Viime aikoina avopuoliso on käyttäytynyt oudosti, räplännyt puhelinta jatkuvasti ja puhunut puhelimessa salaa minulta jne. epäilin siis ensin uskottomuutta.
Kun naisystävä oli suihkussa tein sen mitä ei saisi - eli katsoin hänen puhelimestaan viestit ja soitot. Viesteistä ilmeni että suurin osa oli mennyt hänen ystävättärelleen, tunsin katumusta että miksi menin penkomaan toisen puhelinta.
Mutta sitten sainkin selville miksi viestittelivät niin tiheään, naisystävä oli uskoutunut tälle ystävälleen abortista. Mitään siihen viittaavaa että lapsi ei olisi ollut minun en löytänyt, yhdessä viestissä naisystävä vaan totesi minusta että "Ei se kuitenkaan lasta haluaisi tai kykenisi vahinkolasta rakastamaan" tai jotain tuonne päin.
En nyt oikeen tiedä miten ottaisin asian puheeksi ja miksi hän ei edes voinut ilmoittaa minulle että on raskaana ja päätös on jo valmiina?
Avopuoliso teki abortin minun tietämättä mitään
46
1640
Vastaukset
- Tuota...
Miten tämä tulee teihin vaikuttamaan?
Mikä tuntuu tässä pahemmalta, se että hän on tehnyt abortin, vai se että hän ei ole uskoutunut sinulle?
Mitä se kertoo teidän suhteesta että hän ei ole voinut sinulle puhua asiasta?
Tunnetko että tämä naisystävä on houkutellut naistasi aborttiin mm toteamalla että ei sinusta olisi isäksi?
Jos suhteenne nyt on sitä että hän ei pysty sinulle puhumaan tärkeistä asioista, ja sinä et tiedä miten ottaisit asian puheeksi, niin aikamoinen pattitilanne.
Haluatko jatkaa suhdetta?
Vai oletko naiseesi liian pettynyt?
Jos et kuitenkaan halua suhdetta jatkaa, senkun pamautat suoraan että tiedät mitä on tapahtunut.
Sinänsä hiukan epäilyttävää, että asutte yhdessä, etkä muka huomaisi että naisellasi on yhtäkkiä 3viikkoa kestävät menkat.
Et ole siis mitään huomannut?
Tämä saa minut epäilemään kuinka tosi tämä tarina mahtaa olla. - Loppu tuli.
Pakkaa naisen tavarat eteiseen ja pyydä jättämään lähtiessään avaimet pöydälle.
Nainen ei milloinkaan tapa sen miehen lasta, jota hän rakastaa. Siksi vailla pohjaa ollut tarinanne on saanut päätepisteensä.- Talon omistaja
"Pakkaa naisen tavarat eteiseen ja pyydä jättämään lähtiessään avaimet pöydälle."
Miten sitä voi pakata kenenkään sellaisen tavaroita ja pyytää jättämään avaimen, jos puoliso vaikka omistaa asunnon puoliksi tai kokonaan? Taitaa käydä toisin päin. Minä ainakin tympääntyisin toisten yksityisten viestien urkkimisesta. - juuri näin.
Miten vois enää luottaa sellaseen joka surmaa yhteisiä rakkauden hedelmiä, ja vieläpä mieheltä SALAA!? Ei tuollaisista sydämettömistä kylmäköistä ole kunnon äideiksi, IKINÄ!! Mies saa ja ansaitsee paljon parempaa.
juuri näin. kirjoitti:
Miten vois enää luottaa sellaseen joka surmaa yhteisiä rakkauden hedelmiä, ja vieläpä mieheltä SALAA!? Ei tuollaisista sydämettömistä kylmäköistä ole kunnon äideiksi, IKINÄ!! Mies saa ja ansaitsee paljon parempaa.
Näin ulkopuolisen silmissä sellaisessa suhteessa, missä ei uskalla kertoa toiselle noinkin tärkeästä asiasta kuin raskaudesta, vallitsee luottamuspula. Paitsi että nainen ei jostain syystä uskalla kertoa raskaudesta avokilleen, niin mies urkkii toisen yksityisiä viestejä eli syyllistyy urkintaan, eikä uskalla kysyä, miksi toinen käyttäytyy niin omituisesti.
Olisi jännä kuulla, miten tuokin asia ratkesi, jos tarina oli tosi.
Tulee heti halu alkaa analysoimaan. En tajua ainakaan sitä raskaudesta kertomisen pelkoa, koska eihän siittäjä tai avokki tai kukaan muukaan voi pakottaa naista synnyttämään. Mutta toisten viestien urkkiminen on samanlaista epärehellisyyttä ja jos näiden kahden teon juridista puolta tarkastellaan niin toisen yksityisviestien lukeminen on viestintäsalaisuuden rikkomus ja urkintaa eli rikos, mutta raskaudesta kertomatta jättäminen taas ei ole. Kyllähän tuollaisesta luottamus suhteessa romahtaa, ja sen uudelleen rakentaminen vaatii pitkän ajan jos vielä yleensä on edellytyksiä jatkamiseen.
- Yksityisyydensuoja
Joo ei kannata mennä penkomaan toisten yksityisviestejä. Ensinnäkin se on rikos, ja toisekseen tieto lisää tuskaa. Jos ei ole valmis kohtaamaan totuutta niin ei kannattais urkkiakkaan jos ei kerran pysty. Luulisin kuitenkin että jos suhteenne kaatuu, kaatuu se sinun kyttäämiseen eikä muuhun.
Minun exällä kävi samoin. Minulla ja vanhalla miesystävälläni (joka on nyt naimisissa) sattui semmonen juttu että pitkästä aikaa kohdattiin toisemme ja alettiin sitten muistella vanhoja ja sovittiin että tavataan joskus. Facebookissa mies kertoili avioliitostaan vähän negatiiviseen sävyyn ja kertoi mietteitään muijastaan. Sitten intouduttiin hieman intiimiin keskusteluun ja muisteltin yhteisiä intiimejä hetkiämme hyvin suorasukaiseen sävyyn ja siitä jo uumoiltiin, että kun nähdään niin varmaan niks naks, tiedättehän. Nyt oli vain keksittävä hyvä alibi, millä mies pääsee karkaamaan.
Ei päästy vielä alibia keksimään kun tämä nyk.vaimo oli mennyt urkkimaan kaikki penkomalla miehen salasanat facebookkiin (joita tämä tyhmyyksissään piti jossain kirjoitettuna). Oli lukenut kaikki. Nyt muija vahtii ukkoaan niin että tämä ei pääse paskallekaan yksin. Aika ahistavaa ja loppu on lähellä sillä suhteella. - ...
Naisen oma asia, mutta kyllä itse olisin myös miehelle kertonut, että olisin vaikka tukea saanut
- yhteinen projekti
Lapsen saanti on aina yhteinen rojekti. En sanoisi että se on naisen oma asia, jos henkilöt ovat yhtä toistensa kanssa, kyllä se on silloin lapsikin yhtä lailla miehen vallassa kuin naisenkin. Onko se yleensä ihmisen vallassa? On hyvä erottaa asioita mitä on olla avioliitossa ja miten ne muuttuu yhteiseksi.
Kun tulin rakstamalle miehelleni raskaaksi. Olisi ollut aikamoinen tapaus että olisin tehnyt abortin ja sanonue että se on mun oma asia. Tuollaisissa ajatuksissa kuultaa jotain omituista, jopa kieroutta? - Voi hyvänen aika...
yhteinen projekti kirjoitti:
Lapsen saanti on aina yhteinen rojekti. En sanoisi että se on naisen oma asia, jos henkilöt ovat yhtä toistensa kanssa, kyllä se on silloin lapsikin yhtä lailla miehen vallassa kuin naisenkin. Onko se yleensä ihmisen vallassa? On hyvä erottaa asioita mitä on olla avioliitossa ja miten ne muuttuu yhteiseksi.
Kun tulin rakstamalle miehelleni raskaaksi. Olisi ollut aikamoinen tapaus että olisin tehnyt abortin ja sanonue että se on mun oma asia. Tuollaisissa ajatuksissa kuultaa jotain omituista, jopa kieroutta?Minusta tällaiset hurskastelevat kertomukset omasta hyveellisestä luonnosta ja käyttäytymisestä ei ole mitään muuta kuin itsensä ylentämistä. Joku on nyt keksinyt tulla viimein tänne palstalle osoittelemaan abortin tehneitä, kauhistelemaan heidän päätöksiään ja samalla tuomaan omaa hienoa ja ylevää luontoaan. Kai jotkut pätee sitten tuollakin lailla, kun ei keksi enää mitään ihmisryhmää kuin abortintekijä tässä yhteiskunnassa, ketä huonompi ei ainkaan halua olla. Että sentään joku löytyy, ketä voi vielä polkea tunteakseen vähän ylemmyyttä?
Jos sulla on ollut asiat ok, niin miten sinä kuvittelet "neuvovasi" toista ihmistä tilanteessa, jossa tämä on täysin erilaisessa elämässä kuin sinä. Miten sinä voit olla esimerkkinä toiselle elämässä, joka poikkeaa täysin omastasi? - Ei siihen mitään
Voi hyvänen aika... kirjoitti:
Minusta tällaiset hurskastelevat kertomukset omasta hyveellisestä luonnosta ja käyttäytymisestä ei ole mitään muuta kuin itsensä ylentämistä. Joku on nyt keksinyt tulla viimein tänne palstalle osoittelemaan abortin tehneitä, kauhistelemaan heidän päätöksiään ja samalla tuomaan omaa hienoa ja ylevää luontoaan. Kai jotkut pätee sitten tuollakin lailla, kun ei keksi enää mitään ihmisryhmää kuin abortintekijä tässä yhteiskunnassa, ketä huonompi ei ainkaan halua olla. Että sentään joku löytyy, ketä voi vielä polkea tunteakseen vähän ylemmyyttä?
Jos sulla on ollut asiat ok, niin miten sinä kuvittelet "neuvovasi" toista ihmistä tilanteessa, jossa tämä on täysin erilaisessa elämässä kuin sinä. Miten sinä voit olla esimerkkinä toiselle elämässä, joka poikkeaa täysin omastasi?ylentämisiä, pätemisiä jne. tarvi, tottakai me lapsiamme tappamattomat ollaan valovuosien päässä paremmuudessa mukavuustappajiin nähden :) Ihan itsestäänselvää.
- sinulle voi hyvänen
Voi hyvänen aika... kirjoitti:
Minusta tällaiset hurskastelevat kertomukset omasta hyveellisestä luonnosta ja käyttäytymisestä ei ole mitään muuta kuin itsensä ylentämistä. Joku on nyt keksinyt tulla viimein tänne palstalle osoittelemaan abortin tehneitä, kauhistelemaan heidän päätöksiään ja samalla tuomaan omaa hienoa ja ylevää luontoaan. Kai jotkut pätee sitten tuollakin lailla, kun ei keksi enää mitään ihmisryhmää kuin abortintekijä tässä yhteiskunnassa, ketä huonompi ei ainkaan halua olla. Että sentään joku löytyy, ketä voi vielä polkea tunteakseen vähän ylemmyyttä?
Jos sulla on ollut asiat ok, niin miten sinä kuvittelet "neuvovasi" toista ihmistä tilanteessa, jossa tämä on täysin erilaisessa elämässä kuin sinä. Miten sinä voit olla esimerkkinä toiselle elämässä, joka poikkeaa täysin omastasi?Tässä on jälleen hyvä esimerkki miten ei hyväksytä normeja asioita
perhe-elämästä vaan se on heti hurskastelevaan ja itsensä ylentämistä.
