Yritä toki kiistää. Pane parastasi. Alapuolella on tilaa vääntää 500 viestiä.
Kannabis - maailman vähähaittaisin päihde.
500
1267
Vastaukset
- Miquel Orvaskesi
Minä en kyllä tiedä yhtäkään niin vähähaittaista. Tietääkö joku muu?
- Mikko Männynkäpy
Ei tule minullekaan mieleen millään, ei taida maailmassa tosiaan olla.
- PUUHAPETE420
Ei kyllä tule mieleen ja vaikka kuinka yrittää kaivaa..On se kumma en pysty..
- Mikkelin ori
Kerran joku luuli, että olisi, mutta se oli väärässä. Tunnustikin sen heti.
- Piparisipuli
Mikkelin ori kirjoitti:
Kerran joku luuli, että olisi, mutta se oli väärässä. Tunnustikin sen heti.
Muistan tapauksen. Siitä oli kova kohu ihan joka puolella. Kyllä sitä hävetti silloin kun edes luuli sellaista, mutta anteeksi se annettiin nopeasti kuitenkin.
- Torsti Järvinen
PUUHAPETE420 kirjoitti:
Ei kyllä tule mieleen ja vaikka kuinka yrittää kaivaa..On se kumma en pysty..
Kovasti olen miettinyt itsekin monta vuotta, enkä millään keksi muuta niin vähähaittaista päihdettä kuin kannabis.
- Peltikopin vahtaaja
Piparisipuli kirjoitti:
Muistan tapauksen. Siitä oli kova kohu ihan joka puolella. Kyllä sitä hävetti silloin kun edes luuli sellaista, mutta anteeksi se annettiin nopeasti kuitenkin.
Muistan itsekin tuon tapauksen. Olihan se hävettävää.
- CNC-koneistaja
Peltikopin vahtaaja kirjoitti:
Muistan itsekin tuon tapauksen. Olihan se hävettävää.
Yksi kaveri sanoi töissä, että aikuisten oikeasti maailmassa ei ole kannabista vähähaittaisempaa päihdettä.
- Buddy Love
CNC-koneistaja kirjoitti:
Yksi kaveri sanoi töissä, että aikuisten oikeasti maailmassa ei ole kannabista vähähaittaisempaa päihdettä.
Itse koodaan älypuhelille pelejä, enkä myöskään tiedä niin vähähaittaista päihdettä kuin kannabis. Olen myös virkamies.
- Poliotrukki
Buddy Love kirjoitti:
Itse koodaan älypuhelille pelejä, enkä myöskään tiedä niin vähähaittaista päihdettä kuin kannabis. Olen myös virkamies.
MInäkin olen ollut, mytta nyt opiskelen myös lääkäriksi. Se kestää aika kauan. Tuossa ketjussa kerron kuinka opiskelen:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=757947
Juu, en itse tiedä myöskään. - Jukka Närpiöstä
Mikko Männynkäpy kirjoitti:
Ei tule minullekaan mieleen millään, ei taida maailmassa tosiaan olla.
ei kyllä tuu mullekaan mieleen, vaikka kovin mietin.
- Loddy Buve
Poliotrukki kirjoitti:
MInäkin olen ollut, mytta nyt opiskelen myös lääkäriksi. Se kestää aika kauan. Tuossa ketjussa kerron kuinka opiskelen:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=757947
Juu, en itse tiedä myöskään.Opiskelin myös tosi kauan lääkäriksi, huomattavasti kauemmin kuin sinä, mutta nyt olenkin korkeimman lääkäriarvon saavuttanut virallinen lääkäri maailmassa ja juttelen suoraan Kelan välityksellä valtion ylipääjohtajan kanssa.
Enkä myöskään muuta niin vähähaittaista päihdettä tiedä kuin kannabis. Siis maailmassa nimenomaan. Vihreä teekin aiheuttaa joskus jopa kroonista mytomaanisuutta ja elitististä eristäytymisen tarvetta ihmisistä. Tämän olen erään potilaani kohdalla huomannut jo vuosikausia jatkuneessa praktiikassani. Ei ole vähähaittainen todellakaan vihreä tee, mutta haittoja kokee varmasti hyvin harva, mutta tapaukset ovatkin sitten sitäkin mielenkiintoisempia. - Paavo H.
Torsti Järvinen kirjoitti:
Kovasti olen miettinyt itsekin monta vuotta, enkä millään keksi muuta niin vähähaittaista päihdettä kuin kannabis.
Ei sellaista vähähaittaisempaa ole kyllä jos totta puhutaan. Jos olisi, niin tässä ketjussa se jo olisi kyllä varmaan tullut julkikin jo tähän mennessä.
- Jouko Linnakoskelta
Jukka Närpiöstä kirjoitti:
ei kyllä tuu mullekaan mieleen, vaikka kovin mietin.
Minun ei edes tarvitse miettiä tuollaista päivänselvää asiaa. Olen sinua viisaampi, korkeimman henkisen tason saavuttanut ihminen maailmassa.
- KAHVI ON VASTAUS
Minä tiedän. Vastaus on KAHVI.
Juot kupin kahvia, lähdet ajamaan autoa jne. - KAHVI vastaus
Mikko Männynkäpy kirjoitti:
Ei tule minullekaan mieleen millään, ei taida maailmassa tosiaan olla.
KAHVI on vastaus kysymykseesi.
- KAHVII
Jouko Linnakoskelta kirjoitti:
Minun ei edes tarvitse miettiä tuollaista päivänselvää asiaa. Olen sinua viisaampi, korkeimman henkisen tason saavuttanut ihminen maailmassa.
KAHVI vastaus tyhmään kyssäriin
- KAHVI
KAHVI
- KAHVI joo
Jukka Närpiöstä kirjoitti:
ei kyllä tuu mullekaan mieleen, vaikka kovin mietin.
KAHVI on vastaus
- Hehj
Mikko Männynkäpy kirjoitti:
Ei tule minullekaan mieleen millään, ei taida maailmassa tosiaan olla.
KHVI.
- Jyväkäs
KAHVII kirjoitti:
KAHVI vastaus tyhmään kyssäriin
Ei se kyllä ole kahvikaan ja joku sen ja syyt alempana sanookin jo.
- Penkin jukka
Paavo H. kirjoitti:
Ei sellaista vähähaittaisempaa ole kyllä jos totta puhutaan. Jos olisi, niin tässä ketjussa se jo olisi kyllä varmaan tullut julkikin jo tähän mennessä.
Kannabista vähähaittaisempaa päihdettä ei ole maailmassa, ja nyt kun jopa siitä ennen kovasti valehdelleet palstan huumevalistajakin joutuvat sen myöntämään, niin miltä se mahtaa heistä tuntua?
- utti
Kannabiksen ainut riski on niillä jotka ottaa sitä aamulla kun pitäisi hoitaa asioitaan eivätkä sitten savujen takia jaksa. Kannabis on turvallista kun ottaa sitä vain silloin kun ei tarvitse tehdä muuta kuin rentoutua.
- reeerr
Nukkuminen on tosi vaarallista. Jos alat nukkumaan vaikka autolla ajaessa niin voit vaikka kuolla. Holtiton nukkuminen pitää kieltää!
- Jukka Rippinen
Minä en myöskään tiedä muuta niin vähähaittaista kuin kannabis.
- Ritva Santavuori
Minullekaan ei tule kannabista vähähaittaisempaa päihdettä maailmassa mieleen.
- Jouko Luvialta
Ritva Santavuori kirjoitti:
Minullekaan ei tule kannabista vähähaittaisempaa päihdettä maailmassa mieleen.
Itsekin olen miettinyt asiaa hartaasti ja pitkään, eikä tule mieleen.
- Jukka kukkapenkistä
Jouko Luvialta kirjoitti:
Itsekin olen miettinyt asiaa hartaasti ja pitkään, eikä tule mieleen.
En minäkään keksi millään.
- Generalius Max
Jukka kukkapenkistä kirjoitti:
En minäkään keksi millään.
En yhtään ihmettele sitä.
- Jouko Liedosta
Ritva Santavuori kirjoitti:
Minullekaan ei tule kannabista vähähaittaisempaa päihdettä maailmassa mieleen.
vaikka polttaisi se sun kuuluisan kannabisvuoteen, niin tuskin kuolisi.
ehkä jos kerralla, mutta jos parina kolmena, niin ei. - K.Ahvakiekkoilija
Minä tiedän. KAHVI.
- Mukke6
K.Ahvakiekkoilija kirjoitti:
Minä tiedän. KAHVI.
Kofeiini aiheuttaa valtaosaan käyttäjiään huomattavasti kannabista voimakkaammin riippuvuuden. Lisäksi kahvin normaalia päivittäiskäyttömäärää et kykene monikymmenkertaistamaan millään. Siitä tulisi aika paljon jo ongelmia. Voit yrittää. Lisäksi kofeiinipiristeen jatkuva käyttö aiheuttaa yleisestikin ottaen kroonista masennusta, mikä näkyy suoraan Suomessa laajassa masennuslääkkeiden myynnissä. Suomessahan juodaan kahvia eniten maailmassa ja kärsitään myös masennuksesta ennätysmäärin. Asia on lääketeollisuudelle tietysti eduksi.
- Leiras-porion
Mukke6 kirjoitti:

Kofeiini aiheuttaa myös Suomessa joka vuosi psykoosejakin, sen kroonisen aivokemian sotkemisen ohessa. Ei varmaan montaakaan, mutta sen verran useita, että asiayhteys sinällään on täysin kiistaton.
- dfhdfh4
kyl se vähähaittaisempi taitaa olla lsd. kannabis vie muistin ja tekee nii vitun laiskaks/tyhmäks. syökää happoo nii pääsette ETEENPÄI!
(oon poltellu paljon joskus, ei kiinnosta enää. happoa menny about 100 kertaa) - DayTripper78
Joo, psykedeelit on aikas lailla turvallisia ja kaikin puolin erinomaisia. No mutta en suosittele sieniä, LSD:tä tai noita muitakaan lapsille enkä nuorille. Aikuisena on mahtavaa trippailla kun osaa jo jäsennellä asioita paremmin, eikä hae psykedeeleiltä mitään sekavuustilaa tai vuoristorata-ajelua vaan nimenomaan sitä valaistumisen nautintoa.
Se on hienoa nähdä maailma välillä uusin silmin ja tuntuu että siitä jää käteenkin aika paljon. Jonkinlaista zeniläistä tyyneyttä kenties:) - Marko S (rumpali)
Mulle ei tule yhtään niin vähähaittaista päihdettä ainakaan äkkiä mieleen mitä kannabis on.
- Hannu Pore
Ei minullekaan. Ihme juttu.
- Marko S (rumpali)
Hannu Pore kirjoitti:
Ei minullekaan. Ihme juttu.
Ei sellaista varmaan olekaan. En ainakaan usko olevan.
- Sirko (orig)
Marko S (rumpali) kirjoitti:
Ei sellaista varmaan olekaan. En ainakaan usko olevan.
Moi, kiva juttu, mäkin oon soittaja, enkä kans tiedä yhtään vähähaittaisempaa.
- Corpus Callosum
Sirko (orig) kirjoitti:
Moi, kiva juttu, mäkin oon soittaja, enkä kans tiedä yhtään vähähaittaisempaa.
En minäkään. On ihme asia kyllä nyt että ei ole.
- moimoivaan
Ei mullekaan tule mittä mielee. LSD kestää nii himputin kaua joten en sanois sitä haitattomammaks
- salvander
Salvia on miedompaa kuin LSD ja kestää jotain 5-15 minuuttia trippi.
- Mikke orig..
salvander kirjoitti:
Salvia on miedompaa kuin LSD ja kestää jotain 5-15 minuuttia trippi.
Minun mielestä kannabis on paha huume!
- sera 69
Mikke orig.. kirjoitti:
Minun mielestä kannabis on paha huume!
Minä olen samaa mieltä, se on kurja juttu ja pilannut niin monta ihmistä.
- sera77
sera 69 kirjoitti:
Minä olen samaa mieltä, se on kurja juttu ja pilannut niin monta ihmistä.
Mutta silti paljon vähemmän kuin muut huumeet tai päihteet, ja kannabiksen haitathan tulevat lähinnä vain kieltolaista ja huumevalistuksen luomista asennevammoista, jotka tuhoavat enemmän ihmisiä kuin huumeet.
Kannabis on maailman vähähaittaisin päihde, ja jos kieltolaki ei sille haittoja luo keinotekoisesti, niitä on erittäin vähän.
- SevenDaysToHeaven
No mutta salvia ei kyllä ole mitenkään mietoa. Ja vaikka se kestääkin vain vähän aikaa niin se voi olla aika hurjaa kyytiä jossa katoaa ajan ja paikantaju. Ja salvia on kaiken lisäksi dissosiatiivinen aine, vähän niinkuin dekstrometorfaani tai PCP, mutta kuitenkin ihan erilainen.
LSD, sienet ja muut tryptamiinit voivat olla taas pienenä annoksena todella leppoisia ja paratiisimaisia ilman mitään pelkoja ja sekavuutta. Että vaikka se vaikutus kauan kestääkin niin se on oikealla annostuksella hyvin selväpäistä touhua ja käyttäjä pysyy tiukasti siellä "kuskin paikalla", eikä kadota todellisuudentajuaan.
Jengi luulee yleensä että jos ottaa happoa niin siitä menee niin sekaisin että hirviöt hyökkää kimppuun ja saattaa hypätä vaikka parvekkeelta ja luulee olevansa appelsiini jne.. Ei se asia niin ole. Salvian vaikutuksessa taasen käyttäjä saattaa kokea olevansa hetken aikaa vaikka esim. haarukka, tai muuta älytöntä. Tiedä siitä vaarallisuudesta sitten.. - Kokkeli Luoto
En ole kuullut että mikään olisi.
- Jartsukka Cocaine
En minäkään, koskaan. Eikö kukaan ole? Sulla on muuten melkein sama nimi kuin mullakin.
- Kokkeli Luoto
Jartsukka Cocaine kirjoitti:
En minäkään, koskaan. Eikö kukaan ole? Sulla on muuten melkein sama nimi kuin mullakin.
Oltaisko me tavattu vaikka Viherpeukussa taannoin kun sulla on melkein sama nimi kuin mullakin?
- Jartsukka Cocaine
Kokkeli Luoto kirjoitti:
Oltaisko me tavattu vaikka Viherpeukussa taannoin kun sulla on melkein sama nimi kuin mullakin?
Tuskin, itse riehuin silloin keskellä yötä ison porukan kanssa mellakkavarusteissa lapsiperheen makuuhuoneessa. Tai voi olla. Silti en osaa sanoa vähähaittaisempaa päihdettä kuin kannabis.
- Kokkeli Luoto
Jartsukka Cocaine kirjoitti:
Tuskin, itse riehuin silloin keskellä yötä ison porukan kanssa mellakkavarusteissa lapsiperheen makuuhuoneessa. Tai voi olla. Silti en osaa sanoa vähähaittaisempaa päihdettä kuin kannabis.
Hyvä nimi sulla kyllä on. Suorittiko kasteesi joku portsari?
- joo joo joo joo
LSD:sekava mutta kirkas
PSILOSYBIINIi:kirkas mutta sekava
KANNABIS:rentouttaa eikä sekota päätä
ALKOHOLI:loppujenlopuks sekottaa kaiken
DMT:haluaisin kokeilla
BENTSOT:rauhottaa mutta alkoholin kanssa saatat tappaa(kaveri tappo) - OnhanNiitä
On täällä kyllä tyhmää porukkaa kun eivät tiedä mitään vähemmän haittaista huumetta kuin cannabis. Niitähän on vaikka pilvin pimein. Miettikääs nyt vähä tarkemmin vielä.
- Far-away-sound
Kerro jos tiedät.
Kyllä se kannabis käytön laajuuteen nähden on maailman vähähaittaisin kielletty päihde, jolle jää kyllä vähähaittaisuudessa moni laillinenkin.
Käytön vähyyteen nähden, sekä LSD:n myrkyttömyyden tietäen, siinä on EHKÄ vielä hieman haitattomampi, mutta kun ihmisten päistä on moneksi, niin en lähtisi väittämään.
Se tavara voi näyttää likaiselle sielulle sen kaiken kauheuden, mikä sitten rikkoo itsepetoksellisen psyykeen murusiksi, mutta sekään ei silti olisi LSD:n vika, vaan ihmisen, joka nuo patoumat päähänsä rakensi ja joka ne dopingilla "silmiensä eteen toi".
En suosittele siten LSD:a kenellekään, mutta totean, että kannabis sopii jopa narsistille.
Onpahan edes hetken turpa kiinni ja vähemmän itsekeskeinen. - Selvis
Far-away-sound kirjoitti:
Kerro jos tiedät.
Kyllä se kannabis käytön laajuuteen nähden on maailman vähähaittaisin kielletty päihde, jolle jää kyllä vähähaittaisuudessa moni laillinenkin.
Käytön vähyyteen nähden, sekä LSD:n myrkyttömyyden tietäen, siinä on EHKÄ vielä hieman haitattomampi, mutta kun ihmisten päistä on moneksi, niin en lähtisi väittämään.
Se tavara voi näyttää likaiselle sielulle sen kaiken kauheuden, mikä sitten rikkoo itsepetoksellisen psyykeen murusiksi, mutta sekään ei silti olisi LSD:n vika, vaan ihmisen, joka nuo patoumat päähänsä rakensi ja joka ne dopingilla "silmiensä eteen toi".
En suosittele siten LSD:a kenellekään, mutta totean, että kannabis sopii jopa narsistille.
Onpahan edes hetken turpa kiinni ja vähemmän itsekeskeinen.On kyllä mukava lukea teidän reikäpäiden juttuja. Kokeilkaas miltä elämä maistuu ilman päihteitä, jos pystytte ?! Vai on kannabis turvallinen huume, hah hah haa. Olen vierestä seurannut kun ekaa kertaa kokeilleet kandinaatit kävelee tänä päivänä kuin zombiet pitkin kyliä yötä päivää. Silmät seisoo syvällä päässä, ja tolpan takaa ei näy kuin korvat. Tulipa kokeiltua sitä vaaratonta kannabista, ja mites kävi ? Vetäkää vaan, ja mielellään niin paljon että saadaan teidät pois täältä yhteiskunnasta lopullisesti. Jos mulla olisi valtaa, tyhjentäisin vaikka ahvenanmaan. Korkea sähköaita ja asestetut vartijat, kaikki narkit, mustalaiset, ja mamut sinne ja jokaiselle huumeita ja aseita. Ei menisi kauaa kun asiat olisivat kunnossa. Maailma olisi paljon parempi paikka elää ilman narkkeja !
- TurhaaJauhattaa:)
Far-away-sound kirjoitti:
Kerro jos tiedät.
Kyllä se kannabis käytön laajuuteen nähden on maailman vähähaittaisin kielletty päihde, jolle jää kyllä vähähaittaisuudessa moni laillinenkin.
Käytön vähyyteen nähden, sekä LSD:n myrkyttömyyden tietäen, siinä on EHKÄ vielä hieman haitattomampi, mutta kun ihmisten päistä on moneksi, niin en lähtisi väittämään.
Se tavara voi näyttää likaiselle sielulle sen kaiken kauheuden, mikä sitten rikkoo itsepetoksellisen psyykeen murusiksi, mutta sekään ei silti olisi LSD:n vika, vaan ihmisen, joka nuo patoumat päähänsä rakensi ja joka ne dopingilla "silmiensä eteen toi".
En suosittele siten LSD:a kenellekään, mutta totean, että kannabis sopii jopa narsistille.
Onpahan edes hetken turpa kiinni ja vähemmän itsekeskeinen.Oikeastihan nämä cannabiksen ja muiden huumeiden käyttäjät ovat narsisteja ja itsekeskeisiä paskiaisia pahimmasta päästä. Siinä leikitään mukamas maailman parantajaa ja samalla kalvetaan yhteiskunnan resursseja kuin SYÖPÄ!!
Itsekeskeisen ajattelun myötä pössyttelijät kuvittelevat tekevänsä maailmassa jotain hyvää kun ovat sossun luukulla ja terveyskeskuksissa jonottamassa sairaanhoitopalveluja ja muuta yhteiskunnan hyvää itseaiheutettuihin ongelmiinsa. Se jos mikä on narsismia pahimmasta päästä. Jos se huume kerran on niin hemmetin terveellistä niin miksi sitten roikkua siellä psykiatreilla ja muualla terveyskeskuksen palveluja kuluttamassa pössyttelyn välittömästi ja välillisesti aiheuttamiin sairauksiin ja vaivoihin???
Otetaan esimerkiksi tuollainen noin 20 vuotias isin ja äidin lellikkipoika joka on saanut elämässään kotona kaiken. No ei sekään riitä, vaan pitää vielä kielloista ja neuvoista välittämättä käyttää vanhempien työllä ja vaivalla tienaamat taskurahat tuhlata huumeisiin. Ihan vaan sen vuoksi että kaverit muka kunnioittaa ja on seuraa siinä pössytellessä. Itsekeskeinen paskiainen ei tajua että on muitakin harrastuksia joissa saa kavereita ja ihminen kehittyy henkisesti ja fyysisesti paremmin. Itsekeskeinen paskiainen aiheuttaa perheelleen paitsi lisäkustannuksia, niin muös henkistä kärsimystä toilauksillaan. Kun kaikki lopulta menee päin perkannikkaa eikä koulukaan suju ja vanhemmat lemppaa pois kotoa haisemasta, niin sit syytellään vanhempia ja koulua ja muuta yhteiskuntaa kun ne eivät ymmärrä että cannabis on muka maailman vaarattomin huume... heheh. Voi hyvä jysäys sentään. Kyllä minä ainakin jo 10- vuotiaana ymmärsin että ei pidä kokeilla huumeita. Yllättävää kyllä .. järkevä ihminen on jo siinä iässä vastuunsa tunteva ja tekee väärin ihan omasta tyhmyydestään ja tottelemattomuuttaan. Syyttäköön itseään vaan eikä muita. - Ritu Ylipääpahka
TurhaaJauhattaa:) kirjoitti:
Oikeastihan nämä cannabiksen ja muiden huumeiden käyttäjät ovat narsisteja ja itsekeskeisiä paskiaisia pahimmasta päästä. Siinä leikitään mukamas maailman parantajaa ja samalla kalvetaan yhteiskunnan resursseja kuin SYÖPÄ!!
Itsekeskeisen ajattelun myötä pössyttelijät kuvittelevat tekevänsä maailmassa jotain hyvää kun ovat sossun luukulla ja terveyskeskuksissa jonottamassa sairaanhoitopalveluja ja muuta yhteiskunnan hyvää itseaiheutettuihin ongelmiinsa. Se jos mikä on narsismia pahimmasta päästä. Jos se huume kerran on niin hemmetin terveellistä niin miksi sitten roikkua siellä psykiatreilla ja muualla terveyskeskuksen palveluja kuluttamassa pössyttelyn välittömästi ja välillisesti aiheuttamiin sairauksiin ja vaivoihin???
Otetaan esimerkiksi tuollainen noin 20 vuotias isin ja äidin lellikkipoika joka on saanut elämässään kotona kaiken. No ei sekään riitä, vaan pitää vielä kielloista ja neuvoista välittämättä käyttää vanhempien työllä ja vaivalla tienaamat taskurahat tuhlata huumeisiin. Ihan vaan sen vuoksi että kaverit muka kunnioittaa ja on seuraa siinä pössytellessä. Itsekeskeinen paskiainen ei tajua että on muitakin harrastuksia joissa saa kavereita ja ihminen kehittyy henkisesti ja fyysisesti paremmin. Itsekeskeinen paskiainen aiheuttaa perheelleen paitsi lisäkustannuksia, niin muös henkistä kärsimystä toilauksillaan. Kun kaikki lopulta menee päin perkannikkaa eikä koulukaan suju ja vanhemmat lemppaa pois kotoa haisemasta, niin sit syytellään vanhempia ja koulua ja muuta yhteiskuntaa kun ne eivät ymmärrä että cannabis on muka maailman vaarattomin huume... heheh. Voi hyvä jysäys sentään. Kyllä minä ainakin jo 10- vuotiaana ymmärsin että ei pidä kokeilla huumeita. Yllättävää kyllä .. järkevä ihminen on jo siinä iässä vastuunsa tunteva ja tekee väärin ihan omasta tyhmyydestään ja tottelemattomuuttaan. Syyttäköön itseään vaan eikä muita."Oikeastihan nämä cannabiksen ja muiden huumeiden käyttäjät ovat narsisteja ja itsekeskeisiä paskiaisia pahimmasta päästä."
Ne taitaa vaan olla niin paljon sinua parempia joka asiassa, että se alemmuudentuntosi näyttäytyy tuollaisina narsistisyytteinä. Viimeinen oljenkorsi sinulle ilmeisesti, ja Herran rauhaa.
Itsekään en tiedä kannabista vähähaittaisempaa päihdettä, vaikka olen asiaa miettinyt yli 30 vuotta. - Tytteli (orig)
Ritu Ylipääpahka kirjoitti:
"Oikeastihan nämä cannabiksen ja muiden huumeiden käyttäjät ovat narsisteja ja itsekeskeisiä paskiaisia pahimmasta päästä."
Ne taitaa vaan olla niin paljon sinua parempia joka asiassa, että se alemmuudentuntosi näyttäytyy tuollaisina narsistisyytteinä. Viimeinen oljenkorsi sinulle ilmeisesti, ja Herran rauhaa.
Itsekään en tiedä kannabista vähähaittaisempaa päihdettä, vaikka olen asiaa miettinyt yli 30 vuotta.Huumevalistajakin meillä koulussa sanoi viime viikolla, että maailmassa ei ole vähähaittaisempaa päihdettä kuin kannabis.
- tiuhti
TurhaaJauhattaa:) kirjoitti:
Oikeastihan nämä cannabiksen ja muiden huumeiden käyttäjät ovat narsisteja ja itsekeskeisiä paskiaisia pahimmasta päästä. Siinä leikitään mukamas maailman parantajaa ja samalla kalvetaan yhteiskunnan resursseja kuin SYÖPÄ!!
Itsekeskeisen ajattelun myötä pössyttelijät kuvittelevat tekevänsä maailmassa jotain hyvää kun ovat sossun luukulla ja terveyskeskuksissa jonottamassa sairaanhoitopalveluja ja muuta yhteiskunnan hyvää itseaiheutettuihin ongelmiinsa. Se jos mikä on narsismia pahimmasta päästä. Jos se huume kerran on niin hemmetin terveellistä niin miksi sitten roikkua siellä psykiatreilla ja muualla terveyskeskuksen palveluja kuluttamassa pössyttelyn välittömästi ja välillisesti aiheuttamiin sairauksiin ja vaivoihin???
Otetaan esimerkiksi tuollainen noin 20 vuotias isin ja äidin lellikkipoika joka on saanut elämässään kotona kaiken. No ei sekään riitä, vaan pitää vielä kielloista ja neuvoista välittämättä käyttää vanhempien työllä ja vaivalla tienaamat taskurahat tuhlata huumeisiin. Ihan vaan sen vuoksi että kaverit muka kunnioittaa ja on seuraa siinä pössytellessä. Itsekeskeinen paskiainen ei tajua että on muitakin harrastuksia joissa saa kavereita ja ihminen kehittyy henkisesti ja fyysisesti paremmin. Itsekeskeinen paskiainen aiheuttaa perheelleen paitsi lisäkustannuksia, niin muös henkistä kärsimystä toilauksillaan. Kun kaikki lopulta menee päin perkannikkaa eikä koulukaan suju ja vanhemmat lemppaa pois kotoa haisemasta, niin sit syytellään vanhempia ja koulua ja muuta yhteiskuntaa kun ne eivät ymmärrä että cannabis on muka maailman vaarattomin huume... heheh. Voi hyvä jysäys sentään. Kyllä minä ainakin jo 10- vuotiaana ymmärsin että ei pidä kokeilla huumeita. Yllättävää kyllä .. järkevä ihminen on jo siinä iässä vastuunsa tunteva ja tekee väärin ihan omasta tyhmyydestään ja tottelemattomuuttaan. Syyttäköön itseään vaan eikä muita.Täytyy tuohon sanoa että että nyt meni hieman överiksi sinullakin. Turha kai sitä on ihmistä tuomita elämäntavan perusteella oli kysessä kuka tahansa. Jokainen eläköön elämänsä kuten haluaa tuomitsematta toisia. Tämä koskee kaikkia. Eiköhän sen lopullisen tuomion anna ihan joku muu kun me tavalliset tallaajat.
Ja eiköhän kusipäitä ja narsisteja löydy niin päihteitä käyttävistä kuin päihteettömistäkin ihmisistä.
Itse nuorempana tullut käytettyä jos jonkinmoista mössöä, kannabista suurimmaksi osaksi ja se varmasti käyttämistäni aineista vaarattomin oli, sitä en voi kieltää.
Vaaraton se ei kuitenkaan ole. Itselläni se aiheutti pidemmän päälle masennusta ja paniikkihäiriöitä. Jos se on jonkun mielestä vaaratonta niin fine. Itse koen toisin.
Enää en käytä päihtymiseen kuin alkoholia silloin tällöin. Alkoholi toki muuttaa ihmistä aikalailla enkä sitäkään kenellekkään suosittele, mutta huumeiden puolesta en puhu myöskään.
Ammatissani myös näen päivittäin tämän ns vaarattoman huumeen vaikutukset pidemmältä ajalta.
no jokainen aikuinen päättäköön tekemisistään itse. Nuorista kuitenkin olen huolissani..... - möyhy muikkunen
Selvis kirjoitti:
On kyllä mukava lukea teidän reikäpäiden juttuja. Kokeilkaas miltä elämä maistuu ilman päihteitä, jos pystytte ?! Vai on kannabis turvallinen huume, hah hah haa. Olen vierestä seurannut kun ekaa kertaa kokeilleet kandinaatit kävelee tänä päivänä kuin zombiet pitkin kyliä yötä päivää. Silmät seisoo syvällä päässä, ja tolpan takaa ei näy kuin korvat. Tulipa kokeiltua sitä vaaratonta kannabista, ja mites kävi ? Vetäkää vaan, ja mielellään niin paljon että saadaan teidät pois täältä yhteiskunnasta lopullisesti. Jos mulla olisi valtaa, tyhjentäisin vaikka ahvenanmaan. Korkea sähköaita ja asestetut vartijat, kaikki narkit, mustalaiset, ja mamut sinne ja jokaiselle huumeita ja aseita. Ei menisi kauaa kun asiat olisivat kunnossa. Maailma olisi paljon parempi paikka elää ilman narkkeja !
MUahhAH, hah,hah. Aika katkeran kuulosta tilitystä, tai paremminkin piipitystä.
Eihän tuollaisille jutuille voi kuin nauraa, kannabiksen käyttäjä on muka narkki.
Sä et poju edes tiedä mikä narkki on kun tommosta paskaa puhut. - kjuyhtgfRERERWT
tiuhti kirjoitti:
Täytyy tuohon sanoa että että nyt meni hieman överiksi sinullakin. Turha kai sitä on ihmistä tuomita elämäntavan perusteella oli kysessä kuka tahansa. Jokainen eläköön elämänsä kuten haluaa tuomitsematta toisia. Tämä koskee kaikkia. Eiköhän sen lopullisen tuomion anna ihan joku muu kun me tavalliset tallaajat.
Ja eiköhän kusipäitä ja narsisteja löydy niin päihteitä käyttävistä kuin päihteettömistäkin ihmisistä.
Itse nuorempana tullut käytettyä jos jonkinmoista mössöä, kannabista suurimmaksi osaksi ja se varmasti käyttämistäni aineista vaarattomin oli, sitä en voi kieltää.
Vaaraton se ei kuitenkaan ole. Itselläni se aiheutti pidemmän päälle masennusta ja paniikkihäiriöitä. Jos se on jonkun mielestä vaaratonta niin fine. Itse koen toisin.
Enää en käytä päihtymiseen kuin alkoholia silloin tällöin. Alkoholi toki muuttaa ihmistä aikalailla enkä sitäkään kenellekkään suosittele, mutta huumeiden puolesta en puhu myöskään.
Ammatissani myös näen päivittäin tämän ns vaarattoman huumeen vaikutukset pidemmältä ajalta.
no jokainen aikuinen päättäköön tekemisistään itse. Nuorista kuitenkin olen huolissani.....Ei vieläkään vaaraton vaan se vähiten haitallinen...
- 795,00
Tytteli (orig) kirjoitti:
Huumevalistajakin meillä koulussa sanoi viime viikolla, että maailmassa ei ole vähähaittaisempaa päihdettä kuin kannabis.
Huumevalistaja meijän koulussa sano että on pahoillaan siitä että on valehdellut asiasta, ja kerran sitten kun oli taas Jehovan kanssa jutellut kännipäissään, niin se oli sille sanonut, että kannabis on vähähaittaisin.
- boris kaukalo
Ritu Ylipääpahka kirjoitti:
"Oikeastihan nämä cannabiksen ja muiden huumeiden käyttäjät ovat narsisteja ja itsekeskeisiä paskiaisia pahimmasta päästä."
Ne taitaa vaan olla niin paljon sinua parempia joka asiassa, että se alemmuudentuntosi näyttäytyy tuollaisina narsistisyytteinä. Viimeinen oljenkorsi sinulle ilmeisesti, ja Herran rauhaa.
Itsekään en tiedä kannabista vähähaittaisempaa päihdettä, vaikka olen asiaa miettinyt yli 30 vuotta.Minä myös en tiedä. En tosiaankaan.
- KannabisLailliseksi?
Ja sinäkö olet sitä mieltä että alkoholia nauttineet eivät kävele kuin "zombit" pitkin kaupunkia joka viikonloppu?
On se kumma että näiden kannabista kritisoivien puheet menevät loppujen lopuksi aina noihin väkivalta- ja vihapuheisiin. Taitaa olla samaa porukkaa kun rasistit yleensäkin. Persuja oletan?- PeräRuskeeta
Ole sinä kukkaistyttö hiljaa ja vedä se hame vaan päällesi suosiolla. Munatonhan sä jo oletkii sen hamppus kanssa väsäämisen seurauksena. vedä jointtii vaan ... kyllä se siitä viduksi muuttuu ja surkastuu... heheheh.
- Naapurin mummo
PeräRuskeeta kirjoitti:
Ole sinä kukkaistyttö hiljaa ja vedä se hame vaan päällesi suosiolla. Munatonhan sä jo oletkii sen hamppus kanssa väsäämisen seurauksena. vedä jointtii vaan ... kyllä se siitä viduksi muuttuu ja surkastuu... heheheh.
Minäkään et tosiaan tiedä mitään niin vähähaittaista päihdettä maailmassa kuin kannabis. Tiedätkö sinä?
- MeriittiMille
Naapurin mummo kirjoitti:
Minäkään et tosiaan tiedä mitään niin vähähaittaista päihdettä maailmassa kuin kannabis. Tiedätkö sinä?
Tiedän minä, mutta tiedätkö sinä???
Ai niin.. ethän sinä, koska pössyttely on vienyt kaiken aikasi ja et ole voinut käyttää sitä järkevään tiedonhankintaan. Ja se tieto jonka aivosi ottavat vastaan kertoo cannabiksen vaarattomuudesta, eivätkä noteeraa sitä oikeaa tietoa joka kertoo cannabiksen olevan pahimpia ja salakavalampia huumeita maailmassa. Koska sen vaikutukset tulee ihmiseen niin salaa että hän ei edes huomaa olevansa koukussa. Luulee tekevänsä kaiken omasta tahdostaan. Muu yhteiskunta kyllä huomaa. Siinä ei auta puheet tajunnan laajentamisesta yms. harhaluuloista. Ei se tajunta siitä oikeasti mihinkään laajene, aivosi vaan eivät toimi enää niin kuin pitäisi ja antavat sinulle harhaanjohtavaa informatiota jonka sit kuvittelet olevan tajuntaa laajentava kokemus. Siitä se lähtee se mielisairauden kierre loppuelämäksesi. Ole hyvä vaan, mutta en kyllä usko että otat neuvoista opiksesi.. vai olenko oikeassa suhteesi??
Ne sinun tajunnan laajenemisesi näkyy enimmäkseen ulkopuoliselle tuijottavina silminä ja haamumaisena olemuksena kun laahaudut hartiat lytyssä pitkin katuja. - ihmepoikasirkomarko
MeriittiMille kirjoitti:
Tiedän minä, mutta tiedätkö sinä???
Ai niin.. ethän sinä, koska pössyttely on vienyt kaiken aikasi ja et ole voinut käyttää sitä järkevään tiedonhankintaan. Ja se tieto jonka aivosi ottavat vastaan kertoo cannabiksen vaarattomuudesta, eivätkä noteeraa sitä oikeaa tietoa joka kertoo cannabiksen olevan pahimpia ja salakavalampia huumeita maailmassa. Koska sen vaikutukset tulee ihmiseen niin salaa että hän ei edes huomaa olevansa koukussa. Luulee tekevänsä kaiken omasta tahdostaan. Muu yhteiskunta kyllä huomaa. Siinä ei auta puheet tajunnan laajentamisesta yms. harhaluuloista. Ei se tajunta siitä oikeasti mihinkään laajene, aivosi vaan eivät toimi enää niin kuin pitäisi ja antavat sinulle harhaanjohtavaa informatiota jonka sit kuvittelet olevan tajuntaa laajentava kokemus. Siitä se lähtee se mielisairauden kierre loppuelämäksesi. Ole hyvä vaan, mutta en kyllä usko että otat neuvoista opiksesi.. vai olenko oikeassa suhteesi??
Ne sinun tajunnan laajenemisesi näkyy enimmäkseen ulkopuoliselle tuijottavina silminä ja haamumaisena olemuksena kun laahaudut hartiat lytyssä pitkin katuja.En itsekään tosiaan tiedä mitään muuta niin vähähaittaista päihdettä maailmassa kuin kannabis, mutta jos sinä tiedät, niin kerro ihmeessä.
- tiuhti
MeriittiMille kirjoitti:
Tiedän minä, mutta tiedätkö sinä???
Ai niin.. ethän sinä, koska pössyttely on vienyt kaiken aikasi ja et ole voinut käyttää sitä järkevään tiedonhankintaan. Ja se tieto jonka aivosi ottavat vastaan kertoo cannabiksen vaarattomuudesta, eivätkä noteeraa sitä oikeaa tietoa joka kertoo cannabiksen olevan pahimpia ja salakavalampia huumeita maailmassa. Koska sen vaikutukset tulee ihmiseen niin salaa että hän ei edes huomaa olevansa koukussa. Luulee tekevänsä kaiken omasta tahdostaan. Muu yhteiskunta kyllä huomaa. Siinä ei auta puheet tajunnan laajentamisesta yms. harhaluuloista. Ei se tajunta siitä oikeasti mihinkään laajene, aivosi vaan eivät toimi enää niin kuin pitäisi ja antavat sinulle harhaanjohtavaa informatiota jonka sit kuvittelet olevan tajuntaa laajentava kokemus. Siitä se lähtee se mielisairauden kierre loppuelämäksesi. Ole hyvä vaan, mutta en kyllä usko että otat neuvoista opiksesi.. vai olenko oikeassa suhteesi??
Ne sinun tajunnan laajenemisesi näkyy enimmäkseen ulkopuoliselle tuijottavina silminä ja haamumaisena olemuksena kun laahaudut hartiat lytyssä pitkin katuja.harva sitä kannabista tajunnan laajentamiseen käyttää...eiköhän kyse ole ennemminkin rentoutumisesta...??
Ymmärrän kielteisen suhtautumisen huumausaineisiin (itsekin huumeita vastaa) mutta ei tuo maailma ihan nuin mustavalkoinen ole... - Koppipossu
ihmepoikasirkomarko kirjoitti:
En itsekään tosiaan tiedä mitään muuta niin vähähaittaista päihdettä maailmassa kuin kannabis, mutta jos sinä tiedät, niin kerro ihmeessä.
Nyt kun asiaa kysytään, niin mullekaan ei kyllä tule mitään muuta mieleen, vaikka kuinka vakavasti asiaa pohdin. Aikuisten oikeasti oikeasti pohdin, eikä tule mieleen. Pakko sen on kannabis olla, kun ei mullekaan tuu mitään muuta mieleen.
- Naapurin äijä
Naapurin mummo kirjoitti:
Minäkään et tosiaan tiedä mitään niin vähähaittaista päihdettä maailmassa kuin kannabis. Tiedätkö sinä?
Minä myös pitkään mietin asiaa, eikä tullut muuta kyllä mieleen vaikka kuinka kovasti ja kiivasti asiaa pohti. Osaisiko joku kertoa, onko tosiaan niin, että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde? Sittenhän se on myös maailman valehdelluin asiakin. Eikö olekin?
- Väinön kaveri
MeriittiMille kirjoitti:
Tiedän minä, mutta tiedätkö sinä???
Ai niin.. ethän sinä, koska pössyttely on vienyt kaiken aikasi ja et ole voinut käyttää sitä järkevään tiedonhankintaan. Ja se tieto jonka aivosi ottavat vastaan kertoo cannabiksen vaarattomuudesta, eivätkä noteeraa sitä oikeaa tietoa joka kertoo cannabiksen olevan pahimpia ja salakavalampia huumeita maailmassa. Koska sen vaikutukset tulee ihmiseen niin salaa että hän ei edes huomaa olevansa koukussa. Luulee tekevänsä kaiken omasta tahdostaan. Muu yhteiskunta kyllä huomaa. Siinä ei auta puheet tajunnan laajentamisesta yms. harhaluuloista. Ei se tajunta siitä oikeasti mihinkään laajene, aivosi vaan eivät toimi enää niin kuin pitäisi ja antavat sinulle harhaanjohtavaa informatiota jonka sit kuvittelet olevan tajuntaa laajentava kokemus. Siitä se lähtee se mielisairauden kierre loppuelämäksesi. Ole hyvä vaan, mutta en kyllä usko että otat neuvoista opiksesi.. vai olenko oikeassa suhteesi??
Ne sinun tajunnan laajenemisesi näkyy enimmäkseen ulkopuoliselle tuijottavina silminä ja haamumaisena olemuksena kun laahaudut hartiat lytyssä pitkin katuja."Tiedän minä, mutta tiedätkö sinä???"
Otitko tuon repliikin suoraan "Rauta-ajasta"?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rauta-aika
Siinä missä Väinö on Pohjan Akan linnoituksessa? Väinökään ei muuten tiedä kannabista vähähaittaisempaa päihdettä, eikä Pohjan Akkakaan, harvahammas - kannabiksenkäytön takia varmaan mielestäsi.
Lemppariohjelmani.
- Kemppisen Jartsa
Mää olen kans pohtinut kauan aikaa, enkä vaan millään keksi kannabista vähähaittaisempaa päihdettä maailmassa.
- Teuvo Piirakka
En minäkään keksi. Raamattu? Ei ole sekään kun tarkemmin mietin.
- Notorus
Teuvo Piirakka kirjoitti:
En minäkään keksi. Raamattu? Ei ole sekään kun tarkemmin mietin.
Raamattu aiheuttaa enemmän psykooseja kuin kannabis, joten se ei ainakaan ole vähähaittaisin. Kuten itsekin toteat. Kannabis se on edelleenkin.
- yyyuuuu
Se väite että kannabis voi aiheuttaa psykoosin on itseään toteuttava ennuste. Ihminen voidaan tällä tavoin suggeroida psykoosiin. Jos alkaa pelkäämään niin pelot voivat jopa toteutua. Näin se on muutenkin elämässä. Miettikäähän sitä että ihminen voidaan esim. hypnotisoida antamalla suggestioita. Tämä yhteiskunta yrittää väen vängällä väittää valkoista mustaksi ja valitettavasti joskus aina siinä onnistuukin.
Tätä puheenvuoroa ei välttämättä maallikko tajua, mutta vähänkin psykologiaan perehtynyt sen ymmärtää. Kannabispsykoosi on propagandaa joka saattaa muuttua todeksi herkissä mielissä. Propagandalla voi olla kovat seuraamukset: Esim. Natsi-Saksan juutalaisviha.- tiuhti
Pointtisi on hyvä ja ymmärrän sen kyllä. Mutta jos propaganda muuttuu herkässä mielessä todeksi niin onko se propagandan vai huumeen vika???
- hisiheri
Ai niin.. ethän sinä, koska pössyttely on vienyt kaiken aikasi ja et ole voinut käyttää sitä järkevään tiedonhankintaan. Ja se tieto jonka aivosi ottavat vastaan kertoo cannabiksen vaarattomuudesta, eivätkä noteeraa sitä oikeaa tietoa joka kertoo cannabiksen olevan pahimpia ja salakavalampia huumeita maailmassa. Koska sen vaikutukset tulee ihmiseen niin salaa että hän ei edes huomaa olevansa koukussa. Luulee tekevänsä kaiken omasta tahdostaan. Muu yhteiskunta kyllä huomaa. Siinä ei auta puheet tajunnan laajentamisesta yms. harhaluuloista. Ei se tajunta siitä oikeasti mihinkään laajene, aivosi vaan eivät toimi enää niin kuin pitäisi ja antavat sinulle harhaanjohtavaa informatiota jonka sit kuvittelet olevan tajuntaa laajentava kokemus. Siitä se lähtee se mielisairauden kierre loppuelämäksesi. Ole hyvä vaan, mutta en kyllä usko että otat neuvoista opiksesi.. vai olenko oikeassa suhteesi??
Mitä se alkoholisti siellä sönköttää? Onko laittaa virallista tietoa vaittämillesi? Eipä taida olla, niinkuin kannabiksen vastustajilla yleensäkkään ei ole.
Viestisi on täynnä ennakkoluuloja, valheita, provosointia ja omasta päästäsi keksimiä juttuja. Kukaan täyspäinen ei valheitasi usko. - babylonAD
Ihmisiä jotka eivät itse ota asioista selvää on helppo hallita. Ihmisluonteeseen tavallaan kuuluu se että uskotaan auktoriteettejä. Uskotaan siihen että jos joku poliitikko jotain sanoo niin se varmaan on totta koska he tietävät paremmin. Ei kuunnella niitä joilla on kokemusta. Kuunnellaan niitä joilla on valtaa ja rahaa.
- Jukka Jore
Yks Väinö sano mulle markkinoilla, että ei ole koskaan kuullut edes puhuttavan sellaisesta, että joku edes olisi miettinyt jonkun olevan vähähaittaisempi.
- Virtanen Kari
Minä en ainakaan tiedä mitään muuta niin vähähaittaista päihdettä kuin kannabis.
- Jouko Rantasalmelta
Kaverini Raimo, samaisilla markkinoilla missä Väinökin, yhteen ääneen ihmettelivät, että mahtaako oikeasti olla olemassa sellaista kaveria, joka olisi kuullut sellaisesta kaverista, joka taas olisi edes hetken ajatellut että voisi olla joku vähähaittaisempi päihde maailmassa kuin kannabis.
Voi sitä ääntä mitä siitä kaksikosta silloin lähti. Minua vähän hävetti, mutta kyllä siinä toisaalta ihan aihettakin oli. Olihan se sellainen asia edes leikkimielellä ajatella.
- Kyllästynyt:
Yks ja sama kaveri keskustelee itsensä kanssa ja oman ilmoituksensa mukaan hänellä on jo hullun paperit.
- Sen hullun hoitaja
Eikä se rumpuja soittava hullukaan keksi millään, kuten et sinäkään, mikä olisi vähähaittaisempi päihde maailmassa kuin kannabis, mutta kiva, että osallistuit ketjuun.
- Hoitsu-Jouko
Äijä on paranoidi. Osta foliopipo tai mee hoitoon fobioines.
Se piti vielä lisätä, että itsekään en tiedä mitään niin vähähaittaista päihdettä kuin kannabis. - 4+2
Missä viesteissä tämä henkilö mielestäsi vastailee itselleen?
- boris kaukalo
4+2 kirjoitti:
Missä viesteissä tämä henkilö mielestäsi vastailee itselleen?
Minä en myöskään ole huomannut mitään sellaista.
- tsuffe
Kahvi on. Tai ei sittenkään, sehän aiheuttaa vapinaa, vatsahaavoja, pahoinvointia ja sekä henkistä että fyysistä riippuvuutta ja sisältää vielä kauhean määrän raskasmetalleja ja syöpävaarallisia aineita.
Juu, en keksi millään. - pilipatipippan
en keksi.
- Inga 88
En minäkään. Outo juttu.
Vankilaan joutumisen mahdollisuus kännin ja/tai sen mahdollistavien aineiden hallussapidon tms. takia lienee aika merkittävä haitta.
- Biochemistry
Ihme provoilua koko keskustelu. Itse aiheeseen, kun nyt puhutaan kannabiksen haitoista niin fyysisesti se ei ole niin vahingoittava aine kuin tupakka ja alkoholi. Enemmän minua huolestuttaa sen sedatiiviset eli lamaannuttavat ominaisuudet. Kuvitellaan, että kannabis laillisena korvaa arkikäytössä esim. tupakan ja kahvin. kun töissään työntekijät kerran tunnissa käyvät vetämässä yhden "hatsin" niin se hidastaa toimintaa ja keskittymiskykyä, koska kannabis on ioniluonteeltaan ihnibiittori kuin myös alkoholi.
Löytyykö puolustajia? Jos laillistetaan pitäisi rajoittaa käyttöä ainakin jonkin verran. Itse olen osittain koko aihetta puolesta ja vastaan. En ole koskaan kokeillut.- Jouko Raumalta
Mutta sinäkään et varmaan silti tiedä vähähaittaisempaa päihdettä kuin kannabis, koska ei sen mietoa päihdyttävyyttä voi oikein haitaksi laskea? Jos se ei päihdyttäisi, se voisi olla vaikka oliiviöljyä. Rasvaliukoista oliiviöljyä.
Lisäksi - kuka muu kuin sinä nyt kuvittelee, että kannabiksen tarkoitus olisi korvata kahvi tai tupakka, tai että sitä käytettäisiin samalla intensiteetillä, kun se ei aiheuta kuitenkaan edes kahviin verrattavaa riippuvuutta. Saati tupakkaan.
En itse tiedä vähähaittaisempaa päihdettä maailmassa, mutta jos sinulla on joku tiedossa, niin kerro nyt jo ihmeessä. Ei yksinkertaisen asian ilmoittaminen vaadi kuin muutaman rivin.
Kannabislajikkeista voi myös valita stimulantin, jos sedatiivisyys pelottaa.
- Biochemisrty
Psykoaktiivisesti stimulantit aiheuttavat enemmä riippuvuutta joten pysytään mielummin niissä sedatiivisissa.
Korvaus asiassa olet oikeassa ehkä minun olisi pitänyt tarkentaa ja kertoa, että laillistaessa kannabis loisi vain yhden vaihtoehdon.
Korjaa jos olen väärässä, mutta eikös kannabiksen jalostusprosessin aikana pystytä vaikuttamaan siihen, kuinka voimakasta aineesta saadaan, ikään kuin alkoholissa?
Vähähaittaisempaa en kyllä keksi, mutta uskon että joskus sellainen löytyy ellei ole jo.
kaad liiveihis ryyb.- Jouko Raumalta
Kannabislajikkeita on sedatiiveja ja stimulantteja. Siitä valitsee, kannabista kuitenkin, edelleen maailman vähähaittaisin päihde.
- Biochemistry
Vaikka kannabiksen käyttö on yleistynyt aikojen saatossa se ei silti ole saanut aivan massiivista kuluttajaryhmää vrt. tupakka, alkoholi. Itseäni mietityttää jos sen käyttö laillistaessa suoranaisesti räjähtäisi niin sen aiheuttamat haitat sekä lieveilmiöt ovat toistaiseksi tuntemattomia.
Löytyykö argumentteja, faktaa, arvioita yms. jne.- Jouko Raumalta
Että oikein räjähtäisi? Huimaa.
- Partner 666
Jouko Raumalta kirjoitti:
Että oikein räjähtäisi? Huimaa.
räjähtää, pam, paukkuu, pam, pam, kovasti poksuu.
mitä suurempi puu, sitä enemmän se rytisee kun se kaatuu.
räms.
oliiviöljy.
- fsdgggg
Tuskin nyt räjähtää kuitenkaan. Eipä kaikki sen vaikutuksista tykkää. Monet kokevat ahdistusta ja alkavat pelätä koko polttamista. Tämä tosin johtunee paljolti siitä että nykyajan "laiton" kannabis on aika helvetin vahvaa. Voitaisiin sitä myydä miedompaakin jos olisi laillista ja itsekkin tykkäisin ostaa jotain todella lempeää ja mukavaa lajiketta.
- 1 sana aloittajalle
Unikko
- Jouko Kuopiosta
Sitten vaan perustelut asiaan.
- 1 sana aloittajalle
Miten niin perustelut? Mitäs aloittaja perusteli?
- Maneralius Kex
Opiaatit vastaan kannabis-väittely mielestäni on lähtökohtaisesti jo hävitty, mutta aloita sinä.
- hh
vittu mie nauron tätä keskustelua..eipä siinä :)enkä minäkään tiiä niin vähä haittaista humetta kuin kannabis :D
- ääni tundralta
Mitä vitun keskustelua?
80 viestiä, joista 75 on aloittajan myötäilyä, tyyliin "joo niin on" "en määkään" "ei nii" jne. bääbää-keskustelua.
Unikko on tosi smooth. Joitain/useita unikko varmaan koukuttaa, mutta niinhän se lie tekee kannabiskin osalle käyttäjistä.
Ylläpidolle kymysys [sic]
Saako tällä palstalla kuivanarkata muuta kuin kannabista?
- gggansterrrrrr
Tjoo, onhan noissa miedoissa opiaateissa/opioideissakin puolensa. Unikko ja tramadoli esimerkiksi. Ja kyllähän ne koukuttaa, mutta noh, onko se niin kauheaa. Siitä voi sitten vieroittaa itsensä. Kun koukku iskee niin vaikutukset alkaa häviämään eivätkä ne haittaa arkielämää. Onko se sitten haitallista fyysisesti? Pienissä annoksissa ei juurikaan. Psyykkisesti se on erittäin vapauttavaa ja ihmisen tehokkuutta ja itsetuntoa nostavaa.
Vaarat?: Siirtyminen kovempiin opiaatteihin.- kuulin juttua
Olet asian ytimessä.
"Siitä voi sitten vieroittaa itsensä."
Hyvin useat nakkarit käyttävät kannabista vieroittamiseensa.
Tämänkään vuoksi kannabista ei tule vapauttaa. Narkkaamista ja sen kärsimyksiä ei tule missään nimessä helpotttaa muuten kuin vieroittamisen, ja valvotun sellaisen, kautta.
- aamuerektio
Onko se sitten kauheaa jos vaikka joku kipulääkepotilas vieroittaa itsensä kannabiksella muutamassa päivässä? Kyllä se silti joutuu kärsimään mutta kannabis lievittää sitä pahaa oloa ja unettomuutta.
Mitä eroa sillä on kuka vieroittautuu ja millä jos lopputulos on sama?
Onko parempi syödä rauhoittavia ja unilääkkeitä kun polttaa pienet tötsyt?
Oikeasti näihin juttuihin ei ole oikeaa vastausta. Kaikkea voidaan spekuloida vaikka kuinka pitkään.- tremolo777
Itse vieroitin itseni tupakasta käyttämällä opiaattia. Nyt yli vuosi ilman tupakkaa.
Seuraavaksi vieroitin itseni opiaatista käyttämällä kannabista ja rauhoittavia.
Kannabista höyrytän (vaporisoin) silloin tällöin edelleen. Tämä käyttötapa tekee siitä keuhkoille vaaratonta, joten vaaroja ei juurikaan ole. Rauhoittaviin jäi vähän semmoinen henkinen tarve. En tosin käytä, mutta vieläkin maistuisi jos olisi. Se on vaan kivaa kun on tyyni mieli eikä mikään jännitä (tämä on vaarallista). - RersPeikeli
tremolo777 kirjoitti:
Itse vieroitin itseni tupakasta käyttämällä opiaattia. Nyt yli vuosi ilman tupakkaa.
Seuraavaksi vieroitin itseni opiaatista käyttämällä kannabista ja rauhoittavia.
Kannabista höyrytän (vaporisoin) silloin tällöin edelleen. Tämä käyttötapa tekee siitä keuhkoille vaaratonta, joten vaaroja ei juurikaan ole. Rauhoittaviin jäi vähän semmoinen henkinen tarve. En tosin käytä, mutta vieläkin maistuisi jos olisi. Se on vaan kivaa kun on tyyni mieli eikä mikään jännitä (tämä on vaarallista).Hah hah:)!!! Kolmen selkäleikkauksen jälkeen on tullut vieroitettua itsensä vahvoista opiaateista ja muista myrkyiistä. Joka kerta ilman mitään seuraavaa huumetta. Perhana ... ihmisellä pitää olla sen verran itsekuria, että pari viikkoa kestaa sitä vierotuskärsimystä alakamatta vetää toisita huumetta sijalle. Pari viikkoa sitä pahaa oloa ja patjan hakkaamista nyrkillä ja sit helpottaa. Pitää vaan sisukkaasti ajatella ettei tänään vielä parantunut, mutta ensiviikolla varmaankin. Älä tartu siihen korvikkeeseen..!!!!
- Rakel sinno
tremolo777 kirjoitti:
Itse vieroitin itseni tupakasta käyttämällä opiaattia. Nyt yli vuosi ilman tupakkaa.
Seuraavaksi vieroitin itseni opiaatista käyttämällä kannabista ja rauhoittavia.
Kannabista höyrytän (vaporisoin) silloin tällöin edelleen. Tämä käyttötapa tekee siitä keuhkoille vaaratonta, joten vaaroja ei juurikaan ole. Rauhoittaviin jäi vähän semmoinen henkinen tarve. En tosin käytä, mutta vieläkin maistuisi jos olisi. Se on vaan kivaa kun on tyyni mieli eikä mikään jännitä (tämä on vaarallista).Vieroitin itseni musiikista kuuntelemalla Mikken rumpujenpaukutusta,
- 4555555
Mä en tiedä onko tommonen 2 viikon kärsiminen ees ihmiselle terveellistä. Eiköhän se elimistö kärsi vähemmän kun niitä oireita vähän lievittää. Muusta elämästä puhumattakaan. Ei ihmisellä ole yleensä aikaa olla kovin montaa päivää neljän seinän sisällä kun on duunit ja koulut ja seurustelukuviot jotka on pakko hoitaa. Ei sitä voi pitkiä aikoja kauheissa viekkareissa olla.
- opjksdå¨å
Ei elämä ole mikään urheilusuoritus. Elämässä on tarkoitus viihtyä.
- Lhitty
En keksi. Kannabis se on.
- kjhsd7u
Siis huume???? on cannabis.. ei lääke:):) olet oikeassa
- puskalisko
en toki yritä. Vain sen kiistän, että hamppu on päihde. Ei se ole mikään päihde, se on ravinteikas kasvi jolla on lukuisia terveysvaikutuksia.
Lääketehtaat ja valtiot (näiden väliset salaliitot) vain yrittävät uskotella muuta. - cvnng
Hamppuhan on kasvis siinä missä salaattikin jos se syödään sellaisenaan.
- xccccc
Joo siis hamppuhan tulee kuumentaa jos sitä aikoo käyttää syömällä päihteenä. THCA muuttuu muotoon THC.
- karju täs vaan
Joo no mää tiedän kannabiksesta vielä haitattoman huumen se on kuules
KAHVI :D ei näy seuloissa eikä tikkareissa eikä aiheuta psykoosia vai :D?
,mutta toi kahvi on joissain maissa kiellettyä en muista koulupenkin ääressä
kuuntelin kun opettaja mainitsi jotain, mutta ei oo suomessa ; D ja toistaseks
sitä ainakin saa joka päivä jos hilloo riittää. Sitä paitsi kannabis on porttihuume
on kokemusta ja on nähny sivusta. Ei muuten tuu ajeltua kolareitakaan
se ei vaikuta mitenkään siihen ellei sitä ryyppäile kesken ajon sillon voi joillakin
lipsua, mutta kunnon savuissa voi vetää kolarin todennäköisemmin kuin kahvista ; D
Olen vetänyt kaikkia muita huumeita paitsi happoo :P, Mutta kannabiksesta se kaikki
alako. Käryihinkin vaan sattuu kyllä kyllästyy ja suurin osa kyllästyykin ja sit mennää seuraavaks opiaatteihin niinku mulla kävi ja sen jälkeen piri ja muut naksut :D
terveisin 2 vuotta kuivilla- Jukka Ranualta
Voitko monikymmenkertaistaa kahvin käyttösi päivässä vuosikausien ajaksi ilman haittoja? Kofeiini aiheuttaa myös psykooseja, joten siinä olet väärässä. Kuten siinäkin, että kahvi olisi maailman vähähaittaisin päihde.
- hahafedf
Jukka Ranualta kirjoitti:

No näytä se linkki netistä missä väitetään kahvin aiheuttavan psykoosia ?:
,mutta heti kun googleen laittaa nimen kannabis voit löytää paljon sivuja
missä mainitaan kannabis=psykoosi ootko jäänyt niin tripille, että uskot
ton jutun vai tarkotatko kenties kofeiinin yliherkkyyttä ei se o sama asia
kun psykoosi.... :D enemmän kahvi on laillista kuin kannabis, mutta miksi
onko siihen joku syy mun mielestä ainakin on ;) ja anteeks emmää
sanonutkaan, että se on kaikista harmittomin huume : D toi kahvikaan
,mutta sanoin et vaarattomampi kuin thc..... se vaan sattuu oleen fakta :) - NäinPäNäin
hahafedf kirjoitti:
No näytä se linkki netistä missä väitetään kahvin aiheuttavan psykoosia ?:
,mutta heti kun googleen laittaa nimen kannabis voit löytää paljon sivuja
missä mainitaan kannabis=psykoosi ootko jäänyt niin tripille, että uskot
ton jutun vai tarkotatko kenties kofeiinin yliherkkyyttä ei se o sama asia
kun psykoosi.... :D enemmän kahvi on laillista kuin kannabis, mutta miksi
onko siihen joku syy mun mielestä ainakin on ;) ja anteeks emmää
sanonutkaan, että se on kaikista harmittomin huume : D toi kahvikaan
,mutta sanoin et vaarattomampi kuin thc..... se vaan sattuu oleen fakta :)Kylläpä ovat täällä nää cannabiksen käyttäjät tietämättömiä kun eivät tiedä edes yhtään cannabista vaarattomampaa huumetta. Niitähän on pilvin pimein. Mutta en tässä ala niitä mainostamaan, koska hetihän ne olisi niitä kokeilemassa... kusipäät ja narkkarit.
- Jukka Ranualta
hahafedf kirjoitti:
No näytä se linkki netistä missä väitetään kahvin aiheuttavan psykoosia ?:
,mutta heti kun googleen laittaa nimen kannabis voit löytää paljon sivuja
missä mainitaan kannabis=psykoosi ootko jäänyt niin tripille, että uskot
ton jutun vai tarkotatko kenties kofeiinin yliherkkyyttä ei se o sama asia
kun psykoosi.... :D enemmän kahvi on laillista kuin kannabis, mutta miksi
onko siihen joku syy mun mielestä ainakin on ;) ja anteeks emmää
sanonutkaan, että se on kaikista harmittomin huume : D toi kahvikaan
,mutta sanoin et vaarattomampi kuin thc..... se vaan sattuu oleen fakta :)http://www.abc.net.au/news/2011-06-21/high-caffeine-use-linked-to-psychotic-symptoms/2766144
Nykyinen netinkäyttäjäporukka ei taida olla kuullutkaan Googlesta. - pakko viilata :D
Jukka Ranualta kirjoitti:
http://www.abc.net.au/news/2011-06-21/high-caffeine-use-linked-to-psychotic-symptoms/2766144
Nykyinen netinkäyttäjäporukka ei taida olla kuullutkaan Googlesta.Jukka-poika :D niin kahvista saa psykoosin jos sitä juo liikaa ja sitä tapahtuu
tosi harvalla, mut kannabista käyttää tosi harvoin se voi laukaista semmosen
psykoosin tai jopa skitsofrenian, että et tajua mistään mitään :D se on vaan¨
tosi fakta aika harva on käyny lataamossa kahvin takia haha :D - Jouko Rovaniemeltä
pakko viilata :D kirjoitti:
Jukka-poika :D niin kahvista saa psykoosin jos sitä juo liikaa ja sitä tapahtuu
tosi harvalla, mut kannabista käyttää tosi harvoin se voi laukaista semmosen
psykoosin tai jopa skitsofrenian, että et tajua mistään mitään :D se on vaan¨
tosi fakta aika harva on käyny lataamossa kahvin takia haha :DEnsin asia kiistetään kokonaan, ja sitten kun se esitetään faktojen kanssa, alkaa taas automaattinen asian vähättely. Joka vuosi kuitenkin Suomessa toimitetaan ihmisiä sairaalaan myös kofeiinin aiheuttamien psykoosien johdosta. Harvalle tosiaan tapahtuu, mutta tapahtuu kuitenkin. Vitun hahaa tietämättömyydellesi.
Suomessa juodaan eniten kahvia maailmassa. - tapauksen tunteva
Jouko Rovaniemeltä kirjoitti:
Ensin asia kiistetään kokonaan, ja sitten kun se esitetään faktojen kanssa, alkaa taas automaattinen asian vähättely. Joka vuosi kuitenkin Suomessa toimitetaan ihmisiä sairaalaan myös kofeiinin aiheuttamien psykoosien johdosta. Harvalle tosiaan tapahtuu, mutta tapahtuu kuitenkin. Vitun hahaa tietämättömyydellesi.
Suomessa juodaan eniten kahvia maailmassa.Topicin aloittaja on heppu, joka on saanut omien sanojensa mukaan ainakin 6 kannabispsykoosia ja ollut kaksi kertaa mielisairaalassakin oman kannabiksenkäyttönsä vuoksi.
Skitsofrenia kannabiksenkäytön vuoksi. Ja vähähaittaista....
Joopa joo - Hestaos
tapauksen tunteva kirjoitti:
Topicin aloittaja on heppu, joka on saanut omien sanojensa mukaan ainakin 6 kannabispsykoosia ja ollut kaksi kertaa mielisairaalassakin oman kannabiksenkäyttönsä vuoksi.
Skitsofrenia kannabiksenkäytön vuoksi. Ja vähähaittaista....
Joopa jooMIssä näin on kerrottu? Onko jotain faktaa?
- Fakta homma
Hestaos kirjoitti:
MIssä näin on kerrottu? Onko jotain faktaa?
Mikke on kertonut itse tämän asian. Mikke tai Mikke_ORIG
- Ninmus
Fakta homma kirjoitti:
Mikke on kertonut itse tämän asian. Mikke tai Mikke_ORIG
Tuolla haulla tulee niin paljon joka puolelta linkkiä, yli 3.6 miljoonaa, että mitä viestejä nyt tarkotat?
- Ladius
Fakta homma kirjoitti:
Mikke on kertonut itse tämän asian. Mikke tai Mikke_ORIG
Ja se on siis se Irti Huumeista ry:n perustajan poika, joka asui isäänsä paossa teltassa monta vuotta, vaiko?
- Iltalehden lukija
tapauksen tunteva kirjoitti:
Topicin aloittaja on heppu, joka on saanut omien sanojensa mukaan ainakin 6 kannabispsykoosia ja ollut kaksi kertaa mielisairaalassakin oman kannabiksenkäyttönsä vuoksi.
Skitsofrenia kannabiksenkäytön vuoksi. Ja vähähaittaista....
Joopa jooYleensä skitsofrenia Suomessa tulee tosiaankin alkoholista, mutta yleensä nämä potilaat kuolevat aika nopeasti, kuten alkoholiriippuvuus (yhdistettynä psyykkiseen sairauteen) yleensäkin tappaa suurimman osan uhreistaan. Herra auttaa joitain. Joten siihen verrattuna kyllä vähähaittainen, voisin myös todeta. Tauti kun yleensä kuitenkin puhkeaa jossain vaiheessa elämää, ja aika monet skitsoidit ovat lähtökohtaisesti jo melko persoja päihteille, mikä lisää sairastumisen todennäköisyyttä, ja monet juuri psykedeeleille, mikä praktiikassa hyvin tiedetään.
Lähtökohtaisesti mentaaliset struktuurit ovat kuitenkin tärkeämmässä asemassa sairauden puhkeamisessa kuin päihteet, vaikkakaan päihteiden käyttöä ei suositella luonnollisestikaan mahdollisiin riskiryhmiin kuuluville, joiden tulisi ennenkaikkea oppia tiedostamaan mahdolliset riskiä ilmentävät indikaattorit, olipa päihde mikä tahansa.
. - Nukkumatti?
Ninmus kirjoitti:
Tuolla haulla tulee niin paljon joka puolelta linkkiä, yli 3.6 miljoonaa, että mitä viestejä nyt tarkotat?
Oletko Mikke alkanut valvomaan?
- Mikken frendi
Ladius kirjoitti:
Ja se on siis se Irti Huumeista ry:n perustajan poika, joka asui isäänsä paossa teltassa monta vuotta, vaiko?
En pysty edes kuvittelemaan, kuinka kova paikka se on kannabisnarkkarille, kun joku yrittää saada kannabisnarkkarin kollegoja rehellisiksi työtätekeviksi kansalaisiksi.
Ei vetelehtiviksi, nahjusteleviksi, valehteleviksi, vainoharhaisiksi, laiskoiksi, veltoiksi, tyhjäkalloisiksi, tylsistyneiksi narkeiksi.
Mahtaa olla kova paikka! - Kuinkas sattuikaan
Iltalehden lukija kirjoitti:
Yleensä skitsofrenia Suomessa tulee tosiaankin alkoholista, mutta yleensä nämä potilaat kuolevat aika nopeasti, kuten alkoholiriippuvuus (yhdistettynä psyykkiseen sairauteen) yleensäkin tappaa suurimman osan uhreistaan. Herra auttaa joitain. Joten siihen verrattuna kyllä vähähaittainen, voisin myös todeta. Tauti kun yleensä kuitenkin puhkeaa jossain vaiheessa elämää, ja aika monet skitsoidit ovat lähtökohtaisesti jo melko persoja päihteille, mikä lisää sairastumisen todennäköisyyttä, ja monet juuri psykedeeleille, mikä praktiikassa hyvin tiedetään.
Lähtökohtaisesti mentaaliset struktuurit ovat kuitenkin tärkeämmässä asemassa sairauden puhkeamisessa kuin päihteet, vaikkakaan päihteiden käyttöä ei suositella luonnollisestikaan mahdollisiin riskiryhmiin kuuluville, joiden tulisi ennenkaikkea oppia tiedostamaan mahdolliset riskiä ilmentävät indikaattorit, olipa päihde mikä tahansa.
....mutta sinulle Mikke se tuli kannabiksesta.
- Ladius
Kuinkas sattuikaan kirjoitti:
...mutta sinulle Mikke se tuli kannabiksesta.
Tai siitä LSD:stä jota se myös käytti paljon.
- mikken frendi
Ladius kirjoitti:
Tai siitä LSD:stä jota se myös käytti paljon.
Mikke ei ole ainakaan oman kertomansa mukaan käyttänyt LSD:tä.
Mikke skitsofrenisoitui pelkästään kannabiksen avulla. - Ladius
mikken frendi kirjoitti:
Mikke ei ole ainakaan oman kertomansa mukaan käyttänyt LSD:tä.
Mikke skitsofrenisoitui pelkästään kannabiksen avulla.Onhan se krjoittanut siitä itsekin.
- mikken frendi
Ladius kirjoitti:
Onhan se krjoittanut siitä itsekin.
niin on
- hona kivik
mikken frendi kirjoitti:
niin on
Linkki?
- jnds
hona kivik kirjoitti:
Linkki?
mikke on paska soittaja
- TiedetäänMe
Se on tuo Origami se joskus seriffinä ollu pässinpää ja huumepösilö joka tuota hamppuaan mainostaa täällä vähähaittaisimpana huumeena. Itsellä sillä jo elämä päin persreikelii ja siltikään ei tajuu mistä puhuu.. surkee tapaus kaikenkaikkiaan.
- Jukka Ranualta
Kerro toki lisää hänen elämästään jos olet siitä jotain tietävinäsi.
- Mikken frendi
Jukka Ranualta kirjoitti:
Kerro toki lisää hänen elämästään jos olet siitä jotain tietävinäsi.
Narkki, joka on kannabisnarkkaroinut itsensä idiootiksi.
Narkki, joka katsoo peiliin ja on varma, että kannabis on kasvattanut hänen aivojaan siinä määrin, että hänelle on kasvanut ohimoulokkeet eli eräänlaiset sarvet.
Narkki, joka on lähinnä vaimonsa elätti. Jotakin on tekevinään, suunnitelmat ovat suuria, mutta netissähän sitä lähinnä pädetään. Jotakin huumeidenkäyttövälineistöä yrittää myydä, koska kyvyt eivät riitä rehelliseen työntekoon.
Narkki, jolla on omituisia harhaluuloja:
-On vakuuttunut, että hallitus yrittää myydä pohjavedet ulkomaille. Sitä tarina ei kerro, että onko uhka väistynyt uuden hallituksen myötä.
-Höpisee jotakin epämääräistä Euroopan pyramidesta, jotka on salattu kansalta hallituksen toimesta.
-Uskoo, että on maailman (oliko se nyt yhdeksän, hän laskee tasoaan pikkuhiljaa) yhdeksän motorisesti lahjakkaimman rumpalin joukossa. Kehuskelee olevansa "tapaus" eri rumpusaiteilla, mutta kun em. foorumeita käy läpi, niin valehtelun taso selviää. Hän on pelkkä statisti ja esim. Drummers World -sivustolla foorumillaoleville kummallinen TRRR ja PRRRR -friikki, jota kukaan ei oikein ymmärrä. - Ninmus
Mikken frendi kirjoitti:
Narkki, joka on kannabisnarkkaroinut itsensä idiootiksi.
Narkki, joka katsoo peiliin ja on varma, että kannabis on kasvattanut hänen aivojaan siinä määrin, että hänelle on kasvanut ohimoulokkeet eli eräänlaiset sarvet.
Narkki, joka on lähinnä vaimonsa elätti. Jotakin on tekevinään, suunnitelmat ovat suuria, mutta netissähän sitä lähinnä pädetään. Jotakin huumeidenkäyttövälineistöä yrittää myydä, koska kyvyt eivät riitä rehelliseen työntekoon.
Narkki, jolla on omituisia harhaluuloja:
-On vakuuttunut, että hallitus yrittää myydä pohjavedet ulkomaille. Sitä tarina ei kerro, että onko uhka väistynyt uuden hallituksen myötä.
-Höpisee jotakin epämääräistä Euroopan pyramidesta, jotka on salattu kansalta hallituksen toimesta.
-Uskoo, että on maailman (oliko se nyt yhdeksän, hän laskee tasoaan pikkuhiljaa) yhdeksän motorisesti lahjakkaimman rumpalin joukossa. Kehuskelee olevansa "tapaus" eri rumpusaiteilla, mutta kun em. foorumeita käy läpi, niin valehtelun taso selviää. Hän on pelkkä statisti ja esim. Drummers World -sivustolla foorumillaoleville kummallinen TRRR ja PRRRR -friikki, jota kukaan ei oikein ymmärrä.Onko jotain faktaa oikeasti kun Iltalehdessäkin kirjoitti palstalla ihan samanlainen kaveri kun sinä ja samoilla sanoillakin aika pitkälti haukkui myös ja siitä siellä sanottiin että se sun tavalla kirjoittava valehteelee siellä koko ajan ja jokapäivä. Nyt se ei ole siellä ollut hetkeen mutta nyt olet sinä täällä ja samalla ihan tavalla krjoitat, mutta ei mitään faktaa silti ole missään näkynyt?
Onko sulla vaikka sinne drummerwolrdiin tai jonneki jotain linkkiä. - Mikken frendi
Ninmus kirjoitti:
Onko jotain faktaa oikeasti kun Iltalehdessäkin kirjoitti palstalla ihan samanlainen kaveri kun sinä ja samoilla sanoillakin aika pitkälti haukkui myös ja siitä siellä sanottiin että se sun tavalla kirjoittava valehteelee siellä koko ajan ja jokapäivä. Nyt se ei ole siellä ollut hetkeen mutta nyt olet sinä täällä ja samalla ihan tavalla krjoitat, mutta ei mitään faktaa silti ole missään näkynyt?
Onko sulla vaikka sinne drummerwolrdiin tai jonneki jotain linkkiä.Jaa niin, kun olet aivoinvalidi, eikä sinulta voi edellyttää GOOGLEn käyttötaitoja...
Drummerworld. http://www.drummerworld.com/forums/index.php
Etpä sinä silti siitä mitään hyödy, koska olet pössytellyt pääsi tohjoksi. sera on Mikken nimimerkki siellä. 52 viestiä.
Hämmästyttävän vähällä huomiolla kaveri on päässyt siihen nähden, että on maailman noin kymmenen motorisesti lahjakkaimman rumpalin joukossa. Näin siis hän itse asian näkee.
Ehkäpä Mikken täytyisi kehua omaa soittoaan DrummerWorld -foorumilla, koskapa muut eivät tajua hänen lahjakkuuttaan. Olenkin sitä ihmetellyt, että miksi Mikke ei ole kehunut jenkeille omaa soittoaan siinä määrin mitä täällä suomi24-foorumilla.
Onko syynä pelko, että hänelle naurettaisiin
vai
Mikken vaatimattomuus (huumoria täytyy olla aina myös)
Iltalehti foorumistai en ymmärrä mitään, enkä myöskään muista horinoistasi. - Ninmus
Mikken frendi kirjoitti:
Jaa niin, kun olet aivoinvalidi, eikä sinulta voi edellyttää GOOGLEn käyttötaitoja...
Drummerworld. http://www.drummerworld.com/forums/index.php
Etpä sinä silti siitä mitään hyödy, koska olet pössytellyt pääsi tohjoksi. sera on Mikken nimimerkki siellä. 52 viestiä.
Hämmästyttävän vähällä huomiolla kaveri on päässyt siihen nähden, että on maailman noin kymmenen motorisesti lahjakkaimman rumpalin joukossa. Näin siis hän itse asian näkee.
Ehkäpä Mikken täytyisi kehua omaa soittoaan DrummerWorld -foorumilla, koskapa muut eivät tajua hänen lahjakkuuttaan. Olenkin sitä ihmetellyt, että miksi Mikke ei ole kehunut jenkeille omaa soittoaan siinä määrin mitä täällä suomi24-foorumilla.
Onko syynä pelko, että hänelle naurettaisiin
vai
Mikken vaatimattomuus (huumoria täytyy olla aina myös)
Iltalehti foorumistai en ymmärrä mitään, enkä myöskään muista horinoistasi.Kovan tason kaveri ja pelkästään tuo ketju yksin riittää sen osoittamiseen:
http://www.drummerworld.com/forums/showthread.php?t=89941
Jos haluat väitellä tasosta tarkemmin, niin jatketaan huomenna. Itse olen soittanut 20 vuotta melko ammatikseni, joten eikös jotain keskustelua saada aikaan, varsinkin kun Ponkenin Artokin kutsuu "Mikkeäsi" aidoksi timantiksi katukivien keskuudessa. Olen videoita katsellut jonkin verran, joten jutellaan niistä lisää.
"Sirkohan" sinä olit, eikö se niin ollut? Se vanha rumpali-ketjusi? - Mikken frendi
Ninmus kirjoitti:
Kovan tason kaveri ja pelkästään tuo ketju yksin riittää sen osoittamiseen:
http://www.drummerworld.com/forums/showthread.php?t=89941
Jos haluat väitellä tasosta tarkemmin, niin jatketaan huomenna. Itse olen soittanut 20 vuotta melko ammatikseni, joten eikös jotain keskustelua saada aikaan, varsinkin kun Ponkenin Artokin kutsuu "Mikkeäsi" aidoksi timantiksi katukivien keskuudessa. Olen videoita katsellut jonkin verran, joten jutellaan niistä lisää.
"Sirkohan" sinä olit, eikö se niin ollut? Se vanha rumpali-ketjusi?"I don't know what you're talking about, ..."
Näin aloitti nimimerkki larryace sinun TRRRR ja PRRRR sessioidesi jälkeen.
Tämäkö on osoitus siitä, että olet "kovan tason kaveri" ?
Heh, heh....
En ole mikään sirke. - Mikken ihailija
Ninmus kirjoitti:
Kovan tason kaveri ja pelkästään tuo ketju yksin riittää sen osoittamiseen:
http://www.drummerworld.com/forums/showthread.php?t=89941
Jos haluat väitellä tasosta tarkemmin, niin jatketaan huomenna. Itse olen soittanut 20 vuotta melko ammatikseni, joten eikös jotain keskustelua saada aikaan, varsinkin kun Ponkenin Artokin kutsuu "Mikkeäsi" aidoksi timantiksi katukivien keskuudessa. Olen videoita katsellut jonkin verran, joten jutellaan niistä lisää.
"Sirkohan" sinä olit, eikö se niin ollut? Se vanha rumpali-ketjusi?Minusta nimimerkki seran tulisi hehkuttaa omaa erinomaisuuttaan Drummerworld-foorumilla. Jenkit ovat niin tyhmiä, että eivät tajua Mikken ainutlaatuisuutta vaikka kuulevat ja näkevätkin sen ennenkuin se heille kerrotaan.
- Ninmus
Mikken frendi kirjoitti:
"I don't know what you're talking about, ..."
Näin aloitti nimimerkki larryace sinun TRRRR ja PRRRR sessioidesi jälkeen.
Tämäkö on osoitus siitä, että olet "kovan tason kaveri" ?
Heh, heh....
En ole mikään sirke.MItä se sinusta siis todistaa, kun Doorsin rumpali kuitenkin on kirjassaan kuvannut niitä samoja asioita joista Serakin kirjoittaa, ja joita tuo toinen ei siis tiedä monista viesteistään huolimatta. Kutienkin Doorsin rumpali on ne Seran tienneet asiat myös tiennyt, koska on ne kirjaansakin laittanut, josta Sera on ne lukenut ja ne tajuaa myös, kuten sen toisenkin samassa ketjussa kuvaamansa kielen, ja sen itsekehittämänsäkin, joka myös näyttää aika nopealta.
Ymmärryksestä asiassa on kyse, eikä viestien kokonaismäärästä rumpupalstalla, kuten ehkä ajattelet.
Ehkä "I don't know what you're talking about"-kaveri on kirjoitellut enemmän jostain muusta, peltien hajoamisista tai vastaavista (voit lukea kun on aikaa) sillä eihän lukuisat viestit tuollaiselle forumilla mitään perimmäistä tietoa takaa, kai sen tajuat. Viesteistä ja niiden sisällöstä sen näkee, kuka jotain oikeasti tietää. Jos soittotaito olisi forumiviesteien kokonaismäärästä kiinni, niin sitten kaikki kirjoittaisivat varmaankin hyvin paljon ja taito ja korva kehittyisi ilman mitään muuta.
Menee mielenkiintoiseksi. Jatketaan nyt hetki.
Eli sinusta enemmän viestejä palstalle kirjoittanut, sisäisestä kielestä, eli itse asiasta mitään tietämätön kaveri on nyt asiantuntija, kun Sera puhuu samaa kieltä kuitenkin Doorsin rumpalin kanssa ja konservatorin käyneen muusikon kanssa myös, ja kuvailee niitä kieliä asiasta tietämättömälle?
Sinun vuorosi. - Mikken fani
Ninmus kirjoitti:
Kovan tason kaveri ja pelkästään tuo ketju yksin riittää sen osoittamiseen:
http://www.drummerworld.com/forums/showthread.php?t=89941
Jos haluat väitellä tasosta tarkemmin, niin jatketaan huomenna. Itse olen soittanut 20 vuotta melko ammatikseni, joten eikös jotain keskustelua saada aikaan, varsinkin kun Ponkenin Artokin kutsuu "Mikkeäsi" aidoksi timantiksi katukivien keskuudessa. Olen videoita katsellut jonkin verran, joten jutellaan niistä lisää.
"Sirkohan" sinä olit, eikö se niin ollut? Se vanha rumpali-ketjusi?Mikke, kehu itseäsi.
Kehu reilusti, niin että american johnit sen tajuavat!
Kehu Drummerworldilla itseäsi kuten täälläkin. - Ninmus
Mikken ihailija kirjoitti:
Minusta nimimerkki seran tulisi hehkuttaa omaa erinomaisuuttaan Drummerworld-foorumilla. Jenkit ovat niin tyhmiä, että eivät tajua Mikken ainutlaatuisuutta vaikka kuulevat ja näkevätkin sen ennenkuin se heille kerrotaan.
Kyllä ne tajuavat ihan hyvin, älä sellaista pelkää.
- mikken frendi
Ninmus kirjoitti:
Kyllä ne tajuavat ihan hyvin, älä sellaista pelkää.
Ei täälläkään ole tajuttu erinomaisuuttasi, ei vaikka olet kehunut itseäsi eri nimimerkkien turvin.
Miksi jenkit olisivat "viisaampia" ? Eihän larryacekään tajunnut sinua, vaikka annoit juuri sen ketjun osoitukseksi erinomaisuudestasi. - mikken hehkuttaja
Ninmus kirjoitti:
MItä se sinusta siis todistaa, kun Doorsin rumpali kuitenkin on kirjassaan kuvannut niitä samoja asioita joista Serakin kirjoittaa, ja joita tuo toinen ei siis tiedä monista viesteistään huolimatta. Kutienkin Doorsin rumpali on ne Seran tienneet asiat myös tiennyt, koska on ne kirjaansakin laittanut, josta Sera on ne lukenut ja ne tajuaa myös, kuten sen toisenkin samassa ketjussa kuvaamansa kielen, ja sen itsekehittämänsäkin, joka myös näyttää aika nopealta.
Ymmärryksestä asiassa on kyse, eikä viestien kokonaismäärästä rumpupalstalla, kuten ehkä ajattelet.
Ehkä "I don't know what you're talking about"-kaveri on kirjoitellut enemmän jostain muusta, peltien hajoamisista tai vastaavista (voit lukea kun on aikaa) sillä eihän lukuisat viestit tuollaiselle forumilla mitään perimmäistä tietoa takaa, kai sen tajuat. Viesteistä ja niiden sisällöstä sen näkee, kuka jotain oikeasti tietää. Jos soittotaito olisi forumiviesteien kokonaismäärästä kiinni, niin sitten kaikki kirjoittaisivat varmaankin hyvin paljon ja taito ja korva kehittyisi ilman mitään muuta.
Menee mielenkiintoiseksi. Jatketaan nyt hetki.
Eli sinusta enemmän viestejä palstalle kirjoittanut, sisäisestä kielestä, eli itse asiasta mitään tietämätön kaveri on nyt asiantuntija, kun Sera puhuu samaa kieltä kuitenkin Doorsin rumpalin kanssa ja konservatorin käyneen muusikon kanssa myös, ja kuvailee niitä kieliä asiasta tietämättömälle?
Sinun vuorosi.Miksi pidät vielä kynttilää vakan alla? Miksi kursailet Drummerworld -foorumilla?
Eikö nyt jo olisi aika hehkuttaa omaa soittoasi, kun kukaan ei sitä tee? - Ninmus
mikken frendi kirjoitti:
Ei täälläkään ole tajuttu erinomaisuuttasi, ei vaikka olet kehunut itseäsi eri nimimerkkien turvin.
Miksi jenkit olisivat "viisaampia" ? Eihän larryacekään tajunnut sinua, vaikka annoit juuri sen ketjun osoitukseksi erinomaisuudestasi.Luitko vastaukseni, vai oletko lukutaidoton? Vai pelleiletkö kanssani? Kirjoitammeko rummunsoitosta vai pitääkö vaihtaa aihetta muuhun, jos asiantuntemuksesi on näköjään vain henkilökohtaisen uskon varassa, ei tiedon. Aika ei riitä sellaiseen pelleilyyn.
Kirjoita itse Drummerwordliin ja kysy tasosta, koska en jaksa leikkimään ryhtyä kanssasi, jos se tällaista on.
Yksi ammattimuusikko on sanonut timantiksi, tässä sanoo toinen samaa, no semiammattilainen ainakin, ja kielistä tietämätön taas ei ole tuolla palstalla tiennyt edes mistä nyt puhutaan. Sinä saat myös olla mitä mieltä tahansa, mutta jos menet avoimin mielin kysymään, pettymystä uskoosi nähden tulee ja tosi rankasti. - Ninmus
mikken hehkuttaja kirjoitti:
Miksi pidät vielä kynttilää vakan alla? Miksi kursailet Drummerworld -foorumilla?
Eikö nyt jo olisi aika hehkuttaa omaa soittoasi, kun kukaan ei sitä tee?Miksi soittoa pitäisi hehkuttaa, kun soitto kuitenkin puhuu puolestaan enemmän kuin mitkään sanat, jos et asiaa tiennyt. Jos sitä joku vähättelee asioista mitään tajuamatta, niin se tietysti muuttaa asian, koska ei sellaista tarvitse kenekään soittajan koskaan sulattaa.
- mikken frendi
Ninmus kirjoitti:
Luitko vastaukseni, vai oletko lukutaidoton? Vai pelleiletkö kanssani? Kirjoitammeko rummunsoitosta vai pitääkö vaihtaa aihetta muuhun, jos asiantuntemuksesi on näköjään vain henkilökohtaisen uskon varassa, ei tiedon. Aika ei riitä sellaiseen pelleilyyn.
Kirjoita itse Drummerwordliin ja kysy tasosta, koska en jaksa leikkimään ryhtyä kanssasi, jos se tällaista on.
Yksi ammattimuusikko on sanonut timantiksi, tässä sanoo toinen samaa, no semiammattilainen ainakin, ja kielistä tietämätön taas ei ole tuolla palstalla tiennyt edes mistä nyt puhutaan. Sinä saat myös olla mitä mieltä tahansa, mutta jos menet avoimin mielin kysymään, pettymystä uskoosi nähden tulee ja tosi rankasti.Oletko mikke nyt "ammattimuusikko"?
Miksi mikke kehut niin sinnikkäästi omaa soittoasi ja yrität antaa sellaisen vaikutelman, että olisit joku muu kuin mikke?
Miksi kehuisit mikken soittoa kello kahden aikaan yöllä, jos et olisi itse se soittaja, mikke? - mikken frendi
Ninmus kirjoitti:
Miksi soittoa pitäisi hehkuttaa, kun soitto kuitenkin puhuu puolestaan enemmän kuin mitkään sanat, jos et asiaa tiennyt. Jos sitä joku vähättelee asioista mitään tajuamatta, niin se tietysti muuttaa asian, koska ei sellaista tarvitse kenekään soittajan koskaan sulattaa.
Miksi mikke et vastaa mikke orig nimellä?
- Ninmus
mikken frendi kirjoitti:
Oletko mikke nyt "ammattimuusikko"?
Miksi mikke kehut niin sinnikkäästi omaa soittoasi ja yrität antaa sellaisen vaikutelman, että olisit joku muu kuin mikke?
Miksi kehuisit mikken soittoa kello kahden aikaan yöllä, jos et olisi itse se soittaja, mikke?Olen tosiaankin mikke, ammattimuusikko, sovittaan tähän väliin näin, mutta jatketaan vaikka huomenna, koska mikke on timantti huomennakin, ja sellaisia on kiva nähdä keskinkertaisuuksien maailmassa.
Lisäkommentteja soitosta voit käydä lukemassa youtubesta, ja mene sinne tappelemaan soittoa kehuvien kanssa, niitä on sen verran, että aikasi kuluu tosi hyvin pitkän aikaa, ja siellä jollain voi olla paljon enemmän aikaa tuon uskosi kanssa painimiseen, kun itse pääasiat kumminkaan eivät muutu vaikka vuoden jatkaisit samalla linjalla ja kiukuttelisit lapsellisesti tai mitä tuo sitten onkaan. - Mikke_ORIG
mikken frendi kirjoitti:
Miksi mikke et vastaa mikke orig nimellä?
Soitto puhuu puolestaan. Jos tilanne niin vaatii, olen valmis oikomaan Drummerworldin kirjoittajien käsityksiä omasta soittamisestani omilla arvioinnillani.
Näin siis mikäli jotakin soittoni aliarviointeja esiintyy ja mikäli soittoani ei aseteta sille kuuluvalle tasolle. - Ninmus
Mikke_ORIG kirjoitti:
Soitto puhuu puolestaan. Jos tilanne niin vaatii, olen valmis oikomaan Drummerworldin kirjoittajien käsityksiä omasta soittamisestani omilla arvioinnillani.
Näin siis mikäli jotakin soittoni aliarviointeja esiintyy ja mikäli soittoani ei aseteta sille kuuluvalle tasolle.Osoitappa nyt yksi video, jossa soitat tuplabassoillasi perusparadiddleä LRLL RLRR tai teet tuollaisen fillin, niin sitten helposti uskon, että olet tosiaan tämä Mikke. Muuten olet vain se, jos kirjoitettiin Iltalehden palstalla, eli se, joka on jotenkin "hakkeroinut" tuon minimerkin, jota käyttää se henkilö, josta olet tehnyt itsellesi jonkinlaisen sairauden. Eikä sitten mitään ihme selityksiä, vaan video, aika ja paikka, koska sellaisen olet soittanut, jos olet MIkke, ja olen sen itse kuullut sieltä kun olet "sinun" videoitasi katsonut. Koska Mikke sinä et ole kuitenkaan, se on selvää. Jos tämä on liian vaikea, niin voidaan helpottaa hieman. Tarvitseekin varmaan, kun et ole Mikke.
- mikken frendi
Ninmus kirjoitti:
Olen tosiaankin mikke, ammattimuusikko, sovittaan tähän väliin näin, mutta jatketaan vaikka huomenna, koska mikke on timantti huomennakin, ja sellaisia on kiva nähdä keskinkertaisuuksien maailmassa.
Lisäkommentteja soitosta voit käydä lukemassa youtubesta, ja mene sinne tappelemaan soittoa kehuvien kanssa, niitä on sen verran, että aikasi kuluu tosi hyvin pitkän aikaa, ja siellä jollain voi olla paljon enemmän aikaa tuon uskosi kanssa painimiseen, kun itse pääasiat kumminkaan eivät muutu vaikka vuoden jatkaisit samalla linjalla ja kiukuttelisit lapsellisesti tai mitä tuo sitten onkaan.Ahaa, nyt ymmärsin, että missä se rumpujen soittamisen perimmäinen asiantuntijuus on.
Se ei ole rumpufoorumeilla. Ei rumpalit.netissä, ei muusikot.fissä, ei drummerworldissäkään.
Ei.
Ilmeisesti rumpujenpäristelyn asiantuntijuuden huipentuma on youtube-videoiden kommentointi. Ilmeisesti pelkästään huippurumpalit kommentoivat niitä, ja mistä tunnistaa huippurumpalin?
Kehuista! :D - mikken frendi
Ninmus kirjoitti:
Osoitappa nyt yksi video, jossa soitat tuplabassoillasi perusparadiddleä LRLL RLRR tai teet tuollaisen fillin, niin sitten helposti uskon, että olet tosiaan tämä Mikke. Muuten olet vain se, jos kirjoitettiin Iltalehden palstalla, eli se, joka on jotenkin "hakkeroinut" tuon minimerkin, jota käyttää se henkilö, josta olet tehnyt itsellesi jonkinlaisen sairauden. Eikä sitten mitään ihme selityksiä, vaan video, aika ja paikka, koska sellaisen olet soittanut, jos olet MIkke, ja olen sen itse kuullut sieltä kun olet "sinun" videoitasi katsonut. Koska Mikke sinä et ole kuitenkaan, se on selvää. Jos tämä on liian vaikea, niin voidaan helpottaa hieman. Tarvitseekin varmaan, kun et ole Mikke.
Miksi vastaat itsellesi?
Onko tämä taas yksi sivupersoonistasi vai yritätkö teeskennellä että et olisi mikke?
Kuitenkin olet. - Ninmus
mikken frendi kirjoitti:
Ahaa, nyt ymmärsin, että missä se rumpujen soittamisen perimmäinen asiantuntijuus on.
Se ei ole rumpufoorumeilla. Ei rumpalit.netissä, ei muusikot.fissä, ei drummerworldissäkään.
Ei.
Ilmeisesti rumpujenpäristelyn asiantuntijuuden huipentuma on youtube-videoiden kommentointi. Ilmeisesti pelkästään huippurumpalit kommentoivat niitä, ja mistä tunnistaa huippurumpalin?
Kehuista! :DEli olet vain joku nettipelle. Pitihän se arvata. Kirjoita Drummerwordliin ja kysy oikeasti sitten ihan itse asiasta, mutta helpompi simun on varmaan jatkaa samalla linjalla täällä kuin ottaa asiasta selvää, kun se uskosi asioiden tilaan romahtaisi.
Jos et jaksa tapella vihaamasi kaverin saamia kehukommentteja vastaan, niin miksi sinun pitäisi saada jatkaa pelleilyäsi minun kanssani? Ei varmaan mistään syystä tosiaan, koska eihän sinulla mitään oikeaa asiaa tai tietoa ole, mutta joku sinua vaivaa, se on ihan selvää. Ehkä käynti lääkärissä oikeasti auttaisi. - mikken kehut
Ninmus kirjoitti:
Eli olet vain joku nettipelle. Pitihän se arvata. Kirjoita Drummerwordliin ja kysy oikeasti sitten ihan itse asiasta, mutta helpompi simun on varmaan jatkaa samalla linjalla täällä kuin ottaa asiasta selvää, kun se uskosi asioiden tilaan romahtaisi.
Jos et jaksa tapella vihaamasi kaverin saamia kehukommentteja vastaan, niin miksi sinun pitäisi saada jatkaa pelleilyäsi minun kanssani? Ei varmaan mistään syystä tosiaan, koska eihän sinulla mitään oikeaa asiaa tai tietoa ole, mutta joku sinua vaivaa, se on ihan selvää. Ehkä käynti lääkärissä oikeasti auttaisi.Voi mikke sinua. Raukkaa. Mitä kehukommentteja olet saanut rumpufoorumeilta?
Laita nyt niitä linkkejä saamistasi kehuista!
Minä en löydä.
Rumpalit. , muusikot. ,drummerworld
Laita linkkejä kehuista. Täällä on vain mikke sinun omaakehuasi. - Tamawananbe
mikken kehut kirjoitti:
Voi mikke sinua. Raukkaa. Mitä kehukommentteja olet saanut rumpufoorumeilta?
Laita nyt niitä linkkejä saamistasi kehuista!
Minä en löydä.
Rumpalit. , muusikot. ,drummerworld
Laita linkkejä kehuista. Täällä on vain mikke sinun omaakehuasi.Mikseiköhän sulle lainkaan kelpaa ammattimuusikon antamat kehut youtubessa? Jos vaikka menisit sinne kumminkin tappelemaan tosta soittoasiastasi seuraavaksi, kun tämän ketjun aihe on enempi kannabis ja sen vähähaittaisuus ja jota vähähaittaisempaa päihdettä en itsekään kyllä tiedä. Jos sulla on joku mielessä, niin kerro.
- Metsäuuni
Ninmus kirjoitti:
Osoitappa nyt yksi video, jossa soitat tuplabassoillasi perusparadiddleä LRLL RLRR tai teet tuollaisen fillin, niin sitten helposti uskon, että olet tosiaan tämä Mikke. Muuten olet vain se, jos kirjoitettiin Iltalehden palstalla, eli se, joka on jotenkin "hakkeroinut" tuon minimerkin, jota käyttää se henkilö, josta olet tehnyt itsellesi jonkinlaisen sairauden. Eikä sitten mitään ihme selityksiä, vaan video, aika ja paikka, koska sellaisen olet soittanut, jos olet MIkke, ja olen sen itse kuullut sieltä kun olet "sinun" videoitasi katsonut. Koska Mikke sinä et ole kuitenkaan, se on selvää. Jos tämä on liian vaikea, niin voidaan helpottaa hieman. Tarvitseekin varmaan, kun et ole Mikke.
Näköjään aika äkkiä ja helposti ton mikkeä leikkivän häirikön saa hiljaiseksi. Kysyy vaan jotain soittamisesta niin ei se osaa vastata yksinkertaiseenkaan kysymykseen koska on vain valehtelija.
- der hepoheikki
Mikke_ORIG kirjoitti:
Soitto puhuu puolestaan. Jos tilanne niin vaatii, olen valmis oikomaan Drummerworldin kirjoittajien käsityksiä omasta soittamisestani omilla arvioinnillani.
Näin siis mikäli jotakin soittoni aliarviointeja esiintyy ja mikäli soittoani ei aseteta sille kuuluvalle tasolle....nehän on vain sun omia mielipiteitä, Mikke. Soitto puhuu puolestasi - olet lahjaton rumpali.
- lyde lyde
Ninmus kirjoitti:
Olen tosiaankin mikke, ammattimuusikko, sovittaan tähän väliin näin, mutta jatketaan vaikka huomenna, koska mikke on timantti huomennakin, ja sellaisia on kiva nähdä keskinkertaisuuksien maailmassa.
Lisäkommentteja soitosta voit käydä lukemassa youtubesta, ja mene sinne tappelemaan soittoa kehuvien kanssa, niitä on sen verran, että aikasi kuluu tosi hyvin pitkän aikaa, ja siellä jollain voi olla paljon enemmän aikaa tuon uskosi kanssa painimiseen, kun itse pääasiat kumminkaan eivät muutu vaikka vuoden jatkaisit samalla linjalla ja kiukuttelisit lapsellisesti tai mitä tuo sitten onkaan.jos pelkästään soiton perusteella arvioidaan, mikke on paremminkin peruna, sellainen keskikokoinen näivettö & maassa hautunut, rupinen, mädäntynyt ja heikosti ituja työntävä puikulaperuna. sellainen laitetaan sialle ruoaksi. Jos edes sillekään kelpaa. tuskin.
- Mikken perheenjäsen
Mikken frendi kirjoitti:
Narkki, joka on kannabisnarkkaroinut itsensä idiootiksi.
Narkki, joka katsoo peiliin ja on varma, että kannabis on kasvattanut hänen aivojaan siinä määrin, että hänelle on kasvanut ohimoulokkeet eli eräänlaiset sarvet.
Narkki, joka on lähinnä vaimonsa elätti. Jotakin on tekevinään, suunnitelmat ovat suuria, mutta netissähän sitä lähinnä pädetään. Jotakin huumeidenkäyttövälineistöä yrittää myydä, koska kyvyt eivät riitä rehelliseen työntekoon.
Narkki, jolla on omituisia harhaluuloja:
-On vakuuttunut, että hallitus yrittää myydä pohjavedet ulkomaille. Sitä tarina ei kerro, että onko uhka väistynyt uuden hallituksen myötä.
-Höpisee jotakin epämääräistä Euroopan pyramidesta, jotka on salattu kansalta hallituksen toimesta.
-Uskoo, että on maailman (oliko se nyt yhdeksän, hän laskee tasoaan pikkuhiljaa) yhdeksän motorisesti lahjakkaimman rumpalin joukossa. Kehuskelee olevansa "tapaus" eri rumpusaiteilla, mutta kun em. foorumeita käy läpi, niin valehtelun taso selviää. Hän on pelkkä statisti ja esim. Drummers World -sivustolla foorumillaoleville kummallinen TRRR ja PRRRR -friikki, jota kukaan ei oikein ymmärrä."-Höpisee jotakin epämääräistä Euroopan pyramidesta, jotka on salattu kansalta hallituksen toimesta."
Ei niitä mitään salattu ole, tuon keksit ihan itse, koska sinulla on joku tarve joka lauseeseen yrittää sovittaa myös Mikken mustamaalausta.
Katso netistä ja mieti asiaa ihan itse. Bosnian pyramidit. Jos katsot, että ne ovat pyramideja, se tarkoittaa sitä, että länsimaisen ihmiskunnan historian saa kirjoittaa suurelta osin (jos ei kokonaan) uusiksi.
Jos et niitä pyramideiksi usko, niin outoja ovat silti ollakseen luonnon muovaamia. Jos ne ovat oikeita, sen ajan ihmisillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta sellaisia itse tehdä, teknologia ei ollut riittävän kehittynyttä, ei lähellekään sitä. Kuka auttoi tekemään, on se perimmäinen kysymys, jos oletetaan että pyramidit eivät ole luonnon muovaamia. Tämä asia taas jakaa jopa tiedemiehet hieman eri leireihin.
Ehkä työssä auttoivat ne samat humanoidit, jotka kertoivat tekevänsä (ja tekivät myös) Mikkestä rumpalin. Ja millaisen, sitähän sinä et tajua nyt ollenkaan, koska et koko touhusta mitään tajua, mikä on jo täysin selväksi tullut aikaa sitten.
Sellaisen sitten tekivät kuitenkin ja sinun vielä mikke-häiriköidessäsi joka päivä taustalla.
Pyramidijuttuja voit katsoa itse, ei tuo perinteinen mikkeporusi asiaa muuta, joten aloita vaikka tuosta ja hae itse lisää.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bosnian_pyramidi - khfryvhyivg
Tamawananbe kirjoitti:
Mikseiköhän sulle lainkaan kelpaa ammattimuusikon antamat kehut youtubessa? Jos vaikka menisit sinne kumminkin tappelemaan tosta soittoasiastasi seuraavaksi, kun tämän ketjun aihe on enempi kannabis ja sen vähähaittaisuus ja jota vähähaittaisempaa päihdettä en itsekään kyllä tiedä. Jos sulla on joku mielessä, niin kerro.
On mielessä.
KAHVI - Teuvo Liekki
Mikken frendi kirjoitti:
Narkki, joka on kannabisnarkkaroinut itsensä idiootiksi.
Narkki, joka katsoo peiliin ja on varma, että kannabis on kasvattanut hänen aivojaan siinä määrin, että hänelle on kasvanut ohimoulokkeet eli eräänlaiset sarvet.
Narkki, joka on lähinnä vaimonsa elätti. Jotakin on tekevinään, suunnitelmat ovat suuria, mutta netissähän sitä lähinnä pädetään. Jotakin huumeidenkäyttövälineistöä yrittää myydä, koska kyvyt eivät riitä rehelliseen työntekoon.
Narkki, jolla on omituisia harhaluuloja:
-On vakuuttunut, että hallitus yrittää myydä pohjavedet ulkomaille. Sitä tarina ei kerro, että onko uhka väistynyt uuden hallituksen myötä.
-Höpisee jotakin epämääräistä Euroopan pyramidesta, jotka on salattu kansalta hallituksen toimesta.
-Uskoo, että on maailman (oliko se nyt yhdeksän, hän laskee tasoaan pikkuhiljaa) yhdeksän motorisesti lahjakkaimman rumpalin joukossa. Kehuskelee olevansa "tapaus" eri rumpusaiteilla, mutta kun em. foorumeita käy läpi, niin valehtelun taso selviää. Hän on pelkkä statisti ja esim. Drummers World -sivustolla foorumillaoleville kummallinen TRRR ja PRRRR -friikki, jota kukaan ei oikein ymmärrä.Eli purat jotain vitutustasi johonkin nettikirjoittajaan siitä syystä että sulla ei ole vaimoa eikä tyttöystävää? Sekö se on syy? Oletko koskaan miettinyt, miksi ei ole?
- Dippadappadaa
Mikken frendi kirjoitti:
Narkki, joka on kannabisnarkkaroinut itsensä idiootiksi.
Narkki, joka katsoo peiliin ja on varma, että kannabis on kasvattanut hänen aivojaan siinä määrin, että hänelle on kasvanut ohimoulokkeet eli eräänlaiset sarvet.
Narkki, joka on lähinnä vaimonsa elätti. Jotakin on tekevinään, suunnitelmat ovat suuria, mutta netissähän sitä lähinnä pädetään. Jotakin huumeidenkäyttövälineistöä yrittää myydä, koska kyvyt eivät riitä rehelliseen työntekoon.
Narkki, jolla on omituisia harhaluuloja:
-On vakuuttunut, että hallitus yrittää myydä pohjavedet ulkomaille. Sitä tarina ei kerro, että onko uhka väistynyt uuden hallituksen myötä.
-Höpisee jotakin epämääräistä Euroopan pyramidesta, jotka on salattu kansalta hallituksen toimesta.
-Uskoo, että on maailman (oliko se nyt yhdeksän, hän laskee tasoaan pikkuhiljaa) yhdeksän motorisesti lahjakkaimman rumpalin joukossa. Kehuskelee olevansa "tapaus" eri rumpusaiteilla, mutta kun em. foorumeita käy läpi, niin valehtelun taso selviää. Hän on pelkkä statisti ja esim. Drummers World -sivustolla foorumillaoleville kummallinen TRRR ja PRRRR -friikki, jota kukaan ei oikein ymmärrä."Hän on pelkkä statisti ja esim. Drummers World -sivustolla foorumillaoleville kummallinen TRRR ja PRRRR -friikki, jota kukaan ei oikein ymmärrä. "'
Itse olen seuraillut sitä yhtä ketjua, johon Mikke kirjoitti yhden kommentin, eikä siihen sitten enää kirjoittanutkaan kuin vain yksi henkilö. Sitä luetaan joka päivä edelleenkin, vaikka se on tippunut jo sivulle seitsemän. Yli neljäsataa lukijaa kerännyt vielä sen jälkeen kun tippui pääsivulta. Oletko huomannut seurata?
Jos konservatorion käynyt muusikko käyttää vastaavia kirjainnippuja kuvaamaan omaa soittoaan, niin mikä on ongelma asiassa sinun mielestäsi? Sekö, että et vain ymmärrä mitään siitä mitä kritisoit? - eedu kettuinen
mikken kehut kirjoitti:
Voi mikke sinua. Raukkaa. Mitä kehukommentteja olet saanut rumpufoorumeilta?
Laita nyt niitä linkkejä saamistasi kehuista!
Minä en löydä.
Rumpalit. , muusikot. ,drummerworld
Laita linkkejä kehuista. Täällä on vain mikke sinun omaakehuasi.ei siellä drummerworldissa tai muuallakaan ole mitään Mikken kehuja. tai oli siellä yksi, mutta sehän on hänen omansa rekisteröimä toinen nimimerkki. Mikke on kehityskelpoinen kuitenkin, mutta voisi yrittää soittaa ilman taustamusiikkia joskus vaikka jonkun bändin kanssa. Onnistuisikohan sellainen?
- edu kettuinen
Mikken perheenjäsen kirjoitti:
"-Höpisee jotakin epämääräistä Euroopan pyramidesta, jotka on salattu kansalta hallituksen toimesta."
Ei niitä mitään salattu ole, tuon keksit ihan itse, koska sinulla on joku tarve joka lauseeseen yrittää sovittaa myös Mikken mustamaalausta.
Katso netistä ja mieti asiaa ihan itse. Bosnian pyramidit. Jos katsot, että ne ovat pyramideja, se tarkoittaa sitä, että länsimaisen ihmiskunnan historian saa kirjoittaa suurelta osin (jos ei kokonaan) uusiksi.
Jos et niitä pyramideiksi usko, niin outoja ovat silti ollakseen luonnon muovaamia. Jos ne ovat oikeita, sen ajan ihmisillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta sellaisia itse tehdä, teknologia ei ollut riittävän kehittynyttä, ei lähellekään sitä. Kuka auttoi tekemään, on se perimmäinen kysymys, jos oletetaan että pyramidit eivät ole luonnon muovaamia. Tämä asia taas jakaa jopa tiedemiehet hieman eri leireihin.
Ehkä työssä auttoivat ne samat humanoidit, jotka kertoivat tekevänsä (ja tekivät myös) Mikkestä rumpalin. Ja millaisen, sitähän sinä et tajua nyt ollenkaan, koska et koko touhusta mitään tajua, mikä on jo täysin selväksi tullut aikaa sitten.
Sellaisen sitten tekivät kuitenkin ja sinun vielä mikke-häiriköidessäsi joka päivä taustalla.
Pyramidijuttuja voit katsoa itse, ei tuo perinteinen mikkeporusi asiaa muuta, joten aloita vaikka tuosta ja hae itse lisää.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bosnian_pyramidiMinustakin on kumaa, että jos joku ilmaisee faktaan perustuvan mielipiteen toisen soitosta, niin kun se ei miellytä niin se on sitten mustamaalaamista.
- limoaja herttolasta
Mikken frendi kirjoitti:
"I don't know what you're talking about, ..."
Näin aloitti nimimerkki larryace sinun TRRRR ja PRRRR sessioidesi jälkeen.
Tämäkö on osoitus siitä, että olet "kovan tason kaveri" ?
Heh, heh....
En ole mikään sirke.katsos, sehän on niin, että Mikke omalla "ajattelutekniikallaan" lukee vain ne sanat, jotka miellyttää häntä. än varmaan poimii ne ja rakentelee sanoista itselleen sopivia lauseita... nooooh, onneksi todisteena on hänen itsensä lataamat videot!
- Paavo Myös II
eedu kettuinen kirjoitti:
ei siellä drummerworldissa tai muuallakaan ole mitään Mikken kehuja. tai oli siellä yksi, mutta sehän on hänen omansa rekisteröimä toinen nimimerkki. Mikke on kehityskelpoinen kuitenkin, mutta voisi yrittää soittaa ilman taustamusiikkia joskus vaikka jonkun bändin kanssa. Onnistuisikohan sellainen?
Mikähän se Mikken toinen nimimerkki siellä mielestäsi on, mikke-neuroottinen paranoidi? Osaatko laittaa sen tähän, onnistuisikohan sellainen?
- James Dead
Mikken frendi kirjoitti:
Narkki, joka on kannabisnarkkaroinut itsensä idiootiksi.
Narkki, joka katsoo peiliin ja on varma, että kannabis on kasvattanut hänen aivojaan siinä määrin, että hänelle on kasvanut ohimoulokkeet eli eräänlaiset sarvet.
Narkki, joka on lähinnä vaimonsa elätti. Jotakin on tekevinään, suunnitelmat ovat suuria, mutta netissähän sitä lähinnä pädetään. Jotakin huumeidenkäyttövälineistöä yrittää myydä, koska kyvyt eivät riitä rehelliseen työntekoon.
Narkki, jolla on omituisia harhaluuloja:
-On vakuuttunut, että hallitus yrittää myydä pohjavedet ulkomaille. Sitä tarina ei kerro, että onko uhka väistynyt uuden hallituksen myötä.
-Höpisee jotakin epämääräistä Euroopan pyramidesta, jotka on salattu kansalta hallituksen toimesta.
-Uskoo, että on maailman (oliko se nyt yhdeksän, hän laskee tasoaan pikkuhiljaa) yhdeksän motorisesti lahjakkaimman rumpalin joukossa. Kehuskelee olevansa "tapaus" eri rumpusaiteilla, mutta kun em. foorumeita käy läpi, niin valehtelun taso selviää. Hän on pelkkä statisti ja esim. Drummers World -sivustolla foorumillaoleville kummallinen TRRR ja PRRRR -friikki, jota kukaan ei oikein ymmärrä.Mikkehän loi taannoin harhoissaan sen nimimerkin marko s. eli sirko m = marko sihvosesta revityn nimimerkin. Marko Sihvonen on kovasti puhunut pohjavesivaroista. Mikken soittotaito on huonoakin huonompi.
- Mikko Orvokki
"Tuore tutkimus vahvistaa sen, mitä on kentällä tiedetty jo pitkään kannabiksen käytöstä yhdessä muiden huumeiden ja päihteiden kanssa: kannabis suojelee muiden aineiden haittavaikutuksilta."
"Tuore tutkimus vahvistaa monen sekakäyttäjän kokemukset: pienikin määrä kannabista alkoholin nauttimisen yhteydessä lievittää vieroitusoireistoa eli krapulaa."
"Aikaisemmissa tutkimuksissa on saatu vastaavanlaisia tuloksia. Kannabiksen toisen vaikuttavan aineen CBD:n on havaittu eläinkokeissa suojaavan hermostoa aivohalvauksen ja alkoholimyrkytyksen aiheuttamilta vaurioilta."
http://www.plosone.org/article/info:doi/10.1371/journal.pone.0023690 - bnm,,,,
Toi on kyllä ihan totta että ei ole niin kovaa krapulaa jos poltat savut illan aikana. Toimii myös mm. opiaattien vieroitusoireisiin. Miedot vieroitusoireet sillä saa kokonaan pois.
- samase30
Sen ku vedät pään täyteen mun puolesta, omapa on asias ja pääs :)
Vähähaittaisin, mutta haitallinen. - Ai ei haittaa vai?
- KANNABIS AIHEUTTAA DEMENTIAA.
- SE VOI AJAA IHMISEN JOPA PSYKOOSSIIN.
- KANNABIS KERÄÄNTYY VERAAN JA AIVOIHION.
- LISÄKSI SEN KÄYTTÖ AJAA IHMISEN yHTEISKUNNASTA VIERAANTUMISEEN JA PASIIVISEEN ELÄMÄNTAPAAN SEKÄ RIIPPUVAISEKSI YHTEISKUNNAN TUESTA, KUN EI PYSTY ITSE ELÄTTÄMÄÄN ITSEÄÄN.
- KANNBIKSEN SAVU HÄIRITSEE NAAPUREITA , JOTKA SITÄ EIVÄT KÄYTÄ, SILLÄ SEN LÖYHKÄ LEVIÄÄ YMPÄRISTÖÖN. SE AIHEUTTAA SOSIAALISIA ONGELMIA.- Haittaa mua
muä taas vituttaa se kahvinlemu joka leijuu ku sitä psykoosihuumetta keitetään. Se on rasvaliukoinenkin.
- Mikke ite ("rumpali"
Minun mielestäni kannabis on vaarallisempaa kuin kalja
- Mikko Nieminen
Kannabis.
- Jorma Tuutsalo
Kannabis.
- Martti Reuna
Kannabis.
- grbbggg
Nämä kannabista vastustavat eivät ymmärrä että eihän sitä tarvitse jatkuvasti polttaa. THC:n kerääntymistä elimistöön pidetään isona tekijänä kieltää koko aine, mutta eihän sinne mitään kerry jos polttaa tarpeeksi harvoin.
Ja vaikka sinne jotain säännöllisesti käytettynä kertyykin niin ei niistä ihmisistä sitä yleensä huomaa. Todella fiksun, reippaan, rauhallisen ja oikeudenmukaisen oloisia poikia/miehiä. Yleensä vielä siistit kuteetkin päällä. Harvassa on ne rastaituhipit, mutta kai sitä ihminen saa muunkinlaiselta näyttää kuin perussuomalaiselta jos itse haluaa. - Elegantti ja rento
Hauska ketju, enkä itsekään tiedä muuta.
- lyde lyde
Lyde on tällä hetkellä eräs maailman rytmisesti parhaimpia rumpaleita, ellei sitten paras. Mies elää kuin toista elämää kun pääsee patteristonsa taakse. Hänellä vain käsittämätön ja on uskomaton kyky musiikin notaatioiden ja vireystilojen ymmärtämiseen ja tunnetilojen hallintaan kapulatekniikkansa kautta. Jokainen kappale, jonka hän soittaa - tai paremminkin häntä voi kuvata kapellimestariksi, sillä hänellä on maaginen kyky olla intuitivisesti edellä soitossa - on tie, jonne hän kuulijansa vie. Tämä sadasosasekunnin etu tuo taianomainen kyky aavistaa soittoa, juuri se antaa Lydelle tilaa ja etua ymmärtää musiikkia paremmin kuin muut rumpalit. Lydellä on uniikki ajattelutapa soitossaan, ketään muu ei ajattele samanlaisella tekniikalla kuin hän. Kaikki edellämainittu yhditettynä Lyden virtuoosimaiseen kapulatekniikkaan ja pienimpien nyanssien hallintaan ja motoriseen täydellisyyteen tekee Lydestä maailman parhaimman rumpalin. Hän on suuri mies.
- 34tt44
Lydellä on kyllä hyvä krapulatekniikka, mutta Mikke on silti kovin kaikista.
- lyde lyde
Mikke on valitettavasti vasta noviisi, kun asiaa ihan tosissaan tarkatellaan. Tiedän, että olet joku humoristi, joten en viitsi sanoa muuta kuin että todisteet on netissä Lyden lataamilla videoilla. Jos käsityskykysi ei riitä ymmärtämään asiaa, olet vielä huonompi tajuamaan musiikin nyansseista kuin edes Mikke - ja se on jo aika huonoa tasoa.
- marjateryleeni
lyde lyde kirjoitti:
Mikke on valitettavasti vasta noviisi, kun asiaa ihan tosissaan tarkatellaan. Tiedän, että olet joku humoristi, joten en viitsi sanoa muuta kuin että todisteet on netissä Lyden lataamilla videoilla. Jos käsityskykysi ei riitä ymmärtämään asiaa, olet vielä huonompi tajuamaan musiikin nyansseista kuin edes Mikke - ja se on jo aika huonoa tasoa.
Mikke on huonompi kuin Lyde, eikä se edes naurata...
- Jari Salminen
Kannabis.
- NO DRUGS
Ai jaa vai "vähähaittaisin huume"? Asiasta olen täysin eri mieltä! Nimittäin jos käyttää kannabista ja aikoo hankkia lapsen....niin KANNATTAIS ehkä VÄHÄN miettiä että kannattaako? Koska jos tuleva äiti on kannabishöyrissä kun lapsi saa alkunsa...niin seurauksena on, mitä ilmeisemmin jonkin asteen kehitysvamma (=aivovaurio!) tälle uudelle tulokkaalle! Ja tämä on lääketieteellinen tosiasia.....niin että KANNATTAIS EHKÄ VÄHÄN MIETTIÄ ETTÄ MITÄ TÄNNE KIRJOTTELEE.....
- Jouko Jämsästä
Nyt voit antaa jonkun linkin siitä, että kannabis ylipäätään aiheuttaisi jotain mutaatioita muuallakin kuin vain omassa päässäsi normaaleja mielikuvitustarinoita.
FAS-lapsia syntyy kyllä useita satoja, mutta niistähän ei nyt tässä maassa paljonkaan piitata.
- efgsdfv
Ei kannabis aiheuta mitään haittaa ihmisen lisääntymiselle. Eihän sitä nyt ole soveliasta raskauden aikana poltella, kuten ei ole soveliasta juoda alkaholia, eikä polttaa tupakkaa.
Kaikenlaista disinformaatiota on kyllä levitelty menneinä vuosikymmeninä kun on valheella koitettu mustamaalata tätä mietoa huumausainetta. Nykyajan tiede ei tunne tälläistä.
Itsellene aikoinaan terveystiedon opettaja valisti että jos kannabista polttelee niin sperma voi muuttua vihreäksi. No nyt sitä on porukalla polteltu jo parikymmentä vuotta eikä ole sperma muuttunut mitenkään, enkä ole kuullut että kellään muullakaan olisi näin käynyt. Terveitä lapsia on kaverit saanut.- efgsdfv
Nuorempana myös masturboin jatkuvasti eikä kasvanut silti karvoja kämmeniin.
- OLENRIIIIIIIIIIIIISI
VÄHÄHAITTAISEMPAA ON KARKKIEN SYÖMINEN!!!!!HUUMETTAHAN SEKIN ON!!!!!
- Ole vaan
Hampaat hajoaa, jos syö paljon karkkia, lapsista tulee ylivilkkaita sokerihiiriä, vaan kannabis ei tuhoa hampaita, ei aivoja, eikä elimistöä, koska on maailman vähähaittaisin päihde, jota silti ei lasten tarvitse kuitenkaan käyttää, paitsi lääkkeenä, jos siitä kerran on apua heillekin.
- Lipposen Pave
Minulle ei tule kyllä myöskään mitään muuta niin vähähaittaista päihdettä mieleen kuin kannabis. Onhan se hämmentävää, että sitä voidaan käyttää jopa useita grammoja päivässä vuosien ajan lääkekäytössä, vaikka valistuksen mukaan sen pitäisi olla hyvinkin haitallista pienissäkin määrissä. Ehkä huumevalistus onkin ollut se, joka on ollut enemmän haitallista kuin kannabis tässä maassa. Tähän johtopäätelmään olen tulossa väkisinkin asian suhteen.
- Paavo Väyrynen
Ei tule minullekaan mieleen kyllä mitään muuta.
- Ilkka Kanerva
Minäkään en, tuomittuna lahjusrikollisena, tiedä mitään niin vähähaittaista kuitenkaan, ja itsehän taas olen kuin Suomen Silvio, kovaa huumetta itselleni.
- Jyrki Katainen
Edes tämänvuotisessa Bildenberg-kokouksessa kukaan ei tiennyt kannabista vähähaittaisempaa päihdettä maailmassa. Tai jotain asiaa mistä olisi valehdeltu yhtä paljon.
Juttakaan ei tiennyt.- zummaruim
mikke ja kannabis on vaarallinen yhdistelmä hänelle itselleen
- Lörtsö
zummaruim kirjoitti:
mikke ja kannabis on vaarallinen yhdistelmä hänelle itselleen
Mikke on vaarallinen koska pilaa kannabiksenkäyttäjien maineen.
- Mari-Naterio
Lörtsö kirjoitti:
Mikke on vaarallinen koska pilaa kannabiksenkäyttäjien maineen.
On teilläkin täällä palstalla kovat murheet. Joku rummuttava Mikke vie palstan kannabisfanaatikkoja kuin metrin mittaa ja nauraa vielä päälle kun olette ihan sekaisin.
- 4ryhtr
OLENRIIIIIIIIIIIIISIlle: Päivittäinen karkkien ylenpalttinen syönti on haitallista hampaille ja niiden sisältämä sokeri altistaa diabetekselle ja sydän ja verisuonitaudeille. Lisäksi lihominen on merkittävä kansanterveydellinen haitta. Karkeissa on kaikenlaisia E-koodeja joista ei voida tietää mitä niiden pitkäaikaiskäyttö ihmiselle aiheuttaa. Sokeri aiheuttaa myös henkistä ja fyysistä riippuvuutta. Ennemmin kannattaa polttaa pilveä kuin olla läski.
- Mauri Pekkarinen
Kannabis on selvästi karkkiakin vähähaittaisempi päihde.
- J. Kemppi
Kannabis on päihde.
- Teuvo Makkarainen
On, mutta maailman vähähaittaisin, kuten Maurikin toteaa..
- Ardiw
Lienet nero. Maailmassa on paljon päihteitä.
- Yövartija
Hei. Itse olen käyttänyt useasti amfetamiinia, sellaista vahvaa pinkkiä, työvuorossa, että jaksaa valvoa, mutta kyllä kannabis on silti vähähaittaisin päihde alkoholiin ja amfetamiiniin nähden.
- fvbgfgg
Joskus tarvitaan kansalaistottelemattomuutta jotta saadaan typerysten keksimät lait kumottua ja terve järki maailmaan.
- Annitta
Onko tosiaan niin että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde?
- vbngggrrrr
Annitta: Kyllä niin ne tiedemiehet sanoo. Tämä ei tosin perustu mihinkään muuhun kuin tieteelliseen todistusaineistoon ja tilastoihin, joten joku taikauskoinen Irti Huumeista Ry:n henkilö saattaa olla asiasta eri mieltä.
- dsfgdfg
Arviointiperusteina oli aineen haitta yhteiskunnalle, yksilölle itselleen ja riippuvuuden voimakkuus. Kaikilla näillä osa-alueilla kannabis oli vähiten haitallinen. Tupakka ja alkoholi olivat pahimmasta päästä siellä heroiinin ja kokaiinin tuntumassa muistaakseni sijoilla 3 ja 4. Tupakka on erittäin vaarallista siitä huolimatta vaikka se ei päihdytä. Sen riippuvuus on nopea, salakavala, siitä on vaikea päästä eroon ja se aiheuttaa kuolemaan johtavan keuhkosyövän. Suurin osa polttajista tulee saamaan keuhkoahtauman joka laskee heidän fyysistä suorituskykyään niin että käveleminenkin alkaa hengästyttämään. Tämä johtaa liikunnan vähenemiseen ja sitä kautta muihin ongelmiin. Tupakkaa käytetään yhdessä alkoholin ja huumeiden kanssa jolloin sen myrkyllisyys lisääntyy entisestään.
- Huhtikuun tapaus
Kannabis on paska huume. Ei lainkaan vähähaittainen.
- Mao Tse Tung
Minustakin kannabista paskempaa ainetta ei ole. Edes paska ei ole niin paskaa mitä kannabis on.
- Peltirumpali
Kahvi on vähähaittaista. Ei idiootiksi tekevä huume, minkä aloittaja todentaa.
- Mikke_ORIG
Minusta kannabis on vähähaittaista. Sain kannabisnarkkarointini ansiosta noin kuusi kannabispsykoosia ja pari kertaa minut passitettiin mielisairaalaankin.
Olen saanut kannabisnarkkarointini avulla skitsofreenikon paperit, joista olen erityisen ylpeä. Vuosikausien työkyvyttömyyden koen myös erittäin vähähaittaiseksi, minunhan ei tarvitse tehdä töitä.
Kaikenkaikkiaan mielestäni skitsofrenia on erittäin vähähaittainen sairaus. Se on mielestäni vähän niinkuin nuha. Yhtä mieto sairaus.- Käenpesä 33
Olet sinä mikke täysi sekopää. Miksi et ole vartioimassa maamme kaivoja? Taannoinhan olit sitä mieltä, että hallitus myy kaikki pohjavetemme ulkomaille ja näännymme janoon.
Entä miten jakselee toinen salaliittoteoriasi? Hallitusten salaamat tiedot mystisistä Euroopan pyramideistä? Valaise toki meitä tietämättömiä. - 90.90
Käenpesä 33 kirjoitti:
Olet sinä mikke täysi sekopää. Miksi et ole vartioimassa maamme kaivoja? Taannoinhan olit sitä mieltä, että hallitus myy kaikki pohjavetemme ulkomaille ja näännymme janoon.
Entä miten jakselee toinen salaliittoteoriasi? Hallitusten salaamat tiedot mystisistä Euroopan pyramideistä? Valaise toki meitä tietämättömiä.miltä sinusta tuntuu se asia, että mikkestä tuli täysin kiistattomasti yksi motorisesti taitavimpia rumpaleita maailmassa sinä aikana kun sinä herjasit häntä täällä ja lähettelit viestejä hänen nimissään, muutamassa vuodessa siis?
entä jos olisit itse käyttänyt tuon ajan johonkin muuhun kuin skitsofreenikon joka päiväiseen herjaamiseen ja mustamaalaamiseen, niin olisitko jotain muuta mitä olet nyt?
entä tuleeko sinusta elämässäsi vielä joskus jotain muuta kuin vain skitsofreenikon touhuja päivittäin pähkäilevä pakko-oireinen valehtelija? - 90.90
mikkellä on kyllä paljon töitä nykyäänkin, joista suurin osa sellaisia, joissa sinä et pärjäisi lainkaan, vaikka sinulla olisi kuinka monta väärennettyä nimimerkkiä tahansa tai kirjoittaisit kenen nimissä hyvänsä.
tai vaikka et tietäisi skitsofreniasta yhtään mitään, kuten et paljon muustakaan.
tietämättömyyshän ei ole sinua koskaan haitannut.
voit käydä katselemassa mikken töitä valokuvista.
muista myös, että mikkellä ei ole ollut yhtään psykoosia yli kymmeneen vuoteen, vaikka hän käyttää kannabista joka päivä.
tutkimustenkin mukaan kannabis auttaa kolmea skitsofreniapotilasta viidestä.
harmittaako se sinua? - Kulta paskaksi
Käenpesä 33 kirjoitti:
Olet sinä mikke täysi sekopää. Miksi et ole vartioimassa maamme kaivoja? Taannoinhan olit sitä mieltä, että hallitus myy kaikki pohjavetemme ulkomaille ja näännymme janoon.
Entä miten jakselee toinen salaliittoteoriasi? Hallitusten salaamat tiedot mystisistä Euroopan pyramideistä? Valaise toki meitä tietämättömiä.Mikke voisi seuraavaksi suojella lappia, kun sieltä ulkomaiset kaivosyhtiöt vievät nyt täysin pilkkahintaan raaka-aineita ulos Suomesta huimaa vauhtia ja jättävät jälkeensä tuhotut järvet ja luonnon.
- Kulta paskaksi
Kulta paskaksi kirjoitti:
Mikke voisi seuraavaksi suojella lappia, kun sieltä ulkomaiset kaivosyhtiöt vievät nyt täysin pilkkahintaan raaka-aineita ulos Suomesta huimaa vauhtia ja jättävät jälkeensä tuhotut järvet ja luonnon.
Tässä on myös yksi homma Mikkelle:
Tutkijat: Ympäristö voi romahtaa jo seuraavina vuosikymmeninä
Tutkijoiden varoitus on vastaan tiedemiesten yleisempää käsitystä, jonka mukaan ympäristön romahdus veisi vuosisatoja.
Chilen Patagoniassa sijaitseva Cachet II -järvi kuivui huhtikuussa äkillisesti. Järvi katosi, kun sitä suojannut jäävalli heikkeni ilmaston lämpenemisen vuoksi ja antoi periksi vesimassojen paineelle.
Mistä on kyse?
Ilmastonmuutos, väestönkasvu ja ympäristön tuhoutuminen voivat aiheuttaa ympäristön romahduksen jo muutaman vuosikymmenen kuluttua, tutkijat varoittavat.
Nature-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen tekivät 22 tutkijaa
Tutkijat vertasivat menneiden ajanjaksojen globaalien muutosten biologisia vaikutuksia siihen, mitä tällä hetkellä tapahtuu
Mikäli ympäristön romahtaa, maan ruokavarantojen määrä tippuu merkittävästi
Ilmastonmuutos, väestönkasvu ja ympäristön tuhoutuminen voivat aiheuttaa ympäristön romahduksen jo muutaman vuosikymmenen kuluttua, tutkijat varoittivat keskiviikkona.
Nature-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen tekivät 22 tutkijaa. Heidän mukaansa käännekohta, jolloin biosfäärissä tapahtuu nopea ja peruuttamaton muutos, jolla olisi mullistavia seurauksia ihmiskunnalle voi tapahtua jo tällä vuosisadalla.
Tutkijoiden varoitus on vastaan tiedemiesten yleisempää käsitystä, jonka mukaan ympäristön romahdus tapahtuisi asteittain ja veisi vuosisatoja.
Nature-tiedejulkaisua kirjoittavat biologit, ekologit, geologit ja paleontologit kolmelta eri mantereelta. He vertasivat menneiden ajanjaksojen globaalien muutosten biologisia vaikutuksia siihen, mitä tällä hetkellä tapahtuu.
Ryhmä tutki maapallon historian eri vaiheita: viimeisen jääkauden loppua 14 000 ja 11 000 vuotta sitten ja viiden eliölajin sukupuuttoon kuolemista joukoittain, jotka tapahtuivat 443, 359, 251, 200 ja 65 miljoonaa vuotta sitten.
Ruokavarannot tyrehtyvät ympäristön romahtaessa
Tänä päivänä huomioon otettavia vaikutuksia ovat maailman väestö, jonka määrän odotetaan kasvavan seitsemästä miljardista 9,3 miljardiin vuoteen 2050 mennessä ja ilmaston lämpeneminen, joka rikkoo YK:n asettaman kahden celsius-asteen tavoitteen.
Tutkijaryhmä päätteli, että kun koittaa hetki, jolloin 50 - 90 prosenttia pienistä ekosysteemeistä muuttuu, koko ekosysteemi kaatuu, ja siinä alkaa uusi vaihe, jota hallitsee lajien kuoleminen sukupuuttoon. Kun tämä muutos tapahtuu, kelloa ei voi kääntää takaisin.
Pähkinänkuoressa kyse on siitä, että me ihmiset emme ole tehneet mitään todella merkittävää torjuaksemme ympäristön romahduksen.
- Simon Fraser -yliopiston biodiversiteetin professori Arne Mooers.
Ylläpitääkseen maapallon tämän hetkistä väestöä, noin 43 prosenttia maapallon jäästä vapaasta pinta-alasta käytetään maanviljelyyn tai asutukseen, kertoo tutkimus. Mikäli kehitys jatkuu, 50 prosentin raja saavutetaan vuonna 2025.
Tutkijat ovat tästä erityisen huolissaan - ympäristön romahduksen vuoksi maan ruokavarantojen määrä tippuisi ja vilja-aitta-alueiden kyky kasvattaa maissia, vehnää, riisiä, rehua ja muita viljelykasveja supistuisi.
- Tutkimustuloksemme osoittavat, että biodiversiteetti kärsisi ja sillä on vakavia seurauksia siihen, mihin hyvinvointimme säilyttäminen nojaa, kuten kalatalouteen, metsätalouteen ja puhtaaseen veteen. Tämä muutos voi tapahtua vuosikymmenissä, Kalifornian yliopiston integraatiobiologian professori, johtava tutkija Anthony Barnosky huomautti.
Myös YK varoitti kestämättömän kasvun vaarasta
Tutkijat painottivat, että on epäselvää milloin pelkoa herättävä käänne tapahtuisi, koska tiedoissa on yhä aukkoja.
- Pähkinänkuoressa kyse on siitä, että me ihmiset emme ole tehneet mitään todella merkittävää torjuaksemme tämän käännekohdan, koska sosiaaliset rakenteet tärkeiden askelten ottamiseen eivät ole olemassa, Brittiläisen Kolumbian Simon Fraser -yliopiston biodiversiteetin professori Arne Mooers totesi.
Mooers kertoi lehdistötilaisuudessa, että hänen ympäristövaikutteisia muutoksia maailmanhistoriassa tutkineet kollegansa ovat enemmän kuin huolestuneita.
- Itseasiassa, osa heistä on kauhuissan.
Tutkimus julkaistiin ennen Rio 20 -ympäristökonferenssia. YK:n ympäristöohjelma UNEP varoitti myös keskiviikkona, että kiihtyvä väestönkasvu ja kestämättömät kasvumallit ajavat maapallon ennätykselliseen eko-katastrofiin.
http://yle.fi/uutiset/tutkijat_ymparisto_voi_romahtaa_jo_seuraavina_vuosikymmenina/6168655?origin=rss - edu hesasta
90.90 kirjoitti:
miltä sinusta tuntuu se asia, että mikkestä tuli täysin kiistattomasti yksi motorisesti taitavimpia rumpaleita maailmassa sinä aikana kun sinä herjasit häntä täällä ja lähettelit viestejä hänen nimissään, muutamassa vuodessa siis?
entä jos olisit itse käyttänyt tuon ajan johonkin muuhun kuin skitsofreenikon joka päiväiseen herjaamiseen ja mustamaalaamiseen, niin olisitko jotain muuta mitä olet nyt?
entä tuleeko sinusta elämässäsi vielä joskus jotain muuta kuin vain skitsofreenikon touhuja päivittäin pähkäilevä pakko-oireinen valehtelija?Minusta taas kiistattomasti tuntuu, etä sinäolet Mikke, joka siellä taas vatsa kuralla jännityksestä elelee oman egonsa punomassa itsevalheen verkossa ja hokien olevansa jokin motorisesti maailman paras rumpali vaikket sitä todellakaan ole.
- edu kettuinen
90.90 kirjoitti:
mikkellä on kyllä paljon töitä nykyäänkin, joista suurin osa sellaisia, joissa sinä et pärjäisi lainkaan, vaikka sinulla olisi kuinka monta väärennettyä nimimerkkiä tahansa tai kirjoittaisit kenen nimissä hyvänsä.
tai vaikka et tietäisi skitsofreniasta yhtään mitään, kuten et paljon muustakaan.
tietämättömyyshän ei ole sinua koskaan haitannut.
voit käydä katselemassa mikken töitä valokuvista.
muista myös, että mikkellä ei ole ollut yhtään psykoosia yli kymmeneen vuoteen, vaikka hän käyttää kannabista joka päivä.
tutkimustenkin mukaan kannabis auttaa kolmea skitsofreniapotilasta viidestä.
harmittaako se sinua?harmittaa, koska mikke kuuluu niihin kahteen, joihin kannabis ei auta,,,hahahaaa
- rtgghjghj
Kannabis ei ole mikään bilehuume. Se on ihan toisenlaista tavaraa ja ihmiset polttavat sitä joskus ihan liikaa siihen nähden paljonko siihen fiksuun oloon tarvitaan. Pieninä annoksina se lisää informaatiotulvaa aivoihin ja saa aikaan lisää luovuutta ja uudenlaisia ajattelumalleja. Maisemat voivat näyttää hienommilta, elokuviin tulee syvyyttä, vitsit naurattavat enemmän ja ruoka maistuu joltain taivaalliselta.
Liikaa jos polttaa niin ihminen käpertyy itseensä ja ajatukset vilisevät niin nopeasti että niistä ei saa enää tolkkua. Toiset saavat tässä vaiheessa hillittömiä naurunpurskahduksia ja toiset taas vetäytyvät kalpeina omien ajatustensa myllerrykseen. Tämä menee tosin ohi ja sitten taas juttu luistaa ja ruoka maittaa. Jos hyvä tuuri käy niin esim. musiikki saattaa aiheuttaa jonkin sortin värikkäitä valveunia joita voi katsella kuin elokuvaa ikään silmät kiinni.- cgbnggh
No mutta tieteelliseltä pohjalta kannabis on silti vähähaittaisempaa kuin alkoholi, tupakka ja rauhoittavat lääkkeet, muista aineista puhumattakaan. Myös psykedeeliset huumeet ovat vähähaittaisia, mutta niitä en suosittele nuorille. Nuorilla kun on tapana ottaa turhan kova stressi pienistä asioista, eikä suhteellisuuden/todellisuudentaju ole vielä täysin kehittynyt. Myöskään uskovaisille en suosittele LSD:tä. Luulempa että pian alkavat kuvitella saaneensa jonkinlaisen henkisen yhteyden Jumalaan.
- Late Lapista
Paskaa paskaa koko kannabis. Ei kannata sotkeentua, ellei halua välttämättä olla paskaa vetävä kohmelokalloinen, ultralaiska, muistihäiriöinen loinen.
- Kengät sanoo K K
Oma näkemykseni kannabiksen "vähähaitallisuudesta" on se, että topicin aloittaja eli Mikke ORIG on aivan oikeassa siinä, että hän on valehdellut kannabiksen maailman valehdelluimmaksi huumeeksi.
Ajatelkaa nyt: Heppu, joka on saanut kannabiksen avulla skitsofreniansa puhkeamaan meuhkaa päivästä päivään, kuinka "Vähähaittaista" kannabis on.- sdfgdf
Kuka ei ole tässä kulutusyhteiskunnassa loinen? Nimeä minulle yksi ihminen.
- sdfgdf
sdfgdf kirjoitti:
Kuka ei ole tässä kulutusyhteiskunnassa loinen? Nimeä minulle yksi ihminen.
Ja kohmelo tulee alkoholista, kannabis ei aiheuta mitään sellaista. Ei riippuvuutta, ei krapulaa.
- dfgfdgg2
sdfgdf kirjoitti:
Ja kohmelo tulee alkoholista, kannabis ei aiheuta mitään sellaista. Ei riippuvuutta, ei krapulaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Sagan
Tässä yksi edesmennyt kannabiksen puolestapuhuja. Tähtitieteilijä. En näe että hän olisi ultralaiska, muistihäiriöinen. - siitäs sait narkki
sdfgdf kirjoitti:
Kuka ei ole tässä kulutusyhteiskunnassa loinen? Nimeä minulle yksi ihminen.
Täähän on helppo.
Pentti Linkola - hoh hoijaa
dfgfdgg2 kirjoitti:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Sagan
Tässä yksi edesmennyt kannabiksen puolestapuhuja. Tähtitieteilijä. En näe että hän olisi ultralaiska, muistihäiriöinen.Tom Palmer oli vissiin myös tähtitieteilijä ja muutenkin viisas mies.
http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/1546227/Life-for-double-killer-hooked-on-cannabis.html
- hepe riksust
kusipäät käyttää paskaa.
kannabisnarkit on kusipäisiä paskankäyttäjiä.ja tyhjäntoimittajia.ja loisia.ja valhtelijoita- edfgbv
Opettele Hepe oikeinkirjoitusta. Minäkin osaan kirjoittaa vaikka olen kokeillut kannabista. Mene vaikka kouluun laiskamato.
- cvvv5655
edfgbv kirjoitti:
Opettele Hepe oikeinkirjoitusta. Minäkin osaan kirjoittaa vaikka olen kokeillut kannabista. Mene vaikka kouluun laiskamato.
Kusipäät juo viinaa. Eikä ne tajua että siinä olisi mitään väärää. Kaikki väkivaltarikokset muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tehdään humalassa. Se on kusipäistä piittaamattomuutta.
- cvbvc
cvvv5655 kirjoitti:
Kusipäät juo viinaa. Eikä ne tajua että siinä olisi mitään väärää. Kaikki väkivaltarikokset muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tehdään humalassa. Se on kusipäistä piittaamattomuutta.
Hyvinkään ampujakin tuli baarista. Alkoholi oli siinä se joka tappoi.
- vastapalloilija
cvbvc kirjoitti:
Hyvinkään ampujakin tuli baarista. Alkoholi oli siinä se joka tappoi.
Jaa. Sitten vissiin kannabiskin tappoi Imran Khanin tapauksessa, kun hän tappoi Devoe Roachin.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-1163461/Cannabis-addict-gripped-paranoia-stabbed-stranger-death-street.html
Kannabis on tappaja, vai mitä?
- fgndmhj,
Kahvi on maailman vähähaittaisin. Oliko kannabis sijalla ???
http://blogit.helsinki.fi/aivomassaa/huumeet.htm - sdfgdf
No tuon taulukon mukaan alkoholi on vaarallisempaa kuin amfetamiini ja subutex. Kahvia ei listalla ole. Tuo khat on se kasvi jota nuo pakolaiset pureskelevat piristyäkseen. Pääasiassa mustat. Eli jos juot alkoholia niin voit samantien vaihtaa sen käytön amfetamiiniin ja subutexiin. Et tule siitä sen sairaammaksi.
- dfb
Yhteenvetona voisi todeta että ei ne huumeet ole niin vaarallisia kuin on annettu ymmärtää. Ja viina ja tupakka ovat paljon vaarallisempia kuin yleensä pidetään. Kaikki on kiinni tästä kulttuurista. Lapsena meidät on aivopesty tiettyyn ajatusmalliin ja siitä on sitten vaikea avata niitä silmiä sanoi tiede mitä tahansa.
- tosi on
dfb kirjoitti:

Tämä lista on kannabisnarkkareiden lanseeraama ja se se todistaa ironista kyllä kiistatta, että kannabis ei ole vähähaittaisin huume.
- 19.80
tosi on kirjoitti:
Tämä lista on kannabisnarkkareiden lanseeraama ja se se todistaa ironista kyllä kiistatta, että kannabis ei ole vähähaittaisin huume.
Mikä sitten mielestäsi on? Laita nyt toki jotain infoa päihteestä, joka olisi tässä maailmassa kannabista vähähaittaisempi.
- Totuus esiin
Tietenkään kannabis ei ole vähähaittaisin. Asiasta on tehty tutkimuskin:
lista haitallisimmista
Research recently published in the medical journal The Lancet rates the most dangerous drugs (starting with the worst) as follows:
1. Heroin
2. Cocaine
3. Barbiturates
4. Street methadone
5. Alcohol
6. Ketamine
7. Benzodiazepines
8. Amphetamine
9. Tobacco
10. Buprenorphine
11. Cannabis
12. Solvents
13. 4-MTA
14. LSD
15. Methylphenidate
16. Anabolic steroids
17. GHB
18. Ecstasy
19. Alkyl nitrates
20. Khat
Kannabis ei ole lähelläkään "vähähaittaisinta" statusta. Eikä avauksen tehneellä ole mitään linkkiä, jolla hän pystyisi todentamaan oman väitteensä.
Ei tietenkään voi ollakaan, koska tutkimuksien mukaan kannabis EI ole vähähaittaisin päihde tai huume. Avauksen tekijällä ei ole MITÄÄN, millä hän todistaisi väitteensä. - dfgbvf
Tuossa listassa on kyllä jotain mätää koska esim. anaboliset steroidit ovat haitallisia terveydelle. Myöskin gammaan voi kuolla. Cannabis ei tuhoa terveyttä eikä tapa. Joten se kuuluisi alemmas. Tuohon extaasin alapuolelle.
- erw4rt
Sen voin myöntää että tuo poppers on varmasti haitattomampi, mutta eihän se edes ole mikään huume niinkuin ei varmasti tuo khat myöskään. Tehoa taitaa olla saman verran kuin vahvassa kahvissa. Mutta jos puhutaan aineista jotka menee ihan kunnolla päähän. Siinä sarjassa kannabista hellempää tuotetta on vaikea löytää.
- fsdgsd
erw4rt kirjoitti:

Rauhoittavat lääkkeetkin ovat petollisen turvallisen tuntuisia. Eihän se yksi pilleri pahaa tee, mutta vedäppä muutama kerralla. Kyllä on sen jälkeen pää niin jumissa että et muista mistään mitään, etkä ymmärrä kuin hyvin yksinkertaisia asioita. Pää menee aivan totaalisen lukkoon. Siihen viinaa päälle niin avot! Moni herää putkasta ja puukko on viehunut tai muuta yhtä mukavaa.
- Heh heh
erw4rt kirjoitti:
Sen voin myöntää että tuo poppers on varmasti haitattomampi, mutta eihän se edes ole mikään huume niinkuin ei varmasti tuo khat myöskään. Tehoa taitaa olla saman verran kuin vahvassa kahvissa. Mutta jos puhutaan aineista jotka menee ihan kunnolla päähän. Siinä sarjassa kannabista hellempää tuotetta on vaikea löytää.
Olet siis myös sitä mieltä, että Mikke valehtelee selkeästi väittäessään, että kannabis on maailman vähähaittaisin PÄIHDE.
Mitähän Mikke tuumaa siitä, että kannabisnarkkarikollega osoittautui Juudakseksi? :D - höh höh
Heh heh kirjoitti:
Olet siis myös sitä mieltä, että Mikke valehtelee selkeästi väittäessään, että kannabis on maailman vähähaittaisin PÄIHDE.
Mitähän Mikke tuumaa siitä, että kannabisnarkkarikollega osoittautui Juudakseksi? :DMinkään muun huumeen tai päihteen annostusta et voi vuorokaudessa vuosikausien ajaksi kasvattaa monikymmenkertaiseksi tuosta listasta ilman ongelmia, ainoastaan kannabiksen.
Jos kykenet muuta esittämään, niin esitä, mutta taitaa olla niin, että juttu on kaukana valheesta.
- Jussuf (se sama)
On paskaa tavaraa tuo kannabis. Tekee näemmä aivoinvalidiksi ja saa ihmisen kuvittelemaan, että kuuluu maailman motorisesti taitavimpien rumpaleiden joukkoon, vaikka on ainoa, joka on sitä mieltä.
- Pussuf
Niin, sinähän et uskalla koskaan mennä sinne Youtubeen väittelemään Mikken soiton tasosta ammattimuusikon kanssa, vaan pysyt täällä hiekkalaatikollasi kiukuttelemassa asiasta, joka sinällään on täysin kiistaton.
- Jussuf (se sama)
Pussuf kirjoitti:
Niin, sinähän et uskalla koskaan mennä sinne Youtubeen väittelemään Mikken soiton tasosta ammattimuusikon kanssa, vaan pysyt täällä hiekkalaatikollasi kiukuttelemassa asiasta, joka sinällään on täysin kiistaton.
Mikkekö on ammattimuusikko?
Mikke on rehennellyt "menestyksestään" eri rumpusaiteilla. Rumpalit.net , Muusikoiden.net, Drummerworld.com... kaikissa Mikken oli pitänyt olla TAPAUS hänen mukaansa.
Heh, sitten, kun menee em.saiteille tarkistamaan tilanteen, niin ilmenee, että Mikke on siellä pelkkää marginaalia. Marginaali-Mikke on hyvä nimi mikkelle.
Mikke saa rumpusaiteilta lähinnä ohjeita siihen, miten parantaa soittoaan. Mikken soiton epätarkkuuteen kiinnitetään huomiota ja huomautetaan mm. että mikke syyllistyy aikavarkauteen.
Mitähän väittelyä youtubessa se "ammattimuusikon" kanssa väittely olisi? Olet Mikke rekisteröitynyt youtubeenkin monilla nimimerkeillä ja kehut omaa soittoasi usean nimimerkin turvin. Helppoa. Sama ei onnistuisi edellämainituilla rumpusaiteilla, koska siellä on saittien moderaattorit estämässä omakehusi.
Youtubessa voit huoletta kehua omaa soittoasi ja kukaan ei puutu siihen, miksi puuttuisi?
Aika matalaotsaista toimintaa taholtasi Mikke. - Jarmo Vaan
Jussuf (se sama) kirjoitti:

Aika matalaotsaista toimintaa taholtasi Mikke.Laitappa nyt jotain linkkejä jonnekin palstalle sitten kun noin olet hyvä mustamaalaamaankin, ahkerakin myös, jokapäiväinen tapa, niin katsotaan millä tavalla asiat todellisuudessa ovat kenenkin soiton suhteen maailmassa.
- mikken frendi
Jarmo Vaan kirjoitti:
Laitappa nyt jotain linkkejä jonnekin palstalle sitten kun noin olet hyvä mustamaalaamaankin, ahkerakin myös, jokapäiväinen tapa, niin katsotaan millä tavalla asiat todellisuudessa ovat kenenkin soiton suhteen maailmassa.
Etköhän itse pysty löytämään omat palstasi.
Kannabishan runtelee lähimuistia.
Varmaan löydät nyt omat paskanjauhamissaittisi. Edellistä viestiäsi ylempänä. - Jarmo Vaan
mikken frendi kirjoitti:
Etköhän itse pysty löytämään omat palstasi.
Kannabishan runtelee lähimuistia.
Varmaan löydät nyt omat paskanjauhamissaittisi. Edellistä viestiäsi ylempänä.Taisitkin varmaan olla joku paranoidi, jolla ei ollutkaan linkkejä minnekään muualle kuin korkeintaan omiin herjajuttuihisi. Oli odotettavissa.
- Uutula
Jussuf (se sama) kirjoitti:
Mikkekö on ammattimuusikko?
Mikke on rehennellyt "menestyksestään" eri rumpusaiteilla. Rumpalit.net , Muusikoiden.net, Drummerworld.com... kaikissa Mikken oli pitänyt olla TAPAUS hänen mukaansa.
Heh, sitten, kun menee em.saiteille tarkistamaan tilanteen, niin ilmenee, että Mikke on siellä pelkkää marginaalia. Marginaali-Mikke on hyvä nimi mikkelle.
Mikke saa rumpusaiteilta lähinnä ohjeita siihen, miten parantaa soittoaan. Mikken soiton epätarkkuuteen kiinnitetään huomiota ja huomautetaan mm. että mikke syyllistyy aikavarkauteen.
Mitähän väittelyä youtubessa se "ammattimuusikon" kanssa väittely olisi? Olet Mikke rekisteröitynyt youtubeenkin monilla nimimerkeillä ja kehut omaa soittoasi usean nimimerkin turvin. Helppoa. Sama ei onnistuisi edellämainituilla rumpusaiteilla, koska siellä on saittien moderaattorit estämässä omakehusi.
Youtubessa voit huoletta kehua omaa soittoasi ja kukaan ei puutu siihen, miksi puuttuisi?
Aika matalaotsaista toimintaa taholtasi Mikke."Mikken oli pitänyt olla TAPAUS hänen mukaansa."
Niinhän se onkin, ja niin suuri tapaus, että suurin osa muista soittajista ei osaa oikein sanoa yhtään mitään koko asiaan. Sinä vain et asiaa halua uskoa, etkä asiasta mitään tajua, se on aika selväksi tullut. - COSinn
Uutula kirjoitti:
"Mikken oli pitänyt olla TAPAUS hänen mukaansa."
Niinhän se onkin, ja niin suuri tapaus, että suurin osa muista soittajista ei osaa oikein sanoa yhtään mitään koko asiaan. Sinä vain et asiaa halua uskoa, etkä asiasta mitään tajua, se on aika selväksi tullut.Onhan se nyt ihan vitunmoinen virtuoosi. Tapaus. Joku sanoi että vaatimaton ja on minusta liiaksikin..
- Tenikkitä
mikken frendi kirjoitti:
Etköhän itse pysty löytämään omat palstasi.
Kannabishan runtelee lähimuistia.
Varmaan löydät nyt omat paskanjauhamissaittisi. Edellistä viestiäsi ylempänä.niin että oliko sulla joitain linkkejä jonnekin vai ei?
- Katso lisää
Jussuf (se sama) kirjoitti:
Mikkekö on ammattimuusikko?
Mikke on rehennellyt "menestyksestään" eri rumpusaiteilla. Rumpalit.net , Muusikoiden.net, Drummerworld.com... kaikissa Mikken oli pitänyt olla TAPAUS hänen mukaansa.
Heh, sitten, kun menee em.saiteille tarkistamaan tilanteen, niin ilmenee, että Mikke on siellä pelkkää marginaalia. Marginaali-Mikke on hyvä nimi mikkelle.
Mikke saa rumpusaiteilta lähinnä ohjeita siihen, miten parantaa soittoaan. Mikken soiton epätarkkuuteen kiinnitetään huomiota ja huomautetaan mm. että mikke syyllistyy aikavarkauteen.
Mitähän väittelyä youtubessa se "ammattimuusikon" kanssa väittely olisi? Olet Mikke rekisteröitynyt youtubeenkin monilla nimimerkeillä ja kehut omaa soittoasi usean nimimerkin turvin. Helppoa. Sama ei onnistuisi edellämainituilla rumpusaiteilla, koska siellä on saittien moderaattorit estämässä omakehusi.
Youtubessa voit huoletta kehua omaa soittoasi ja kukaan ei puutu siihen, miksi puuttuisi?
Aika matalaotsaista toimintaa taholtasi Mikke.Jotenkin jännä ajatella, että joku hullu vaan päättää itsekseen, että ryhdynpä tässä vielä rumpaliksi ja asetan samantien koko vanhaan touhuun ihan uudet rajat ja ulottuvuudet.
- Maliendo
mikken frendi kirjoitti:
Etköhän itse pysty löytämään omat palstasi.
Kannabishan runtelee lähimuistia.
Varmaan löydät nyt omat paskanjauhamissaittisi. Edellistä viestiäsi ylempänä.Laita nyt jo jotain linkkiä jonnekin palstalle, että nähdään mikken "paskanjauhamiset", krooninen valehtelija, jos sulla kerran jotain linkkiä jonnekin on olevinasi.
Entä kuinka monta vuotta aiot vielä olla tuollainen mikke-riippuvainen mikke-hullu?
Aiotko joskus olla vielä jotain muuta elämässäsi? Tarkoitan vaan sitä, että vihaamasi mikkekin opetteli soittamaan niiden vuosien aikana kun sinä herjasit häntä täällä. Etkä ole vielä vastannut miltä se sinusta tuntuu? - edu kettuinen
Jussuf (se sama) kirjoitti:
Mikkekö on ammattimuusikko?
Mikke on rehennellyt "menestyksestään" eri rumpusaiteilla. Rumpalit.net , Muusikoiden.net, Drummerworld.com... kaikissa Mikken oli pitänyt olla TAPAUS hänen mukaansa.
Heh, sitten, kun menee em.saiteille tarkistamaan tilanteen, niin ilmenee, että Mikke on siellä pelkkää marginaalia. Marginaali-Mikke on hyvä nimi mikkelle.
Mikke saa rumpusaiteilta lähinnä ohjeita siihen, miten parantaa soittoaan. Mikken soiton epätarkkuuteen kiinnitetään huomiota ja huomautetaan mm. että mikke syyllistyy aikavarkauteen.
Mitähän väittelyä youtubessa se "ammattimuusikon" kanssa väittely olisi? Olet Mikke rekisteröitynyt youtubeenkin monilla nimimerkeillä ja kehut omaa soittoasi usean nimimerkin turvin. Helppoa. Sama ei onnistuisi edellämainituilla rumpusaiteilla, koska siellä on saittien moderaattorit estämässä omakehusi.
Youtubessa voit huoletta kehua omaa soittoasi ja kukaan ei puutu siihen, miksi puuttuisi?
Aika matalaotsaista toimintaa taholtasi Mikke.>Heips, täysin saman olen huomannut ja täysin samaa mieltä kanssasi. Youtubessa häntä lähinnä moititaan tai sitten ystävällisesti puututaan oleellisiin motorisiin puutteisiin hänen soitossaan. Kannabis on hieno päihde, mutta Mikke on täysin väärä tyyppi puhumaan sen puolesta. Hän on täysin marginaali soittaja kuten sanoit ja täysi pelle rumpujensoittajien keskuudessa, siis oikeiden, jotka soittavat ilman mitään typerää Kaija Koo tai Topi Sosakoski taustamusiikkia yksin kellarissa. Siinä ei paljoa rytmisiä paradidlejä tms PRRR TOMTOM diipadaapaa kannata miehen tulla selittämään, koska tuollaiset taustasoittovideot eivät todellakaan ole oikea tapa osoittaa taitojaan ja sen tietää jokainen itseään oikeana rumpalina pitävä muusikko
- MuuSika
edu kettuinen kirjoitti:
>Heips, täysin saman olen huomannut ja täysin samaa mieltä kanssasi. Youtubessa häntä lähinnä moititaan tai sitten ystävällisesti puututaan oleellisiin motorisiin puutteisiin hänen soitossaan. Kannabis on hieno päihde, mutta Mikke on täysin väärä tyyppi puhumaan sen puolesta. Hän on täysin marginaali soittaja kuten sanoit ja täysi pelle rumpujensoittajien keskuudessa, siis oikeiden, jotka soittavat ilman mitään typerää Kaija Koo tai Topi Sosakoski taustamusiikkia yksin kellarissa. Siinä ei paljoa rytmisiä paradidlejä tms PRRR TOMTOM diipadaapaa kannata miehen tulla selittämään, koska tuollaiset taustasoittovideot eivät todellakaan ole oikea tapa osoittaa taitojaan ja sen tietää jokainen itseään oikeana rumpalina pitävä muusikko
MIkke on tosiaan hyvin marginaaninen soittaja maailmassa, mutta tavalla jota et ehkä kykene ymmärtämään, koska sinulta puuttuu kokemus ja ymmärrys aihealueeseen liittyvistä asioista, eikä niitä nyt omat harhaluulosi asoiden tiloista kovastakaan tahdostasi huolimatta korvaa millään.
Olennaisin ero asioissa lienee se, että siinä missä valtaosa maailman soittajista (joista valtaosa ei ole myöskään motorisesti kykenevä edes soittamaan MIkken settiä) treenaa soittamiaan kappaleita erityisesti ja ainakin suurelta osin samalla tavalla lukuisia kertoja (vaikka joka keikalla jokainen biisi aina elää), Mikken omat haasteet ovat enemmän täysin spontaanin rytmisen surffauksen haasteita, musiikin ja yksittäisten satunnaisten kappaleiden ollessa selkeästi vain se jonkinlainen inspiroiva kantoaalto ja metronomi jonka päälle soittaa spontaanisti jokaisen kappaleen. Hänen koko lähtökohtansa soittoon on valtaosaan nähden täysin erilainen.
Kuten täällä on kerrottukin jo, niin jos haluat treenattuja kappaleita jollain tietyllä tavalla soitettuna, sinun on oltava valmis siitä työstä maksamaan, koska kukaan ei jaksa ilmaiseksi tai joitain amatöörejä ja heidän amatöörimäisiä ammattilaisuuden-määreitään miellyttääkseen takoa samaa biisiä loputtomiin, koska se on erittäin tylsää puuhaa, jos soittajan oma ego ei sitten ole sellainen, että pyrkii siihen täydellisyyteen, joka yleensä tässä maailmassa tehdään lopulta studiossa käytännössä aina kuitenkin, ja sieltäkin tulevasta materiaalista kuulee virheitä aina silloin tällöin. Toki jos haluaa niin tehdä, soitella samaa kappaletta samalla tavalla sata kertaa, voi niin tehdä, mutta se touhu vaikuttaa ainakin ilmaiseksi tehtynä aika neuroottiselta, eikä kehitä myöskään niin paljon kuin jos senkin neuroottisuuteen kuluvan jonninjoutavan ajan käyttää treenaamiseen.
Yleensä monet rumpalit tykkäävät soitella vähän laaja-alaisemmin kuin mitä se yksi ja yhden ihmisen studioversio kappaleeseen antaa.
Sitä juuri tarkoittaa se "paskaksi soittaminen", etsii, tutkii ja katsoo mitä saa aikaan. Samasta kappaleesta kun voi luoda todella monenlaisia rytmisiä maailmoja, joista studioversio on vain yksi mahdollisista.
Sinä et vielä oikein vain ymmärrä, kuinka suuri tapaus maailmassa Mikke on ihan ammattilaisten keskuudessa, ja amatööreillehän kaikenlainen rummunsoitto on vain rummunsoittoa, joten heitä ei oikein voi laskea lukuun, koska mielipiteitä rummunsoitosta on kaikilla, mutta motoriset faktat ovat kiistattomia, mielipiteistä riippumattomia. Ammattilaiset näkevät ne faktat, joita et näe, ja sinulla on vain mikkevastainen mielipide, jolla et kykene kiistämään motorisia faktoja.
En tosin ole varma ymmärtääkö Mikkekään kuinka suuri tapaus oikeasti nyt on. - wuuhaccius
MuuSika kirjoitti:

