Olen ollut aina sitä mieltä, että ihminen, jolla on terve suhtautuminen omaan itseensä, osaa havaita lähistöllään ne ihmiset, joilla näin ei ole.
Narsismissa ei koskaan ole voittajia----on vain häviäjiä. Ainoastaan ne, joilla minäkuva on riittävästi häiriintynyt, eivät tätä ymmärrä.
Pelkkiä häviäjiä.
ent.ilkikurimus
81
363
Vastaukset
Katsoisin että jokaisen narsismissa on heilahtelua. Näkökyky on eräänä aikakautena vahvana; selkeämmin tulee esille ääripiirteet, kuin toisena. Silloin tuo näkökykykin on häiriintynyt.
Ensin ajattelin, että aloituksesi sanoissasi on perää. Mutta kettuna tietysti kääntelen asioita hieman.
Ei yksin niin.
Terveihminen kyllä osaa havaita itseensä-häiriintyneesti suhtautuvat henkilöt. Voimakkaasti narsistinen luulee näkevänsä, mutta erehtyy.
Häviäjät; minusta se kalskahtaa narsistiselle. Silloin kun kunnon NPH ulkoistaa itsestään kaiken negan ulos: hän näkeekin pelkkiä häviäjiä, luusereita, kynnysmattoja ulkopuolellaan.
Terve ihminen näkee häviäjien joukossa myös voitokkaita suorituksia.- ent.ilkikurimus
Niin no. Tuo on oma näkemykseni ja siksi jää....kunnes sitä on aihetta muuttaa. Sinun näkemyksesi luettuani - vielä ei ole aihetta muuttaa.
Kun tarpeeksi "kääntää", saa mustastakin valkoista. Näin toimii narsistikin....
Tämän päivän voittajat ovat eilisen häviäjiä, jotka päättivät yrittää vielä kerran....Mutta tämä ei toimi narsistin kanssa. Valitan. Narsistin häviää yhtä monta kertaa kuin yrittääkin. Ainoa tapa "voittaa" on voittaa itsensä - antaa olla. - ent.ilkikurimus
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Niin no. Tuo on oma näkemykseni ja siksi jää....kunnes sitä on aihetta muuttaa. Sinun näkemyksesi luettuani - vielä ei ole aihetta muuttaa.
Kun tarpeeksi "kääntää", saa mustastakin valkoista. Näin toimii narsistikin....
Tämän päivän voittajat ovat eilisen häviäjiä, jotka päättivät yrittää vielä kerran....Mutta tämä ei toimi narsistin kanssa. Valitan. Narsistin häviää yhtä monta kertaa kuin yrittääkin. Ainoa tapa "voittaa" on voittaa itsensä - antaa olla.Piti olla :"narsistin KANSSA häviää yhtä monta kertaa kuin yrittääkin."
Niin ja kuten sanoin aloituksessa, jos minäkuva on riittävän häiriintynyt tätä ei voi ymmärtää.
Se, joka lähtee narsistin kelkkaan on vaarassa tulla narsistin kaltaiseksi. Eikä huomaa sitäkään.... - pahaakka/hyvänainen
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Piti olla :"narsistin KANSSA häviää yhtä monta kertaa kuin yrittääkin."
Niin ja kuten sanoin aloituksessa, jos minäkuva on riittävän häiriintynyt tätä ei voi ymmärtää.
Se, joka lähtee narsistin kelkkaan on vaarassa tulla narsistin kaltaiseksi. Eikä huomaa sitäkään....Totta, joka lähtee narsistin kelkkaan on vaarassa tulla narsistin kaltaiseksi, eikä huomaa...
Tuossa "ei huomaa" olen kokemukspohjalta erimieltä.
Kyllä minä huomasin toimivani häntäkohtaan kuin peili, enkä pitänyt minäkuvastani noissa hetkissä ja mitä pidempään (10v) tätä jatkui sen vähemmän pidin itsestäni kotioloissa, muualla olin kuin normaali ihminen.
Tuo minäkuvan häiriintyneisyys antaa mahdollisuuden narsistin polkea kumppaniaan toden teolla..ja ketä narsisti pystyy alistamaan?
Luin kirjaa kiltteydestä kipeät..kertoo ainakin itsestäni ettei minulla ollut suhteen alkaessa eikä sen aikana tervettä suhtautumista itseeni...mutta kun aikansa piteli kulisseja pystyssä ja kiillottelin julkisivua, se meni lopulta puhki.
Oli pakko kaataa kulissit vielä kun mielenterveys ja fyysinen terveys oli kutakuinkin vahva.
Kyllä, tasapainoiseen ja henkisesti vahvaan ihmiseen narsisti ei majaansa rakenna. - ent.ilkikurimus
pahaakka/hyvänainen kirjoitti:
Totta, joka lähtee narsistin kelkkaan on vaarassa tulla narsistin kaltaiseksi, eikä huomaa...
Tuossa "ei huomaa" olen kokemukspohjalta erimieltä.
Kyllä minä huomasin toimivani häntäkohtaan kuin peili, enkä pitänyt minäkuvastani noissa hetkissä ja mitä pidempään (10v) tätä jatkui sen vähemmän pidin itsestäni kotioloissa, muualla olin kuin normaali ihminen.
Tuo minäkuvan häiriintyneisyys antaa mahdollisuuden narsistin polkea kumppaniaan toden teolla..ja ketä narsisti pystyy alistamaan?
Luin kirjaa kiltteydestä kipeät..kertoo ainakin itsestäni ettei minulla ollut suhteen alkaessa eikä sen aikana tervettä suhtautumista itseeni...mutta kun aikansa piteli kulisseja pystyssä ja kiillottelin julkisivua, se meni lopulta puhki.
Oli pakko kaataa kulissit vielä kun mielenterveys ja fyysinen terveys oli kutakuinkin vahva.
Kyllä, tasapainoiseen ja henkisesti vahvaan ihmiseen narsisti ei majaansa rakenna.Tuosta voisi käyttää myös nimitystä: kantapään kautta oppiminen. Voitit siis itsesi ja tunnistit teennäisyyden. Hyvä.
Olen erittäin vahvasti samaa mieltä siitä, että henkisesti vahvaan ihmiseen narsisti ei majaansa rakenna. Narsistin on kuin loinen, joka tarvitsee "isännän", jonka kautta elää. Tätä ei voi kieltää millään --- sillä tavoin narsisti ja uhrinsa ovat yhtä - ilman toista ei ole toistakaan. - 7+17=24
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Tuosta voisi käyttää myös nimitystä: kantapään kautta oppiminen. Voitit siis itsesi ja tunnistit teennäisyyden. Hyvä.
Olen erittäin vahvasti samaa mieltä siitä, että henkisesti vahvaan ihmiseen narsisti ei majaansa rakenna. Narsistin on kuin loinen, joka tarvitsee "isännän", jonka kautta elää. Tätä ei voi kieltää millään --- sillä tavoin narsisti ja uhrinsa ovat yhtä - ilman toista ei ole toistakaan."Kyllä, tasapainoiseen ja henkisesti vahvaan ihmiseen narsisti ei majaansa rakenna."
Hyvä voimalause tuokin uhreille, jotka kipuilevat milloin minkäkin narsitiin liittyvän asian kanssa...
Narsisti kävi vaan kylässä, vieraili eripituisen ajan kulloisenkin ihmisen elämässä, mutta ei jäänyt asumaan ja hyvä niin...
Mutta ilman tuota "kyläilyä" emme edes tietäisi, että sellaisia ihmisiä on olemassa...
Jälkeenpäin ajatellen, tuskin kukaan häntä kylään kutsui, hän tuli vain hyötyäkseen meistä/käyttääkseen omiin tarkotuksiinsa meitä jollain tavalla...
sana loinen kuvaa kyllä narsistia hyvin...
Mutta edelleen, mietin mitä merkitystä tuolla kyläilyllä on minulle, miksi hän tuli kylään minun elämääni...
Minun piti ilmeisesti vieläkin oppia elämästä/itsestäni jotain...
Voittaja ja häviäjä. Tästä tulee mieleeni kilpailu; kahden henkilön kamppailu selviämisestä. Narsisti ja uhri. Kummallekin oma tavoitteensa, jonka puolesta taistella olemassaolonsa oikeudesta, tavoitteena maaliin pääsy.
Kunnes lopulta huomaa (uhri yleensä) että kilpailu on toivotonta.
Joko jättää leikin kesken - luopuu ja tavallaan näin voittaa itsensä, kuten aloittaja totesi; kilpailu on hyödytöntä, eikä tule johtamaan haluamaansa tavoitteeseen, lopputulokseen.
Tai jatkaa kujanjuoksua, jolloin parempiin saavutuksiin päästäkseen alkaa käyttää kaikkia sallittuja keinoja, Samoja aseita kuin vastakilapilijansa; yhä tehokkaammin ja aggressiivisemmin. Tullut kaltoinkohtelijan kaltaiseksi.
Ne jotka eivät luovuta; onko taustalla kaikkivoipaisuuden usko omista kyvyistä vai elääkö uhri illuusiossa, että luovuttaminen tarkoittaa häviämistä?
Toinen ajatus: jos narsisti huomaa kilpailun hyödyttömäksi, ottaako hän juuri siksi kovemmat aseet käyttöönsä, antaisi mahdollisuuden perääntyä, että saisi uhrin luovuttamaan, koskei itse siihen pysty?- 9+18=27
Niin narsisti ei käsittääkseni häviä, eikä voita mitään...
kun sillä toisella ei ole sinällään merkitystä...
että narsistin "kilpailu" lie vain, kaiken irtiotettavissa hyödyn saamista...
ja vaikka suhde on ihmissuhde niin ajattelisin, että jos joku siinä pelissä voittaa niin se on vain ELÄMÄ itse... - pahaakka/hyvänainen
Narsistin ja (uhrin) kumppanin tavoitteet ovat sitten nähtävästi erit : oma tavoitteeni oli rakkaus tasavertaiseen kumppaniin, suhde jossa molemmilla on henkinen ja fyysinen vapaus, luottamus ja rakkaus toisiinsa.
Hänen tavoitteensa ei aivan selville tullut noiden vuosien aikana muuten kuin taloudellinen hyöty ja sosiaalinen ulospäin näytettävä: "en ole yksin"
Keskenäisenä kilpailuna kumpi voittaa kumman...en kokenut sitä noin, vaan jouduin peittämään kaikki tunteeni pikkuhiljaa, siis aivan kaikki tunteeni, raskasta...kun jokaiseen aikeeseeni tuli vain kieltoja, jokaiseen näytettyyn tunteeseen kielto, yhteenkään kysymykseen ei saa kunnollista vastausta ja jos vastauksen saa se tulee karjaisemalla epäasiallisesti.
Ajoittain ylistämällä alistaminen, aloin jo itsekin uskoa ettei omaa tahtoa saa olla.
Aloin ikäänkuin varastamaan omaa aikaani: kertomatta etukäteen aikeitani varasin joitakin matkoja joille lähdin ystävän kanssa saadakseni edes viikon vuodessa olla aikuinen itsenäinen omia ajatuksia ajatteleva, omista asioistaan päättävä.
Tämä itsenäistyminen viimeisten vuosien aikana ei toki ollut sopivaa, siitä tuli rangaistuksia kuin tuhmalle lapselle.
Loppuaikoina oikeastaan tuntui juuri tuolta : kuin hän olisi odottanut minun luovuttavan, koska ei itse siihen pystynyt ja erilleen muuton jälkeen hän vielä pysyi liimaantuneena kieltoineen ja vaatimuksineen tiivisti elämässäni.
Tarpeeksi kauan tämänkin annoin jatkua ja lopullinen riuhtaisu oli kuin kuolin isku, mutta se oli tehtävä, enkä koe olevani voittaja siltikään.
En ole lainkaan ylpeä itsestäni, en silloin enkä vielä nytkään.
Toipumisen tiellä vielä kauan. pahaakka/hyvänainen kirjoitti:
Narsistin ja (uhrin) kumppanin tavoitteet ovat sitten nähtävästi erit : oma tavoitteeni oli rakkaus tasavertaiseen kumppaniin, suhde jossa molemmilla on henkinen ja fyysinen vapaus, luottamus ja rakkaus toisiinsa.
Hänen tavoitteensa ei aivan selville tullut noiden vuosien aikana muuten kuin taloudellinen hyöty ja sosiaalinen ulospäin näytettävä: "en ole yksin"
Keskenäisenä kilpailuna kumpi voittaa kumman...en kokenut sitä noin, vaan jouduin peittämään kaikki tunteeni pikkuhiljaa, siis aivan kaikki tunteeni, raskasta...kun jokaiseen aikeeseeni tuli vain kieltoja, jokaiseen näytettyyn tunteeseen kielto, yhteenkään kysymykseen ei saa kunnollista vastausta ja jos vastauksen saa se tulee karjaisemalla epäasiallisesti.
Ajoittain ylistämällä alistaminen, aloin jo itsekin uskoa ettei omaa tahtoa saa olla.
Aloin ikäänkuin varastamaan omaa aikaani: kertomatta etukäteen aikeitani varasin joitakin matkoja joille lähdin ystävän kanssa saadakseni edes viikon vuodessa olla aikuinen itsenäinen omia ajatuksia ajatteleva, omista asioistaan päättävä.
Tämä itsenäistyminen viimeisten vuosien aikana ei toki ollut sopivaa, siitä tuli rangaistuksia kuin tuhmalle lapselle.
Loppuaikoina oikeastaan tuntui juuri tuolta : kuin hän olisi odottanut minun luovuttavan, koska ei itse siihen pystynyt ja erilleen muuton jälkeen hän vielä pysyi liimaantuneena kieltoineen ja vaatimuksineen tiivisti elämässäni.
Tarpeeksi kauan tämänkin annoin jatkua ja lopullinen riuhtaisu oli kuin kuolin isku, mutta se oli tehtävä, enkä koe olevani voittaja siltikään.
En ole lainkaan ylpeä itsestäni, en silloin enkä vielä nytkään.
Toipumisen tiellä vielä kauan.Anna aikaa itsellesi. Ja opettele jälleen rakastamaan itseäsi ja luottamaan itseesi.
Sulla on ollut jo muutamia kirjoituksia täällä. Matka on alkanut ja mahdollisuutesi toipumiseen ovat jo luettavissa näissä kommenteissa. Hyvää matkantekoa!- ent.ilkikurimus
pahaakka/hyvänainen kirjoitti:
Narsistin ja (uhrin) kumppanin tavoitteet ovat sitten nähtävästi erit : oma tavoitteeni oli rakkaus tasavertaiseen kumppaniin, suhde jossa molemmilla on henkinen ja fyysinen vapaus, luottamus ja rakkaus toisiinsa.
Hänen tavoitteensa ei aivan selville tullut noiden vuosien aikana muuten kuin taloudellinen hyöty ja sosiaalinen ulospäin näytettävä: "en ole yksin"
Keskenäisenä kilpailuna kumpi voittaa kumman...en kokenut sitä noin, vaan jouduin peittämään kaikki tunteeni pikkuhiljaa, siis aivan kaikki tunteeni, raskasta...kun jokaiseen aikeeseeni tuli vain kieltoja, jokaiseen näytettyyn tunteeseen kielto, yhteenkään kysymykseen ei saa kunnollista vastausta ja jos vastauksen saa se tulee karjaisemalla epäasiallisesti.
Ajoittain ylistämällä alistaminen, aloin jo itsekin uskoa ettei omaa tahtoa saa olla.
Aloin ikäänkuin varastamaan omaa aikaani: kertomatta etukäteen aikeitani varasin joitakin matkoja joille lähdin ystävän kanssa saadakseni edes viikon vuodessa olla aikuinen itsenäinen omia ajatuksia ajatteleva, omista asioistaan päättävä.
Tämä itsenäistyminen viimeisten vuosien aikana ei toki ollut sopivaa, siitä tuli rangaistuksia kuin tuhmalle lapselle.
Loppuaikoina oikeastaan tuntui juuri tuolta : kuin hän olisi odottanut minun luovuttavan, koska ei itse siihen pystynyt ja erilleen muuton jälkeen hän vielä pysyi liimaantuneena kieltoineen ja vaatimuksineen tiivisti elämässäni.
Tarpeeksi kauan tämänkin annoin jatkua ja lopullinen riuhtaisu oli kuin kuolin isku, mutta se oli tehtävä, enkä koe olevani voittaja siltikään.
En ole lainkaan ylpeä itsestäni, en silloin enkä vielä nytkään.
Toipumisen tiellä vielä kauan.Minulla itselläni on tapana voittaa itseni. Kaiken mihin haluan vaikuttaa, vaikutan itseni kautta.
On olemassa kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät tee näin. He elävät muiden kautta - ilman omaa elämää, ilman omia tavoitteita ja vastuuta itsestään. Mikä on muiden - on heidänkin.
Astetta pidemmälle mennään, kun aletaan manipuloida kumppani tekemään asioita vastoin hänen etuaan. Sellainen ei ole (mitään) rakkautta. Se sisältää jo lähtökohtaisesti ajatuksen, jossa kumppani valjastetaan vain omien etujen ajajaksi.
Motiiveista tietysti aina riippuu onko silloin voittaja, vai lopulta vain häviäjä. En vain usko, että kukaan tahallaan haluaa tulla hyväksikäytetyksi. Joten näin ollen, molemmat ovat häviäjiä.
Lähtökohtani näihin ajatuksiini on sen verran poikkeava palstalla yleisesti käytetystä - että ymmärrän kyllä, miksi näitä on hankala sisäistää. Oma lähtökohtani on oma itseni. En ole muista vastuussa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten olisi velvollinen ajattelemaan muitakin. Mutta en ensisijaisesti - sillä se kuuluu lähtökohtaisesti aina henkilölle itselleen.
Vielä lisäisin, että minäkuva voi olla monesta eri syystä vajavainen tai eriytymätön. Jo esim. nuori ikä on tällainen syy. - ent.ilkikurimus
9+18=27 kirjoitti:
Niin narsisti ei käsittääkseni häviä, eikä voita mitään...
kun sillä toisella ei ole sinällään merkitystä...
että narsistin "kilpailu" lie vain, kaiken irtiotettavissa hyödyn saamista...
ja vaikka suhde on ihmissuhde niin ajattelisin, että jos joku siinä pelissä voittaa niin se on vain ELÄMÄ itse...Kyllä narsisti häviää sillä hetkellä, kun vastapuoli päättää voittaa itsensä - itselleen. Kilpailu narsistin kanssa ei pääty milloinkaan ainakaan siihen, että narsisti kyllästyisi elämäntapaansa ja kyllästyisi saamaan - voittamaan.
Jos mietitään elämää ja kuolemaa...kuoleman hetkellä, mitä ihminen saa mukaansa? Ei mitään mitä on muilta vienyt - vaan kaiken sen, minkä on muille antanut.
Ilman muiden hyväksymistä ihminen ei ole mitään. ent.ilkikurimus kirjoitti:
Kyllä narsisti häviää sillä hetkellä, kun vastapuoli päättää voittaa itsensä - itselleen. Kilpailu narsistin kanssa ei pääty milloinkaan ainakaan siihen, että narsisti kyllästyisi elämäntapaansa ja kyllästyisi saamaan - voittamaan.
Jos mietitään elämää ja kuolemaa...kuoleman hetkellä, mitä ihminen saa mukaansa? Ei mitään mitä on muilta vienyt - vaan kaiken sen, minkä on muille antanut.
Ilman muiden hyväksymistä ihminen ei ole mitään.Lisäisin tuohon vielä, että kuoleman jälkeen ihminen vie mukanaan juuri sen, minkä jäi antamatta toisille.
Siksikö jäämme kaipaamaan poismennyttä? Ei siksi, että kaipaisimme ihmistä itseään, vaan sitä, mitä hän olisi vielä voinut antaa meille?ent.ilkikurimus kirjoitti:
Minulla itselläni on tapana voittaa itseni. Kaiken mihin haluan vaikuttaa, vaikutan itseni kautta.
On olemassa kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät tee näin. He elävät muiden kautta - ilman omaa elämää, ilman omia tavoitteita ja vastuuta itsestään. Mikä on muiden - on heidänkin.
Astetta pidemmälle mennään, kun aletaan manipuloida kumppani tekemään asioita vastoin hänen etuaan. Sellainen ei ole (mitään) rakkautta. Se sisältää jo lähtökohtaisesti ajatuksen, jossa kumppani valjastetaan vain omien etujen ajajaksi.
Motiiveista tietysti aina riippuu onko silloin voittaja, vai lopulta vain häviäjä. En vain usko, että kukaan tahallaan haluaa tulla hyväksikäytetyksi. Joten näin ollen, molemmat ovat häviäjiä.
Lähtökohtani näihin ajatuksiini on sen verran poikkeava palstalla yleisesti käytetystä - että ymmärrän kyllä, miksi näitä on hankala sisäistää. Oma lähtökohtani on oma itseni. En ole muista vastuussa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten olisi velvollinen ajattelemaan muitakin. Mutta en ensisijaisesti - sillä se kuuluu lähtökohtaisesti aina henkilölle itselleen.
Vielä lisäisin, että minäkuva voi olla monesta eri syystä vajavainen tai eriytymätön. Jo esim. nuori ikä on tällainen syy.Mulla on tullut elämän varrella paljon vastaan noita toisten kautta eläviä.
En kyllä pidä sitä mitenkään "outona" joten sikäli kait ihan normaalia että heihin törmäilee. En koskaan vois uskoa "totuutta", jonka mukaan ihminen olisi jokin normi kun on sellainen (tai tällainen) jonkin ns ihanteen mukaan.
On normaalia että meitä on kaikenlaisia vaikka olenkin samaa mieltä ajatuksistasi tuossa yllä.
Mä olen itse kyllä hyväksikäyttänyt toisia ihmisiä mutta jännää on se, etten aina ole sitä tehdessäni sitä edes ns tajunnut. Kun katsoo sitten aikaa taakse, näkee kaikkea kummaa. On muakin höynäytetty ettei sikäli.
Tuo vastuujuttu on ollut mulla esillä täälläkin tosi pitkään. Näin se vain menee, että toisista ei olla vastuussa ja itsestä ollaan kyllä mutta se ei tarkoita "kuoreenvetäytyvää itsekeskeistä paskiaista" kuitenkaan.
Ihmiset jotka ottavat vastuuta toisista tai siirtävät omaa vastuutaa toisille, ylläpitävät ongelmaa mutta pidän sitäkin ns normaalina koska ei me mikään tasapäinen joukko vaan koskaan olla ja kaikkea löytyy äärilaitojen väliltä.
Mutta tuo ongelmallinen suhteen ylläpito (hyödyn tavoittelu eri muodoissaan) on sellainen tie jota kulkemalla voi "valaistua" tai siihen voi jäädä kiinni. Riippuu yksilöstä elämäntilanteineen.
Nuorena taas voisi melkein sanoa että kuuluu tehdä niitä virheitä koska muuten ei voi kasvaa tai kehittyä. Tai edes hoksata.lynett kirjoitti:
Mulla on tullut elämän varrella paljon vastaan noita toisten kautta eläviä.
En kyllä pidä sitä mitenkään "outona" joten sikäli kait ihan normaalia että heihin törmäilee. En koskaan vois uskoa "totuutta", jonka mukaan ihminen olisi jokin normi kun on sellainen (tai tällainen) jonkin ns ihanteen mukaan.
On normaalia että meitä on kaikenlaisia vaikka olenkin samaa mieltä ajatuksistasi tuossa yllä.
Mä olen itse kyllä hyväksikäyttänyt toisia ihmisiä mutta jännää on se, etten aina ole sitä tehdessäni sitä edes ns tajunnut. Kun katsoo sitten aikaa taakse, näkee kaikkea kummaa. On muakin höynäytetty ettei sikäli.
Tuo vastuujuttu on ollut mulla esillä täälläkin tosi pitkään. Näin se vain menee, että toisista ei olla vastuussa ja itsestä ollaan kyllä mutta se ei tarkoita "kuoreenvetäytyvää itsekeskeistä paskiaista" kuitenkaan.
Ihmiset jotka ottavat vastuuta toisista tai siirtävät omaa vastuutaa toisille, ylläpitävät ongelmaa mutta pidän sitäkin ns normaalina koska ei me mikään tasapäinen joukko vaan koskaan olla ja kaikkea löytyy äärilaitojen väliltä.
Mutta tuo ongelmallinen suhteen ylläpito (hyödyn tavoittelu eri muodoissaan) on sellainen tie jota kulkemalla voi "valaistua" tai siihen voi jäädä kiinni. Riippuu yksilöstä elämäntilanteineen.
Nuorena taas voisi melkein sanoa että kuuluu tehdä niitä virheitä koska muuten ei voi kasvaa tai kehittyä. Tai edes hoksata."Nuorena taas voisi melkein sanoa että kuuluu tehdä niitä virheitä koska muuten ei voi kasvaa tai kehittyä. Tai edes hoksata. "
Jeps. Ja kyllä niitä virheitä tehdäänkin. Ajatellaanpa vaikka lasten kasvatusta. Silloin kun ihminen on fysiologisesti kypsä, saadaan heitä, mutta vasta vuosikymmenten päästä henkinen taso olisi kasvatuksellisesti parempaa, mut ei sillon enää fysiikka kestä.
Mut Lynsky hei; joor o laiv! =)elisakettu kirjoitti:
"Nuorena taas voisi melkein sanoa että kuuluu tehdä niitä virheitä koska muuten ei voi kasvaa tai kehittyä. Tai edes hoksata. "
Jeps. Ja kyllä niitä virheitä tehdäänkin. Ajatellaanpa vaikka lasten kasvatusta. Silloin kun ihminen on fysiologisesti kypsä, saadaan heitä, mutta vasta vuosikymmenten päästä henkinen taso olisi kasvatuksellisesti parempaa, mut ei sillon enää fysiikka kestä.
Mut Lynsky hei; joor o laiv! =)Lasten kasvatuksesta... musta on omituista kuvitella (!), että on olemassa joku porukka joka osaa kasvattaa lapset oikein ja jos haluaa, siitä voi vetää aasinsillan siihen onko oikein aina syyttää vanhempiaan ongelmistaan koska jokainen vanhempi tekee virheitä.
Toiset vaan suurempia kuin toiset =)
Mutta sepä ei ollutkaan pointtina.
Mitä mieltä muuten olet, voiko esim 40-vuotias äiti olla pätevämpi kasvattaja jos on ensikertalainen ?
Mutta hei, mä olen elossa =) !
Mulla on vain personal trainer - kausi päällä ja elämäntapamuutokset ja koettanut välttää netissä notkumista. Ai äm hier ! Halit =)lynett kirjoitti:
Lasten kasvatuksesta... musta on omituista kuvitella (!), että on olemassa joku porukka joka osaa kasvattaa lapset oikein ja jos haluaa, siitä voi vetää aasinsillan siihen onko oikein aina syyttää vanhempiaan ongelmistaan koska jokainen vanhempi tekee virheitä.
Toiset vaan suurempia kuin toiset =)
Mutta sepä ei ollutkaan pointtina.
Mitä mieltä muuten olet, voiko esim 40-vuotias äiti olla pätevämpi kasvattaja jos on ensikertalainen ?
Mutta hei, mä olen elossa =) !
Mulla on vain personal trainer - kausi päällä ja elämäntapamuutokset ja koettanut välttää netissä notkumista. Ai äm hier ! Halit =)En usko sen nelikymppisen enskertalaisen olevan sen parempi. Teoriatietoa voi olla enemmän, mutta siihen se jääkin. Sitten taas.. jonkinlainen täydellisyyden tavoittelu voi vaivata vanhempia naisia toisinaan, joka ei kasvatustehtävästä tee sen "parempaa". Vanhemmuuteen tai kasvattamiseen kasvetaan lapsen myötä. Ehkä juuri niiden omien puutteellisuuksien huomaaminen pikemmin jalostaa kasvattajaa. Voiko valmista olla ilman kokemusta? Ei, en usko että voi.
PT; hieno juttu. Oon tosi iloinen puolestasi! Ja narsistisesti siitä kun olet täällä :) Halit x2 =)elisakettu kirjoitti:
En usko sen nelikymppisen enskertalaisen olevan sen parempi. Teoriatietoa voi olla enemmän, mutta siihen se jääkin. Sitten taas.. jonkinlainen täydellisyyden tavoittelu voi vaivata vanhempia naisia toisinaan, joka ei kasvatustehtävästä tee sen "parempaa". Vanhemmuuteen tai kasvattamiseen kasvetaan lapsen myötä. Ehkä juuri niiden omien puutteellisuuksien huomaaminen pikemmin jalostaa kasvattajaa. Voiko valmista olla ilman kokemusta? Ei, en usko että voi.
PT; hieno juttu. Oon tosi iloinen puolestasi! Ja narsistisesti siitä kun olet täällä :) Halit x2 =)Voisiko olla, että ihminen on vain ns rakennettu niin ettei voi kasvaa ilman virheitä ?
Täydellisyydentavoittelu ilman kokemuksia (tarpeeksi) on vain uuvuttavaa. Se ei ole mahdollista. En usko että todellakaan on olemassa sellaista ihmisryhmää joka näin kykenee toimimaan. Näin mennään, wou, hienoa.
