Kävin tässä hiljattain neuropsykologilla. Parin tunnin keskustelun ja muutamien testien jälkeen neurotäti kertoi testien lopputuloksen. Minullla on toiminnanohjauksellinen häiriö. Ei se nyt hirveä yllätys ollut. Pienen ikäni ( olen 40 )
olen huomannut ettei minulla ole ihan kaikki inkkarit kanootissa täysillä mukana. Kävelin vastaanotolta tuttussa aivojen sisäisessä sumussa ja huomasin etten tullut kysyneeksi mikä tai mitä on toiminnanohjauksen häiriö.
Liittyykö tämä toiminnanohjauksen härö jotenkin ADHD:n. Palstaa selaillessani huomaan, että monet ADHD:hen liitetyt oireet ovat itselleni arikipäivää. Varsinkin tehtävien aloittaminen ja loppuun saattaminen, keskittymiseen, muistamiseen liittyvät ongelmat ovat erityisen tuttuja.
Neurotäti ehdotteli, että saattaisin hyötyä neurologisesta kuntoutuksesta. Mitä se sitten lieneekään. Itse ajattelin, että pääsisin aivojeni herraksi palstallakin useaan otteeseen mainutuilla lääkehoidoilla. Onko niistä apua toiminnanohjaukseen liittyvissä ongelmissa mitään apua, vai hyödynkö enemmän terapiamuotoisesta kuntoutuksesta.
Kolmas mahdollisuus on tietenkin vain hyväksyä faktat. Satuin saamaan maanantaimallin aivot ja niiden kanssa on opittava elämään. Ongelma on vain siinä, että näiden ikuisuus ongelmien kanssa painiminen alkaa olla aika väsyttävää.
Eli se kysymys muistaakseni oli, onko toiminnanohjauksen vaikeudet synonyymi ADHD:lle vai onko kyseessä eri neurologinen ongelma. Voiko kyseistä ongelmaa hoitaa lääkkeillä.
Tominanöhjauksenhäriö.
7
743
Vastaukset
- Sohvapsykologi
Ei noilla tiedoilla voi sanoa mistään mitään. Toiminnanohjauksellisia häiriöitä on montaa sorttia ja vakavuusastetta myös. Jotenkin kuulostaa ihan nettitestitasoiselta (vaikka onhan niitäkin hyviä).
- pekkakivi
Kait toiminnanohjauksen ongelmia voi olla muissakin neurologisissa häikissä esim. adhd:n lisäksi autismin kirjon häikissä. Neuropsykologit eivät varmaan tee diagnooseja vaan se homma kuuluu lekureille. Mene neuropsykan lausunnon kanssa neurologin tai neuropsykiatrisiin oireyhtymiin perehtyneelle psykiatrille, niin voit saada täsmennystä ja mahdollisen jonkun (alustavan) diagnoosin. Ja ehkä lääkityksenkin.
Mä olen itse ADHD diagnoosin saanut ja etenkin toiminnanohjauksen ongelmista kärsivä yksilö. Esim. tuolta http://peda.net/veraja/vep/tietoveraja/ongelmia_kasvussa_ja_kehityksessa/tarkkaavaisuus_ja_oppiminen/tarkkaavaisuuteen_liittyvia_kasitteita/toiminnanohjaus
voit katsoa toiminnanohjauksen määrittelyn ja sen ongelmien kuvauksen.
Mä olen saanut apua stimulanteista. On käsittämätön tunne kun homma jota saattanut viikkokausia siirtää, onnistuu hetkessä yhden pillerin ottamisen jälkeen. - pekkakivi
Niin joo, miksi alunperin menit neuropsykologin tutkimukseen?
- Reesusjeesus
"Niin joo, miksi alunperin menit neuropsykologin tutkimukseen?"
Neuropsykologille menin osana laajempaa lääkarintarkastusta jonka tarkoituksena oli kartoittaa mahdollisuuksiani uudelleenkoulutukseen. Kuten tuossa alustuksessa mainitsin olen, pitkään " käsrsinyt " epämääräisistä ongelmista joista keskustelin aluksi psykologin ja hänen suosituksestaan myöhemmin neuropsykologin kanssa.
" On käsittämätön tunne kun homma jota saattanut viikkokausia siirtää, onnistuu hetkessä yhden pillerin ottamisen jälkeen."
Hiukan skeptisesti suhtaudun aivokemian sorkkimiseen lääkkeillä. Joskus tuntuu siltä että pelkkä kofeiini saa pääni toimimaan miten sattuu. Toisaalta, häviänkö mitään jos päädyn kokeilemaan stimulantteja. Ei tämä nytkään mitenkää herkkua ole.
- pekkakivi
Minä en ole mitenkään innoissani stimulanttien syömisestä, kun mietityttää aikaansaako ne jotain tuhoa. Toisaalta, mitäs tuolla on tuhotttavaa? ;) No joo. Sanoin etttä kyllä mulla elämänlaatu on jonkin verran parantunut stimulanttien aloittamisen jälkeen, joten jos sinusta siltä tuntuu ja siihen saat mahdollisuuden, niin kannattaa kokeilla.