Onko sinulle kaikki normaali siis tuota?
Itse olen ymmärtänyt että elämään mahtuu normaalejakin perheitä, mutta nähtävästi näistäkään ei voi täällä puhua enää edes rakentavasti, koska saa välittömästi suut ja silmät täyteen.
Mihin maailma on oikeasti menossa. :(
Kyllä lapsi on kahden kauppa ja siitä pitää puhua kyllä toisellekin jos kerta yhdessä ollaan, eikä salailla sitä. Minusta tämä on normaalia jos yhdessä eletään, jonkun mielestä tämä on siis polkemista, niinpä niin, eihän tänne voi mahtua kuin vain tietyt ajatusmaailman omaavat, muut onkin hurskastelevia, itsensä ylentäjiä. Hoh hoijaa. - Joka itsensä ylentää
Ei siihen mitään kirjoitti:
ylentämisiä, pätemisiä jne. tarvi, tottakai me lapsiamme tappamattomat ollaan valovuosien päässä paremmuudessa mukavuustappajiin nähden :) Ihan itsestäänselvää.
Se nyt on aika yleinen ilmiö, ettei ihmiset tapa lapsiaan eli ei sillä nyt kannata sentään kohottaa itseään toisten yläpuolelle. Lapsensa tappajat istuu vankilassa. Se ettei tapa lapsia, ei nyt minusta oikein ole mikään tae ihmisen yleisestä moraalista.Onhan sitä muutakin rikollisuutta ja moraalittomuutta.
"Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.
Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi"
-Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään."
(Matt.23)
- bluebear''20
Se jättää taatusti haavat=( jos itse olisin mies ni varmasti loppuis suhe,tekisi nainen abortin minun tietämänä tai salaa. Semmoista ei pidä hyväksyä. koska siinä ei arvosteta miestä, mutta on ikävä kyllä kuultu asioita joissa mies on pakottanu/painostanu naisen aborttiin, jolloin taas naisen arvostus ei oo näkynyt missään, vääryyttä on monenlaista mutta katkaistaan me ne mitä vaan voidaan.
Mutta kun on abortista kyse, missä näkyy lapsen arvostus, ei missään, ei me olla mitään jumalia antamaan vauvoille arvokuolemia abortoimalla niitä, raskaudesta pitää ottaa vastuu ja jos ei halua pitää sitä, sen voi antaa hyvään, rakastavaan perheeseen, esim. sellaiseen jossa lapsia on yritetty tuloksetta ..- yhteinen rojekti
Aivan, ja nainen joka ei halua lasta, on hyvä että sanoo sen miehelle jonka kanssa alkaa seurustelemaan, monet miehet kun haluavat tulla isiksi, ja on niitä jotka eivät halua. Seurustelu ja toisen tunteminen on äärimmäisen tärkeää, ettei tule miitään yllättää molemmille osapuolille.
- Kuoleman varjo
yhteinen rojekti kirjoitti:
Aivan, ja nainen joka ei halua lasta, on hyvä että sanoo sen miehelle jonka kanssa alkaa seurustelemaan, monet miehet kun haluavat tulla isiksi, ja on niitä jotka eivät halua. Seurustelu ja toisen tunteminen on äärimmäisen tärkeää, ettei tule miitään yllättää molemmille osapuolille.
Tämä olisi hyvin tärkeää.
Miehen on syytä kysyä naiselta, voisiko hän surmata lapsensa mukavuusabortissa. Jos vastaus on myöntävä, kannattaa tehdä nopeat ja lopulliset johtopäätökset, jotta välttyy pahemmasta. - Apostoli Peeveli
Kuoleman varjo kirjoitti:
Tämä olisi hyvin tärkeää.
Miehen on syytä kysyä naiselta, voisiko hän surmata lapsensa mukavuusabortissa. Jos vastaus on myöntävä, kannattaa tehdä nopeat ja lopulliset johtopäätökset, jotta välttyy pahemmasta.Kuoleman varjolle:
Mutta jos mies on sitä mieltä, että abortti on ihan ok toimenpide, niin sittenhän naisen aborttimyönteisyyskään ei lainkaan ole este suhteen onnistumiselle. Vaan suhde on riemua pelkkää, kun molemmat ovat tästäkin yhtä mieltä.
Mikään suhde ei ole kaatunut aborttiin tai lapsen saamiseen, mistä molemmat ovat samaa mieltä. - apostoli peevelille
Apostoli Peeveli kirjoitti:
Kuoleman varjolle:
Mutta jos mies on sitä mieltä, että abortti on ihan ok toimenpide, niin sittenhän naisen aborttimyönteisyyskään ei lainkaan ole este suhteen onnistumiselle. Vaan suhde on riemua pelkkää, kun molemmat ovat tästäkin yhtä mieltä.
Mikään suhde ei ole kaatunut aborttiin tai lapsen saamiseen, mistä molemmat ovat samaa mieltä.Jos nainen tekee salaa mieheltään abortin, sellainen suhde ei voi minusta toimia koskaan. SE oli minun aviomieheni ajatus, ja olen siitä samaa mieltä. Aloitushan koski nimenomaan kun nainen teki abortin hältä salaa. Kysymyksessä ei ollut tuo mitä sinä tuohon laitoit ajatuksiasi.
- Apostoli Peeveli
apostoli peevelille kirjoitti:
Jos nainen tekee salaa mieheltään abortin, sellainen suhde ei voi minusta toimia koskaan. SE oli minun aviomieheni ajatus, ja olen siitä samaa mieltä. Aloitushan koski nimenomaan kun nainen teki abortin hältä salaa. Kysymyksessä ei ollut tuo mitä sinä tuohon laitoit ajatuksiasi.
Tuo kommenttini oli tarkoitettu vastaukseksi nimimerkille kuoleman varjo, mistä mainitsinkin. Ei ollut kommentti siis aloitukseen.
- Private Zone
apostoli peevelille kirjoitti:
Jos nainen tekee salaa mieheltään abortin, sellainen suhde ei voi minusta toimia koskaan. SE oli minun aviomieheni ajatus, ja olen siitä samaa mieltä. Aloitushan koski nimenomaan kun nainen teki abortin hältä salaa. Kysymyksessä ei ollut tuo mitä sinä tuohon laitoit ajatuksiasi.
"Jos nainen tekee salaa mieheltään abortin, sellainen suhde ei voi minusta toimia koskaan."
Miksei voi toimia? Eihän mies siitä abortista mitään tiedä, joten mitään ristiriitojaakaan ei voi tulla. Ei kaikkea tarvi läheisessäkään suhteessa kertoa, vaan ihmisellä on oikeus yksityisyyteen. Se, mitä kenenkin kehon sisällä tapahtuu, on jokaisen yksityisasia. - surullista
Private Zone kirjoitti:
"Jos nainen tekee salaa mieheltään abortin, sellainen suhde ei voi minusta toimia koskaan."
Miksei voi toimia? Eihän mies siitä abortista mitään tiedä, joten mitään ristiriitojaakaan ei voi tulla. Ei kaikkea tarvi läheisessäkään suhteessa kertoa, vaan ihmisellä on oikeus yksityisyyteen. Se, mitä kenenkin kehon sisällä tapahtuu, on jokaisen yksityisasia.Mies tietää naisen käytöksestä, että abortti on tultu tehtyä. Mitä useampi sitä traumatisoituneempi nainen on, mikä on hyvin nähtävissä näistä Espanjassa riehuvista feministeistä.
Jos nainen huutaa rinnat paljaana, että ABORTTI ON PYHÄ, niin siinä on lääkäreillekin todistetta siitä miten naisen persoona muuttuu aborttien myötä. Järkyttävää katseltavaa.
http://www.flickr.com/photos/106346208@N08/10923108604/in/photostream/ surullista kirjoitti:
Mies tietää naisen käytöksestä, että abortti on tultu tehtyä. Mitä useampi sitä traumatisoituneempi nainen on, mikä on hyvin nähtävissä näistä Espanjassa riehuvista feministeistä.
Jos nainen huutaa rinnat paljaana, että ABORTTI ON PYHÄ, niin siinä on lääkäreillekin todistetta siitä miten naisen persoona muuttuu aborttien myötä. Järkyttävää katseltavaa.
http://www.flickr.com/photos/106346208@N08/10923108604/in/photostream/"Mies tietää naisen käytöksestä, että abortti on tultu tehtyä."
Kerrotko muillekin, mitkä on toisen käytöksessä selkeät merkit tehdystä abortista?
Onko esim. Suomessa merkkinä se, että abortin tehneet huutavat rinnat paljaana että "abortti on pyhä" ainut merkki, vai onko muitakin merkkejä? Missä olet nähnyt meillä näitä huutavia naisia?- surullista
sosiologi kirjoitti:
"Mies tietää naisen käytöksestä, että abortti on tultu tehtyä."
Kerrotko muillekin, mitkä on toisen käytöksessä selkeät merkit tehdystä abortista?
Onko esim. Suomessa merkkinä se, että abortin tehneet huutavat rinnat paljaana että "abortti on pyhä" ainut merkki, vai onko muitakin merkkejä? Missä olet nähnyt meillä näitä huutavia naisia?Sinä tunnistat varmaan itsesi näistä erilaisista merkeistä. Siellä kerrotaan mm. , että 86 %:lla raivo lisääntyi ja 48 %: lla väkivaltainen käytös.
http://www.lifeissues.org/pas/index.html
Mutta sellainen lohdutuksen sana, että kun pysytyy käsittelemään sen traumansa, niin sen jälkeen voi siirytyä sinne vastustajien puolelelle marssimaan. Saa olla silti yhteiskunnallisesti akitiivinen, mutta paita päällä. surullista kirjoitti:
Sinä tunnistat varmaan itsesi näistä erilaisista merkeistä. Siellä kerrotaan mm. , että 86 %:lla raivo lisääntyi ja 48 %: lla väkivaltainen käytös.
http://www.lifeissues.org/pas/index.html
Mutta sellainen lohdutuksen sana, että kun pysytyy käsittelemään sen traumansa, niin sen jälkeen voi siirytyä sinne vastustajien puolelelle marssimaan. Saa olla silti yhteiskunnallisesti akitiivinen, mutta paita päällä.No, eipä tosiaan ole tullut heiluttua mielenosoituksissa rinnat paljaana. :D
Tulee mieleen tästä kannanotostasi toinen sosiaaliseen leimaamiseen liittyvä juttu eli Stigma Diaboli. Merkiksi kelpasi syntymämerkki tai saapasrasva tai oikeastaan mikä tahansa. Kun haluttiin saattaa toinen huonoon valoon, löytyi aina jotakin mikä viittasi pahuuteen. :)
"Se saattoi olla arpi, syntymämerkki, tatuointi, luomi tai muu merkki noidaksi epäillyn ruumissa"
http://www15.uta.fi/yky/arkisto/historia/noitanetti/stigma.fi.html
Noitamerkkiä tunnistettaessa saatettiin turvautua neulakokeeseen, jossa epäiltyyn merkkiin pistettiin neulala. Ellei haavasta vuotanut verta tai merkki osoittautui tunnottomaksi, voitiin päätellä sen olevan yliluonnollista alkuperää. Tällä tavalla voitiin löytää myös näkymättömät merkit.
"Tavallinen saapasrasva on joidenkin silmissä epäilyttävää noitasalvaa."
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.fi/2013/10/noitanaisen-ala-anna-elaa.html
Kiduttamallahan saatiin sitten toinen tunnustamaan mitä tahansa, ihan se noituuskin. Toivottavasti et ala pistelemään ketään neuloilla että saat heidät tunnustamaan olemattomankin abortin. :)- Surkeaa
sosiologi kirjoitti:
"Mies tietää naisen käytöksestä, että abortti on tultu tehtyä."