Tämän vuoksi monet kurjan lapsuuden kokeneet ovat hieman "edellä". Totta kai se edistys voi olla negatiivistakin muiden kannalta katsottuna mutta you get the point.
On ihan "sama" onko se edistyneempi narsistiksi suojautunut vai humaanimmaksi tullut mutta kokemus on opettanut selviytymään. Läheisten kannalta (eikä itse yksilönkään lopulta) se ei ole sama.
Kun rasitteet siirtyvät sukupolvelta toiselle, ne yleensä muuttavat muotoaan. Sotalapsen lapsesta tulee alkoholisti jonka lapsesta tulee läheisriippuvainen jonka lapsesta tulee työnarkomaani jonka lapsesta tulee riippuvainen jonka lapseta tulee narkomaani jonka lapsesta tulee...
Sotalapsen lapsesta tulee alkoholisti jonka lapsesta tulee "ilkeä" jonka lapsesta tulee huomionhakuinen persoona jonka lapsesta tulee riippunen jonka lapsesta tulee narsistinen jonka lapsesta tulee läheisriippuvainen....
Huoh...hengästyttää...
Kun näin näitä asioita katsoo, näkee ihmiselämän kaaren. Paskaa tulee eikä kukaan säästy siltä oli se sitten vaikka liiallisen tai vajaan hoidon muodossa tai mitä ikinä. Onko kukaan koskaan miettinyt, että ihminen on vain rakentunut niin että tällaista vain sattuu ja jokainen siitä sitten ketään väheksymättä muodostuu miksi muodostuu ?- ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
Lisäisin tuohon vielä, että kuoleman jälkeen ihminen vie mukanaan juuri sen, minkä jäi antamatta toisille.
Siksikö jäämme kaipaamaan poismennyttä? Ei siksi, että kaipaisimme ihmistä itseään, vaan sitä, mitä hän olisi vielä voinut antaa meille?Enkös sitten sanonut niin? Kaiken minkä on muille antanut - oli se annettu sitten mitä tahansa!
Suru on itsekäs tunne. lynett kirjoitti:
Voisiko olla, että ihminen on vain ns rakennettu niin ettei voi kasvaa ilman virheitä ?
Täydellisyydentavoittelu ilman kokemuksia (tarpeeksi) on vain uuvuttavaa. Se ei ole mahdollista. En usko että todellakaan on olemassa sellaista ihmisryhmää joka näin kykenee toimimaan. Näin mennään, wou, hienoa.
Tämän vuoksi monet kurjan lapsuuden kokeneet ovat hieman "edellä". Totta kai se edistys voi olla negatiivistakin muiden kannalta katsottuna mutta you get the point.
On ihan "sama" onko se edistyneempi narsistiksi suojautunut vai humaanimmaksi tullut mutta kokemus on opettanut selviytymään. Läheisten kannalta (eikä itse yksilönkään lopulta) se ei ole sama.
Kun rasitteet siirtyvät sukupolvelta toiselle, ne yleensä muuttavat muotoaan. Sotalapsen lapsesta tulee alkoholisti jonka lapsesta tulee läheisriippuvainen jonka lapsesta tulee työnarkomaani jonka lapsesta tulee riippuvainen jonka lapseta tulee narkomaani jonka lapsesta tulee...
Sotalapsen lapsesta tulee alkoholisti jonka lapsesta tulee "ilkeä" jonka lapsesta tulee huomionhakuinen persoona jonka lapsesta tulee riippunen jonka lapsesta tulee narsistinen jonka lapsesta tulee läheisriippuvainen....
Huoh...hengästyttää...
Kun näin näitä asioita katsoo, näkee ihmiselämän kaaren. Paskaa tulee eikä kukaan säästy siltä oli se sitten vaikka liiallisen tai vajaan hoidon muodossa tai mitä ikinä. Onko kukaan koskaan miettinyt, että ihminen on vain rakentunut niin että tällaista vain sattuu ja jokainen siitä sitten ketään väheksymättä muodostuu miksi muodostuu ?Täydellisyyttä ei ole olemassakaan. Ihmiset, jotka yrittävät vaikuttaa siltä tai opettaa tuota ideologiaa ovat minusta pelottavia. Patologisempia kuin häiriöpiirteiset. Jotenkin tuntuu, että mikähän otus tuosta laatikosta pompsahtaa ulos...
*miettinyt mitähän omista pennuista mahtaa tulla, glunks*
Omakin sukuhistoria on aika kirjava. Puhumattakaan itsestä, joka oon varmaan tehnyt likipitäen kaikki mahdolliset virheet, mitä nyt saattaa tehdä. Toisaalta lohduttava ajatus että nyt voin ainakin puhua joistain asioista kokemuksen äänellä, jos vain sille on korvia, vastaanottajia.ent.ilkikurimus kirjoitti:
Enkös sitten sanonut niin? Kaiken minkä on muille antanut - oli se annettu sitten mitä tahansa!
Suru on itsekäs tunne.Onko suru tunne häviämisestä?
- ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
Onko suru tunne häviämisestä?
Suru on menettämistä - itsekästä siinä mielessä, että ei sureva välttämättä ajattele sitä, jonka menetti.
Onko menettäminen häviämistä? Jos on, niin mille häviämistä? Onko kuolema edes minkään "loppu" - vaiko uuden alku? - ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
Täydellisyyttä ei ole olemassakaan. Ihmiset, jotka yrittävät vaikuttaa siltä tai opettaa tuota ideologiaa ovat minusta pelottavia. Patologisempia kuin häiriöpiirteiset. Jotenkin tuntuu, että mikähän otus tuosta laatikosta pompsahtaa ulos...
*miettinyt mitähän omista pennuista mahtaa tulla, glunks*
Omakin sukuhistoria on aika kirjava. Puhumattakaan itsestä, joka oon varmaan tehnyt likipitäen kaikki mahdolliset virheet, mitä nyt saattaa tehdä. Toisaalta lohduttava ajatus että nyt voin ainakin puhua joistain asioista kokemuksen äänellä, jos vain sille on korvia, vastaanottajia.Täydellisyydestä....sitä ei siis mielestäsi ole olemassakaan, mutta mitä täydellisyys on ja miten sen määrität, jota ei edes olekaan??....
Mitä väärää ja pelottavaa sitten sisältyy täydellisyyden tavoitteluun? Minkälaisia muita tapoja on elää - ja mikä tekee niistä vähemmän pelottavia? ent.ilkikurimus kirjoitti:
Täydellisyydestä....sitä ei siis mielestäsi ole olemassakaan, mutta mitä täydellisyys on ja miten sen määrität, jota ei edes olekaan??....
Mitä väärää ja pelottavaa sitten sisältyy täydellisyyden tavoitteluun? Minkälaisia muita tapoja on elää - ja mikä tekee niistä vähemmän pelottavia?Täydellisyyden tunteen kokemus on täysin subjektiivinen, sitä ei voi toinen ihminen määritellä.
Jokaisella on omanlaisensa kokemus täydellisyydestä. Siksi katson, ettei täydellisyyttä ole, se ei ole yleistettävissä.
Pelottavaksi täydellisyyden tavoittelu muodostuu silloin, kun ihmiselle ei mikään riitä. Saavutettuaan yhden askeleen, haluaa kaksi lisää. Loputtomasti, pohjattomasti, rajattomasti. Ja vääräksi, kun arvot ja periaatteet hylätään nautinnon tunteen, (=täydellisyyden harhan kuvittelun) itseriitoisen vallan vuoksi.
Yksinkertainen on kaunista. Keskitie kunniaan. Hyväksymällä itsensä, toisensa, ympäristönsä on sopusoinnussa maailmankaikkeudessa. Ilman ahdistusta, pelkoa riittämättömyydestä, joka seuraa täydellisyyden tavoittelun harhan tavoitteilijoita.- ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
Täydellisyyden tunteen kokemus on täysin subjektiivinen, sitä ei voi toinen ihminen määritellä.
Jokaisella on omanlaisensa kokemus täydellisyydestä. Siksi katson, ettei täydellisyyttä ole, se ei ole yleistettävissä.
Pelottavaksi täydellisyyden tavoittelu muodostuu silloin, kun ihmiselle ei mikään riitä. Saavutettuaan yhden askeleen, haluaa kaksi lisää. Loputtomasti, pohjattomasti, rajattomasti. Ja vääräksi, kun arvot ja periaatteet hylätään nautinnon tunteen, (=täydellisyyden harhan kuvittelun) itseriitoisen vallan vuoksi.
Yksinkertainen on kaunista. Keskitie kunniaan. Hyväksymällä itsensä, toisensa, ympäristönsä on sopusoinnussa maailmankaikkeudessa. Ilman ahdistusta, pelkoa riittämättömyydestä, joka seuraa täydellisyyden tavoittelun harhan tavoitteilijoita.Jos noin olisi, istuisimme tälläkin hetkellä jossain savimajoissa (tai igluissa) ja katselisimme toisen likaista naamaa....emme suinkaan istuisi lämpimissä keskuslämmityskodeissamme sähköllä toimivan tietokoneen ääressä....
Kehitys on täydellisyyteen pyrkimistä. On pakko pyrkiä täydellisyyteen, jos aikoo hyväksyä itsensä ja muut. Jokainen tehty virhe (ja sellaiseksi myös havaittu) on askel kohti täydellisyyttä. Jokainen matka jää jossain vaiheessa kesken....näin ollen täydellisyyttä ei ehkä pysty tavoittamaan, mutta on törkeää olla sen takia tavoittelematta sitä.
Minua pelottaa aina ihminen, joka ei edistä omaa hyvinvointiaan. Häneltä voi lähipiiri joutua ottamaan vastaan ihan mitä tahansa. ent.ilkikurimus kirjoitti:
Suru on menettämistä - itsekästä siinä mielessä, että ei sureva välttämättä ajattele sitä, jonka menetti.
Onko menettäminen häviämistä? Jos on, niin mille häviämistä? Onko kuolema edes minkään "loppu" - vaiko uuden alku?Menetykset ovat aina uuden alku. Sen huomaaminen vain voi viedä aikaa. Riippuen hyväksymisen ja luopumisen taidosta.
Jotenkin tuli mieleen, että ihminen narsistisimmillaan ollessaan, voisi kokea surunkin häviöksi. Ajattelin kysymystä: kokeeko surua siksi, koska itse jäi antamatta tai saamatta menetylle jotain? Tavallaan, karrikoiden, häviää pelin, joka jäi kesken; toinen mokoma meni vaikka kuolemaan ennen aikojaan, moni asia jäi keskeneräiseksi?- ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
Täydellisyyden tunteen kokemus on täysin subjektiivinen, sitä ei voi toinen ihminen määritellä.
Jokaisella on omanlaisensa kokemus täydellisyydestä. Siksi katson, ettei täydellisyyttä ole, se ei ole yleistettävissä.
Pelottavaksi täydellisyyden tavoittelu muodostuu silloin, kun ihmiselle ei mikään riitä. Saavutettuaan yhden askeleen, haluaa kaksi lisää. Loputtomasti, pohjattomasti, rajattomasti. Ja vääräksi, kun arvot ja periaatteet hylätään nautinnon tunteen, (=täydellisyyden harhan kuvittelun) itseriitoisen vallan vuoksi.
Yksinkertainen on kaunista. Keskitie kunniaan. Hyväksymällä itsensä, toisensa, ympäristönsä on sopusoinnussa maailmankaikkeudessa. Ilman ahdistusta, pelkoa riittämättömyydestä, joka seuraa täydellisyyden tavoittelun harhan tavoitteilijoita.Kaikesta päätellen olet sotkenut kaksi käsitettä toisiinsa: Pinnallisuus ei ole sama kuin täydellisyys.
- ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
Täydellisyyden tunteen kokemus on täysin subjektiivinen, sitä ei voi toinen ihminen määritellä.
Jokaisella on omanlaisensa kokemus täydellisyydestä. Siksi katson, ettei täydellisyyttä ole, se ei ole yleistettävissä.
Pelottavaksi täydellisyyden tavoittelu muodostuu silloin, kun ihmiselle ei mikään riitä. Saavutettuaan yhden askeleen, haluaa kaksi lisää. Loputtomasti, pohjattomasti, rajattomasti. Ja vääräksi, kun arvot ja periaatteet hylätään nautinnon tunteen, (=täydellisyyden harhan kuvittelun) itseriitoisen vallan vuoksi.
Yksinkertainen on kaunista. Keskitie kunniaan. Hyväksymällä itsensä, toisensa, ympäristönsä on sopusoinnussa maailmankaikkeudessa. Ilman ahdistusta, pelkoa riittämättömyydestä, joka seuraa täydellisyyden tavoittelun harhan tavoitteilijoita.Otan vielä muutaman esimerkin.
Olisi siis mielestäsi parempi tyytyä olemaan 2. paras, vaikka olisi mahdollista olla paraskin? Sen pelkkä tavoittelukin tekee siis sinusta huonomman ihmisen?
Entä sitten muiden eteen toimiminen? Olenko tuomittava täydellisyyden tavoittelija, kun haluan pojalleni pelkkää parasta ja teen pitkiä työpäiviä - vaikkapa kahdessa eri työssä - vain siksi, että hän pääsisi helpommalla? Minullehan se tyydytyksen tuottaa, jos saavutan jotain!
Siitä päästäänkin itsetuntoon. Itsetunto kehittyy onnistumisten kautta. Jos ihminen tyytyy olemaan huono (koska täydellisyyttä ei saa tavoitella) hän on tuomittu elämään huonon itsetunnon kanssa.
Olen siis totaalisen eri mieltä kanssasi. Ihminen ei elä täysillä, jos pitää tyytyä olemaan toiseksi paras. ent.ilkikurimus kirjoitti:
Jos noin olisi, istuisimme tälläkin hetkellä jossain savimajoissa (tai igluissa) ja katselisimme toisen likaista naamaa....emme suinkaan istuisi lämpimissä keskuslämmityskodeissamme sähköllä toimivan tietokoneen ääressä....
Kehitys on täydellisyyteen pyrkimistä. On pakko pyrkiä täydellisyyteen, jos aikoo hyväksyä itsensä ja muut. Jokainen tehty virhe (ja sellaiseksi myös havaittu) on askel kohti täydellisyyttä. Jokainen matka jää jossain vaiheessa kesken....näin ollen täydellisyyttä ei ehkä pysty tavoittamaan, mutta on törkeää olla sen takia tavoittelematta sitä.
Minua pelottaa aina ihminen, joka ei edistä omaa hyvinvointiaan. Häneltä voi lähipiiri joutua ottamaan vastaan ihan mitä tahansa.En ole ajatellut kehitystä täydellisyyteen pyrkimisenä. Mutta en halua hidastaa kehitystä.
Jos kehitys on tavoittelua täydellisyydestä, sen tekee hyväksyttäväksi sen yleishyödyllisyys. Kysymys ei ole silloin pelkästä yksilöstä.
Hyvinvoinnin ja kehityksen edistäminen on hyväksyttävää, jos se käy omavaraisesti. Kritisoin lähinnä heitä, jotka polkevat muita omia etuja saavuttaakseen; sosiaalisella, emotionaalisella, henkisellä tai fyysisellä tasolla. Toinen on tuo vertailun ylimielisyys: minä olen n i i n hyvä, täydellinen. Minusta se täydellisyys rapisee ihmisestä tehokaasti silloin kun hän nostaa itsensä jalustalle arvioidakseen itsensä paremmaksi muita.
Millaisia esimerkkejä löytyisi tuosta hyvinvoinnin edistyksettömyydestä?ent.ilkikurimus kirjoitti:
Kaikesta päätellen olet sotkenut kaksi käsitettä toisiinsa: Pinnallisuus ei ole sama kuin täydellisyys.
Voi olla. Määrittelisitkö sanat täydellisyys ja pinnallisuus?
- ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
En ole ajatellut kehitystä täydellisyyteen pyrkimisenä. Mutta en halua hidastaa kehitystä.
Jos kehitys on tavoittelua täydellisyydestä, sen tekee hyväksyttäväksi sen yleishyödyllisyys. Kysymys ei ole silloin pelkästä yksilöstä.
Hyvinvoinnin ja kehityksen edistäminen on hyväksyttävää, jos se käy omavaraisesti. Kritisoin lähinnä heitä, jotka polkevat muita omia etuja saavuttaakseen; sosiaalisella, emotionaalisella, henkisellä tai fyysisellä tasolla. Toinen on tuo vertailun ylimielisyys: minä olen n i i n hyvä, täydellinen. Minusta se täydellisyys rapisee ihmisestä tehokaasti silloin kun hän nostaa itsensä jalustalle arvioidakseen itsensä paremmaksi muita.
Millaisia esimerkkejä löytyisi tuosta hyvinvoinnin edistyksettömyydestä?Kuvaamasi tapaus, ei ole täydellisyyteen pyrkijä....vaan jotain ihan muuta.
- ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
Voi olla. Määrittelisitkö sanat täydellisyys ja pinnallisuus?
Sanoit tuossa edellä: "Täydellisyyden tunteen kokemus on täysin subjektiivinen, sitä ei voi toinen ihminen määritellä."
Miten tuon jälkeen voit kysyäkään sitä? - 19+8=27
elisakettu kirjoitti:
En ole ajatellut kehitystä täydellisyyteen pyrkimisenä. Mutta en halua hidastaa kehitystä.
Jos kehitys on tavoittelua täydellisyydestä, sen tekee hyväksyttäväksi sen yleishyödyllisyys. Kysymys ei ole silloin pelkästä yksilöstä.
Hyvinvoinnin ja kehityksen edistäminen on hyväksyttävää, jos se käy omavaraisesti. Kritisoin lähinnä heitä, jotka polkevat muita omia etuja saavuttaakseen; sosiaalisella, emotionaalisella, henkisellä tai fyysisellä tasolla. Toinen on tuo vertailun ylimielisyys: minä olen n i i n hyvä, täydellinen. Minusta se täydellisyys rapisee ihmisestä tehokaasti silloin kun hän nostaa itsensä jalustalle arvioidakseen itsensä paremmaksi muita.
Millaisia esimerkkejä löytyisi tuosta hyvinvoinnin edistyksettömyydestä?Noh...mun mielestä biisin..."mä oon erittäin hyvä edellinen täydellinen" kertosäe sopisi vaikkapa mielenterveysseuran tunnusmusiikiksi...
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Otan vielä muutaman esimerkin.
Olisi siis mielestäsi parempi tyytyä olemaan 2. paras, vaikka olisi mahdollista olla paraskin? Sen pelkkä tavoittelukin tekee siis sinusta huonomman ihmisen?
Entä sitten muiden eteen toimiminen? Olenko tuomittava täydellisyyden tavoittelija, kun haluan pojalleni pelkkää parasta ja teen pitkiä työpäiviä - vaikkapa kahdessa eri työssä - vain siksi, että hän pääsisi helpommalla? Minullehan se tyydytyksen tuottaa, jos saavutan jotain!
Siitä päästäänkin itsetuntoon. Itsetunto kehittyy onnistumisten kautta. Jos ihminen tyytyy olemaan huono (koska täydellisyyttä ei saa tavoitella) hän on tuomittu elämään huonon itsetunnon kanssa.
Olen siis totaalisen eri mieltä kanssasi. Ihminen ei elä täysillä, jos pitää tyytyä olemaan toiseksi paras.Minä taas olen eri mieltä tuon huonommuuden tunteen kanssa. Huonommuuden tunne vaivaa nimenomaan täydellisyyden tavoittelijoita., He hamuavat jotain sellaista, mitä ei oikeasti ole olemassakaan.
Esimerkkisi toisen eteen toimisesta: et ole täydellisyyden tavoittelija toimiessasi noin, tiedät sen itsekin. Olet puutteellinen, koska vaikka hankkisit rahaa, taloudellista turvaa tai jotain muuta arvottamaasi, se tuskin tekee sinusta sellaisenaan täydelliseksi. Jotainhan jää puuttumaan koska aina olet työssä.
Tässä on juuri monen vanhemman ongelma: koemme itsetunnoltamme arvottomuutta koska emme koskaan ole riittäviä kasvattajina. Siksi tuo täydellisyyden tavoittelu on se joka syö ihmisyyttämme, itsetuntoamme ja aiheuttaa vain lopulta enemmän puuttellisuuden tunnetta.
Älä vain erehdy kuvittelemaan, että kritisoisin tai arvostelisin sinua kasvattajana tai muutenkaan. En. Kyse on vain ihmisyydestä, inhimillisyydestä.
Mutta tuo voittajaksi pyrkiminen minua ihmetyttää, miksi pyrkiä olemaan paras? Kenen etu siinä on kyseessä? Minusta elämä jää elämättä, jos kulkuamme ohjaa vain tunne voittamisesta. Se on pikemmin este kuin hyöty. Ja jos olet paras, miten selviät siitä, kun tulee vielä joku parempi? Jatkuvaa kujanjuoksua.ent.ilkikurimus kirjoitti:
Sanoit tuossa edellä: "Täydellisyyden tunteen kokemus on täysin subjektiivinen, sitä ei voi toinen ihminen määritellä."
Miten tuon jälkeen voit kysyäkään sitä?Aahahaa.. :D ...sait lankaan. No, muistankin että sinä Ilkkis olet aina halunnut viimeisen sanan :)
- ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
Aahahaa.. :D ...sait lankaan. No, muistankin että sinä Ilkkis olet aina halunnut viimeisen sanan :)
Se on oma mielipiteesi, eikä totuus minusta. Minusta on täällä aikojen saatossa esitetty monia "totuuksia" - jopa vahvasti toistensa vastaisia. Sekö olisi oma syyni?
Ainoa mihin tässä syyllistyin oli ajatuksella lukeminen. Muodostan jatkuvaa loogista ajatusketjua sen kanssa, jonka kanssa keskustelen. Olen mielipiteideni luoja.
Kritisoit siis minua siitäkin? Löytyisikö siitäkin ehkä jokin halventava heitto? - ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
Minä taas olen eri mieltä tuon huonommuuden tunteen kanssa. Huonommuuden tunne vaivaa nimenomaan täydellisyyden tavoittelijoita., He hamuavat jotain sellaista, mitä ei oikeasti ole olemassakaan.
Esimerkkisi toisen eteen toimisesta: et ole täydellisyyden tavoittelija toimiessasi noin, tiedät sen itsekin. Olet puutteellinen, koska vaikka hankkisit rahaa, taloudellista turvaa tai jotain muuta arvottamaasi, se tuskin tekee sinusta sellaisenaan täydelliseksi. Jotainhan jää puuttumaan koska aina olet työssä.
Tässä on juuri monen vanhemman ongelma: koemme itsetunnoltamme arvottomuutta koska emme koskaan ole riittäviä kasvattajina. Siksi tuo täydellisyyden tavoittelu on se joka syö ihmisyyttämme, itsetuntoamme ja aiheuttaa vain lopulta enemmän puuttellisuuden tunnetta.
Älä vain erehdy kuvittelemaan, että kritisoisin tai arvostelisin sinua kasvattajana tai muutenkaan. En. Kyse on vain ihmisyydestä, inhimillisyydestä.
Mutta tuo voittajaksi pyrkiminen minua ihmetyttää, miksi pyrkiä olemaan paras? Kenen etu siinä on kyseessä? Minusta elämä jää elämättä, jos kulkuamme ohjaa vain tunne voittamisesta. Se on pikemmin este kuin hyöty. Ja jos olet paras, miten selviät siitä, kun tulee vielä joku parempi? Jatkuvaa kujanjuoksua.Yritätkö koskaan tehdä parastasi - kenenkään eteen? Oletko koskaan ollut työelämässä? Mikä on korkein oppiarvosi?
Vastata ei tarvitse, mutta nuo kaikki laittavat tekemään parhaansa, eikä tyytymään mihinkään muuhun.
Yritän kaikkeni minulle läheisten takia....ja itseni takia. Pyrin olemaan paras, vaikka se ei aina onnistukaan - pyrin siihen silti aina.
Läheiseni määrittelevät minut usein empattiseksi ja loogiseksi, luotettavaksi ja päämäätietoiseksi.
Kuten edellä sanoin: virheistä oppiminen ja sitä kautta henkinen kasvu on matkaa täydellisyyteen. Täydellisyys on ehjäksi tulemista ilman, että joutuu rikomaan ketään. Täydellisyys on tekemistä siksi, että haluaa tehdä.
Paremmin en tätä omalta kohdaltani pysty määrittelemään. - 13+18=31
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Yritätkö koskaan tehdä parastasi - kenenkään eteen? Oletko koskaan ollut työelämässä? Mikä on korkein oppiarvosi?
Vastata ei tarvitse, mutta nuo kaikki laittavat tekemään parhaansa, eikä tyytymään mihinkään muuhun.
Yritän kaikkeni minulle läheisten takia....ja itseni takia. Pyrin olemaan paras, vaikka se ei aina onnistukaan - pyrin siihen silti aina.
Läheiseni määrittelevät minut usein empattiseksi ja loogiseksi, luotettavaksi ja päämäätietoiseksi.
Kuten edellä sanoin: virheistä oppiminen ja sitä kautta henkinen kasvu on matkaa täydellisyyteen. Täydellisyys on ehjäksi tulemista ilman, että joutuu rikomaan ketään. Täydellisyys on tekemistä siksi, että haluaa tehdä.
Paremmin en tätä omalta kohdaltani pysty määrittelemään.ihan mielenkiintoinen keskustelu näin sivusta seurattuna...
mutta tähän jos sallitte, esittäisin kysymyksen...sinulle ilkikurimus...
jos täydellisyys on tekemistä ja itsetunto sen varassa, entä sitten jos sairastuu, ei pysty enää tekemään työtä niin ...mitä ihminen silloin on... ent.ilkikurimus kirjoitti:
Se on oma mielipiteesi, eikä totuus minusta. Minusta on täällä aikojen saatossa esitetty monia "totuuksia" - jopa vahvasti toistensa vastaisia. Sekö olisi oma syyni?
Ainoa mihin tässä syyllistyin oli ajatuksella lukeminen. Muodostan jatkuvaa loogista ajatusketjua sen kanssa, jonka kanssa keskustelen. Olen mielipiteideni luoja.
Kritisoit siis minua siitäkin? Löytyisikö siitäkin ehkä jokin halventava heitto?Minä en tietoisesti halvenna ketään. Jos oikeasti ajattelet loogisesti, tiedostat sen varmasti. Se pitää kyllä paikkansa, että olen luonut kuvan sinusta viimeisen sanan pitäjänä. Mutta luomani kuva on subjektiivinen. Samoin kuin mahdollinen herkkänahkaisuutesi.
Voin olla väärässäkin ja totuus voi olla jotain muuta. Mutta rohkenen sen tunnustaakin.ent.ilkikurimus kirjoitti:
Yritätkö koskaan tehdä parastasi - kenenkään eteen? Oletko koskaan ollut työelämässä? Mikä on korkein oppiarvosi?
Vastata ei tarvitse, mutta nuo kaikki laittavat tekemään parhaansa, eikä tyytymään mihinkään muuhun.
Yritän kaikkeni minulle läheisten takia....ja itseni takia. Pyrin olemaan paras, vaikka se ei aina onnistukaan - pyrin siihen silti aina.
Läheiseni määrittelevät minut usein empattiseksi ja loogiseksi, luotettavaksi ja päämäätietoiseksi.
Kuten edellä sanoin: virheistä oppiminen ja sitä kautta henkinen kasvu on matkaa täydellisyyteen. Täydellisyys on ehjäksi tulemista ilman, että joutuu rikomaan ketään. Täydellisyys on tekemistä siksi, että haluaa tehdä.
Paremmin en tätä omalta kohdaltani pysty määrittelemään.Tavallaan ehkä ymmärrän mitä yrität Ilkkis sanoa. Mutta jotenkin muistan itseni tuosta, joka olin ennen. Ja sanoisin sitä vahvuuteen sairastumiseksi. Kaikkivoipaisuuden harhaksi.
Ajatuksesi virheistä oppimisesta ja henkisestä kasvusta kohti täydellisyyttä: siitä pidän.
Mutta milloin mielestäsi täydellisyys on muuttunut harhaksi?- ent.ilkikurimus
13+18=31 kirjoitti:
ihan mielenkiintoinen keskustelu näin sivusta seurattuna...
mutta tähän jos sallitte, esittäisin kysymyksen...sinulle ilkikurimus...
jos täydellisyys on tekemistä ja itsetunto sen varassa, entä sitten jos sairastuu, ei pysty enää tekemään työtä niin ...mitä ihminen silloin on...Hyvä kysymys - siispä yritän vastata hyvin.
Kyse on siis parhaansa yrittämisestä ja tekemisestä. Siis sen parhaan, jonka tietää omalla kohdallaan olevan mahdollista. Meillä kaikilla on se "paras" olemassa ja se myös vaihtelee henkilöittäin, mihin parhaimillaan pystyy.
Työ ja sairastaminen kysyit....kun sairastuu astuu rajoitteet elämään. Riippuu sairaudesta minkälaiset. Nämä rajoitteet sitten hyväksytään osaksi omaa elämää - joillakin todella kipeiden vaiheiden kautta. Silloinkin on mahdollista yrittää parhaansa ja saavuttaa se, mihin parhaimmillaan pystyy. - ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
Tavallaan ehkä ymmärrän mitä yrität Ilkkis sanoa. Mutta jotenkin muistan itseni tuosta, joka olin ennen. Ja sanoisin sitä vahvuuteen sairastumiseksi. Kaikkivoipaisuuden harhaksi.
Ajatuksesi virheistä oppimisesta ja henkisestä kasvusta kohti täydellisyyttä: siitä pidän.
Mutta milloin mielestäsi täydellisyys on muuttunut harhaksi?Olet voinut olla sairas vahvuudesta.
Minä en ole.
Olen heikko ja omalla tavallani haavoitettavakin. Tunnistan heikot kohtani, eikä minulla ole pakkoa olla paras - siksi minua on vaikea haavoittaa, mutta ei mahdoton...
Asetan silti tavoitteeni tosissani realistisista näkökulmista omaan itseeni nähden. Koska tunnen itseni, onnistun melko usein. Epäonnistuminen on vahvuuteen sairastuneelle kuitenkin maailmanloppu....Minulle se on vain kokemus matkalla kohti täydellisyyttä .... " ensi kerralla sitten paremmin". Luotan erityisen paljon itseeni ja minulla on terve suhde itseeni. Tuota ei sitten kannata lukea "olen maailman napa ja muut on suolesta"...sillä sitä se ei tarkoita. Lisäksi olen äärimmäisen rehellinen itselleni....näistä uskon syntyvän mahdollisuuden onnistua.
On todellakin totta, että täydellisyys voi olla harhakin - ja se on sitä varsinkin silloin, jos ihminen kuvittelee olevansa niin täydellinen, ettei mitään opittavaa elämässä enää ole. Usein on myös niin, että henkilö kokee täydellisen tarkoittavan jotain, mihin hän ei koskaan kykene. Silloinkin se on harha. Täydellisyys on se, mihin parhaimmillaan pystyy. ent.ilkikurimus kirjoitti:
Olet voinut olla sairas vahvuudesta.
Minä en ole.
Olen heikko ja omalla tavallani haavoitettavakin. Tunnistan heikot kohtani, eikä minulla ole pakkoa olla paras - siksi minua on vaikea haavoittaa, mutta ei mahdoton...
Asetan silti tavoitteeni tosissani realistisista näkökulmista omaan itseeni nähden. Koska tunnen itseni, onnistun melko usein. Epäonnistuminen on vahvuuteen sairastuneelle kuitenkin maailmanloppu....Minulle se on vain kokemus matkalla kohti täydellisyyttä .... " ensi kerralla sitten paremmin". Luotan erityisen paljon itseeni ja minulla on terve suhde itseeni. Tuota ei sitten kannata lukea "olen maailman napa ja muut on suolesta"...sillä sitä se ei tarkoita. Lisäksi olen äärimmäisen rehellinen itselleni....näistä uskon syntyvän mahdollisuuden onnistua.
On todellakin totta, että täydellisyys voi olla harhakin - ja se on sitä varsinkin silloin, jos ihminen kuvittelee olevansa niin täydellinen, ettei mitään opittavaa elämässä enää ole. Usein on myös niin, että henkilö kokee täydellisen tarkoittavan jotain, mihin hän ei koskaan kykene. Silloinkin se on harha. Täydellisyys on se, mihin parhaimmillaan pystyy.Millaisena näet nöyryyden täydellisyyden tavoittelussa?
- 1+4=5
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Hyvä kysymys - siispä yritän vastata hyvin.
Kyse on siis parhaansa yrittämisestä ja tekemisestä. Siis sen parhaan, jonka tietää omalla kohdallaan olevan mahdollista. Meillä kaikilla on se "paras" olemassa ja se myös vaihtelee henkilöittäin, mihin parhaimillaan pystyy.
Työ ja sairastaminen kysyit....kun sairastuu astuu rajoitteet elämään. Riippuu sairaudesta minkälaiset. Nämä rajoitteet sitten hyväksytään osaksi omaa elämää - joillakin todella kipeiden vaiheiden kautta. Silloinkin on mahdollista yrittää parhaansa ja saavuttaa se, mihin parhaimmillaan pystyy.Niin tuokin asia on aina hyvä pitää mielessä...
"aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat kaikkia"...
kerroit että työsi pyrit parhaimpaasi poikasi/läheistesi vuoksi...että heillä olisi helpompi/parempi...entä sitten jos heidät otetaan sinulta pois... - ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
Millaisena näet nöyryyden täydellisyyden tavoittelussa?
Sori, mutta nyt en ymmärrä asiayhteyttä.
Tarkoitatko siis nöyryyttä vai nöyristelyä? Ne kun ovat eri asioita..... - ent.ilkikurimus
1+4=5 kirjoitti:
Niin tuokin asia on aina hyvä pitää mielessä...
"aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat kaikkia"...
kerroit että työsi pyrit parhaimpaasi poikasi/läheistesi vuoksi...että heillä olisi helpompi/parempi...entä sitten jos heidät otetaan sinulta pois...Jos heidät otetaan multa pois....Se ei ole vallassani. Ja koska se ei ole vallassani haluan elää niin suhteessani heihin, ettei sitten tarvitse jossitella, jos joudun tilanteeseen, jossa näin tulee käymään.
- 2+19=21
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Jos heidät otetaan multa pois....Se ei ole vallassani. Ja koska se ei ole vallassani haluan elää niin suhteessani heihin, ettei sitten tarvitse jossitella, jos joudun tilanteeseen, jossa näin tulee käymään.
noh...vielä tulee mieleen sellainenkin asia...yritätkö tehdä pojallesi kaiken ns. valmiiksi...mahdollisimman helpoksi...
mistä hän silloin löytää tekemisen ilon, pyrkimisen parhaimpaansa... ent.ilkikurimus kirjoitti:
Sori, mutta nyt en ymmärrä asiayhteyttä.
Tarkoitatko siis nöyryyttä vai nöyristelyä? Ne kun ovat eri asioita.....Nöyryyttä. Sisältääkö täydellisyyteen pyrkiminen sitä missään muodossa?
Nöyristely taas on matelemista ja useimmiten hukkaan heitettyä aikaa.- ent.ilkikurimus
2+19=21 kirjoitti:
noh...vielä tulee mieleen sellainenkin asia...yritätkö tehdä pojallesi kaiken ns. valmiiksi...mahdollisimman helpoksi...
mistä hän silloin löytää tekemisen ilon, pyrkimisen parhaimpaansa...Ei, en yritä tehdä kaikkea valmiiksi hänelle. Ei ole hänen etunsa, jos minä alan elää hänen puolestaan. Eikä se ole silloin myöskään minun parhaimmakseni.
Minä tuen häntä kaikessa, missä hän niin haluaa. - ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
Nöyryyttä. Sisältääkö täydellisyyteen pyrkiminen sitä missään muodossa?
Nöyristely taas on matelemista ja useimmiten hukkaan heitettyä aikaa.Tekemisen nöyryyttä - kyllä. Eli omien vahvuuksien ja voimavarojen hyödyntämistä siellä, missä niitä on irrotettavissa.
Eikä täydellisyyteen pyrkiminen edelleenkään ole mitään nokka pystyssä liihottelua muista mitään välittämättä.
Kirjoitin jo edellä näin:
Täydellisyys on ehjäksi tulemista ilman, että joutuu rikkomaan ketään. Täydellisyys on tekemistä siksi, että haluaa tehdä.
---Eikä se vieläkään muuta tarkoita. En näe, miksi syytä, miksi näihin ei sisältyisi nöyryyttäkin. - 7+16=23
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Ei, en yritä tehdä kaikkea valmiiksi hänelle. Ei ole hänen etunsa, jos minä alan elää hänen puolestaan. Eikä se ole silloin myöskään minun parhaimmakseni.
Minä tuen häntä kaikessa, missä hän niin haluaa.Noh...en minä millään pahalla...mutta olen tosiaan nähnyt läheltä, miten esim. aivoinfarkti saattaa muuttaa ihmisen elämän täysin. Voimansa tunnossa oleva mies joutuu vuoteeseen, toisten autettavaksi, suusta tulee kuolaa, puheesta ei saa selvää, kakat tulee housuun...
Noin voi käydä kelle tahansa..mutta hänelläkin on ihmisarvonsa...
Toisaalta olen iloitsen ja olen ylpeä omista lapsistani, aineellista hyvää en ole kyennyt heille antamaan, mutta esim. kaikki ovat päässeet heti työelämään opiskelujen päätyttyä ja elättävät itsensä...ja vaikuttavat tyytyväisiltä elämäänsä...
kun taas moni kaiken valmiiksi saanut, runsaasti aineellista hyvää saanut ei tunnu löytävän paikkaansa maailmassa...
että mitä se kenenkäkin paras sitten missäkin kohtaa tarkoittaa... ent.ilkikurimus kirjoitti:
Tekemisen nöyryyttä - kyllä. Eli omien vahvuuksien ja voimavarojen hyödyntämistä siellä, missä niitä on irrotettavissa.
Eikä täydellisyyteen pyrkiminen edelleenkään ole mitään nokka pystyssä liihottelua muista mitään välittämättä.
Kirjoitin jo edellä näin:
Täydellisyys on ehjäksi tulemista ilman, että joutuu rikkomaan ketään. Täydellisyys on tekemistä siksi, että haluaa tehdä.
---Eikä se vieläkään muuta tarkoita. En näe, miksi syytä, miksi näihin ei sisältyisi nöyryyttäkin.Kiitos keskustelusta ja ketjustasi Ilkikurimus.
- ent.ilkikurimus
7+16=23 kirjoitti:
Noh...en minä millään pahalla...mutta olen tosiaan nähnyt läheltä, miten esim. aivoinfarkti saattaa muuttaa ihmisen elämän täysin. Voimansa tunnossa oleva mies joutuu vuoteeseen, toisten autettavaksi, suusta tulee kuolaa, puheesta ei saa selvää, kakat tulee housuun...
Noin voi käydä kelle tahansa..mutta hänelläkin on ihmisarvonsa...
Toisaalta olen iloitsen ja olen ylpeä omista lapsistani, aineellista hyvää en ole kyennyt heille antamaan, mutta esim. kaikki ovat päässeet heti työelämään opiskelujen päätyttyä ja elättävät itsensä...ja vaikuttavat tyytyväisiltä elämäänsä...
kun taas moni kaiken valmiiksi saanut, runsaasti aineellista hyvää saanut ei tunnu löytävän paikkaansa maailmassa...
että mitä se kenenkäkin paras sitten missäkin kohtaa tarkoittaa...Täydellisyyteen pyrkiminen ja parhaansa tekeminen on myös ymmärrystä siitä, ettei pysty mihin tahansa. Kaikkien etuja ei voi ajaa loputtomasti. Se on sitten sitä vahvuuteen sairastumista, jos sellaista alkaa kuvitella.
- ent.ilkikurimus
elisakettu kirjoitti:
Kiitos keskustelusta ja ketjustasi Ilkikurimus.
Ole hyvä. Ilo oli kokonaan minun puolellani.
- 4+8=12
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Ole hyvä. Ilo oli kokonaan minun puolellani.
Noh...pikkusen minäkin asiaan sekaannuin, vaikka alkuun vain lueskelinkin, mutta kiitos molemmille...ajattelemisen aihetta tässäkin...
- xcch
pahaakka/hyvänainen kirjoitti:
Narsistin ja (uhrin) kumppanin tavoitteet ovat sitten nähtävästi erit : oma tavoitteeni oli rakkaus tasavertaiseen kumppaniin, suhde jossa molemmilla on henkinen ja fyysinen vapaus, luottamus ja rakkaus toisiinsa.
Hänen tavoitteensa ei aivan selville tullut noiden vuosien aikana muuten kuin taloudellinen hyöty ja sosiaalinen ulospäin näytettävä: "en ole yksin"
Keskenäisenä kilpailuna kumpi voittaa kumman...en kokenut sitä noin, vaan jouduin peittämään kaikki tunteeni pikkuhiljaa, siis aivan kaikki tunteeni, raskasta...kun jokaiseen aikeeseeni tuli vain kieltoja, jokaiseen näytettyyn tunteeseen kielto, yhteenkään kysymykseen ei saa kunnollista vastausta ja jos vastauksen saa se tulee karjaisemalla epäasiallisesti.
Ajoittain ylistämällä alistaminen, aloin jo itsekin uskoa ettei omaa tahtoa saa olla.
Aloin ikäänkuin varastamaan omaa aikaani: kertomatta etukäteen aikeitani varasin joitakin matkoja joille lähdin ystävän kanssa saadakseni edes viikon vuodessa olla aikuinen itsenäinen omia ajatuksia ajatteleva, omista asioistaan päättävä.
Tämä itsenäistyminen viimeisten vuosien aikana ei toki ollut sopivaa, siitä tuli rangaistuksia kuin tuhmalle lapselle.
Loppuaikoina oikeastaan tuntui juuri tuolta : kuin hän olisi odottanut minun luovuttavan, koska ei itse siihen pystynyt ja erilleen muuton jälkeen hän vielä pysyi liimaantuneena kieltoineen ja vaatimuksineen tiivisti elämässäni.
Tarpeeksi kauan tämänkin annoin jatkua ja lopullinen riuhtaisu oli kuin kuolin isku, mutta se oli tehtävä, enkä koe olevani voittaja siltikään.
En ole lainkaan ylpeä itsestäni, en silloin enkä vielä nytkään.
Toipumisen tiellä vielä kauan."Keskenäisenä kilpailuna kumpi voittaa kumman...en kokenut sitä noin, vaan jouduin peittämään kaikki tunteeni pikkuhiljaa, siis aivan kaikki tunteeni, raskasta...kun jokaiseen aikeeseeni tuli vain kieltoja, jokaiseen näytettyyn tunteeseen kielto,"
Jokseenkin tuttua, tätä yritin selittää täällä, eli että jouduin ottaamaan etäisyyttä narsistiin niin eräskin komentti oli että "olet kieltänyt vaimoltasi läheisyyden"
Miksi sellaista pitää kieltää jota ei olekkaan? Pitää vain mukautua tilanteeseen, eli ottaa etäisyyttä, koska läheisyys on vain yksipuolista ja aiheuttaa pelkästään ongelmia koska toisella ei tunteelliseen läheisyyteen ole mitään kiinnostusta eikä tarvetta.
Ei nasse välttämättä ilkeä siinä tilantessa ole, vaan on täysin välinpitämätön eikä vastaa minkäänlaisiin huomion osoituksiin millään tavalla, ei puolison eikä lasten. Ei ole vaan minkäänlaista tunnetta eikä tarvetta.
Kyllä toisaalta ymmärrän että kroonisesta sijaisriippuvuudesta kärsivillä ei ymmärrystä tuohon riitä, koska heille ei muunlainen ihminen kelpaa kuin narsisti tai alkoholisti jonka kautta elämää suorittavat ja etäisyyden ottaminen ei täyttäisi heidän sairasta toisen kautta elämistarvetta ja tästäs syystä jo etäisyys ajatuskin kuulostaa järkyttävältä.
Joskus kun alkoholisti raitistuu, niin sijaisriippuvainen jättää raittiin alkoholistin ja etsii itselleen juovan alkoholistin. Tästä ongelmasta monet al-alanonissa olevat naiset puhuivat, eli kuinka hermot oli tiukilla kun mies joi, mutta kun raitistui niin se oli vielä pahempaa ja syyksi sanoivat että kun ei ollut kenenkautta elää ja ketä holhota ja katsoa alaspäin. Tästä syystä kulkivat al-alanonissa, jotta oppisivat elämään ilman sairasta riippuvuutta. 4+8=12 kirjoitti:
Noh...pikkusen minäkin asiaan sekaannuin, vaikka alkuun vain lueskelinkin, mutta kiitos molemmille...ajattelemisen aihetta tässäkin...
Korjaan, kiitos kaikille keskustelijoille. Ilkkistä kiitin erityisesti ketjustaan ja siksi koskei meillä ole varmaan koskaan aiemmin pidempää dialogia ollutkaan.
- 8+12=20
xcch kirjoitti:
"Keskenäisenä kilpailuna kumpi voittaa kumman...en kokenut sitä noin, vaan jouduin peittämään kaikki tunteeni pikkuhiljaa, siis aivan kaikki tunteeni, raskasta...kun jokaiseen aikeeseeni tuli vain kieltoja, jokaiseen näytettyyn tunteeseen kielto,"
Jokseenkin tuttua, tätä yritin selittää täällä, eli että jouduin ottaamaan etäisyyttä narsistiin niin eräskin komentti oli että "olet kieltänyt vaimoltasi läheisyyden"
Miksi sellaista pitää kieltää jota ei olekkaan? Pitää vain mukautua tilanteeseen, eli ottaa etäisyyttä, koska läheisyys on vain yksipuolista ja aiheuttaa pelkästään ongelmia koska toisella ei tunteelliseen läheisyyteen ole mitään kiinnostusta eikä tarvetta.
Ei nasse välttämättä ilkeä siinä tilantessa ole, vaan on täysin välinpitämätön eikä vastaa minkäänlaisiin huomion osoituksiin millään tavalla, ei puolison eikä lasten. Ei ole vaan minkäänlaista tunnetta eikä tarvetta.
Kyllä toisaalta ymmärrän että kroonisesta sijaisriippuvuudesta kärsivillä ei ymmärrystä tuohon riitä, koska heille ei muunlainen ihminen kelpaa kuin narsisti tai alkoholisti jonka kautta elämää suorittavat ja etäisyyden ottaminen ei täyttäisi heidän sairasta toisen kautta elämistarvetta ja tästäs syystä jo etäisyys ajatuskin kuulostaa järkyttävältä.
Joskus kun alkoholisti raitistuu, niin sijaisriippuvainen jättää raittiin alkoholistin ja etsii itselleen juovan alkoholistin. Tästä ongelmasta monet al-alanonissa olevat naiset puhuivat, eli kuinka hermot oli tiukilla kun mies joi, mutta kun raitistui niin se oli vielä pahempaa ja syyksi sanoivat että kun ei ollut kenenkautta elää ja ketä holhota ja katsoa alaspäin. Tästä syystä kulkivat al-alanonissa, jotta oppisivat elämään ilman sairasta riippuvuutta.Nyt taas naurattaa...nuo sinun kuviosi...
Alunperin kerroit SINÄ kerroit hallitsevasi narsistiasi tuolla läheisyyden kieltämisellä...ja kun kritisoin siitä, että se on julmaa... niin kerroit avioliittosi sujuvan paremmin niin...että ITSE näit läheisyyden kieltämisen hyvänä keinona...
"Pitää vain mukautua tilanteeseen, eli ottaa etäisyyttä, koska läheisyys on vain yksipuolista ja aiheuttaa pelkästään ongelmia koska toisella ei tunteelliseen läheisyyteen ole mitään kiinnostusta eikä tarvetta"
Vaimollasi ei alunperin ollutkaan läheisyyteen tarvetta jos hän on narsisti, mutta tuosta sinun tunteettomasta "ratkaisukeinosta" käy kyllä ilmi, ettei sinullakaan ole läheisyyden tarvetta....kuten totesit jossain kohtaa, nyt avioliitossasi menee hyvin...
"kelpaa kuin narsisti tai alkoholisti jonka kautta elämää suorittavat ja etäisyyden ottaminen ei täyttäisi heidän sairasta toisen kautta elämistarvetta ja tästäs syystä jo etäisyys ajatuskin kuulostaa järkyttävältä."
Joo, olen ny mitä olen sitten, mutta edelleen parsisuhde/avioliitto ajatuksenakin ilman läheisyyttä kuullostaa minusta JÄRKYTTÄVÄLTÄ
Mutta sinulle se sopii ilmeisesti paremmin tuollainen etäisyyden ottaminen ja läheisyyden puute...ns. järkiavioliitto ilman mitään tunteita...
Mutta kerros mitä järkeä sellaisessa ihmissuhteessa on...
Itsekin olen toki ottanut etäisyyttä, mutta se on tarkoittanut kyllä kummassakin tapauksessa sitten eroa, että kummallakin on ollut mahdollisuus sitten läheisyyteen jonkun toisen ihmisen kanssa...
Mutta no...iilmeisesti sinun puolisollasi on päihdeongelma, kun al-anonissakin käyt, selittää sitten aiemmat holhouspuheeesi...
että jälleen kerran tulit puhuneeksi enemmänkin itsestäsi... - 2+5=7
8+12=20 kirjoitti:
Nyt taas naurattaa...nuo sinun kuviosi...
Alunperin kerroit SINÄ kerroit hallitsevasi narsistiasi tuolla läheisyyden kieltämisellä...ja kun kritisoin siitä, että se on julmaa... niin kerroit avioliittosi sujuvan paremmin niin...että ITSE näit läheisyyden kieltämisen hyvänä keinona...
"Pitää vain mukautua tilanteeseen, eli ottaa etäisyyttä, koska läheisyys on vain yksipuolista ja aiheuttaa pelkästään ongelmia koska toisella ei tunteelliseen läheisyyteen ole mitään kiinnostusta eikä tarvetta"
Vaimollasi ei alunperin ollutkaan läheisyyteen tarvetta jos hän on narsisti, mutta tuosta sinun tunteettomasta "ratkaisukeinosta" käy kyllä ilmi, ettei sinullakaan ole läheisyyden tarvetta....kuten totesit jossain kohtaa, nyt avioliitossasi menee hyvin...
"kelpaa kuin narsisti tai alkoholisti jonka kautta elämää suorittavat ja etäisyyden ottaminen ei täyttäisi heidän sairasta toisen kautta elämistarvetta ja tästäs syystä jo etäisyys ajatuskin kuulostaa järkyttävältä."
Joo, olen ny mitä olen sitten, mutta edelleen parsisuhde/avioliitto ajatuksenakin ilman läheisyyttä kuullostaa minusta JÄRKYTTÄVÄLTÄ
Mutta sinulle se sopii ilmeisesti paremmin tuollainen etäisyyden ottaminen ja läheisyyden puute...ns. järkiavioliitto ilman mitään tunteita...
Mutta kerros mitä järkeä sellaisessa ihmissuhteessa on...
Itsekin olen toki ottanut etäisyyttä, mutta se on tarkoittanut kyllä kummassakin tapauksessa sitten eroa, että kummallakin on ollut mahdollisuus sitten läheisyyteen jonkun toisen ihmisen kanssa...
Mutta no...iilmeisesti sinun puolisollasi on päihdeongelma, kun al-anonissakin käyt, selittää sitten aiemmat holhouspuheeesi...
että jälleen kerran tulit puhuneeksi enemmänkin itsestäsi...palaan vielä tuohon...asiasi tueksi kopioimaasi kohtaan...
"Keskenäisenä kilpailuna kumpi voittaa kumman...en kokenut sitä noin, vaan jouduin peittämään kaikki tunteeni pikkuhiljaa, siis aivan kaikki tunteeni, raskasta...kun jokaiseen aikeeseeni tuli vain kieltoja, jokaiseen näytettyyn tunteeseen kielto,"
kirjoittaja JOUTUI peittämään tunteensa, eikä kokenut siitä ylpeyttä...
"En ole lainkaan ylpeä itsestäni, en silloin enkä vielä nytkään."
jonka sinä käänsit itsellesi sopivaksi...
"Pitää vain mukautua tilanteeseen, eli ottaa etäisyyttä, koska läheisyys on vain yksipuolista ja aiheuttaa pelkästään ongelmia koska toisella ei tunteelliseen läheisyyteen ole mitään kiinnostusta eikä tarvetta"
vaikka alkuperäinen kirjoittaja alkoi oman tarinansa tällä tavoin...
"oma tavoitteeni oli rakkaus tasavertaiseen kumppaniin, suhde jossa molemmilla on henkinen ja fyysinen vapaus, luottamus ja rakkaus toisiinsa"
että mitkä lienevät omat motiivisi/tavoitteesi olla suhteessa puolisosi kanssa...kun sinun PITÄÄ ottaa etäisyyttä...ja kuullostat varsin ylpeältä löytämästäsi ratkaisusta...saada avioliittosi sellaiseksi, että se palvelee sinun hyvinvointiasi.... - 10+18=28
2+5=7 kirjoitti:
palaan vielä tuohon...asiasi tueksi kopioimaasi kohtaan...
"Keskenäisenä kilpailuna kumpi voittaa kumman...en kokenut sitä noin, vaan jouduin peittämään kaikki tunteeni pikkuhiljaa, siis aivan kaikki tunteeni, raskasta...kun jokaiseen aikeeseeni tuli vain kieltoja, jokaiseen näytettyyn tunteeseen kielto,"
kirjoittaja JOUTUI peittämään tunteensa, eikä kokenut siitä ylpeyttä...
"En ole lainkaan ylpeä itsestäni, en silloin enkä vielä nytkään."
jonka sinä käänsit itsellesi sopivaksi...
"Pitää vain mukautua tilanteeseen, eli ottaa etäisyyttä, koska läheisyys on vain yksipuolista ja aiheuttaa pelkästään ongelmia koska toisella ei tunteelliseen läheisyyteen ole mitään kiinnostusta eikä tarvetta"
vaikka alkuperäinen kirjoittaja alkoi oman tarinansa tällä tavoin...
"oma tavoitteeni oli rakkaus tasavertaiseen kumppaniin, suhde jossa molemmilla on henkinen ja fyysinen vapaus, luottamus ja rakkaus toisiinsa"
että mitkä lienevät omat motiivisi/tavoitteesi olla suhteessa puolisosi kanssa...kun sinun PITÄÄ ottaa etäisyyttä...ja kuullostat varsin ylpeältä löytämästäsi ratkaisusta...saada avioliittosi sellaiseksi, että se palvelee sinun hyvinvointiasi....Todellisuudessa minä silti luulen,
että sinua harmitti noiden kahden ihmisen välinen mielenkiintoinen pohdiskeleva keskustelu, josta jäi hyvä mieli, vaikka erilaisia näkemyksiä esitettiinkin...
tartuit ketjun ainoaan kohtaan, tunteettomuuteen, josta sinulla itselläsi on jotain henk. koht. kokemusta ja sanottavaa...
vaikka keskustelu oli onko ihmissuhteissa olemassa voittajia ja häviäjiä... ja laajemmaltikin keskustelua ihmisten arvoista, motiiveista, miksi ihminen tekee niinkuin tekee...elää niinkuin elää...
Sinun näkemyksesi noista asioista...on nasse on sitä ja tätä ja samaan syssyyn mollasit vielä uhritkin...sairaiksi ja sijaisriippuvaisiksi...
että tuossa sinun kaksivaihtoehtoasi ilmeisesti sitten ovat...hypit puolelta toiselta...tänään sitä, huomenna toista...vaikka maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole kumpaakaan... - 14+7=21
10+18=28 kirjoitti:
Todellisuudessa minä silti luulen,
että sinua harmitti noiden kahden ihmisen välinen mielenkiintoinen pohdiskeleva keskustelu, josta jäi hyvä mieli, vaikka erilaisia näkemyksiä esitettiinkin...
tartuit ketjun ainoaan kohtaan, tunteettomuuteen, josta sinulla itselläsi on jotain henk. koht. kokemusta ja sanottavaa...
vaikka keskustelu oli onko ihmissuhteissa olemassa voittajia ja häviäjiä... ja laajemmaltikin keskustelua ihmisten arvoista, motiiveista, miksi ihminen tekee niinkuin tekee...elää niinkuin elää...
Sinun näkemyksesi noista asioista...on nasse on sitä ja tätä ja samaan syssyyn mollasit vielä uhritkin...sairaiksi ja sijaisriippuvaisiksi...
että tuossa sinun kaksivaihtoehtoasi ilmeisesti sitten ovat...hypit puolelta toiselta...tänään sitä, huomenna toista...vaikka maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole kumpaakaan...Mutta kiva kuitenkin huomata, että jotkut asiat menevät sinullekkin perille...
tässä viestiketjussa näytät ymmärtävän jo mitä toisen holhoaminen tarkoittaa...kopioin tuosta ylempää...
"hermot oli tiukilla kun mies joi, mutta kun raitistui niin se oli vielä pahempaa ja syyksi sanoivat että kun ei ollut kenenkautta elää ja ketä holhota ja katsoa alaspäin"
Tässä itsekin huomaat, mitä holhoaminen on...asettumista toisen yläpuolle...katsoamista toiseen alaspäin...
Kun aiemmin tarvehierarkia nimisessä ketjussa, jossa alunperin puhuttiin hoivan tarpeesta, joka ei ollut sinulle tuttu asia niin käänsit keskustelun holhoamiseen, joka mielestäsi oli hyvän ihmisen merkki...
"Puhuin yleisellä tasolla, tosiasiassa narsismi suhteessa joutuu läheinen useasti holhoamaan toista kuten myös alkoholisti suhteessa.
Läheisen pitää olla aina narsistin yläpuolella,"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10483019
että joo...niin ne mielipiteet vaihtuu...mutta empä tiedä onko niillä mitään arvoa jos vaihtuvat kulloisen keskustelun mukana....ovatko ne silloin omia... - 9+12=21
14+7=21 kirjoitti:
Mutta kiva kuitenkin huomata, että jotkut asiat menevät sinullekkin perille...
tässä viestiketjussa näytät ymmärtävän jo mitä toisen holhoaminen tarkoittaa...kopioin tuosta ylempää...
"hermot oli tiukilla kun mies joi, mutta kun raitistui niin se oli vielä pahempaa ja syyksi sanoivat että kun ei ollut kenenkautta elää ja ketä holhota ja katsoa alaspäin"
Tässä itsekin huomaat, mitä holhoaminen on...asettumista toisen yläpuolle...katsoamista toiseen alaspäin...
Kun aiemmin tarvehierarkia nimisessä ketjussa, jossa alunperin puhuttiin hoivan tarpeesta, joka ei ollut sinulle tuttu asia niin käänsit keskustelun holhoamiseen, joka mielestäsi oli hyvän ihmisen merkki...
"Puhuin yleisellä tasolla, tosiasiassa narsismi suhteessa joutuu läheinen useasti holhoamaan toista kuten myös alkoholisti suhteessa.
Läheisen pitää olla aina narsistin yläpuolella,"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10483019
että joo...niin ne mielipiteet vaihtuu...mutta empä tiedä onko niillä mitään arvoa jos vaihtuvat kulloisen keskustelun mukana....ovatko ne silloin omia..."Ei nasse välttämättä ilkeä siinä tilantessa ole, vaan on täysin välinpitämätön eikä vastaa minkäänlaisiin huomion osoituksiin millään tavalla, ei puolison eikä lasten. Ei ole vaan minkäänlaista tunnetta eikä tarvetta."
"Kyllä toisaalta ymmärrän että kroonisesta sijaisriippuvuudesta kärsivillä ei ymmärrystä tuohon riitä, koska heille ei muunlainen ihminen kelpaa kuin narsisti tai alkoholisti jonka kautta elämää suorittavat ja etäisyyden ottaminen ei täyttäisi heidän sairasta toisen kautta elämistarvetta....
oli vielä pahempaa ja syyksi sanoivat että kun ei ollut kenenkautta elää ja ketä holhota ja katsoa alaspäin. Tästä syystä kulkivat al-alanonissa, jotta oppisivat elämään ilman sairasta riippuvuutta"
pakostakin nyt kun otit nuo molemmat aspektit tuohon...vähän niinkuin rinnakkain...tulee miettineeksi...kumpi noista lie sinun totuutesi...
tarvitsetko sinä sitten narsisti puolisoasi..elääksesi hänen kauttaan...häntä holhoten ja haukkuen täälllä narsisteja..kärsit tuosta sairaasta riippuvaisuudesta... - xcch
8+12=20 kirjoitti:
Nyt taas naurattaa...nuo sinun kuviosi...
Alunperin kerroit SINÄ kerroit hallitsevasi narsistiasi tuolla läheisyyden kieltämisellä...ja kun kritisoin siitä, että se on julmaa... niin kerroit avioliittosi sujuvan paremmin niin...että ITSE näit läheisyyden kieltämisen hyvänä keinona...
"Pitää vain mukautua tilanteeseen, eli ottaa etäisyyttä, koska läheisyys on vain yksipuolista ja aiheuttaa pelkästään ongelmia koska toisella ei tunteelliseen läheisyyteen ole mitään kiinnostusta eikä tarvetta"
Vaimollasi ei alunperin ollutkaan läheisyyteen tarvetta jos hän on narsisti, mutta tuosta sinun tunteettomasta "ratkaisukeinosta" käy kyllä ilmi, ettei sinullakaan ole läheisyyden tarvetta....kuten totesit jossain kohtaa, nyt avioliitossasi menee hyvin...
"kelpaa kuin narsisti tai alkoholisti jonka kautta elämää suorittavat ja etäisyyden ottaminen ei täyttäisi heidän sairasta toisen kautta elämistarvetta ja tästäs syystä jo etäisyys ajatuskin kuulostaa järkyttävältä."
Joo, olen ny mitä olen sitten, mutta edelleen parsisuhde/avioliitto ajatuksenakin ilman läheisyyttä kuullostaa minusta JÄRKYTTÄVÄLTÄ
Mutta sinulle se sopii ilmeisesti paremmin tuollainen etäisyyden ottaminen ja läheisyyden puute...ns. järkiavioliitto ilman mitään tunteita...
Mutta kerros mitä järkeä sellaisessa ihmissuhteessa on...
Itsekin olen toki ottanut etäisyyttä, mutta se on tarkoittanut kyllä kummassakin tapauksessa sitten eroa, että kummallakin on ollut mahdollisuus sitten läheisyyteen jonkun toisen ihmisen kanssa...
Mutta no...iilmeisesti sinun puolisollasi on päihdeongelma, kun al-anonissakin käyt, selittää sitten aiemmat holhouspuheeesi...
että jälleen kerran tulit puhuneeksi enemmänkin itsestäsi..."Mutta sinulle se sopii ilmeisesti paremmin tuollainen etäisyyden ottaminen ja läheisyyden puute...ns. järkiavioliitto ilman mitään tunteita..."
Siis lopetin yksipuolisen lähentelyn yli 10 v liiton jälkeen kun siitä tuli vain sanomista, menikö perille. Oli lopetettava sopi tai ei kun nasse ei halunnut...
Sinun laisen läheisriippuvaisen sitäå on vaikea käsittää koska sinä et läheisriippuvaisen tavoin ota toisen tunteita mitenkään huomioon vaan menet kimppun piittaamatta toisen tunteista. Minä osoitin tunteita koska en tiennyt että kyseessä on nasse joka inhoaa läheisyyttä, kun se selvisi niin lopetin se ja se loppui koska nasse ei ole ole tunteita juurikan osoisittanut.
"Mutta no...iilmeisesti sinun puolisollasi on päihdeongelma, kun al-anonissakin käyt, selittää sitten aiemmat holhouspuheeesi..."
Se oli exä joka oli alkkis, muuten oli tosi lämmin suhde halittiin ja osoitettiin muutenkin kiintymystä päivittäin.
Sijaisriippuvisena sinä holhoat kaikkia ja pyrit hallitsemaan ympäristöä ja jopa tämän palstan kirjoituksia. Sinun kannataisi mennä al-alanoniin että oppisit huolehtimaan vain omista asioistasi ja keskustelemaan ihmisten kanssa vuorovaikutteisesti niin että sallit heidän olla eri mieltä.. - 14+6=20
xcch kirjoitti:
"Mutta sinulle se sopii ilmeisesti paremmin tuollainen etäisyyden ottaminen ja läheisyyden puute...ns. järkiavioliitto ilman mitään tunteita..."
Siis lopetin yksipuolisen lähentelyn yli 10 v liiton jälkeen kun siitä tuli vain sanomista, menikö perille. Oli lopetettava sopi tai ei kun nasse ei halunnut...
Sinun laisen läheisriippuvaisen sitäå on vaikea käsittää koska sinä et läheisriippuvaisen tavoin ota toisen tunteita mitenkään huomioon vaan menet kimppun piittaamatta toisen tunteista. Minä osoitin tunteita koska en tiennyt että kyseessä on nasse joka inhoaa läheisyyttä, kun se selvisi niin lopetin se ja se loppui koska nasse ei ole ole tunteita juurikan osoisittanut.
"Mutta no...iilmeisesti sinun puolisollasi on päihdeongelma, kun al-anonissakin käyt, selittää sitten aiemmat holhouspuheeesi..."
Se oli exä joka oli alkkis, muuten oli tosi lämmin suhde halittiin ja osoitettiin muutenkin kiintymystä päivittäin.
Sijaisriippuvisena sinä holhoat kaikkia ja pyrit hallitsemaan ympäristöä ja jopa tämän palstan kirjoituksia. Sinun kannataisi mennä al-alanoniin että oppisit huolehtimaan vain omista asioistasi ja keskustelemaan ihmisten kanssa vuorovaikutteisesti niin että sallit heidän olla eri mieltä..nauraa...
no saahan sitä kukin olla sitä mieltä on...niin sinä kuin minäkin...
ja täällä ymmärtääkseni on kaikille sallittua tuoda mielipiteensä /omat kokemuksensa/ajatuksensa julki...vaikka ne poikkeaisivat toisten esittämistä ajatuksista...
että kaikin mokomin, ei minua ainakaan haittaa, itse tunnut hernettä nenääsi vetävän...asiat asioina...ollaan ny vaan eri mieltä esim. holhoamisesta...
Tämä sen kummempaa ole...
- 16+1=17
"Loppuaikoina oikeastaan tuntui juuri tuolta : kuin hän olisi odottanut minun luovuttavan, koska ei itse siihen pystynyt"
Jotain tuollaista minäkin koin...kun kumppanin mitätöinti ikäänkuin koveni kovenemistaan, ikäänkuin hän olisi testannut, miten alas voin vajota...
Vielä suhteen päättymisen jälkeen, parin viikon päästä siitä...tuli suora ehdotus...ikäänkuin "kokeilu"..josko sittenkin tavattaisiin, mentäisiin sänkyyn...hyvin tökerösti esitettynä...ilman mitään ennakkovaroitusta...kysymystä, haluanko minä...
tiedä sitten, oliko aito tarkoitus vielä hyötyä...viimeinen mitätöinti vai mitä lie...
joitain lievempiä ehdotuksia on tullut vielä tuonkin jälkeen...
En liioin koe itseäni voittajaksi, mutta jokin minussa, nimitettäköön sitä vaikka elämäksi...voitti minussa...
jokin sellainen, olen elävä ihminen, en käytettävissä oleva esine..."En liioin koe itseäni voittajaksi, mutta jokin minussa, nimitettäköön sitä vaikka elämäksi...voitti minussa..."
En osaa selitää tätä sanoin. Se on niin henkilökohtainen tunne, mutta luulen, että matkasi saattaa olla vielä kesken. jonain päivänä, se oivallus, voittaminen; sen tietää silloin, mitä se on.
Mutta mitä sanoit kumppanistasi, ikäänkuin olisi pyrkinyt siihen, että luovuttaisit:
oletko koskaan miettinyt sitä mahdollisuutta, että hän tavallaan näki ettei siitä tule mitään? Tai se olisi kumppanin viimeinen tai jopa ainoa empaattinen teko; laskea toinen vapaaksi (käyttäen tökeröitä keinoja, mutta tehokkaita), saaden tämä ymmärtämään, ettei kannata jatkaa? Koskei itsellä ole kykyä, voimia sanoa; lopetetaan tämä, olemme onnettomia.
- 15+13=28
"Loppuaikoina oikeastaan tuntui juuri tuolta : kuin hän olisi odottanut minun luovuttavan, koska ei itse siihen pystynyt"
Niin tuossa jonkun toisen kirjoitusessa, jota jo lainasinkin...tulikin jo tuo sinun..
."Tai se olisi kumppanin viimeinen tai jopa ainoa empaattinen teko; laskea toinen vapaaksi (käyttäen tökeröitä keinoja, mutta tehokkaita), saaden tämä ymmärtämään, ettei kannata jatkaa? Koskei itsellä ole kykyä, voimia sanoa; lopetetaan tämä, olemme onnettomia."
Mutta no...tuskin ihan tuosta oli kysymys kuitenkaan...ei hän ollut onneton, hänen mielestään "suhde toimi hyvin"...jos minä vain lakkaisin "arvostelemasta" häntä, (kertomalla, että käytöksesi tuntuu pahalta)
tuo viimeinen suora ehdotus tapaamisesta tuli tuli pari viikkoa suhteen päättymisen jälkeen...jonka minä päätin, mielessäni ei koskaan enää...vaikka annoin hänen kyllä pitää ajatuksensa , että hän sen päätti...ettei ny ihan jatko mahdollisuudestakaan ollut kyse enää tuossa kohtaa...ainakaan minun osaltani...
että empä tiedä sitte, mitkä hänen motiivinsa sitten olivat tuossa kohtaa...voin vain arvailla, viimeinen mitätöinti? jos vielä sais puristettua jotain minusta? vaiko tuo sinun ajatuksesi empaattisuudesta ?
Mutta sitä ns. kaipuuta takaisin hänen taholtaan on tullut vielä jälkeenkinpäin, ehdotuksia tapaamisesta...vaikka hänellä oli koko ajan muitakin naisia...ettei hän ilman naista/suhdetta jäänyt meidän suhteemme päättymisen jälkeenkään...
Aikas tökeröltäkin kuullostavia edelleen, että kun olen vapaa nainen niin voisin jopa ostaa itselleni miehen silloin tällöin...johon vastasin kyllä, että eiköhän noita ilmaiseksikin saa aina tarvitessaan...
noh, mitätöinniksi tuonkin voi tulkita...että edelleen kuukausien jälkeenkin hänellä sitä "empaattisuutta" sitten riittää...jos sen sellaiseksi tulkitsee...
Tuohon...hän päätti suhteen, on ollut tavallaan hyvä vedota...
miksi haluat tavata, kun päätit suhteen...
vastausta siihen en ole saanut...
toki joitain imarteluksi tulkittavaa kyllä, että olen ihana nainen...Yksi vaikeimmista asioista on hyväksyä se, ettei vastauksia saa. Ei kannata jäädä odottamaan niitä.
Joo, ei se teoriani empaattisuudesta toteutunut kohdallasi, tilanne oli aivan erilainen. Mutta sellainenkin mahdollisuus on olemassa.elisakettu kirjoitti:
Yksi vaikeimmista asioista on hyväksyä se, ettei vastauksia saa. Ei kannata jäädä odottamaan niitä.
Joo, ei se teoriani empaattisuudesta toteutunut kohdallasi, tilanne oli aivan erilainen. Mutta sellainenkin mahdollisuus on olemassa."Yksi vaikeimmista asioista on hyväksyä se, ettei vastauksia saa"
Musta tuntuu että monesti jengi jää tähän jumiin (ei ole mikään moite vaan toteamus) ja "pilaa" elämänsä sillä. Ihan normaalia.
Kuinka monta kertaa munkin olisi tehnyt mieli kysyä vanhemmiltani tai joltain muultakin "jotain" ja saada homma muka johonkin päätökseen. Ei tarvita edes mitään pershäröä että ihminen ei kykene vain käsittelemään asiaa. Se pitäisi mielestäni muistaa eikä aina demonisoida ihmisiä häiriöisiksi. En kuitenkaan sano EK että teit niin =)
Tästä vois päästä aasinsillalla vaikka omaan vastuuseen... vaikka se toinen olisi käyttäytynyt kuinka väärin eikä ikinä kykene vastaamaan asiaan niin sen voi silti ns hoidattaa itse ja monesti on parempikin näin.
