olen seurustellut melkein kaksi vuotta poikaystäväni kanssa. tapasin noin vuosi sitten naisen joka on opettajani, (n. 20v. itse olen 17v.) vuoden aikana en ajatellut mitään hänestä. tämän jälkeen luokkalaiseni alkoivat arvailemaan että hän on lesbo tai bi, koska hän on poikamainen. sitten ihastuin häneen, tai en oikeastaan tiedä ihastuinko. itkin koko sen päivän kun jouduin lähtemään siitä koulusta. siitä päivästä asti hän on pyörinyt mielessäni. kaikki hänessä iskeytyi mieleeni. Suloiset kasvot ja persoonallisuus. en vain saa häntä pois mielestäni vaikka haluaisinkin... haluaisin pitää häneen yhteyttä (ihan kaverimielessä), mutta en uskalla. kuvittelen että se olisi hänestä naurettavaa, koska hän on kuitekin opettajani. etsin hänen puhelinnumeronsa, sähköpostinsa ja lisäsin hänet facebookissa kaveriksi. en oikein osaa itsekkään lukea tunteitani. ja tunteeni poikaystävääni ovat jotenkin... uupuneet? olen ihan sekaisin itsekkin enkä tiedä mitä tehdä.
mitä minä teen? ja olenko mahdollisesti bi?
4
400
Vastaukset
- uupunut.
en edes tiedä onko hän lesbo/bi, mutta en tule koskaan saamaan häntä, vaikka joskus haluaisinkin. :(
- Kelpo tyttö
Aina ei saa mitä haluaa ja suurin osa juoruista ei yleensä ole totta!
Jos etenette pidemmälle naisen kanssa jätä ukkosi, ketään ei ruveta pettämään vaan sen takia kun toinen on tullut tylsäski. Sinkkuna saa seikkailla.
- bisse-83
Olet sitä, millaiseksi itsesi koet. Jos koet olevasi bi-seksuaali, niin sitten olet bi. Tervetuloa vain joukkoon!! :)
Itsekin muistan juurikin 17-vuotiaana miettineeni "Olenko bi, koska olen ihastunut ystävääni, mutta en kuitenkaan ajattele häntä seksuaalisesti. Voiko sitä kutsua sitten edes ihastumiseksi? Ja kuitenkin, muutama yö samassa sängyssä (reissulla ainoa nukkumavaihtoehto oli parisänky) sai sydämen sykkimään riemusta!"
Meni siinä jokunen vuosi mielen myllertäessä "olenko vai enkö ole?" Ja sitten päädyin "Olen." Oma bi-seksuaalisuuteni on aaltoilevaa. Joskus kiinnostun vain miehistä ja joskus vain naisista.
Eli ei bisseys ole jäykkää "50% naisista ja 50% miehistä" ja sitten pitää olla vielä se polyamorisen kaksipaikkainen sydän, johon mahtuu yksi mies ja yksi nainen. Se on hyvin kaukana todellisuudesta!!! (Mutta todellisuus voi olla sitäkin.)
Ja tottakai entisestä menee maku, kun hormonit hyrräilee toisen perään!! - semibisse
Mä oon kans ihastunu moniin naisiin, just vähän ittee vanhempii. Mulla siihen liitty varsinkin teini-ikäsenä sellaista ihailua, et oisin halunnu olla jossain asiassa samanlainen, yhtä taiteellinen, hauska, itsevarma tms... Mut miks ei entiseen opettajaan vois pitää yhteyttä ja ystävystyä? Varsinkin kun ikäero on noin pieni, en usko että se sun entinen opettajakaan pitäis sitä mitenkään outona juttuna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1544025On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412450Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742427Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732322Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512092Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221816Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801653- 801590
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?721142Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581111