Acta sensuurilain vastustajien mielenosoitus lauantaina

Actan vastustajat jalkautuvat lauantaina Helsingissä ja Lahdessa

Vastustusta herättänyt väärennöstenvastainen Acta-sopimus poikii lisää mielenosoituksia. Helsingissä ja Lahdessä järjestetään Actan vastainen mielenosoitus lauantaina 25. helmikuuta.

Helsingissä mielenilmaus alkaa rautatieaseman Asema-aukiolta kello 14. Lahdessa Actan vastustajat kokoontuvat kaupungintalolle.

EU-tuomioistuin on tällä viikolla päättänyt arvioida väärennöstenvastaisen Acta-kauppasopimuksen uudelleen.

Piraattipuolueen tiedotteen mukaan Actan uudelleen arviointi ei kuitenkaan ole vielä osoitus siitä, että sopimuksesta oltaisiin luopumassa.

Sadat henkilöt ovat ilmoittaneet Facebookissa osallistuvansa mielenilmaukseen. Osanottajina ovat Piraattipuoleen lisäksi myös Vasemmistonuoret ja Vihreät nuoret.

Actan vastaisia mielenosoituksia on järjestetty ympäri Eurooppaa sadoissa kaupungeissa. Actan vastustajat jalkautuivat Helsingissä viimeksi kaksi viikkoa sitten.
059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Euvostoliitto jippii kirjoitti:

Actan vastustajat jalkautuvat lauantaina Helsingissä ja Lahdessa

Vastustusta herättänyt väärennöstenvastainen Acta-sopimus poikii lisää mielenosoituksia. Helsingissä ja Lahdessä järjestetään Actan vastainen mielenosoitus lauantaina 25. helmikuuta.

Helsingissä mielenilmaus alkaa rautatieaseman Asema-aukiolta kello 14. Lahdessa Actan vastustajat kokoontuvat kaupungintalolle.

EU-tuomioistuin on tällä viikolla päättänyt arvioida väärennöstenvastaisen Acta-kauppasopimuksen uudelleen.

Piraattipuolueen tiedotteen mukaan Actan uudelleen arviointi ei kuitenkaan ole vielä osoitus siitä, että sopimuksesta oltaisiin luopumassa.

Sadat henkilöt ovat ilmoittaneet Facebookissa osallistuvansa mielenilmaukseen. Osanottajina ovat Piraattipuoleen lisäksi myös Vasemmistonuoret ja Vihreät nuoret.

Actan vastaisia mielenosoituksia on järjestetty ympäri Eurooppaa sadoissa kaupungeissa. Actan vastustajat jalkautuivat Helsingissä viimeksi kaksi viikkoa sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu