Sinne taas hurahti

issu56

viikonloppu kuin siivillä.
Tänään kun viikonloppuvieraat lähti kotiaan kohti, lähdettiin me isännän kanssa potkuttelemaan.
Aurinko paistoi ja mittarissa asteita vain -7.

http://www.youtube.com/watch?v=EM3dOAwdwfo&feature=youtu.be

Tuossa on muutama lumikuva ja toiseksiviimeisessä kuvassa ihan kiva juttu taas taivaalla :).

Mites muiden viikonloppu on mennyt?

30

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2.02 kohdalla on tosi kaunis kuva ja olit taas saanut kuvattua haloilmiön.
      Meillä on koko viikonlopun ollut -10 kylmemmällä puolella mutta ihan passeli sää on ollut ulkoilla meidän viikonloppuvieraan kanssa. Kirpakka pakkanen - 18 kodan ulkopuolella eilen ja me paistettiin makkaraa. Tänään päivällä kun siskon kanssa vietiin hautausmaalle kyntilöitä ei edes tuullut eikä -15 tuntunut kylmältä.

      • issu56

        Siinä kun tultiin takasin rantaan ja vilkaisin taivaalle, niin sanoin isännälle että nyt kotiin ja sassiin sillä taivaalla saatta olla jotain. Ja niinhän siellä sitte olikin...tuollainen pikkuhalo ;).-12 on täällä ollut parhaimmillaan, vaikka kovempia luvattiinkin ja jos oikein kuulin, niin huomenna pitäisi olla -19. Vaan toivottavasti kuulin täysin väärin heh.


      • issu56 kirjoitti:

        Siinä kun tultiin takasin rantaan ja vilkaisin taivaalle, niin sanoin isännälle että nyt kotiin ja sassiin sillä taivaalla saatta olla jotain. Ja niinhän siellä sitte olikin...tuollainen pikkuhalo ;).-12 on täällä ollut parhaimmillaan, vaikka kovempia luvattiinkin ja jos oikein kuulin, niin huomenna pitäisi olla -19. Vaan toivottavasti kuulin täysin väärin heh.

        No joo, niin luvattiin reippaasti kylmenevää ja arvaas kenen pitää huomenna metsässä aamupäivällä olla odottamassa yhtä tyyppiä jolle lupasin näyttää pari kohdetta jotka haluaa kuvata yhteen lehteen, samperi!


      • issu56
        Haukullinen kirjoitti:

        No joo, niin luvattiin reippaasti kylmenevää ja arvaas kenen pitää huomenna metsässä aamupäivällä olla odottamassa yhtä tyyppiä jolle lupasin näyttää pari kohdetta jotka haluaa kuvata yhteen lehteen, samperi!

        No niin on kuulemma luvattu, sillä äsken kaupalla kuulin, että näille paikkeille olis keskiviikolle -25. Hyi hitto!
        Täällä on tänään ollut vain kymmenisen astetta, mutta tankatessa sekin tuntui jäätävältä.


    • älä issu

      välitä noist ilkeilijöist.oli kiva kooste mut en osaa sanoa mikä ssinä kuvassa oli

      • issu56

        No en suinkaan välitä, sillä ne on lähinnä naurettavan huvittavia kaikessa typeryydessään mun mielestäni.


    • Teillä on sitte ollu hieno kelkkakeli, noissa hienoissa maisemissa...

      Meillä oli aamulla aika kova pakkanen -21, nyt ei ole kuin -16...

      • issu56

        Joo ei maisemissa mitään vikaa, mutta luisto jo olikin sitte ihan muuta heh. Paikoitellen sai kyllä ihan kivankin vauhdin, mutta sitte taas tyssäs johonkin milliseen kiveen.


    • Pukeli

      Kaunista, niin kaunista.

      Millä ohjelmalla teit tuon?

      • issu56

        Ihan just sillä millä aina ennenkin.


      • 1907
        issu56 kirjoitti:

        Ihan just sillä millä aina ennenkin.

        Eli mikä sen ohjelman nimi on?


      • hei mummu-ummu
        1907 kirjoitti:

        Eli mikä sen ohjelman nimi on?

        mitäs se sulle kuuluu millä ohjelmalla issu mitäkin tekee ?


      • 1610
        hei mummu-ummu kirjoitti:

        mitäs se sulle kuuluu millä ohjelmalla issu mitäkin tekee ?

        Aattelin että vois ite yrittää jotain kuvajutun tekemistä, eikös ole ihan tavallista kysellä vinkkiä keskustelupalstalla? Siis ohjelman nimee vain kysyin, jestassentään...


      • älä noist välitä
        1610 kirjoitti:

        Aattelin että vois ite yrittää jotain kuvajutun tekemistä, eikös ole ihan tavallista kysellä vinkkiä keskustelupalstalla? Siis ohjelman nimee vain kysyin, jestassentään...

        Eihän noista ole kuin ilkeilemään.

        Jos haluat tehdä noita slideshown tapaisia vain valokuvista ja laittaa vaikka taustamusaa, niin esimerkiksi

        Picasa
        PhotoStory

        Jos myös videoit niin esim

        Movie Maker
        Lightworks
        VideoSpin

        Noi on ilmasia, maksamalla saa sitten parempaa..


      • god kväll norge
        älä noist välitä kirjoitti:

        Eihän noista ole kuin ilkeilemään.

        Jos haluat tehdä noita slideshown tapaisia vain valokuvista ja laittaa vaikka taustamusaa, niin esimerkiksi

        Picasa
        PhotoStory

        Jos myös videoit niin esim

        Movie Maker
        Lightworks
        VideoSpin

        Noi on ilmasia, maksamalla saa sitten parempaa..

        olet sä teini


    • mie sit nii kovast

      piän siun videoist

      • issu56

        Kiitos vain siitä.


    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7502
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      121
      6237
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4357
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      230
      2990
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      91
      2608
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      18
      1818
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      111
      1348
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      165
      1334
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      741
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      676
    Aihe