Elämä ei oikeasti ole reilua.lynett kirjoitti:
"Yksi vaikeimmista asioista on hyväksyä se, ettei vastauksia saa"
Musta tuntuu että monesti jengi jää tähän jumiin (ei ole mikään moite vaan toteamus) ja "pilaa" elämänsä sillä. Ihan normaalia.
Kuinka monta kertaa munkin olisi tehnyt mieli kysyä vanhemmiltani tai joltain muultakin "jotain" ja saada homma muka johonkin päätökseen. Ei tarvita edes mitään pershäröä että ihminen ei kykene vain käsittelemään asiaa. Se pitäisi mielestäni muistaa eikä aina demonisoida ihmisiä häiriöisiksi. En kuitenkaan sano EK että teit niin =)
Tästä vois päästä aasinsillalla vaikka omaan vastuuseen... vaikka se toinen olisi käyttäytynyt kuinka väärin eikä ikinä kykene vastaamaan asiaan niin sen voi silti ns hoidattaa itse ja monesti on parempikin näin.
Elämä ei oikeasti ole reilua.Sen hyväksymisen kautta ajan mittaan pääsee kuitenkin siihen, ettei vastauksia enää tarvitse. Ei niillä ole merkitystä. On oivaltanut jotain vastauksia tärkeämpää. Eikä ne tapahtumat muutenkaan enää merkkaa tuon taivaallista. Ei herätä tunteita, korkeintaan jotain..ihmetystä. Ai, mulle tosiaan tapahtui tuokin juttu. No, ylipä päästiin kuitenkin. Aika voittajafiilis.
- 17+2=19
elisakettu kirjoitti:
Yksi vaikeimmista asioista on hyväksyä se, ettei vastauksia saa. Ei kannata jäädä odottamaan niitä.
Joo, ei se teoriani empaattisuudesta toteutunut kohdallasi, tilanne oli aivan erilainen. Mutta sellainenkin mahdollisuus on olemassa.no suhteen päättymisen aikaan en tienny narsismista mitään...mutta kiinnostuin aiheesta omista kokemuksistani ja halusta ymmärtää edes jotenkin...
että tietyllä lailla vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin olen saanut kyllä...enkä kaiken lukemani, asiaa pyöritellessäni... edes vastauksia häneltä enää odotakkaan...
ja tietyllä lailla nuo jälkikikäteen tulleet vuoroin tökeröt, vuoroin imartelevat ehdotukset vain vahvistavat käsitystäni siitä, että saamani vastaukset ovat oikeita...
Tuosta empaattisuudesta siinä kohtaa, kun suhdetta päättää...
sinun ajattelusi mukaan...voihan sellaistakin olla...mutta en usko, että narsistin taholta milloinkaan... 17+2=19 kirjoitti:
no suhteen päättymisen aikaan en tienny narsismista mitään...mutta kiinnostuin aiheesta omista kokemuksistani ja halusta ymmärtää edes jotenkin...
että tietyllä lailla vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin olen saanut kyllä...enkä kaiken lukemani, asiaa pyöritellessäni... edes vastauksia häneltä enää odotakkaan...
ja tietyllä lailla nuo jälkikikäteen tulleet vuoroin tökeröt, vuoroin imartelevat ehdotukset vain vahvistavat käsitystäni siitä, että saamani vastaukset ovat oikeita...
Tuosta empaattisuudesta siinä kohtaa, kun suhdetta päättää...
sinun ajattelusi mukaan...voihan sellaistakin olla...mutta en usko, että narsistin taholta milloinkaan...Empaattisuusteoriani voi olla täysin suosta, en kiellä sitä. Mutta pyörittelen eri mahdollisuuksia.
Olet varmaan lukenut aihekirjallisuudestakin tämän: ..narsisti järjestää itse oman jättämisensä.
Oman episodini aikana saapasjalka järjesti täysin tarkoituksella tietooni asioita, joista ilmeni hänen salattu puolensa. Se voi olla vain sitä, että hän halusi loukata minua, satuttaa tarkoituksella. Eräs mahdollisuus tietysti on, että koko homma oli hyvin suunniteltu alusta alkaenkin, mutta ei sillä enää mitään väliä ole. Tai nähdä reagointini. Kuitenkin hänen täytyi ymmärtää mihin se johtaa. Ja vaikkei itse ollut eroon halukas, toimi silti siten. Jotenkin olen miettinyt sitä mahdollisuutta, että hän kuitenkin ymmärsi suhteen mahdottomuuden ja tavallaan järjesti sen päättymisen.
Näin myöhemmin sanoisin sitä empatian osoituksesi. Olen vilpittömästi vain iloinen niistä kokemuksistasi, koska en tiedä olisinko muuten ymmärtänyt lähteä ajoissa kelkan kyydistä pois.elisakettu kirjoitti:
Sen hyväksymisen kautta ajan mittaan pääsee kuitenkin siihen, ettei vastauksia enää tarvitse. Ei niillä ole merkitystä. On oivaltanut jotain vastauksia tärkeämpää. Eikä ne tapahtumat muutenkaan enää merkkaa tuon taivaallista. Ei herätä tunteita, korkeintaan jotain..ihmetystä. Ai, mulle tosiaan tapahtui tuokin juttu. No, ylipä päästiin kuitenkin. Aika voittajafiilis.
Hyväksyminen, anteeksianto jne ovat vain yksilöä ja sitä kautta yhteisöä varten.
Kun elää ajatuksessa, että kaikki "menee niin kuin pitää", jää jumiin.
Tulee kuitenkin kohtamaan tilanteita ja ihmisiä jossa tämä ei pidä paikkaansa ja on kauhean mukava "terrorisoida" nämä ihmiset. Näin se vain menee.
Niin hauskankauhelta kuin se kuulostaakin, jokainen kokemus on merkki siitä että pitää mennä eteenpäin. Sen verran viisaampana. Maailmaa, joka odottaa valmiina ja täynnä vastauksia ei vain ole.
Tiedän sen itse. Olen kokenut sen itse eikä helppoa ole ollut tai ole eikä tule.
Mitä sitten ?
Se on elämää. Ei sen enempää.- 20+8=28
elisakettu kirjoitti:
Empaattisuusteoriani voi olla täysin suosta, en kiellä sitä. Mutta pyörittelen eri mahdollisuuksia.
Olet varmaan lukenut aihekirjallisuudestakin tämän: ..narsisti järjestää itse oman jättämisensä.
Oman episodini aikana saapasjalka järjesti täysin tarkoituksella tietooni asioita, joista ilmeni hänen salattu puolensa. Se voi olla vain sitä, että hän halusi loukata minua, satuttaa tarkoituksella. Eräs mahdollisuus tietysti on, että koko homma oli hyvin suunniteltu alusta alkaenkin, mutta ei sillä enää mitään väliä ole. Tai nähdä reagointini. Kuitenkin hänen täytyi ymmärtää mihin se johtaa. Ja vaikkei itse ollut eroon halukas, toimi silti siten. Jotenkin olen miettinyt sitä mahdollisuutta, että hän kuitenkin ymmärsi suhteen mahdottomuuden ja tavallaan järjesti sen päättymisen.
Näin myöhemmin sanoisin sitä empatian osoituksesi. Olen vilpittömästi vain iloinen niistä kokemuksistasi, koska en tiedä olisinko muuten ymmärtänyt lähteä ajoissa kelkan kyydistä pois."Olet varmaan lukenut aihekirjallisuudestakin tämän: ..narsisti järjestää itse oman jättämisensä."
Olen lukenut ja tuosta titoinen ja ehkä se useimmiten noin meneekin...uhrien kokemukset lopunajoista hyvin samankaltaisia...
Mutta "empatia" tuskin tuossa kohtaa on kohdistettu toiseen..
tyyliin "sinun on parempi ilman minua"
Siihen, en usko...jos empatia sanaa haluaa käyttää niin...ajattelisin, että narsisti empatiseraa siinäkin vain itseään...
minä mitätöin sinut, ettet merkitse mitään...niin ei suhdekaan ja sen päättyminenkään merkitse mitään...ei tarvi tuntea itseään jätetyksi...
- pahaakka/hyvänainen
Viimeinen mitätöinti.
Niin tuttu tunne, koen sen vaikutuksen vieläkin, en vain voi kirjoittaa siitä, koskee erittäin surullista tilannetta, mutta tehokas se oli.
En koskaan enkä missään ole aikaisemmin kohdannut narsistia vaikka päivittäin olen useiden kymmenien ihmisten kanssa kontaktissa, ollut jo 30v, niin tämä oli minulle täysin uusi ja hajottava kokemus enkä kokemattomuuttani osannut sitä mihinkään yhdistää.
No jostainhan se oppi on otettava, vaikka sitten kantapäästään.
Kiitos kun jaksatte valaista meitä vielä sokeassa tilassa liikkuvia toipujia.Mua ainakin helpottaa tuollaisissa tilanteissa sellainen, että "ihminen saa sitä mitä tilaa" ja tässä kohden se tarkoittaa yksinkertaistamisen sijasta sitä, että ennen kuin sellaista on kokenut tai joku on koettanut sitä sinuun, sitä ei osaa käsitellä.
Ihmiset eivät tässä maailmassa ole valmiita ilman kokemuksia. Joutuu väkisinkin tapaamaan kaikenlaisia hörhöjä ja opetella elämään heidän keskuudessaan.
Oli tapaamasi ihminen narsisti tai mikä tahansa, nyt tiedät =)- 14+11=25
"niin tämä oli minulle täysin uusi ja hajottava kokemus enkä kokemattomuuttani osannut sitä mihinkään yhdistää."
Niin kokemus oli minullekkin täysin uusi ja hämmentävä, itsekin jo epäilin mielenterveyttäni loppuaikoina...
Vaikka minulla oli jo entuudestaan kokemus alkoholisti puolisosta ja sen myötä huonosta kohtelusta niin tämä "toinen kokemus" oli hyvin erityyppinen, sille ei löytynyt nimeä, järjellistä selitystä kuin vasta jälkeenpäin...
noiden kokemusten välillä oli 10 vuotta ja jos jotenkin pitää verrata, niin sen tiedän ettei juppo mieheni kuitenkaan ollut narsisti, vaikka alkkiksetkin itsekkäitä ovat, mutta heidän ykkösensä elämässä on alkoholi...
kun taas narsistilla hänen motiivinsa on...oman sisäisen tyhjyytensä täyttäminen varastamalla/mitätöimälllä/polkemalla/häpäisemällä toista ihmistä ja elämää heissä... - ent.ilkikurimus
14+11=25 kirjoitti:
"niin tämä oli minulle täysin uusi ja hajottava kokemus enkä kokemattomuuttani osannut sitä mihinkään yhdistää."
Niin kokemus oli minullekkin täysin uusi ja hämmentävä, itsekin jo epäilin mielenterveyttäni loppuaikoina...
Vaikka minulla oli jo entuudestaan kokemus alkoholisti puolisosta ja sen myötä huonosta kohtelusta niin tämä "toinen kokemus" oli hyvin erityyppinen, sille ei löytynyt nimeä, järjellistä selitystä kuin vasta jälkeenpäin...
noiden kokemusten välillä oli 10 vuotta ja jos jotenkin pitää verrata, niin sen tiedän ettei juppo mieheni kuitenkaan ollut narsisti, vaikka alkkiksetkin itsekkäitä ovat, mutta heidän ykkösensä elämässä on alkoholi...
kun taas narsistilla hänen motiivinsa on...oman sisäisen tyhjyytensä täyttäminen varastamalla/mitätöimälllä/polkemalla/häpäisemällä toista ihmistä ja elämää heissä...Yhtäläistä alkoholistin ja narsistin välillä on ainakin se verkosto, joka mahdollistaa heille sen, mitä he ovat...
- 1+1=2
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Yhtäläistä alkoholistin ja narsistin välillä on ainakin se verkosto, joka mahdollistaa heille sen, mitä he ovat...
Juu, tuttu aihe tuo...ja tiedän kyllä, että avioliitossani olin tuo juomisen mahdollistaja...
Koti, kulissit, lapset hoituivat kyllä kaikki minun toimestani, vaikka puoliso joikin...
Mutta tässä narsisti suhteessani...tosiaan hyvin lyhyt sitte loppujen lopuksi oli se "lopunaika"...muutamia kuukausia, kun mitätöintiä ja huonoa kohtelua alkoi suoraan tulla...josta syystä päätin, että minulle riitti...
emmekä edes asuneet yhdessä...
Etten ny sentäs mahdollistajana toiminut tässä suhteessa...ja suhteessa ollessani, en tiennyt olevani suhteessa narsistiin, koko aihe oli minulle vieras...vasta jälkeenpäin kun olen etsinyt vastauksia kysymyksiini, mitä se kaikki oli...olen narsismiin törmännyt...
- 2+4=6
Lisään vielä...noiden kahden asian erilaisuudesta...
Tällä ymmärryksellä mitä minulla nyt on...tiedän ja myönnän että suhteessa alkoholistiin olisin itsekin voinut toimia toisella tapaa...ja ehkä "pelastaa" puolisoni vajoamasta yhä alemmas...
Mutta suhteessa narsistiin, en löytänyt muuta toimintapaa kuin päättää suhde...en usko, että minkäänlainen oman käytökseni muuttaminen olisi asiaa muuksi muuttanut... Hyvä aloitus.
Hyvä dialogi.
Hyvää kirjoittajien yhteistyötä.
Lukunautinto!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ruotsissa uusi vakava ongelma: Vanhusten seksuaalinen hyväksikäyttö
palvelutaloissa ja kotihoidossa. Tämäkin on ihan puhtaasti väärän maahanmuuton vaikutusta, sillä tekijät ovat kaikki keh731930Työeläkkeiden maksaminen lopetettava ASAP.
"Vanhimmat sukupolvet ovat saaneet vastinetta eläkemaksuilleen moninkertaisesti nykyisiin ja tuleviin sukupolviin verr971663- 1471217
- 59688
- 198652
Järkytys uutisten ystäville - Huomenta Suomen kesään iso muutos
Huomenta Suomi on monen suomalaisen vakio-ohjelma. Suorana nähtävä Huomenta Suomi seuraa päivän tärkeimpiä uutisia, pol6636Trumpille jälleen voitto
Trump ensin tuhosi Iranin ydinohjusprojektin, jotta ko. terroristivaltio ei voisi aiheuttaa ydinsotaa. Ja nyt Trump pako191553- 54547
- 46498
Haluan teidät molemmat elämääni
Toista rakastan todella syvästi, ja toinen on kuin paras ystävä minulle. En voi luopua kummastakaan... </337462