- Reesusjeesus
Aika jänskää miten eri tavalla lääkärit suhtautuvat ADHD:hen. Kun " hoitava" lääkäri, siis perus sellainen, lukaisi neuropsykologin arvion läpi, hän vähätteli koko ongelmaani ja sanoi toiminnanohjaukseen liittyvien vaikeuksien olevan vain ominaisuus. Ominaisuus, kyllä, mutta arkea haittaava ja kiusallinen. Sellainen aivojen peräpukama jonka aiheuttamaan kutinaan törmää jatkuvasti. Sillä erolla, että peräpukamat on sairaus ja siihen on olemassa hoito.
En tiedä, jaksanko, viitsinkö enää alkaa tivata jatkotutkimuksia. Olisin kyllä voinut jotain stimulanttia kokeilla, mutta enpä taida kehdata enää alkaa niitä ainakaan tältä viimeisimmältä lääkäriltä kyselemään. Vastauksen tietää etukäteen.
Hiukan olen pettynyt tähän kaikkitietävien lääkärien mafiaan, jotka leimaavat asenteellaan oikeasti ( minua enemmän ) apua tarvitsevat luulosairaiksi. Jos lääkärin nuivan asenteen takana oli stimulanttien todistettavasti haitalliset sivuvaikutukset tai lääkeriippuvuuden pelko, saattaisin hyväksyä asian. Mutta jos oikein olen ymmärtänyt, ei kait kokeilusta voi olla seurauksena mitään pysyvää haittaa. Ne joko tehoavat tai ovat hyödyttömiä.
Lukemani perusteella tässä maassa on sairauksia joita ylihoidetaan lääkkeillä ( verenpaine) ja toisaalta on olemassa joukko ali diaknisoituja ( ADHD, masennus jne. ) Systeemi edellyttää potilaalta erinomaista toimintakykyä ja oma-aloitteisuutta jotta pääsisi sellaiseen hoitoon joka häntä parhaiten palvelisi. Sitä ei välttämättä sairaalta löydy.
Kirjoitan lisää jos hommassa tapahtuu jokin käänne. - antigeeni
Heh, Reesusjeesus tuo "aivojen peräpukama" oli kyllä päivän paras ilmaisu! Todella tympeältä kuulostaa tuollainen lääkärin taholta tuleva vähättely, sillä niistä stimulanteista voisi oikeasti olla sulle hyötyä. Tai sitten ei. Mutta eipä tuota tiedä ainakaan ennen kuin on kokeillut. Minun ongelmiin on ollut jossain määrin apua. Mutta mulla ei ole ihan "aivojen peräpukamista" kyse, vaan vähän vähäisempää kutinaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eroa Orpo! Orpo eroa!
Suomen kansa vaatii viimein ottamaan meidät huomioon, eikä vain ulkomaalaisia pääomasijoittajia. Koska täällä Suomessa3123734Riikan vappumiljardin maksavat sairaat, vanhukset ja kuolleiden omaiset
Vappumiljardi, eli Riikan päätös laskea yhteisöveroa kaksi prosenttiyksikköä 18 prosenttiin, vie verotuloja noin miljard1102770SDP esti Suomen luisumisen kohti 1984 Orwell -yhteiskuntaa
Äärioikeistohallitus olisi halunnut Stasin tapaan mikrofonit jokaisen kansalaisen kotiin, mutta SDP esti tuon siirtymän952246Odottavan aika on pitkä, Lindtmanin hallitusta tule jo!
Eilisen perusteella nykyinen hallitus epäonnistui kaikissa vaalilupauksissaan, joten olemme ansainneet uudet eduskuntava1092033Wille Rydman (ps) osoitti olevansa kommunisti
Hän toistaa Neuvostoliiton virhettä. Haluaa pitää palveula yllä maksoi mitä maksoi, vaikkei ole maksavia asiakkaita. --491962Särkyneelle sydämelle
Särjin sun sydämen En voi lakata itkemästä Minuun tekee kipeää Koska sinuunkin. Että näin.. En ole runoilija😂311727Menettämisestä
Ajatteletko, että olet menettänyt mahdollisuutesi häneen? Osaatko sanoa miksi niin tapahtui?1311597Tulli ja Poliisi HAZMAT-suojauksin varustettuna omakotitaloa tutkimassa.
Todennäköisesti kysymyksessä huumelaboratorio, jossa käsitellään tappavia ja vaarallisia kemikaaleja. Tulli ja poliisi241379Nainen sä olet
Ihailtava ihminen siinä mielessä että teet miten sydän käskee ja toisaalta taas pidättäydyt kaikesta. Pakenet ja lähest761330Oho! Martina Aitolehti uhoaa ex-mies Esko Eerikäiselle: "Sata tonnii, niin..."
Martina Aitolehti pitää ex-miehensä Esko Eerikäisen kanssa Martina & Esko podcastia. Pariskunta on ollut naimisissa ja h1221261