Ruotsalainen kahmii kalustealan tuloksen

keisarin vaatteet

Näin Kauppalehden etusivulla.
Huonekalujätti Ikea tekee Suomen sisustusalalla enemmän tulosta kuin muut yhteensä.
Alan liikevaihdosta Ikea tekee neljänneksen mutta voitot se vie kokonaan.
Kaikki menee ruotsalaisten pussiin.

Ruotsalaiset firmat ovat vallanneet ostoskadut ensin alentamalla hintojaan ja siten pystyneet ajamaat suomalaiset pois markkinoilta.
Ruotsalaisten oli helppo tulla Suomeen koska koko infrastruktuuri on kaksikielinen.

Tälläistä vahinkoa pakkoruotsi tekee Suomelle ja päättäjät vaan kiristävät pakkoa ja suomalaisilta lapsilta evätään mahdollisuus oppia valtakieliä Ruotsin sijaan.

11

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisäksi!

      Svekopiirit myyvät järjestelmällisesti maamme kansallisomaisuutta ruotsalaisille.

      Annetaan kuva, että ruotsalaisomistus ei olisi mitään ulkomaalaisomistusta, VAIKKA Ruotsi on Suomen pääkilpailija taloudessa!

      Todella epäisänmaallista toimintaa ja valtamedia ei kiinnitä asiaan huomiota.

      Tutkijoista puhumattakaan....

      • peitnk antik mask ki

        Sitten kun omistavat terveyspalvelut on syytä huolestua.


      • jojojojojordrdrdr

        Pohjoismaista yritysten ulkomaalainen omistus on yleisintä Ruotsissa. Kukahan siellä on myynyt kansallisomaisuutta?


      • wallubergit
        jojojojojordrdrdr kirjoitti:

        Pohjoismaista yritysten ulkomaalainen omistus on yleisintä Ruotsissa. Kukahan siellä on myynyt kansallisomaisuutta?

        Eikös ne omista puolet Ruotsista.


    • dgdfhgf

      "Alan liikevaihdosta Ikea tekee neljänneksen mutta voitot se vie kokonaan.
      Kaikki menee ruotsalaisten pussiin.
      Ruotsalaiset firmat ovat vallanneet ostoskadut ensin alentamalla hintojaan ja siten pystyneet ajamaat suomalaiset pois markkinoilta. "

      Tuossa ei nyt kaikki ole ihan kohdallaan. Jos 3/4 markkinoista on muilla kuin Ikealla niin eihän niitä silloin ole ajettu markkinoilta pois.

      • kamprad

        IIIK! Olen nähnyt IKEAn myymälöitä myös Saksassa ja Belgiassa, ja niitä on kuulemma jopa Englannissa!
        Kylläpä ovat ruotsalaiset kieroja! Kehtaavat myydä! Huonekaluja! Ja halvalla! Näin meitä riistetään!
        Toista se oli vielä Suomi-Soffan aikana!


      • saahan sitä myydä
        kamprad kirjoitti:

        IIIK! Olen nähnyt IKEAn myymälöitä myös Saksassa ja Belgiassa, ja niitä on kuulemma jopa Englannissa!
        Kylläpä ovat ruotsalaiset kieroja! Kehtaavat myydä! Huonekaluja! Ja halvalla! Näin meitä riistetään!
        Toista se oli vielä Suomi-Soffan aikana!

        Kuka on kieltänyt svedupellejä myymästä paskanmakuisia lihapullia ja halpaa kiinalaista roinaa. Ei kukaan. Kamprad vaan taisi kuitenkin voittoineen häippästä ulos Ruotsista että hä häää.


      • kamprad
        saahan sitä myydä kirjoitti:

        Kuka on kieltänyt svedupellejä myymästä paskanmakuisia lihapullia ja halpaa kiinalaista roinaa. Ei kukaan. Kamprad vaan taisi kuitenkin voittoineen häippästä ulos Ruotsista että hä häää.

        Hyvin tuntuvat vaan suomenkielisillekin kelpaavan, paitsi tietysti fennoille, mutta hehän ovat ihan oma lajinsa. Onneksi heitä on vähän.


      • 50puhakka
        kamprad kirjoitti:

        Hyvin tuntuvat vaan suomenkielisillekin kelpaavan, paitsi tietysti fennoille, mutta hehän ovat ihan oma lajinsa. Onneksi heitä on vähän.

        Eikös ne sinun NEROKKAAN logiikkasi mukaan kelpaa koska "kaikki suomenkieliset ovat niin köyhiä" toisin kuin te Närpiön maajussit ja ålantiloiset nuuskanniiskuttajat jotka tilaatte kalusteenne Pariisista. Toisaalta mikäpä siinä jos joku haluaa vaikeina aikoina hyödyntää halpoja hintoja. Ihan loogistahan tuo on.


    • Huomatkaa!
      • urkollla

        Erkolla mitään omatuntoa ole. Mokoma läski kirjoittaa roskaa ikään kuin Kustaa Vaasa olisi vielä elossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      154
      4025
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      41
      2450
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2427
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2332
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2092
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      22
      1816
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1653
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      80
      1600
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      77
      1182
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1111
    Aihe