Bodattu keho toi taas seksiä

Mestari Make

Hohoo! Olipas tiukka perjantai. Vietin ryyppäjäisiä vaimon, vaimon siskon ja yhden miestuttavan kanssa.Illan aikana vein sitten vaimon 45 vuotiaalta siskolta neitsyyden vaimon sammuttua! Varsinainen vanhapiika! Itse olin katsellut vaimon siskoa alusta asti sillä silmällä. Hoikempi, tiukemman näköinen mutta arempi kuin vaimo. Siksi se kai neitsyeksi oli jäänytkin. Se taas oli katsellut mun bodattua kroppaa kuulemma pitkään ja kun hän tiesi, miten hyvä olen hänen siskolleen, hän halusi ensimmäisen kertansa minun kanssani. Kännissä sitten uskalsi. Toivottavasti ei ala omatunto kalvamaan, ettei se tee jotain niin naisellisen typerää, kuten paljasta asiaa vaimolleni.

Ihan hyvän valinnan se kyllä teki. Tässä neljänkympin iässä alkaa olla jo taitoa hyppysissä niin, että osaa lämmittää naisen ennen neitsyyden viemistä. Kiihottavaa oli kyllä. Se päästeli samanlaisia ääniä kuin vaimo, mutta oli vähän tiukempi ja piti enemmän takaapäin panemisesta. Jälkikäteen kertoi, että oli nauttinut siitä, kun iso, lihaksikas mutta turvallinen mies ottaa hänet täysin. Kunnon lämmittelyt nuolemalla teki hommasta helpon, vaikka aluksi vanhapiika ei meinannut uskaltaa antaa pillua nuoltavaksi. Muka olisi suoraan pitänyt pistää sisälle ja eihän se käy. Pil1u maistui ihan samalta kuin vaimolla ja runsas vanhapiikakarvoitus oli pirun kiihottavaa. Pitääkin sanoa vaimolle, että päästää pehkon rehottamaan eikä aina trimmaa niitä karvoja.

8

307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kakkapylly olet

      Sä mitään pannu, sulla on vain kakkaa pyllyssä.

    • sdfsdfsgewrwe

      Oot kyllä sairas äijä. Jos panit ihan oikeasti, niin toivottavasti vaimosi saa kuulla ja vetää sua käkättimeen ennen kuin vie rahasi erossa. Jos tää on vain sun fantasiaa, niin sittenkin oot kyllä aika sairas. Ei vaimon siskoja saa himoita.

      • Leka94

        Mikäs feministi siellä vinkuu? Miehistä on tullut just tuollaisia vässyköitä, että ottavat turpaan naisiltaan (ja pitävät sitä vielä jotenkin vähemmän rikollisena kuin jos mies pahoinpitelee naisen) ja yhteiskunta vielä kaataa lisää pa$kaa niskaan: jos tulee ero, niin nainen vie asunnon, rahat ja lapset.

        Just tään vuoksi mä en mee koskaan naimisiin. Naisilla on kaikki oikeudet ja edut puolellaan ja sitten vielä nalkuttavat miehen hulluksi. Mun periaate on, että se on pano ja ulos. Jos nainen haluaa majailla mun kämpillä, niin sitten se maksaa omat safkat, osansa vuokrasta ja hoitaa kodin eikä mukise, kun haluan seksiä tai vietän pari yötä jätkien kanssa viihteellä.

        Mies oli ennen kuningas kotonaan ja niin sen pitäisi olla vieläkin. Vässykkämiehet ja rekkalesbofeministit on yhdessä kääntäneet tämän luonnonmukaisen asetelman päälaelleen, enkä minä ainakaan alistu siihen.


    • homobodari78

      On teillä heteropatuilla sitten vaikeaa. Jos kokeilisitte joskus miehiä, tietäisitte että ihan netin chattipalveluista saa tunnissa omalle ovelle kundin joka antaa. Ilman mitään puloinöitä, yrittelyjä ja turhaa paskanjauhantaa. Ajatelkaa vähän. Tunnissa omalle ovelle.

      • kakka punttiin

        Sitten kun on pyllyä hoonattu tulee kakkakin helpommin.


      • exit only

        No kato kun kaikki me ei haluta pakata pa$kaa tiukemmalle jonkun toisen äijän peräröörissä tai ottaa itse parrua perceeseen.


      • Bi-mies 72

        Nyt alkoi kiinnostaa. Oon naimisissa, mutta välillä pitää saada kunnon kalutusta. Pistäs linkkiä!


      • voi voi sentään
        Bi-mies 72 kirjoitti:

        Nyt alkoi kiinnostaa. Oon naimisissa, mutta välillä pitää saada kunnon kalutusta. Pistäs linkkiä!

        Perärööri löystyy ja kakka valuu punttiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      81
      2611
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      51
      2580
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      68
      2533
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      74
      2443
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      41
      1960
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      29
      1816
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1779
    8. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1297
    9. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      14
      1295
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      18
      1092
    Aihe