Kokoomusen ja demarien selittelykampanja on alkanut.
Radion ykkösaamussa Kokoomuksen Zyskovitz ja demarien Kumpula-Natri piipittivät hermostuneina ääni väristen, kuinka Suomen työllisyyden kannalta oli muka tarpeellista lapioida miljardeja "apupaketteihin".
Kumpula-Natri päästi suustaan jopa ilmiselvän valheen, väittämällä, että Kreikan jo maksamat vakuudet kattavat luottotappiomme. Todellisuudessa ne kattavat hädin tuskin 1 % Suomen kaikista vastuista erilaisiin tuki -ja apupaketteihin.
Kokoomuksen ja demarien tekevät itsensä naurun alaisiksi, sillä ei Suomen kansa ole niin tyhmää, että he uskovat enää näitä hallituksen satuja.
Hallituksen satutunti radiossa
4
<50
Vastaukset
- NASSE SETÄ SELITTÄÄ?
Talouspäättäjien muotoileman "virallisen totuuden" mukaan Kreikan talous on suuressa vaarassa romahtaa, jos maa eroaa eurosta. Ei kai paljon puutu, että maan kamara halkeaisi ja Kreikka suistuisi maan uumeniin.
Ainakin talous suistuisi polvilleen, työttömyys räjähtäisi silmille ja konkurssiaalto pyyhkisi yli yritysten ja pankkien. Siitäkin varoittajat varoittavat, että eron jälkeen Kreikalla ei olisi mitään toivoa ulkomaisesta rahoituksesta.
Mutta hetkinen, miten uhkakuva poikkeaa siitä jamasta, jossa Kreikka on jo nyt?
Ei mitenkään. Maan talous on polvillaan ja heikkenee kaiken aikaa, työttömyys on hirmuinen ja pahenee ja konkurssiaalto on sekin täyttä totta. Yksityinen pääoma kiertää Kreikan kaukaa ja rahaa pyrkii maasta poispäin minkä ehtii.
Talouden romahtamisesta on hivenen hoopoa tai jopa tahditonta varoittaa maata, jonka talous on jo romahtanut. - Nasse setä...
On hyvin, hyvin vihainen >:(
- nallesetäselittää
NAlle-setä selittää vielä paremmin kohta varmaan, että miksi ei itse maksa 500-miljoonan verovelkaansa Suomen valtiolle takaisin?
- valtakunnanoikeusko
SDP-kumpulanatrin mukaanhan "RAHAA-LIRISEE-KREIKASTA, RAHAA-LIRISEE-KREIKASTA", JNE...JNE... Vastuuseen holtittomasti konkurssipesiin Suomen velaksi ottamaa rahaa jakaneet! Tyhjää huulen läpsytystä, "kutosen lyhyellä matematiikalla"ko kuvitellaan ehkä koko Eu-n velkamaat pelastettavan???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi912650On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole522597Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732559Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä782467Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl421966Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu611921Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1391839Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve291382Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko301351Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171206