Kjoki-lehti "uutisoi" Pesmelistä

Hyvästi 600 000

Ei ole yllätys, että Kauhajoki-lehti antaa Pesmelin toimitusjohtajan puhua suunsa lämpimiksi mitä huvittaa. Lähes 60-vuotias konkaritoimittaja ei osaa tai uskalla kysyä tj:ltä yhtäkään asian ytimeen menevää kysymystä.
Pesmelin touhuilua sivusta seurannutkin näkee niissä outoja piirteitä. Miljoonatappioita tehnyt Pesmel aloitti muutama vuosi sitten 6 000 neliön korkean hallin rakentamisen, vaikka pankki ei ilmeisesti enää antanutkaan sille rahoitusta. Rakentaminen kuitenkin aloitettiin. Ilmeisesti hyvä veli -verkosto oli luvannut, että kyllä kaupunki (veronmaksajat) aina tuollaiset 600 000 euroa pulittaa.
Niinhän siinä kävikin, mutta nyt jää ilmeisesti halli tyhjilleen. Leikaksen tarinat siitä, että hallissa tullaan jatkossakin testaamaan tuotekehiteltyjä laitteita ja suorittamaan "asiakaskoeajoja" (asiakkaatko koeajetaan? lienee syytä jättää omaan arvoonsa. Ajatus siitä, että Virosta kuskattaisiin Kauhajoen suurhalliin valtavia laitekokonaisuuksia testattavaksi, tuntuu järjen vastaiselta.
Toimitusjohtaja kertoo kirkkain silmin omiaan ja toimittaja krijoitta nöyrästi ne paperille eikä utele mitään, mikä kiinnostaisi kriittistä lukijaa. Ei edes sitä, mikä merkitys tuotannon siirtämisellä Viroon on Pesmelin alihankkijoille.
Jo silloin, kun Pesmelin johto tuli kiristämään kaupungin takausta lainoilleen, olisi kaikkien järki-ihmisten pitänyt ymmärtää, että yritys, joka ei saa pankilta luottoa investoinneiilleen vaan tarvitsee yhteiskunna tukea, on elinkelvoton. Muistaakseni vain Paavo Haikosella oli silloin järkeä ja uskallusta nähdä, että eihän keisarilla ole vaatteita.

25

2924

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vasemmistolainen.

      No ei kai nuo porvarien nuoleskelijat mitään älynneet.

    • Theoretical Problem

      Heh, perussettiä. Yleensä jos toimari kertoo näkymien kirkastuvan on todellisuus jotain muuta. Vai onko tämä Leikas poikkeus? Onko kyseessä asiaosaaja, vaatimaton kovan työn raataja? Toivottavasti ei perinteinen "myyntitykki"

    • Ex Pesmälli....

      Suuri kusetus koko Pesmälli... Haistakoon ison peen koko lafka..

    • Oikaisu

      Alalla työskentelevänä voin kertoa, että ei siinä ole mitään järjenvastaista että laitteet tuodaan linja koeajoon alihankkijoilta tai vaikka sieltä virosta.
      Koeajon ongelma on, että se vie pitkäksi aikaa paljon hallitilaa. Muutkin yritykset alueella toimivat projekteissaan samalla tavalla, laitteet ostettu ympäri suomea tai ulkomailta ja asennettu linjaksi jonnekin halliin, sen jälkeen linjaa testataan ja tarvittavat osat vaihdetaan.

      • Molskis, sano Eemeli

        Kyllä tosi on niin, että miljoonatappioissa rypevän firman johdolla alkaa uskottavuus vähissä. Jos ei parin vuoden säteellä muka tiedetä, missä tuotanto pyörii, niin onhan se syvältä.

        Eiköhän testihalli olisi pitänyt rakennetaa sinne, missä laitteet kootaan. Mutta kun Virosta ei löytynyt tyhmiä maksajia, niin otettiin rahat Kauhajoen yksinkertaia hyviä veljiä kusettaen. Jäljet johtavat sylttytehtaalle, kaikkien osalta.

        Titanic, rautavuori...


      • Uusi slogan
        Molskis, sano Eemeli kirjoitti:

        Kyllä tosi on niin, että miljoonatappioissa rypevän firman johdolla alkaa uskottavuus vähissä. Jos ei parin vuoden säteellä muka tiedetä, missä tuotanto pyörii, niin onhan se syvältä.

        Eiköhän testihalli olisi pitänyt rakennetaa sinne, missä laitteet kootaan. Mutta kun Virosta ei löytynyt tyhmiä maksajia, niin otettiin rahat Kauhajoen yksinkertaia hyviä veljiä kusettaen. Jäljet johtavat sylttytehtaalle, kaikkien osalta.

        Titanic, rautavuori...

        Kauhajoki-lehti - aina rötösherrojen asialla.


      • Päntälän pullwörkker

        Ei sitte oo"alalla" päläkähtäny mielehen, jotta ei oikeen oo kannattanu virmalle moinen rahtaaminen... Ei oo mitään järjenvastaasta... Voi yhren kerran... Heh, he..


    • peea

      Sen takia tuotanto on kauhajoelta lopetettu kun on kalliita miehiä,mutta kuitenki lehden mukaan siellä jotain tehdään. Mutta kuka?

      • 1200 käteen

        IKH:n linjalla pitäis olla palkan maksussa myös muut yritykset. Ei voi maksaa ylisuuria palkkoja jos meinaa suomessa pärjätä.


    • totta haastat

      hyvästi 600 000 kirjoittaa asiallisesti ja laittaa miettimään. Näkymät voivat myös kirkastua baaritiskillä kun lasin pohja näkyy eikä ole tietoa seuraavan paukun maksajasta.

    • Ees_taas_ja_uudestaa

      Ai, Intiaan ja Kiinaan menevät laitteet tuodaan Virosta Kauhajoelle ja sitten taas matkaan? Ei edes Pesmelillä olla niin tyhmiä, eihän?

      • V.I. Tutti

        Pesmel, pari milliä vuodessa persnettoa. So what? Me tyhmät kauhajokiset maksamme, koska valitsemamme virka- ja luottamushenkilöt ovat niin päättäneet. Eikä kukaan ota vastuuta.

        Tämähän ei vetele!

        Jaksammeko odottaa, että Arkku Vanhanen ja hänen sätkynukkekaverinsa jäävät eläkkeelle? Emme. Ja kuka takaa, että seuraajat ole samanlaisia moraalittomia paskiaisia?

        Pakataan laukut ja muutetaan pois! Ainoa oikea vaihtoehto..


      • a
        V.I. Tutti kirjoitti:

        Pesmel, pari milliä vuodessa persnettoa. So what? Me tyhmät kauhajokiset maksamme, koska valitsemamme virka- ja luottamushenkilöt ovat niin päättäneet. Eikä kukaan ota vastuuta.

        Tämähän ei vetele!

        Jaksammeko odottaa, että Arkku Vanhanen ja hänen sätkynukkekaverinsa jäävät eläkkeelle? Emme. Ja kuka takaa, että seuraajat ole samanlaisia moraalittomia paskiaisia?

        Pakataan laukut ja muutetaan pois! Ainoa oikea vaihtoehto..

        Lapsiperheet ovat ainakin lähteneet ja lähtemässä paremmille asuinsijoille. Ei Kauhajoki itsessään ole syy vaan päättäjät. Koululaisissa ja lapsissa säästetään.


      • Anu Saukko
        a kirjoitti:

        Lapsiperheet ovat ainakin lähteneet ja lähtemässä paremmille asuinsijoille. Ei Kauhajoki itsessään ole syy vaan päättäjät. Koululaisissa ja lapsissa säästetään.

        Vaikka mielikuva Tuomas Koivuniemestä sylikoirana, vallan sylikoirana, on huvittava, se on tosiasiassa murheellinen: meitä yritetään kusettaa. Onneksi nykypäivänä asioitten salailu, vääristely ja manipulointi ei kauas kanna.

        Eläköön sosiaalinen media!


      • ihmettelijä.
        Anu Saukko kirjoitti:

        Vaikka mielikuva Tuomas Koivuniemestä sylikoirana, vallan sylikoirana, on huvittava, se on tosiasiassa murheellinen: meitä yritetään kusettaa. Onneksi nykypäivänä asioitten salailu, vääristely ja manipulointi ei kauas kanna.

        Eläköön sosiaalinen media!

        Sosialistinen media?? Siis Tiedonantajan palstat??


    • Hemm0
    • tietämätön ..

      onko Jari ja Hannu Mäki-Rahkola vielä Pesmelin omistajia
      vai kenen firma se on ?

    • ha-haa

      No, kumpikin omistaa 5% Pesmelin kiinteistöosakeyhtiöstä, joka takoo 5% tulosta kaikille osakkaille vuokranalennuksen jälkeenkin. http://keskustelu.suomi24.fi/node/12355009

      Rahalla saa omistajat selville nettipalveluista...

      • mutta ne kaksihan Pesmelin perustivat , vai olenko väärässä ?


    • PERUSPOMO

      MOON TÄNÄÄ JUHULINU KANSAN RAHOOLLA KOKO PÄIVÄN

    • Hei Mari

      Myyty on Pesmel:

      .........Myyjä ..................Kohde .................Ostaja

      Mäki-Rahkolat ...»...Pesmel Oy...» ...Helmet Business Mentors Oy -rahastot

      http://www.heimari.fi/reference_fi.html

    • Ajan_hermolla

      Ajan hermolla elät. 2008!

    • Tuliko rahhoo?

      Nyt meni hermot. Cimcorpkin on myyty.

    • jgjfjfjdkdkdkdkf

      Alalla työskentelevänä tiedän että ei ole mitään järkeä siirtää ja koota toiseen valtioon laitteita koeajettaviksi.....rahdit maksaa hemmetisti ja laitteiden kokoonpaneminen moneen kertaan ja yleensä se projektien tiukka aikataulukin sotii tälläistä vastaaan...

      Oletetaan että laitteet menisi kiinaan ja nämä ennen kiinaan siirtoa aiirettäisiinkin ensiksi kauhajoelle jossa ne koottaisiin ja koeajettaissiin ja taas purettaisiin ja lähetettäisiin kiinaan....ei mitään järkeä..

      • alalla1

        Aika vaatimattomissa tehtävissä olet jos et ymmärrä koeajon merkitystä.
        En usko että olet oikeasti alalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2824
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2501
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      990
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      123
      982
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      942
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      317
      909
    8. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      507
      858
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe