Lucid-selkounet ja peili

lusiidi

Olen lukenut, että monet harjoittelevat selkounien näkemistä aktiivisesti.

Itse en ole koskaan harjoitellut, vaan olen nähnyt niitä lähes joka yö lapsesta asti, lähes joka yö nukahdan ja havahdun olevani unessa, jonka jälkeen on tovi aikaa yrittää kiskoa itseään hereille. Kun herättyäni nukahdan uudestaan, niin en näe enää selkounta.

Minua selkounet karmivat, sillä en näe koskaan painajaisia, mutta siinä vaiheessa kun unessa havaitsen olevani unessa, ympäristö muuttuu ahdistavaksi ja pelottavaksi ja kaikki ihmiset, eläimet ja koneet hyökkääviksi ja mahdollisesti hirviöiksi. Siitä huolimatta, että tiedän olevani unessa, en kykene nujertamaan vihulaisia enkä muuttamaan ympäristöä juurikaan, lentää voin karkuun ja seinien läpi sekä tappelemaan. Antaisin mielihyvin kykyni nähdä selkounia alan harrastajalle, minä pidän tavallisista unistani.

Yksi asia, mitä olen yrittänyt tehdä selkounessa, on katsoa peiliin. Jostain kumman syystä siihen en kykene, vaan peili katoaa sekunnin murto-osassa, jos yritän katsoa itseäni peilistä. Pystyn selkounessa kyllä "loihtimaan" pienen peilin käteeni, mutta sekin katoaa, jos yritän katsoa siitä itseäni.

Onko joku myy pystynyt katsomaan itseään peilistä? Liikkuiko kuvajaisenne normaalisti elehtiessänne peilin edessä?

3

1809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näkijä

      Olen nähnyt paljon selkounia, mutta en ole katsonut niissä peiliin. Sillä hetkellä kun tajuat näkeväsi unta, muuta unen suunta haluamaasi suuntaan. Mieti etukäteen jokin mielikuva, vaikka lentäminen lintuna, ja harjoittele kunnes onnistut muuttamaan unen hauskemmaksi.

    • Elämä = laiffii

      Aina liidän tai laahustan peilin ääreen. Sekunti ennen peiliä voin päättää minkä virheen naamaani haluan.

      Monesti haluan dramaattisen, esim. iso ammottava haava otsassa. Ja toive monesti toteutuu.

      ---

      Hullujahan tässä ollaan. Mutta mitä sitten.

    • epekepe

      sama historia kuin aloittajallakin. n 10 vuotiaana opin muuttamaan unen selkouneksi, jonka jälkeen en enää koskaan ole nähnt painajaisia. näin siis tähän asti usein painajaisia. unessa olen yleensä eräässä tietyssä kaupungissa, jossa minulla on ystäviä, opiskelupaikka sekä asunto. olen viettänyt vuosia (univuosia) siellä kaikenlaista puuhastellen. olen yrittänyt etsiä kaupunkia valvemaailmasta, koska siellä on muutama erittäin hyvä tuntomerkki. kuten esim pyöreä torni keskellä toria veden äärellä, jonka katolle aina kiipesimme ottamaan aurinkoa. viipuri se ei ole kuitenkaan.
      aiukuisena sitten on luettu castanedat ja kasaarisanakirjat. vielä on selvitettävää asiassa.
      miksi esim kaikki eivät näe selväunia, ja meille niitä näkeville asia on totta..?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      154
      4045
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      41
      2460
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2437
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2342
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2102
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      22
      1826
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1653
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      80
      1610
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      81
      1207
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      64
      1134
    Aihe