Suomalainen media suihkuttaa ruotsalaisen kruununperillisen

8520

puolesta kuin omasta asiastaan!

Victoria synnytyksestään:

Se on niin lähellä nyt!


Kiireinen kruununprinsessa toivoo esikoisensa syntyvän mahdollisimman myöhään.


Daniel ja Victoria jännittävät suuresti vanhemmiksi tuloaan. (EPA/AOP)

Ruotsin seuraavan kruununperillisen syntymä lähestyy, ja kiinnostus tulevaa lasta kohtaan vain kasvaa.

Victorian esikoisen on arveltu syntyvän jo helmikuun alkupuolella, mutta kruununprinsessa tyrmää väitteet tuoreessa Aftonbladetin haastattelussa.

- Lapsi syntyy helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa. Mutta eihän sitä voi tietää tarkasti. Synnytys voi käynnistyä vaikka heti tai sitten vasta myöhemmin, arveli Victoria.

- Se on niin lähellä nyt.

Kunnianhimoinen kruununprinsessa ei vauvalomasta paljoa välitä, sillä hän on päättänyt työskennellä mahdollisimman pitkään. Victoria jopa kertoi Aftonbladetille olevansa niin kiireinen, ettei hänen kalenterissaan ole toistaiseksi tilaa synnytykselle.

- En halua sen tapahtuvan ihan heti. Minulla ei juuri nyt ole aikaa tai haluja! nauroi prinsessa haastattelussa.

Tällä hetkellä Victorian viimeinen sovittu tapaaminen on lounas presidentti Tarja Halosen kanssa 21. helmikuuta. Kyseessä on yksi presidentin viimeisimmistä edustustilaisuuksista virkakaudellaan.


Tukea vanhemmilta

Victoria avautui Aftonbladetin haastattelussa myös huolistaan lapsen kasvatuksen suhteen.

- Vanhemmaksi tuleminen on hermostuttavaa, enkä tiedä kuinka siihen voi etukäteen täysin valmistautua. Luulen, että tärkeintä on se, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, arveli prinsessa.

Esikoisen tuleva syntymä on herättänyt paljon kiinnostusta sekä Ruotsissa että ulkomailla, ja kruununperijän ensimmäisestä valokuvasta saatetaan maksaa maltaita. Prinsessa tiesi jo kertoa, että kuninkaalla on ensimmäinen kuvausoikeus kruununperilliseen.

Prinsessa esitti myös toiveen synnytyksen jälkeisestä ajasta.

- Toivon kaikkien kunnioittavan sitä, että tarvitsemme hiukan rauhaa ja hiljaisuutta.

NITA UKKONEN
[email protected]

3

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mokoma ämmä Munck

      Toivottavasti saa keskenmenon!

    • rahat tiukalla

      Yksi varma tapaus siitä tulee, että kansa maksaa senkin vaipat, siis sossupummi

      sehän on työtön

      • tox krut dotc suprie

        Älähän nyt. Eikö kiihkeimmät svekkulit olleet tekemässä tästä syntymättömästä äpärästä Suomen kuningasta. Täytyy sanoa että sen kuultuani totesi ettei ruotsalaisen röyhkeydellä, typeryydellä sekä leukaa ja nörttiä katsellessani rumuudella ole mitään rajaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      147
      3992
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      40
      2436
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2407
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2302
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      52
      2083
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      21
      1797
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1643
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      79
      1576
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      71
      1117
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1101
    Aihe