasia on syödä sut,
jolloin voitaisiin aina olla yhdessä.

Iltaa valmistelen,
haluan tehdä sen,
tä on mulle kuin rituaali,
keittäisinkö vai palasina paistan ?
mietin itsekseni,
kunnes sä tuut,
ja kerrot jättäväs mut,
se muutti asiaa,
yritin hyökkää päälle,
mutta karkaat,
jolloin sua autolla aloin jahtaa,
mutta se onneton mutka,
mihin juoksi kirkuen,
vauhdissa en huomannut,
oikeelta tulevaa rekkaa,
jonka takia ajoin tien penkkaan.


Mun mielen riekaleita,
etitään vielki tien penkareilta,
sitä ei yksinkertaisesti oo,
ku sen kerran oon jo kadottanu,
kaikki mun ympärillä sortuu,
mun mieli horjuu,
yritän olla hiljaa,
mut kaikki vaa pakottaa puhumaan,
joudun siihen pisteeseen,
kun on pakko tappaa,
en haluis mennä pehmustettuun huoneeseen,
vaikka se ois ainoa koti,
mun on pakko paeta,
täältä ja mun pään sisäisestä elämästä,
elämäni avaimii en löydä,
ne on kadotettu,
menneisyyden aaveet,
vapautuu mun synkäst mielest,
rikkoo peilin ja ihmisyyden kahleet,
pako mielisairaalast ei oo helppo,
ihmisuhrei mont kymment,
mut et oo viel nähny mun oikeit kasvoi,
mitä musta tulee,
tuskin luokitellaan enään ihmiseks,
pikemminkin eläimeks.