Epävakaa ja ylireagointi

rikottuN.

Onko kenellekään samaa kuin minulla, eli jotenkin tulkitsee ihmisten katseita liikaa (jopa vainoharhaisesti?). Eli häiritsevät vääristyneet ajatukset hallitsevat elämää jokapäiväisesti, eikä niistä pääse yli? Esim. kävin tässä vähän aikaa lääkärillä ja minua häiritsi hänen katseensa. Jotenkin tuli syyllistynyt olo. Tulkitsin hänen silmistään ja kasvon ilmeistään sen, että hän pitää minua jotenkin tyhmänä. Siis se oli päällimmäinen ajatus siinä koko ajan. Jälkeenpäin mietin tilannetta vielä pitkään ja kesti tosi kauan että pystyin toistamaan itselleni, että eihän se nyt niin ollut... että ylireagoin liikaa.

Ärsyttää kun teen aina kärpäsestä härkäsen... enkä pysty ihan heti unohtamaan ihan vain sellaisia mitättömiäkin ja harmittomiakin tilanteita. Myös päivittäin tulee ajatuksia siitä, ettei kukaan ymmärrä minua, olen huono enkä pärjää missään. Minulla ei ole ystäviä jotka kannustaisivat minua, vaikka sitä kipeästi tarvitsisin. Toisaalta tulee syyllisyys olla vain toisen riippana. Haluaisin niin olla onnellinen ja haluaisin luottaa itseeni! Kommentteja...

4

764

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainen23wee

      onko sulla vähän yksipuolinen elämä? Itse kärsin sosiaalisesta jännittämisestä ja ei ole oikein ihmissuhteita ja elämä on rutinoitunutta niin sitä alkaa jotenkin ylitulkitsemaan ihmisiä silloin kuin niitä tapaa. Suhteellisuudentaju huononee mitä vähemmän harjaannuttaa itseään sosiaalisesti.
      Mua itseä ahdistaa katsekontaktit ja tuntuu että ihmiset jotenkin näkee mun läpi, että jännitän tai pitävät outona. Oon myös aina ollut tosi kömpelö sosiaalisissa tilanteissa ja mulla on epäilty aspergeriakin. Pitäis vaan voittaa ihmistenpelko ja alkaa harjoittelemaan kanssakäymistä mutta kun se vie vaan voimat :( No, meitä on niin paljon erilaisia et pitäis vaan hyväksyy itsensä.

    • Kuulostaa

      masennukselta. Mene lääkäriin jospa sitä kautta pääset terapiaan. Kun ajoissa saa asianmukaista hoitoa niin toipumisaikakin lyhenee.

    • N.T.

      Mulla on vaikea masennus ja epävakaa persoonallisuushäiriö diagnoosina ja tuo kuulostaa ihan just multa.

      Ihan minimaaliset pettymykset aiheuttaa ihan järkyttävän paranoian, alan miettimään kuinka se pettymyksen aiheuttaja haluaa vain hyväksikäyttää minua jne. Havainnoin hirveästi ympäristöäni ja tulkitsen kaikkea, yleensä ne tulkinnat ovat epäedullisia minulle tai suoranaisesti haitallisia. Sitä en tiedä onko niissä totuuspohjaa.

      Mitä voin sanoa sinulle. En mitään. Luulin aina että terapiassa voisi saada helpotusta näihin oloihin ja tunteiden ylikuumenemiseen ja ailahteluihin mutta psyka sanoi viimeksi, että mun reagointia voidaan opetella muuttamaan mutta pään sisäistä höttöä ei voi muuttaa. Se on osa mun persoonaa, se olen minä. Mun päässä tulee aina olemaan sota itseäni vastaan ja haen sodalle aseita itseäni vastaan toisista ihmisistä.

      Itselläni on 2 kaveria, jotka tietävät tilanteeni täysin, pystyisin puhumaan mutta.. en halua. En halua huolestuttaa, en halua kertoa kuinka sekaisin mun pääni oikeasti on. Eikä ne ymmärrä, ei ole sitä omakohtaisuutta heillä, he voivat pintapuolisesti tajuta, mutta he eivät tunne sitä. Olen alkanut epäilemään, että vaikka mulla olisi miljoona ihmistä mun lähellä ja voisin kertoa kaiken heille, olisin silti täydellisen yksin. Turhauttavaa. Kukaan ei voi pelastaa minua, en edes minä itse. Elämä tulee aina olemaan tälläistä ja tämän kun tajusin viikko sitten, en tiedä miten tässä pitäisi olla.

    • asodaspodm

      Vanha threadi, mut Kyllä todellakin :D Haittaa jokapäiväistä elämää vitusti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      128
      3954
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      40
      2436
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2407
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2302
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      52
      2083
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      18
      1783
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1643
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      79
      1576
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      71
      1107
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1091
    Aihe