En tosin ole varma ymmärtääkö Mikkekään kuinka suuri tapaus oikeasti nyt on.siis, että jos osaat todistettavasti soittaa vain huonosti, niin se on sitten hyvää soittoa??..voi voi, et taida Mikke tosiaankaan ymmärtää, kuinka huono soittaja olet. No, jos et asiaa ymmärrä vaikka todisteet netissä silmiesi edessä ja korviesi kuultavana, niin sille ei sitten voi kukaan mitään vaan omaa tyhmyttäsi jatkuvasti täällä nassutat noilla hehtaariviesteilläsi, Asiahan on täysin selvä, että olet eräs motorisesti huonoimmista rumpaleista ja on aivan oikein, että ryhtyisit oikeasti harjoittelemaan sen sijaan, että vaan paukutat kattiloitasi joidenkin suomihumppa- kappaleiden päälle. Tulloin sinun ei tarvitsisi roikkuatäällä palstalla häiriköimässä ja suggeroimassaan haavemaailmoissasi. Mutta et pysty siihen, koska syvällä sydämessäsi tiedät kuinka surkea soittaja olet ja olet vain valinnut helpon tien eli kirjoittelet eri nimimerkeillä hehtaariviestejä. Ainoa, joka uskoo juttujasi on sinä itse. Näin se vaan on . hahahaa
- oma loma
wuuhaccius kirjoitti:
siis, että jos osaat todistettavasti soittaa vain huonosti, niin se on sitten hyvää soittoa??..voi voi, et taida Mikke tosiaankaan ymmärtää, kuinka huono soittaja olet. No, jos et asiaa ymmärrä vaikka todisteet netissä silmiesi edessä ja korviesi kuultavana, niin sille ei sitten voi kukaan mitään vaan omaa tyhmyttäsi jatkuvasti täällä nassutat noilla hehtaariviesteilläsi, Asiahan on täysin selvä, että olet eräs motorisesti huonoimmista rumpaleista ja on aivan oikein, että ryhtyisit oikeasti harjoittelemaan sen sijaan, että vaan paukutat kattiloitasi joidenkin suomihumppa- kappaleiden päälle. Tulloin sinun ei tarvitsisi roikkuatäällä palstalla häiriköimässä ja suggeroimassaan haavemaailmoissasi. Mutta et pysty siihen, koska syvällä sydämessäsi tiedät kuinka surkea soittaja olet ja olet vain valinnut helpon tien eli kirjoittelet eri nimimerkeillä hehtaariviestejä. Ainoa, joka uskoo juttujasi on sinä itse. Näin se vaan on . hahahaa
Mitä jos tosiaan menisit ihan juttelemaan vaikka niiden kanssa, jotka sen soittoa on kehuneet. Muistatko kun jo yksi ketju on täytetty ja poistettu, missä pidit ihan samaa peliä yllä, eikä asia muutu, sillä mikke on motorisesti yksi parhaita tällä hetkellä ja sinä niin sirkomarkoamatööri, että et tajua asiasta edes alkeita. Tee nimimerkki johonkin rumpalit-nettiin tai drummerworld-palstalle ja mene sinne kyselemään asiasta, niin ei tarvitse enää toista vuotta käyttää uuteen ketjuun joka sitten taas poistetaan.
Niin, enkä tiedä itsekään kannabista vähähaittaisempaa päihdettä maailmassa, se kun on ketjun aihe. - Rane 69
wuuhaccius kirjoitti:
siis, että jos osaat todistettavasti soittaa vain huonosti, niin se on sitten hyvää soittoa??..voi voi, et taida Mikke tosiaankaan ymmärtää, kuinka huono soittaja olet. No, jos et asiaa ymmärrä vaikka todisteet netissä silmiesi edessä ja korviesi kuultavana, niin sille ei sitten voi kukaan mitään vaan omaa tyhmyttäsi jatkuvasti täällä nassutat noilla hehtaariviesteilläsi, Asiahan on täysin selvä, että olet eräs motorisesti huonoimmista rumpaleista ja on aivan oikein, että ryhtyisit oikeasti harjoittelemaan sen sijaan, että vaan paukutat kattiloitasi joidenkin suomihumppa- kappaleiden päälle. Tulloin sinun ei tarvitsisi roikkuatäällä palstalla häiriköimässä ja suggeroimassaan haavemaailmoissasi. Mutta et pysty siihen, koska syvällä sydämessäsi tiedät kuinka surkea soittaja olet ja olet vain valinnut helpon tien eli kirjoittelet eri nimimerkeillä hehtaariviestejä. Ainoa, joka uskoo juttujasi on sinä itse. Näin se vaan on . hahahaa
joo, minäkin olen seurannut tuon hullun mikken sekopäisiä viestejään. Jo pelkkä soittotaito on niin alaarvoista, että on hyvin selvää, että hän kirjoittaa 100 % kaikki omaa soittoansa kehuvat viestit. Se on vielä säälittävämpää kuin hänen soittotaitonsa!
- uurghc
oma loma kirjoitti:
Mitä jos tosiaan menisit ihan juttelemaan vaikka niiden kanssa, jotka sen soittoa on kehuneet. Muistatko kun jo yksi ketju on täytetty ja poistettu, missä pidit ihan samaa peliä yllä, eikä asia muutu, sillä mikke on motorisesti yksi parhaita tällä hetkellä ja sinä niin sirkomarkoamatööri, että et tajua asiasta edes alkeita. Tee nimimerkki johonkin rumpalit-nettiin tai drummerworld-palstalle ja mene sinne kyselemään asiasta, niin ei tarvitse enää toista vuotta käyttää uuteen ketjuun joka sitten taas poistetaan.
Niin, enkä tiedä itsekään kannabista vähähaittaisempaa päihdettä maailmassa, se kun on ketjun aihe.Pentti Linkola on parempi soittamaan rumpuja kuin Mikke ja muutenkin parempi ihminen. En ole koskaan kuullut Linkolan soittavan rumpuja, mutta tiedän että pysyy paremmin rymissä kuin se sinde-mikki
- Ermu Jaltonen
Rane 69 kirjoitti:
joo, minäkin olen seurannut tuon hullun mikken sekopäisiä viestejään. Jo pelkkä soittotaito on niin alaarvoista, että on hyvin selvää, että hän kirjoittaa 100 % kaikki omaa soittoansa kehuvat viestit. Se on vielä säälittävämpää kuin hänen soittotaitonsa!
Sinä taas varmaan kirjoitat ne kaikki haukkuvat viestit, joten homma lienee tasapainossa. Sellaisia olet kirjoitellut monen nimimerkin takaa ihan joka päivä parin vuoden ajan, muutama ketju on jo poistettukin, ja sinä aikana Mikke on kehittynyt huimasti, sinä taas et yhtään. Et soittajana, et häirikkönä, et ihmisenä.
Eikä se ihme ole, että sinulla ei ole vaimoa tai tyttöystävää, sillä kuka tuollaisen mikkefanaattisen yövartijaneurootikon kanssa voisikaan elää. Suuri osa ajastasi kun menee Mikken hommien pohtimiseen ja uusien nimimerkkien keksimiseen, jos et sitten pelaile sen amfetamiinin kanssa, jota käytät työpaikkallasi. Ja sitten kun pelailet sen kanssa, niin siitähän se mikkevimma saa uutta energiaa.
Kummastakohan teistä tullaan suuremmalla todennäköisyydellä tekemään juttu tulevaisuudessa Modern Drummer-lehteen? Sirkomarkosi tuskin sen lehden sivuille koskaan eksyy, jos et sitten äkkiä jo ala treenaamaan. Ja jos haluat hyvän opettajan, kysele Mikkeä. Se tietää rytmin olemuksesta erittäin paljon. - Leo zetor
Rane 69 kirjoitti:
joo, minäkin olen seurannut tuon hullun mikken sekopäisiä viestejään. Jo pelkkä soittotaito on niin alaarvoista, että on hyvin selvää, että hän kirjoittaa 100 % kaikki omaa soittoansa kehuvat viestit. Se on vielä säälittävämpää kuin hänen soittotaitonsa!
Jepulis joo, minäkin huomannut saman eli Mikke kirjoittaa omat fanikirjeensä - säälittävää.
- Paskaa on
Paskaa tavaraa kannabis, paskaa parasiittisille paskiaisille.
- Hamppufoorumin hörhö
Idiooteille sopiva huume. Tekee tyhmäksi sohvallamakoilijaksi, veltoksi takkutukkaiseksi tyhjäntoimittajaksi.
- Radisson blue
Jo avausviesti todistaa Mikken aivotoiminnan rappeutumisen. Löyhä väite, jota hän ei pysty todistamaan millään tavoin. Ei edes yritä.
Mitään tutkimusta ei ole olemassa, jossa ilmenisi, että kannabis olisi "maailman vähähaittaisin päihde". Joka näin väittää, niin hänellä on todistustaakka.
Sitävastoin, sellaisia tutkimuksia huumeiden vaarallisuudesta on paljonkin, jossa kannabis nimenomaan ei ole vähähaittaisin.
Mikke väittää, että kannabis on maailman valehdelluin päihde. Hänen avauksensa myötä ymmärtää, että miksi näin olisi.- trubaduuri
varmaan kykenet helposti tuomaan esiin sitten jonkun toisen päihteen, jonka normaali päihdekäyttöannos voidaan ongelmitta monikymmenkertaistaa tarvittaessa, kuten kannabiksen lääkekäytössä tehdään, ja samalla osoitetaan konkreettisesti se, että kannabiksen haitallisuus on erittäin vähäinen.
tuskin minkään muun huumeen tai päihteen normaalia päihdekäyttöannosta voit monikymmenkertaistaa ja käyttää päivittäin vuosikausien ajan ilman ongelmia.
kerro toki, jos tiedät.
siihen asti kannabis on edelleen maailman vähähaittaisin, kunnes jonkun muun kykenet vähähaittaisemmaksi osoittamaan. - mikken frendi
trubaduuri kirjoitti:
varmaan kykenet helposti tuomaan esiin sitten jonkun toisen päihteen, jonka normaali päihdekäyttöannos voidaan ongelmitta monikymmenkertaistaa tarvittaessa, kuten kannabiksen lääkekäytössä tehdään, ja samalla osoitetaan konkreettisesti se, että kannabiksen haitallisuus on erittäin vähäinen.
tuskin minkään muun huumeen tai päihteen normaalia päihdekäyttöannosta voit monikymmenkertaistaa ja käyttää päivittäin vuosikausien ajan ilman ongelmia.
kerro toki, jos tiedät.
siihen asti kannabis on edelleen maailman vähähaittaisin, kunnes jonkun muun kykenet vähähaittaisemmaksi osoittamaan.Väität kannabiksen päihdekäyttöannoksen monikymmenkertaistamisen olevan ongelmatonta.
Tämä, avauksentekijä-mikke, on mielenkiintoinen väite taholtasi.
Kerroit käyttäväsi kannabista päivittäin. Olet siis sitä mieltä, että kannabis on niin vähähaittainen, että päiväannoksen voi huoletta monikymmenkertaistaa ongelmitta. Pystytkö monikymmenkertaistamaan oman kannabisannoksesi huoletta ilman ongelmia? Oletko valmis siihen?
Jos mitään ongelmia kannabiksenkäytöstä ei väitteesi mukaan ole, niin miksi et monikymmenkertaistaisi OMAA kannabiksenkäyttöäsi? Heh, sitä et tietenkään tee. Minä tiedän, miksi et tee sitä, sinä tiedät miksi et tee sitä.
Kerrotaanko muillekin? No kerrotaan!
Sinä et pysty monikymmenkertaistamaan omaa kannabiksenkäyttöäsi, koska olisit pian taas mielisairaalassa. Pari kertaa jo olet siellä ollutkin kannabiksenkäyttösi takia.
Kannabis ei ole ollut sinulle itsellesi "vähähaittaista". Ei, koska olet kokenut kannabisnarkkarointisi vuoksi ainakin 6 kannabispsykoosia ja ollut pari kertaa mielisairaalassakin.
- Jyrki Oulusta
Minullekaan ei tule mieleen paskampaa huumetta kuin kannabis.
- Kalle Kajaanista
Samaa mieltä. Paskaa ainetta se on. Ei lainkaan vähähaittaista. En syöttäisi edes rotille.
- Klikkaa ja lue
Vaikuttaa hinttareiden huumeelta. Hinttarit ovat kyllä vähähaittaisempia kuin kannabis, mutta kannabis ei ole vähähaittaista.
- Jännäkakka
Jotkut ovat luonnehtineet kannabista paskaksi. Itse en sorru moiseen vulgaariin kielenkäyttöön.
Minusta kannabis on kakkamainen huume. - 6767122677
No se on aika junttia juoda itsensä känniin siksi että se olisi muka jotenkin miehekästä. Kannabista sen enempää puolustelematta sanon kuitenkin että se on erittäin vähähaittainen niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Sitä pitää osata vain käyttää kohtuudella. Aine itsessään ei aiheuta riippuvuutta, joten jos joku sitä vetää aamusta iltaan niin silloin olisi aiheellista käydä psykologin juttusilla. Se on pakko-oireista käytöstä samoin kuin pakonomainen masturbointi. Se ei ole kannabiksen vika jos sitä ei osaa asiallisesti käyttää.
Kaikesta huolimatta se on hyvin vähähaittainen myös väärinkäytössä. Psykoosialttiutta liioitellaan. Jos verrataan alkoholin päivittäiskäyttäjien vastaaviin lukemiin niin eiköhän viinalla päänsä saa pahempaan kuntoon ja vielä ruumiinsakin siinä samalla. - cvbfffgfg
http://resurssipohjainentalous.blogspot.fi/2011/11/rohkene-kyseenalaistaa-kulttuurisi.html
Tälläistä "apinatouhua" on myös tämä kannabiksen kieltolaki. Lukekaahan ajatuksella tuon linkin pätkä. Kieltolakihan lähti USA:sta rasistisista ja poliittisista syistä: Pelättiin kommunismia, haluttiin alistaa "jazz-tupakkaa" polttavia mustia, haluttiin alistaa Vietnamin sotaa vastustavia nuoria. Propagandadokumentit esittivät valheellisen kuvan asiasta. Marihuanaa kutsuttiin tappajaruohoksi, vaikka se ei tapa eikä aiheuta agressioita. Täyttä valhetta kaikki.- Valeita vailla
Kannabis on täyttä paskaa. Kannabisnarkkarit ovat vätysteleviä työtävieroksivia "pohdiskelijoita".
Laiskaksi paskaksi tekevä huume. Kuka sellaista kaipaa? Kannabis ei kelpaa edes rotille. Edes alankomaalaiset eivät piittaa siitä, vaikka kannabisnarkkarointi on siellä laillista.
Hollannissakin hyljeksitään kannabista vaikka se on melkein laillista siellä. Coffee-shoppeja suljetaan järjestyshäiriöiden takia vaikka kannabiksen pitäisi muka rauhoittaa ihmisiä. Sekakäytössäkin kannabiksen pitäisi olla tyynnyttävä tekijä. Miksi siis sulkemiset? - Kempilä
Valeita vailla kirjoitti:
Kannabis on täyttä paskaa. Kannabisnarkkarit ovat vätysteleviä työtävieroksivia "pohdiskelijoita".
Laiskaksi paskaksi tekevä huume. Kuka sellaista kaipaa? Kannabis ei kelpaa edes rotille. Edes alankomaalaiset eivät piittaa siitä, vaikka kannabisnarkkarointi on siellä laillista.
Hollannissakin hyljeksitään kannabista vaikka se on melkein laillista siellä. Coffee-shoppeja suljetaan järjestyshäiriöiden takia vaikka kannabiksen pitäisi muka rauhoittaa ihmisiä. Sekakäytössäkin kannabiksen pitäisi olla tyynnyttävä tekijä. Miksi siis sulkemiset?"Miksi siis sulkemiset?"
Kännisten turistien aikaansaamia ovat lähinnä aina olleet asiaan liittyvät ongelmat, sulkemisia ei paljon ole tehty, muutama on suljettu, rajan lähellä olevat. Ei paljon muita.
Kannabis on tosiaan melkein laillista siellä, ja huumeongelmia on paljon vähemmän kuin Suomessa. - yksinkertaistaWatson
Kempilä kirjoitti:
"Miksi siis sulkemiset?"
Kännisten turistien aikaansaamia ovat lähinnä aina olleet asiaan liittyvät ongelmat, sulkemisia ei paljon ole tehty, muutama on suljettu, rajan lähellä olevat. Ei paljon muita.
Kannabis on tosiaan melkein laillista siellä, ja huumeongelmia on paljon vähemmän kuin Suomessa.Mutta oikeita kahviloita ei ole kai suljettu?
Kannabiskahviloissa on ollut ongelmia, oikeissa kahviloissa ei. Tämä ei ole silti mikään ihme, sillä kahvi on vähähaittaista, kannabis ei. Jos olisi, niin kannabiskahviloita ei olisi tarvinnut sulkea. - Autoraketti
yksinkertaistaWatson kirjoitti:
Mutta oikeita kahviloita ei ole kai suljettu?
Kannabiskahviloissa on ollut ongelmia, oikeissa kahviloissa ei. Tämä ei ole silti mikään ihme, sillä kahvi on vähähaittaista, kannabis ei. Jos olisi, niin kannabiskahviloita ei olisi tarvinnut sulkea.Ehkä ne känniset ja ongelmista vastaavat känniääliöturistit saavat kotimaassaankin pullaa ja kahvia kahviloista. Oletko sellaista miettinyt?
- haista paska
Oot tosi paska.mun kamut,jotka on käyttäy on toooosi kummia ollu sen jälkeen.ei oole ollu ainakaazn mun tapauksesssa maailman vähähaittaisin.haitsta paska!
- xcbdsds
Todella sekava tuo ylläoleva teksti. Ja ihme haistattelua.
Coffee-Shoppien ongelma on tosiaan länsimaiset känniset turistit jotka tulevat sinne kokeilemaan eivätkä osaa käyttäytyä.
Se että Hollantilaiset eivät itse kannabiksesta juuri piittaa vaikka se on melkein laillista todistaa juuri sen että se voidaan laillistaa kaikkialla maailmassa. Ei sen käyttö siitä lisäänny kuten Hollannin esimerkki todistaa.- KeinojaOn
Miten se liittyy millään lailla cannabiksen vaarattomuuteen että Hollantilaiset typeryyttään saallivat huumeidenkäytön maassaan. Nykyinen suuntaushan on kuitenkin sielläkin että ne kiellettäisiin uudelleen koska pösilöt ovat lisääntyneet niin räjähdysmäisesti että heitä on pian pakko alkaa teloittamaan yhteiskunnan pelastamiseksi pössyköiltä ja heidän aiheuttamaltaan taloudelliselta tuholta. Saunan taakse vaan ja niskalaukaus, siinä paras tapa päästä huumeista.
- Rabarellum
KeinojaOn kirjoitti:

Psyykkisesti vaikutat hyvin sairaalta tapaukselta. Ehkä maailma paranisi enemmän kuitenkin sillä tavalla, että menisit itse sinne saunan taakse ja lopettaisit varmaan jo vuosikausia jatkuneen rutinasi kertaheitolla.
- Vellu matti
Outo ja hassu ketju samaan aikaan. Itsekään en tiedä mitään muuta niin vähähaittaista päihdettä maailmassa kuin kannabis.
- VaiEt
Typerä pössykkä muka jotain tietää.. hahahaha.. Idiootti.
- Vellu matti
VaiEt kirjoitti:
Typerä pössykkä muka jotain tietää.. hahahaha.. Idiootti.
Tiedätkö sinä sitten jonkun vähähaittaisemman?
- Konen kek
Vellu matti kirjoitti:
Tiedätkö sinä sitten jonkun vähähaittaisemman?
Oikeita kahviloita ei suljeta Hollannissakaan järjestyshäiriöiden takia. Ei vaikka siellä on turisteja. Kannabiskahvilat ovat levottomia häiriökäyttäytymispaikkoja, siksi niitä suljetaan.
Kahvi ei aiheuta järjestyshäiriöitä, kannabis aiheuttaa. Kahvia nauttinut ihminen on turvallinen liikenteen seassa, kannabisnarkkari ei.
eikä avauksentekijälläkään olisi ollut vähintään kuutta kannabispsykoosia, mikäli olisi pitäytynyt vaqin kanvissa ja kaurapuurossa. Varmaan pystyisi nykyään elättämään perheensäkin, eikä olemaan vain rumpujatakova, pajassaan jotakin nysväävä narkki, jonka päivät kuluvat lähinnä kannabiksen ylistysveisuiden kirjoittamisessa kaikenmaailman paskasaiteilla. Nyt hän on vain vaimonsa elätti, parasiitti "pohdiskelija", joka kertoo humanoidien vakuuttaneen hänelle, että on joskus maailmanluokan rumpali. - toketti
Konen kek kirjoitti:
Oikeita kahviloita ei suljeta Hollannissakaan järjestyshäiriöiden takia. Ei vaikka siellä on turisteja. Kannabiskahvilat ovat levottomia häiriökäyttäytymispaikkoja, siksi niitä suljetaan.
Kahvi ei aiheuta järjestyshäiriöitä, kannabis aiheuttaa. Kahvia nauttinut ihminen on turvallinen liikenteen seassa, kannabisnarkkari ei.
eikä avauksentekijälläkään olisi ollut vähintään kuutta kannabispsykoosia, mikäli olisi pitäytynyt vaqin kanvissa ja kaurapuurossa. Varmaan pystyisi nykyään elättämään perheensäkin, eikä olemaan vain rumpujatakova, pajassaan jotakin nysväävä narkki, jonka päivät kuluvat lähinnä kannabiksen ylistysveisuiden kirjoittamisessa kaikenmaailman paskasaiteilla. Nyt hän on vain vaimonsa elätti, parasiitti "pohdiskelija", joka kertoo humanoidien vakuuttaneen hänelle, että on joskus maailmanluokan rumpali."Kahvia nauttinut ihminen on turvallinen liikenteen seassa, kannabisnarkkari ei."
Mutta silti vaan valtaosa kolareihin joutuneista on kahvinkäyttäjiä kuitenkin. - nysvääjä myös
Konen kek kirjoitti:
Oikeita kahviloita ei suljeta Hollannissakaan järjestyshäiriöiden takia. Ei vaikka siellä on turisteja. Kannabiskahvilat ovat levottomia häiriökäyttäytymispaikkoja, siksi niitä suljetaan.
Kahvi ei aiheuta järjestyshäiriöitä, kannabis aiheuttaa. Kahvia nauttinut ihminen on turvallinen liikenteen seassa, kannabisnarkkari ei.
eikä avauksentekijälläkään olisi ollut vähintään kuutta kannabispsykoosia, mikäli olisi pitäytynyt vaqin kanvissa ja kaurapuurossa. Varmaan pystyisi nykyään elättämään perheensäkin, eikä olemaan vain rumpujatakova, pajassaan jotakin nysväävä narkki, jonka päivät kuluvat lähinnä kannabiksen ylistysveisuiden kirjoittamisessa kaikenmaailman paskasaiteilla. Nyt hän on vain vaimonsa elätti, parasiitti "pohdiskelija", joka kertoo humanoidien vakuuttaneen hänelle, että on joskus maailmanluokan rumpali."pajassaan jotakin nysväävä narkki"
kannabista päivittäin käyttävä skitsofreeninen, rumpuja soittava narkkinysvääjä koneistaa ja rakentelee pajassaan videoiden mukaan siis planeettavaihteistoja ja porajyrsinkoneisiin automaattisyöttöjärjestelmiä, ja on valokuvien mukaan tehnyt vielä ammattitason lasikuulapuhalluskaapinkin?
varmaan paljon muutakin, mitä ei ole dokumentoitu.
taitaa nysvääjä olla aika kovan tason metallialan ammattilainen, mikä sinua tietysti harmittaa kovasti siinä vuosia jatkuneessa vihassasi.
- Marinella88
Tuo Mikki Origamihan on se sefu joka sai kenkää kun ei osannu huumepäissään tehdä duuniaan. Siinä sen pösilön mielenterveyskin järkkyi ja nyt se täällä jauhaa tota samaa skeidaa cannabiksesta. Surkee tyyppi. Menis nyt jo viimeinki hoitoon sekin rassukka cannabiksen uhri.
- Inga 88
Vai on se sellainenkin vielä ollut mielestäsi. Olet kyllä kova keksimään erilaisia juttuja tuosta vuosia vihaamastasi kaverista, mutta tuskin yksikään jutuistasi pitää yhtään paikkaansa, koska olet vain patologinen valehtelija, joka on tehnyt rummuttavasta kylähullusta itselleen erittäin vakavan mielisairauden.
- Tutkiskelijapas
Inga 88 kirjoitti:
Vai on se sellainenkin vielä ollut mielestäsi. Olet kyllä kova keksimään erilaisia juttuja tuosta vuosia vihaamastasi kaverista, mutta tuskin yksikään jutuistasi pitää yhtään paikkaansa, koska olet vain patologinen valehtelija, joka on tehnyt rummuttavasta kylähullusta itselleen erittäin vakavan mielisairauden.
Inga 88 on itse se Mikki Origami. Mistä muuten sait päähäsi että siitä on jo vuosia aikaa kun olet saanut potkut sefun toimestasi?? Eihän ajankohtaa ole missään mainittu. Miten se kaljupääsi, tai paremminkin se tukaton otsalohkosi jakselee Origami... heheheh:) ottiko sefua leikkiessäsi niin lujille että karvat karis päästäsi.. heh:):). kalju kalju pää ei saa se olla, eikä polttaa loppitupakkaa... hehe.
- kunstakaapeli
Tutkiskelijapas kirjoitti:

se mikke lienee sulle nykyään vähän samanlainen skitsojuttu kuin tampereen poliisit sun pojallesi?
- Hoitsu1748
kunstakaapeli kirjoitti:
se mikke lienee sulle nykyään vähän samanlainen skitsojuttu kuin tampereen poliisit sun pojallesi?
Toi kunstakaapeli on se Origami pössykkä. Rassukka älykääpiö.
- Harhaluuloton
Tutkiskelijapas kirjoitti:
Inga 88 on itse se Mikki Origami. Mistä muuten sait päähäsi että siitä on jo vuosia aikaa kun olet saanut potkut sefun toimestasi?? Eihän ajankohtaa ole missään mainittu. Miten se kaljupääsi, tai paremminkin se tukaton otsalohkosi jakselee Origami... heheheh:) ottiko sefua leikkiessäsi niin lujille että karvat karis päästäsi.. heh:):). kalju kalju pää ei saa se olla, eikä polttaa loppitupakkaa... hehe.
Minä vuosina Mikke on mielestäsi edes ollut jollain palstalla joku "sefu"?
- NDSJD

Mikkehän oli se joku vitun sirko, joka itsekseen riiteli tässä taannoin..oi tuota huomionkipeyttä ja nyt hän on joku sinde vm 82!
- -40%
NDSJD kirjoitti:
Mikkehän oli se joku vitun sirko, joka itsekseen riiteli tässä taannoin..oi tuota huomionkipeyttä ja nyt hän on joku sinde vm 82!
Kyllä varmaan kieroilun huippusi on jo lähellä, kun nyt yrität omat "ammattirumpali" sirkomarkosikin (ja muutkin monen nimimerkin hahmosi) esittää jo muiden hahmoina. Nolottaako sinua sirkosi ammattitaidottomuus ja huimat väitteesi näin jälkikäteen, vai mistä syystä yrität juttujasi muiden tekemiksi esittäät? Sellaista se on kun leikkii asioilla, joista ei oikeasti mitään ymmärrä.
Vieläkään et ole vastannut, että miltä sinusta tuntuu se asia, että Mikkestä tuli itseoppien yksi motorisesti taitavimpia rumpaleita maailmassa sinä aikana kun sinä häiriköit täällä hänen ja muidenkin nimimerkeillä? Eli ihan muutamassa vuodessa. Ajattelitko silloin aikoinasi, että sinusta tulee suurikin legenda maailmanlaajuisesti, kun vuosia vain häiriköit? - Make keravalta
Harhaluuloton kirjoitti:
Minä vuosina Mikke on mielestäsi edes ollut jollain palstalla joku "sefu"?
Ei se mikään sefu ollut vaan sirko. Siis mikke kirjoitteli itselleen Sirkona pari kolme vuotta sitten. Sai oman rummunsoittonsa esille siten.
- Tractor beamer
-40% kirjoitti:
Kyllä varmaan kieroilun huippusi on jo lähellä, kun nyt yrität omat "ammattirumpali" sirkomarkosikin (ja muutkin monen nimimerkin hahmosi) esittää jo muiden hahmoina. Nolottaako sinua sirkosi ammattitaidottomuus ja huimat väitteesi näin jälkikäteen, vai mistä syystä yrität juttujasi muiden tekemiksi esittäät? Sellaista se on kun leikkii asioilla, joista ei oikeasti mitään ymmärrä.
Vieläkään et ole vastannut, että miltä sinusta tuntuu se asia, että Mikkestä tuli itseoppien yksi motorisesti taitavimpia rumpaleita maailmassa sinä aikana kun sinä häiriköit täällä hänen ja muidenkin nimimerkeillä? Eli ihan muutamassa vuodessa. Ajattelitko silloin aikoinasi, että sinusta tulee suurikin legenda maailmanlaajuisesti, kun vuosia vain häiriköit?Jos se ei pitäisi paikkaansa, niin tuskin tuolla tavalla kukaan reagoisi, mutta kyllä se vaan taitaa olla totta. Se Mikke on sibde82 yms. "ystävänsä"!
- Älä ole pimennossa
Make keravalta kirjoitti:
Ei se mikään sefu ollut vaan sirko. Siis mikke kirjoitteli itselleen Sirkona pari kolme vuotta sitten. Sai oman rummunsoittonsa esille siten.
Noinko sinä haluat asiat muistaa nyt sen jälkeen, kun se taannoinen huippurumpalisi sirkomarko ei ollutkaan muuta kuin vain se sama nettihäirikkösinä, eli mytomaaninen valehtelija ja wikipedia-tasoinen soittamisen ammattilainen, jolla oli vieläpä ihan samanlainen mikkeneuroosi kuin sinullakin? Mikkellä tuskin olisi ollut edes aikaa kirjoittaa siinä määrin, mitä nyt uskottelet kun et omia juttujasikaan enää kestä, vaan yrität sälyttää nekin muiden harteille, eikä kukaan joka osaa soittaa rumpuja edes olisi osannut kirjoittaa niin suurta hevonpaskaa mitä se sirko, joka ei tiennyt mistään mitään, vaan oli ihan pelkkä pelle.
- Mytomaani-mikke
Älä ole pimennossa kirjoitti:

Kuka on Sirko?
- Pajatso palaa
Tractor beamer kirjoitti:
Jos se ei pitäisi paikkaansa, niin tuskin tuolla tavalla kukaan reagoisi, mutta kyllä se vaan taitaa olla totta. Se Mikke on sibde82 yms. "ystävänsä"!
Tuo Mikken voimakas reagointi omaan nimimerkkiin on outoa, mutta skitsofreenikolle ymmärrettävää. Herää kysymys hänen hädästänsä ja elämän tuskasta. Hän on kuin ajojahdissa, jossa hänen omat painajaisensa ovat ajaneet hänet nurkkaan. Toisaalta tuo voimakas huomionhakuisuus yhdistyneenä narsistiseen oireyhtymään vain pakottaa hänet huutamaan. Kunpa kaikki kääntyisi lopulta hyvin hänen elämässään!
- Suosikkisopimus
Pajatso palaa kirjoitti:

Voi Jeesus, Jumalan lapsi, mitä mikke-neuroottisen amatööripsykologin selitystä ihmisestä, jota et tunne lainkaan, ja jonka elämästä et tiedä mitään muuta kuin vain oman harhaisen mielikuvituksesi luomat näkemykset.
Tiesitkö muuten jo sen, että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde? - Sannamari b
Pajatso palaa kirjoitti:
Tuo Mikken voimakas reagointi omaan nimimerkkiin on outoa, mutta skitsofreenikolle ymmärrettävää. Herää kysymys hänen hädästänsä ja elämän tuskasta. Hän on kuin ajojahdissa, jossa hänen omat painajaisensa ovat ajaneet hänet nurkkaan. Toisaalta tuo voimakas huomionhakuisuus yhdistyneenä narsistiseen oireyhtymään vain pakottaa hänet huutamaan. Kunpa kaikki kääntyisi lopulta hyvin hänen elämässään!
Joo, hetken mietittyäni havaitsen, että tuo mikke on paska rumpali ja patologinen valehtelija. Toivottavasti saa asiansa kuntoon.
- Pellerno
Sannamari b kirjoitti:
Joo, hetken mietittyäni havaitsen, että tuo mikke on paska rumpali ja patologinen valehtelija. Toivottavasti saa asiansa kuntoon.
Kerroppa meille muillekin millä mallilla ne Mikken asiat sinusta ovat? Eli mitä sinä kuvittelet niistä asioiden tiloista, joista et varmaan oikeasti yhtään mitään tiedä? Motorisesti hän ainakin on yksi maailman taitavimmista rumpaleista tällä hetkellä, joten siitä faktasta ei enää voi kuvitella mitään vaikka nimimerkkiä vaihtaisi useastikin kun siitä jotain muuta kuvittelee.
Kuvitteletko sinäkin että hän on uskonnollinen hahmo, kuten Jouko kuvittelee, vai oletko muuten vain joku avohoidossa roikkuva mikke-friikki, jota tykkää virtuoosimaisesta rumpujensoitosta, jonka itsekin olisi ehtinyt oppimaan, mutta aika meni sen Mikken touhujen päivittäiseen pähkäilyyn?
- YöValvojaB4
Tässä juuri aloitan näiden erilaisten huumeiden kanssa leikkineiden ihmisten/potilaiden aamutoimia. Mukana useita cannabiksen aiheuttamien psyykkisten sairauksien vuoksi hoitoon joutuneita. Rassukat kun eivät osaa edes nukkua öitään rauhassa vaan keskellä yötäkin heräävät vaikeaan psyykkiseen pahaan oloon jota sit on pakko jotenkin lievittää ja lääkitä. Mutta kun sitäkään lääkettä ei voi antaa mielin määrin, niin voitte uskoa että välillä huuto ja valitus on kovaa. Tämä ei ole heikkohermoisten työtä. Osalle pitää vaihtaa vaipat tai petivaatteet kuiviin näin aamuyöstä. Mutta jos siitä huolimatta jonkun mielestä cannabis on maailman vähähaittaisin huume, niin silloin hän ei ole asioista oikealla lailla tietoinen. Mutta nyt on mentävä auttamaan näitä "harhaopin uhreja".
- 80.76
Joo, varmaan sun pitää mennä auttamaan, kun olet kova valehtelemaan, mutta et taida sinäkään vaan tietää kannabista vähähaittaisempaa päihdettä maailmassa, vaikka kuinka taas leikkisit jotain hoitajaa. Olet sitä ennenkin tehnyt, muistatko?
- xcvsdds
YöKastelija4B voi pitää turpansa kiinni kun ei tiedä mistään mitään.
- Narkin tunteva
Mikke orig on suuri vitsi.
Mesoaa kokoajan kannabiksen vähähaittaisuudesta, vastailee itselleen jne. ja kuitenkin on ITSE saanut kannabiksenkäyttönsä ansiosta ainakin kuusi lääkärin diagnosoimaa kannabispsykoosia ja ollut niiden takia jopa mielisairaalassakin pari kertaa hoidettavana. Mikke sai puhkaistua itselleen skitsofrenian kannabisnarkkarointinsa vuoksi.
Lisäksi Mikke on sitä mieltä, että kannabiksenkäyttömäärät päihdekäyttöön verrattuna voi hyvin monikymmenkertaistaa ilman haittoja.
Tähän Mikken väitteeseen eivät usko edes hänen läheisensä, hänen isänsä ja Eeva-vaimonsa. He olisivat taatusti eri mieltä kannabiksen "vähähaittaisuudesta", mikäli mikke päättäisi ilmoittaa, että lisäisi päivittäisen kannabisannoksensa monikymmenkertaiseksi (mikä määrä se sitten olisikaan) nykyiseen verrattuna ja koska siitä ei olisi mitään haittoja hänen mukaansa, niin vaihtaisi kannabislajikkeenkin samantien vaikka Super Skunkiksi. Kannabistahan sekin on.
Tätähän Mikke ei tee. Hän ei lisää OMAA kannabiksenkäyttöään monikymmenkertaiseksi. Ei, koska hänkin on sitä mieltä, että siitä olisi hänelle haittoja, se ei olisi hänelle itselleen "Vähähaittaista".
Mikke ei usko itsekään omaan väitteeseensä kannabiksen "vähähaittaisuudesta" eikä siksi tietenkään monikymmenkertaista omaa kannabisannostaan. Ja oikeassa siinä onkin. Hän päätyisi siinä tapauksessa jälleen pikavauhtia mielisairaalaan ihmettelemään sitä, että "kuinkas sitä oikein tänne lataamoon taas tuli päädyttyäkään taas, kun ei sitä kahviakaan tullut juotua..."- repe ukist
joo hah hah.niin siinä v armaan kävisi.
kannapis on paskaa. on se - koneistajaX
repe ukist kirjoitti:
joo hah hah.niin siinä v armaan kävisi.
kannapis on paskaa. on seREPS!
Kovasti olen miettinyt itsekin monta vuotta, enkä millään keksi muuta niin paskaa päihdettä kuin kannabis. - Psyk.
Jos skitsofreenikolla ei ole ollut sairaalahoitoa vaativaa psykoosijaksoa yli kymmeneen vuoteen, niin minusta on ihan sama mitä käyttää ja kuinka paljon. Varmasti olet itsekin tietoinen tutkimuksista, joiden mukaan kannabis saattaa auttaa skitsofreenikoita heidän sairaudessaan?
- Mukke6
Psyk. kirjoitti:

Ja jos vielä ajattelee, että niiden vuosien aikana kun päivittäin kannabista käyttävä skitsofreenikko ei ole joutunut sairaalahoitoa vaativaan psykoosiin, on Suomessa kuollut alkoholiin yli 40 000 ihmistä, niin kyllähän se kannabiksen haitallisuus on erittäin vähäinen.
- Mukke6
"Lisäksi Mikke on sitä mieltä, että kannabiksenkäyttömäärät päihdekäyttöön verrattuna voi hyvin monikymmenkertaistaa ilman haittoja. "
Ihan normaalia kannabiksen lääkekäyttöähän tuo on, eikä mitenkään Mikke-sidonnaista asiaa. Kerroppa nyt niistä haitoista, joita kannabiksen lääkekäyttäjille on tullut useiden grammojen kannabiksen päivittäiskäytön johdosta? - Teppo Servo
Melkoisen epämääräiseltä hourailulta näyttää kyllä nyt juttusi. Sinusta siis skitsofreenikon pitäisi käyttää vieläkin vaan enemmän kannabista, että olisit asiaan tyytyväisempi? Eikö se ole hyvä määrä, jonka nyt käyttää, ja jos ei, niin mikä on pääasiallisin ongelmakohta? Liian vähäinen psykoosien määräkö suhteessa käytettyyn kannabismäärään?
- Kuivakäymälä 110 l
Mukke6 kirjoitti:
Ja jos vielä ajattelee, että niiden vuosien aikana kun päivittäin kannabista käyttävä skitsofreenikko ei ole joutunut sairaalahoitoa vaativaan psykoosiin, on Suomessa kuollut alkoholiin yli 40 000 ihmistä, niin kyllähän se kannabiksen haitallisuus on erittäin vähäinen.
Meillä on Suomessa se periaate, että alkoholihaittojen määrällä ei ole väliä, koska huumevalistuksessa emme piittaa muista aineista kuin kannabiksesta. Huomasit varmaan eilen, että yksi huumevalistaja jäi taas kiinni huumekaupasta? Kuinkahan paljon hän on käsitellyt fanaattisesti Juokon kannabisrasvaa valistuksessaan, samalla kun oli itse ollut merkittävä huumekauppias? Kannabiksen kieltokakia kannattaa ainoastaan huumekauppias, huumevalistaja ja poliisi, ja edellämainittu sankari oli ollut molempia ensimmäiseksi mainittuja.
- Mikki O.
Kuivakäymälä 110 l kirjoitti:

Suomessa on varmasti muitakin huumevalistajia, jotka myyvät huumeita myös. Irti Huumeista ry taas on osa skientologihuijausta. Ruotsissahan syntyi juuri kohu, kun joku "huumevalistusjärjestö" paljastui vain pelkäksi huijarijärjestöksi, joka levitti keksittyjä huumehaittajuttuja, eli ihan samanlaista valehtelua rahasta, mitä täällä on Ihry tehnyt vuosikymmeniä.
Suomessa huumevalistus on huumeita mainostava uskonto, jolla ei ole mitään tekemistä itse päihde- tai huumehaittojen vähentämisen kanssa. Tärkeintä on vain uskonnon (ja sen rahoituksen) säilyminen muuttuvasssa maailmassa, jossa totuus asioista ei ole uskonnolle mieluinen.
- Laaduntarkkailija
Kuvailisin kannabista lähinnä yhdellä laatusanalla:
PASKAAA- Kesähinnat lintsille
Totta!
Minäkään en tiedä paskempaa ainetta mitä kannabis on. Ei lainkaan vähähaittaista. - Lottovoittaja -89
Kesähinnat lintsille kirjoitti:
Totta!
Minäkään en tiedä paskempaa ainetta mitä kannabis on. Ei lainkaan vähähaittaista.Ihme juttu! Minäkään en tiedä paskempaa ainetta mitä kannabis on.
Täytyy olla kyllä melkoinen idiootti, että viitsii sotkeentua niin paskaan tavaraan.
- Paul Di Resta
Mikken täytyy tosiaan tehdä kannabiksesta maailman valehdelluin huume, mikäli hän kuvittelee, että hän saa valehdeltua kannabiksen vähähaittaiseksi.
Ensimmäiseksi hänen täytyy valehdella se itselleen, sillä hän ei itsekään usko manifestiaan kannabiksen vähähaittaisuudesta itselleen, mikäli lisäisi annostuksensa monikymmenkertaiseksi päihdekäyttöön verrattuna. Omaa kannabisannostustaan hän ei uskalla lisätä.
Pelkää aiheutuvia haittoja, kuten hänen omaisensa.- Jouni Hesasta
JOO! HOH-HOH!
Paska päätyisi mielisairaalaan oman empiirisen kokeensa ansiosta.
Ja jos minulta kysytään, niin se olisi sille paskakasalle ihan oikein. - Mukke6
Jouni Hesasta kirjoitti:
JOO! HOH-HOH!
Paska päätyisi mielisairaalaan oman empiirisen kokeensa ansiosta.
Ja jos minulta kysytään, niin se olisi sille paskakasalle ihan oikein.Mitä mieltä olet siitä MIkken empiirisestä kokeesta, johon hän sai innoituksen Irti Huumeista ry:n valistusmateriaalista, ja jonka kokeen johdosta hänestä tuli yksi maailman motorisesti taitavimmista rumpaleista? Huono homma kannaltasi, että tuotakaan faktaa et kykene kovastakaan mustamaalaamisesta huolimatta poistamaan maailmasta, vaikka tekisit sitä edelleenkin joka päivä monen vuoden ajan, kuten olet jo tehnytkin.
Hieno empiirinen koe, yli 10 000 harjoitustuntia, sinun häiriköidessäsi mikke-vihassasi varmaan saman ajan tällä palstalla. Kuinka hyvä olisit soittamaan, jos olisit käyttänyt häiriköintiaikasi itsekin jonkun instrumentin soiton harjoitteluun? Ehkä olisit soittajana parempi kuin häiriköijänä, kun siinä hommassa et ole lainkaan kehittynyt vuosien aikana, vaikka olet siihen tuhansia tunteja käyttänytkin.
- elefantin marssi
Yksi kaveri sanoi töissä, että aikuisten oikeasti maailmassa ei ole kannabista paskempaa huumetta. Kertoi eräästä narkista, joka kannabisnarkkaroi itsensä pariin kertaan mielisairaalaankin ja skitsofreenikoksi ja oli siltikin sitä mieltä, että kannabis on ollut sille vähähaittaista.
- jugend kerg
ei kyllä tuu mullekaan mieleen paskempaa huumetta, vaikka kovin mietin.
- Mukke6
jugend kerg kirjoitti:
ei kyllä tuu mullekaan mieleen paskempaa huumetta, vaikka kovin mietin.
Eipä tuo perityypillinen asioiden läskiksi laittaminen sitä faktaa muuta, että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde.
- fiksu ja taitava
Hauska ketju, enkä itsekään tiedä kannabista paskempaa huumetta.
- Teppo Servo
Varmaan sitten kun tässä ketjussa tulee 500 viestiä täyteen, niin uuden ketjun otsikkona on "Kannabis - vieläkin vähähaittaisin päihde". Sitähän se on silloinkin.
- 9.8%
Teppo Servo kirjoitti:
Varmaan sitten kun tässä ketjussa tulee 500 viestiä täyteen, niin uuden ketjun otsikkona on "Kannabis - vieläkin vähähaittaisin päihde". Sitähän se on silloinkin.
Voi uusi otsikko olla vaikka "Mikke - motorisesti taitavimpia rumpaleita."
Yritä toki kiistää, siihen jatkoksi. - pasi hardenson
9.8% kirjoitti:
Voi uusi otsikko olla vaikka "Mikke - motorisesti taitavimpia rumpaleita."
Yritä toki kiistää, siihen jatkoksi.eiks olisi parempi yrittää todistaa asia. kun kerran kaikki sitä mieltä, että mikke on varsi n surkea rumpali? Siitähän on hänen itsensä lataamat todisteetkin netissä - jos käsityskykysi ei riitä asian ymmärätämiseen, niin silloin sinun kanattaa vain katsella kuvajaista peilistä.
- ota lomaa
pasi hardenson kirjoitti:
eiks olisi parempi yrittää todistaa asia. kun kerran kaikki sitä mieltä, että mikke on varsi n surkea rumpali? Siitähän on hänen itsensä lataamat todisteetkin netissä - jos käsityskykysi ei riitä asian ymmärätämiseen, niin silloin sinun kanattaa vain katsella kuvajaista peilistä.
Missähän niitä "kaikkien" kommentteja nyt sitten on siitä surkeudesta? Et kyennyt edes mitään linkkejä toimittamaan minnekään, vaikka kovin uhoatkin. Käsityskykysi ei tosiaan riitä soittoasioiden suhteen, se on jo täysin selvää, mutta kykenisitkö jo toimittamaan jotain linkkejä, joissa ne "kaikki" ovat surkeudesta samaa mieltä? Tuskin kykenet.
- gregorius K
ota lomaa kirjoitti:

Minunkin mielestäni Mikke on huono rumpali. Eihän hän pysy edes tahdissa. Todisteet voit itse katsoa netistä. Turha sinun asiasta nassuttaa, kun asiahan on päivänselvä.
- ota lomaa
gregorius K kirjoitti:
Minunkin mielestäni Mikke on huono rumpali. Eihän hän pysy edes tahdissa. Todisteet voit itse katsoa netistä. Turha sinun asiasta nassuttaa, kun asiahan on päivänselvä.
Ajattele, että olet sanonut nuo samat asiat ainakin tuhannella eri nimimerkillä, ja se yksi ketju poistettiinkin kokonaan, jossa sanoit samat asiat monen nimimerkin takaa aiemmin. Sinusta ei ole selvästi tullut yhtään mitään, ja jokapäiväinen mustamaalaamisesikin on todella maneerista, kun taas Mikkestä tuli yksi motorisesti taitavimpia rumpaleita sinä aikana kun sinä häntä ja muitakin herjasit tällä palstalla, ja todisteet voit tosiaankin katsoa netistä.
Youtubeenkaan et uskalla mennä asiasta mitään väittelemäänkään niiden kanssa, jotka ovat asiasta eri mieltä kanssasi, koska olet vain se sama häirikköpelle, joka täällä on jo vuosia häiriköinyt monien ihmisten nimimerkeillä.
Laita toki nyt linkkiä jonnekin, missä on ne "kaikki" ja niiden kommentit. Etkö pysty? No, voi. - wiljappi
gregorius K kirjoitti:
Minunkin mielestäni Mikke on huono rumpali. Eihän hän pysy edes tahdissa. Todisteet voit itse katsoa netistä. Turha sinun asiasta nassuttaa, kun asiahan on päivänselvä.
oisko jossain sitten jotain videoita? mitä katsoa?
- gregorius K
ota lomaa kirjoitti:
Ajattele, että olet sanonut nuo samat asiat ainakin tuhannella eri nimimerkillä, ja se yksi ketju poistettiinkin kokonaan, jossa sanoit samat asiat monen nimimerkin takaa aiemmin. Sinusta ei ole selvästi tullut yhtään mitään, ja jokapäiväinen mustamaalaamisesikin on todella maneerista, kun taas Mikkestä tuli yksi motorisesti taitavimpia rumpaleita sinä aikana kun sinä häntä ja muitakin herjasit tällä palstalla, ja todisteet voit tosiaankin katsoa netistä.
Youtubeenkaan et uskalla mennä asiasta mitään väittelemäänkään niiden kanssa, jotka ovat asiasta eri mieltä kanssasi, koska olet vain se sama häirikköpelle, joka täällä on jo vuosia häiriköinyt monien ihmisten nimimerkeillä.
Laita toki nyt linkkiä jonnekin, missä on ne "kaikki" ja niiden kommentit. Etkö pysty? No, voi.Se, että asiasta on samaa mieltä kuin muut, ei tarkoita, että kirjoittaisin eri nimimerkeillä. En edes ymmärrä sellaista, varmaan itse ymmärrät sellaisen päälle, jos kerran alat toista syyttämään? Enkä edes tiedä, mistä ketjusta puhut. Minunkin mielestäni Lyde Lyytikäinen on tällä hetkellä motorisesti maailman parhain rumpali, hänen kykynsä soittaa on ylivertainen ja hän hallitsee musiikin notaatiot suvereenisti. Hän hallitsee taitavasti kapulatekniikkansa, joka on muuten avan uniikkia ja jos hän tekee "virheitä" on ne tahallisia, sellaisia juttuja antamaan ilmaa tai paremminkin tarinaa hänen soittoonsa. Hän on kiistatta paras rumpali maailmassa tällä hetkellä ja se on nyt vain sellainen fakta, jonka joudut Mikke nielemään. Ei sinun nyt kannata tästä asiasta ruveta jankuttamaan ja riitelemään, ota vaikka oppia hänen soitostansa.Katsele niitä Lyden videoita ja kokeile samoja juttuja, niin saatat tajuta, että puhun aivan tosiasioita tässä eli kaikkea hyvää elämääsi ja harjoittelusi tiellä oikeaksi rumpaliksi.
- gregorius K
wiljappi kirjoitti:
oisko jossain sitten jotain videoita? mitä katsoa?
Youtubessa, laita hakusanaksi Lyde Lyytikäinen. Hän säveltää ja laulaa. Hän on muusikko, jonka pääinstrumentti on rummut. hieno mies. Tosi rento tyyppi.
- honkottaja
pasi hardenson kirjoitti:
eiks olisi parempi yrittää todistaa asia. kun kerran kaikki sitä mieltä, että mikke on varsi n surkea rumpali? Siitähän on hänen itsensä lataamat todisteetkin netissä - jos käsityskykysi ei riitä asian ymmärätämiseen, niin silloin sinun kanattaa vain katsella kuvajaista peilistä.
näin juuri, eikö olisi parempi yrittää todistaa olevansa hyvä rumpali, jos kaikkien mielestä on huono rumpali? Miksi siis laittaa joku tuollainen järjetön avaus ja odottaa siihen haukkuja? Kuulostaa joltain ridanhaastajan jutulta.
- omnipekka
honkottaja kirjoitti:
näin juuri, eikö olisi parempi yrittää todistaa olevansa hyvä rumpali, jos kaikkien mielestä on huono rumpali? Miksi siis laittaa joku tuollainen järjetön avaus ja odottaa siihen haukkuja? Kuulostaa joltain ridanhaastajan jutulta.
Kyllä se aika selvästi on jo todistettu, mutta osalla ei vain ymmärryskyky aina riitä konkreettisten todisteiden käsittämiseen, vaikka niitä omin silmin voi katsoa ja korvin kuulla, eikä ego anna periksi, että menisi kyselemään niiltä, jotka jotain tietävät jos itse ei asiaa ymmärrä. Liian vähän harjoitusta takana, nettihäiriköintiä ei lasketa treeniksi. Ainakaan ei ole auttanut soittosi suhteen, vai onko?
- xxx xxx xxxx
omnipekka kirjoitti:

Missä se on todistettu? hänen videothan vain todistaa, että hän on huono soittaja. katso vaikka ne 17 "Vangin toivetta". Äijä ei pysy edes tahdissa vaikka taustalla soi musiikki. Katso nyt niitä videoita ja lopeta tuo vaahtoaminen. Ei siinä ole mitään tekemistä kenenkään muun kuin Mikken oman haavemaailman ja egon kanssa. Ei vain jaksa selittää sinulle tätä päivänselvää asiaa ja olet selvästi itse se Mikke, koska ei kukaan muu kuin hän kirjoittelisi tuollaisia kommentteja kuin juuri kirjoittelet. Olemme siis eri mieltä asiasta sinä ja me muut. Niin, en ole ainoa jonka mielestä olet huono soittaja. Katso niitä Lyden videoita ja kokeile samoja juttuja. Opit varmasti jotain uutta.
- laama-antti
gregorius K kirjoitti:
Se, että asiasta on samaa mieltä kuin muut, ei tarkoita, että kirjoittaisin eri nimimerkeillä. En edes ymmärrä sellaista, varmaan itse ymmärrät sellaisen päälle, jos kerran alat toista syyttämään? Enkä edes tiedä, mistä ketjusta puhut. Minunkin mielestäni Lyde Lyytikäinen on tällä hetkellä motorisesti maailman parhain rumpali, hänen kykynsä soittaa on ylivertainen ja hän hallitsee musiikin notaatiot suvereenisti. Hän hallitsee taitavasti kapulatekniikkansa, joka on muuten avan uniikkia ja jos hän tekee "virheitä" on ne tahallisia, sellaisia juttuja antamaan ilmaa tai paremminkin tarinaa hänen soittoonsa. Hän on kiistatta paras rumpali maailmassa tällä hetkellä ja se on nyt vain sellainen fakta, jonka joudut Mikke nielemään. Ei sinun nyt kannata tästä asiasta ruveta jankuttamaan ja riitelemään, ota vaikka oppia hänen soitostansa.Katsele niitä Lyden videoita ja kokeile samoja juttuja, niin saatat tajuta, että puhun aivan tosiasioita tässä eli kaikkea hyvää elämääsi ja harjoittelusi tiellä oikeaksi rumpaliksi.
juttusi on nykyisin jo ihan samantasoista kuin pallarin "oliiviöljy"-säälittävyyskin iltalehdessä, kun kysyttiin sitä vähähaittaisinta päihdettä maailmassa.
sellaisessa pitkässä keskusteluketjussa vähän aikaa sitten, ja johon on linkki tässäkin ketjussa.
jos ei ole kannabista vähähaittaisempaa päihdettä maailmassa, niin ei sitten ole, mutta oliiviöljykään ei ole oikea vastaus. - laama-antti
xxx xxx xxxx kirjoitti:
Missä se on todistettu? hänen videothan vain todistaa, että hän on huono soittaja. katso vaikka ne 17 "Vangin toivetta". Äijä ei pysy edes tahdissa vaikka taustalla soi musiikki. Katso nyt niitä videoita ja lopeta tuo vaahtoaminen. Ei siinä ole mitään tekemistä kenenkään muun kuin Mikken oman haavemaailman ja egon kanssa. Ei vain jaksa selittää sinulle tätä päivänselvää asiaa ja olet selvästi itse se Mikke, koska ei kukaan muu kuin hän kirjoittelisi tuollaisia kommentteja kuin juuri kirjoittelet. Olemme siis eri mieltä asiasta sinä ja me muut. Niin, en ole ainoa jonka mielestä olet huono soittaja. Katso niitä Lyden videoita ja kokeile samoja juttuja. Opit varmasti jotain uutta.
onko sinulla linkkiä johonkin videoihin, joita pitäisi katsoa?
- kohteliaasti kysyy..
laama-antti kirjoitti:
juttusi on nykyisin jo ihan samantasoista kuin pallarin "oliiviöljy"-säälittävyyskin iltalehdessä, kun kysyttiin sitä vähähaittaisinta päihdettä maailmassa.
sellaisessa pitkässä keskusteluketjussa vähän aikaa sitten, ja johon on linkki tässäkin ketjussa.
jos ei ole kannabista vähähaittaisempaa päihdettä maailmassa, niin ei sitten ole, mutta oliiviöljykään ei ole oikea vastaus.millä tavalla jonkun mielipide rumpujensoitosta ja vielä hyvästä sellaisesta voi jotain noin kovasti ärsyttää?
- ______-- _
laama-antti kirjoitti:
onko sinulla linkkiä johonkin videoihin, joita pitäisi katsoa?
http://www.youtube.com/watch?v=G6rXPeS9UWg
Tuossa erinomainen esimerkki Lyden soitosta. Hän on hemmetin mukava ihminen, sydämellinen ja eräs maailman motorisesti paras rumpujensoittaja. Hän hallitsee suvereenisti musiikin lajit. Menestystä harjoittelusi tiellä ja muutenkin elämääsi paljon onnea ja hyviä hetkiä!! - laama-antti
______-- _ kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=G6rXPeS9UWg
Tuossa erinomainen esimerkki Lyden soitosta. Hän on hemmetin mukava ihminen, sydämellinen ja eräs maailman motorisesti paras rumpujensoittaja. Hän hallitsee suvereenisti musiikin lajit. Menestystä harjoittelusi tiellä ja muutenkin elämääsi paljon onnea ja hyviä hetkiä!!tarkoitin niitä mikken videoita. onko niihin jotain linkkiä, oliiviöljypoika?
- möller89
______-- _ kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=G6rXPeS9UWg
Tuossa erinomainen esimerkki Lyden soitosta. Hän on hemmetin mukava ihminen, sydämellinen ja eräs maailman motorisesti paras rumpujensoittaja. Hän hallitsee suvereenisti musiikin lajit. Menestystä harjoittelusi tiellä ja muutenkin elämääsi paljon onnea ja hyviä hetkiä!!katsoin tämän hauskan videon. Hauska tuo aamuherätys, kun mies makaa vuoteella. Nojoo, selvästi järkätty juttu (niinkuin moni hyvä juttu on), mutta tuo rumpusoolo on uskomattoman hieno. Laskin, että hänellä ainakin 5 kitaraa, bongorummut, koskettimet ja kongat, neljä vahvistinta ja sitten tuo rumpusetti. Uskon, että hän on paras tai en siis itse soita, mutta jotenkin vain tuosta soitosta sen kuulee, että hän on hyvä. Tulee hyvä fiilis, kun katselee tuota videota.
- hähähää
gregorius K kirjoitti:
Se, että asiasta on samaa mieltä kuin muut, ei tarkoita, että kirjoittaisin eri nimimerkeillä. En edes ymmärrä sellaista, varmaan itse ymmärrät sellaisen päälle, jos kerran alat toista syyttämään? Enkä edes tiedä, mistä ketjusta puhut. Minunkin mielestäni Lyde Lyytikäinen on tällä hetkellä motorisesti maailman parhain rumpali, hänen kykynsä soittaa on ylivertainen ja hän hallitsee musiikin notaatiot suvereenisti. Hän hallitsee taitavasti kapulatekniikkansa, joka on muuten avan uniikkia ja jos hän tekee "virheitä" on ne tahallisia, sellaisia juttuja antamaan ilmaa tai paremminkin tarinaa hänen soittoonsa. Hän on kiistatta paras rumpali maailmassa tällä hetkellä ja se on nyt vain sellainen fakta, jonka joudut Mikke nielemään. Ei sinun nyt kannata tästä asiasta ruveta jankuttamaan ja riitelemään, ota vaikka oppia hänen soitostansa.Katsele niitä Lyden videoita ja kokeile samoja juttuja, niin saatat tajuta, että puhun aivan tosiasioita tässä eli kaikkea hyvää elämääsi ja harjoittelusi tiellä oikeaksi rumpaliksi.
Entä ne kuuluisat "kaikkien" kommentit, ne puuttuvat vielä? Taitavat jäädä puuttumaankin, kun ei ollutkaan kuin vain sinä monella nimimerkillä, joka sitten luulit olevasi ne "kaikki"?
- lydelyde
möller89 kirjoitti:
katsoin tämän hauskan videon. Hauska tuo aamuherätys, kun mies makaa vuoteella. Nojoo, selvästi järkätty juttu (niinkuin moni hyvä juttu on), mutta tuo rumpusoolo on uskomattoman hieno. Laskin, että hänellä ainakin 5 kitaraa, bongorummut, koskettimet ja kongat, neljä vahvistinta ja sitten tuo rumpusetti. Uskon, että hän on paras tai en siis itse soita, mutta jotenkin vain tuosta soitosta sen kuulee, että hän on hyvä. Tulee hyvä fiilis, kun katselee tuota videota.
Mukavaa, että pidät hänen videoistansa! Lyde Lyytikäisen musiikillinen nerous on välillä hämmästyttävää. Hänen soittonsa on välillä villiä kuin kerubin laukkaa kuivalla aavikolla noustessaan kohti impyen kukkuloita, mutta välillä soitto on vain pelkistetyn yksinkertaista kuin kastepisaran putoamista kukan lehdeltä, pienesti ja herkästi.
Aivan selvästi pystyy jo miehen soiton perusteella - siis täysin tuntematta tuota Lydeä eli patteristonsa takana olevaa henkilöä - sanomaan, että hänellä on jotain sanottavaa. Lyde on kehittänyt kymmenientuhansien harjoittelukertojensa aikana oman ajattelutekniikan soitolleen ja tämä ajattelutekniikka eli nähdä asiat värien ja kuvien ja erilaisten symbolien merkityksenä on tuonut hänelle ylivertaisen aseman soittajana. Jokainen Lyden soittamna kappale on tarina tai tulkinta elämästä. Myös siksi jokainen kappale on heijastus tuota uniikkia, tämän hetken motorisesti lahjakkaimman rumpalin persoonaa. Juuri tuo persoonallinen soitannollinen ”ote” tai ”riemu” yhdistettynä hänen täydelliseen kapulatekniikkaan ja pienimpienkin nyanssien ja musiikin notaatioiden suvereeniin hallintaan, on johtanut hänet tämän hetken motorisesti parhaimmaksi rumpaliksi. Tästähän on täysin selvät todisteet Youtubessa ja miehen portfoliokin puhuu jo puolestansa – Hän on tämän hetken rytmisesti, teknisesti ja varsinkin motoriikaltaan maailman paras rumpali.
Jos kuulijan/katselijan käsityskyky ei asian ymmärtämiseen sitten riitä vaikka selvät todisteet netissä Youtubessa videoilla, ei asialle voi mitään ja täytyy näin allekirjoittaneena hiljaa todeta mielessään, että joillakin ei musiikin käsityskykyä ole ja samalla säälin heidän elämäänsä, koska oma elämäni ilman musiikkia olisi hyvin surullista. Elämähän on sinfonia ja jokaisella ihmisellä siinä osansa kuten Hazrat Inayat Khankin viisaasti sanoi.
Mutta Lyden soitannollinen ylivertaisuus ei ole tullut ilmaiseksi. Ehkäpä kaiken hänen motorisen ylivertaisuuden taustalla piilee sitkeys, joka ei ole toteutunut voittojen kautta. Se on noussut vastoinkäymisiten suosta, kun hän itsekehittämillään harjoituksiaa kävi lävitse kovaa rääkkiä ja vain päätti ettei ikinä antaudu - ja vasta tuon sitkeyden ymmärtämisen kautta hänestä on tullut eräs motorisesti maailman paras rumpali, ellei sitten paras.
http://www.youtube.com/watch?v=L5LaXcaJdgQ - 17%
hähähää kirjoitti:
Entä ne kuuluisat "kaikkien" kommentit, ne puuttuvat vielä? Taitavat jäädä puuttumaankin, kun ei ollutkaan kuin vain sinä monella nimimerkillä, joka sitten luulit olevasi ne "kaikki"?
Minunkin mielestäni Mikke on huono soittaja. Katsoin juuri niitä videoita Youtubesta - ei vakuuttanut. Hän soittaa taustamusiikin päälle eli musiikki ja sen biitti ohjaa rumpalia eikä toisinpäin. Ei tuollainen asetelma toteuta rumpujensoiton funktiota. Hän voi olla maailman paras siinä mitä tekee videoissaan, mutta se ei ole rumpujensoittoa tuon funktion merkityksessä ja kaiken lisäksi hänen soittamansa jutut eivät ole haasteellisia rumpaleille. En menisi nyt sanomaan Mikkeä kovin hyväksikään. Kannattaa tosiaan katsella tuota laitamaani videota ja hänen soittoansa. Siinäpä vasta mainio rumpali, jolla napakka ja tarkka ote sekä musiikaalinen luonne.
http://www.youtube.com/watch?v=G6rXPeS9UWg - lskme
17% kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=G6rXPeS9UWgolet näiden vuosien jälkeen nykyään vain hyvin pahasti itseäsi toistava, vihaamaasi mikkeä mustamaalaavin, vähähaittaisin ja maneerisin olliviöljypoika, ja koska olennaiset on vamaan tässä kannabiskeskustelussa jo todistettu kauan aikaa sitten, niin sitten kun löydät kannabista vähähaittaisemman päihteen maailmasta, niin palaillaan asiaan vaikka sen jälkeen.
jatka entiseen malliin, mutta minusta et ole enää kiinnostava, olethan vain sellainen rasvanlimainen, monen nimimerkin mikkehäiriintynyt oliiviöljypoika. - Marianne C
17% kirjoitti:
Minunkin mielestäni Mikke on huono soittaja. Katsoin juuri niitä videoita Youtubesta - ei vakuuttanut. Hän soittaa taustamusiikin päälle eli musiikki ja sen biitti ohjaa rumpalia eikä toisinpäin. Ei tuollainen asetelma toteuta rumpujensoiton funktiota. Hän voi olla maailman paras siinä mitä tekee videoissaan, mutta se ei ole rumpujensoittoa tuon funktion merkityksessä ja kaiken lisäksi hänen soittamansa jutut eivät ole haasteellisia rumpaleille. En menisi nyt sanomaan Mikkeä kovin hyväksikään. Kannattaa tosiaan katsella tuota laitamaani videota ja hänen soittoansa. Siinäpä vasta mainio rumpali, jolla napakka ja tarkka ote sekä musiikaalinen luonne.
http://www.youtube.com/watch?v=G6rXPeS9UWgKatselin Lyden soittoa ja kylläpä hän on taitava. Onkohan heillä keikkoja? olisi kiva mennä jonnekin festareille seuraamaan ja nauttimaan Lyden kuuluisaa rumputekniikkaa, Huomasitteko, että tuo veijari oli aikoinaan ennätystehtassa..hihii, lieneekö murahaispesässä istuminen tuonut syvyyttä ajattelutekniikkaan vai onkohan se sellainen paikka, että elämä kulkee filminauhana ohitse?? hahhaa
- Herrasmies Espoosta
lydelyde kirjoitti:
Mukavaa, että pidät hänen videoistansa! Lyde Lyytikäisen musiikillinen nerous on välillä hämmästyttävää. Hänen soittonsa on välillä villiä kuin kerubin laukkaa kuivalla aavikolla noustessaan kohti impyen kukkuloita, mutta välillä soitto on vain pelkistetyn yksinkertaista kuin kastepisaran putoamista kukan lehdeltä, pienesti ja herkästi.
Aivan selvästi pystyy jo miehen soiton perusteella - siis täysin tuntematta tuota Lydeä eli patteristonsa takana olevaa henkilöä - sanomaan, että hänellä on jotain sanottavaa. Lyde on kehittänyt kymmenientuhansien harjoittelukertojensa aikana oman ajattelutekniikan soitolleen ja tämä ajattelutekniikka eli nähdä asiat värien ja kuvien ja erilaisten symbolien merkityksenä on tuonut hänelle ylivertaisen aseman soittajana. Jokainen Lyden soittamna kappale on tarina tai tulkinta elämästä. Myös siksi jokainen kappale on heijastus tuota uniikkia, tämän hetken motorisesti lahjakkaimman rumpalin persoonaa. Juuri tuo persoonallinen soitannollinen ”ote” tai ”riemu” yhdistettynä hänen täydelliseen kapulatekniikkaan ja pienimpienkin nyanssien ja musiikin notaatioiden suvereeniin hallintaan, on johtanut hänet tämän hetken motorisesti parhaimmaksi rumpaliksi. Tästähän on täysin selvät todisteet Youtubessa ja miehen portfoliokin puhuu jo puolestansa – Hän on tämän hetken rytmisesti, teknisesti ja varsinkin motoriikaltaan maailman paras rumpali.
Jos kuulijan/katselijan käsityskyky ei asian ymmärtämiseen sitten riitä vaikka selvät todisteet netissä Youtubessa videoilla, ei asialle voi mitään ja täytyy näin allekirjoittaneena hiljaa todeta mielessään, että joillakin ei musiikin käsityskykyä ole ja samalla säälin heidän elämäänsä, koska oma elämäni ilman musiikkia olisi hyvin surullista. Elämähän on sinfonia ja jokaisella ihmisellä siinä osansa kuten Hazrat Inayat Khankin viisaasti sanoi.
Mutta Lyden soitannollinen ylivertaisuus ei ole tullut ilmaiseksi. Ehkäpä kaiken hänen motorisen ylivertaisuuden taustalla piilee sitkeys, joka ei ole toteutunut voittojen kautta. Se on noussut vastoinkäymisiten suosta, kun hän itsekehittämillään harjoituksiaa kävi lävitse kovaa rääkkiä ja vain päätti ettei ikinä antaudu - ja vasta tuon sitkeyden ymmärtämisen kautta hänestä on tullut eräs motorisesti maailman paras rumpali, ellei sitten paras.
http://www.youtube.com/watch?v=L5LaXcaJdgQon mestarillista tuo lyden soitto
- Påsse

http://www.youtube.com/watch?v=L5LaXcaJdgQhttp://www.youtube.com/watch?v=QBtibZMwe3M
katsokaa nyt, uskomaton mies tämä Lytikäinen ja tuo satiiri "arkkuunhan sitä päädytään lopulta".. Tuolla miehellä on asennetta ja näkee, että jätkä todella kovassa kunnossa. Ei se mikään ihme ole, jos kundi kerran on mailman paras rumpali - pakko pitää hyvää fyysistä kuntoa! - Fabine
Påsse kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=QBtibZMwe3M
katsokaa nyt, uskomaton mies tämä Lytikäinen ja tuo satiiri "arkkuunhan sitä päädytään lopulta".. Tuolla miehellä on asennetta ja näkee, että jätkä todella kovassa kunnossa. Ei se mikään ihme ole, jos kundi kerran on mailman paras rumpali - pakko pitää hyvää fyysistä kuntoa!upea tyyppi, mielenkiintoinen herrasmies. Suomalainen MIES!! Juuri tuollaisia pyyteettömiä, empaattisia ja kokeilunhaluisia ihmisiä maailma kaipaa!
- sfhfsdh
Paul Di Resta: No mutta vertaappa alkoholiin. Lisää itse alkoholin käyttöäsi monikymmenkertaiseksi. Voin sanoa sinulle saman, et uskalla.
- lydelyde
Lyde Lyytikäinen - on sanomattakin selvää, että hän on tämän hetken motorisesti paras rumpali koko maailmassa. Uskomattoman taitava soittaja, joka hallitsee musiikin nyanssit ja ovelasti johdattaa kuulijansa matkalle. Ne harjoitukset, joita hän on soittonsa eteen tehnyt, ovat hänen itsensä kehittämiä. Ne on sellaisia juttuja, ettei niihin muiden fysiikka yksinkertaisesti riitä. Lyde Lyytikäinen on mielestäni ja monen muunkin mielestä maailman rytmisesti paras kapulatekniikan käyttäjä ja hänen motoriikkansa on lyömätön - siinäpä haastetta muille rumpaleille. Jos sitten oma kykysi ymmärtää Lyden soittoa ei riitä, vaikka todisteet netissä kaikille esillä, on vika vain ainoastaan sinussa
- zfgvgesdfg
Kannattaa kokeilla tuota musiikin kuuntelua kannabiksen vaikutuksen alaisena. Kuulostaa aivan uskomattomalta.
- Jumalan luoma
Minun mielestä Mikke on vaarallisempaa kuin keskikalja, mutta HK:n blö on paras lenkkimakkara
- Marikkaa
Kannabista vähähaittaisempaa päihdettä et silti vaan onnistu näköjään löytämään millään, vaikka tuota tavallista mikkejuttua sulla riittääkin taas monen nimimerkin takaa?
- Mikke orig
Marikkaa kirjoitti:
Kannabista vähähaittaisempaa päihdettä et silti vaan onnistu näköjään löytämään millään, vaikka tuota tavallista mikkejuttua sulla riittääkin taas monen nimimerkin takaa?
Hei, oletko katsonut videoitani, haluaisitko, että lähetän sinulle HD-tasoista videomateriaali soitostasi. Mikke on rytmisesti tämän hetken paras rumpali.
- Narimanne
Mikke orig kirjoitti:
Hei, oletko katsonut videoitani, haluaisitko, että lähetän sinulle HD-tasoista videomateriaali soitostasi. Mikke on rytmisesti tämän hetken paras rumpali.
Laitappa nyt nimimerkkihäirikkö tosiaan jo jotain videoita esiin.
- lydelyde
Narimanne kirjoitti:
Laitappa nyt nimimerkkihäirikkö tosiaan jo jotain videoita esiin.
Joo, tuo olisi erittäin hyvä idea, että hän lopettaisi häiriköintinsä!
- Sonny-Warneer
lydelyde kirjoitti:
Joo, tuo olisi erittäin hyvä idea, että hän lopettaisi häiriköintinsä!
Olen samaa mieltä levy- ja musiikkibisneksen edustajana. Mikke häiriköi rummunsoittoa, sen ikivanhaa perusopetusta ja koko rumpaliyhteisöä maailmanlaajuisesti pelkällä olemassaolollaan ja soitollaan, eikä maailmasta kuin alle kymmenen kykene vastaavaan. Hän häiriköi myös koko nettiä ja tekee joka videollaan tekijänoikeusrikoksia myös. Olemme ilmoittaneet monet hänen nettivideoistaan tekijänoikeuksia rikkoviksi, koska joka kerta kun hän soittaa kappaleen ja videoi sen, rikos tapahtuu.
- domestot 78
Sonny-Warneer kirjoitti:

mjoo, tuossa ainutlaatuisessa huonoudessaan hän on täysin uniikki ja siksi voi puhua poikkeuksellisesta motoriikastakin, mistä todisteet netissä. ehkä mikke tarkoittaakin tätä viesteillään? ehkäpä hän puhuukin totta, kun sanoo olevansa poikkeuksellinen?
- Pullakivi
domestot 78 kirjoitti:

"ehkäpä hän puhuukin totta, kun sanoo olevansa poikkeuksellinen? "
99 prosenttia maailman muista rumpaleista ei kykene vastaavaan motoriikkaan, joten puhuu totta tosiaan. Suomessa ei ole myöskään yhtään vastaavanlaista, molemminpuolista, openhandista rumpusettiä, koska tuollaisen setin soittaminen vaatii aika paljon enemmän keholta ja mieleltä kuin sen perinteisen oikea- tai väsenkätisen soittelu. Tuossa pitää osata soittaa tasapuolisesti samat asiat kummallakin kehonpuoliskolla, niin käsillä kuin jaloillakin, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys. Kateutta toki herättää paljonkin, ja sitähän se sinunkin valituksesi koko ajan on.
Mene toki jo ammattilaisten forumeille kyselemään, kun täällä olet jo yli kaksi vuotta vaihdellut nimimerkkiä ja sanonut ihan samat asiat uudelleen ja uudelleen, kunnes on taas yksi ketju sensuroitu pois.
Osaatko ajatella, kuinka paljon Mikke on oppinut lisää sinä aikana, kun sinä olet ollut ihan samanlainen palstahäirikkö? - mikken äiti
Pullakivi kirjoitti:
"ehkäpä hän puhuukin totta, kun sanoo olevansa poikkeuksellinen? "
99 prosenttia maailman muista rumpaleista ei kykene vastaavaan motoriikkaan, joten puhuu totta tosiaan. Suomessa ei ole myöskään yhtään vastaavanlaista, molemminpuolista, openhandista rumpusettiä, koska tuollaisen setin soittaminen vaatii aika paljon enemmän keholta ja mieleltä kuin sen perinteisen oikea- tai väsenkätisen soittelu. Tuossa pitää osata soittaa tasapuolisesti samat asiat kummallakin kehonpuoliskolla, niin käsillä kuin jaloillakin, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys. Kateutta toki herättää paljonkin, ja sitähän se sinunkin valituksesi koko ajan on.
Mene toki jo ammattilaisten forumeille kyselemään, kun täällä olet jo yli kaksi vuotta vaihdellut nimimerkkiä ja sanonut ihan samat asiat uudelleen ja uudelleen, kunnes on taas yksi ketju sensuroitu pois.
Osaatko ajatella, kuinka paljon Mikke on oppinut lisää sinä aikana, kun sinä olet ollut ihan samanlainen palstahäirikkö?hahaaa.. tämänkin on pakko olla Mikken itsensä kirjoittamia juttuja.
- salmen nakki
mikken äiti kirjoitti:
hahaaa.. tämänkin on pakko olla Mikken itsensä kirjoittamia juttuja.
Varmaan, sillä Suomessa aika harvat tietää asioista noin paljon mitä Mikke tällä hetkellä. Toisaalta Suomessa ei ole tuollaista molemminpuolista rumpusettiä kenelläkään muulla, eikä se mikään salaisuus ole, että sellaista ei ole. Miksi se olisi salaisuus tai miksi kenelläkään sellaista olisi, kun ei sellaisella osaa kukaan muu Suomessa edes soittaa kuin Mikke, jolla on ainoana sellainen.
Veikkaisin, että viiden vuoden sisällä Mikkestä tulee olemaan artikkeli Modern Drummer-lehdessä. Mitä luulet? - hetero69
salmen nakki kirjoitti:
Varmaan, sillä Suomessa aika harvat tietää asioista noin paljon mitä Mikke tällä hetkellä. Toisaalta Suomessa ei ole tuollaista molemminpuolista rumpusettiä kenelläkään muulla, eikä se mikään salaisuus ole, että sellaista ei ole. Miksi se olisi salaisuus tai miksi kenelläkään sellaista olisi, kun ei sellaisella osaa kukaan muu Suomessa edes soittaa kuin Mikke, jolla on ainoana sellainen.
Veikkaisin, että viiden vuoden sisällä Mikkestä tulee olemaan artikkeli Modern Drummer-lehdessä. Mitä luulet?herää jo Mikke
- minä joku
salmen nakki kirjoitti:
Varmaan, sillä Suomessa aika harvat tietää asioista noin paljon mitä Mikke tällä hetkellä. Toisaalta Suomessa ei ole tuollaista molemminpuolista rumpusettiä kenelläkään muulla, eikä se mikään salaisuus ole, että sellaista ei ole. Miksi se olisi salaisuus tai miksi kenelläkään sellaista olisi, kun ei sellaisella osaa kukaan muu Suomessa edes soittaa kuin Mikke, jolla on ainoana sellainen.
Veikkaisin, että viiden vuoden sisällä Mikkestä tulee olemaan artikkeli Modern Drummer-lehdessä. Mitä luulet?Mä veikkaan, että voitan ensi viikonloppuna lotossa! Veikkaan myös, että Hannu Karpo tulee haravoimaan lehdet pihaltani ja, että Bodom-järvi kuivataan.
- Jarmo Niemi
hetero69 kirjoitti:
herää jo Mikke
Kyllä se olet sinä, joka olet unessa tuon asian suhteen, enkä minäkään tiedä kannabista vähähaittaisempaa päihdettä. Apina.
- Jari Virtanen
Koska oliiviöljy ei ole kuitenkaan päihde, niin kannabis on maailman vähähaittaisin päihde. Voi poruanne, mutta ettepä muutakaan ole kyenneet näköjään löytämään vaikka aikaa on ollut kuukausia. Natsisika pirivempulakin mikkevihassaan tekee edelleen joka ketjusta monella nimimerkillään rummunsoittoketjun vaikka väkisin kuten ennenkin, eikä vieläkään tajua itse asiasta yhtään mitään. Hyvä meininki, kannabis on maailman vähähaittaisin päihde, ja MIkke yksi motorisesti taitavimpia rumpaleita.
- mies espoosta
Onko Lyde Lyytikäisen lempinimi Mikke?
- vaihde viihteelle
mies espoosta kirjoitti:
Onko Lyde Lyytikäisen lempinimi Mikke?
Ei, eri henkilöitä ovat. Tässä soittaa se Mikke:
http://www.youtube.com/watch?v=CMJR2YLr91g - viihteellä viilettää
vaihde viihteelle kirjoitti:
Ei, eri henkilöitä ovat. Tässä soittaa se Mikke:
http://www.youtube.com/watch?v=CMJR2YLr91gHei, En yhtään ihmettele että se Mikke on niin vihainen lyde lyytikäiselle! Lydehän on todella hyvä soittaja!!
- Sonteere
viihteellä viilettää kirjoitti:
Hei, En yhtään ihmettele että se Mikke on niin vihainen lyde lyytikäiselle! Lydehän on todella hyvä soittaja!!
Entä kuule se oliiviöljy?
- viihteellä viilettää
Sonteere kirjoitti:
Entä kuule se oliiviöljy?
Mikä tuo oliiviöljy-juttu on?
- Raikulapata
viihteellä viilettää kirjoitti:
Mikä tuo oliiviöljy-juttu on?
Lue tuo allaoleva ketju, niin selviää sekin. Oliiviöljy on ketjussa kirjoittavan huumevalistajan mielestä ainoa päihde maailmassa, joka on kannabista vähähaittaisempi, eikä häntä pakkomielteisen kannabisuskovaisina haittaa sekään, että oliiviöljy ei ole päihde. Ainakaan se ei ole päihdeluettelossa.
Eli kun ei kannabista vähähaittaisempaa ole, eikä sitä tuossakaan ketjussa löydy, niin huumevalistajan on pakko vain laittaa koko homma läskiksi sen jälkeen kun ketjun kirjoittamiseen kuluneena aikana Suomessa alkoholiin kuoli yli 400 henkeä. Mutta siitähän ei piitata, kuten huumevalistuspuoli toteaa, ja sekin selviää tuossa pitkässä ketjussa.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=757947 - jd jddww
Raikulapata kirjoitti:
Lue tuo allaoleva ketju, niin selviää sekin. Oliiviöljy on ketjussa kirjoittavan huumevalistajan mielestä ainoa päihde maailmassa, joka on kannabista vähähaittaisempi, eikä häntä pakkomielteisen kannabisuskovaisina haittaa sekään, että oliiviöljy ei ole päihde. Ainakaan se ei ole päihdeluettelossa.
Eli kun ei kannabista vähähaittaisempaa ole, eikä sitä tuossakaan ketjussa löydy, niin huumevalistajan on pakko vain laittaa koko homma läskiksi sen jälkeen kun ketjun kirjoittamiseen kuluneena aikana Suomessa alkoholiin kuoli yli 400 henkeä. Mutta siitähän ei piitata, kuten huumevalistuspuoli toteaa, ja sekin selviää tuossa pitkässä ketjussa.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=757947OK, luepa itse nuo 663 viestiäsi. Ovelaa yrittää tuoda omaa sanomaansa tällä tavalla esille palstalla.
- Jaanosss
jd jddww kirjoitti:
OK, luepa itse nuo 663 viestiäsi. Ovelaa yrittää tuoda omaa sanomaansa tällä tavalla esille palstalla.
Jos et jaksa lukea, niin miksi jaksat kuitenkin valittaa sellaisesta asiasta, joka lukemalla selviäisi?
- Demestos
vaihde viihteelle kirjoitti:
Ei, eri henkilöitä ovat. Tässä soittaa se Mikke:
http://www.youtube.com/watch?v=CMJR2YLr91gAjattelin aiemmin että tämä palstan "Mikke" on joku paikallinen palstahullu vaan, joka siinä sairaudessaan sitten kuvittelee olevansa jotenkin erikoinen tapaus, mutta näyttää oikeasti olevan virtuoosi ainakin tuon soittamisen suhteen.
- lydelyde
Jaanosss kirjoitti:
Jos et jaksa lukea, niin miksi jaksat kuitenkin valittaa sellaisesta asiasta, joka lukemalla selviäisi?
Ei Lyden soittoa tarvitse lukea, Istut vain ja nautit kuulemaasi ja katselemaasi. Lyde on tällä hetkellä motorisesti maailman parhain rumpali. Hänen itsensä kehittämät harjoittelutekiikat ovat sellaisia, joista tavallinen ihminen ei selviä. Mutta ehkäpä nuo hänen elämänsä aikana saamat kokemukset ovat kasvattaneet hänestä sitkeän luoteen - ja juuri tuollaista epäitselkästä sitkeyttä tarvitaan tullakseen maailman parhaimmaksi rumpaliksi. Ei ne voitot vaan vastoinkäymiset ja periksiantamattomuus ovat tehneet hänestä sen mikä hän on. Jos kykysi ymmärtää hänen soittoansa saa sinut luomaan mielipiteesi, olet täysin väärällä polulla ja sinun on aika katsoa peiliin, sillä jollet pysty näkemään päivänselviä todisteita internetistä, niin mielesi on tyhjä ja pimeä ja se on vain puute sinussa itsessäsi.
- viihteellä viilettää
Raikulapata kirjoitti:
Lue tuo allaoleva ketju, niin selviää sekin. Oliiviöljy on ketjussa kirjoittavan huumevalistajan mielestä ainoa päihde maailmassa, joka on kannabista vähähaittaisempi, eikä häntä pakkomielteisen kannabisuskovaisina haittaa sekään, että oliiviöljy ei ole päihde. Ainakaan se ei ole päihdeluettelossa.
Eli kun ei kannabista vähähaittaisempaa ole, eikä sitä tuossakaan ketjussa löydy, niin huumevalistajan on pakko vain laittaa koko homma läskiksi sen jälkeen kun ketjun kirjoittamiseen kuluneena aikana Suomessa alkoholiin kuoli yli 400 henkeä. Mutta siitähän ei piitata, kuten huumevalistuspuoli toteaa, ja sekin selviää tuossa pitkässä ketjussa.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=757947hetkinen..ensin tulet vaahtoaan mulle jostain oliiviöljystä ja käsket minua lukemaan jonkun oliiviöljyyn liittyvän about 50*700 viestiä Iltasanomien keskustelupalstalta..Mikähän aivoitus tuokin taas on ja mitä tekemistä sillä on, että Lyden soitto on kadehdittavan hyvää?
- viihteellä viilettää
Jaanosss kirjoitti:
Jos et jaksa lukea, niin miksi jaksat kuitenkin valittaa sellaisesta asiasta, joka lukemalla selviäisi?
en minä ole mitään valittanut. Todennut vain, että Lyden soitto on hienoaja mielestäni parempaa kuin sen Mikken eli Sinden.. enkä näe tuon mielipiteeni esittämisessä mitään yhteyttä mihinkään oliiviöljyyn, en edes raakaöljyyn tai ruokaöljyyn. Sinullakaan ei selvästikään ole aivan kaikki muumit laaksossa.
- Marisammio

Soittamisesta et tiedä edes alkeita, etkä selvästi tiedä kannabista vähähaittaisempaa päihdettäkään maailmassa, vai tiedätkö?
Aika hieno juttu, kannabis on siis maailman vähähaittaisin päihde. - 78 domestos
Marisammio kirjoitti:
Soittamisesta et tiedä edes alkeita, etkä selvästi tiedä kannabista vähähaittaisempaa päihdettäkään maailmassa, vai tiedätkö?
Aika hieno juttu, kannabis on siis maailman vähähaittaisin päihde.joo, pakko todeta, että Mikke "ajelee vähän himmeämmillä ajovaloilla". jupisee jostain oliiviöljystä ja sekoilee nimimerkkiensä kanssa. ai niin ja se rumpujensoitto (jos edes kuuluu palstalle)- surkean huono soittaja Mikke on, yksi huonoimpia, joita koskaan nähnyt. Joo, todisteet on netissä!
- Pullakivi
viihteellä viilettää kirjoitti:
hetkinen..ensin tulet vaahtoaan mulle jostain oliiviöljystä ja käsket minua lukemaan jonkun oliiviöljyyn liittyvän about 50*700 viestiä Iltasanomien keskustelupalstalta..Mikähän aivoitus tuokin taas on ja mitä tekemistä sillä on, että Lyden soitto on kadehdittavan hyvää?
Ja ajattele, että vaikka viestejä oli Iltalehden ketjussa yli 6500 ja aikaa sen keskusteluketjun syntymiseen kului niin kauan, että yli 200 ihmistä kuoli Suomessa alkoholiin, ei kukaan vain löydä maailmasta kannabista vähähaittaisempaa päihdettä.
Selkeästi sellaista ei sitten ole, joten Mikke Origami on oikeassa. Ja kun ei sellaista keksitä millään, on näköjään pakko kirjoitella jostain rummunsoitosta, josta siitäkään ei tällä palstalla paljon mitään tiedetä. MItään ei tiennyt sirko, ei marko, etkä sinä tuollakaan nimimerkillä tiedä mitään, sairasboogie tiesi vähäsen, mikke on tiennyt eniten ja sekin vielä aika vähän, mutta eniten kuitenkin. - Joojoojoojoo
78 domestos kirjoitti:
joo, pakko todeta, että Mikke "ajelee vähän himmeämmillä ajovaloilla". jupisee jostain oliiviöljystä ja sekoilee nimimerkkiensä kanssa. ai niin ja se rumpujensoitto (jos edes kuuluu palstalle)- surkean huono soittaja Mikke on, yksi huonoimpia, joita koskaan nähnyt. Joo, todisteet on netissä!
Joo, pakko todeta, että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde. Todisteet on netissä ja elävässä elämässä ja elävässä uskossa. Rummunsoitto ei kuulu ainakaan tähän ketjuun, jos siitä joku muu täällä edes jotain osaisi kirjoittaa kuin Mike.
- Jouko turkka
Joojoojoojoo kirjoitti:
Joo, pakko todeta, että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde. Todisteet on netissä ja elävässä elämässä ja elävässä uskossa. Rummunsoitto ei kuulu ainakaan tähän ketjuun, jos siitä joku muu täällä edes jotain osaisi kirjoittaa kuin Mike.
hetken mietittyäni ja mietittyäni en löydä vaarattomampaa päihdettä kuin kannabis
- xcvsdvc
Ei ihme ettei ole löytynyt kun eivät tutkijatkaan ole ihan varmoja onko sellaista olemassakaan. No joku poppers ehkä, mutta eihän se ole varsinainen päihde.
- ecomatic
Pakkohan maailman vähähaittaisimman päihteen on olla olemassa, sillä joku sellainen on väkisinkin. Lisäksi se on kannabis. Ei alkoholi, eikä LSD.
Kannabis on myös ainoa päihde, huume tai lääke maailmassa, jonka normaali ja satunnainen päihdekäyttöannos voidaan yleensä täysin ongelmitta moninkertaistaa ja käyttää tuo määrä joka päivä vuosienkin ajan, ja se on ihan normaalia kannabiksen lääkekäyttöä silloin.
Kannabis on myös tämän maailman valehdelluin asia.
- 3242342342343
Kattokaa tää dokkari jos haluatte tietää totuuden kannabiksesta
http://vimeo.com/14693765 - niimpähei
Luin kaikki nää 331 viestiä tästä keskustelusta, ja täytyy kyllä sanoa että en senkään jälkeen kyllä tiedä mitään niin vähähaittaista.
- jd jddww
Mikke on siis se tyyppi joka kirjoitti, että oliiviöljy on vaarallisempaa kuin kannabis?
- Jaanosss
Lue nyt vaan se ketju, niin ei tarvitse aina vääristellä asioita.
- jd jddww
Jaanosss kirjoitti:
Lue nyt vaan se ketju, niin ei tarvitse aina vääristellä asioita.
Joo luin ne kaikki about 4000 viestiä, Mikkehän se on!
- Hannu Laurema
Jaanosss kirjoitti:
Lue nyt vaan se ketju, niin ei tarvitse aina vääristellä asioita.
Epikriisi:
"Potilas Mikke on kahden päivän aikana ladannut noin 4000 oliiviöljyaiheista viestiä Iltalehtden keskustelupalstalle tukkien AlmaMedian serverin lopullisesti. Potilas osoittaa teollaan narsistisen häiriötilansa pahentuneen edellisestä terapiakäynnistä. Lääkintävahtimestari Tötterström haluaa sitoa potilaan ylle pakkopaidan, jottei tämä vahingoittaisi itseään." - EDU KETTUU MAA
Hannu Laurema kirjoitti:
Epikriisi:
"Potilas Mikke on kahden päivän aikana ladannut noin 4000 oliiviöljyaiheista viestiä Iltalehtden keskustelupalstalle tukkien AlmaMedian serverin lopullisesti. Potilas osoittaa teollaan narsistisen häiriötilansa pahentuneen edellisestä terapiakäynnistä. Lääkintävahtimestari Tötterström haluaa sitoa potilaan ylle pakkopaidan, jottei tämä vahingoittaisi itseään."hahhhaa....."Kertomansa mukaan potilas on juonut 3 gallonaa oliiviöljyä ja valittaa päänsärkyä"
- Jaanosss
jd jddww kirjoitti:
Joo luin ne kaikki about 4000 viestiä, Mikkehän se on!
Eikä siinä pitkässä ketjussakaan löydetty maailmasta kannabista vähähaittaisempaa päihdettä, kuten huomasit kun kerran ketjun ja sen 6500 viestiä luit. Eli kannabis on ihan aikuisten oikeasti maailman vähähaittaisin päihde, ja Mikkehän sen tosiaan totesi ensimmäisenä.

Joo, siellä lukee ne Miken kommentit siitä oliiviöljystä. Hän on tyhmä hyypiö ja paska ruympali. Lyde on parempi ja motorisesti maailman paras rumpali, ja jos Mikke ei käsitä asiaa, ei mikään ihme että laittaa jotain oliiviöljyviestejä tännekin. Todisteet selvät havaittavissa interwebissä.
- rane 69
Hannu Laurema kirjoitti:
Epikriisi:
"Potilas Mikke on kahden päivän aikana ladannut noin 4000 oliiviöljyaiheista viestiä Iltalehtden keskustelupalstalle tukkien AlmaMedian serverin lopullisesti. Potilas osoittaa teollaan narsistisen häiriötilansa pahentuneen edellisestä terapiakäynnistä. Lääkintävahtimestari Tötterström haluaa sitoa potilaan ylle pakkopaidan, jottei tämä vahingoittaisi itseään."hauska juttu, voisi olla jopa totta! Mikken kannattaisi katsella Lyden videoita ja ottaa oppia todellisesta motorisesta ylivertaisuudesta, mutta pelkäänpä, että mikken maailma romahtaisi ja hän hukuttautuisi oliiviöljysammioonsa...
- janakainen
mielestäni se Sinde eli se Mikke on aika huono soittaja
- cvbfdrrrr
Kun ei osata enää keksiä kannabista vähemmän haitallista huumetta niin aletaan puhumaan rumpujen soittamisesta.
- lydelyde
Lydehän on hyvin taitava soittaja, ehkäpä pras motorisesti ketä nyt maailmasta tällä hetkellä voi löytää. Hän on kehittänyt uniikin ajattelutekniikan, mutta se on monen vuoden työn tulosta ja sellaisten harjoitusten kautta saavutettu, ettei siihen tavallisen kellarirummuttelijan fysiikka riitä. Olen iloinen, että saatte nautintoa Lyden soitosta. Hän on paras ja tuo motoriikka on uskomatonta, suorastaan nerokasta. Siinä Lyden kohdalla sopii aina sanoa, että voimaaan, motoriikkaan ja musiikilliseen leikittelyyn yhdistyy äärimmäinen tarkkuus. Se on sitä oikeaa soitannollista neroutta, mutta sitä hän ei ole saavuttanut kilpailemalla tai voiton tavoittelulla, ei siis millään itsekorostuksella vaan jatkuvalla nöyrällä harjoittelulla, hammasta purren-asenteella vain omaa itseään vastaan kilpailemalla. Vain se on todellista sinnikkyyttä & taitoa, staminaa & musiikillista neroutta.
- pulun ahdistelija
Mukke on surkean huono soittaja, siksi kait hänen pitää soittaa taustamusiikin päälle. Lyde on oikea muusikko ja osaa jopa soittaakin kohtuullisesti
- Pullakivi
pulun ahdistelija kirjoitti:
Mukke on surkean huono soittaja, siksi kait hänen pitää soittaa taustamusiikin päälle. Lyde on oikea muusikko ja osaa jopa soittaakin kohtuullisesti
Minkä päälle sinä soittaisit? Oletko muuten huomannut, että suurin osa vaikkapa Youtuben rumpucovervideoista on soitettu jonkun kappaleen päälle? Outo asia, eikö olekin?
- B. walhalla
Pullakivi kirjoitti:
Minkä päälle sinä soittaisit? Oletko muuten huomannut, että suurin osa vaikkapa Youtuben rumpucovervideoista on soitettu jonkun kappaleen päälle? Outo asia, eikö olekin?
Minun mielestäni ei ole outoa lainkaan, että Youtubessa on paljon kaikenlaisia covereita. Miksi se on mielestäsi outoa? Soittajathan haluavat laittaa sinne jonkun kappaleen, josta pitävät ja haluavat näyttää arvostuksensa kappaletta tai sen tekijää/tekijöitä kohtaan. Jos haluaisin kehittyä soittajana ja sitä myös teenkin, niin teen sen sitten bändissä ja kokeilemalla muitakin lyömäsoittimia, mm. perkussioita sekä tutustumalla nuotitukseen ja eri musiikkityyleihin.
Mutta niiden rumpucovervideoiden avulla ei valitettavasti voida osoittaa motorista ylivertaisuutta. Sehän on aivan selvää ja oudointa on, että joku ei itse tajua asiaa ja samalla luulee olevansa motorisesti ylivertainen. Siis tällä tarkoitan sitä Mikkeä, joka hädintuskin pysyy edes tahdissa niillä omilla videoillaan. Katsopa vaikka muutama hänen videonsa, niin tiedät, mistä puhun. Hyvää juhannusta sinulle! - Jarmo Niemi
B. walhalla kirjoitti:
Minun mielestäni ei ole outoa lainkaan, että Youtubessa on paljon kaikenlaisia covereita. Miksi se on mielestäsi outoa? Soittajathan haluavat laittaa sinne jonkun kappaleen, josta pitävät ja haluavat näyttää arvostuksensa kappaletta tai sen tekijää/tekijöitä kohtaan. Jos haluaisin kehittyä soittajana ja sitä myös teenkin, niin teen sen sitten bändissä ja kokeilemalla muitakin lyömäsoittimia, mm. perkussioita sekä tutustumalla nuotitukseen ja eri musiikkityyleihin.
Mutta niiden rumpucovervideoiden avulla ei valitettavasti voida osoittaa motorista ylivertaisuutta. Sehän on aivan selvää ja oudointa on, että joku ei itse tajua asiaa ja samalla luulee olevansa motorisesti ylivertainen. Siis tällä tarkoitan sitä Mikkeä, joka hädintuskin pysyy edes tahdissa niillä omilla videoillaan. Katsopa vaikka muutama hänen videonsa, niin tiedät, mistä puhun. Hyvää juhannusta sinulle!Kyllä ne motoriset detailit ovat ihan selvästi nähtävillä, mutta jos ei ole muuta kuin patologinen valehtelija ja soiton suhteen se sama mikkeä vihaava sirkomarko-amatööripelle, niin eihän niitä varmaan sieltä huomaa.
- Pinjaus
B. walhalla kirjoitti:
Minun mielestäni ei ole outoa lainkaan, että Youtubessa on paljon kaikenlaisia covereita. Miksi se on mielestäsi outoa? Soittajathan haluavat laittaa sinne jonkun kappaleen, josta pitävät ja haluavat näyttää arvostuksensa kappaletta tai sen tekijää/tekijöitä kohtaan. Jos haluaisin kehittyä soittajana ja sitä myös teenkin, niin teen sen sitten bändissä ja kokeilemalla muitakin lyömäsoittimia, mm. perkussioita sekä tutustumalla nuotitukseen ja eri musiikkityyleihin.
Mutta niiden rumpucovervideoiden avulla ei valitettavasti voida osoittaa motorista ylivertaisuutta. Sehän on aivan selvää ja oudointa on, että joku ei itse tajua asiaa ja samalla luulee olevansa motorisesti ylivertainen. Siis tällä tarkoitan sitä Mikkeä, joka hädintuskin pysyy edes tahdissa niillä omilla videoillaan. Katsopa vaikka muutama hänen videonsa, niin tiedät, mistä puhun. Hyvää juhannusta sinulle!Sinun kannattaisi kysyä sitä asiaa tuolta toiselta, jonka mielestä se on outoa, että joku soittaa taustamusiikin päälle. Kohdistat viestisi vähän väärälle henkilölle, mutta ehkä et halunnut nyt taas kerran kirjoitella itsesi ja eri nimimerkkiesi kanssa MIkken soitosta, vaikka se tavanomaista sinulle onkin.
- e. ricecow
Jarmo Niemi kirjoitti:
Kyllä ne motoriset detailit ovat ihan selvästi nähtävillä, mutta jos ei ole muuta kuin patologinen valehtelija ja soiton suhteen se sama mikkeä vihaava sirkomarko-amatööripelle, niin eihän niitä varmaan sieltä huomaa.
Noniin, tässäpä taas MIkken ehtaa argumentointia.
Kun ei enää "paukut" riitä, aletaan sitten puhua jotain täysin käsittämättömiä. Patologinen valehtelija?, sirkomarko? amatööripelle? - Jouko Il Jong
e. ricecow kirjoitti:
Noniin, tässäpä taas MIkken ehtaa argumentointia.
Kun ei enää "paukut" riitä, aletaan sitten puhua jotain täysin käsittämättömiä. Patologinen valehtelija?, sirkomarko? amatööripelle?Kyllä, juuri sinä.
- e. ricecow
Pinjaus kirjoitti:
Sinun kannattaisi kysyä sitä asiaa tuolta toiselta, jonka mielestä se on outoa, että joku soittaa taustamusiikin päälle. Kohdistat viestisi vähän väärälle henkilölle, mutta ehkä et halunnut nyt taas kerran kirjoitella itsesi ja eri nimimerkkiesi kanssa MIkken soitosta, vaikka se tavanomaista sinulle onkin.
itseasiassa nimimerkki "b. walhallahan" juuri kohdisti tuon kysymyksen nimimerkille "Pullakivi" , jonka mielestä on outoa, että ihmiset lataavat Youtubeen rumpucovereita. Kannattaa lukea viestejä ennekuin rupeaa asiattomuuksiin tai vetää outoja johtopäätöksiä. Minunkin mielestäni se Mikke ei ole kovin hyvä soittamaan.
- e ricecow
Jouko Il Jong kirjoitti:
Kyllä, juuri sinä.
Minä? Voitko yrittää selittää tarkemmin?
- Pinjaus
e. ricecow kirjoitti:
itseasiassa nimimerkki "b. walhallahan" juuri kohdisti tuon kysymyksen nimimerkille "Pullakivi" , jonka mielestä on outoa, että ihmiset lataavat Youtubeen rumpucovereita. Kannattaa lukea viestejä ennekuin rupeaa asiattomuuksiin tai vetää outoja johtopäätöksiä. Minunkin mielestäni se Mikke ei ole kovin hyvä soittamaan.
Miten sinusta pitäisi rumpucover soittaa, ilman taustanauhaa vaiko sen kanssa? Minunkin mielestäni mielipiteilläsi ei ole arvoa, vaikka nimimerkkisi onkin taas eri.
- ricecow
Pinjaus kirjoitti:
Miten sinusta pitäisi rumpucover soittaa, ilman taustanauhaa vaiko sen kanssa? Minunkin mielestäni mielipiteilläsi ei ole arvoa, vaikka nimimerkkisi onkin taas eri.
no vastaan nyt kuitenkin vaikkei mielipiteelläni ole sinulle arvoa. Kommentoin äsken siis tuon walhallan juttuun, että olen samaa mieltä hänen kanssaan. Minunkin mielestäni ei ole outoa, että youtube on täynnä covereita ja olen samaa mieltä, että jos haluaa osoittaa olevansa hyvä soittaja, niin on parempi tehdä muulla tavalla kuin rumpucoverien kanssa. Tuo Pullakivi vaikuttaa käsittävän, että rumpucovereiden perimmäinen idea on osoittaa oma soittotaito ja kyllähän se tavallaan niinkin on, mutta hyvin pieneltä osin. Eli olen samaa mieltä, ettei rumpucoverilla voi todistaa olevansa motorisesti lahjakas, jos taustalla tulee valmis kappale.
- Paavo Myös II
ricecow kirjoitti:

Kyllä minkä tahansa kappaleen päälle voi osoittaa tasonsa ja taitonsa. Ei se ole mistään yksittäisestä kappaleesta kiinni vaan soittajasta. Soittaa sen kappaleen niin, että se taso näkyy ja kuuluu, mutta jos kuulija ei tajua näkemäänsä eikä kuulemaansa, niin se ongelma on vain silloin sen kuulijan omassa päässä. Pelkästään ensimmäisellä videollaan MIkke osoittaa motorisen tasonsa, ja se on sitä luokkaa, että kukaan muu Suomessa ei vastaavaan tällä hetkellä kykene.
Kerroppa nyt, miten se taso sinun mielestäsi osoitetaan? - ricecow
Paavo Myös II kirjoitti:
Kyllä minkä tahansa kappaleen päälle voi osoittaa tasonsa ja taitonsa. Ei se ole mistään yksittäisestä kappaleesta kiinni vaan soittajasta. Soittaa sen kappaleen niin, että se taso näkyy ja kuuluu, mutta jos kuulija ei tajua näkemäänsä eikä kuulemaansa, niin se ongelma on vain silloin sen kuulijan omassa päässä. Pelkästään ensimmäisellä videollaan MIkke osoittaa motorisen tasonsa, ja se on sitä luokkaa, että kukaan muu Suomessa ei vastaavaan tällä hetkellä kykene.
Kerroppa nyt, miten se taso sinun mielestäsi osoitetaan?Mielestäni soittosi on aika hapuilevaa ja maneerista. Väität olevasi motorisesti lahjakas, mutta hukkaat välillä jopa tahdinkin. Ei se ole lahjakkuutta vaikka voikin itsestäsi siltä tuntua. Mielestäni soittotaso osoitetaan ilman taustamusiikkia vaikka bändin kanssa. Ota nämä minun ystävällisenä mielipiteenäni soitostasi ja minäkin haluan toivottaa sinulle mukavaa juhannusta
- Paavo Myös II
ricecow kirjoitti:
Mielestäni soittosi on aika hapuilevaa ja maneerista. Väität olevasi motorisesti lahjakas, mutta hukkaat välillä jopa tahdinkin. Ei se ole lahjakkuutta vaikka voikin itsestäsi siltä tuntua. Mielestäni soittotaso osoitetaan ilman taustamusiikkia vaikka bändin kanssa. Ota nämä minun ystävällisenä mielipiteenäni soitostasi ja minäkin haluan toivottaa sinulle mukavaa juhannusta
Laita toki esimerkki esiin tuostakin asiasta, ja muista, että jos haluat treenattuja kappaleita soitettuna kuten haluat, niin kerro miten haluat kappaleen soitettavan ja kaiva sen jälkeen laiha lompakkosi esiin. Työstä otetaan palkkaa myös, jos ei vain soitella huvin vuoksi satunnaisten kappaleiden päälle satunnaista materiaalia.

Esitin vain mielipiteeni soitostasi enkä tuskin enää koskaan mene kuuntelemaan sitä. En halua kuulla soittoasi enkä edes maksaisi siitä. Kaivelepa itse Youtubesta esimerkkejä soittoharjoituksiisi.
- Paavo Myös II
ricecow kirjoitti:
Esitin vain mielipiteeni soitostasi enkä tuskin enää koskaan mene kuuntelemaan sitä. En halua kuulla soittoasi enkä edes maksaisi siitä. Kaivelepa itse Youtubesta esimerkkejä soittoharjoituksiisi.
Kerro toki miten haluat jonkun kappaleen soitettavan, ja maksa sitten siitä työstä, niin saat varmaan hyvin pitkälti sitä mitä haluat. Näin se homma toimii maailmassa, jossa samaa kappaletta voi soittaa tuhansilla eri tavoilla. Kerrot mitä haluat ja maksat työstä, niin ei tarvitse koko ajan amatöörinä valittaa asioista, joista et mitään tajua.
- ceasar nero

Hei, Katselin tosiaan hieman vertailumielessä Lyden ja Mikken soittoa ja onhan niissä huomattava ero. Teknisesti tarkasteltuna Lyden soitto on puhtaampaa ja moniulotteisempaa ja, mutta soitosta myös huomaa, että Lyde on harjoitellut enemmän kuin Mikke. Sen huomaa motoriikasta ja tekniikasta. Lyden soitossa esim. iskut osuvat suunnilleen samalla voimalla eli peruskomppi, joka tukee kappaletta ja kuuluu rummunsoiton funktioon on hyvin hallussa. Tämän lisäksi Lyde kuitenkin antaa tilaa luovuudelleen ja leikittelee motorisen ylivertaisuutensa ansiosta nerokkaasti. Lydellä on hauska asenne omaan soittoonsa, nöyrä, mutta humoristinen ja tuo pilke silmäkulmassa antaa juuri hänen soitolleen sellaista rosoista veijarimaisuutta. Täydellisen hyvä ja motorisesti lahjakkain rumpali, aivan uniikki.
Mikken soittoa hankala arvioida, koska tekee sen taustanauhojen avulla. Hän siis tarvitsee soittonsa tueksi taustabiitin, jonka päälle hän valitettavan usein tekee samoja maneereja. Hän hukkaa taustabiitistä huolimatta kompinkin, mikä on uskomatonta. Mikken virheet huomaa helposti ja on vain pakko myöntää minunkin, ettei hän ole mikään motorisesti lahjakas soittaja.
Tässäpä tällaista analyysiä. Niin ja kannabis on se vähähaittaisin päihde. - Paavo Myös II
ceasar nero kirjoitti:

Tässäpä tällaista analyysiä. Niin ja kannabis on se vähähaittaisin päihde.Ympäripyöreää ja perityypillistä tyhjänselostusta, jota on nähty jo ainakin yhden sensuroidun ketjun voimin.
Lydellä on tosiaan se, että hän treenaa samoja biisejä kerta toisensa jälkeen, kun Mikke taas soittaa samaa biisiä korkeintaan kaksi tai kolme kertaa, ja selkeästi on niin, että jos haluat MIkken saada soittamaan samaa biisiä enemmänkin tai jollain tietyllä tavalla, niin se homma sitten maksaa, koska sama biisi moneen kertaan soitettuna on enemmän sitten jo pakkopullamaista työtä kuin vain vapaata ja spontaania (ja juuri sitä iloista) surffaamista luomisen aallolla.
Tuota täyttä impulsiivisuutta, spontaaniutta ja täydellistä kappaleen harjoittelemattomuutta vastaan asiaasi (ja Lydeäsi) on tarkasteltava, ei ulkoa opeteltujen kappaleiden, joita on soitettu satoja kertoja ja silti soitetaan väärin.
Tajuaisit nämäkin soittoon liittyvät asiat, jos olisit itsekin soittanut, mutta kun olet vaan sama kaveri edelleen, mutta nyt jo myönnät, että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde, ja Mikkehän senkin ensimmäisenä totesi. - Karvainen apina
Paavo Myös II kirjoitti:
Ympäripyöreää ja perityypillistä tyhjänselostusta, jota on nähty jo ainakin yhden sensuroidun ketjun voimin.
Lydellä on tosiaan se, että hän treenaa samoja biisejä kerta toisensa jälkeen, kun Mikke taas soittaa samaa biisiä korkeintaan kaksi tai kolme kertaa, ja selkeästi on niin, että jos haluat MIkken saada soittamaan samaa biisiä enemmänkin tai jollain tietyllä tavalla, niin se homma sitten maksaa, koska sama biisi moneen kertaan soitettuna on enemmän sitten jo pakkopullamaista työtä kuin vain vapaata ja spontaania (ja juuri sitä iloista) surffaamista luomisen aallolla.
Tuota täyttä impulsiivisuutta, spontaaniutta ja täydellistä kappaleen harjoittelemattomuutta vastaan asiaasi (ja Lydeäsi) on tarkasteltava, ei ulkoa opeteltujen kappaleiden, joita on soitettu satoja kertoja ja silti soitetaan väärin.
Tajuaisit nämäkin soittoon liittyvät asiat, jos olisit itsekin soittanut, mutta kun olet vaan sama kaveri edelleen, mutta nyt jo myönnät, että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde, ja Mikkehän senkin ensimmäisenä totesi.Noniin, asia selvä - et soita toista kertaa samalla tavalla, koska se on mielestäsi tylsää. Juuri tuollainen ajattelu tekee sinusta niin huonon soittajan, koska et vain
s e l v ä s t i k ä ä n o s a a s o i t t a a.
Vaikka kuinka nassutat samaa iänikuista paskaa motiiveistasi, niin et siis pysty omalla soitollasi vakuuttamaan kuulijoita ja sehän tärkeintä olisi, mutta jatkuvasti itsellesi selität sen olevan turhaa ja kaikki näkevät vain kelvotonta paukutusta videoissasi. Miksi sitten nassutat ja riitelet?, ole vain mielessäsi vaikka maailman paras, mutta videoillasi on huonompaakin huono soittaja. Näin se vaan sitten on. Itsepä puhuit itsesi pussiin ja omin sanoin todistit kyvyttömyytesi soittajana. - Karvainen apina
Paavo Myös II kirjoitti:
Ympäripyöreää ja perityypillistä tyhjänselostusta, jota on nähty jo ainakin yhden sensuroidun ketjun voimin.
Lydellä on tosiaan se, että hän treenaa samoja biisejä kerta toisensa jälkeen, kun Mikke taas soittaa samaa biisiä korkeintaan kaksi tai kolme kertaa, ja selkeästi on niin, että jos haluat MIkken saada soittamaan samaa biisiä enemmänkin tai jollain tietyllä tavalla, niin se homma sitten maksaa, koska sama biisi moneen kertaan soitettuna on enemmän sitten jo pakkopullamaista työtä kuin vain vapaata ja spontaania (ja juuri sitä iloista) surffaamista luomisen aallolla.
Tuota täyttä impulsiivisuutta, spontaaniutta ja täydellistä kappaleen harjoittelemattomuutta vastaan asiaasi (ja Lydeäsi) on tarkasteltava, ei ulkoa opeteltujen kappaleiden, joita on soitettu satoja kertoja ja silti soitetaan väärin.
Tajuaisit nämäkin soittoon liittyvät asiat, jos olisit itsekin soittanut, mutta kun olet vaan sama kaveri edelleen, mutta nyt jo myönnät, että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde, ja Mikkehän senkin ensimmäisenä totesi.Noniin, asia selvä - et soita toista kertaa samalla tavalla, koska se on mielestäsi tylsää. Juuri tuollainen ajattelu tekee sinusta niin huonon soittajan, koska et vain
s e l v ä s t i k ä ä n o s a a s o i t t a a.
Vaikka kuinka nassutat samaa iänikuista paskaa motiiveistasi, niin et siis pysty omalla soitollasi vakuuttamaan kuulijoita ja sehän tärkeintä olisi, mutta jatkuvasti itsellesi selität sen olevan turhaa ja kaikki näkevät vain kelvotonta paukutusta videoissasi. Miksi sitten nassutat ja riitelet?, ole vain mielessäsi vaikka maailman paras, mutta videoillasi on huonompaakin huono soittaja. Näin se vaan sitten on. Itsepä puhuit itsesi pussiin ja omin sanoin todistit kyvyttömyytesi soittajana. - Karvainen apina
ceasar nero kirjoitti:
Hei, Katselin tosiaan hieman vertailumielessä Lyden ja Mikken soittoa ja onhan niissä huomattava ero. Teknisesti tarkasteltuna Lyden soitto on puhtaampaa ja moniulotteisempaa ja, mutta soitosta myös huomaa, että Lyde on harjoitellut enemmän kuin Mikke. Sen huomaa motoriikasta ja tekniikasta. Lyden soitossa esim. iskut osuvat suunnilleen samalla voimalla eli peruskomppi, joka tukee kappaletta ja kuuluu rummunsoiton funktioon on hyvin hallussa. Tämän lisäksi Lyde kuitenkin antaa tilaa luovuudelleen ja leikittelee motorisen ylivertaisuutensa ansiosta nerokkaasti. Lydellä on hauska asenne omaan soittoonsa, nöyrä, mutta humoristinen ja tuo pilke silmäkulmassa antaa juuri hänen soitolleen sellaista rosoista veijarimaisuutta. Täydellisen hyvä ja motorisesti lahjakkain rumpali, aivan uniikki.
Mikken soittoa hankala arvioida, koska tekee sen taustanauhojen avulla. Hän siis tarvitsee soittonsa tueksi taustabiitin, jonka päälle hän valitettavan usein tekee samoja maneereja. Hän hukkaa taustabiitistä huolimatta kompinkin, mikä on uskomatonta. Mikken virheet huomaa helposti ja on vain pakko myöntää minunkin, ettei hän ole mikään motorisesti lahjakas soittaja.
Tässäpä tällaista analyysiä. Niin ja kannabis on se vähähaittaisin päihde.Lyden soittoa oli pakko käydä tsekkaamassa tuon mikken vaahtoamisen takia. Hyvä soittaja tuo lyde lyytikäinen ja paljon paremmin hallitsee eumpuja kuin se Mikke. Myistan Lyde Luytikäisen ennätystehtaasta. Kova hemmo!
- Apinasta jo edennyt
Karvainen apina kirjoitti:
Noniin, asia selvä - et soita toista kertaa samalla tavalla, koska se on mielestäsi tylsää. Juuri tuollainen ajattelu tekee sinusta niin huonon soittajan, koska et vain
s e l v ä s t i k ä ä n o s a a s o i t t a a.
Vaikka kuinka nassutat samaa iänikuista paskaa motiiveistasi, niin et siis pysty omalla soitollasi vakuuttamaan kuulijoita ja sehän tärkeintä olisi, mutta jatkuvasti itsellesi selität sen olevan turhaa ja kaikki näkevät vain kelvotonta paukutusta videoissasi. Miksi sitten nassutat ja riitelet?, ole vain mielessäsi vaikka maailman paras, mutta videoillasi on huonompaakin huono soittaja. Näin se vaan sitten on. Itsepä puhuit itsesi pussiin ja omin sanoin todistit kyvyttömyytesi soittajana.Laita nyt toki joku mikke-videokin esiin kun niitä on satoja, ja kerro jostain edes jotain konkreettista ongelmaa jatkuvan ympäripyöreän sirkoilun sijaan.
Bändissä maksetaan siitä, että soitetaan suunnilleen samalla tavalla, kuten halutaan soitettavan, muuten se taas on perin tylsää puuhaa, soittaa samaa kappaletta samalla tavalla koko ajan. Minkä sinäkin tietäisit, jos olisit virtuoosi soittamaan, mutta kun et ole. Tai jos olisit edes vähän soittanut, tietäisit edes jotain aihealueesta, mutta kun et ole sitäkään.
Piip, piip -.mitäs mikkes huomenna tekeekään. Piipitä siitä sitten taas, sitähän se elämäsi on nykyään. - Razor
Karvainen apina kirjoitti:
Lyden soittoa oli pakko käydä tsekkaamassa tuon mikken vaahtoamisen takia. Hyvä soittaja tuo lyde lyytikäinen ja paljon paremmin hallitsee eumpuja kuin se Mikke. Myistan Lyde Luytikäisen ennätystehtaasta. Kova hemmo!
Entä koska muistat miten äidinkieltä kirjoitetaan?
- Kristus itse
Razor kirjoitti:
Entä koska muistat miten äidinkieltä kirjoitetaan?
Miten- sanan eteen tulee pilkku, senkin sirkomikkuliini, äidin tutinlussuttaja, joka haaveissaan toivoo olevansa oikea rumpali, muttei ole.
- Kristuksen isä
Kristus itse kirjoitti:
Miten- sanan eteen tulee pilkku, senkin sirkomikkuliini, äidin tutinlussuttaja, joka haaveissaan toivoo olevansa oikea rumpali, muttei ole.
Mikkehän on täysin itseoppinut virtuoosi, joka kehitti kokonaan uuden ajattelutekniikankin rummunsoiton taakse. Lisäksi hänen käsittämättömän nopea kehityshistoriansa rummunsoiton ja ihmiskunnan historiassa on täysin ainutkertainen. Jumalallista kosketusta ja Pyhän Hengen voimaa jumalattomassa maailmassa.
Mene toki jo juttelemaan soittoasioista ammattilaisten kanssa, kysele ja kuuntele ja opi. Turha täällä on porata maneerisesti joka päivä eri nimimerkeillä mikke-ongelmiaan, jotka on itse aiheuttanut. - Pyhä henki
Kristuksen isä kirjoitti:
Mikkehän on täysin itseoppinut virtuoosi, joka kehitti kokonaan uuden ajattelutekniikankin rummunsoiton taakse. Lisäksi hänen käsittämättömän nopea kehityshistoriansa rummunsoiton ja ihmiskunnan historiassa on täysin ainutkertainen. Jumalallista kosketusta ja Pyhän Hengen voimaa jumalattomassa maailmassa.
Mene toki jo juttelemaan soittoasioista ammattilaisten kanssa, kysele ja kuuntele ja opi. Turha täällä on porata maneerisesti joka päivä eri nimimerkeillä mikke-ongelmiaan, jotka on itse aiheuttanut.Mikke sai Jumalalta suuren lahjan ja tehtävän maailmassa. Hän osaa puhua suoraan Jumalalle musiikin välityksellä, eikä vain enkelten välityksellä kuten Jouko. Jouko tosin on saatanallisen ja pahan demonin riivaama, ja luulee demonin harhoissa olevansa vanhurskas ja juttelevansa enkeleille, kun saatanan enkeli kuiskuttaa korvaan juttujaan.
Juuri sillä tavalla saatana eksyttää.
- Mikken äiti
älköö kiustako poikaani. Hänellä on vain liikaa vaikkua korvissa ja nyt hän leikkii keittiössä mikroaaltouunin kanssa.
- make liperistä
jepjep, mikke on erittäin huono soittaja, menisi vaikka kokkikouluun niin voisi kundi paukuttaa katilaa
- Jouko Trukki
Sinulla taas on ihan joka nimimerkillä aina nuo samat kirjoitusvirheet, joten äidinkielen perusopetuksen kertaaminen olisi sinun tapauksessasi kohdallaan. Kumma, että täysin eri nimimerkit tekevät aina samanlaisia kirjoitusvirheitä samassa ketjussa kun haukkuvat mikkeä.
- paavo lipponen
Jouko Trukki kirjoitti:
Sinulla taas on ihan joka nimimerkillä aina nuo samat kirjoitusvirheet, joten äidinkielen perusopetuksen kertaaminen olisi sinun tapauksessasi kohdallaan. Kumma, että täysin eri nimimerkit tekevät aina samanlaisia kirjoitusvirheitä samassa ketjussa kun haukkuvat mikkeä.
niin on se on kuma juttu että samt nimimerkit tekevät eri kirjotusvirhet, mutta kannabis on kuitenkin se vaarattomin päihde
- Paavo Myös
paavo lipponen kirjoitti:
niin on se on kuma juttu että samt nimimerkit tekevät eri kirjotusvirhet, mutta kannabis on kuitenkin se vaarattomin päihde
Kannabis on tosiaan tämän maailman vähähaittaisin päihde, ja on hienoa, että jopa sinäkin, natsisika, jo se myönnät. Ottaako koville? Entä koska opettelet soittamaan niin hyvin, mitä sirkomarko-nimimerkkisi kertoi osaavansa? Tuskin tämän elämän aikana, tässä elämässä kun olet vain pelkkä nettihäirikkö ja pelle.
- Drilleri
Mikken on tuskin turha mennä kokkikouluun, koska hän on erittäin hyvä ruoanlaittaja jo nykyisinkin. Kuten myös soittajakin. Ja metallikoneistaja. Onhan hän tehnyt rumpuräkinkin itse alumiinista ja teräksestä. Kertoi, että oli pakko tehdä, kun valmlsta kunnollista ei saanut mistään.
- Hyväkässi
Drilleri kirjoitti:
Mikken on tuskin turha mennä kokkikouluun, koska hän on erittäin hyvä ruoanlaittaja jo nykyisinkin. Kuten myös soittajakin. Ja metallikoneistaja. Onhan hän tehnyt rumpuräkinkin itse alumiinista ja teräksestä. Kertoi, että oli pakko tehdä, kun valmlsta kunnollista ei saanut mistään.
Mikke on myös erittäin ammattitaitoinen entisöintipeltiseppä ja -maalari. Muutamat hänen projekteistaan ovat jopa päässeet alan lehtiinkin. Mikke on vaan niin helvetin hyvä monessa asiassa.
- Pinjaus
Pian saa aloittaa uuden ketjun otsikolla "Kannabis - edelleen vähähaittaisin päihde".
Jutelkaa siinäkin sitten myös rummunsoitosta, siis ne, jotka siitä jotain tietävät. Eli perin harva tällä palstalla.- sipulipipari
minunkin mielestäni mikken on peri n huono soittaja
- alk/hlö
sipulipipari kirjoitti:
minunkin mielestäni mikken on peri n huono soittaja
Mikke verrattiin eräällä forumilla Mike Manginiin, joten ei se nyt ihan peri n huono soittaja varmaan ole. Toisella forumilla taas sanottiin, että sen videot ovat mielenkiintoisinta materiaalia mitä on näkynyt pitkään aikaan. Varmaankin, onhan hän motorisesti yksi taitavimpia soittajia tällä hetkellä maailmassa, virtuoosi ja timantti.
- sipulipiippeli
alk/hlö kirjoitti:

Mikke, lähdehän jo juomaan
- alk/hlö
sipulipiippeli kirjoitti:
Mikke, lähdehän jo juomaan
Harmittaako sinua, että Mikkeä verrataan Mike Manginiin, ja haluaisit, että hän tuhoaisi aivonsa viinalla kuten Jouko, Jukka ja sinäkin, ja olisi tuollainen pyhä keskinkertaisuus?
- japaninspanieli
alk/hlö kirjoitti:
Harmittaako sinua, että Mikkeä verrataan Mike Manginiin, ja haluaisit, että hän tuhoaisi aivonsa viinalla kuten Jouko, Jukka ja sinäkin, ja olisi tuollainen pyhä keskinkertaisuus?
Minua ainakin harmittaa, että palstalla häiriköi joku aika huono soittaja, joka itse kirjoittelee eri nimimerkein mainostamaansa oliviiviöljyäänkin niljakkaammat kehuviestinsä. Harmittaa myös, että hän ei vain ymmärrä, että kannabis on maailman vaarattomin päihde, sillä hänhän on niitä Joukon oppipoikia.
- Paavo Myös II
japaninspanieli kirjoitti:

Mikke kylläkin totesi Suomessa ensimmäisenä, että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde, eikä tunnu kenelläkään olevan mitään muuta tilalle tarjota, eli selkeästi asia on niin.
Sinäkin nassis sen joudut jo itse myöntämään, mutta sinulle perityypilliseen tapaan, Mikkeä mustamaalaten. Sellaista se on, kun on hullu, eikä osaa soittaakaan.
- :psfh
minä ainakaan en kovin paljoa tykkää miken soitosgta, mielestäni hän on erittäin huono
- Paavo Myös II
Kuten on todettu, motorisia yksityiskohtia jotka määrittelevät motoriikan ja mielen tason soiton suhteen, ei voi koskaan kiistää mielipiteillä siitä onko jonkun yksittäisen kappaleen random-soitto onnistunut vai ei.
- e. ricecow
Paavo Myös II kirjoitti:
Kuten on todettu, motorisia yksityiskohtia jotka määrittelevät motoriikan ja mielen tason soiton suhteen, ei voi koskaan kiistää mielipiteillä siitä onko jonkun yksittäisen kappaleen random-soitto onnistunut vai ei.
Näin on! ja koska kukaan ei näe toisen mielen tasoa toisen soittaessa, on soittajan täysin perusteetonta väittää olevansa motorisesti hyvä vain koska itsestä tuntuu siltä. Olen harvinaisen samaa mieltä kanssasi. On siis täysin turhaa yrittää myöskään puoltaa mielipiteillään omaa soittoaan.
- Paavo Myös II
e. ricecow kirjoitti:
Näin on! ja koska kukaan ei näe toisen mielen tasoa toisen soittaessa, on soittajan täysin perusteetonta väittää olevansa motorisesti hyvä vain koska itsestä tuntuu siltä. Olen harvinaisen samaa mieltä kanssasi. On siis täysin turhaa yrittää myöskään puoltaa mielipiteillään omaa soittoaan.
Kai sinä nyt sentään osaat katsoa sitä näet ja kuulla mitä kuulet, ei ole tarpeen mennä pään sisään katsomaan, että minkälaisella ajattelulla se rytmi syntyy?
Jos taas et ymmärrä näkemääsi ja kuulemaasi, niin se on vain sinun ongelmasi. Varmaan aivan liian vähän soittoharjoittelua suhteessa nettihäiriköintiin, joka ei auta soitonopettelussa yhtään. Jos auttaisi, sinä olisit yksi motorisesti taitavimpia soittajia maailmassa, mutta valitettavasti et ole, Mikke taas on. - ricecow
Paavo Myös II kirjoitti:
Kai sinä nyt sentään osaat katsoa sitä näet ja kuulla mitä kuulet, ei ole tarpeen mennä pään sisään katsomaan, että minkälaisella ajattelulla se rytmi syntyy?
Jos taas et ymmärrä näkemääsi ja kuulemaasi, niin se on vain sinun ongelmasi. Varmaan aivan liian vähän soittoharjoittelua suhteessa nettihäiriköintiin, joka ei auta soitonopettelussa yhtään. Jos auttaisi, sinä olisit yksi motorisesti taitavimpia soittajia maailmassa, mutta valitettavasti et ole, Mikke taas on.valitettavasti et ole motorisesti kovinkaan taitava soittaja. Kuten on todettu, motorisia yksityiskohtia jotka määrittelevät motoriikan ja mielen tason soiton suhteen, ei voi koskaan kiistää mielipiteillä siitä onko jonkun yksittäisen kappaleen random-soitto onnistunut vai ei.
Mutta, koska itse ymmärrän näkemääni ja kuulemaani, voin vapaasti esittää eriävän mielipiteeni soitostasi (kuten näyttää monet muutkin tekevän), että minunkin mielestäni et ole kovinkaan lahjakas soittaja.Tiedän itsekin muutaman paljon taitavamman soittajan kuin sinä. - Paavo Myös II
ricecow kirjoitti:
valitettavasti et ole motorisesti kovinkaan taitava soittaja. Kuten on todettu, motorisia yksityiskohtia jotka määrittelevät motoriikan ja mielen tason soiton suhteen, ei voi koskaan kiistää mielipiteillä siitä onko jonkun yksittäisen kappaleen random-soitto onnistunut vai ei.
Mutta, koska itse ymmärrän näkemääni ja kuulemaani, voin vapaasti esittää eriävän mielipiteeni soitostasi (kuten näyttää monet muutkin tekevän), että minunkin mielestäni et ole kovinkaan lahjakas soittaja.Tiedän itsekin muutaman paljon taitavamman soittajan kuin sinä.Totesit ihan oikein, että mielipiteesi eivät poista motorisia faktoja, vaikka esittelisit mielipiteitäsi monen nimimerkin takaa uudelleen ja uudelleen. Jos nyt oikein kerrot ymmärtäväsi jotain, kuten sirkomarko huippurumpali aiemmin, niin se on erittäin helppo tarkastaa. Jos ymmärrät, niin kerro jotain ammattitasoista faktaa, äläkä selitä kuin valehteleva amatööri.
Laita toki myös ne muutamat tuntemasi soittajat näkyville, niin katsotaan. - e. ricecow
Paavo Myös II kirjoitti:
Totesit ihan oikein, että mielipiteesi eivät poista motorisia faktoja, vaikka esittelisit mielipiteitäsi monen nimimerkin takaa uudelleen ja uudelleen. Jos nyt oikein kerrot ymmärtäväsi jotain, kuten sirkomarko huippurumpali aiemmin, niin se on erittäin helppo tarkastaa. Jos ymmärrät, niin kerro jotain ammattitasoista faktaa, äläkä selitä kuin valehteleva amatööri.
Laita toki myös ne muutamat tuntemasi soittajat näkyville, niin katsotaan.Hankala keskustella noin vihaisen ja sekavalta vaikuttavan ihmisen kanssa. Koeta itse todistaa olevasi motorisesti lahjakas eli tee kovasti töitä soittosi eteen ja rauhoitu juhannuksen ajaksi. Eikä tämä keskustelu enää kanssasi jatku eli täysin hyödytöntä, koska se ei muuta mielipidettäni ja käsitystäni soitostasi. Olen pahoillani puolestasi, jos koet pettymyksen mielipiteeni takia, mutta näin se vaan on eikä minulla ole tarvetta todistaa kenellekään omia kykyjäni, koska en ole alunperinkään tullut kehumaan itseäni.
- Paavo Myös II
e. ricecow kirjoitti:
Hankala keskustella noin vihaisen ja sekavalta vaikuttavan ihmisen kanssa. Koeta itse todistaa olevasi motorisesti lahjakas eli tee kovasti töitä soittosi eteen ja rauhoitu juhannuksen ajaksi. Eikä tämä keskustelu enää kanssasi jatku eli täysin hyödytöntä, koska se ei muuta mielipidettäni ja käsitystäni soitostasi. Olen pahoillani puolestasi, jos koet pettymyksen mielipiteeni takia, mutta näin se vaan on eikä minulla ole tarvetta todistaa kenellekään omia kykyjäni, koska en ole alunperinkään tullut kehumaan itseäni.
Oliko niitä soittajia vai ei?
Hyödytöntä on tosiaan jatkaa, jos et tajua näkemääsi tai kuulemaasi, koska mielipiteesi ei poista motorisia ja näkyviä faktoja videoista.
Päässäsi on sellainen muutaman tuhannen tunnin soittotreenivajaus joka näkyy, ja jota ei monen nimimerkin mikkesekoilusi paikkaa, vaikka sinä aikana minkä olet käyttänyt mikkesekoiluusi, olisit hyvin ehtinyt oppia soittamaankin. - ricecow
Paavo Myös II kirjoitti:
Oliko niitä soittajia vai ei?
Hyödytöntä on tosiaan jatkaa, jos et tajua näkemääsi tai kuulemaasi, koska mielipiteesi ei poista motorisia ja näkyviä faktoja videoista.
Päässäsi on sellainen muutaman tuhannen tunnin soittotreenivajaus joka näkyy, ja jota ei monen nimimerkin mikkesekoilusi paikkaa, vaikka sinä aikana minkä olet käyttänyt mikkesekoiluusi, olisit hyvin ehtinyt oppia soittamaankin.Kyllä minä tajuan näkemäni ja kokemani (ja näyttää moni muukin), mutta me tajuamme ja koemme asiat eri tavalla. sehän se pointtisi oli - ja juuuri sen eri tavalla tajuamisen ja koekamisen takia ei voida tulla kehumaan omaa soittotaitoasi kuten koko ajan teet sekavassa olotilassasi.
Katso vaikka sitten niitä Lyde Lyytikäisen videoita, ei hänkään mielestäni ihan huippu ole, mutta paljon parempi kuin sinä ja sopivaa haastetta treeneihisi. - Paavo Myös II
ricecow kirjoitti:
Kyllä minä tajuan näkemäni ja kokemani (ja näyttää moni muukin), mutta me tajuamme ja koemme asiat eri tavalla. sehän se pointtisi oli - ja juuuri sen eri tavalla tajuamisen ja koekamisen takia ei voida tulla kehumaan omaa soittotaitoasi kuten koko ajan teet sekavassa olotilassasi.
Katso vaikka sitten niitä Lyde Lyytikäisen videoita, ei hänkään mielestäni ihan huippu ole, mutta paljon parempi kuin sinä ja sopivaa haastetta treeneihisi.Et sinä tajua mistään mitään, kuten ei sirkosi, ei markosi, eikä muutkaan huippurumpalinimimerkkisi. Yhdellä kysymyksellä, johon vastaus mahtuu yhdelle riville, sinut voidaan taas vain pelkäksi tyhjänselittäjäksi todistaa.
- Taru .
Paavo Myös II kirjoitti:
Et sinä tajua mistään mitään, kuten ei sirkosi, ei markosi, eikä muutkaan huippurumpalinimimerkkisi. Yhdellä kysymyksellä, johon vastaus mahtuu yhdelle riville, sinut voidaan taas vain pelkäksi tyhjänselittäjäksi todistaa.
Tuossahan se sinulle, idiootti, vastasi jo kysymykseesi. Oletko jotenkin tyhmä?? eli katso niitä Lyden juttuja niinkuin se vastasi sulle! Yrität joka vitun asiasta vääntää jotain riidanaihetta!
- arut..
Taru . kirjoitti:
Tuossahan se sinulle, idiootti, vastasi jo kysymykseesi. Oletko jotenkin tyhmä?? eli katso niitä Lyden juttuja niinkuin se vastasi sulle! Yrität joka vitun asiasta vääntää jotain riidanaihetta!
Huono vastaus, koska Lyde ei valitettavasti ole motorisesti maailman taitavimpia rumpaleita, vaikka soittaakin ihan kivasti. Se ensimmäinen on sellaista tarua vaan se väite.
- hehto-kulli
katsoin mikkin soittoa, paska rumpali.
- Taru :)
Miten joku noin avuttoman huono rumpali voi oikeasti luulla olevansa hyvä? Tuon Mikken täytyy olla joku humoristi tai sitten hän on äärimmäisen tyhmä?
- Taru :)
Miten joku noin avuttoman huono rumpali voi oikeasti luulla olevansa hyvä? Tuon Mikken täytyy olla joku humoristi tai sitten hän on äärimmäisen tyhmä?
- _urat
Taru :) kirjoitti:
Miten joku noin avuttoman huono rumpali voi oikeasti luulla olevansa hyvä? Tuon Mikken täytyy olla joku humoristi tai sitten hän on äärimmäisen tyhmä?
Uusi nimimerkki, samat vanhat, perinteiset porut. Harmittaako sinua, että MIkkestä tuli sinun täällä häiriköidessäsi yksi motorisesti taitavimmista rumpaleista? Kumpi sinua muuten harmittaa enemmän, sekö, että Mikkestä tuli sinun täällä häiriköidessäsi yksi motorisesti taitavimmista rumpaleista maailmassa, vaiko se, että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde ja myös maailman valehdelluin asia?
- Dementjev
Taru :) kirjoitti:
Miten joku noin avuttoman huono rumpali voi oikeasti luulla olevansa hyvä? Tuon Mikken täytyy olla joku humoristi tai sitten hän on äärimmäisen tyhmä?
Uskon, että hän on tosissaan, mutta hän on sairas. Hänellä on skitsofrenia ja narsitinen oireyhtymä. On kai hän hieman tyhmäkin. Olen samaa mieltä hänen soittotaidosta, ts. ei vakuuta minua motoriikallaan.
- Apinasta jo edennyt
Dementjev kirjoitti:
Uskon, että hän on tosissaan, mutta hän on sairas. Hänellä on skitsofrenia ja narsitinen oireyhtymä. On kai hän hieman tyhmäkin. Olen samaa mieltä hänen soittotaidosta, ts. ei vakuuta minua motoriikallaan.
Sääli, että se narsistinen oireyhtymäkin on vain itsekeksimääsi mustamaalausta. Harvemmin mikään mitä kirjoitat pitää paikkaansa millään tavalla, jos asia koskee Mikkeä. Sellainenhan olet, mikkevihassa jo vuosia elänyt mielenterveysongelmainen piripää. Kiero, julkea ja röyhkeä saatananpalvoja kuten Pallarikin, jonka mielestä Mikke sentään on jäljelle jäävä Jeesuksen poika ja luciferin korkein enkelikin, eli siis Jeesus itse.
Hähähää!
- Ceasar Nero
Hei, Katselin tosiaan hieman vertailumielessä Lyden ja Mikken soittoa ja onhan niissä huomattava ero. Teknisesti tarkasteltuna Lyden soitto on puhtaampaa ja moniulotteisempaa ja, mutta soitosta myös huomaa, että Lyde on harjoitellut enemmän kuin Mikke. Sen huomaa motoriikasta ja tekniikasta. Lyden soitossa esim. iskut osuvat suunnilleen samalla voimalla eli peruskomppi, joka tukee kappaletta ja kuuluu rummunsoiton funktioon on hyvin hallussa. Tämän lisäksi Lyde kuitenkin antaa tilaa luovuudelleen ja leikittelee motorisen ylivertaisuutensa ansiosta nerokkaasti. Lydellä on hauska asenne omaan soittoonsa, nöyrä, mutta humoristinen ja tuo pilke silmäkulmassa antaa juuri hänen soitolleen sellaista rosoista veijarimaisuutta. Täydellisen hyvä ja motorisesti lahjakkain rumpali, aivan uniikki.
Mikken soittoa hankala arvioida, koska tekee sen taustanauhojen avulla. Hän siis tarvitsee soittonsa tueksi taustabiitin, jonka päälle hän valitettavan usein tekee samoja maneereja. Hän hukkaa taustabiitistä huolimatta kompinkin, mikä on uskomatonta. Mikken virheet huomaa helposti ja on vain pakko myöntää minunkin, ettei hän ole mikään motorisesti lahjakas soittaja.
Tässäpä tällaista analyysiä. Niin ja kannabis on se vähähaittaisin päihde. - Ramppe ö
Kaikki tietää, että Mikke kirjoittaa omat fanikirjeensä. Hän on jopa myöntänyt sen. Hän on siis patologinen valehtelija eikä mikään kovin hääppönen soittajakaan!
- Paavo Myös II
Motorisesti kuitenkin tällä hetkellä yksi maailman parhaita, ja kehityskulultaan täysin ainutkertainen koko ihmiskunnan ja rummunsoiton historiassa.
- Jeesus, Jumalan poika
Paavo Myös II kirjoitti:
Motorisesti kuitenkin tällä hetkellä yksi maailman parhaita, ja kehityskulultaan täysin ainutkertainen koko ihmiskunnan ja rummunsoiton historiassa.
Niinpä. Mikke on aina sanomassa viimeistä kommenttia. Vielä arkustakin kuuluu tuo em. kommentti.
- Jumperi
Jeesus, Jumalan poika kirjoitti:
Niinpä. Mikke on aina sanomassa viimeistä kommenttia. Vielä arkustakin kuuluu tuo em. kommentti.
Faktathan siinä vain on. Kiistä nyt ne kiistattomat faktat, äläkä tekojeesus selitä tyhjää.
- Motmotmot
Jumperi kirjoitti:
Faktathan siinä vain on. Kiistä nyt ne kiistattomat faktat, äläkä tekojeesus selitä tyhjää.
m.o.t.
- Motmotmot
Jumperi kirjoitti:
Faktathan siinä vain on. Kiistä nyt ne kiistattomat faktat, äläkä tekojeesus selitä tyhjää.
m.o.t.
- Taru.
Jeesus, Jumalan poika kirjoitti:
Niinpä. Mikke on aina sanomassa viimeistä kommenttia. Vielä arkustakin kuuluu tuo em. kommentti.
Hahaa.. Maailman huonoin rumpali luulee olevansa maailman paras rumpali.. Hahahh. Selvästi jotain vikaa päässä kundilla!
- Antti Kirstus
Jeesus, Jumalan poika kirjoitti:
Niinpä. Mikke on aina sanomassa viimeistä kommenttia. Vielä arkustakin kuuluu tuo em. kommentti.
Joukolla se tuo Jeesus-psykoosi vain jatkuu. Se minkä sait siinä omassa kännipsykoossasi kauan aikaa sitten. Muistatko? Silloin kun Jehova kertoi sinulle, että olet hänen pyhä sotilaansa, ja että kannabis on paratiisin kielletty hedelmä. Sitten jossain vaiheessa perustit sen Irti Huumeista ry:n, ja ryhdyit levittämään verovaroilla niitä psykoosissasi saamia "oivalluksia", kuten sitä Suomessa kuuluisaa kannabisrasvateoriaa, jota ei muualla maailmassa tunneta lainkaan.
Suvussannehan on skitsofreniaa enemmältikin, kuten olet kertonut. Sellaista uskonnollista hulluutta, ja päihdeongelmia. Perinteistä.
Muistatko tämän vanhan tekstisi, joka kertoo, että olet seinähullu.
"Sinussa puhuu saatana luciferin korkein musta enkeli. Kaikki kannabista maistaneet ovat saatanan mustassa messussa mukana. Tarkoitus on Suomessa tuhota johto, antaa Suomi Luciferille ja myydä mökit ismaelilaisille jotka kansainvaeltavat tänne Etelä-Amerikan suurimpien moskeijoiden laulussa- sama laulu jota lucifer osaa. Hänellä on yhdeksäspää laulupää, tällä laulaa niin kaunista musiikkia, jonka vain kannabiksen osaajat käyttävät. Nyt on kuudes sinetti murrettu, nyt jääneet Jeesuksen pojat eli sinetit, koskevat suurta painetta ja seuraavat sinetit menevät nopeammin ja nopeammin vähemmässä ajassa murroksiin. Silloin kannabiksen ottajat syövät ihmiset ja muuttuvat islamiin!!!!!
OLETTE PASKANARKOMAANEJA KANNABIS ON PAHOLAISEN PASKAA JA TE OTATTE SITÄ!!! HÄHÄHÄHÄÄÄÄ
PASKANARKOMAANIENPASKAKEUHKOT JOISSA SAATANA ASUU!
AINOA JÄRKEVÄT TIE ON AMPUA KAIKKI JOTKA PITÄVÄT NUORISOMUOTIA JA LAITTELEVAT RAP KAPPALEITA SOIMAAN, JOISSA HALUTAAN, ETTÄ KAIKKI OTTAA PASKANARKOMAANIKANNABISTA!!!!!!
MINULLE EI MUUTEN HAUKUTA JATKUVASTI, OLEN JUMALAN TAHDON PUOLELLA JA JOS JUMALA KERTOO KORVAANI, ETTÄ TAPA JA SYÖ TUO IHMINEN NIIN MINÄ SEN TULEN TEKEMÄÄN JA SE KERTOO ETTÄ KANNABIKSEN KÄYTTÄJÄT TUHOTAAN. MINULLA ON YHTEYS JUMALAAN, OLEN NIITÄ HARVOJA, JOILLA ON KORKEIN TASO MAAILMASSA IHMISENÄ, OSAAN PUHUA ENKELTEN KANSSA JA HE VÄLITTÄVÄT ASIANI SUORAAN JUMALALLE!!!
HUOM! OLEN SUORASSA YHTEYDESSÄ LUOJAAN!!!!" - chicken barbeque
Motmotmot kirjoitti:
m.o.t.
Sinulla ei sitten ollut mitään millä kiistää kiistämättömät faktat. Tuskin kukaan sellaista odottikaan sinulta. Mot, mot, kot, kot.
- turha väittää mitään
Kahvi ja tupakka
- dferrrrr
Tupakka aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja syöpää ja verisuonisairauksia. Se on haitoiltaan lähellä kovia huumeita.
- Huumeeton
Huumeiden käyttäjät (myös kannabiksen polttajat) pakenevat todellisuutta. Kaverini poltti pilveä pari vuotta putkeen, siirtyi myös käyttämään kovempia aineita. Viikko katkolla ja nyt kuukausi kuivilla, eikä edes tee mieli. Uskokaa pois vaikka hullulta se kuulostaa, pilvestä kaikki alkaa ja hautaan/linnaan/katkolle kaikki päättyy.
- Huumeet on
Alkoholismikin yleensä alkaa sillä ensimmäisellä korkatulla keskikaljapullolla. Suurimmalla osalla ainakin.
Suurin osa kannabiksen käyttäjistä ei koskaan edes kokeile mitään muuta laitonta päihdettä. Suomessa tietysti paljon useammin kuin Hollannissa, jossa huumeongelmat ovat asukaslukumäärään suhteutettuna paljon vähäisemmät kuin Suomessa, vaikka kannabiksen voidaan käytännössä sanoa olleen "laillista" jos vuosikymmeniä.
Lisäksi kaikista suurimmat todellisuudenpakoilijat ja sen täydelliset kieltäjätkin kyllä löytyvät edelleen uskovaisista huumevalistajista, joista osa myy huumeitakin valistuksen ohessa.
- b xcvdff
Huumeeton: Hullulta se kuulostaa koska tuo juttu on potaskaa. Hyvin pienelle osalle käyttäjiä tulee ongelmia muiden huumeiden kanssa ja vain pieni osa niistäkin päätyy katkolle asti. Ok, semmoinen ihminen voidaan kyllä löytää, mutta turha yleistää. Sama kuin sanoisin että kaikki Bemarikuskit on mulkkuja vaikka hullultahan se kuulostaa.
- Lotvosen kääk
Mjoo, hyvää juhannusta vaan kaikille kannabikseen vakavasti suhtautuville heeboille ja IHRY:n mannekiinille ja huumorirumpalille!!
- kääk käääk
Mjoo, hyvää juhannusta vaan kaikille kannabikseen vakavasti suhtautuville heeboille ja IHRY:n mannekiinille ja huumorirumpalille!!
- HS pääkirjoitus
Alkoholin haitoista puhuttaessa syitä on tapana hakea muualta kuin alkoholista.
Ihminen on mestari jättämään huomiotta sellaiset vaarat, joita hän ei halua ottaa huomioon. Tilalle hän hakee syntipukkeja vaaroista, joista voi syyllistää muita. Valistuksella on vaikea korjata tällaisia asenteita.
Hyvä esimerkki on keskustelu syrjäytymisestä ja poikien kehittymisestä aggressiivisiksi, itsetuhoisiksi ja kyvyttömiksi näkemään tilanteita muiden silmin. On aivan ilmeistä, että poikien ongelmiin vaikuttaa moni tekijä, mutta oireellista on se, minkälaisia syitä julkisuudessa käsitellään ja minkälaisia ei. Vikaa haetaan viranomaisten toiminnasta ja sosiaalisen tuen puutteesta tai koulusta, joka johtaa huonoon itsetuntoon. Viime kädessä päädytään päivittelemään perheiden vaikeuksia ja hajoamisia.
Mutta hetkinen. Puoli vuosisataa sitten ei ollut kuultukaan koulupsykologeista. Sosiaalinen tuki tuli suvulta ja lähiympäristöltä, jos oli tullakseen. Miksi siis ongelmat ovat pahentuneet? Miksi perheet hajoavat juuri nyt?
Yksi varma asia, joka on muuttunut selvästi puolen vuosisadan aikana, on alkoholin kulutus. Se on kasvanut 50 vuoden aikana noin nelinkertaiseksi asukasta kohti.
Monesti sanotaan, että alkoholia juodaan, koska on henkistä pahoinvointia. Pitäisi voida myös kysyä, onko pahoinvointia siksi, että alkoholia juodaan. Tämä kysymys on kuitenkin tabu.
Alkoholin ongelma on riippuvuuden kehittyminen, joka on sitä todennäköisempää, mitä säännöllisemmin keskushermosto altistuu alkoholille. Siksi ei ole itsestään selvää, että alkoholin päivittäinen käyttö olisi turvallisempaa kuin viikonloppukäyttö. Ranskalaisten juomatapoihin vedottaessa pitää muistaa, että viinimaissa on juotu viiniä tuhansia vuosia. Herkimmin alkoholisoituvat ihmiset ovat vähitellen kuolleet pois jatkamasta sukuaan.
Alkoholi on kohtalokasta alkuperäiskansoille, joille se on uusi asia. Tämä näkyy hyvin intiaanien ja inuittien kohtalosta. Alkuperäiskansojen sanotaan alkoholisoituvan, koska heidän maansa on ryöstetty ja elinkeinonsa tuhottu. Pitää kuitenkin uskaltaa kysyä myös toisinpäin: kuinka paljon heidän kulttuuriansa on tuhonnut valkoisen miehen tuoma alkoholi?
Suomessakin voi väittää, että luonnonvalinta hoitaa asian ja alkoholiin liikaa mieltyvät kuolevat pois. Siihen voi kuitenkin mennä viisituhatta vuotta.
Ryhdistäytyminen ja vahvistunut itsetunto ovat erityisen vaarallinen yhdistelmä liikenteessä. Ajokyky voi lievässä humalassa olla hyvä, kun henkilö ryhdistäytyy. Mutta rauhallisen ajon jälkeen tuleva yllättävä tilanne paljastaa heti alkoholin vaikutuksen. Vähäinenkin humala haittaa tarkkaavaisuutta, huonontaa koordinaatiota ja aiheuttaa ylireagointia. Vaativaan ajotestiin menevä kuljettaja pitää ajokykyään erinomaisena, ja testin tulos on hänelle useimmiten suuri järkytys.
Tässä suhteessa oikeusministeriön näkemykset siitä, että alle puolen promillen humala ei aiheuttaisi ajokyvyn huonontumista, ovat käsittämättömiä. Ajokyky huononee nimenomaan yllättävissä tilanteissa, jotka ovat kaikkein vaarallisimpia.
Kolmas alkoholiin liittyvä ilmiö on selittely, joka saa joskus hyvin aggressiivisia sävyjä. Alkoholi lisää omaa erinomaisuuden tunnetta, jonka taas on osoitettu vähentävän toisten tarpeiden ja mielipiteiden huomioon ottamista ja empatiaa.
Julkisessa alkoholikeskustelussa aggressiivinen puolustelu ja haittojen vähättely on silmiinpistävää – kuin lapselta yritettäisiin hiekkalaatikolla ottaa lelua pois.
Teollisuuden edustajilla on tietenkin asiassa iso taloudellinen intressi, ja kannanotot muistuttavat taannoista tupakkakeskustelua. Mutta myös kohtuukäyttäjät ja jopa tutkijat puolustelevat alkoholin positiivista merkitystä tavalla, joka kemikaaleista keskusteltaessa hakee vertaistaan.
Hyödyllisillekin kemikaaleille vaaditaan satakertaisia turvamarginaaleja, ja silti niiden riskejä pelätään. Jos alkoholi-nimiselle kemikaalille halutaan satakertainen turvamarginaali, suurin sallittu vuorokausiannos on jälkiruokalusikallinen olutta tai teelusikallinen viiniä.
Asenteisiin vaikuttamisen tekee vaikeaksi myös se, että muutamat järjestöt ja osa mediaa elävät ihmisten pelottelusta. Ruoan lisäaineet ja ympäristömyrkyt ovat helppoja vihollisia. Pelottelijat eivät suin surminkaan halua puuttua vaikeampiin asioihin, koska ne tarvitsevat suuren yleisön tuen.
Kieltolaki ei toimi, mutta nyt alkoholipolitiikassa on menty nyrjähtäneen yksilönvapauden nimissä toiseen äärimmäisyyteen.
Yhtä lailla kuin tupakka, alkoholi aiheuttaa erittäin suurta haittaa myös muille ihmisille ja yhteiskunnalle. Alkoholi liittyy usein väkivaltaan. Se on suuri syy perheiden hajoamiseen. Kuolleisuus maksasairauksiin on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Kun mukaan luetaan välilliset terveysvaikutukset, alkoholiin liittyviä kuolemia on Suomessa noin 4 500 vuodessa.
Onko meillä varaa olla keskustelematta vakavasti tämän riippuvuutta aiheuttavan kemikaalin haitoista?
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Alkoholin vaarallisuus on yhä tabu/a1340260841279 - kääk käääk
Mjoo, hyvää juhannusta vaan kaikille kannabikseen vakavasti suhtautuville heeboille ja IHRY:n mannekiinille ja huumorirumpalille!!
- Miken orgasmi
Typerä pelle tuo Mukke. Huono soittamaan rumpuja. Varmaan joku onanisti hän on?
- Miki origi
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/07/669288
EU-raportti: Kannabis tupakkaa ja alkoholia turvallisempaa
Kannabis on käyttäjälleen turvallisempaa kuin tupakka tai alkoholi, kertoo laaja EU-katsaus. Tiedot perustuvat Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytöksen seurantakeskuksen julkaisemaan 700-sivuisen, 3-osaiseen raporttiin.
Suurin osa kannabiksen käyttäjistä lopettaa sen polttamisen hieman alle tai yli 30-vuotiaana, eivätkä he kärsi minkäänlaisista kielteisistä vaikutuksista lopettamisen jälkeen.
- Kaikki tekemämme vertailut osoittavat, että kannabis on käyttäjälleen monilla mittareilla mitattuna muita aineita turvallisempaa, kertoo raportin kirjoittamiseen osallistunut tutkija Robin Room.
Room tutustui raporttia varten useisiin laillisten ja laittomien päihteiden terveysvaikutuksia käsittelevään tutkimukseen, joissa selvitettiin päihteiden vaarallisuutta tai niiden haittavaikutuksia sekä niiden aiheuttaman päihtymyksen ja riippuvuuden astetta.
Roomin mukaan tutkimusten perusteella voidaan todeta seuraavaa:
- Huumeen vaarallisuus: Vaarallisimpia ovat ekstaasi ja kokaiini, joita seuraavat alkoholi ja heroiini. Vähiten vaarallinen huume on kannabis.
- Päihtymyksen aste: Vahvimman päihtymyksen aiheuttaa alkoholi. Seuraavina tulevat heroiini ja kokaiini, kannabis on listassa neljäntenä.
- Riippuvuus: Pahinta riippuvuutta aiheuttaa tupakka, seuraavina tulevat heroiini, kokaiini ja alkoholi. Kannabis on tutkimusten mukaan vähiten riippuvuutta aiheuttava päihde.
Stakesin päihdetutkija Kristoffer Tigerstedt pitää raportin päätelmiä luotettavina. Hänen mukaansa ne ovat linjassa muiden tutkimusten kanssa.
Tigerstedt muistuttaa kuitenkin kannabiksen sosiaalisista riskeistä. Hänen mukaansa monet näistä johtuvat siitä, että kannabis on suuressa osassa maita laiton, toisin kuin alkoholi ja tupakka.
- Se merkitsee sitä, että kannabista käytetään yhteyksissä, jotka ovat usein yhteiskunnan marginaalissa. Ja silloin tietysti tulee mieleen, että kannabista käytetään myös muiden huumeitten yhteydessä.
Kannabiksen käyttö on yleistä
Kannabis on hyvin yleinen päihdeaine, sitä on kokeillut arviolta joka viides eurooppalainen aikuinen. Kuluneen kuukauden aikana sitä on käyttänyt yli 13 miljoonaa eurooppalaista.
Maailmassa tuotetaan käyttöön lähes 50 000 tonnia kannabisruohoa tai -hartsia joka vuosi.
(MTV3) - Juicci Käskien laulaa
No onhan se aivan yhtä selvä asia tuo kannabiksen vaarattomuus kuin Mikken kyvyttömyys soittaa!
- Välimäki Eila
Kannabis on paska aine.
- Hasiskarkki
veit varpaat suustani. Miksi kukaan voisi väittää, että kannabis olisi vähähaittainen?
Paitsi tietenkin Mikke, jolla on ollut ainakin 6 kannabispsykoosia ja joka on ollut kaksi kertaa mielisairaalassakin kannabisnarkkarointinsa vuoksi. - Fourtwenty
Hasiskarkki kirjoitti:
veit varpaat suustani. Miksi kukaan voisi väittää, että kannabis olisi vähähaittainen?
Paitsi tietenkin Mikke, jolla on ollut ainakin 6 kannabispsykoosia ja joka on ollut kaksi kertaa mielisairaalassakin kannabisnarkkarointinsa vuoksi.Mikke-raukka luulee olevansa huippurumpali, hyvä ruoanlaittaja, sorvaaja ja pääsevänsä Modern Drummer- lehteen. Hän on tainnut kuule enemmänkin juoda aivonsa sellaiseen tilaan, että elää haavekuviensa täyttämässä maailmassa. Huonompaa soittajaa saa hakea.
- Jone 75
Fourtwenty kirjoitti:
Mikke-raukka luulee olevansa huippurumpali, hyvä ruoanlaittaja, sorvaaja ja pääsevänsä Modern Drummer- lehteen. Hän on tainnut kuule enemmänkin juoda aivonsa sellaiseen tilaan, että elää haavekuviensa täyttämässä maailmassa. Huonompaa soittajaa saa hakea.
No niin saakiin, tyyppihän on täysi sekopää. Kirjoittelee eri nimimerkein jostain ajattelutekniikasta ja videoillaan näkyy vain joku lippiskundi hakkaamassa epätahdissa kattiloitaan. Tyyppi ei edes hallitsee terminologiaa eikä siis mitenkään pysty todistamaan edes sanallisestikaan olevansa hyvä rumpali.
- uusi energia
Jone 75 kirjoitti:
No niin saakiin, tyyppihän on täysi sekopää. Kirjoittelee eri nimimerkein jostain ajattelutekniikasta ja videoillaan näkyy vain joku lippiskundi hakkaamassa epätahdissa kattiloitaan. Tyyppi ei edes hallitsee terminologiaa eikä siis mitenkään pysty todistamaan edes sanallisestikaan olevansa hyvä rumpali.
Hyvin se terminologian hallitsee, kuten rummunsoitonkin, onhan Mikke virtuoosi, joka kykenee keskustelemaan maailman suurimmalla rumpuforumilla muiden ammattilaisten kanssa ammattilaisten kielellä, ja välillä aiheuttamaan pientä tai suurta hämmennystä uusilla innovaatioillaan rummunsoiton suhteen.
Laita nyt joku videolinkki, jossa hän hakkaa epätahdissa kattiloitaan, kun muuten on taas niin perinteisen amatöörimäistä sirkoselitystä.
Vaan ethän sinä laita. - Mikki O.
Fourtwenty kirjoitti:
Mikke-raukka luulee olevansa huippurumpali, hyvä ruoanlaittaja, sorvaaja ja pääsevänsä Modern Drummer- lehteen. Hän on tainnut kuule enemmänkin juoda aivonsa sellaiseen tilaan, että elää haavekuviensa täyttämässä maailmassa. Huonompaa soittajaa saa hakea.
Onko sinusta jotenkin ihmeellistä, että ihminen osaa sorvata tai laittaa ruokaa? Äitikö sinulle vielä ruoat tekee?
Tai että hän on itseoppinut, virtuoosimainen huippurumpali, jota verrataan Mike Manginiiin ja hänen videoistaan taas sanotaan, että ne ovat olleet mielenkiintoisinta materiaalia mitä on nähty pitkään aikaan. Suomessa ei ole edes yhtään toista vastaavanlaista molemminpuolista rumpusettiä, ja metallialan ammattilaisena Mikke on tehnyt niin rumpuräkit, kuin myös akustiikkarungotkin rumpuhuoneeseen.
Varmaan toisen tekeminen tuntuu oudolta, jos itse ei osaa yhtään mitään muuta kuin vaihtaa netissä nimimerkkiä ja haukkua Mikkeä. Kun elämä on sellaista, niin silloin kaikki tekeminen mitä toinen tekee, voi tosiaan tuntua suureltakin ihmeeltä.
- Kiikkuu
Kannabis on vaarattomin päihde ja mukke niin surkea, ettei osaa edes todistaa olevansa hyvä. Aivan paska rumpali
- Tyweiini
Mikke on eräs tämän hetken motorisesti heikkolahjaisin ihminen. Osaakohan hän edes ajaa polkupyörää? Tästä huolimatta kannabis on varsin mieto päihde ja siihen ei mikkenkään motorinen heikkous voi mitään!!
- Mikki O.
Olet sentään jotain oppinut vuosien varressa, eli sen että kannabis on maailman vähähaittaisin päihde, joka on ollut tämän ketjun aihe. Mikken huikeaa lahjakkuutta voit täällä jatkossakin pohtia vaikka joka päivä, ja muista se, että Mikke kehittyy soittajana joka päivä, mitä ei sinusta voida sanoa. Et ole kehittynyt edes nettihäirikkönä, vaan juttusi ovat olleet itseään toistavia jo hyvin pitkään. Etkä vieläkään ole kertonut, miltä se sinusta tuntuu, että Mikkestä tuli motorisesti yksi maailman taitavimpia rumpaleita sinä aikana kun sinä häiriköit tällä palstalla monen kirjoittajan nimimerkeillä?
Miltä se tuntuu, että sinusta ei tullut legendaa?
- Kalle päätalli
Tuossa illalla oltiin kävelyllä vaimon kanssa ja yllättäen ojasta nousi hirveällä örinällä joku ihan humalassa oleva lippalakkipäinen mies, jolla oli poninhäntäkin oksennuksessa. Hän sanoi, että mikki- hiiri on motorisesti maailman paras rumpali ja sanoi, että todisteet kaatuu juuri nyt takaisin sinne ojaan. Kauhea ulosteen haju siitä miehestä lähti kaatuessaan ojaan.
- Kaarnasaöo
Hahaaa.. Kysyikös mikke, minne oli sinden vai mikälie sirkkinsä hukannut?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873948Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242871No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452292- 341301
- 10889
- 130855
- 6804
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12801Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124736- 11730