Kerrotko muillekin, mitkä on toisen käytöksessä selkeät merkit tehdystä abortista?
Onko esim. Suomessa merkkinä se, että abortin tehneet huutavat rinnat paljaana että "abortti on pyhä" ainut merkki, vai onko muitakin merkkejä? Missä olet nähnyt meillä näitä huutavia naisia?Olivatko tahranneet itsensä tällä kertaa maalilla vai verellä?
- abortin seuraukset
surullista kirjoitti:
Mies tietää naisen käytöksestä, että abortti on tultu tehtyä. Mitä useampi sitä traumatisoituneempi nainen on, mikä on hyvin nähtävissä näistä Espanjassa riehuvista feministeistä.
Jos nainen huutaa rinnat paljaana, että ABORTTI ON PYHÄ, niin siinä on lääkäreillekin todistetta siitä miten naisen persoona muuttuu aborttien myötä. Järkyttävää katseltavaa.
http://www.flickr.com/photos/106346208@N08/10923108604/in/photostream/Suomesa on tehty öpaut 500 000 aborttia vuoden 1970 jälkeen ja varmaan kaikkiaan laittomana sitä ennen vähintään saman verran kun mennää historiaa taaksepäin. Mutta ilmeisesti tilastot valehtelee tai jotain koska moinen määrä akkoja ei ole kyllä ollut heilumassa *ne* paljaana kylillä huutelemassa. Olis siitä varmaan uutisoitu ja abortinvastustajat olis lisäneet ne paljaana huutelun yhdeksi abortin seurauksiksi siellä totuuden lähteillä eli amerikkalaisilla uskissivuilla. ihan mielenkiintoinen ilmiö tietty... mutta meneekö tää ny t siihen samaan kuin se maksakirroosikin?
- Jatkossakin
surullista kirjoitti:
Sinä tunnistat varmaan itsesi näistä erilaisista merkeistä. Siellä kerrotaan mm. , että 86 %:lla raivo lisääntyi ja 48 %: lla väkivaltainen käytös.
http://www.lifeissues.org/pas/index.html
Mutta sellainen lohdutuksen sana, että kun pysytyy käsittelemään sen traumansa, niin sen jälkeen voi siirytyä sinne vastustajien puolelelle marssimaan. Saa olla silti yhteiskunnallisesti akitiivinen, mutta paita päällä."Näyte "normaalista""
Joo, pois pois vaan massaturhakkeet ja turha palauttaa. - lisää "normaalia"
surullista kirjoitti:
Sinä tunnistat varmaan itsesi näistä erilaisista merkeistä. Siellä kerrotaan mm. , että 86 %:lla raivo lisääntyi ja 48 %: lla väkivaltainen käytös.
http://www.lifeissues.org/pas/index.html
Mutta sellainen lohdutuksen sana, että kun pysytyy käsittelemään sen traumansa, niin sen jälkeen voi siirytyä sinne vastustajien puolelelle marssimaan. Saa olla silti yhteiskunnallisesti akitiivinen, mutta paita päällä.Kun lukee esim. näitä viestejä, niin ei nää ihan moraalisille ihmisille tyypilliselle puheelle vaikuta. Vai mitä ajattelet ite:
"apina taas riehuu
8.11.2013 14:22
Lopeta jo sikis, teet itsestäsi vielä enemmän pellen."
"fffffffffrtrt
27.10.2013 21:10
Tekopyhä mulkku olet."
"mene hoitoon jo
28.8.2013 12:39
Olet ihan helvetin sairas ihminen!!"
"kdsfhfdf7
12.8.2013 22:50
Sun kaltaisillesi uskonnollisille/hulluille alkionpalvojille olisi ihan oikein että teidän äitinne olisi aikoinaan keskeyttänyt teidät ollessanne vielä alkioita. Ai että tekisi mieli että sinun kaltaisesi sairaat paskanjauhajat katoaisivat iäksi maanrakoon ja katoaisivat maapallolta. Saatanan mielenvikanen roisto."
"Toinen lepakko
4.8.2013 13:52
Mutufantasioit. Mutta suodaan se sulle... :D Enpä oo koskaan lähellekään yhtä törkeetä ja ykssilmästä ihmistä tavannu. Mä en ole täällä mitään riehumista alottanu,sinä se olet joka paskantaa jokaselle,jopa kielenkäytöltään fiksummille vastustajille! Herää Joslandiastas ja katso sinne omaan peiliis,mieleltäs pahasti vinoutunu räyhähenki. Olet surkee. :D Naurettava!!!!!!! Palstas näkönen pelle! :D"
"13 11
30.7.2013 00:15
Vi-tun imbesilli ja uusavuton illitteraatti. :D"
"Mikä helvvetin turvenuija olet, kun et osaa käyttää edes nettiä omatoimisesti?"
"vikkkinä tämä
26.7.2013 15:39
Anna tulla vaan karvakuono, mulla on vain aikaa poistella törkyjäsi täältä. :)))))))))))
Tosin, siitähän sinä kicksejä ja orkkuja saat kun edes joku antaa kaltaisellesi huomiohuoralle huomiota."
"Sinun äpäräsi tuskin suree, ehkä enneminkin nauttii ja juhlii vapauttaan jonka saa kun sinä päädyt mätäneväksi madon ruuaksi. :D "
"Voi mikä ääliö...
3.7.2013 21:58"
"Fanaattinen mustavalkoinen fundamentalisti, ja kaikenlisäksi luokattoman tyhmä ja sivistymätön."
"syntin-e-n
13.6.2013 16:50
Mitäs mulkkujen hihhulien asiamies on mieltä ehkäisystä,"
"Oletkin pelkkä iso oksennus, ei sen puoleen!"
"sossupummi lortto
28.5.2013 15:44
Ja poistoon vaan henkilöön käyvä p*skatörky, luuseri :)"
"noh..eipä yllätä yhtään..älykkyytesi taso on jo nähty..
eikä se voita edes kuollutta pulua.. "
"hyvä idea
21.5.2013 20:36
Voisitko tehdä globaalin palveluksen ja ottaa
itsesi valikoivasti hengiltä."
"Hulluja näyttää olevan jo liikaa ja sinä yksi esimerkki heistä, joiden sekaan en itsekkään haluaisi eksyvänkään ikipäivänä."
- - -
Rajansa kaikella myös hullun kanssa kinatessa."
"hghjdghjd
7.5.2013 20:22
Oliko sulla horo huono päivä töissä? Jättikö joku maksamatta ja nyt pitää purkaa kiukkua muihin?"
"huomiohuora olet
7.5.2013 13:33
ainoa mielisairas tällä palstalla todellakin on vain ja ainoastaan sinä!!
sun juttus kun alkaa taas mennä ihan sairaisiin sfääreihin kun muutoin et huomiota tunnu riittävästi saavan osaksesi.
onko huomionhuorauksesi mennyt jo noin pitkälle että pitää alkaa keksimällä keksimään toinen toistaan sairaampia tarinoita meistä ketkä emme elä elämäämme sinun käskyjesi mukaisesti?"
sairas olet..menisit hoitoon..tai edes pihalle käppäilemään ja nauttimaan kesästä..
"olet idiootti oikeasti!
2.5.2013 16:04
sinulle siis on ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää, etteivät kaikki naiset halua kanssasi elää samanlaista hekumaalista, rikasta ja täydellistä elämää pienen paskaperseen alias äpärän kanssa."
"syö pääsi
15.4.2013 15:59
Mee nyt murhaamaan ittes, niin pääsemme sinustakin eroon, senkin pirun perillinen, käärmeen sikiö."
"vittu mitä skeidaa! sinun tekstisi on täynänsä sairasta epäasiallisuutta, ja panettelua:DDDD nautit varmaan täällä kun saat päästellä tuikituntemattomille ihmisille ihan mitä sun paskanen ajatuksen juoksusi keksiikin, ei voi kuin sääliä sua ja sun päävaivaasi.
Kukahan sulta armoa olisi edes pyytelemässä ja ei ole mitään aihettakaan.
Haluaisin nähdä sut naama naamasta, niin arvaappa, mitä tulisit saamaan?"
"olet turha
9.4.2013 16:46
äitis olis tehnyt palveluksen suoli24 palstalle, jos olisi sinut aikoinaan abortoinnut hevonvittuunsa!!!!!"
"yhyyyyyyy
3.4.2013 22:21
Saatanan nilkki. --- Miksi aloittajan tarvitsisi jollekin paskanilkille alkaa kertomaan keskeytyksensä syitä? --- nilviäinen törkyläjä."
"Painu hevonvittuun
31.3.2013 14:59
Jos äitisi voisi pakittaa ja tekisi palveluksen suoli24 aborttipalstalle, ja abortoisi sinutkin. Vittukaan kestä tommosta inttäjää."
"ota nappis
30.3.2013 21:23
Olet sairas, ja pimee.
Mene hoitoon ja pian."
"abortoidaanpas
30.3.2013 21:35
Tuleppa käymään, niin arvaa mitä mä sulle tekisin ton sonnan suoltamisen tukkiamiseksi iäksi???????"
"gfdg1
17.3.2013 14:03
Minkä luulet sen alkion olleen ennen hedelmöitymistään TYHMÄ :D"
"haistakaa vittu
31.1.2013 17:53
mitä vittuu sä selität ääliö?!? kato ku ei käytetty kortsuu ni huora tuli raskaaks!! :DD XD"
"Suomitaunotollot
tätähän te vastustajavajukit ette ymmärrä... elämää onmuuallakin kun suomessa." - "normaalit" jatkuu
surullista kirjoitti:
Sinä tunnistat varmaan itsesi näistä erilaisista merkeistä. Siellä kerrotaan mm. , että 86 %:lla raivo lisääntyi ja 48 %: lla väkivaltainen käytös.
http://www.lifeissues.org/pas/index.html
Mutta sellainen lohdutuksen sana, että kun pysytyy käsittelemään sen traumansa, niin sen jälkeen voi siirytyä sinne vastustajien puolelelle marssimaan. Saa olla silti yhteiskunnallisesti akitiivinen, mutta paita päällä."voisua :'((((
1.8.2012 13:52
törkytyrpamusssutimuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu mee muulii muualle lihava akkanaamanen (((((((: iha takasi vaa sulle :D "kärvistääkö"? :D:D taitaapi... hahahah"
"Kuule etköhän se ole yksinomaan sinä joka täällä kärvistelet... Lihava akka sääliks käy ku ei muuta elämää ole :D:D Sinä kiihkoot ja raivoot ei kuule kukaa muuu.. ja sun sanoi lainaten , suatässä ottaa koville eikä ketään muuta :D:D hahahaha"
"Murhaaja vapaalla
Ne typerät huorat jotka väittää aborttia murhaksi saisi tulla itse murhatuksi!"
"sinulle typerys
Sinä typerä huora joka haukut täällä ihmisiä murhaajaksi jos et lopeta otan selvää sinusta ja tapan sinut sekä lapsesi. Suomen laissa ei ole abortti kielettyä joten se ei ole murha vitun huora."
"Hyh hyh
7.5.2012 16:07
Hutsu mikä hutsu :). Ekalle vastaantulijalle vaan pillua tarjoomaan"
"Te kaikki pikku huorat jotka lässytätte abortti asioista saisitte minun puolestanne kuolla! Toivottavasti teidät teurastetaan kuin siat! Nyt tarkoitan henkilöitä jotka haukkuvat muita ja väittävät abortin olevan murha jota se ei ole.. Itse suosittelen tästä lähtien aborttia kaikille tapetaan lapset hahahaahhahahhahahhah "
"Ota nyt helvetti soikoon ne lasit silmiltä ja rupea ajattelemaan järjellä. Hävettää jo puolestas toi tyhmyys..."
"Teko on myös se, että olet istunut leveällä perseelläsi sohvalla viimeiset 10 vuotta tekemättä mitään kun olisit voinut hankkia sivistystä. Se on rikos ja törkeä teko."
"Jäkäjäkä. Sinä se tässä et tajua, senkin aivokääpiö."
"Teissä aborttien vastustajissa tulee esiin juuri se inhottavuus, ja ihmisen säälimätön sairas puoli, joka nauttii toisen ihmisen ylikävelemisestä mennen tullen, ja korottamalla itsenne paremmiksi ihmisiksi kuin abortin läpikäynneet naiset. Olette varsinaisia "tuomiopäivän enkeleitä"."
"Olisin mäkin
22.4.2012 13:52
Veikkaan, että oli pelkästään onnellinen päästessään eroon omanapa pumpuliprinsessasta ja äpärä paskaperseestä."
"haista iso ruma p.
15.4.2013 15:56
Tee sinä vaan kaikki ei-toivotut ja vahinkolapset, ei se mua haittaa. Niitä lapsia kyllä haittaa, kun ovat saanneet olla tommosen pissispää-äidin, jos nyt sitä oletkaan, etkä katkeroitunut lapsia saamaton maholehmä, jos lienet miestäkään ikinä päässyt niin likellekään, että olisit edes nussinut." - moraalisen suosijan
surullista kirjoitti:
Sinä tunnistat varmaan itsesi näistä erilaisista merkeistä. Siellä kerrotaan mm. , että 86 %:lla raivo lisääntyi ja 48 %: lla väkivaltainen käytös.
http://www.lifeissues.org/pas/index.html
Mutta sellainen lohdutuksen sana, että kun pysytyy käsittelemään sen traumansa, niin sen jälkeen voi siirytyä sinne vastustajien puolelelle marssimaan. Saa olla silti yhteiskunnallisesti akitiivinen, mutta paita päällä.kauniita äitienpäiväpuheita....
"Yhtä "Todenmukasta"
on sanoa sinusta sitten että olet sivistymätön moukka, joka levittelee haarojaan koko kylän renttusakille elatusmaksujen toivossa ja sikiää ilman että kukaan niitä juoppojen hakkaajien äpäriä haluaa nurkkiinsa. Näinhän olet jopa itse kertonut. Todenmukaista on myös se, että olet kertonut kittaavasi kaljaa terassilla meidän kunnollisten ihmisten verorahoilla, joten olet sosiaalipummi. Minusta arvioni sinusta on täysin asiallinen, koska se perustuu itse kertomiisi faktoihin. Tämän ihan asiallisesti kerron. Äpärä ei ole haukkumasana, vaan ihan tarkoittaa aviotonta lasta."
"Miksi ihmeessä sinä kuvittelet olevasi hyvä äiti ja ylistät joka käänteessä itseäsi vain sillä perusteella että olet suoltanut maailmaan äpäriä kylän renttusakille? Kyllä tuollainen käytös on pelkästään tuomittavaa ja täysin vastuutonta jalkojen levittelyä, pitäisi jättää ne aikuisten leikit vastuullisille ja fiksuille ihmisille kun ei kerran osaa mitenkään käyttäytyä. Mitään hyvää en vaan näe siinä, että joku siirtää surkeat geeninsä eteen päin, päihdeongelmat periytyy ja samoin väkivaltaisuus ja aggressiivisuus. Näin meidän kunnollisten ja moraalisten ihmisten maailmassa nähdään teidän vastuuttomien ihmisten holtittomuus. Mitä ylevää on terassilla kaljaa kittaavista yh-tankeissa?"
"Moraalivajakki huolehtisi nyt vaan itsestään ettei tulisi taas uusia äpärälapsia kylän renttujuoppoporukalle, kun entisiäkin on nurkat täynnä ja sossupummi itse istuu netissä 24/7 ja äpärät saa vaikka kuolla nurkkiin nälkään, kunhan akka saa ylistää itseään netissä yötä päivää ja haukkua itseään moraalisempia ja parempia ihmisiä ja aamut istuu terassilla kaljaa kittaamassa veronmaksajien rahoilla. Haarat yhteen ja ompele vaikka kiinni, jos et muuta ehkäisyä tiedä käytettävän tai et raaski ostaa kun pitää sitä kaljaa saada.
Kuka kehtaa tunnustaa nykypäivänä, että on käyttänyt jotain kalenteria ehkäisynä? Työnsitkö sen kalenterin sinne haaroihis vai miten se kalenteri oikein ehkäisee? :)
Voi tsiisös..."
"Jos vaikka sunlaiset elämäntapaloisijat pantaisiin luomaan päivät paskaa "
"Näin ei pääsisi terassien joutosakki holtittomasti lisääntymään, heillä kun on holtiton seksielämä ja vieläpä useimmiten alkoholin vaikutuksen alaisena. Älykkyys ei riitä ehkäisyn eikä abortin tekoon. Niinpä näiden terassijuoppojen jälkeläiset jäävät fiksujen ja älykkäiden ihmisten elätettäväksi, vaikkei heistä enää kunnollisia kansalaisia saa, korkeintaan lapioimaan ilmaiseksi sitä itseään. Siihenkin on koneet kehitetty, eli nämä ihmiset on ihan tarpeettomia. Ehkä heitä voisi varaosiksi tuottaa?"
"Kalenterimenetelmä ei ole ehkäisyväline, se sivistymättömällekin tiedoksi. Mikäli et pitele yhdynnän aikana kalenteria jalkojesi välissä." - lisää....
surullista kirjoitti:
Sinä tunnistat varmaan itsesi näistä erilaisista merkeistä. Siellä kerrotaan mm. , että 86 %:lla raivo lisääntyi ja 48 %: lla väkivaltainen käytös.
http://www.lifeissues.org/pas/index.html
Mutta sellainen lohdutuksen sana, että kun pysytyy käsittelemään sen traumansa, niin sen jälkeen voi siirytyä sinne vastustajien puolelelle marssimaan. Saa olla silti yhteiskunnallisesti akitiivinen, mutta paita päällä.ylimmän moraalin valtiattarelta.
"Minähän olen paljon pyhempi sinua, koska en ole myöskään holtiton sukupuolisuhteissani kuten sinä ja jättänyt ehkäisemättä ja jakanut vastentahtoisille isäehdokkaille renttuterasseilla, enkä surkuteltava nettiriippuvainen. Kyllä minulla on varaa arvostella keta haluan."
"jotain yksinhuoltajajuoppoja, jolla ei ole elämää muualla kuin netissä ja ainut tyydytys tulee masturboidessa aborttipalstalla muiden onnettomuudella?"
"Onko ainoa keino päästä sinun tasollesi tosiaan alkaa juopottelemaan ja levittelemään kylän renttusakille? Sekö on sinusta hienoa elämää? Suoltaa äpäriä maailmaan koko kylän juopporentuille jotta saa niillä sitten kehua, vaikkei pysty huolehtimaan edes itsestään ja vaikka niisä lapsista huolehtii ihan muut. Sut on nähty monta kertaa ja susta puhutaan ihan kylän "yhteishyvänä". Ei käy kateeksi."
"Moni sellanen joka ei tee aborttia olis se pitäny tehdä kun kakaroosta tulee vaan juoppoja ja yhteiskunnan etuuksia hyväksikäyttäviä elämäntapatyöttömiä jotka ei edes kiinnostu mistään kuin bissen kiskomisesta veronmaksajien laskuun kun kunnolliset ihmiset raataa peräseinä ruvella että muut saa loisia. Nämä samat sitten makaa kylän renttujen panopatjana kun muuhun ei niistä o. Niistä koskaan mitään tuu sen kummemmi kuin niiden yhäriäideistäänkä."
"elämäntapasossupummien katkeriin vuodatuksiin, jossa sossupummit haluaa että muilla menis yhtä huonosti. Pitääkö kaikkien tavoitella samaa eli yrittää pilata elämänsä ja työuransa ja tyytyä päivät pitkät vaan nettipalstalla räyhäämiseen? Mitä hyvää semmosessa kohtalossa on?"
"Miksi haluat että muut alisuoriutuu ja tyytyy pelkkään terassikaljoitteluun kuten sinä?"
"Lasten lahtaaminen kuuluu rikosrekisteriin, joka taitaa olla sinulle tutumpaa koska sinun moraalisihan kuuluu, että lapsia saa raiskata, hyväksikäyttää ja mitä tahansa kunhan ne on syntyneitä lapsia. Vain sikiöllä on sinun normaalielämässäsi arvoa. Myös ihmisten tappaminen kuuluu sinun intohimoihisi, ja kiduttaminen myöskin, eli lisää ne sinne "kiinnostuksen kohteet" osastolle. Näinhän myöskin olet kertonut. Eli rikosrekisteri ei hyvä elämäntapapummi ole sama asia kuin CV, vaikka rikosrekka onkin ainoa lista missä sinulla on jotain mainintoja.
Jonkun sullekin ne kalja- ja loisimisrahat täytyy tienata, eli meidän kunnollisten ja kyvykkäiden ihmisten."
"Tiedoksi vain palstan sossuelätti-lisääntyjäbaarilortolle, että normaalit ja tervemoraaliset ihmiset ei jättäydy pubi-irmelin uralle muita humalikkoja elatusvelvollisiksi pokaamaan vaan tekee töitä, kouluttautuu ja osallistuu niihin yhteiskunnan kustannuksiin ja sen jälkeen tekee lapsia, jos kerran on resurssit kunnossa ja pystyy lapsista huolehtimaankin. Näin huomaat, että olet kaukana normaalista ja tervemoraalisesta. Mitä moraalista on olla käyttämättä ehkäisyä ja laittamalla lapsia eikä viitsi edes näistä huolehtia vaan pukkaa muiden hoidettavaksi? Mitä tervettä ja vastuuntuntoista siinä muka on? Mitä tervettä on heivata lapsensa pois niskoiltaan? Sehän on silkkaa mukavuusadoptointia ja laiskuutta! Senkö takia piti päästä kakarasta eroon, että saa lorttoilla terassilla vastuuta kantamatta ja lojua rauhassa rupusakin panopatjana, eikä kakarat häiri sitä rauhaa? Kysynpä vielä: mitä normaalia tuossa on?" - surullista
abortin seuraukset kirjoitti:
Suomesa on tehty öpaut 500 000 aborttia vuoden 1970 jälkeen ja varmaan kaikkiaan laittomana sitä ennen vähintään saman verran kun mennää historiaa taaksepäin. Mutta ilmeisesti tilastot valehtelee tai jotain koska moinen määrä akkoja ei ole kyllä ollut heilumassa *ne* paljaana kylillä huutelemassa. Olis siitä varmaan uutisoitu ja abortinvastustajat olis lisäneet ne paljaana huutelun yhdeksi abortin seurauksiksi siellä totuuden lähteillä eli amerikkalaisilla uskissivuilla. ihan mielenkiintoinen ilmiö tietty... mutta meneekö tää ny t siihen samaan kuin se maksakirroosikin?
Maksakirroosi on toki voinut myös lisääntyä, koska naisten alkoholinkäyttö on reilusti lisääntynyt -70 luvulta lähtien. Rinnat paljaana heiluminen ei ole ainoa oire, vaikka sitäkin varmaan esiintyy viikonloppuisin ravintoloiden ulkopuolella, mutta, tutkimusten mukaan noin 40% abortin tehneistä naisista kärsii intensiivistä PAS oireista (post-abortion stress), kun taas 80%:lla on joitakin PAS oireita. Suurinpiirtein suomennettuna menee näin:
• 92%:lla kokemus emotionaalisesta turtumuksesta (vähemmän yhteyttä tunteisiinsa tai tunne "täytyy tukahduttaa tunteitaan".)
• 82% :lla kokemus intensiivisistä yksinäisyyden ja / tai eristäytyneisyyden tunteista
• 86% :lla lisääntynyt taipumus vihaan tai raivoon. (48% ilmoitti, että he tulivat enemmän väkivaltaiseksi suuttuessaan)
• 86% (Vaikea lause suomentaa, merkitys?) fear that others will learn of their abortion or experience a greater sense of fear for unidentified reasons.
• 75% ilmoittaa itseluottamuksen vähenemisestä
• 73% ilmoittaa joistakin seksuaalisista toimintahäiriöistä. (Lisää kipua yhdynnän aikana, siveettömyys, kylmyys tai mielihyvän puute)
• 63% kieltää epäilyksen tai negatiiviset tunteet koskien abortin tekemistä. (Keskimääräinen kieltämisen aika oli 5,25 vuotta keskeytyksen jälkeen.)
• 58% kärsii unettomuudesta tai painajaisista.
• 56%:lla kokemus itsemurha-ajatuksista.
• 53% aloittanut tai lisännyt huumeiden ja / tai alkoholin käyttöä vaimentaakseen tuskaansa.
• 39% ilmoittaa syömishäiriöiden alkaneen abortin jälkkeen.
• 28% yrittänyt itsemurhaa.
Syyllisyys, huolestuminen abortin vuosipäivänä, masennus, suru, ahdistus, menetyksen tunteet, itkukohtaukset, katumus, avuttomuus, kyvyttömyys rentoutua, avioelämän vaikeudet ja epäonnistumisen pelko ovat tunteita jotka kuvataan yleisesti niillä, jotka on tehneet abortin. Joskus he joilla on ollut abortti eivät ole tietoisia siitä, miten kokemus on vaikuttanut heihin, mutta silti heillä on monet edellä kuvatuista PAS oireista.
http://www.lifeissues.org/pas/index.html - Näyttävä luettelo

http://www.lifeissues.org/pas/index.htmlJännittävää, että sinäkin katsot maksakirroosin olevan alkoholinkäytön syytä, mutta Oikeus Elämään sivulla kyllä väitetään, että se johtuu abortista. Kuten myös keuhkojen ongelmat, ja anemia ymym johtuvat abortista, ihan tieteellisesti ja luotettavasti ilman mitään lähteitä, kuten tämä sinun luettelosikin. Nauraahan tuolle naurismaan aidatkin.
Näinhän ne kausaalisuhteet voidaan tulkita menevän ihan mihin itse vaan haluaa. :))) Ja samaan tapaan abortinvastustajat vetää abortin syyksi ihan mitä tahansa. Mielenkiintoinen kysymys onkin, mistä mieten alkoholismi johtuu, koska heillehän ei aborttia voida tehdä, tai mistä heidän maksakirroosi johtuu? Naisilla siis ilman muuta selvästi abortista, oli sitä tehty tai ei?
Noista luettelemistasi vaikeuksista voidaan vetää kyllä kausaalisuhde ihan vaikka ihan juuri siihen alkoholin käyttöön ja syömishäiriö myös kyllä syntyy jo lapsuuden traumojen syynä. Mutta kun halutaan, osoittaa, että joku johtuu abortista niin se voi olla vaikka kynsisieni minkä syynä on abortti, eikö vaan? - mutulistat
surullista kirjoitti:
Maksakirroosi on toki voinut myös lisääntyä, koska naisten alkoholinkäyttö on reilusti lisääntynyt -70 luvulta lähtien. Rinnat paljaana heiluminen ei ole ainoa oire, vaikka sitäkin varmaan esiintyy viikonloppuisin ravintoloiden ulkopuolella, mutta, tutkimusten mukaan noin 40% abortin tehneistä naisista kärsii intensiivistä PAS oireista (post-abortion stress), kun taas 80%:lla on joitakin PAS oireita. Suurinpiirtein suomennettuna menee näin:
• 92%:lla kokemus emotionaalisesta turtumuksesta (vähemmän yhteyttä tunteisiinsa tai tunne "täytyy tukahduttaa tunteitaan".)
• 82% :lla kokemus intensiivisistä yksinäisyyden ja / tai eristäytyneisyyden tunteista
• 86% :lla lisääntynyt taipumus vihaan tai raivoon. (48% ilmoitti, että he tulivat enemmän väkivaltaiseksi suuttuessaan)
• 86% (Vaikea lause suomentaa, merkitys?) fear that others will learn of their abortion or experience a greater sense of fear for unidentified reasons.
• 75% ilmoittaa itseluottamuksen vähenemisestä
• 73% ilmoittaa joistakin seksuaalisista toimintahäiriöistä. (Lisää kipua yhdynnän aikana, siveettömyys, kylmyys tai mielihyvän puute)
• 63% kieltää epäilyksen tai negatiiviset tunteet koskien abortin tekemistä. (Keskimääräinen kieltämisen aika oli 5,25 vuotta keskeytyksen jälkeen.)
• 58% kärsii unettomuudesta tai painajaisista.
• 56%:lla kokemus itsemurha-ajatuksista.
• 53% aloittanut tai lisännyt huumeiden ja / tai alkoholin käyttöä vaimentaakseen tuskaansa.
• 39% ilmoittaa syömishäiriöiden alkaneen abortin jälkkeen.
• 28% yrittänyt itsemurhaa.
Syyllisyys, huolestuminen abortin vuosipäivänä, masennus, suru, ahdistus, menetyksen tunteet, itkukohtaukset, katumus, avuttomuus, kyvyttömyys rentoutua, avioelämän vaikeudet ja epäonnistumisen pelko ovat tunteita jotka kuvataan yleisesti niillä, jotka on tehneet abortin. Joskus he joilla on ollut abortti eivät ole tietoisia siitä, miten kokemus on vaikuttanut heihin, mutta silti heillä on monet edellä kuvatuista PAS oireista.
http://www.lifeissues.org/pas/index.html"Ja samaan tapaan abortinvastustajat vetää abortin syyksi ihan mitä tahansa."
Ja suosijat vetää raskauden ja synnytyksen syyks.
"1) Raskauspahoinvointi (hyperemesis gravidarum)
2)Verenpaineen nousu
3) Raskausmyrkytys
4) Diabetes
5) Hellp-oireyhtymä: hemolyysi, suurentuneet maksa-arvot, trombosytopenia
6) Munuaissairaudet
7) Verenvuoto
8) Repeämät (kohtu, vagina, peräaukon) lähes aina
9) Masennus
10) Synnytystraumat
11) Hepatosgeesi
12) Aivoverenvuoto
13) Peräpukamat
14) ummetus
15) iskias
16) jalkojen ja käsien puutumiset
17)närästys
18) Rytmihäiriöt
19) verensokerin heittely
20) pyörrytys
21) pahoinvointi
22) Rannekanavien oireyhtymä
23) Migreenin paheneminen
24) Virtsatientulehduksia
25)Suonikohjut
26)Veritulppa
27)näköharhat
28) Itkuisuus, masennusja tietynasteinen sekopäisyys
29) näkö heikkeni
30) tajuttomuus
31)valkuaista virtsassa
32)unihäiriöitä
33)Haiseva hiki
34) Rinnat pilalla
35) Migreeni
36) Vartalo pilalla
37) Seksielämän näivettyminen
38) Avioero
39) Hylkääminen
40) Köyhyys
41) Yksinhuoltajuus
42) Kuolema
43) Halvaantuminen "
Nauraahan tuolle naurismaan aidatkin. - surullista
Näyttävä luettelo kirjoitti:
Jännittävää, että sinäkin katsot maksakirroosin olevan alkoholinkäytön syytä, mutta Oikeus Elämään sivulla kyllä väitetään, että se johtuu abortista. Kuten myös keuhkojen ongelmat, ja anemia ymym johtuvat abortista, ihan tieteellisesti ja luotettavasti ilman mitään lähteitä, kuten tämä sinun luettelosikin. Nauraahan tuolle naurismaan aidatkin.
Näinhän ne kausaalisuhteet voidaan tulkita menevän ihan mihin itse vaan haluaa. :))) Ja samaan tapaan abortinvastustajat vetää abortin syyksi ihan mitä tahansa. Mielenkiintoinen kysymys onkin, mistä mieten alkoholismi johtuu, koska heillehän ei aborttia voida tehdä, tai mistä heidän maksakirroosi johtuu? Naisilla siis ilman muuta selvästi abortista, oli sitä tehty tai ei?
Noista luettelemistasi vaikeuksista voidaan vetää kyllä kausaalisuhde ihan vaikka ihan juuri siihen alkoholin käyttöön ja syömishäiriö myös kyllä syntyy jo lapsuuden traumojen syynä. Mutta kun halutaan, osoittaa, että joku johtuu abortista niin se voi olla vaikka kynsisieni minkä syynä on abortti, eikö vaan?Epäilet siis, että joku on vaan huvikseen laatinut tuollaisen luettelon, joka ei perustu yhtään mihinkään;).
Aborttitraumansa käsitelleet naiset kyllä allekirjoittavat tuon listan. Ahdistaahan tuo lista toki sellaista, joka on luullut abortin olevan pelkkä lääketieteellinen toimenpide ilman jälkiseurauksia, eli ymmärrän reaktiosi. - höpöhommaaa
surullista kirjoitti:
Epäilet siis, että joku on vaan huvikseen laatinut tuollaisen luettelon, joka ei perustu yhtään mihinkään;).
Aborttitraumansa käsitelleet naiset kyllä allekirjoittavat tuon listan. Ahdistaahan tuo lista toki sellaista, joka on luullut abortin olevan pelkkä lääketieteellinen toimenpide ilman jälkiseurauksia, eli ymmärrän reaktiosi.Saisinko heidän allekirjoituksensa nähtäväksi?
- Vaikeat raskaudet
mutulistat kirjoitti:
"Ja samaan tapaan abortinvastustajat vetää abortin syyksi ihan mitä tahansa."
Ja suosijat vetää raskauden ja synnytyksen syyks.
"1) Raskauspahoinvointi (hyperemesis gravidarum)
2)Verenpaineen nousu
3) Raskausmyrkytys
4) Diabetes
5) Hellp-oireyhtymä: hemolyysi, suurentuneet maksa-arvot, trombosytopenia
6) Munuaissairaudet
7) Verenvuoto
8) Repeämät (kohtu, vagina, peräaukon) lähes aina
9) Masennus
10) Synnytystraumat
11) Hepatosgeesi
12) Aivoverenvuoto
13) Peräpukamat
14) ummetus
15) iskias
16) jalkojen ja käsien puutumiset
17)närästys
18) Rytmihäiriöt
19) verensokerin heittely
20) pyörrytys
21) pahoinvointi
22) Rannekanavien oireyhtymä
23) Migreenin paheneminen
24) Virtsatientulehduksia
25)Suonikohjut
26)Veritulppa
27)näköharhat
28) Itkuisuus, masennusja tietynasteinen sekopäisyys
29) näkö heikkeni
30) tajuttomuus
31)valkuaista virtsassa
32)unihäiriöitä
33)Haiseva hiki
34) Rinnat pilalla
35) Migreeni
36) Vartalo pilalla
37) Seksielämän näivettyminen
38) Avioero
39) Hylkääminen
40) Köyhyys
41) Yksinhuoltajuus
42) Kuolema
43) Halvaantuminen "
Nauraahan tuolle naurismaan aidatkin.Miten niin nauraa? Minulla on kaksi lasta ja voin todentaa itselläni tuosta listasta aika monta raskauden ja synnytyksen seurauksista.
- köyhyys (avioeron seuraus)
- rinnat pilalla
- avioero (mies kyllästyi lapsiperheen vastuuseen ja vammaisen lapsen hoitoon ja halusi olla vapaa)
- unihäiriöitä
- masennus
- raskausmyrkytys
-migreeni
- peräpukamat
- repeämät
- raskauspahoinvonti
- itkuisuus
- hemolyysi
- lisäksi jouduin hoitoon psykiatriselle osastolle psykoosin takia ja kaikkien lapsista johtuvien vaikeuksien vuoksi kun en enää jaksanut.
Nämä kahden raskauden aikana/jälkeen. Aborttia en ole tehnyt. - Pro Punishment
mutulistat kirjoitti:
"Ja samaan tapaan abortinvastustajat vetää abortin syyksi ihan mitä tahansa."
Ja suosijat vetää raskauden ja synnytyksen syyks.
"1) Raskauspahoinvointi (hyperemesis gravidarum)
2)Verenpaineen nousu
3) Raskausmyrkytys
4) Diabetes
5) Hellp-oireyhtymä: hemolyysi, suurentuneet maksa-arvot, trombosytopenia
6) Munuaissairaudet
7) Verenvuoto
8) Repeämät (kohtu, vagina, peräaukon) lähes aina
9) Masennus
10) Synnytystraumat
11) Hepatosgeesi
12) Aivoverenvuoto
13) Peräpukamat
14) ummetus
15) iskias
16) jalkojen ja käsien puutumiset
17)närästys
18) Rytmihäiriöt
19) verensokerin heittely
20) pyörrytys
21) pahoinvointi
22) Rannekanavien oireyhtymä
23) Migreenin paheneminen
24) Virtsatientulehduksia
25)Suonikohjut
26)Veritulppa
27)näköharhat
28) Itkuisuus, masennusja tietynasteinen sekopäisyys
29) näkö heikkeni
30) tajuttomuus
31)valkuaista virtsassa
32)unihäiriöitä
33)Haiseva hiki
34) Rinnat pilalla
35) Migreeni
36) Vartalo pilalla
37) Seksielämän näivettyminen
38) Avioero
39) Hylkääminen
40) Köyhyys
41) Yksinhuoltajuus
42) Kuolema
43) Halvaantuminen "
Nauraahan tuolle naurismaan aidatkin.Etsin linkit ko raskauden ja synnytyksen riskeihin, joten ihan todellisia ne on (ja monen täällä kirjoittavan kokemina myös), ja useissa raskausneuvontasivustoilla ja terveydenhoidossa mainitt ja uutisoitu. Lisäksi omakohtaisia kokemuksia nettisivuilla paljonkin. Olen yhdistänyt joitakin samaan mielestäni kuuluvia, ja lisännyt pari synnytyksen ja raskauden aiheuttamaa riskiä lisää.
1) Raskauspahoinvointi (hyperemesis gravidarum)
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00170
2)Verenpaineen nousu
http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00167
3) Raskausmyrkytys
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raskausmyrkytys
4) Diabetes
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/nak08010
http://www.vau.fi/Hidden-pages/Lists/Frontpagenew/Diabetes-vaijyy-aiteja/
5) Hellp-oireyhtymä: hemolyysi, suurentuneet maksa-arvot, trombosytopenia
http://z.cotot.com/artikkeli/hellp-oireyhtyma
6) Munuaissairaudet (kivet, vajaatoiminta jne)
http://www.therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Munuaissairaudet_ja_raskaus
http://www.vau.fi/Synnytys/Synnytystarinat/Olin-kuolla-raskauteen/
7) Verenvuoto (sokki)
http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00628
8) Repeämät (kohtu, vagina, peräaukon) lähes aina
http://www.vau.fi/Synnytys/Synnytyksen-jalkeen/Synnytysrepeamat-voivat-olla-lievia-tai-vaikeita/
9) Masennus
http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00505
10) Synnytystraumat
http://www.e-mielenterveys.fi/vaikeat-elamantilanteet/traumaattinen-synnytys/
11) Hepatosgeesi (oik, hepatogestoosi)
http://www.tohtori.fi/?page=4069997&search=hepatogestoosi
12) Aivoverenvuoto
http://avh.palaios.com/oireet.html
13) Peräpukamat
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=267
14) ummetus
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=266
15) iskias
http://www.raskausaika.com/raskaus-selkakipu.php
16) jalkojen ja käsien puutumiset
http://www.ban.fi/perhe/raskaus/jalkojen-ja-kasien-puutuminen-229351.html
17)närästys
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=265
18) Rytmihäiriöt
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&viewType=viewArticle&tunnus=duo98924
19) pyörrytys
http://gh.elopad.net/huimaus-ja-pyortyminen-raskauden-aikana
20) Rannekanavien oireyhtymä
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00770
..........
jatkuu - Pro Punisment
Pro Punishment kirjoitti:
Etsin linkit ko raskauden ja synnytyksen riskeihin, joten ihan todellisia ne on (ja monen täällä kirjoittavan kokemina myös), ja useissa raskausneuvontasivustoilla ja terveydenhoidossa mainitt ja uutisoitu. Lisäksi omakohtaisia kokemuksia nettisivuilla paljonkin. Olen yhdistänyt joitakin samaan mielestäni kuuluvia, ja lisännyt pari synnytyksen ja raskauden aiheuttamaa riskiä lisää.
1) Raskauspahoinvointi (hyperemesis gravidarum)
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00170
2)Verenpaineen nousu
http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00167
3) Raskausmyrkytys
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raskausmyrkytys
4) Diabetes
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/nak08010
http://www.vau.fi/Hidden-pages/Lists/Frontpagenew/Diabetes-vaijyy-aiteja/
5) Hellp-oireyhtymä: hemolyysi, suurentuneet maksa-arvot, trombosytopenia
http://z.cotot.com/artikkeli/hellp-oireyhtyma
6) Munuaissairaudet (kivet, vajaatoiminta jne)
http://www.therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Munuaissairaudet_ja_raskaus
http://www.vau.fi/Synnytys/Synnytystarinat/Olin-kuolla-raskauteen/
7) Verenvuoto (sokki)
http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00628
8) Repeämät (kohtu, vagina, peräaukon) lähes aina
http://www.vau.fi/Synnytys/Synnytyksen-jalkeen/Synnytysrepeamat-voivat-olla-lievia-tai-vaikeita/
9) Masennus
http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00505
10) Synnytystraumat
http://www.e-mielenterveys.fi/vaikeat-elamantilanteet/traumaattinen-synnytys/
11) Hepatosgeesi (oik, hepatogestoosi)
http://www.tohtori.fi/?page=4069997&search=hepatogestoosi
12) Aivoverenvuoto
http://avh.palaios.com/oireet.html
13) Peräpukamat
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=267
14) ummetus
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=266
15) iskias
http://www.raskausaika.com/raskaus-selkakipu.php
16) jalkojen ja käsien puutumiset
http://www.ban.fi/perhe/raskaus/jalkojen-ja-kasien-puutuminen-229351.html
17)närästys
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=265
18) Rytmihäiriöt
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&viewType=viewArticle&tunnus=duo98924
19) pyörrytys
http://gh.elopad.net/huimaus-ja-pyortyminen-raskauden-aikana
20) Rannekanavien oireyhtymä
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00770
..........
jatkuutässä...
21) Migreenin paheneminen
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=khp00018
22) Virtsatientulehduksia
http://www.pshp.fi/default.aspx?contentid=22337
23)Suonikohjut
http://www.vau.fi/raskaus/Terveys/Vaivat-ja-komplikaatiot/Suonikohjuja-ja-perapukamia/
24)Veritulppa
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/khp00046
25)näköharhat
http://www.terve.fi/raskaus-ja-odotus/20-raskausoiretta-jotka-tulee-ottaa-vakavasti
26) Itkuisuus, masennusja tietynasteinen sekopäisyys
http://www.vauva.fi/keskustelu/1122947/ketju/nyt_listataan_kaikki_raskausvaivat_yleiset_ja_harv
27) näkö heikkeni
http://www.specsavers.fi/naonhuolto/ika-ja-nako/raskauden-aikana
28) tajuttomuus
http://www.nettineuvo.fi/index.asp
29)valkuaista virtsassa (raskausmyrkytyksen oire)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raskausmyrkytys
30)unihäiriöitä (ja synnytyksen jälkeen ei voi enää nukkua kahteen vuoteen täyttä yötä)
http://www.vauva.fi/artikkeli/raskaus/raskausaika/nuku_hyvin_odottaja
31)Haiseva hiki
http://www.vauva.fi/keskustelu/1007112/ketju/raskaana_ja_hiki_haisee_paivittain
32) Rinnat pilalla
http://www.vauva.fi/keskustelu/1182577/ketju/muita_kenen_rinnat_mennyt_taysin_pilalle_jo_1_laps
33) Vartalo pilalla
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=518180
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/syntyneet/780497-pilasiko-raskaus-sinutkin/
http://www.vauva.fi/keskustelu/34869/ketju/raskaus_on_oikeasti_pilannut_vartaloni
http://www.vauva.fi/keskustelu/1217105/ketju/raskaus_pilasi_ulkonakoni__olen_niin_surullinen_
34) Seksielämän näivettyminen ( alapää pilalla)
http://www.terve.fi/raskausaika/raskaus-ja-synnytys-koettelevat-seksielamaa
http://www.terve.fi/vanhemmuus-ja-kasvatus/tuoreet-vanhemmat-vauvan-tulo-pilasi-seksielamamme
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1984459-alapaani-pilalla-en-voi-enaa-koskaan-harrastaa-seksia-kenenkaan-kanssa/
35) Avioero
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1558156-raskaana-viikolla-35-ja-ero-tulossa-voi-h-vetin-h-lvetti/
https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?grp=58;mid=50858
36) Hylkääminen ( yksinhuoltajaksi jääminen)
http://www.vauva.fi/keskustelu/1289560/ketju/raskaus_puolessa_valissa_ja_mies_jatti
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288472891542.html
37) Köyhyys
http://www.vau.fi/Perhe/Yhteiskunta/Koyhyys-on-este-lapsen-kehitykselle/
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=23956
http://anupalosaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/65642-lapsiperheiden-koyhyys-suomessa
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/hankkeet/stop_koyhyys/nakokulmia/lapsikoyhyys_on_suomessa_kasvussa
38) Kuolema
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194748718519/artikkeli/synnyttaja kuoli - satakunnan keskussairaalassa pelataan epidemiaa.html
http://www.vauva.fi/keskustelu/202355/ketju/aidin_kuoleminen_synnytykseen_suomessa
http://www.vau.fi/Synnytys/Synnytystarinat/Olin-kuolla-raskauteen/
http://www.vauva.fi/keskustelu/967540/ketju/taas_synnytyskuolema_suomessa
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Amerikkalaisnaisten synnytyskuolemat lisääntyneet/1135254479159
http://www.vauva.fi/keskustelu/1577709/ketju/tuntuu_pahalta_lukea_helsinkilaisen_aidin_blogia_k
(Johtajaylilääkäri Esko Hussin mukaan syyt äkillisiin äitien kuolemiin ovat olleet aivoverenvuoto tai verenkierron äkillinen romahtaminen, kuten keuhkoveritulppa tai lapsiveden pääsy verenkiertoon, mistä seuraa sydänpysähdys.
Etelä-Saimaa 14.12.2010 klo 22.30)
39) Halvaantuminen
http://www.vauva.fi/keskustelu/48064/ketju/epiduraalista_halvaus
40) Synnytyspsykoosi
http://demo.seco.tkk.fi/tervesuomi/item/nn:250 - Arvioidaan tekoja
lisää.... kirjoitti:
ylimmän moraalin valtiattarelta.
"Minähän olen paljon pyhempi sinua, koska en ole myöskään holtiton sukupuolisuhteissani kuten sinä ja jättänyt ehkäisemättä ja jakanut vastentahtoisille isäehdokkaille renttuterasseilla, enkä surkuteltava nettiriippuvainen. Kyllä minulla on varaa arvostella keta haluan."
"jotain yksinhuoltajajuoppoja, jolla ei ole elämää muualla kuin netissä ja ainut tyydytys tulee masturboidessa aborttipalstalla muiden onnettomuudella?"
"Onko ainoa keino päästä sinun tasollesi tosiaan alkaa juopottelemaan ja levittelemään kylän renttusakille? Sekö on sinusta hienoa elämää? Suoltaa äpäriä maailmaan koko kylän juopporentuille jotta saa niillä sitten kehua, vaikkei pysty huolehtimaan edes itsestään ja vaikka niisä lapsista huolehtii ihan muut. Sut on nähty monta kertaa ja susta puhutaan ihan kylän "yhteishyvänä". Ei käy kateeksi."
"Moni sellanen joka ei tee aborttia olis se pitäny tehdä kun kakaroosta tulee vaan juoppoja ja yhteiskunnan etuuksia hyväksikäyttäviä elämäntapatyöttömiä jotka ei edes kiinnostu mistään kuin bissen kiskomisesta veronmaksajien laskuun kun kunnolliset ihmiset raataa peräseinä ruvella että muut saa loisia. Nämä samat sitten makaa kylän renttujen panopatjana kun muuhun ei niistä o. Niistä koskaan mitään tuu sen kummemmi kuin niiden yhäriäideistäänkä."
"elämäntapasossupummien katkeriin vuodatuksiin, jossa sossupummit haluaa että muilla menis yhtä huonosti. Pitääkö kaikkien tavoitella samaa eli yrittää pilata elämänsä ja työuransa ja tyytyä päivät pitkät vaan nettipalstalla räyhäämiseen? Mitä hyvää semmosessa kohtalossa on?"
"Miksi haluat että muut alisuoriutuu ja tyytyy pelkkään terassikaljoitteluun kuten sinä?"
"Lasten lahtaaminen kuuluu rikosrekisteriin, joka taitaa olla sinulle tutumpaa koska sinun moraalisihan kuuluu, että lapsia saa raiskata, hyväksikäyttää ja mitä tahansa kunhan ne on syntyneitä lapsia. Vain sikiöllä on sinun normaalielämässäsi arvoa. Myös ihmisten tappaminen kuuluu sinun intohimoihisi, ja kiduttaminen myöskin, eli lisää ne sinne "kiinnostuksen kohteet" osastolle. Näinhän myöskin olet kertonut. Eli rikosrekisteri ei hyvä elämäntapapummi ole sama asia kuin CV, vaikka rikosrekka onkin ainoa lista missä sinulla on jotain mainintoja.
Jonkun sullekin ne kalja- ja loisimisrahat täytyy tienata, eli meidän kunnollisten ja kyvykkäiden ihmisten."
"Tiedoksi vain palstan sossuelätti-lisääntyjäbaarilortolle, että normaalit ja tervemoraaliset ihmiset ei jättäydy pubi-irmelin uralle muita humalikkoja elatusvelvollisiksi pokaamaan vaan tekee töitä, kouluttautuu ja osallistuu niihin yhteiskunnan kustannuksiin ja sen jälkeen tekee lapsia, jos kerran on resurssit kunnossa ja pystyy lapsista huolehtimaankin. Näin huomaat, että olet kaukana normaalista ja tervemoraalisesta. Mitä moraalista on olla käyttämättä ehkäisyä ja laittamalla lapsia eikä viitsi edes näistä huolehtia vaan pukkaa muiden hoidettavaksi? Mitä tervettä ja vastuuntuntoista siinä muka on? Mitä tervettä on heivata lapsensa pois niskoiltaan? Sehän on silkkaa mukavuusadoptointia ja laiskuutta! Senkö takia piti päästä kakarasta eroon, että saa lorttoilla terassilla vastuuta kantamatta ja lojua rauhassa rupusakin panopatjana, eikä kakarat häiri sitä rauhaa? Kysynpä vielä: mitä normaalia tuossa on?"Minun mielestä tosiaan kuvaa kyllä palstan häirikköä nuo kuvaukset, osuvaa ja nokkelaa! Eikös tämä samainen henkilö kertonut kuinka mielikseen vetää kaljaa terassilla veronmaksajien laskuun, ei ole ehkäissyt (ei ymmärtänyt asiaa) ja istuu päivät jonkun väkivaltaisen miesporukan kanssa, joka pahoinpitelee? Saahan sitä toki arvioida, varsinkin kun se tapahtuu noin asiallisesti. Tekojahan saa arvioida. Monesti elämän laitapuolen kulkijat ei siedä, että joku pitää peiliä ja näyttää toisen naaman edessä, millaista se laitapuolen elämä on. Eihän se peilin vika ole, jos naama on vino? Muuten kalenterimenetelmästä ei ole oikeesti hyötyä raskauden ehkäisyssä, jos ei tosiaan pidä sitä kalenteria polviensa välissä. :D Kannattaa muistaa tää ens kerralla.
surullista kirjoitti:
Epäilet siis, että joku on vaan huvikseen laatinut tuollaisen luettelon, joka ei perustu yhtään mihinkään;).
Aborttitraumansa käsitelleet naiset kyllä allekirjoittavat tuon listan. Ahdistaahan tuo lista toki sellaista, joka on luullut abortin olevan pelkkä lääketieteellinen toimenpide ilman jälkiseurauksia, eli ymmärrän reaktiosi."Epäilet siis, että joku on vaan huvikseen laatinut tuollaisen luettelon, joka ei perustu yhtään mihinkään;)"
En usko että tuota on huvikseen laadittu, vaan tuo on politisoituneen abortinvastustuksen juttuja suoraan Pohjois-Amerikan Yhdysvalloista, laadittu kritiikittömien amerikkalaisten vetämiseen höplästä ja äänien keräämiseen. :)
Abortin vaikutuksia noin epämääräisiin ja mielivaltaisiin psyykksiiin "oireisiin" eli normaaleihin tunteisiin kuten vihaan tai olotilaan: yksinäisyyteen ja muuhun mainittuun höpötykseen on täysin mahdotonta osoitttaa ja siksi ne on keksittykin. Aivan kuin yksinäisyyden tunne ja viha ja eristäytyneenä olemisen tunne ei koskisi vaikka pienten lasten äitiä, joka on jätetty neljän seinän sisään tms tai ketä tahansa kuka ei ole koskaan aborttia tehnyt, miestä tai vanhusta jne. Normaaleja elämään kuuluvia juttuja.
http://en.wikipedia.org/wiki/Abortion_in_the_United_States
http://www.nytimes.com/2012/02/12/us/politics/romneys-path-to-pro-life-position-on-abortion.html?pagewanted=1&_r=2&hp&
http://fi.wikipedia.org/wiki/Teekutsuliike
http://www2.hs.fi/uutiset/juttu.asp?id=20010223UL10&pvm=20010223- mutupallon arviot
lisää.... kirjoitti:
ylimmän moraalin valtiattarelta.
"Minähän olen paljon pyhempi sinua, koska en ole myöskään holtiton sukupuolisuhteissani kuten sinä ja jättänyt ehkäisemättä ja jakanut vastentahtoisille isäehdokkaille renttuterasseilla, enkä surkuteltava nettiriippuvainen. Kyllä minulla on varaa arvostella keta haluan."
"jotain yksinhuoltajajuoppoja, jolla ei ole elämää muualla kuin netissä ja ainut tyydytys tulee masturboidessa aborttipalstalla muiden onnettomuudella?"
"Onko ainoa keino päästä sinun tasollesi tosiaan alkaa juopottelemaan ja levittelemään kylän renttusakille? Sekö on sinusta hienoa elämää? Suoltaa äpäriä maailmaan koko kylän juopporentuille jotta saa niillä sitten kehua, vaikkei pysty huolehtimaan edes itsestään ja vaikka niisä lapsista huolehtii ihan muut. Sut on nähty monta kertaa ja susta puhutaan ihan kylän "yhteishyvänä". Ei käy kateeksi."
"Moni sellanen joka ei tee aborttia olis se pitäny tehdä kun kakaroosta tulee vaan juoppoja ja yhteiskunnan etuuksia hyväksikäyttäviä elämäntapatyöttömiä jotka ei edes kiinnostu mistään kuin bissen kiskomisesta veronmaksajien laskuun kun kunnolliset ihmiset raataa peräseinä ruvella että muut saa loisia. Nämä samat sitten makaa kylän renttujen panopatjana kun muuhun ei niistä o. Niistä koskaan mitään tuu sen kummemmi kuin niiden yhäriäideistäänkä."
"elämäntapasossupummien katkeriin vuodatuksiin, jossa sossupummit haluaa että muilla menis yhtä huonosti. Pitääkö kaikkien tavoitella samaa eli yrittää pilata elämänsä ja työuransa ja tyytyä päivät pitkät vaan nettipalstalla räyhäämiseen? Mitä hyvää semmosessa kohtalossa on?"
"Miksi haluat että muut alisuoriutuu ja tyytyy pelkkään terassikaljoitteluun kuten sinä?"
"Lasten lahtaaminen kuuluu rikosrekisteriin, joka taitaa olla sinulle tutumpaa koska sinun moraalisihan kuuluu, että lapsia saa raiskata, hyväksikäyttää ja mitä tahansa kunhan ne on syntyneitä lapsia. Vain sikiöllä on sinun normaalielämässäsi arvoa. Myös ihmisten tappaminen kuuluu sinun intohimoihisi, ja kiduttaminen myöskin, eli lisää ne sinne "kiinnostuksen kohteet" osastolle. Näinhän myöskin olet kertonut. Eli rikosrekisteri ei hyvä elämäntapapummi ole sama asia kuin CV, vaikka rikosrekka onkin ainoa lista missä sinulla on jotain mainintoja.
Jonkun sullekin ne kalja- ja loisimisrahat täytyy tienata, eli meidän kunnollisten ja kyvykkäiden ihmisten."
"Tiedoksi vain palstan sossuelätti-lisääntyjäbaarilortolle, että normaalit ja tervemoraaliset ihmiset ei jättäydy pubi-irmelin uralle muita humalikkoja elatusvelvollisiksi pokaamaan vaan tekee töitä, kouluttautuu ja osallistuu niihin yhteiskunnan kustannuksiin ja sen jälkeen tekee lapsia, jos kerran on resurssit kunnossa ja pystyy lapsista huolehtimaankin. Näin huomaat, että olet kaukana normaalista ja tervemoraalisesta. Mitä moraalista on olla käyttämättä ehkäisyä ja laittamalla lapsia eikä viitsi edes näistä huolehtia vaan pukkaa muiden hoidettavaksi? Mitä tervettä ja vastuuntuntoista siinä muka on? Mitä tervettä on heivata lapsensa pois niskoiltaan? Sehän on silkkaa mukavuusadoptointia ja laiskuutta! Senkö takia piti päästä kakarasta eroon, että saa lorttoilla terassilla vastuuta kantamatta ja lojua rauhassa rupusakin panopatjana, eikä kakarat häiri sitä rauhaa? Kysynpä vielä: mitä normaalia tuossa on?""mielikseen vetää kaljaa terassilla veronmaksajien laskuun, ei ole ehkäissyt (ei ymmärtänyt asiaa) ja istuu päivät jonkun väkivaltaisen miesporukan kanssa, joka pahoinpitelee? "
Senkun jatkat vaan niitä harhasia fantasioitas ja henkilöön käyvien nälvintätörkyjes oksentamista :DD Pro Punisment kirjoitti:
tässä...
21) Migreenin paheneminen
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=khp00018
22) Virtsatientulehduksia
http://www.pshp.fi/default.aspx?contentid=22337
23)Suonikohjut
http://www.vau.fi/raskaus/Terveys/Vaivat-ja-komplikaatiot/Suonikohjuja-ja-perapukamia/
24)Veritulppa
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/khp00046
25)näköharhat
http://www.terve.fi/raskaus-ja-odotus/20-raskausoiretta-jotka-tulee-ottaa-vakavasti
26) Itkuisuus, masennusja tietynasteinen sekopäisyys
http://www.vauva.fi/keskustelu/1122947/ketju/nyt_listataan_kaikki_raskausvaivat_yleiset_ja_harv
27) näkö heikkeni
http://www.specsavers.fi/naonhuolto/ika-ja-nako/raskauden-aikana
28) tajuttomuus
http://www.nettineuvo.fi/index.asp
29)valkuaista virtsassa (raskausmyrkytyksen oire)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raskausmyrkytys
30)unihäiriöitä (ja synnytyksen jälkeen ei voi enää nukkua kahteen vuoteen täyttä yötä)
http://www.vauva.fi/artikkeli/raskaus/raskausaika/nuku_hyvin_odottaja
31)Haiseva hiki
http://www.vauva.fi/keskustelu/1007112/ketju/raskaana_ja_hiki_haisee_paivittain
32) Rinnat pilalla
http://www.vauva.fi/keskustelu/1182577/ketju/muita_kenen_rinnat_mennyt_taysin_pilalle_jo_1_laps
33) Vartalo pilalla
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=518180
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/syntyneet/780497-pilasiko-raskaus-sinutkin/
http://www.vauva.fi/keskustelu/34869/ketju/raskaus_on_oikeasti_pilannut_vartaloni
http://www.vauva.fi/keskustelu/1217105/ketju/raskaus_pilasi_ulkonakoni__olen_niin_surullinen_
34) Seksielämän näivettyminen ( alapää pilalla)
http://www.terve.fi/raskausaika/raskaus-ja-synnytys-koettelevat-seksielamaa
http://www.terve.fi/vanhemmuus-ja-kasvatus/tuoreet-vanhemmat-vauvan-tulo-pilasi-seksielamamme
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1984459-alapaani-pilalla-en-voi-enaa-koskaan-harrastaa-seksia-kenenkaan-kanssa/
35) Avioero
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1558156-raskaana-viikolla-35-ja-ero-tulossa-voi-h-vetin-h-lvetti/
https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?grp=58;mid=50858
36) Hylkääminen ( yksinhuoltajaksi jääminen)
http://www.vauva.fi/keskustelu/1289560/ketju/raskaus_puolessa_valissa_ja_mies_jatti
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288472891542.html
37) Köyhyys
http://www.vau.fi/Perhe/Yhteiskunta/Koyhyys-on-este-lapsen-kehitykselle/
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=23956
http://anupalosaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/65642-lapsiperheiden-koyhyys-suomessa
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/hankkeet/stop_koyhyys/nakokulmia/lapsikoyhyys_on_suomessa_kasvussa
38) Kuolema
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194748718519/artikkeli/synnyttaja kuoli - satakunnan keskussairaalassa pelataan epidemiaa.html
http://www.vauva.fi/keskustelu/202355/ketju/aidin_kuoleminen_synnytykseen_suomessa
http://www.vau.fi/Synnytys/Synnytystarinat/Olin-kuolla-raskauteen/
http://www.vauva.fi/keskustelu/967540/ketju/taas_synnytyskuolema_suomessa
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Amerikkalaisnaisten synnytyskuolemat lisääntyneet/1135254479159
http://www.vauva.fi/keskustelu/1577709/ketju/tuntuu_pahalta_lukea_helsinkilaisen_aidin_blogia_k
(Johtajaylilääkäri Esko Hussin mukaan syyt äkillisiin äitien kuolemiin ovat olleet aivoverenvuoto tai verenkierron äkillinen romahtaminen, kuten keuhkoveritulppa tai lapsiveden pääsy verenkiertoon, mistä seuraa sydänpysähdys.
Etelä-Saimaa 14.12.2010 klo 22.30)
39) Halvaantuminen
http://www.vauva.fi/keskustelu/48064/ketju/epiduraalista_halvaus
40) Synnytyspsykoosi
http://demo.seco.tkk.fi/tervesuomi/item/nn:250"Nykyisin 13,3 amerikkalaisnaista kuolee 100 000:ta synnytystä kohden, mikä on samaa luokkaa kuin joissakin kehitysmaissa.
Tilannetta on heikentänyt terveydenhuollon puute raskausaikana. Raportin mukaan vain joka neljäs raskaana oleva nainen saa asianmukaista hoitoa raskauden aikana. "
http://www.iltalehti.fi/terveys/2010031711310233_tr.shtml
Yhdysvalloissa äitiyskuolemia on kaksinkertaisesti esimerkiksi Britanniaan verrattuna ja kolminkertaisesti Australiaan verrattuna
http://yle.fi/uutiset/aitiyskuolemat_vahenivat_kehittyvissa_maissa_mutta_lisaantyivat_usassa/5543588
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2963289/raskaus-on-hengenvaarallinen
http://www.amnestyusa.org/research/reports/deadly-delivery-the-maternal-health-care-crisis-in-the-usa
http://www.arhp.org/publications-and-resources/contraception-journal/march-2011
Joka päivä 800 naista tai tyttöä kuolee, koska heiltä puuttuu mahdollisuus ehkäisyyn, turvalliseen aborttiin ja seksuaaliterveyteen. Joka vuosi lähes 300 000 naista menehtyy raskauden tai synnytyksen seurauksena.
http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=172244
Minusta joku "yksinäisyyden kokeminen" tai "itseluottamuksen väheneminen" tai "seksuaalisen mielihyvän puute" on tällaisten uutisten rinnalla sekä raskauden ja synnytyksen aiheuttamien täysin realististen seurausten rinnalla lähinnä naurettavaa ja keinotekoista. Ihan sama kun vertaisi kynsisientä ja aivosyöpää toisiinsa, ja jäisi päivittelemään että on se kynsisieni niin kauhea asia, että sen perusteella pitää uimahallit lakkauttaa.- Kalman omat tarinat
mutupallon arviot kirjoitti:
"mielikseen vetää kaljaa terassilla veronmaksajien laskuun, ei ole ehkäissyt (ei ymmärtänyt asiaa) ja istuu päivät jonkun väkivaltaisen miesporukan kanssa, joka pahoinpitelee? "
Senkun jatkat vaan niitä harhasia fantasioitas ja henkilöön käyvien nälvintätörkyjes oksentamista :DDKyllä me tiedetään
17.5.2012 20:15
-9
Sulje
että se raha tulee sunkaltasten peräsuoli pitkällä raatamista töistä :)) se on oikein mukava ajatus että etenkin lapsensa omanapaset mukavuustappajat raataa rahaa meidäön muiden taskuihin :DD läpeensä hemmotellut pumpuliprinsessatkaan ei aina saa mitä hinkuaa :D
Voi voi :D
-3
22.5.2012 17:40 mutta oothan sääkin sitte vaan oikeesti kateellinen niille jotka on uskaltanu hankkia lapsia, niitähän sääkin todellisuudessa haluisit ja koitat vaan peitellä sitä tolla raivokkaalla vihalla, olet siis kaikesta päätellen katkeran kateellinen kotiäideille :) MIkä kohta siinä on niin vaikee hyväksyä ettei kaikki oo yhtä urakeskeisiä eikä elä pelkästään töihinsä jumittuneina?
Taidanpa tosiaan lähtee tästä nauttimaan terassille parit kiireettömät huurteiset kun on noin kiva ilmakin.. kiitos tuopposesta vaan sullekin B)
Mutupallosta :DDD
-1
22.2.2012
Ei ne lasta oo tietääkseni hakannu vaikka mua hakkaa :D mitä sekään sulle kuuluu vittupää..Sun löyhäturpainen tappajan moraalis on tullu selväks jo lukuisissa samaa jankuttavissa juoppohullun dementikon sekopäisissä törkyissä.
TÄSSÄPÄ NÄITÄ SUN PUHEITA. - kalmaa korpee
mutupallon arviot kirjoitti:
"mielikseen vetää kaljaa terassilla veronmaksajien laskuun, ei ole ehkäissyt (ei ymmärtänyt asiaa) ja istuu päivät jonkun väkivaltaisen miesporukan kanssa, joka pahoinpitelee? "
Senkun jatkat vaan niitä harhasia fantasioitas ja henkilöön käyvien nälvintätörkyjes oksentamista :DDOi voi , kirveltääkö noin lujaa? Joko otsasuones poksahti? :D Sua on sitten hauska provota aina vaan kun näkee tänne saakka miten raivona oot... ;DDDD
"TÄSSÄPÄ NÄITÄ SUN PUHEITA."
Ja ne TODISTEET esille sitten vaan, vai oliko taas ihan vaan niitä mutuharhojas? :) - löytyylöytyy
kalmaa korpee kirjoitti:
Oi voi , kirveltääkö noin lujaa? Joko otsasuones poksahti? :D Sua on sitten hauska provota aina vaan kun näkee tänne saakka miten raivona oot... ;DDDD
"TÄSSÄPÄ NÄITÄ SUN PUHEITA."
Ja ne TODISTEET esille sitten vaan, vai oliko taas ihan vaan niitä mutuharhojas? :)"Ja ne TODISTEET esille sitten vaan, vai oliko taas ihan vaan niitä mutuharhojas? :) "
Ne on siellä sun PÖYTÄLAATIKOSSA, missä kaikki muutkin sun todisteet. :DDD
Kato sinne, sieltä ne löytyy ihan kuin se Aamulehden artikkelikin, mitä ei ole koskaan julkaistu. - juu juu...
kalmaa korpee kirjoitti:
Oi voi , kirveltääkö noin lujaa? Joko otsasuones poksahti? :D Sua on sitten hauska provota aina vaan kun näkee tänne saakka miten raivona oot... ;DDDD
"TÄSSÄPÄ NÄITÄ SUN PUHEITA."
Ja ne TODISTEET esille sitten vaan, vai oliko taas ihan vaan niitä mutuharhojas? :)"Ne on siellä sun PÖYTÄLAATIKOSSA, missä kaikki muutkin sun todisteet."
Pidä ne lappuset simmuilla vaan ja hätärynkkää kaikki kiperät todisteet poistoon niinkun aina ennenkin :D ethän sä muutakaan lopulta voi.
"mitä ei ole koskaan julkaistu. "
Mutu mutu.. TODISTEET esille ettei oo eikä siinä annetussa linkissäkään oo koskaan ollu mitään, vai lojuuko siellä pöytälaatikossas ;D
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481229Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101169- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753